Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 19, 1949

              Mi.,
iita;.
ick rl
en. : i
ick \
lu- ••'1
:se <
ta,
u-
10- 1
in
tti
tö
lä
Vi
Kl
as r
tä .
ia.
SI
il- ^ »
n
s- •
I 1
1-
it ^ [
a
1
pari l y h y ^ käskevää sahaa, Jptk^^^
suttiin en^ijjnSka* rkädet AIÖS!''
Jokaisen uuden hSvaihnoh jälkeen sai
salaisuus \4iä iäajemrnät mittasuhteet,
luli \4iä läpäisemättömärtiinäksi ja ^'ai-keammaksi
ratkaista. Miitfa jos Des
Trebesin saattoi herättää tajuihinsa, ei
Rourkellä ollut aikoja'tuuniaiiiiihin. Hän
tutki midiet- monet*haa\^t^ niin hellästi
ruokasalista^, avasi mies silmänsä ja tui­jotti
älyttömänä ylitsensä kumartuneita
kasvoja;
"Des: Trebesl-' huusi ^ u t k e i ''©es
Trebes!''
Hänen^ ääneh^ herätti miehen su­mentuneen
tietoisuuden^ tuijottajiin sil­iä
varovaisesti kuinr olisivat he olleet.. miin Umestji- tuntemisen \'äiähdy^^ ia
vanhoja, hyviä^ystä\^äj%.teki*^aikken- liuuletsliikkiiivät äänettöpiinä: '
sa saadakseent hänet jälleen tuntoihin- -
va. Mutta vastä-sitten, kun iriäntilainen
oli kostuttanut haaVMttuneen huulia \di-nillä
ja yedellä; joita-hän- oli-hakenut
paremmin tästä lähtien. Voin tulla ha­kemaan
sinuäj jös ;?^ii:k ei ehdi tuo­maan.''
Dawson ei västäniiut^ Hän haki va­piseville
käsillcfert turvan piifjustaan ja
katsahti tuon tuöstakiib fctm\Nick auttoi
Melvalle täkkiä ylle:^ Ä t t ä Nick sanoi
iloisesti:
•'Kyllä minun sopii huolehtia että hän *
sinne pääsee, Xeslie. Ei li^inullä ole
mitään kiirettä -—ei" sittfen Idun alti tu­lee
kotia jä väpaUdUri emän
vistä!'^-; •^ • .
He siirtyivät kaikin lilös. Rapulla
Nick muisti jotain ja-käärit5n[ takaisin.
Hän palasi heti; kädessään leveä kirje­kuori
joka näytti h)H^in täyteläiseltä.
Hän ojensi sen Melvalle;
''Sinulle, Melva, isältäsi' ja minUltä."
tä se on?'- Hetkeksi Melvankas-voille
levisi entinen iloisuus. Han kur­kisti
kuoren sisään. "Euvia!"
'Älä nyt niitä katsele", naurahti Xick
ja työnsi häntä menemään. "Joskus kun
sinulla on paljon aikää. Niitä off pal­jon.
Lepolahti on niissä^ kuvatt^i^riä'^joka
puolelta, kaikkine ihahuuksineen. Ja
on siellä kaksi komeata turkispyydystä-jääkin
majansa edustalla; säälineen; Ja
yhtä ja töistä mUutäkini"
^ 'Voi Nick!"
"Ei mitään kiittämistä! Se tuotti
meille iloa ottaa niitä, ja valmistaa
niitä."
"Itsekö sinä kuvasi valmistat, Nick?"
kysyi Leslie. .
*7o pienenä-poikana aloitin sen ajan
kulun." ,
"Minäkin kerran innostuin samaan",
naurahti Leslie* "mutta^se jäi siihen."
Dawson ja Nick/jäivät seisomaan
portille kunnes auto hävisi tien niUt-kauksen
taakse. Jos Richard Garfield jä seuraavassa silmänräpäyksessä kuuli
"Ali, iiiin-r=^irlantilain«i?"
Kuiskaus oli melkein kuulumaton.
