1946-03-02-03 |
Previous | 3 of 60 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1946 J L A U ^ A I N A , MAALISKUUN 2 PÄI\^ÄNÄ Sivu S
Hipäise^-än hänen "ruumiinsa, ja sittenkin
'hänen kasvonsa olivat kuin
talessa. Koko päiyän pii hän tunte-nut
väs>-mystä ja tuon tuostakin oli
vilu puistattanut häntä, vaikka kaupassa
oli hyvä, tasainen lämpö. Iltapäivällä
alkoi naisten-kintaiden
myynti tuntua tappavalta. Päivän
lopussa uiskenteli hänen silmiensä
edessä käsiä —- lihatia käsiä, laihoja
'jä" -luisevia, pehmeitä ja siroja. Ja
n iiri en • lakÄ«a'4tä5Vöija7.i)MR-4u'ks«4»t'^^^
"Tcrnari' nlöirenfeisfä 'kä'svoJa.
samassa happamalle haiseva juopunut
sai syytä painautua taaskin lähemmäksi
j ja aikoi painaa huulensa
Irenen pokelle, kun takaapäin ojentautui
käsi. Se laskeutui tungettelijan
olalle ja työnsi hänet hiljaa takaisin.
Ja peihmeä miesääni sanoi
tuskin kuuluvasti ja sittenkin niin
selvästi:
"Olehan varovaisempi, kaveri."
Tyhmästi hymyillen juopunut suo-
•_:55^**!r:^??±:sa^
-Sinä olet kauhean väsyneen näköinen,
Irene", sanoi viereinen tyttö
csaaottavaisesti.
-Minun olisi pitänyt lähteä kesken
työn kotia'', myönsi Irene. Ja hän
tiesi, ettei olisi saanut aamulla ollen^^
kaan lähteäkään työhön.
Ei vieläkään näkynyt Numero
Kymmentä. Irene ei tosin 'edes katsonut
ylös^ katua^-näkyikö sitä tai ei.
Hänen päätänsä pakotti. Oli helpompaa
silmille katsella äjas katukiven
liejuun. iKyllä joukko ilmaisisi
vaunun tulon.
-2^1inä pyörryn pian. En jaksa
enempää!" kuului joukosta' naisen
valitus. • .
Ja Irene ajatteli: '-Pyörryn? Jospa
minäkin pyörtyisin. Mutta minä en
•kokkaan ole pyörtynyt. Jospa, nyt
pyörtyisin, niin olisi helpompaa."
Laura, j^ksi hänen työtoveri kin-nastiskin
takana, pyörtyi eräänä päivänä.
Kun hän heräsi, katsoi hän
ensimmäiseksi siipraan miehen tummiin
silmiin. Kaksi kuukautta myöhemmin
he olivat mies ja- vaimo. Se „
oli romantillinen ensi tapaaminen.
Mutta hän, Irene, oli vahva. Lukemattomia
kertoja oli hän auttanut
toisia virkoärhäan,mutfä ei itse ollut
koskaan tuntenut pyörtymistä. Hänet
oli kai luotu toisia tukemaan . . .
Mitenkähän sjellä kotona tullaan
toimeen kun hän näin myöhästyy ja
hänellä on mukanaan illallispihvi?
Onkohan huoneet lämmitetyt? Isä
oli aamulla taas niin huonovointinen.
Ehkä hän ei ole jaksanut kulkea
kellarissa.
Numero Kymmenen vi'hdoinkin?
Se tuli — ja meni ohitse pysähtymättä.
Se oli jo ylempänä täyttynyt.
Mutta sen jälessä tuli toinen ja kolmas.
Kolmanteen pääsi Irene.
Istumaan pääsemisestä ei ollut puhettakaan.
Istuimet olivat kaikki ote-tit
ja seisomatilaakin oli niukasti.
Raskas, lämmin ilmi täytti vaunun.
