Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 14, 1956

              sen työ;i, ko^a emme nykyisillä pal-
: loillamme pysty kuitenkaan tällaista
C vuokraa maksamaan.
— Niin,- ehkäpä selvittäisit. Olet
. ollut melko reilu tähän saakka ja
^vuoksi olemme luottaneet sinuun, mutta
jotain saiakäbmäistä tässä nyt on,^sanoi
Leakin. Oletkö sitten noin «varma, että
saamme yleensä sen työpaikan, Joka ori
suuri salaisuus? Tietysti otamme vas­taan
paremmin palkattua työtä, jos
pystymme sen tekemään ja jos se ei-ole
sellaista, Jota emme voi tehdä, senhän
tiedät.
Ove huomasi, että tytöt alkavat her­mostua.
Sen vuoksi hän päätti lopulta
selvittää asian 'heille, mutta mietti sa­malla,
kuinka heidät saisi sanoutumaan
irtr työpaikoistaänkin. Mutta eihän
siitä huöita, se kyllä järjestyisi . . .
—: Hyvä on, te tulette saamaan siinä
viidestäkyvmmenestä jopa sataanviiteen-kymmeneenkin
kruunuun illalta, .sillä
työ on iltatyötä, siis ansaitsette vuok­rarahanne
ja yhdessä illassa. Mitä sa­notte?
—- Mutta työ! Mitä se salleinen työ
on, josta noin maksetaan? huudahti Lea.
kiAikustuneena. Sinä kierrät asiaa kuin
kissa puuropataa!
' H y v ä on, selvitän asian tarkem­min,
kun kerran haluat. Ette kuiten­kaan
enää voi minulle mitään, sillä
olette vallassani, työpaikkoijanne, en­tisiä
nimittäin, ette enää saa pitää, siitä
tulen kyllä pitämään huolen ja miniilla
' on siihen keinoni, puhui Ove tiukasti
yhteenpuristetuin huulin.
— Voi taivas! Mistä sitten on
Icysymys? huudahtivat tytöt kauhuis­saan,
sillä iloinen ja ystävällinen Ove
oli muuttunut näöltään kovaksi ja kat­keraksi.
— Mistä ikys>Tnys, naurahti Ov^ pil­kallisesti,
siitä, että olette nyt minun
käsissäni ja minä olen sellainen ;')}V»QDO
ihniinen^ joksi teidätkin otaksun. "Mi-niilläliin
oli kerran koti, imutta se hajosi
vanhempieni erotessa ja nyt hankin lei­päni
niin kuin hankin.
— Miten sitten? ; J'^^
— Pian sen tiedätte. Selitän asian
teille. Olen nj^t ottanut teidät holhouk­seeni,
ymmärrättekö? Aion ryhtyä elä­mään
teidän kustannuksellanne. Niin,
no, älkää nyt noin pelästykö, ei se ole
niitään hirveää enää! Ennen oli paljon
vaarallisempaa kun aina oli poliisin sil-
Kaipauksella Ilmoitan, että vaimoni
Anna Emelia Putila
(O.S. -RAUTIO)
syntynyt Heinolassa, Spomessa,
huhtikuun 24 pnä 1876, kuoli koto>
naan Whltefishissa (Pikku-Pena«
gdia) joulukuun 27 p. 1955, pitkän
sairauden jälkeen. Hän oli kuol­lessaan
79 Vt 8 kk. ja 3 päivän
ikäinen.
Bän tuli Canadaan yhdessä mie­hensä
Vilhon kanssa v. 1907, asuen
Torontossa vuoteen 1930, jolloin
muuttivat mitefishiin (Pikku-Pe-nagdle).
asuen siellä kuotemaansa
sai^a.
liähinnä suremaan jäi hänen
miehensä Vilho Putila täällä ja
kolme siskon lasta Suomessa, sdiä
laaja, toveri- ja ystäväpiiri Sud-buryn
seudulla ja Torontossa,
Hiljaa saapui lempeä yö,
taukosi myrskyt, taukosi työ.
