1944-12-16-05 |
Previous | 5 of 20 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
piarHjn suhteen. Olin sillomjtiovuk-a
..
Se ei ole puolustus! Jos mies ei
voi ^hallita molempia^ itseään ja viinaa,
niin on parempi jättää viina
rauhaan! Etkö näe että rahatVjotka TUXA porhalsi talvista preeriaa,
panet viinaan, tarvittaisiin uuden ta- J Valkeaa häikäisevää lunta äärettö-lon
rakentamiseen?-' . niiin, silmänkantamattomiin. Ohi v i -
"Jos sinulla on varaa ostella tuol- kihtelivat piaalaistalot, asemat, jyvä-isia
komeuksia", sanoi hän viitaten siiiliöt kertoen matkusta;jille, että joka
"niin miksi et rakennuta heiki mentiin länttä kohti.
Vaunu oli täynnä lomamatkustajia
— enimmäkseen sotilasvaatteissa,
nuoria naisia ja miehiä. Ja jokaisen
kasvoilla kuvastui odotus ja jälleennäkemisen
jännitys, kukin koettaen
parhaansa mukaan kuluttaa aikaansa
yksin ja ryhmissä. Iloinen joulumieli
leijaili vaunun ilmassa ja pyörät kuuluivat
kolisevan: 'jouluksi-kotiin, jouluksi
kotiin. Joku viritti laulun valkeasta
joulusta — johon pitkin vau-
-nua yhdyttiin innokkaasti. Se tuntui
jouduttavan matkaa. Laulettiin laulu
toisensa jälkeen ja koko ajan pyörät
kolistivat: jouluksx kotiin, jouluksi
kotiin.
Perimmässä nurkassa yksin penkillään
istui kookas sptilais, mies parhaassa
iässä, mutta vaikutti kuin en-nenaikojaan
vanhettuneelta. Näkyi
selvästi, että hän ei kuulunut tuohon
äänelckääseen nuorten joökkoon. fian
oli eristäytynyt nurkkaansa ja jokin
piirre silmissä,|)iti toiset loitommalla
ja antoivat hänen olla omissa oloissaan.
Tarkemmin katsoen huortiasi,
^että hänen ihonsa värikin oli töiäen-lal
pianoon
uutta taloa? Tämä komeus todellakin
sopii hA^vin tähän kurjaan ympäristöön",
sanoi mies ivallisesti. 1^
"Kenen syy on että tämä ympäristö
on näin kurja? JoÄ et feantaisi Jokaista
dollariasi pintyn kapakkaan, niin
olisit voinut-jo rakentaa ihmisasun-
' non.;. !" ..
"Xiin isä, kyllä olisi jo aika rakentaa
uusi talo — tämä entiiien on jo
niin kurja että hävettää käskeä ystäviänsä
kotiinsa", sanoi Gelia ovelta.
Celia oli isän lempilapsi, sen jälkeen
kun tärriä^ pii huöniannut ettei
pojasta tulisi hänen seuraajaansa..
"Keväällä, fevmtöUot ön.saatu'maa-_
Ihan, alamme korjata tätä — ja kenties
voidaan se paperoidakin, «ttei sinun
tarvitsg, hävetä tuordessasi ystäviäsi
kotiisi."
Aika oli taas' kulunut eteenpäin.
Joe oli läpäissyt -öiusiikikoulunsa ja
jo esiintynyt useissa konserteissakin
yleisön tjdessä. Mutta nyt, kun poika
oli maailmalla riiittämässä mainetta,
tuntui Mariasta koti vieläkin kolkommalta,
vuosittaisista korjauksista huolimatta.
Uyt etenkin, kun t im toiselle
puolen oli alettu rak-entaa uutt^komeaa
taloa, tuntui koti vieläkin surkeammalta
häneltä.
.Mitä pitemihälle rakennus edistyi,
sitä enempi aikoi se muistuttaa tuota
hänen unelmieiisa taloa. Usein hän
mielikuvituksissaan kuvitteii sen
omakseen, kiin kesiusteli rakentajien
kanssa talon hyvistä^uölista. Talon
pitäisi valmistua jouluksi, niin oli
eräs rakentajista sanonut.
