Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 10, 1940

              1940
isti sulki raamattunsa
itä isällisesti kädestä.
. hänen kättään luja?
i, eikä hän yrittänyt-sitä
pois. Ehkä kaik-
Dtyisi parhain, kunhan
k^oettaisi, onhan Reino
?lle aina. Hän katsoi
ja pitkästä aikaa hy-i^
irkasti hänen kasvo
astasi puristamalia lu-käsivarttaan.
Ehkä
kasvaisi jonkinlainen
tn silta.
dkoivat sukiifcusten ja
idut, jotka oli kestet-ionrlemuisen
näköinen
:ulmas0a kiilsi kyynel,
elläkin jotain tunteita
nties haaveitakin, mut-kki
tukahuttanut, sam­iinsa.
Niin kai hänen-ä
kai hänkin kauppaa
aamäiselle rikkaalle ko-
Hohan hänellekin lap-la
sekin puoli juolahti
mitähän heistäkin tu-sulki^
hänet sydämelli-i
kuiskasi, että hän oli
n sai Mirjamin tvltä-
: hänellä koskaan ollut
teli hymyillen Reinon
en Reinokin varmaan-fna
olemaan. Miksi ei-a
yhtä onnellisia kuin
imat?
italo oli vain kivenhei-ttiselta.
Sen oli Mart-ut.
ja soittokunnan soit-uoret
ja kuokkavieraat
liin paljon kuin halusi-ei
äiti ollut tahtonut
ihan sitä häitä tanssia,
kestittiin juhlavieraita
oli päätetty, että kun
lisuudet oli ohi, saisi
'ahtaa kauppiaalle ja
talle, niinkuin oikein
vät.
asaista vauhtia hyvää
kohti, Reino halusi,
äivät kuherruskuukau-
1 Lapissa, Ensin men-
;melle katsomaan uut-mistunutta
mahtavaa
ja siitä Ounasvaaralle
ellista-kesäyön aurin-i
Juhannuksen aikaan
. Ja siitä sitten eteen-isiin,
niinkuin mieli
än.
t jo "Lapin lumoissa".
Li hetkeksi silmänsä ja
selkänojaan. Tämä
i, hän nautti siitä täy-
Ja muutenkin hän
nauttia nykyhetkestä
n suinkin voi. näyttä-
^vaisuus miltä tahansa,
aan eihän hänellä niin
nisen syytä olekaan,
käydä vielä paljon
Reino oli niin äärettö-luomaavainen
hänelle.
Reino hänestä pitikin
in ennenkin. Hänen
amensä vain tolvou et-rakastaa
häntä niin-istaa
vaimoaan, eihän
pyytänjl koskaan ke-
:i itsekseen, kun.
Itä eihän hänellä nyt
)imeentulon huolia, ja
Ha pääasia tässä maa-n
elämiinsä tie näytti
iitoitetulta. kuin tämä
ivat alkaneet seurata
-änään: (j^i^*^-"^
1940
(Jatkoa)
Mutta Sergeitä harmitti, sillä hän oli­si
halunnut nähdä talossa^ hyviä
talonpoikaisnaapureitaan. Ja tämä
tekisi sen muutoksen, että mies alkoi
käydä naapureissään viettäniässä il­taansa
ja ryyppäämässä "tsäjua".
Naapurien seurassa viihtyi mies, sillä
hän oli yksi heistä.
Kiri;ANNm RUISSALO
^ t . « t t ^ huomioon kaupunki. ^^^^^^^äon,ettei^nualaske-laistyolaisia,
että ne o^t ja elävät . ' " ^ ' ^ " ' ^ M a r i a n Pel-saman
ruosksn^iioi,...-.-'.-^* koa. «a^n pei
Mitä^ämä on, ettei minua laske-
Veera tutustui vähitellen äitiinsä ja
leikki kauniilla lelusiila, jotka ruhti­natar
oli hänelle kumminlahjoina lä­hettänyt.
Se oli hauskaa äidistä, että
sai lapsensa suosion voitetuksi. Mut­ta
ikävä ja yksinäisyyden tunne kal­voivat
sydäntä, sillä Sergei, tuo hyvä
aviomies, oli melkein aina poissa ko­toa,
siellä, missä hän viihtyi. Usein
Maria itki, sillä jäätävä halla tur­meli
kauniin kukan — kotionnen.
