Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1948

              mykistyi loukkaantuneena niin pitkäksi
aikaa että minäkin jo ennätin vajota
operetin häikäiseviin tunnelmiin, kun?
nes korvani juuresta yhtäkkiä paukahti:
'•AjatellaI On tosta Elma Hellman-nistakin
vaan tullut näyttelijä, vaikka
sillä on noin kippara nokka!"
Operetti liukui tajunnastani ja sipi­nä
vieressäni yltyi:
•'No mikäs ihme se onl Ei sunkas
se nokka näyttelemisessä pääasia ole,
kai siinä muutakm tarvitaan — taiteili;
jalahjoja ja tempperamenttia. Eihän
sustakaan mitään primadonnaa oo tul­lut,
vaikkei sun nqkastas linjaa puu­tu-
"Tarkotak sää, etei mulla muka oljs
taiteellisia lahjoja ja tempperamenttia..
Minusta olis voinut tulla mitä vaan,
jollen o]is hoopouttani tommosen hyy­pin
kelkkaan istunut", pihisi nainen.
Mutta nähtävästi kostaakseen Roi­neen
palvonnan mies puolestaan viritti
Elna Hellmannille ylistyshymnin, joka
aivan kilohui ^perlatiiveja.
Viha alkoi kihistä päässäni, ja her-moni
olivat niin kireäUä, että jalkapoh­jani
kutisivat. Mutta en mahtanut mi­tään*
naapureiden- puheripulille. Loin
heihhi kamalia silmäyksiä ja yritfti iry-kiä
pahaenteisesti, mutts^mikään ei pys^
tynyt järit5rttämään heidän rauhaansa.
Jc^us sentään, kun tilanne näyttämöl­lä
kehittyi hyvin lennokkaaksi,-pyst3ri:
se imaisemaan naapuritkin hetkeksi mii-
3caaI^^ ja^silhmi^olin^nnellinen, joskin
nämä todelliset' taiteen suosijat reagoi­vat
näken^hsä ja kuulemaansa niin-voimakkaasti,
että se jonkin verran häi­ritsi
tunnelmaani. Kun lavalla iaulettiin
rakkautta, myötäili nainen mukaan
päästellen pitkiä^ haikeita iiuokauksia,
jotta olkapäät tärisivät. Mies sen si­jaan
vajosi huuliaan nuoleskellen naut­timaan
tansseista. Mitä tulisempi tans­si
ja mitä vähemmän tanssijoilla oli he-peneitä
yllään, sen intohimoisemmin
naapuri lipoi kieltään. Ja aina tans­sin
päätytt>'ä hän kaivoi taskustaan
esille pyyheliinanpuolikkaan jä niisti
liikuttuneesti penäänsä, joka toimitus
lörähteli hiljaisessa katsomossa kuin
maalaissonnikan merkinantotorvi.. ,
Mitä pitemmälle ilta kului, sitä sel-venunin
havaitsin, että naapurini olivat
niitä valitettavia ihmisiä, joiden elo­kuvissa
ja teattereissa on koko ajan tö-
\nittävä toisiaan ja tehtävä huomaiituk-
^k-esitettävästä ja ennen kaikkea esittä­jistä.
Nytkin sain kuulla elämäker­rallisia
välähdyksiä näsrttelijöiden eH-masfa:
kenen kanssa kukin seurustelee,
kuinka paljon joktf "ryy^Miä" ja kuka
pystvy elättämään lapsensa, kuka ei.
.Alistuin siis kc^talooni ja siihen, että
proosalliset huomautidcset silloin tällöin
kiskaisivat minut operetin eksoottisesta
ilmapiiristä teatterin pimeään katso­moon.
-
"Ajatella, kyllä toi Rauni Luoma on
sitten ohkosen näköinen tossa Valkoses­sa,
s'oon ihan kun makarooni! Kato
nyt, kun se kumartuukin! Eiks o se
ihan kun kermanekan sanka, kato nyt!"
H^^tken kuluttua:
*'Nääks, kun silPon sitten^kamalan
hieno iltamuhvi. Kuule! maakin teen
tommosen \'anhasta kaulahuivistani!"
*Tee vaan! Mutta et mun kaulalii­nastani
ainakaan. Siinä on mulle kyl-,
lä tarpeeks vahinkoa, kun litistytit mun
hv'\-;!Stä huopahatustani semmosen peru­nalimpun,
ettei sun kanssas kehtaa kau­pungilla
kulkea, kun sen päähäs pistät."