Tämä olisi ensimmäinen joulu, jona
ei Jöp olisi kotona — hän ei ainakaan
ollut siitä tiedottanut, vaikka joulu
oli enää vain jonkun viikon takana.
Viikkoa ennen joulua saapuivat
huonekalut tuohon hänen unelmiensa
taloon. Ne olivat niin kauniita ja aistikkaita.
Perhe, joka tulisi asumaan kahdenkymmenen vuoden ajalla ko-talossa,
oli varniasti rikas, kun huo- tona jouluaattona, kaikenfisäksi sei-'
nekalut olivat kaikki uusia, ajatteli vänä . . Ä i d i n ääni särähtää liiku-
Maria, kun kuorma toisensa jälkeen, tuksesta.
saapui paikalle. Kuinka onnellinen "Missä hän sitten on?"
hän olisikaan, jos saisi asua tässä '-Navetassa tyttöjen kanssa, mutta
lainen, ei punakka vaan kalvakas, ^»«ho^iättäälle.Helenin kertoessa,
kuin sairasvuoteelta noussut tai ^ ^—
haavoittunut. Ehkä siitä silmien i l mekin.
Kenties rintamalta palaava
sotilas.
Oikein, arvattu. Heikki Kivi oli
takaisin palaava sotilas, joka oli tehtävänsä
täyttänyt, parhaat vuodet elämästään
antanut, kulkenut taistelusta
taisteluun, kunnes Italiassa oli saksalaisen
pommin siru repäissyt vatsaan
haavan. Aikansa oltuaan paikallisissa
sairaaloissa, hänet lähetettiin kotimaahan
ja nyt kotiin lopullisesti vahvistumaan
ja toipumaan. Ja sattu-
"Kuulin, kun Iäti kerran kertoi sen
äidille. Woods oli ensimmäisiä alkuasukkaita
vielä siihen aikaan kun heidän
elähiänsä öli epävarrhaa ja turvatonta.
Tuota jän^eä pitkin he tulivat
ja asettuivat tähän, XVoods ja hänen
nuori väimöhsa Lucy. Suurella
aherruksella he saivat metsän väistymään
pienen pellon tieltä. Mutta
Lucy oli myöskin hyvin kukkärakas
ja \Voods "toi hänelle kauppalassa
käydessään ei ainoastaan kukan siemeniä
vaan myöskin omenapuun taimen.
.Arvaat miten hellästi sitä hoi-man
oikku oli, että loma tuir juuri dettiin, siilä omenapuita ei ollut sil-jouluksi.
Juna tuntui matavan etanan vauhdilla
ja hänestä tuntui, että pyörät ko-lauttelivat
vain silloin tällöin harvaan,
liian harvaan: jou - luk-si ko-tiin.
Ei tuntunut lukeminenkaan maistuvan.
Hän heitti lehden penkille.
reen Ja alkaen soittaa tuttua joululaulua.
Sävelet kiirivät ensin hiljaa, sitten
vähitellen täyttäen koko matalan majan.
Soiton kuulee ulkona pakkasessa
lähestyvä mies. 3e tekee häneen niin
syvän vaikutuksen. Kuinka monta
kertaa oli hän kuullut tuon saman nai- ollut esillä jo ainakin 99 kertaa tällä
sen soittavan tuota saipaa kappaletta matkalla!
~ se tuo muistoja esiin. Mies sysää
oven auki.
'Nainen pianon ääressä ei huomaa
tulijaa, ennenkuin .koitto taukoaa ja
hän kääntyy mennäkseen uunin luo,
"Joe!" huudahtaa hän puristaen
poikansa rintaansa vasten.
•'Äiti!" sanoo" mies suudelleen äitiään.