Työmiesten kosteista, likaisista
vaatteista nousi inhoittava haju. Hä-r.
en edessään, liian lähellä, olivat
^-.ihan miehen sairaloiset kasvot,
jenka suupielistä valui nuuskainen
rt^ste. Hänen toisella puolellaan —
t;'askin liian lähellä — oli keski-ikäi-r-<-
n l.havahko mies punpittavine kas-v^
nieen, väkijuomista innostuneena.
T'':?-^lla puolen lihava, epäsiistille
•^••ilkuttava nainen nauraa" tihitti yh-t^
niittaa. Jostain syystä häntä tä-
^•-i rikollisen täyteen sullottu vau-
^•^ näytti huvittavan. Taikanaan —
hiinon oli jonkun verran nojattava
laaksoon — tunsi Jrene sotilaspukuun
piet un miehen.
^ 'Umu kiiti epätasaista rnenoaan ja
^- kaikin huojuivat sen mukaan. Ja
^''^ innostunut mies tuossa toisella..
P' 'Itn sai syylä painautua yhä lä-
^•:iunä. Mutta kun Irene koetti
^ ;nt;i välttää, painautui hän itse ^ ä
l;^^ommä takanaan olevaa. Seuraa-
^•'^'^a hetkessä lunsi hän sotilaan kä-s
varron ympärillään.
^'än pidätti henkeään, ettei vain
^ - - u i s i kiukusta ja tuskasta. Mutta ,
suvia katseita väsyneiltä t>-ömiehil-tä.
Joku muraihtikin hänelle jotain.
Ja Irene tunsi nyt että tuo käsivarsi'hänen
ympärillä oli siinä vain
häntä suojellakseen. Lämmin tunne
täytti hänen rintansa ja huomaamattaan
hän nojautui taakse yhä enemmän.
Jospa ei hän näkisi noita nuuskaisi
suupieliä . . . Jospa tuo nainen
ei aina vain nauraisi . . . Jospa
vaunu kulkisi tasaisemmin ja siinä
olisi raittiirapi ilma . . . Mutta näin
. . . Oh! miten hän tunsi pahoinvointia
. . . J a äkkiä, musteni maailma
hänen silmissään . . .
'Herätkää jo, hj-vä tyttö", kuului
jostain heikosti-miehen äänen pyj't'ä-vän.
Irene taisteli pimeyden kanssa vielä
hetkisen, sitten häi&n silmänsä
lennähtivät säikähtyneina auki- IMi-tä?
Missä? Miten? ~ :rfän käänsi
päätään ja —- niin — siinä seisoi
tuttu Kiinalais-Jim omassa pienessä
ruokatavarakaupassaan! Ja hän lepäsi
Jimin tiskillä . . .
Kuka sen'^anoi? Irene käänsi
päätään taas. Hymyilevät miehen
kasvot olivat hy\'in lähellä hänen
omiaan, kasvot joitä 4iän ei ollut
koskaan nähnyt ja jotka sittenkin
olivat niin tutunomaiset. Silmät olivat
siniset kuin meni ja niitä verhosi
pitkät mustat ripset. Sotilas lakki
istui ylpeästi tummalla, aaltoilevalla
tukalla.
''Minä — en ymmärrä", mutisi
Irene.
'Pyörryitte katuvaunussa. Toin
teidät tänne. Otti kiusallisen kauan
ennenkuin heräsitte,"
"Pääni!" kuiskasi Irene, nostaen
kätensä otsalleen — "se halkeaal"
Miehet -^katsoivat- huolestuneina
toisiinsa, kiinaiaineh viittasi ta!ka*
ovelle. Sotilas nosti Irenen käsivarsilleen
ja kantoi,nopeasti takaovesta
ulos ja sisälle autoon, jonka oven
Jim avasi. }
''Olipa onni että satuimme teidiin
kauppaanne. Jos oiisimme vieraissa,
niin mistä tietäisin minne hänet
"Miss Irene "käy usein kaupassani,
ja usein vieri hänen tavaransa ikotiin.
Ei tästä ole pitkä." ;
Sotilas tarkasteli sylissään lepäävää
tyttöä. Sitten seurasi inielen-kiinnolla
auton suuntaa. ^Olisfko
mahdollista? . . . Mutta? . . .