Sydän uupunut icaipasi lepoa,
lauhaa,
nuku i-akkaani ikirauhaa.
Miehesi Vilho.
K I I T O S
Sydämestäni kiitän kaikkia naa­pureita
ja tovereita, jotka olivat
saatt^itnassa Annaa viimeiseen le­poonsa.
Ei*ikoiset kiitokset mrs.
Kalle Tarvaiselle ja mrs. Nestor
liUodolle siltä suuresta avusta, mitä
annoitte minulle hautajaisten jär­jestämisessä.
Kiitos Ed\vin Suk­selle
kauniista puheesta hautajais­tilaisuudessa.
Kiitos (kantajille.
(Monet kiitoöcset niistä kaimiista
kukkalaitteista, joita olitte lähettä­neet
Annan muistolle.
Teitä 'kaikkia (kiittäen,
VILHO PUTIIA
mien alla. kaduilla, mutta nyt on ole­massa
puhelin ja onpa jo valmis \*er-kostokin.
Miiiä hoidan kyllä sen puo­len,
te-saatte iolla kuin kukkaset ke-d^
la^ saihä siihteessa, minulta teidät voi
tilata, minä järjestän kohtauspaikat, te
vain menette ja nriihdytätte c^asiakasta
jossakin hienossa ravintolassa tai muusr
sa hänen valitsemassaan paikassa ja
otatte rahat vastaan sekä suoritatte
osan nustä minulle.
Tytöt istuivat kauhistuneina. Xyt
he vasta käsittivät, mistä oli kysymys.
He olivat niin kauhuissaan, ettei kum­mankaan
huulilta tullut sanaakaan ja
Ove sai jatkaa rauhassa:
— Ette te ole ainoat tytöt minulla,
mutta käsittänette, että tarvitsen tei­dänlaisianne
jatkuvasti lisää. Eikä
'homma ole mitenkään huonosti palkat­tua,
johan väläytin teille numeroita.
Elämme loistavasti, eikö totta?
— Vaikene! huusi vihdoin ILea. Em­me
tiiV^^^koskaan suostumaan e^hdotuk-
" siisi! Emme koskaan! Olisit vain jät­tänyt
eidät rauhaan, mokomakin epäre-helliiien
''johtaljah poika"!
— Mitä sinä raivoat? ihmetteli Ove.
Eihän työ miestä-paihenna ja teillekin
tuleen mahdollisuus ylelliseen elämään.
Ei tällaisia"-tarjouksia joka päivä koh-
'dällehne sada! -Ajattelehan nyt asiaa
sinäkin! tHeli varmaan on jo ^ajatellut
— Niin ölenikiii^ imutta en aio suostua
ehdötuksiisi/ "työ" ei - ole
sellaista, mitäl haluan. Pairasta, että
jätät «neidät rätötaan iällä minuutilla
5a menet —- äiäkä^p^aa köskään!
— Olettepa te^ikunimällisia, •hylkäi­sitte
miikä hjVät ttilöt, virnisteli Ove.
Paremmat tulot liuih mitä miiiä alkäis-sahi^
säinkaknv
• ^ Tulot jä' tulot, eikö sinulla ole
* Thiit'käänlaista kiVnniallisiu ehdötla-essääi'meille
täöalsta? sanoi Lea ääni
''•väristen. " ^ •./'"v-.•:•
— Kunhiallisuutta . . . häh, häh, te­kisi
mieleni sanoa, eihän nyt siitä ole
kysymys, julisli Ove. Lienette unoh­taneet,
että sanoin alussa teidän olevan
''"Vällassam, teillä ei ole mitään mahdol­lisuutta
päästä irti. En näet kehoita
teitä imenemääri poliisin luo, sillä silloin
joudutte kuitenkin liemeen ja saatte
tahran "kunniallisuuteen". Ol^te nyt
ilman työpaikkaa; niin älkää^ katsoko
noin ihmeissäiihe, siitä pidän minä 'huo­len
ja tämän asiinrion voitte maksaa
vain minun avullani . . : mutta ajatel­kaa
asiaa hiiorniseen . . . Hyvää yötä!