••Qmastanihan m ä ä tarkotankin. Ka­to
nyt, rvppylanpat vain päihin ja kes­kelle
tommosta laskostusta. Sitten kasa
Itukkia päälle . . . "
"Ja samanlainen kukkaläjä pään
päälle, niin olet kuin liikku\'a kukka-myvnmlä",
vahvisti mies.
''Kyllä sillä on sitten ihastuttava pu­ku.
Oi kun hurmaava! Ma laitan niistä
sinisistä silkkisistä akkunavcrhokta \*ar-masti
tommosen kesä juhlapuvun. —
Kuule, kyllä kannattaa käydä teatte­rissa,
vaikka liput onkm niin kalliit ny­kyään.
Miitta täältä saa sitten eri fik­suja
ideoita."
"Juu, niin saa. Mä laitan kans pyy­heliinasta
tommosen ke\^tlakin, kun tol­ia
Persian prinssillä."
«Kyllk sä Matti piet sitten ilkee!"
"No ei sunkan se mitänä ilkeyttä ole,
jos mäkin puolestani yritän saada niitä
fiksuja ideoita."
"Kato nyt, kyllä toi Verqniica on sit­ten
eri söpö!"
'^Veeronica!"
"Veroonica!"
"Veronicaa!"
"Siunatkoon! Sulia on jokin vakava
sielunyamma, mikset sä osaa sanoa VE­ROONICA!"
Neljä etumaista penkkiriviä kääntyi
katsomaan taakseen, ja minä potkaisin
naista sääreen.
Kolmen minuutin kuolenmanhiljai-suus
viereisellä tuoliparilla.
Sitten:
Naiöen: "Katso, eiks o hemasevat
tanssijuspuvut! S'oon sitten keljua, et­tä
kansanhuolto myöntää ostolupia
tuommoisiin tarkoituksiin."
Mies: "Niin mui&in mielestäni, olis
paljon parempi, että niillä plis vähem­män
kai^gasta yllään."
Nainen: "Kuule! Tykkäisiks, että
mä laittaisin tommosep neliskulmaisen
päänrdijänisiihen yöpaitaani, jolia meni-o&
apäiltä:xikki."
Mfes: "Juu! -Ja-mä. laitan tommoset
persialaistyjdiset kesähbusut v^yksi 1" .
Kahd^ niihuuutin tauko.
Nainen: "Kato, toUon rutirisulka!"
"Elo, s'oon ™jätty kukonhäntä,"
"Se on rutinsulka. Kätö nyt, ihao
selvästti s'oon rutinsulka!"
Välimusiifcin- aikana paisui pärpätys'
vieressäni vallan < tavattomaksi. Sillä
nämä taiteen suosijat ynnä puolet muu­takin
katsouMJa näytti olevan sitä miel­tä,
«jttä miiisiikkl on operetissa vain vält­tämätön
palur>ja yrittivät huutaa saa-daksensa.
äänensä kaikumaan yli orkes­terin
pauhun. Kun sitten musiikissa
yhtäkkiä tuli arvaamaton tauko, kuului
jostakin etuviistosta kauhealla äänellä:
— ". . minä paistan ainakin omani
rasvassa . . . ."
"Hyi, ihmiset on sitten sivistymättö­miä,^
puhutaan ihan muista tämmöisessä
taidetilaisuudessa", torui vieressäni is­tuva
nainen ja alkoi sitten pärpättää ja
nyökkiä onduleerattua päätään:
"Kato Matti tuonne päin. No ei sin­ne,
ktm tuonne, tota maista tuolla edelli­sen
penkkirivin päässä,^illä on varmas­ti
naamassa vihreetä iltapuuteria, kun
s*oon noin huonon näköinen."
"Voihan siinä olla anemiakin!" eh­dotti
mies.'
Mutta nainen ei antanut periksi.
"Kyllä s*oon käyttänyt vihreätä puute­ria.
Tonväristen ihmisten pkäis käyt­tää
kretliinistä ihojauhetta, se tekee sem­mosen
ruskehtavan eterämi^isen väriheh-kun."
"KreUiinistäl Oleks sä hullu! Sinä
et Junakaan pistä kretliinistä puuteria
kuonoos, et ainakaan ennen, kun minä
tulen värisokeaksi."
