Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1948

              ahneet. Leslie alkoi heti 3
seUä Bostonin nähtävyyksis« '
a&pJsta ja yöklubeista.
pahoUlani", virkkoi Faii
eiUä ei ole ollut lainkaan a iC
iinkään 'kaupungin niihtavy\i.
kunnostumatta sen enempää i
n istui Gayn viereen ja sanoi
"Näin sinun tulevan^kaupm.
isi ja hannittelin kun eivnah-i
i lähtöäsi, että olisin voinut
^ditsemään. Mikset 0^1
minuUe rähdöstäsi mitään?"
vastannut TOitään. Sensijaan
kerskua tule\ista esiintymi. |
loonbeam Roof "klubini jj
Än kertoi kaikista niistä %
[jan antamista ylistyksistä joj.
Leslie olivat saaneet osakseen,
iän pidättäen Gay toivoi ettei
Itsisi mitään hänestä,' ja taas-ani
Gayn puolella, sillä Sid ei
maininnut tanssineensa muf,
Leslien kanssa,
yään leuhkimiseen Sid fcehoitd j
maan ruokaa pöydälle.
aivan näännyn nä&äan Ja j
na että maistuu se ruoka Les! |
; hän paasasi.
Qsraivan punaiseksi kuultuaan
anaisb-määräyksiä. lorainei
lumnasivat hänen hämmeni^i
DOBsbatTlahteäkseen, nautitt^-
^popit sokerileivosten kanssa:
tttyi vielä ovensuussa jahj-myi:
miinsiis!» »
kuinka vastenmielisiä vieraita |
kaani" lausui Sid halveksivasti'
[^istuttuaan.
myös vihaan kaikkia tuollaisia]
ixisiä^, totisesti!" säesti Leslie
un nenäänsä. *'Tässä nidaa
a. voimme ottaa vieräryj-pyt,]
limakkaat, eikö niin Sid?"
likaisi kumpaiseenkin ja meni
askartelemaan. Näytti siltä
in ruuilleen ja ryokittavakseen
Bslie olivat tulleetkin. 'Estäak-rempia
rettelöltä, hänen täytyi
toistaiseksi totella ja täyttää]
aatimuksensa.
in jälkeen Leslie nousi pää pys-|
»likaan ja sanoi:
rt. minä ja Sid tarvitsemme rai-]
aa että jaksamme sitten harjoi-ay
voi yhtähyvin tiskata yksin-ottapohuen
ei minusta mitään
ikaan,-siHä minun et ole tarvin-j
i koskaan pestä astioita.'
eniönpobtui Sidin kanssa nlosj
täytyi taas tyytyä kohtaloonsa,!
äntyvällä nurjalla mielellä. Tis^l
teen hän .meni sänkyynsä, \ ^ n |
tä nukkumisesta mitään tullut.j
toi heti gramofonin soii
1 tuli kävelyltä Leslien kanssa-j
teidän harjoituksensa alkoh.-at.J
anaikaan he hiukan vaimensirtt]
nin ääntä, mutta sitä selvemmir
tli. heidän askeleensa permannol-amessään
hän toivoi ettei Paulin
iintyisi. Neljän tienoissa k jo
,. ja menivät rappusille k a f
mta. Gay kuuli Sidin'saiiovan:|
i tuon pallon."
a Gay aavistikin Sidin suutele
liä, ei se tehnyt häneen min
ta,vaikutusta, jota hän itsekin'
viiden ajoissa, kun Gay oli sa^j
m unenpäästä kiinni, kömpi ö j
Ie lemuava Leslie hänen N-ukkumaan.
Jatkuu.