Vain kolmisen minuuttia kului kun
auto pysähtyi.
''Olipa tämä omituinen sattuma,
Jim. Tuo toinen talo on minun ko-»
tini. Olemme noin läheiset naapurit
Miss Irenen kanssa emmekä ole ennen
koskaan tavanneet toisiamme!"
Jim hymyili leveästi. ''Ah, te olet-
Parhaat onnittelumme 10-vuotiaalle
LIEKILLE
EILA, WALTER, ANNIE-JA
GEORGE
SUDBURY ONTARIO
KALLE ANTTILA JA
ALLAN
TERVEHTÄÄ KYMMENVUOTIASTA
LIEKKIÄ.
HEIKKI HANNULA
CHALK RIVER ONTARIO
MAIJU JA Y. AIRILA
KRISTIINA JA JUSSI NIEMI
KINGFFIELD, MAINE
A. JA A. MANNINEN
ESTAIRE, ONT..
Anni ja Lauri Fogel
RIIKA JA WM. PURO
Fanny ja Kusti Bontinen
HELVI, HELGA, HANS,
HENRY JA HILDA
HUHTANEN
WANUP, ONT.
SUDBURY
Impi ja Frank Tommila
Sudbury, Ont.
IRENE, M. JA A. SUOJOKI
LUDGATE, ONT.
John Saikkonen ja perhe
JOHN KARHU
427 BESSIE St., SUDBURY
Aake Raasu
Paavo Rauhala
Emmi ja Hans
Alma ja Mauri Lundgren
Nick Ristimäki
Katri ja U. Korpi
Hanna ja M. Saari
Vilma ja E. Lehtola
OUvia ja Jussi
U. Sirviö
Lampinen
B. Poutiainen
Hilda Kauppila
Paula ja Sidney
Edwin ja Ronald Suksi
Elli ja Väinö Björkman
Carl Sundholm
V. Rintamäki
Arvo ja Siiri Vuori
May me ja Tauno Koski
Irene ja Hans
Roy, Hilda ja A. Raasu ^
Hilma ja Julius^ Seppälä,
Box 153, Copper Cliff, Ont.
Sofia Järvi, 206 Spruce St.
Mrs. Helena Lahti, Box 261
ONTARIO
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 2, 1946 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1946-03-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki460302 |
Description
| Title | 1946-03-02-03 |
| OCR text | 1946 J L A U ^ A I N A , MAALISKUUN 2 PÄI\^ÄNÄ Sivu S Hipäise^-än hänen "ruumiinsa, ja sittenkin 'hänen kasvonsa olivat kuin talessa. Koko päiyän pii hän tunte-nut väs>-mystä ja tuon tuostakin oli vilu puistattanut häntä, vaikka kaupassa oli hyvä, tasainen lämpö. Iltapäivällä alkoi naisten-kintaiden myynti tuntua tappavalta. Päivän lopussa uiskenteli hänen silmiensä edessä käsiä —- lihatia käsiä, laihoja 'jä" -luisevia, pehmeitä ja siroja. Ja n iiri en • lakÄ«a'4tä5Vöija7.i)MR-4u'ks«4»t'^^^ "Tcrnari' nlöirenfeisfä 'kä'svoJa. samassa happamalle haiseva juopunut sai syytä painautua taaskin lähemmäksi j ja aikoi painaa huulensa Irenen pokelle, kun takaapäin ojentautui käsi. Se laskeutui tungettelijan olalle ja työnsi hänet hiljaa takaisin. Ja peihmeä miesääni sanoi tuskin kuuluvasti ja sittenkin niin selvästi: "Olehan varovaisempi, kaveri." Tyhmästi hymyillen juopunut suo- •_:55^**!r:^??