Rburke vei viihilasih hänen huulil­leen.
"jAiokäa"; pyysi Hän, "ja koettakaa
kertoa minulle mitH ön tapahtunut. Ku­ka'
on teidät näin haavoittanut? Koet­takaa
vastata."
"En . . . minä en tahdo sanoa mi­tään.'^
"Mutta iiimirien, teidäthän on mur­hattu!"
Valkoiset huulet Ilkkuivat jälleen, ja
irlantilainen pani korvansa aivan niillle.
"Me . ; . olemme molemmat ^jöu-^
tuneet .tappiolle — inuttä te-—-vai­monne—-."
'
"Vaimoni!"
Epätoivoissaan koetti Rburke jälleen
elähdyttää kuolevaa viinillä, mutta Des
Trebes puri \'iimeiseri kerran pönriistäen
hampaansa johteen ja kuoli jeppyiiiät-tömähä
ja vihamielisenä kuin oli elä­nytkin.
Ankara puistatus vavisutti hänen ruu­mistaan
kuiii olisi se ollut ruoko tuulessa,
ja sitten makasi hän-^ liikkumattomana,
kiillottomat, iiäijyt silhiät tähdättyinä
mieheen, jonka hän omasta, vapaasta
tahdostaan oli valinnut verivihollisek-seen.
Voitonriemuinen, ilkeä hymy le­visi
kasvoille, jotka olivat kuin mar­moriin
veistetyt. Viimeiseen asti .kiel­täytyi
hän suomasta lohtua viHolhsel-leen
. . .
Odotettuaan muutamia silmänräpäyk­siä
huokasi Rourke raskaasti, puisti pää­tään
ja nousi j'lös. Samassa huomasi
hän, ettei hän enää ollut yksin kuollei­den
kanssa huoneessa. .
Hänen hiljaa polvistuttuaan vara­kreivin
viereen peitti pöytäliina halliin
vievän oven, niinkävuoksi hän ei ollut
nähnyt, että muuan mies oli hiipinyt si­sään
ja mennyt suoraan Sypherin kir­joituspöydän
luo. Ensin tuntui Rour-kesta
vain, että joku liikkui huoneessa,
olisi nähnyt heidät, olisi, hän käynyt
yhä riemukkaammaksi. Niin nopeaissa
tahdissa, niin tehcjkkaasti oU hänen
suunnitelmansa alkanut toteutua.
•'Älä nyt noin anna itsesi mennä,
Da\vson", pyyst Nick tarttuen hänen
käsivarteensa. Eihäii^^tärvitse olla- muu­ta
s\ynä kun Leslien ja hänen välillään
joku riita, joka kyllä selviää pian.:'
"Ei, k y U ä s e ^ jotain toisenlaista . . .
Ja mt, kun Millie on pois, nj^t tuntee
€arf ield ^ itsensä- vapaaiUmaksi."
'Mimilla on vaka^ usko että sinun
pitäisi Mielvalle kertoa käilöu, DäWson;"
•Xiiii. En tiedä. Ehkä. Mutta an­taa
sen asiaii n3rt: vielä* mennä: Odote­taan
vielä jonkun aikaa. Kaikki riijipuU
Leslistä. Hän ei- ole huono. Hän voisi
olla hyvä.''
Da\json lähti hitain askelin-pois por­tilta.
Rappusissa Nick kiirehti hänen
tuekseen.
— "Älä vaivaa itseäsi huolehtimisella,
vanha veikko! Tämä ^inun ruumiilli­nen
heikkoutesi kyllä voitetaan, kuri
olet varovainen. Sinun täytyy olla ym­pärillä
vielä monta vuottai Mieli k ^
veämmäksi, Dawspn!" .
O^lla- Bawsonr kääntyi ja. katsoi yli
peltojen kohdällei^jossävjoen^vesi välkky
auringossa. '^Kylla minä tahtoisinkin —
vielä monta vuotta, ii^ick pdikahl", liän
sanoin. . -'r'.'