;i _ Runsaan vehnäsadon job
i Ruotsin ravintolnutakuntajJij
t hallitukselle, että leivän faan
poistettaisiin käytännöstä.
cct — Kcsak. lopulla oliCar
iiikkiaan 235,947 henkeä
eläkkeellä ja S,SA2 henkeä
«
5an''en tvylyväisenä itseensä, huvitti
lijirke seuraansa yön pihteinä tunteina
l^.kkaasti pilaillen, ja' useammin kuin
If^.,"näki hiin tyydytyksekseen hei-i^
f Voimattoman raivonsa hänen ival-
Ln ja sukkelien huomautuksiensa joh
U^f-'jotka osuivat heihin kilin piiskan
fe: Karila liaksi yhtä vastassa muo-
Lti^^t^sÄäliftiivän näyn, kun hän mil-pilkkasi
heitä, milloin selitti ole-
Li^'Keidän vankinsa. Vihdoin lop-y
Talosiikiiisen nir 'Bertien itsehUlintä
Jh varäkiiyin vail^utiisyalta häneen:
mk yienniäärin artynqet hermonsa
W i t ä n e e t eriää pilkkaa ja" ivaa, ja
Iin kääntyi kiivaasti kiusanhenkensä
= Ä 'kirottu aasi", änkytti hän,
'siinä SID^, väin istut ja mulkoilet, vaik-
[ia^iilä koko ajan on ollut yliote".
"Vaikene!" käski varaicreivi.
I "Inj sitä en tee!" raivosi Jalosiikiii-j^;"''?
äh luulottelee, herra nähkööh,
, "Sanoisin", vastasi,'Roufke, '^että te
loiette joko valehtelija tai tyhmeliini —
teia^ökseÄsa viimeksimainittu. Jos
ifldani kuten koetatte narrata nCnua
Moniaan, on onnistunut varastaa Tu-
[läiÄi, niin "ajan teitä molempia ta­lo,
jos niin tarvitaan, aina maailman
[Ifpuun saakka." ^
I Hah silmäili heitä miettiväisenä pa-
|m silniaiiräpäyksen ajan, huvitettuna
(|Äiin ejjätbivoisista yrityksistä hauk-tfeiasonoin;
uhmailla varakreiviä, min-fia"
tamä esti fjanemalla kätensä eng-kntilaisen
suulle, samalla kuin hän
jiafeiasi uhkaavia sanoja englantilaisen
••Multa se ei tule olemaan tarpeellis­in",
jatkoi irlantilainen, kun Glynn oli
"Keskustelkaamme rauhal-
IfeKti asiasta, olettaen että kivi öh^teil-ilita;
sitten ? Te ette voi myydä si-
Ifj-se tiilisi heti tietoon. . E i hyödyt­i
t sajaa antaa'jakaa rsttä pienempiin
Ifean T scD^ .arvo tulisi niin. suumatto-
{'^..P.^cöenmään, että ikaikki : teidän
ei olisi miksikään hyödyksi.
I^tttevoi esittää TufchUekkiä ja vaä-
|ft#tintba, koska te ette :tiedä missä
»iÄtaan, enkä mhia aib:teate sitä
lii&ta?'*-;
[.^Monsieurin mieleen ei näytä Jöhtur
et^ on toisia teitä,saada "selyflle,
i palkinnon on luvannut", huo-i
varakreivi kylmästi.
^"Toin kuvitella mielessäni ;ku\nka te
«Ue umpimähkään ylfympäri ja
atte jonkun hyväntahtoisesti koh-korvausta
vastaan vapautta-
I teidät Tulenliekistä. Ihmettelen-tuinb
kauan saisitte siten jatkaa.
J«ö ei hyödytä lainkaan koettaa joh-minua
harhaan, sillä minä^enusko
mitä sanotte. AioiTodottaa,
olen selvillä asiasta, ennenkuin
atiin teihin."
Tämän jälkeen syntyi pitempi' hiljai-y:
Rourke istui ajatuksiinsa vaipu-
^'aikkakin varuillaan, jalosukui-
Bertic näytti happamelta, ja
'/^rebcsin ilme oli selittämätön. Kun
^ ^Pysähtyi Beni-Mancourissa, selitti-
. ""^ että he aikoivat poistua
.^1^- Rourke ei heitä estellyt. H än
'"'"cn s.iadcssaan levossa ja rau-
Nttaa i)iippuaan ja ajatella.