±:sa^ -Sinä olet kauhean väsyneen näköinen, Irene", sanoi viereinen tyttö csaaottavaisesti. -Minun olisi pitänyt lähteä kesken työn kotia'', myönsi Irene. Ja hän tiesi, ettei olisi saanut aamulla ollen^^ kaan lähteäkään työhön. Ei vieläkään näkynyt Numero Kymmentä. Irene ei tosin 'edes katsonut ylös^ katua^-näkyikö sitä tai ei. Hänen päätänsä pakotti. Oli helpompaa silmille katsella äjas katukiven liejuun. iKyllä joukko ilmaisisi vaunun tulon. -2^1inä pyörryn pian. En jaksa enempää!" kuului joukosta' naisen valitus. • . Ja Irene ajatteli: '-Pyörryn? Jospa minäkin pyörtyisin. Mutta minä en •kokkaan ole pyörtynyt. Jospa, nyt pyörtyisin, niin olisi helpompaa." Laura, j^ksi hänen työtoveri kin-nastiskin takana, pyörtyi eräänä päivänä. Kun hän heräsi, katsoi hän ensimmäiseksi siipraan miehen tummiin silmiin. Kaksi kuukautta myöhemmin he olivat mies ja- vaimo. Se „ oli romantillinen ensi tapaaminen. Mutta hän, Irene, oli vahva. Lukemattomia kertoja oli hän auttanut toisia virkoärhäan,mutfä ei itse ollut koskaan tuntenut pyörtymistä. Hänet oli kai luotu toisia tukemaan . . . Mitenkähän sjellä kotona tullaan toimeen kun hän näin myöhästyy ja hänellä on mukanaan illallispihvi? Onkohan huoneet lämmitetyt? Isä oli aamulla taas niin huonovointinen. Ehkä hän ei ole jaksanut kulkea kellarissa. Numero Kymmenen vi'hdoinkin? Se tuli — ja meni ohitse pysähtymättä. Se oli jo ylempänä täyttynyt. Mutta sen jälessä tuli toinen ja kolmas. Kolmanteen pääsi Irene. Istumaan pääsemisestä ei ollut puhettakaan. Istuimet olivat kaikki ote-tit ja seisomatilaakin oli niukasti. Raskas, lämmin ilmi täytti vaunun. Työmiesten kosteista, likaisista vaatteista nousi inhoittava haju. Hä-r. en edessään, liian lähellä, olivat ^-.ihan miehen sairaloiset kasvot, jenka suupielistä valui nuuskainen rt^ste. Hänen toisella puolellaan — t;'askin liian lähellä — oli keski-ikäi-r-<- n l.havahko mies punpittavine kas-v^ nieen, väkijuomista innostuneena. T'':?-^lla puolen lihava, epäsiistille •^••ilkuttava nainen nauraa" tihitti yh-t^ niittaa. Jostain syystä häntä tä- ^•-i rikollisen täyteen sullottu vau- ^•^ näytti huvittavan. Taikanaan — hiinon oli jonkun verran nojattava laaksoon — tunsi Jrene sotilaspukuun piet un miehen. ^ 'Umu kiiti epätasaista rnenoaan ja ^- kaikin huojuivat sen mukaan. Ja ^''^ innostunut mies tuossa toisella.. P' 'Itn sai syylä painautua yhä lä- ^•:iunä. Mutta kun Irene koetti ^ ;nt;i välttää, painautui hän itse ^ ä l;^^ommä takanaan olevaa. Seuraa- ^•'^'^a hetkessä lunsi hän sotilaan kä-s varron ympärillään. ^'än pidätti henkeään, ettei vain ^ - - u i s i kiukusta ja tuskasta. Mutta , suvia katseita väsyneiltä t>-ömiehil-tä. Joku muraihtikin hänelle jotain. Ja Irene tunsi nyt että tuo käsivarsi'hänen ympärillä oli siinä vain häntä suojellakseen. Lämmin tunne täytti hänen rintansa ja huomaamattaan hän nojautui taakse yhä enemmän. Jospa ei hän näkisi noita nuuskaisi suupieliä . . . Jospa tuo nainen ei aina vain nauraisi . . . Jospa vaunu kulkisi tasaisemmin ja siinä olisi raittiirapi ilma . . . Mutta näin . . . Oh! miten hän tunsi pahoinvointia . . . J a äkkiä, musteni maailma hänen silmissään . . . 