Jatkuu.
hän tukahdutetun, peljästyneen huu--
don. Hän kohotti revolverinsa ja huusi:
"Seis!"
Vieras yritti paeta hallin ovesta, mut­ta
oli litan kaukana siitä voidakseen toi­voa
välttävänsä uhkaavan kuulan. Hä­nen
kädestään leimahti tulenliekki, ja
Rourke kuuli särkyvän ruudun kilinää.
Viivyttelemättä ja edes tarkkaan tähtää-riiättä
laukaisi hän ja naki savupilven
läpi miehen horjuvan ja kaatuvan.
Rburke^öksyi esiin ja väänsi revol-'
verin kaatuneen voimattomista sormista,
astui sitteti' askelen taaksepäin ja sil­mäili
uhriaan, kiinalaista kulia — kaik­kein
alimpaan luokkaan^ kuuluvaa tyyp­piä,
joöka kasvot olivat kuin keltainen,
tunti^ton' naamio! Vain mustat silmät
palbiVät vihaa, kun hän vilkuili voitta-jaaösa,
jonka kuula oli läVistänj^ hänen
rintansa.
Rourke puisti hämmentjmeenä pää­tään.
Kolmas tekijä oli tunkeutunut
salaisuuteen, mutta vain tehdäkseen sen—
vieläkin sekavammaksi ja vaikeammaksi
ratkaista. Hän ei voint edes mitään ky-syä^
sillä hän ei osannut miehen kieltä
Aivan ällistjTieenä kääntyi hän miet­tien
mitä hänen nyt piti tehdä. Hän
muisti äkkiä puhelimen, jbka jo aikoja
sitten oli Vaiennut, ja päätti sitä tietä»
pyytää apua. Kuistikolta liiuluva as-kelien^
äani pysähdytti hänet^ ennenkuin
hän clitr 1^^^ kuuli
Muuan mies seisoi avonaisessa ikku­nassa^
HTäöen viilieä, .välkbinc»n liinä-pukimsa,
jonka kuosi oli puoleksi soti-laälliiien,
erottui selvästi yöir piiUeätä
taustaa vasten, ja qjennetussa oikeassa
kädessään oli iftieh^Uä revolveri, jonka
p i i ^ u oli tähdätty RoUrken päähän.
"Sasii^ri mielellärii!'' vastasi RbuVke
tuntiea todellista helpotusta, "olette
tervetulleempi kuiii lUnii Hädeksessa.
Sydämellisesti tervetullut sekä te että
IMä samaa lajia'!"
' 'Kädet ylös!"
''Mitä suurimmalla mielih\n\Hllä!" ja
Rourke kohotti kätensä. "Minulla pn
kaksi revolveria-') tUniiUsti hän rakäs-tettavasti,
"ja pidän selviönä, että te
tahdotte ottaa ne uninulta, ennenkuin
teette mitään muuta".
"Näl^mästäni joHtUfen on se luulta­vaa?.
Vastani engiähtilsiinen. • -''Joka ta-l>
auksessa saatte toistaiseksi pitää kä-teniie
ylhäällä . i l itä tiittbk kaikki
tämä merkitsee?"
"?^iin, sanokaa se riiinulle, J a minä"
kiitän teitä", Vastasi Rourke rauhalli­sesti.
"Olen rasittanut sillä lt^syni>'k-sellä
ai\>ojani viimeisen puolen tunnin
ajan; mutta en saa siitä mitään selvää.
Mutta ettekö nj^ olisi hyvä jä vapaut­taisi'minua
aseistani, että saan lepuuttaa
käsviärsiani ilinan ammutuksi tulemisen
vaaraa?"
Toinen naurahti ja astui sisään —
voimakas, komea luiöri mies, noin käksi-kjnmmentäiieljä-
täi kaksikymmentävii-sivHiofiäs.
Harien silmäns|i, jotka tällä
kertaa olivat aUimättimaisen kj'lmät ja
tutkivat, tarkastivat nopeasti huoneen.
Rourkea miellytti heti hänen ulkomuo­tonsa.
