Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 2, 1946

              Jatkoa 8. sivulta
Myöhemmällä sitten oli se lämmin^
keyätilta, jolloin istuin eteisen soh­valla
ja toivoin sinun tulevan. Köih-ta
näinkin sinun tulevan alas-katua.
INurkkauksessa oleva katulamppu
paistoi kirkkaasti kammatuille Ihi-:
uksillesi. Sinä seisahdit poTtillemme
ja' sydämeni pysähtyi. -
**Hyvä jumala", «minä {rukoilin,
"anna hänen tulla sisälle, anna.lhanen
tulla kysyrii^aänarii
seain."
. Sitten sinä käännyit ja kävelit y-lös
käytävää viheltäen, kädet tas­kuissa
ja. koulusi kirjain valkoisena
hohti tumman puserosi rinnassa.
"Jeanne!" Kuulostit hieman hen-gästjmeeltä
eJkä reippaalta viides­luokkalaiselta.
"Jeanne, etkö lähti­si
kanssani tansseihin?"
- Ja,minä sanoin: ''Mielelläni, Ran-dy."
Epäilin josiko kulitkaan mitä
sanoin, kun sj-dämeni löi niin raijusti.
Oi armas, muistatko vielä sen
tanssi-illan? Ylläni oli uusi väale-anpunerva
harsoleninki ja sinä sa­noit:-
"Sinä - pä^-tät niinkuin o-menan.-
kukkanen siinä leningissä, Jeanne
. . . olet uskomattoman kaunis."
Ja kerran "kun nie tanssimme, si- ,
riä puristit minua vähän lähemmäksi
ja k u i ^ s i t:
"Olet kerrassaan hurmaava tänä
iltana, pieni Lollj-pop!",
Sen tanssin jälkeen pujahdimme
ulos 'ja seisoimme katsellen tähtiä ija
.kuunnellen sammakoitten konserttia,
joka kantautui korviimme kaupun­gin
laidassa olevalta suolta. Äkkiä
sinä käännyit «minuun päin ja sa­noit:
"En tule koskaan uurtamaan t ä -
t ä t ä iltaa, Jeanne", ja sinä suutelit
minua — ja näytti kuin tähdetkin
taivaalla olisivat tulleet lähemmäk­si
toisiaan, niinkuin jostakin sopi-*"
•niuksesta, valaistakseen paremmin.
Kaikki keväät elämässäni
Seuraavana päivänäjme-pyöräilim­me
ulos orvokkiniitylle >ja istuimme
puron rannalla olevalle isolle, sam­maloituneelle
kivelle. Sinä kerroit
«minulle kaikki suunnitelmasi, toivee­si
ja unelmasi. - Sinä menisit syksyl­lä
yliopistoon opi^skelemaan raken-nustaitoa
ja tahdoit että minä odot­taisin
sinua.
"Sitten kuii olen käynyt yliopis­ton,
voimme mennä naimisiin", sa­noit,
"ja sayuu että joskus voimme
mennä' Eurooppaan. Ajattele, Jean­ne,
kaikki mahtavat vanhat raken­nukset
\'oimme yhdessä katsella,
suuret kirkot, palatsit. Englannin
muinaiset kodit, olkikattoiset majat,
ja metsänpeittämät laaksot . . . E t ­kö
näe niitä kaikkia, Jeanne?"
Ka?kki sydämesi unelmat kuvas­tuivat
silmistäsi kun katsoit minuun.
'•iSIoillä olisi niin paljon hauskaa",
sinä jatkoit. "Sinä odotat minua,
eikö niin/Jeanne?"
"•Minä odotan sinua aina, Ran-.
dv", minä lupasin.
Se ensimmäinen pääsiäislomasi,
kun tulit kotiin Yarsitystä, oli ker­rassaan
rhana — muistatko, Randy?
'Kun tulin ascnalle sinua vastaan,
sinä suutelit minua kaikkien ihmis­ten
nähden, ja kun minä sanoin " O i ,
Randv, ci sinun saisi!" sinä vain kat-soit
alas minuun Ja nauroit.
"iMinulIa on ajatus tehdä se uu­destaan",
sinä uhmasit.
Sinä iltana -menimme tansseihin
klubHhuoncellc ja minulla oli sinun
veljeysneulasi. Tunsin itseni onnel­lisimmaksi
tytöksi koko Riversides-sa.,,
:
Ja*1caik'ki ne toiset keväät, jotka
seurasivat — vienoja, ihania muisto-*
ja,: etenkin ne kaksi kevättä, jotka
olin Varsityssä.
Minä olen uudestaan elänyt ne ,
kaikki niin moneen kertaan, ne huh-
"tikuöB--iHat->^ liämpällä^- jossa^
iHousen torni oli kuin harmaa varjo
koivunlehvien seassa, toukan xak-sutus
lahqjuussa, meluavien lätitto-jen
kimakka vihellys, kun ne irtau­tuivat
telakasta, j a vilpoisa lampi,
joi&a pintaan pajupensaat loivat
vihreät kuvansa.