"Kyllä sä puhut sitten raa*asti", vi­kisi
nain^. "Ei suinkaan se nyt väärin
ole, jos yrittää, tehostaa kauneuttaan ja
peittää vieheitään. Silmien iltaloiston-kin
sais ihan ihmeelliseksi, kun maalais
silmälaudat kullanvärisiksi."
"Sitten saat .hitto soikoon! prons-sauttaa.
itses kolconaan sekä päivä- että
iltaloistelemtsta varten", ryöppysi mies
niin voimakkaasti, että edessä istujat
huomauttivat, että he haluaisivat kuun­nella
musiikkia, kun kerran ovat pääsy­lippunsa
maksaneet.
Nuori pari alensi jonkin verran ään­tään,
mutta kosmeettinen väittely jat­kui:
"Kyllä järkiperäinen kauneudenhoi­to
saa ihmeitä aikaan. Kato nyt esimer-
Kylämme juhlii
"Meillä on tänään com-roast, etkÖ tu­le
mukaan?"
"Jospa tulen."
Saavuttuamme määräpaikalle, jonne
kylämme väki oli kokoontunut, meidät
johdatettun metsäpoluUe. ^Sita jonkun
matkaa kuljettua eteemme aukeni juh-lakenttä
nuotion, hinimeässä valaistuk­sessa.
Nuotion ympärille Oli asetettu
istumapaikat. . Niin istahdimme.
Juteltuamme hetken jokäpäi^isistä
elämää koskevista asioista, .mandolimin
ihanat säveleet siirsivät ajatuksemme
pois kaikesta arkipäiväisyydestä. Yksi
toisensa perästä yhtyi lauluun, mikä ka­jahteli
milloin iloisena rallatuksena, mil­loin
sunmvoittoisena ja hellänä, illan
yhä hämärtyessä ja vaihtuessa syysyök­si,
johon nuotion iloisesti räiskähtele^^
tuli loi valoaan ja lämpöään.
Myöskin siinä höyrysi ja porisi so­masti
suuri maiss^nltäpypata, josta koh­ta
. alettiinkin tarjota harkkuja voin ja
suolan kera. Koyasti hy^^tä ne mais­tuivat,
suu vaan tuntui olevan liiäh pie­ni,
i^l^ voi ley^ ja tahrasi, kauniit pos-keinntt
aim .korviin-asti. Jokainen: nii­tä
näytti väliin toisiltaMrkain pyyhkäi-sevan;
Taasen laulettiin monta, moöta lau­lua,
että äänikin siinä jo alivoi sortua.
Sitten veljekset alkoivat hääriä Jiuotion
ympärillä ja kyllä siinä valmista tuli,
ihmeen pian he tarjosivat oikean toppa-kahvit
koko joukolle. Se sai mielet hil-peiksi
ja laulut iloisiksi. Minäkin aloin
olla jo niin täynnä säveleltä että vai­kealta
tuntui istua yhdessä paikassa, ja­lat
väkisin pyrki iahtia pompottamaan.
Hietalan mpm
Tässä tekisi mieleni mainita j(
eräälle vanhukselle. Hän on r
taian mummo täällä Waters k
Satuin kuulemaan, että hän Ic
pnä täyttää 90 ikävuotensa, jet
kä taival:
Eräs tuttavani sanoi, että hä
mästää.n voisi kirjoittaa isoi
vaan kun en siihen pysty, niic
kin haluan tuoda ilmi sen*^
tunnustuksen, jonka hän on a
luonteellaan itselleen saavuttan
Usein tuhlataan yltä kyllin
ja kukkia y jn. vainajille ja sekir
nista, vaan paljon kauniimpaa (
3^stä\raUllbyyden kukkain siro
näiden vaatimattomien äitiemitu
Näin ollen toivotan 90-v
Hietalan mummolle rauhallisti
. taa itseltäni ja kaikkien liekin
puolesta. .
El
Viimein laulut alkoivat loppua,
joululauluissa. En tiedä kuink
^laulua siinä tuli lauletuksi, mul
menen tusinaa kullankeltaista
käpyfi ^iinä .jyrsittiin.
Hyvinr'tyytyväisinä ja ilolsli
tiin juhlasta. Juhlakentälle
hiljaisuus ja nuotion hiillos riut
mumaan, ja tumman taivaan ]
kaisi miljoonat tähtöset.
A'amulla ihmiset kyselivät
mastelivat, että intiaanitko eil(
juhli, kun kuului sellainen laul
mä, johon vastasin: ei mitään
sivistynyt kylämme vain juhli.