^ ^'aan itscp.äiset vihjailunsa siitä, et-
•f""' oli heidän hallussaan, saattoi-
^nct hä minentynecksi ja Icvotto-
, ,. ^^'"stusta. SUhtcclfiscsti ehi-
^^nia väestöstä.
maksi. Hän ei uskonut sitä, se oli mah­dotonta,
mutta kuitenkin — merkilli-semmissäkin
tapahtumissE? oli hän ollut
mukana.
Algieriin saavuttaessa oli hiiiien le­vottomuutensa
kuitenkin kasvanut siinä
määrin, että hän, otettuaan selvän sii­tä,
että Des Trebes ja Glynn ei\'ät olleet
poistuneet jQnasta Beni-Mancourissa,
vaan ainoastaan muuttaneet toiseen
vaunuun,. otti ajurin ja ajoi suoraan
kenraalikuvernöörin asunnolle.
X. '
Kello oli kaksitoista päivällä, kun
Rourke oli kenraalikuvernöörin palat­sin
edustalla. Vaikka hän oli sekä vä-sjmyt
että pölyinen, ei hän epäillyt
hetkeäkään ilmoittautua ja pyytää yk­sityistä
keskustelua Ranskan hallituk­sen
edustajan kanssa.
Jo äliissa kohtasi häntä pettymys;
hänen ylhäisyytensä oli nimittäin mat­kalla.
Mutta-Rpurken nimellä oli n^aa-kunnassa'h3^
ä'kaiku, joHlui,
että häntä pyydettiin, jos hän min ha­lusi,
esittämään asiansa kuvernöörin
sihteerille.
Hetken mietittyää.n suostui hän esi­tykseen
ja istui vähän myöhemmin suu­ressa,
viileässä ja matalassa huoneessa
tuossa vanhassa maurilaisessa palatsis­sa,
missä hänet mitä kohteliaimmin otti
vastaan rakastettava sihteeri, nuori, vil­kas
ja miellyttävä ranskalainen.
Huolimatta itämaisesta rakenteestaan
muistutti huone selvästi suuren liikemie­hen
työhuonetta. Yhteen sen paksuista
seinistä oli upotettu suuri kassakaappi,
jonka avoimista ovista näkyi suuria a-siakirjarivejä.
Irlantilainen mietti it­sekseen,
että tuollaisessa kaapissa ken­raalikuvernöörillä
oli varma arvoesinie-den
säil3rtyspaikka.
Sihteeri laustfi syvän valittelunsa sii­tä,
että hänen ylhäisyytensä oli matkal­la.
Hänen ylhäisyytensä tulisi epäile­mättä
olemaan syvästi pahoillaan saatu­aan-
palattuaan tietää, että hän oli me­nettänyt
tilaisuuden saada kohdata e-versti
Rourken,
"Tideeko häh pian takaisin, mon­sieur?"
ikävä kyllä." Olan kohautus.
"Hän-on matkalla Pariisiin valtion asi­oissa."
•^JaMn:nmtkusti?"
"Useita päiviä sitten, monsieur."
"Ette kai mahdollisesti tiedä mitään
pienestä ^Häröstä, jonka mr. Chambret
on jättänyt hänen ylhäisyytensä talletet­tavaksi?"
'Päinvastoin, sihteeri saattoi vieläpä
käsin kosketella sitä tällä hetkellä, mut­ta
monsieur ymmärsi kyllä, että hän ei
uskaltanut luovuttaa sitä hänelle ilman
kenraalikuvernöörin suostumusta.
iRourkelta pääsi syvä helpotuksen
huokaus, ja yhfäkkiä Itänet valtasi yli-vohnainen
väsymys ja halu saada levätä
hetkinen.
''Olen teille sangen kiitollinen", sanoi
hän hitaasti ja nousi ylös. "Minulla kai
ei ole muuta neuvoa kuin odottaa ku­vernöörin
paluuta . . . A propos. ette kai
sattumalta tunne monsieur le Vicomte
des Trebesiä?"