*'Onko isä .. .?•'
" E i , poikani — hän on ensikerran
loin vielä joka mökissä. Vuosi vuodelta
se kasvoi ja alkoi kukkiakin,
mutta koskaan ei Lucy saanut mais^
taa sen hedelmiä, sillä kerran kiii\
\Voods tuli. metsältä, löysi hän vaimonsa
pahoin karhun repimänä. Hän
ei kestänyt olla täällä kauempaa, Vaan
kä tuota yhtä samaa lumiaavikkoa- lähti pois, eikä kukaan ole halunnut
kaan jaksanut vuorokausikaupalla asettua tähän asumaan, vaikka ön
katsella. Nojaten päänsä selkäno- näin ihanalla paikalla järVen rannal-jaan,
hän koetti ummistaa silmänsä, la."
mutta uni ei tullut armahtamaan ja Innostuksen puna oli noussut tytön
auttamaan. Eihän to"ki, siitä pitivät poskille ja hän "oli hyvin sievä, kun
ajatukset huolen, jotka myllersivät silmät säteillen kertoi vanhaa tarinaa,
päässä. Ja muistot — aina vaan oli Heikki katsoi katsomistaan häntä,
helvetillinen melu ja räiske kuuluvi- tuollaisena ei hän ollut koskaan Helenaan
korvissa, kun sulki silmänsä. E i - niä nähnyt. Hänhän oli todella sie-kö
hän milloinkaan pääsisi siitä rau- vä', sievin kaikista tytöistä paikka-haan.
Ei, hän ei halunnut ajatella si- kunnalla ja hyvä ja herttainen. Kumma
ettei tullut Heleniä ennen huomatuksi
siltä kannalta. Ajatuksissaan
hän edelleen katsoi ihaillen tyttöä.
Ihmeellinen tunne valtasi hänet siinä
vanhan omenapuun alla, syvä ihailu
ja herkkyys —- eikä hän itsekään oi- .
kein ymmärtänyt mikä.
'"Mitä ihmettä sinä minua tuijotat?
tä aikaa enään, täytyi tottua ajattelemaan
nykyisyyttä ja -jokapäiväistä
elämää.
Käsi meni tottumuksesta povitaskuun
ja veti esiin lompakoVi, joka oli
•Erikoisessa osastossa oli kuoressa
nippu kuvia, joista kulunein ja eniten Onko jotain väärin? Herää hyvä i l i -
katsottu tuli ensin käteen. minen!" huudahti tyttö, huomattuaan
Nuori vaalea nainen, omenapuun- pojan kummallisen käytöksen,
kukkia hiuksissa ja sylissä, seisoi kiik- ''Kuule, onko sinulle koskaan ku-kivan
omenapuun alla ja hymyili, kaan sanonut, että sinä olet sievä?
Kuvan alla oli päivämääräjliesäk. 15. Olet varmasti kaunein ja parhain tyt-
1039i Helen. Hänen vaimonsa. E i - tö maailmassa."
häii Helen silloin vielä ollut hänen
vaimonsa, kun hän tuon kuvan otti.
Naapurin'tyttö vain, kasvinkumppa-'
ni, leikkitoveri.
"Älä nyt taas hassuttele. Mikäs
minut nyt olisi muuttanut, ehkä tämä
hurmaava omenapuun kukkien
tuoksu. Vaan pidätkö todellakin mi-
Kesäkuti 1939. He olivat lähteneet - nua sievänä vaikka olenkin tällainen
j^aunlissa talossa. Hän oli jo mel- pian he tulevat."
J^ein unohtanut, noiden kahdenkyrumenen
kolmen vuoden ajalla, mitä
oli omata ihmrsasunto. Oliko siitä
liumnut todellakin noin kauan, kun
Koddy oli hilnet tuonut tuohon va-riksenpesään!
Hän ihmetteli^että se
oH niinkin kauan pysynyt kakassa.
Oliko hän naurahtanut ääneen, kun
Samassa kuuluikin kolistelua ulkona.
Tytöt ryntäsivät syleilemään
veljeään ja Celia kuiskasi:
"Luulin että häpeäisit tulla tilhän
mörskään, nyt kun olet kuuluisa . . . "
''En häpeä. Tässä mörskässä asuu
maailman herttaisin nainen, äiti."
Kun isä ja Gloria saapuivat myös
^iies, joka irroitti päkkaiislautoja sisälle, sanoi Celia:
pyörillä Helenin tädin farmille 10
mailin päähän. Oli mitä suloisin kesäpäivä
ja hän pisti kameran matkaan,
jos sattuisi sopivia kuvia otettavaksi.