I
kiksi tota tyyppiä, tota naista^ jolla on
tomnionen mma vaseliiftinv^rinen tuk­ka,
sekin on jo siinä iässä, että sen pi-täis
panna poskipuna lähemmäksi sil­miään
ja sitten ^iUe varmasti paremmin
sqjis neliönmuotoon maalatut posket
kun tommoset so&eat! "1 -
"Herra siunaa! Neliskulmaiset pu­naiset
läiskät silmien alla:, nehän olis
kuin navetan ikkunat! Mistä pakanasta
sä tommosta hömpötystä olet. päähäs
saainut.".
"Mä olen vaan lukenut sitä kirjaa,
*Aina vain fiätimmäksi', jonka itse an­noit
mulle joululahjaksi. Olen vain var-ronnut,
koska kananmunat halpenevat,
että saisin vispata semmosen kutistuvan
kananmunanaamion kasvoilleni."
"Ja meillä ei kyllä, jukolauta, vispata
kananmunia naamanpäälle, ne ajetaan
naaman sisään jokaikinen, kun irti saa­daan",
raivosi pillastunut luomakunnan^
kruunu niin, että takapenkistä luvattiin
mennä ilmoittamaan ovimiehelle, ellei
meteli lakkaa.
Tauko! Lavalla kehittyi juoni nok­kelasti
eteenpäin. Oltiin Persian prins­sin
värikkäässä huvipurressa ja vierei­sillä
tuoleilla vallitsi jälleen loukkaantu­nut
kuolemänhiliaisuus, kunnes kesken
Kydön serenaadia kuului rämeä huo­mautus:
"Kuka, hiton toUapää. tota merta
heiluttelee, kun ei se saa .sitä kunnolli­sesti
iiinehtimann."
"Ssss!^ sihisi nainen. "Sc on tiel^^s-ti
tarkoituskin, että siinä on vain vä­hän
tommosia herkkiä väreitä,"
"Mitä helkkarin vilunväreitä. Mua
kutittaa tommonen vetelä lainehtiminen.
Kun kerran meri on, niin anncttais sen
myrskytä."
Persian prinssin mystillinen p,ilatsi-tunnelma
lumosi naapuritkin siinä mää­rin,
että he olivat koko nävtöksen aian
miltei sanattomia. Vain daamin ioulu-lahjakirjan
ohjeiden mukaan ma^ilattu-jen
huulten amorinkaarten väl
pahti silloin tällöin \neno hu<
itämaisen tanssin jälkeen niis
tunut aviomies kokonaista koin
nenäänsä.
Kun prinssi kehoitti vieraita
timaan palatsin vieraanvara!
muisti vieressäni istuva arkinei
että hänelläkin piti olla jossa
minttejä ja ryhtyi niitä etsimä
sista taskuistaan löytäen ne
viimeisestä. Mutta laatikko
kunut ja pinimintit olivat yhte
tinä almanaka nvälissä, josta ui
puneässä yritettim nuoleskella
putella.
Siaen imeskeltiin pinimintte
seitiin ja kuuneltiin operettiak
valonheittimet punasivat erär
nainen voinut oUä huokaisem:
"Voi, kyllä toi prinssi on
hunriaava. Oo! Se olis sittei
kun pääsis joskus etelään li
auringon alle ja sais siellä ral
"Rakastaa! Sää oot sitten
kivahti loukattu Lemminkaine
sulia muka täällä ole tilaisuut
taa!"
"Se on niin laimeata ja :irki
Ei siinä ole sitä oikeata tulta i
jota nainen kaipaisi."
"Älä höpötä, kuka sita nii
jaksaisi nykyisissä ke.^kii.^lai
loissa."
"Te suomalaiset äijät olttto
Hgin syväjäädytettyjä pakkai
tcissii jokin pieni tulcnkipinä
kyllä niin paksujen jääkorn.^
la, että harva nainen viit-ii -
sulattelemaan . . ."
:Mics vaikeni .sj-västi loukai
joten ennustelin micle.^^^^iini. »
oli kotona odotettaviapa nikr.;
perheriita.
Mutta kun sitten opcrctii'
dätti meidät kuumasta eräni,
sa intohimot Vapaina Hekehtr §iyu L.\UAXTAINA, LOKAKUUN 16 PÄIVÄNÄ, 1948