Kyllä väinkin, varakreivi oli hän«n yl-häisvytcnsä
sangen hyvä ystävä. Hän
oli ollut päivällisillä hänen ,vlhäisvytensä
luona vähän ennen *tämän lähtöii.
"Ja sittemmin tc luultavasti ctlc ole
nähnyt häntä?"
"Päinvastoin, monsieur, varakreivi oli
täällä pari päivää sitten." Tämii näytti
halunneen .selvitystä jonkin mitättiiman
asian suhteen, ja sihteeri oli auliisti .sen
ahtanut. _
"Eitc kai vain sattumalta jättänyt
hfihta yl^in tähän huoncc«^en?"
Ilmeisestikin saiigen.. kummastimee-na
tästä omituisesta kuulusteUista niyön-si
sihteeri, että hänen saadakseen selvil­le
erään halutun päivämäärän oli ollut
pakko jättää kuvernöörin työhuone noin
kymmeneksi minuutiksi. .
"Te sanoitte voivanne tällä hetkellä
ottaa esille tuon käärön, jos haluatte? v
"Varmasti, monsieur."
"Onko teillä mitään sitä vastaan, että
vakuuttaudutte siitä, että se "tosiaankin
onjjaikallaan? Se säästäisi ehkä minul­la
sangen pitkän odotuksen —."
Säälivästi hymyillen vieraan levotto­muudelle
sellaisen pikkuasian suhteen
nousi sihteeri, astui reipaasti kassakaa­pille
ja työnsi kätensä erääseen sen loke-.
roista. Hän veti sen tyhjänä takaisin iil-listynein
ilmein.
"Sen täytyy olla täällä", selitti hän
jyrkästi.. "Se oli siellä, niinettä s*en voi
helposti nähdä, ja siinä oli monsieur
Chambretin nimi . . ." Hän kääntyi
ympäri. "Jos^monsieur le Colonel su­vaitsee
tulla takaisin puolen. tunnin ku­luttua,
näytän teille käärön. Siihen men­nessä
olen löytä.nyt sen — niin, aivan .
varmasti." . .
Niin Rqurkei aiyan oikein tekikin -r-.
kahden -tunnin kuluttua. , "Slutta käärö:
oli edelleen kateissa. Sihteeri, joka i l ­meisesti
oli sangen hermostunut, tun­nusti,
että se jonkin valitettavan hutiloi-miseh
takia oli jotitunut jonnekin, mutta
ennen iltaa asia aivan varmasti olisi jär­jestetty.
"Kiitos", sanoi Rourke töykeästi,
"minä en enää tule takaisin", ja hän me­ni
tietiensä, seikkailun alusta Hähtien en­si
kerran masentuneena.
".\jatellä, että niinä en uskonut heitä,
kun he sanoivat minulle totuuden vasten
kasvoja! Ja koko ajan oli jalokivi ehkä
varakreivin omassa taskussa . . ."
Hän ei löytänyt sanoja, ilmaistaak-seen
itsehalveksintaansa.
Painunein päin ja raskain as.HeUiLl?^-
husti hän takaisin hotellKfts^, missä hän­tä
odotti päivän suurin yllätys kirjeen
muodossa, jonka hänelle Jätti muuan
tummaihoinen sanantuoja.
"Monsieur le Colonel Terence Rour­ke.
Käteen", luki hän.
"Mitä hittoa tämä ori?".. : .
"Jos monsieur le Colonel 6*Rourke
haluaa kunnioittaa monsieur Trebe­siä
syömällä päivälista hänen luonaan
kello seitsemän iitapäivälla Orleansin
huvilassa S :t Eugenessa, voi mahdolli­sesti
syntyä sopimus, joka tyydsrttää
sekä häntä itseään että monsieur le V i - '
comtea. ^
Sanantuoja odottaa vastausta."