•]Matkan puolivälissä oli vanha asumaton-
mökki, jonka vieressä kukki
omenapuu.
"Katso kuinka hurmaava omenapuu-
vanhus!" Helen oli huudahtanut.
"Eikö mennä sen luo kylään? Sillä
ei varmaankaan ole ollut pitkään aikaan
vieraita."
3'ksinkertainen tytön tyllerö? Jospa
panisin vielä kukkia hiuksiini ja.rintaani.
Kelpaisinko nyt jo filmiin?"
Hän seisoi nyt Heikin edessä suu
naurussa. Mutta Heikiltä oli nyt
leikki kaukana. OH kuin olisi hän
nähnyt tytÖn ensi kerran. Kuinka
sokea hän on ollutkaan koko elämänsä,
mitähän jos joku toinen olisi huomannut
ennen ja siepannut häneltä
Helenin aivan nenän edestä!
Hän otti tytön molemmat kädet
omiinsa vakavasti ja veti .syliinsä ja
huonekalujen ympäriltä, katsoi hii-
"en kummastellen. Kenties luuli
häntä huperoksi.
Ilaria ei voinut katsella enää kau-
<^mmin. Hänen unelmiensa talo oli
l niin lähellä ja samalla niin saavuttamattoman
kaukana! • * *
'.'Tiedätkö äiti, isä on luvannut
meille navetassa antavansa äidille ensimmäisen
joululahjan, se on, olemalla
raitis tästedes."
Roddy loi arkaillen katseensa vaimoonsa
ja näki tämän katseesta, että
se oli paras lahja mitä hän olisi voinut
tälle antaa — ja mikä vielä lisäsi
Ja samassa oli hypännyt alas satu- ensi kerran suuteli noita pehmoisia
lasta ja juossut talon ränsistyneelle huulia. Oli kuin olisi mennyt elämä
portille vilkaisten olkansa yli, josko lapsellisine leikkeineen ja kisailuineen
Ön jouluaatto. Maria on" korista- ' arvoa, oli tuo varmuus, mikä aivan
^"t kotinsa parhaansa mukaan, mutta loisti miehen kasvoilla,
jokin puuttui. Joe ei tulisi kotiin tä- ''Xyt tytöt, kootkaapas juhla-ate-
''ä jouluna. Vaikka tvttäret olivat- ria tarjottimille, viemme sen kotiin,
kin
Heikki seurasi.
Yhdessä he astuivat pihalle ja heidät
valtasi lumoihinsa aution talon
>,salaperäisyy3. Piha oli ruohottunut
Tcauttaaltaan, vain aavistuksen sai
missä polut olivat olleet.
Helenin silmät olivat tummat liikutuksesta,
kun hän Heikkiin päin
kääntven kuiskasi: ''Eikö tämä ole
vieiä kotona, ei se voinut korvata Syömme aattoillallisen jo uudessa ko- jännittävää. Luuletko, e t t ä j M BÄ
J°en poissa oloa. ^ dissa!" Näin sanoen otti Joe äitiään
. ^^aria näki kUinkavälöt sytytettiin kädestä ja talutti tien toisella puolella
toisella' puolen olevassa talossa, olevan talon ovelle, jossa han oli het-
"fn kääntyi poiä ikkunan äärestä, keä aikaisemmin käynyt valot sytyl-
. " ^ ä oli seisonut, mennen pianon ää- tämässä..
ii meidän mennä omenapuun luo?"
•Hän?"
*'Niin. Lucy Uoods. Etkö ole
koskaan kuullut tämän laloh tarinaa?"
hävinnyt olemattomiin ja uusi tulevaisuus
sarasti lupaavana edessä päin
viitoittaen tien, jota he yhdessä tulisivat
kulkemaan.
Siitä kesäisestä sunnuntaista oli heidän
lempensä tarina alkanut. Tätä
kuvaa Heicki piti kallcimpanä muistonaan.