Oven lähdettyä tytöt olivat kuin hal­vautuneita.
He eivät osanneet tehdä
jnitään. He tunsivat olevansa pahem­massa
"kuin pulassa, sillä miettivätpä
he mitä keinoa tahansa, oli tilanne yhtä
pulmallinen. Asuntoa ei ollut, oli vain
tämä . . . asunto, jonka hintaäia oli —
oih . . . ja työpaikan saisi Ove varmaan
uhkauksensa mukaisesti heiltä mene­mään
ja silloin he ovat tukalassa pin­teessä,
Ovenko armoilla?
' Kö^kö yoh tytöt,yakoivat ja mietti­vät,
mitä tehdä. Rahaa ei ollut edes
niin paljon, et|ä he pääsisivät Suomeen
molemmat. Aamu ei tuonut ratkaisua
pulmaan. Mitä tehdä, heillä ei ollut
ketään sellaista ystävää Tukholmassa,
jonka puoleen he olisivat halunneet
kääntyä ja sekaantua nyt poliisin kans-"
sa tähän, ei, sitä 'he eivät voineet, se
olisi tiennyt epäilj-ksiä heitä kohtaan.
T}'töt lähtivät kuitenkin toivorikkain
mielin työpaikkoihinsa. ^Mutta molem­mille
ilmoitettiin paikkojen ole\'an heil­tä
suljettuja ja heihin katsottiin niin
kuriimallisesti. että tytöt tunsivat it-
' sensä todellä^sellaisiksi, «millaisiksi Ove
tahtoi heidän tulevan, Tukholman pu-helintytöiksi!
' — lidlir pian jotakin, valitti
][-ea^c^aj^^tu^|u päänsä menevän pyö-räife.
nän tunsi itsensä tavallaan syyl­liseksi
tähän, sillä hänen lauttaanhan
Ove oli kaikki toimittanut alkuunsa.
— .^ä ole niin surkea, yritti Helli,
yritetään yhdessä keksiä, mutta aivan
ensimmäiseksi käydään sanomassa rou­valle
siellä, että emme voi ottaa asun­toa,
sehän on aivan liian kallis meille.
Tytöt kulkivat kohti asuntoa, josta
he olivat toivoneet viihtyisää soppea
itselleen. Kyt oli kaikki mennyttä taas.
Ove oli asunnolla heitä odottamassa.
—- :Xo niin, ystäväni, mitä olette
miettineet? kysyi hän nauraen.
— Että olet roisto! tiuskasi Lea. —
— Olen mikä pien, mutta eikö leipä-kulta
ole teille kallista ja tämä roisto
tarjoaa nyt teille varsin runsasta leipää,
muussa tapauksessa saatte kuolla näl­kään.
— Emme suostu sittenkään^ vaikka
kuolisimme!
~ Kyllä te vielä suostuttekih, sahöi
Ove pirullisesti hymyillen pistäen tak­kia
päälleen. Tulen huomenna jälleen
tänne. Good bye, tyttöseni!
Ja niin he olivat jälleen kahden.
Mutta äkkiä kuului ovelta koputus.
— Nyt se Ove on siellä taas, hän ei
kai aio jättää meitä rauhaan ollenkaan,
tuskaili Helli.
— Täällä on joku mies, joka kertoo
etsineensä teitä ensin vanhasta asun­nostanne,
ijosta ohjasivat tänne,- sanoi
rouva ovdta, köhöittaen samalla odot­tajaa
käymään sisään, mutta katsellen
samalla hiukan ihmeissään tyttöjä, joil­la
oli jo näin alkuunsa käynyt vietaita
yhtämittaa ja riiidiiä kaiken lisäksi.
Tytöt vilkaisivat toisiinsa ja tunsivat
ajattelevansa samaa, että rouva epäili
heitä jostakiri^ j6ta he öäiya^ yri
kärttää enemmän kuin mitään muuta.
Heidän vilkaistessaän ovelle seisoi sidlä
hyvin tuttu imies.