Sadin, ansa, jotta hänet houkutdtai-siin
väärille jäljille, sillä aikaa kuin nuo
kaksi lurjusta pakenisivat saaJiinecn?
Irlantilainen epäröi, mutta tiskaliaisuu-den
puuskassa töhersi hän myöntävän
(Jatkoa ensimmäiseltä sivulta)
kin Imui, sillä näin ollen ei operetri häi­rinnyt
minua kovin paljon yrittäessäni
syventyä kuuntelemaan äskentulleen
nuoren parin välienselvittelyä, joka puh­kesi
oikein perhemurhenäytelmäksl.
Aluksi kuulin vain sisukasta supinaa ja
penkkien pauketta ja narinaa, mutta'
kUn he oliv^it saaneet kunnollisen asen­non,
aloin erottali sanojakin. Jousta-vaälyisenä
ymmärsin ennenpitkää, että
tässä on taas käynyt jjiin, että miesparka
oli joutunut kärsimään naisen turhamai­suuden
tähden, ja sen hän antoi kuulla­kin';
"Luulisi nyt tömmoset karvat pään
päällä saavan vähemmässäkin ajassa
järjesty^kseen, ja nokkas eroo sen kum- !
mempi, vaikka pyörittelisit sitä korppii-jäuhossa.
Tuusataan ja tuusataan sitä •
naamavärkkiä ja sitten puhalletaan kuin
torpeedohävittäjä läpi kaijipungift! K y l - .
lä siinä taas puuterit haihtuu ja ondu-leeraukset
suoreriee", torui- sankari, ja •
sankaritar niiskutti syyllisen näköisertä.
"Mutta on se sunkin syys. Mitä^sää
käsicit^mtirt 'viiinei^es^ •ting&ä'» ruveta
vielä lämrtiittäniääh sitä Mahttulootaä',
olsit syöny ruusumärjasoppaa vaan."
Sain kuulla, että koko viikon oli mai­nitussa
perheessä vain lämmitetty jä
paistettu vanhoja loppuja ja että mies
ei ikinä olisi inennyt naimisiin naisen'
kanssa, jo% hän olisi aavistanut, ettei •
hän osaa muuta tehdä kuin naamaan- -
sa hypistellä.
Ensimmäinen näytös päättyi sekä
näyttämöllä että viereisellä tuoliparilla,"
jolla istiijat ymmärsivät sfentään pitää '
väliajat yhtaikaa ja syventyivät tar­kastelemaan
yleisöä.
Toisen näytöksen aikana oli riita vie­reisellä
penkkiparilla sammunut ja nuo-'
ri pari katseli näyttämölle nähtävästi
ihan hakevin silmin, silä yhtäkkiä alkoi
nainen supista: , '
" "'Kyllä-toi Röihe on Sitten lumoava!
Kato ny,'kun'se hymyilee söotisti. Mut­ta
onkohan sillä ohiat hampaat. KyllH
n'oon amakin^emaljoitu. Sillä on sitten'
humorfötiset kihtut. Kato ny^ kuinka
vitsikkäästi se letkuttelee hätä. Ai, ai, -
tortmosia tyyppejä sitä ihmiskunta kai-<
p^a."
*^No mitäs isiutänyt-koko ajan yhtä-äijää
töUisldet. Kai sitä hyt Itiuutakih'
katseltavaa on", karjaisi mitfsjä nainen
vastauksen tuohon omituiseen kutsuun
ja antoi sen biskralaiselle'pojalle.
"Kaikki voitettavana,-ei mitään mene­tettävinä",
ajatt^i hän, ja vähäh ennen
määrätt}^ aikaa ajoi hän tyynen tmköi-senä
St. Eugenen esikaupunkiin — ja
Jumala ties mihin muuhun!
(Jatkuu.)
Iso fPyrenettUn vuoriston koira) f a pkHi'sylikoira katselevat
ihfheteiUn töiskän Bristolin köifdtiäylutyssä.
LAUANTXrNÄ, DOTAklJUN 16 pXlVK^Ä, 19^8 SIVU 5