- Ja siellä oli ne näytökset ja kon­sertit,
muistatko, rakas? -Heifetz-or-kesteri
ja kaikki elämän ja. rakkau­den
ihanuus tanssisalissa, laulavat
viulun kieltä ja ."Maytrme"-valssi,
jolloin minä itkin ja itkin, niin että
täytyi lainata sinulta nenäliinaa, k un
*omani oli jo märkä kyynelistä. •
. O i , ne olivat kauniita vuosia, rak.
kaani, ja niiden muistQ on kuin hie-tubksH^^
äiiKä- - ^ » - - ^ ^^
Kun minä kirjoitan. -
-Ja sitten Värsityn jälkeen, kun me
tulimme takaisin Riversideen -r- s i ­nä
setäsi konttoriin j a mina kirjas­toon—
se, minä luulen, oli kaikista
keväistä kaunein. Me olimme riiin
paljon yhdessä, meillä oli niin pal­jon
suunnitelmia tehtävänä, niin p a l ­jon
unelmia uneksittavana, sillä ine
aioimme mennä naimisiin seuraava­na
keväähä. Muistatko sen ilia^
kun kävelimme alas Holmes-katua
ja ' s i n ä y h t ä k k i ä seisahduit tämän
talon eteen? .
'!Täniä-se <m^^^ tämä oa
meidän talo", sinä sanoit.
Minä nauroin sinulle, Randv. '-Xä.
mäTon vanha Carterien talo", sanoin.
- Mutta sina olit täynnä innos^is-fäT~"
Sina:oii""m^^
sia""; sinä väitit. "Se vain tar\-it^
joitakin korjauksia ja muutamaii
kerroksen'maalia."
TERVtHDYKSEMME
LIEKILLE
ja sen lukijakunnalle
HJ. WESTMAN
ÄL. MÄENPÄÄ
E. PELTONIEMI
J. RYTKÖNEN ^
EINAR AHO
L. KASKI
Mr. j a Mrs. Hj. Saari
J. Kari-
F. Saranpää
V. Järvi
A. Saranpää
E. Pelander
A. Hytönen
M. Ohtonen
H. Uusimäki
Mrs. Uusimäki
L. ja J. Luoma
J. J. Cooper
Allan, Salli ja
Reina povi
K. Saarela
C. Wilson
COCHRANE ONTARIO
Seuraavana päivänä haimme avai­met
ja katselimme talon sisältä. Siel-lä
pii aurinkoisia ikkunoita ja suuri
kivinen tulisija, ja huoneissa oli ko-toinen
tuntu, vaikka olivatkin kor­jaamisen
tarpeessa.
"Ajattele,'Jeanne, kuinka paljon
hauskaa meillä, tuleekaan olemaan
kun korjaamme tämän!"
Ja meillä oli hauskaa, Randy, ää­rettömän
hauskaa.
Muistatlöo sen, päivän kun maa­lasimme
keittiön lattian ja se pieni
pofka, joka asui vaistapäätä, tuli si-siille
hiekka-astia kädessä ja tyhjen­si
sen sisällön vasta maalatulle latti-
- alle. Sinä olit siitä vihainen pojalle
ja sitten annoit hänelle rahaa, kun
.hän i t k i . Ja muistat)ko sen päivän,
kun minä ikäaduin portailta ja sinä
nostit, minut käsivarsillesi, puristit
"rintaasi vasten "ja kysyit uudemman
j a uudeöiman kerran: "Voitko hy­vin,
Jeanne?" "
• Ja sitten se ihana huhtikuun päi-vä>
kun- ineidät vHhittiin! O i , Ran-
'dy,^emme koskaan voi s i t ä unhoittaa,
emmehän ? Kirkon .kkytävä näytti
sata mailia'pitkältä, mutta sinä odo­tit
minua alttarin luona. En muis­ta
paljoakaan todellisesta seremoni­asta,
Randy — ainoastaan -äänesi
sanovan "Minä tahdon"" — ja au-ringon^
valon tulevan ikkunan lävit­se
— ja orvokit kirjani välissä. iMut-ta
sen muistan, kun sinä kannoit mi­nut
tämän talon kynnyksen y l i , las­kit
minut jaloilleni käytävälle ja sa­noit:
"Xyt olet kotona, rakas"' . . .
ja minä olin onnellinen, niin onnel­linen,
etten koskaan ollut luullut
ihmisen voivan olla niin onnellinen.
Muistatko kaikki ne valoisei tun­nit,
jotka työskentelimme puutar­hassa,
taikka istuimme lieden iiiiressä
vilpoisina kevätiltoina ja luimme
Bröokea ja Housmania. tahi vain
juttelimme? .Sinä olit tullut niin
kiinnostuneeksi • talojen rakennus­suunnitelmiin.
'^Ei saisi koskaan olla hukkeleitä
missään, Jeanne", sinä sanoit. " M i ­tä
me tarvitsemme on kansallinen ra-kennuschjelma.
Jos jokaisella olisi
sellainen koti kuin tämä, niin ajat­tele,
kuinka toisenlainen ihmisten a-suinsija
tämä maailma olisi. Olisi
paljon vähemmän sodan pelkoa
''myöskin."
' "Ajatteleeko tosiaankiri e t t ä se tar­koittaa
sotaa, Randy?" minä kysyin-
O l i kevät 1939 ja pilvet olivat
synkkiä Euroopan yllä. Omituisin
ilmein sinä vastasit:
"Pelkään kovasti, että se loiyiy^rje^
lopuksi tulee, ehkei pian, vaan kui-tenkjn
tulee."
Mutta se tuli pikemmin kum o-dotimmckaan.
Eräänä iltana sina
tulit kotiin konttorista, ci viheltäen
ylös rappuja niinkuin ennen, vaan
kasvoillasi vaknva ilme ja suusi .vm*