Maria ei ymmärtänyt syytä mistä
johtui hänen miehensä kylmyys. Hän
oli mielestään kaunis noissa kaupun-kilaispukimissaan,
mutta; sittenkin —
ei Sergei hänestä välittänyt. Se koski,
viilsi haavan sydämeen jonka ainoa
parantaja olisi rakkaus — mutta, se
on sammunut — kuollut. Olen on­neton
! Maria polvistui neitsjrt Maa­rian
kuvan eteen ja rukoili, rukoili
kuan ja hartaasti: — Oi pyhä Jee­suksen
äiti, anna minulle takaisin se
elämän onni, jonka olen kadottanut!
Olen onneton!
Huone oli pimeä, vaan pyhän ku­van
edessä paloi pieni vahakynttilä,
joka ei valaissut muuta kuin kuvan
messinkikehyksessään. Veera nuk-kuin
vuoteellaan, eikä kuullut äitinsä
rukoilemista, Maria teki ristinmerk­kiä
ja kumarsi otsansa lattiaan ja
suoristui jälleen, ollen yhäti polvil­laan.
Kyyneleet virtasivat vuolaina
hänen silmistään ja hän luuli ''pyhän
äidin" itkevän kehyksessä, eikä kuul­lut
kun tuvan ovi avautui ja sulkeutui.
— Sergei käveli hiljaa ja seisahtui
vaimonsa taakse, kuiskaten hiljaa:
Voita ensin itsekäs ylpe5rtesi, niin ru­kouksesi
on kuultu. Maria säpsähti
ja luuli kuulleensa "pyhän äidin" va­roittavat
sanat ja sanoi: Pyhä äiti,
auta minua voittamaan, minä tahdon
tulla nöyräksi — ja taivun . . .
^ »»^ ^Jva.K. ja elävät
saman ruoskan alla kuin pientalonpoi-kakin,
vaiKKä^pukeuluvatkin siististi,
eli varojensa mukaan.
* • *
Eräänä sunnuntai-iltapäivähä Ser­gei
ja Maria lähtivät Mihailöwille ky­lään
ja pjkiu Veera sai seurata mu-<
kaan._- Maria puki itsensä-nyt ta­lonpoikaiseen
tapaan. Hame ja röijy
olivat räikeän viheriää väriä. Esi­liina
oli vaaleanpunainen, leveä ja
lyhyt ja huivi oli räikeänväristä silk­kiä.
Sergei ilostui ja pyöritti "tjrt-töään"
vallattomasti ja alkoi tanssia
tripatskaa Marian edessä oikein ti­heässä
tahdissa iskien raudoitetuilla
kengän koroillaan lujasti lattiaan, että>
tupa jjrrähteli. Maria nauroi aivan
katketakseen:, joka toi heleän punan
hänen poskilleen. Sergei lakkasi val­lattomasta
leikistään hengästyneenä
ja sanoi: Nyt sinä, Marjusha, olet
kaunis ja tuollaisena sinua rakastan
aivan silmittömästi!
Naapurissa oli paljon hauskaa. Juo
tiin tsajua ja juteltiin iloisesti.
rp-^^U- -•--•11 "
— Millä asioffla liikutte?
— Olen kutsuttu hänen jihäisyy-tensä,
ruhtinattaren tahdöstar'
— Onko teillä mitään todistusta ?
<— On, Maria otti käsilaukustaan
Sivu S
Maria istui lapsi sylissään. Hän itse
istui vastapäätä olevalle sohvalle, ai*
käen k3r5ellä kuulumisia,., Juteltiin
sitten aivan tahallisista asioista, Siti*
ten kyseli ruhtinatar matkan pituutta
kaupungista Toksovaan.
— Se on noin 40 virstaaj vastasi
Maria.
— Pitkä" on matka, mutta kesällä
se on hauska kulkea hevosella, eikö
niin? tuumii puhelias emäntä.
— Niin, Teidän ylhäisyytenne. —
Jos saa ajaa linjarirattailla, on se
hauskaa, mutta maitorattailla ei se hu­vita,
sillä ne kolisevat ja täristävät
hiin, ettei tahdo pysyä istuimellaan.
Ruhtinatarta nauratti sellainen
asiapaperin näyttäen sitä.
Nyt tuli kiire \'artijoille. He so­persivat
jotain anteekisipyyntöä. Toi­nen
vartija lähti juoksujalassa il- Ruhtinatarta nauratti sellainen
moittamaan asiasta, Marian seistessä kyyti. Sitten hän kysyi, missä Ma-edellettikin
portin ulkopuolella. Jon- rian koti sijaitsee .>
Teidän ylhäisyytenne kai tietää
Hatsinan kartanon.