ViivVtellen hän asetti sen
takaisin ja otti uuden esille. Se oli
päivätty cjck, 5^ samana vitonna ja
esitti Heleniä suloisena morsiamena
valkoisissaan ja Meikkiä vakavana
sulhasena.
Tuon edellisen jälkeen oli alkanut
iiplomaattiselle taivaalle kerääntyä-
- >r
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 16, 1944 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1944-12-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki441216 |
Description
| Title | 1944-12-16-05 |
| OCR text | piarHjn suhteen. Olin sillomjtiovuk-a .. Se ei ole puolustus! Jos mies ei voi ^hallita molempia^ itseään ja viinaa, niin on parempi jättää viina rauhaan! Etkö näe että rahatVjotka TUXA porhalsi talvista preeriaa, panet viinaan, tarvittaisiin uuden ta- J Valkeaa häikäisevää lunta äärettö-lon rakentamiseen?-' . niiin, silmänkantamattomiin. Ohi v i - "Jos sinulla on varaa ostella tuol- kihtelivat piaalaistalot, asemat, jyvä-isia komeuksia", sanoi hän viitaten siiiliöt kertoen matkusta;jille, että joka "niin miksi et rakennuta heiki mentiin länttä kohti. Vaunu oli täynnä lomamatkustajia — enimmäkseen sotilasvaatteissa, nuoria naisia ja miehiä. Ja jokaisen kasvoilla kuvastui odotus ja jälleennäkemisen jännitys, kukin koettaen parhaansa mukaan kuluttaa aikaansa yksin ja ryhmissä. Iloinen joulumieli leijaili vaunun ilmassa ja pyörät kuuluivat kolisevan: 'jouluksi-kotiin, jouluksi kotiin. Joku viritti laulun valkeasta joulusta — johon pitkin vau- -nua yhdyttiin innokkaasti. Se tuntui jouduttavan matkaa. Laulettiin laulu toisensa jälkeen ja koko ajan pyörät kolistivat: jouluksx kotiin, jouluksi kotiin. Perimmässä nurkassa yksin penkillään istui kookas sptilais, mies parhaassa iässä, mutta vaikutti kuin en-nenaikojaan vanhettuneelta. Näkyi selvästi, että hän ei kuulunut tuohon äänelckääseen nuorten joökkoon. fian oli eristäytynyt nurkkaansa ja jokin piirre silmissä,|)iti toiset loitommalla ja antoivat hänen olla omissa oloissaan. Tarkemmin katsoen huortiasi, ^että hänen ihonsa värikin oli töiäen-lal pianoon uutta taloa? Tämä komeus todellakin sopii hA^vin tähän kurjaan ympäristöön", sanoi mies ivallisesti. 1^ "Kenen syy on että tämä ympäristö on näin kurja? JoÄ et feantaisi Jokaista dollariasi pintyn kapakkaan, niin olisit voinut-jo rakentaa ihmisasun- ' non.;. !" .. "Xiin isä, kyllä olisi jo aika rakentaa uusi talo — tämä entiiien on jo niin kurja että hävettää käskeä ystäviänsä kotiinsa", sanoi Gelia ovelta. Celia oli isän lempilapsi, sen jälkeen kun tärriä^ pii huöniannut ettei pojasta tulisi hänen seuraajaansa.. "Keväällä, fevmtöUot ön.saatu'maa-_ Ihan, alamme korjata tätä — ja kenties voidaan se paperoidakin, «ttei sinun tarvitsg, hävetä tuordessasi ystäviäsi kotiisi." Aika oli taas' kulunut eteenpäin. Joe oli läpäissyt -öiusiikikoulunsa ja jo esiintynyt useissa konserteissakin yleisön tjdessä. Mutta nyt, kun poika oli maailmalla riiittämässä mainetta, tuntui Mariasta koti vieläkin kolkommalta, vuosittaisista korjauksista huolimatta. Uyt etenkin, kun t im toiselle puolen oli alettu rak-entaa uutt^komeaa taloa, tuntui koti vieläkin