"Te voitte olla minulle hieman avuk­si",
sanoi nuorukainen reippaasti. "Te
olette vapaaehtoisesti ilmoittanut ole­vanne
asestettu; minkä vuoksi en epäi­le,
että tahdotte lisätä kiitollisuudenvel­kaani
teöle kääntymällä ympäri ja pa­nemalla
aseenrie tuolle'pöydälle. Minun
ei tiefenkään tarvitse väsyttää teitä tiuo^
niäuttamalla, että' on hulluutta' yrittää
mitään koukkuilua."
"Eiy se olisi täj^siri tarpeetonta", vas­tasi
RbUrke huolettomasti. "Kas noin.
Mitä käskette^ edelleen?"
^"Astukaa kolriie askelta taaksepäin
ja seisokaa paikallanne".
"Tahtonne ori tapahtuva, mjibrdv"
•Rburke totteli, jä pysähdyttyään kuu­li
hän askelia takanaan. Seuraavan se-kunriäri*
aikana' tutkivat eriglantilälsen
kädet nopeasti harien-taskunsa, rhiilkä
jälkeen hiäri sanoen: "hyVä ori!" asettui
niiri, että hänen jä Rourken- välillä oli
pöytä. .
"Tähäri asti näytätte puhuneen tot­ta",
huomautti' Käu; "Mitä- sanottavaa
teillä ori nyt täistä?" Häh teki kädel­lään
liikkeen osoittaen huonetta. "Har­kitkaa
riiitä sänbtte. MinUri on ehkä
ilniöitettä\»a t^eilfe, että olen luutriäritti
Couth^ poli^ipäälliköri lähin mieS täs­sä
piirissä;-'
"Pyhä^ Patrick ei olisi voinut olla- sen
tervefulteeri^jpi", selitti Rourke. "Aioin
juurf yrittää soittaa' poliisiäseriialle, kun
te säästitte minulla^sen-vaipan-. KUirika
liitossa osasitte- tulla' niin sopivaan ai­kaan?"
^
"Olin poliisiveneessä sen blliessa yölli­sellä--
kierrokselläari ja rtou^in maihin
tuolla alhaalla olevassa laiturissa. '—Ku­ten
ehkä tiedätte, on virta puutarhan
alapuolella — sillä aioin sähköttää vaihr
d^semalle. Mtimia oli niiSiittäin pjy-detty
katsomaan,^ oliko kaikki tässä ta­lossa
oikealla tolallaan — pimeän tulos­ta,
läbtien ei täältä oltu vastattu moniin
soittoihin. No?"
Rourke. kertoi selvästi ja tarkasti päi-
*vän tapahtumat', aloittaen siitä, kun Hän
oli jättänyt Tulenliekin SyjHierilie, \ait-tasT
lyhyesti riiitä dsaa
jriikäK^Jblua saättCÄ^^ oli näy- o
tellyt jalopetHkuUnfLiiÄ [
Ittutnairtti Runteli fiäriiä vakavana ja K
jännit tyneeriä Jat; nyökkäsi ymmärtäen.
"Minä ymmärräir\ sanoi hän hitaas-ti.
:'*Otetfe:^^ttäi3y sei-väsiM
jisiy va­kuutetuksi
siitä, että olette puhunut tot­ta.
Uskoin todellakin ensi hetkestä läh­tien,
että teifla ei ble »^^^ osuvitta
näissä ilkitöissä, jniitta eii tietenkään^ r
vpiiiut saattaa asc^naahi , v
Saatte vapaasti ottaa
takaisin i^\!blveriöne, n neu­von
teiVä heti sen ^ t ^ Kaikesta
jö tapaliturieeistä päättäein voitte tarvita
niitä minä ÄetkenU liyyänsä . . . Ja''
nyi kUliri lubksev jos lian kykenee pu-liuriiaan,
Ilkenen kyllä saarnaan häneltä
joitakin tietoja."
"Pelkään, että^ se on liian myöhäistä."