— Kyllä tiedämme.
— Siitä länteen Naisi virstaa ja mi­nun
kotini on maantien vieressäj sel­vitti
Maria.
— Teen ensi kesänä huvimatkan
maalle ja tulen tervehtimään myös
entistä, hyvää palvelijaani, sanoi ruh»
tinatar.
Maria punastui ja hämmästyi niin,
ettei osannut heti vastata mitään, sillä
hänen silmänsä eteen ilmestyi pors­tuan
niriinl-'"- --
... ^ > , . VM. umupuoieiia. Jon­kun
ajan kuluttua jtuli'ruhtinattaren
kamaripalvelija ottamaan vastaan vie­rasta
ja vei hänet sisälle. Siellä otti
ruhtinatar hänet vastaan ystävälli­sesti
ja hänet saatettiin lasten kamarin
xaeressä oleN^aan pukuhuoneeseen, jos­sa
tuli muuttaa vaatteet. Lääkäri tuli
ja tarkasti Marian, ettei hän vaan ole
sairas. Ei ollut, Maria puki ylleen
\'aaleansinisen silkkipuvun ja asetr.i
päähänsä helmitetyn päähineen (imet­täjän
puku). Nyt avautui ovi lasten
kamariin, jossa pikku prinssi leikki
r . ? i l W » " " —
, , , jjniiasi leiKKI
pallon kanssa. Poika kiljasi iloisesti, nanen silmänsä eteen ilmestyi pors
T ö r ^ ö '-11 — nähdessään tutun henkilön ja alkoi tuan oviaukko, joka oli matala ja lu
IrTen J^^ri . ''"'"f ^^vdlä taapertaa entistä rintaemoaan histunut vinoneliö,
n, I L^r ^«hti. Ruhtinatar tuli siihen myös ~ Mitä sanotte vierailustani? kv-
^ n a T f T ' f f ' T ' " " ' " ' " ja iloitsi kun näki lapsen pyrkivä, syi ruhtinatar.
I T ; T'"-''" lossa. Ne olivat niita, jotka toivat Marian syliin. vH...ä.n.. ot•t i lapsen sy- ~ Teidän ylhäisyytenne osoittaa
nautti.
Oli joulunalusviikko. Maria varus­tautui
vieraskäynille hoviin. Hän pu­keutui
mustaan villaleninkiin ja hui-
.^t..^.^ p^iKivan luiiunaiar.
o c i g c m la- Marian syliin. Hän otti lapsen sy- — Teidän ylhäisyytenne osoittaa
lossa. Ne ohvat niitä, jotka toivat pai^oj hellästi rintaansa vas- suurta kunniaa köyhää palvelijaansa
taloon iloista elämää, josta Maria Honkyyneleet kohosi Marian kohtaan. — Suvaitkaa minun huo-silmiin
jälleennäkemisen johdosta, mauttaa, että kotini on ulkoapäin niin
Lapsi^ puheli ja leperteli hänelle. Ruh- ruma, tarkoitan tuparakennusta...
tinatar tuli miettiväksi, sillä hän ajat- Ruhtinatar kohotti torjuvasti kä-teli:
Lapsi rakastaa vierasta naista i^^^^^ sanoen: En tule tarkastamaan
enemmän kuin omaa äitiään. Mutta Ja arvostelemaan asuntoanne, vaan tu-viin.
Karvakauluksinen, pitkä topat- ihmekös se, sillä oma äiti on usein tervehtimään teitä ja katsomaan
tu paltto oli nyt hyvin tarpeen tuolle p-Jtkjä aikoja ettei käy katsomassa- kummilastani, pikku Veeraa . . .
kaupunkireisulle. Hän meni maito- kaan, vaan antaa vieraan hoitaa lap- — Siinä tapauksessa olkoon teidän
miehen kyydillä kaupunkiin, sen«a vlhäJcr,,* •
Se oli joulun aatonaatto kun hän Ruhtinatar antoi määräyksen lait-käveli
kohti palatsia Pietarissa.. M ie- taa ruokaa vieraalle. Ruokaa odotel­lessa
myllersi monenlaisia ajatuksia... lessa vei hän Marian yksityishuonee-
Kun rhän , . . . oiKoon teidän
ylhäisyytenne tervetullut.' sanoi Ma-na
kevennetyin mielin.