surkeammalta häneltä. .Mitä pitemihälle rakennus edistyi, sitä enempi aikoi se muistuttaa tuota hänen unelmieiisa taloa. Usein hän mielikuvituksissaan kuvitteii sen omakseen, kiin kesiusteli rakentajien kanssa talon hyvistä^uölista. Talon pitäisi valmistua jouluksi, niin oli eräs rakentajista sanonut. Tämä olisi ensimmäinen joulu, jona ei Jöp olisi kotona — hän ei ainakaan ollut siitä tiedottanut, vaikka joulu oli enää vain jonkun viikon takana. Viikkoa ennen joulua saapuivat huonekalut tuohon hänen unelmiensa taloon. Ne olivat niin kauniita ja aistikkaita. Perhe, joka tulisi asumaan kahdenkymmenen vuoden ajalla ko-talossa, oli varniasti rikas, kun huo- tona jouluaattona, kaikenfisäksi sei-' nekalut olivat kaikki uusia, ajatteli vänä . . Ä i d i n ääni särähtää liiku- Maria, kun kuorma toisensa jälkeen, tuksesta. saapui paikalle. Kuinka onnellinen "Missä hän sitten on?" hän olisikaan, jos saisi asua tässä '-Navetassa tyttöjen kanssa, mutta lainen, ei punakka vaan kalvakas, ^»«ho^iättäälle.Helenin kertoessa, kuin sairasvuoteelta noussut tai ^ ^— haavoittunut. Ehkä siitä silmien i l mekin. Kenties rintamalta palaava sotilas. Oikein, arvattu. Heikki Kivi oli takaisin palaava sotilas, joka oli tehtävänsä täyttänyt, parhaat vuodet elämästään antanut, kulkenut taistelusta taisteluun, kunnes Italiassa oli saksalaisen pommin siru repäissyt vatsaan haavan. Aikansa oltuaan paikallisissa sairaaloissa, hänet lähetettiin kotimaahan ja nyt kotiin lopullisesti vahvistumaan ja toipumaan. Ja sattu- "Kuulin, kun Iäti kerran kertoi sen äidille. Woods oli ensimmäisiä alkuasukkaita vielä siihen aikaan kun heidän elähiänsä öli epävarrhaa ja turvatonta. Tuota jän^eä pitkin he tulivat ja asettuivat tähän, XVoods ja hänen nuori väimöhsa Lucy. Suurella aherruksella he saivat metsän väistymään pienen pellon tieltä. Mutta Lucy oli myöskin hyvin kukkärakas ja \Voods "toi hänelle kauppalassa käydessään ei ainoastaan kukan siemeniä vaan myöskin omenapuun taimen. .Arvaat miten hellästi sitä hoi-man oikku oli, että loma tuir juuri dettiin, siilä omenapuita ei ollut sil-jouluksi. Juna tuntui matavan etanan vauhdilla ja hänestä tuntui, että pyörät ko-lauttelivat vain silloin tällöin harvaan, liian harvaan: jou - luk-si ko-tiin. Ei tuntunut lukeminenkaan maistuvan. Hän heitti lehden penkille. reen Ja alkaen soittaa tuttua joululaulua. Sävelet kiirivät ensin hiljaa, sitten vähitellen täyttäen koko matalan majan. Soiton kuulee ulkona pakkasessa lähestyvä mies. 3e tekee häneen niin syvän vaikutuksen. Kuinka monta kertaa oli hän kuullut tuon saman nai- ollut esillä jo ainakin 99 kertaa tällä sen soittavan tuota saipaa kappaletta matkalla! ~ se tuo muistoja esiin. Mies sysää oven auki. 'Nainen pianon ääressä ei huomaa tulijaa, ennenkuin .koitto taukoaa ja hän kääntyy mennäkseen uunin luo, "Joe!" huudahtaa hän puristaen poikansa rintaansa vasten. •'Äiti!" sanoo" mies suudelleen äitiään. *'Onko isä .. .?