"Sen^ uäemme piaiii" EnglantilaJnen
kuniärtUr kiirialaisen yli^ joka naakasi,
hyviii hiljaftj riiuttia hJiUaen viekkaiden,
vilkuilevien silhiiensSiilme todisti hänen
olevan'vielä tajuissaani
"Hänellä ei ole enää pitkää aikaa jäl­jellä",
selitti luutnantti Couch lyhyen
tutfeiriiisen jälkeen jäai^^^^^ s^en puhua
alkUäsUkkäideii ihmeellistä ehglaniia,
hiistä kielestä Rourke tuskin ymmärsi
muuta kuin joka kymmenennen sanan.
Kulin Jlme kävi yhä syiikemmäksi,. ja
hän puisti kieltäen päätään. Luutnantti
toisti erikoisesti korostäeri sanansa, m\it-ta
sai vastaukseksi j'ksitävuisen sanan,
joka'muistutti lähinnä'kirousta. Couch
katsahti ylös.
"Hän sanoo tahtovansa vettä, ja minä
luulenj, ettei hS^ tahdo sarioa mitään
ennenkuin ön saanut juodaltseeri. Tah-dotteko
—?'' •
Rourke nouti puoliksi tyhjennetyn
vesikarahvin, ja Couch antoi kiinalaisen
juoda kyllikseen. Mutta juotuaan pu­risti
tämä tiukasti huulensa johteen eikä
vastannut sanallakaan luutnantin ru-kouksiin
ja suostutteluihin.
"Itsepäinen lurjus", mutisi Couch.
"Useimmat näistä elukoista kuuluvat
yhteen tai toiseen pirulliseen uskonlah­koon,
ja he kuolevat ennemmin kuin ;
ilmaisevat mitään lahkon toiminnasta tai
lähimmäisensä puuhista. Mutta luulen
tietäväni keinon, joka saattaa hänet jär­kiinsä.
Olkaa hyvä ja ojentakaa riiinulle
tuo veitsi."
Rourke ojensi hänelle kummastellen
veitsen, joka oli päättänyt Sypherin päi­vät.
Luutnantti piti terävää, kirkasta
\'eistä kulin .silmien edessä, sanoen sa­malla
muutaman voimakkaasti koroste­tun
sanan. Kimalaisen silmiin tuli
pelkoa, ja aivan kuin taikaiskusta kat­kaisi
hän itsepäisen vaitiolonsa. Vasta­hakoisesti
kylläkin teki hän pitkä tun­nustuksen,
jonka Couch silloin tällöiu
täsmällistytti viisain ja sopivin ky.sy-myksin.
Vihdoin heitti nuori mies veitsen pois
ja syöksyi pystyyn leiriiuavin silriiin.'
"Olen saanut tietää kyltiksi", .sanot
hän kiirehtien. "Saatte sitten tietää
kaiken. Vöin^kai olla varma avunan-riöstärinie
— niin tietenkin: vaimonne
samoin kuiri miss Pyrisent on sekaanlu-riUt
juttuun. Mutta luuleri, ettei teidän
tarvitse olla levoton; nie ehdimme ajois­sa
perille . . Odottakaa hetkinen, sillä
aikaa kuin soitari."
Hän syöksyi halliin, soitti puhelimel­la
johonkin numeroon ja lausui kiireh­tien
muutamia lauseita jollakin burma­laisella
murteella. Rourke otaksui-että-
,hän puhui jonkun Rangoonin poliisia*^-
man syntyperäisen alemman virkamie­hen
kanssa.
Coucli syöksyi takaisin kirjastoon.
"Onko teillä revolverinne, sir? Hy-cä,
sitten täytyy riieidän kiiruhtaa. On­neksi
odottaa vten^nu^^ «muuten . . ."
Hait juoksi als^^kuistikbn lappusia ja
virralliE! 'Rourken seuratessa hianen kin­tereillään.
ÖatkuolV
LATM??TAI?^A, HELMIKUUN l&K^. X I V ^ , 1949
-M-hi
II:
n-
- » n
. -'"CM