•Ateria vieraalle on valmis! il-
Sergei tuli vaimonsa eteen ja tart­tui
hänen käteensä sanoen: Maria,
vaimoni, nouse ylös! \
Maria oli hämmästynyt... Sergei
levitti käsivartensa Marian heittäy­tyessä
miehensä lämpöiseen ja tur­valliseen
syleilyyn. Miehen ja vai­mon
sydämet yhtyivät jälleen.
Maria kaipasi naapureitaan jutus­telemaan
ja leikkiä laskemaan . . . Ei­vät
tulleet. Miksi. Hän kysyi sitä
.mieheltään,
Sergei mietti ja sitten vastasi: —
Marjushani, älä vihastu jos sanon
asian suoraan. — Jätä nuo kaupunki-laishetuleet
muinaismuistojen jouk­koon
ja pukeudu kuten ennenkin, niin
näet asian muuttuvan.
— Sekö korjaisi asian?
,— Juuri se. Asia on näet siUä ta-
.valla, että talonpoikaisväestö kaihtaa
i^upunkilaiselämää ja vaatetusta. En
ttedä .miksi, mutta niin se vaan on.
Vissiin luulevat vaatetuksen muutta-yan
ja kasvattavan ylpeyden henkeä,
joka tekee heistä niitä "parempia ih-
•»»isiä' muka, sii& herrasväkeä . . . Ta-
*^ika on saanut maistaa sitä ruos- .
^ jota heiluttaa juuri se herrasluok-f^
» joten se pelkää niitä, pelkää siksi,
kun ne vievät köyhältä talonpojalta
^kka amoan paidan päältä.
Sergei yksinkertaisuudessaan uskoi
»tsekin, että ulkonainen vaatetus
^kkaz ihmistä myös sisäisesti. Ei
jc...vj..Miuonee- "moitti palvelija ovelta.
^ ^ v . x i .iictii saapui sivuportille, oli se seen, jossa halusi jutella vieraansa
Ruhtinaslapsi oli nukahtanut le-vartijoiden
vartioima kuten aina. Vah- kera. Lapsi oli Marian käsivarrella voUisesti rehellisen työläisäidin läm-tisotilaat
katsoivat silmät tapillaan kun hän seurasi emäntäänsä. Poika Pöiseen syliin . , .
tulijaa ja tekivät kovaäänisiä kysy- oli kietonut kätensä entisen rintae- — Minkälaisessa kyydissä tulitte
myksiä kuten: Mihin aiotte mennä? monsa kaulaan painaen pehmeän pos- kaupunkiin? kysyi ruhtinatar.
— Menen tapaamaan ruhtinatar kensa emon poskeen ja oli iloinen . . . — Maitomiehen mukana. Kuljlm-
Romanovia; Huone oli loistava komeine huoneka- ^ötä myöten, että päivällä voi toi-
— Varmaan olette menettänyt jär- luineen ja pehmeine lattiamattoi- '
kenne, sillä hoviin ei tunkeuduta noin neen. Ruhtinatar osoitti tuolin, jolle
i^aivdiiii voi toi­mittaa
asioitaan kaupungissa ja he­vonen
saa levätä pitkän matkan jäl­keen.
— Annan teille rahaa jolla voitte
vuokrata kyytihevosen joka saattaa
kotiin, sanoi ruhtinatar, ja käski Ma­rian
viedä lapsen nukkumaan omalle
vuoteelleen ja mennä syömään.
Maria söi hyvällä ruokahalulla .sa­massa
huoneessa jossa oli niin monta
-ateriaa syönyt ennemmin . , . Kun
hän oli lopettanut aterioimisen, meni
hän pukuhuoneeseen ja muutti vaat­teet.
Ruhtinatar oli käytävällä odotta­massa.
Sitten pisti hän rahan vieraan­sa
kouraan ja lausui jäähyväiset
Kamaripalvelija saattoi vieraan por­tille.
Vartijat avasivat ja sulkivat
portin ja vierailu hovissa oli päät­tynyt
. . .
Maria teki jouluostoksia ja päätti
käyttää sen kyytirahan, viisi ruplaa,
ostoksiinsa.
* • *
Maria saapui kotiin onnellisena,
vaan päätti pitää ruhtinattaren lupaa­man
vieraUun omina tietoinaan, sillä
hän ei tahtonut järkyttää miehensä
mielen tasapainoa uutisella; näkee*
hän sen sitten kun vierailu tapahtua
— jos tapahtuu...
Saapui kevät. Maria teki asun^-
" *
•Minä olen sanonut ji tulen sanomaan liunän huoneen herraUe
että jos hän ei terota kynäänsä roskakoriin, niin hän saa hake»
nnden palveUjan..