•' " E i , poikani — hän on ensikerran loin vielä joka mökissä. Vuosi vuodelta se kasvoi ja alkoi kukkiakin, mutta koskaan ei Lucy saanut mais^ taa sen hedelmiä, sillä kerran kiii\ \Voods tuli. metsältä, löysi hän vaimonsa pahoin karhun repimänä. Hän ei kestänyt olla täällä kauempaa, Vaan kä tuota yhtä samaa lumiaavikkoa- lähti pois, eikä kukaan ole halunnut kaan jaksanut vuorokausikaupalla asettua tähän asumaan, vaikka ön katsella. Nojaten päänsä selkäno- näin ihanalla paikalla järVen rannal-jaan, hän koetti ummistaa silmänsä, la." mutta uni ei tullut armahtamaan ja Innostuksen puna oli noussut tytön auttamaan. Eihän to"ki, siitä pitivät poskille ja hän "oli hyvin sievä, kun ajatukset huolen, jotka myllersivät silmät säteillen kertoi vanhaa tarinaa, päässä. Ja muistot — aina vaan oli Heikki katsoi katsomistaan häntä, helvetillinen melu ja räiske kuuluvi- tuollaisena ei hän ollut koskaan Helenaan korvissa, kun sulki silmänsä. E i - niä nähnyt. Hänhän oli todella sie-kö hän milloinkaan pääsisi siitä rau- vä', sievin kaikista tytöistä paikka-haan. Ei, hän ei halunnut ajatella si- kunnalla ja hyvä ja herttainen. Kumma ettei tullut Heleniä ennen huomatuksi siltä kannalta. Ajatuksissaan hän edelleen katsoi ihaillen tyttöä. Ihmeellinen tunne valtasi hänet siinä vanhan omenapuun alla, syvä ihailu ja herkkyys —- eikä hän itsekään oi- . kein ymmärtänyt mikä. '"Mitä ihmettä sinä minua tuijotat? tä aikaa enään, täytyi tottua ajattelemaan nykyisyyttä ja -jokapäiväistä elämää. Käsi meni tottumuksesta povitaskuun ja veti esiin lompakoVi, joka oli •Erikoisessa osastossa oli kuoressa nippu kuvia, joista kulunein ja eniten Onko jotain väärin? Herää hyvä i l i - katsottu tuli ensin käteen. minen!" huudahti tyttö, huomattuaan Nuori vaalea nainen, omenapuun- pojan kummallisen käytöksen, kukkia hiuksissa ja sylissä, seisoi kiik- ''Kuule, onko sinulle koskaan ku-kivan omenapuun alla ja hymyili, kaan sanonut, että sinä olet sievä? Kuvan alla oli päivämääräjliesäk. 15. Olet varmasti kaunein ja parhain tyt- 1039i Helen. Hänen vaimonsa. E i - tö maailmassa." häii Helen silloin vielä ollut hänen vaimonsa, kun hän tuon kuvan otti. Naapurin'tyttö vain, kasvinkumppa-' ni, leikkitoveri. "Älä nyt taas hassuttele. Mikäs minut nyt olisi muuttanut, ehkä tämä hurmaava omenapuun kukkien tuoksu. Vaan pidätkö todellakin mi- Kesäkuti 1939. He olivat lähteneet - nua sievänä vaikka olenkin tällainen j^aunlissa talossa. Hän oli jo mel- pian he tulevat." J^ein unohtanut, noiden kahdenkyrumenen kolmen vuoden ajalla, mitä oli omata ihmrsasunto. Oliko siitä liumnut todellakin noin kauan, kun Koddy oli hilnet tuonut tuohon va-riksenpesään! Hän ihmetteli^että se oH niinkin kauan pysynyt kakassa. Oliko hän naurahtanut ääneen, kun Samassa kuuluikin kolistelua ulkona. Tytöt ryntäsivät syleilemään veljeään ja Celia kuiskasi: "Luulin että häpeäisit tulla tilhän mörskään, nyt kun olet kuuluisa . . . " ''En häpeä. Tässä mörskässä asuu maailman herttaisin nainen, äiti." Kun isä ja Gloria saapuivat myös ^iies, joka irroitti päkkaiislautoja sisälle, sanoi Celia: pyörillä Helenin tädin farmille 10 mailin päähän. Oli mitä suloisin kesäpäivä ja hän pisti kameran matkaan, jos sattuisi sopivia kuvia otettavaksi. •]Matkan puolivälissä oli vanha asumaton- mökki, jonka vieressä kukki omenapuu. "Katso kuinka hurmaava omenapuu- vanhus!" Helen oli huudahtanut. "Eikö mennä sen luo kylään? Sillä ei varmaankaan ole ollut pitkään aikaan vieraita." 