'Herätkää jo, hj-vä tyttö", kuului jostain heikosti-miehen äänen pyj't'ä-vän. Irene taisteli pimeyden kanssa vielä hetkisen, sitten häi&n silmänsä lennähtivät säikähtyneina auki- IMi-tä? Missä? Miten? ~ :rfän käänsi päätään ja —- niin — siinä seisoi tuttu Kiinalais-Jim omassa pienessä ruokatavarakaupassaan! Ja hän lepäsi Jimin tiskillä . . . Kuka sen'^anoi? Irene käänsi päätään taas. Hymyilevät miehen kasvot olivat hy\'in lähellä hänen omiaan, kasvot joitä 4iän ei ollut koskaan nähnyt ja jotka sittenkin olivat niin tutunomaiset. Silmät olivat siniset kuin meni ja niitä verhosi pitkät mustat ripset. Sotilas lakki istui ylpeästi tummalla, aaltoilevalla tukalla. ''Minä — en ymmärrä", mutisi Irene. 'Pyörryitte katuvaunussa. Toin teidät tänne. Otti kiusallisen kauan ennenkuin heräsitte," "Pääni!" kuiskasi Irene, nostaen kätensä otsalleen — "se halkeaal" Miehet -^katsoivat- huolestuneina toisiinsa, kiinaiaineh viittasi ta!ka* ovelle. Sotilas nosti Irenen käsivarsilleen ja kantoi,nopeasti takaovesta ulos ja sisälle autoon, jonka oven Jim avasi. } ''Olipa onni että satuimme teidiin kauppaanne. Jos oiisimme vieraissa, niin mistä tietäisin minne hänet "Miss Irene "käy usein kaupassani, ja usein vieri hänen tavaransa ikotiin. Ei tästä ole pitkä." ; Sotilas tarkasteli sylissään lepäävää tyttöä. Sitten seurasi inielen-kiinnolla auton suuntaa. ^Olisfko mahdollista? . . . Mutta? . . . Vain kolmisen minuuttia kului kun auto pysähtyi. ''Olipa tämä omituinen sattuma, Jim. Tuo toinen talo on minun ko-» tini. Olemme noin läheiset naapurit Miss Irenen kanssa emmekä ole ennen koskaan tavanneet toisiamme!" Jim hymyili leveästi. ''Ah, te olet- Parhaat onnittelumme 10-vuotiaalle LIEKILLE EILA, WALTER, ANNIE-JA GEORGE SUDBURY ONTARIO KALLE ANTTILA JA ALLAN TERVEHTÄÄ KYMMENVUOTIASTA LIEKKIÄ. HEIKKI HANNULA CHALK RIVER ONTARIO MAIJU JA Y. AIRILA KRISTIINA JA JUSSI NIEMI KINGFFIELD, MAINE A. JA A. MANNINEN ESTAIRE, ONT.. Anni ja Lauri Fogel RIIKA JA WM. PURO Fanny ja Kusti Bontinen HELVI, HELGA, HANS, HENRY JA HILDA HUHTANEN WANUP, ONT. SUDBURY Impi ja Frank Tommila Sudbury, Ont. IRENE, M. JA A. SUOJOKI LUDGATE, ONT. John Saikkonen ja perhe JOHN KARHU 427 BESSIE St., SUDBURY Aake Raasu Paavo Rauhala Emmi ja Hans Alma ja Mauri Lundgren Nick Ristimäki Katri ja U. Korpi Hanna ja M. Saari Vilma ja E. Lehtola OUvia ja Jussi U. Sirviö Lampinen B. Poutiainen Hilda Kauppila Paula ja Sidney Edwin ja Ronald Suksi Elli ja Väinö Björkman Carl Sundholm V. Rintamäki Arvo ja Siiri Vuori May me ja Tauno Koski Irene ja Hans Roy, Hilda ja A. Raasu ^ Hilma ja Julius^ Seppälä, Box 153, Copper Cliff, Ont. Sofia Järvi, 206 Spruce St. Mrs. Helena Lahti, Box 261 ONTARIO |
Tags
Comments
Post a Comment for 1946-03-02-03