— Oiva! huudahti Lea.
Niin, minä, mutta olipa teissä et­simistä,
naureskeli puhuteltu selvällä
suomenkielellä. Mitenkäs täällä jak­setaan?
Tulin näet sieltä Västerosista
käymään täällä ja päätin samalla ky­sellä,
josko olette halukkaita siirtymään
sinrte. Siellä olisi niinkuin työpaikkaa­kin,
jos samalla s(^ii, millä minä olen.
Olen siellä puiiseppäverstaalla ja sinne
tarvitaan nyt muutamia naisia.
— Oletpa 'kuin ihnieellinen jouliilah-ja
keskellä syksyä! huudahti Lea. Me
olemme jo surreet itsemme kipeiksi, kun
ei ole työpaikkaa. >4Lähdetään vaikka
heti, eikö niin, Helli?
— Ei minulla vastaan ole asiassa.
Kyllä sitä. sentään uskaltaa noin tutun
kanssa lähteä, vieraita lienee hyvä va-
LASI
KUIN
Eräät lasiteollisuuden kehittämisessä
työskentelevät asiantuntijat^ väittävät
että tiedemiesten kääntöjen a\'ulij
lasista voidaan kehittää ^aine. joka on
paljon lujempaa kuin teTäs*,lmutta huo­mattavasti
kevyempää. Xa^n kehittä­misessä
ollaan vasta alliilasteella.
Kun päästään.vielä jonkin verran
eteenpäin, tulee mahdolliseksi rakentaa
autojen korit lasista, sanwin-:,valmistaa
suuria lasiputkia^ joiden sis^ällä jun^t
kulkevat ilmanpaineella ja nykyistä pal­jon
nopeammin. Lasia voitaisiin silloin
myöskin käyttää yhtenä avaruuslaivo­jen
rakennusaineena. • :
Katsaus sodan jälkeiseen lO-vud-tiskauteen
osoittaa, että .maailman maa-talöUstuotamto
oli sodam . päättyessä 5
prosenttia pienerhpi kuin nykyään, i
roa vähän joka mutkassa, sanoi (Helli-
Niin lähdettiin 'kiireen-kanp^la. .
Kuoli 12 piäiva tanuo^kjotlta • 1955.
VuosVpitkä^ vierähtänyt ön.
Kysyn oniks' luotani lähdit sä pois?
Vaik' minne mä^^^^^^
mielessäni aijx,. :,
oh viiltävä kaipuu-alh^^iiiiassain.
Monta k3^eltä viexahföiiyt on,
Sua KUlo unhK>ittaa €äx #3^an oiä
i
!
I
t
voi.
Sua aina kaidan isäni^^iaickain.
Vabnosi Alttia, tyjttäresi
{
1
MUIS
KuQl t tapatanäaläesti
tammikaun 14-p;. 1955.
Vuosi ön vierinyt^ miästajen taa,
vaan sinua, Eimrenime' die voi-
, fieet unhoittaa.
Kaipauksella muistaen, ,
iliti, isä j» Tauno.
MUISTOLOLE
Kuoli tamm&Qun 18 p, 1955 St. Paul^.sairaalassa Vancouverisi BL:$;.
Me emme Sinua unohtaa voi,
kunties oma vuoromme ehtii. /
Me Sinua kaivaten muistelemme,
yhä vieläkin silmämme kyytielehtn.
Vaimosi Milja
Poikasi Olavi ja Theodor periieimeen.
VÄLITiMME RAHAA SUOMEEtt
MAKSAMME PÄIVÄN KORKEIMMAN KURSSIN
pienin sununa 5,000 Smk. $18.75 ynnä lähetyskulut $1.15
Jokainen seuraava 1,000 markkaa $3.75
o Rahalähetyksenne toimitetaan vastaanottajaUe 10—14 päivän sisällä. Jo­kaiselle
lähettäjälle lähetetään vastaanottajan aUekirjoittama kuittia .
«35
VAPAUS TRAVEL AGENCY
P.O. BOX 69 SUDBURY, ONTARIO