3'ksinkertainen tytön tyllerö? Jospa panisin vielä kukkia hiuksiini ja.rintaani. Kelpaisinko nyt jo filmiin?" Hän seisoi nyt Heikin edessä suu naurussa. Mutta Heikiltä oli nyt leikki kaukana. OH kuin olisi hän nähnyt tytÖn ensi kerran. Kuinka sokea hän on ollutkaan koko elämänsä, mitähän jos joku toinen olisi huomannut ennen ja siepannut häneltä Helenin aivan nenän edestä! Hän otti tytön molemmat kädet omiinsa vakavasti ja veti .syliinsä ja huonekalujen ympäriltä, katsoi hii- "en kummastellen. Kenties luuli häntä huperoksi. Ilaria ei voinut katsella enää kau- <^mmin. Hänen unelmiensa talo oli l niin lähellä ja samalla niin saavuttamattoman kaukana! • * * '.'Tiedätkö äiti, isä on luvannut meille navetassa antavansa äidille ensimmäisen joululahjan, se on, olemalla raitis tästedes." Roddy loi arkaillen katseensa vaimoonsa ja näki tämän katseesta, että se oli paras lahja mitä hän olisi voinut tälle antaa — ja mikä vielä lisäsi Ja samassa oli hypännyt alas satu- ensi kerran suuteli noita pehmoisia lasta ja juossut talon ränsistyneelle huulia. Oli kuin olisi mennyt elämä portille vilkaisten olkansa yli, josko lapsellisine leikkeineen ja kisailuineen Ön jouluaatto. Maria on" korista- ' arvoa, oli tuo varmuus, mikä aivan ^"t kotinsa parhaansa mukaan, mutta loisti miehen kasvoilla, jokin puuttui. Joe ei tulisi kotiin tä- ''Xyt tytöt, kootkaapas juhla-ate- ''ä jouluna. Vaikka tvttäret olivat- ria tarjottimille, viemme sen kotiin, kin Heikki seurasi. Yhdessä he astuivat pihalle ja heidät valtasi lumoihinsa aution talon >,salaperäisyy3. Piha oli ruohottunut Tcauttaaltaan, vain aavistuksen sai missä polut olivat olleet. Helenin silmät olivat tummat liikutuksesta, kun hän Heikkiin päin kääntven kuiskasi: ''Eikö tämä ole vieiä kotona, ei se voinut korvata Syömme aattoillallisen jo uudessa ko- jännittävää. Luuletko, e t t ä j M BÄ J°en poissa oloa. ^ dissa!" Näin sanoen otti Joe äitiään . ^^aria näki kUinkavälöt sytytettiin kädestä ja talutti tien toisella puolella toisella' puolen olevassa talossa, olevan talon ovelle, jossa han oli het- "fn kääntyi poiä ikkunan äärestä, keä aikaisemmin käynyt valot sytyl- . " ^ ä oli seisonut, mennen pianon ää- tämässä.. ii meidän mennä omenapuun luo?" •Hän?" *'Niin. Lucy Uoods. Etkö ole koskaan kuullut tämän laloh tarinaa?" hävinnyt olemattomiin ja uusi tulevaisuus sarasti lupaavana edessä päin viitoittaen tien, jota he yhdessä tulisivat kulkemaan. Siitä kesäisestä sunnuntaista oli heidän lempensä tarina alkanut. Tätä kuvaa Heicki piti kallcimpanä muistonaan. ViivVtellen hän asetti sen takaisin ja otti uuden esille. Se oli päivätty cjck, 5^ samana vitonna ja esitti Heleniä suloisena morsiamena valkoisissaan ja Meikkiä vakavana sulhasena. Tuon edellisen jälkeen oli alkanut iiplomaattiselle taivaalle kerääntyä- - >r |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-12-16-05
