Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 2, 1946

              Sivu 14 LAU;A!NTAINA, MAALISKUUN 2 PÄIVÄNÄ 1946
taa. Liköörin ja hikoile\'ien ihmisten
haju oli ällöttävä.
ölin istunut jo hetkisen lasini ää­ressä
ja katsellut elämän kurjinta,
älhaisinta poihjasakkaa, Samalla tie­sin
myös katselevani ihmisiä, joista
joku saattaisi saavuttaa maineen ja
kunnian kukkuiaty^äillä epäilemättä
istui täällä nytkin aloittelevia kirjai­lijoita,
näyttelijöitä, maalareita.
kaPkki he olivat ja ennen Pariisiin
'-»^4»teaa^--^fsl-ä Ivuulleet ;-
näniä ensimmäiseksi vetivät heitä
puoleensa; naÖiin kortteleihin he en­sin
tiitusfuivat. Eivätkä vain he',
vaan meJkeihpä jokainen,, joika tiilf
Pariisiin käymään!; hienoista naisista
ja an*käfasti srveellisten perfieitten
tyttäristä i i S t i ; ^ i ^ sellaiset
ihmiset eivät k o l a a n olisi sitä julki­sesti
tunnustaneet. Hymähdin aja­tellessani
kuinfkä viehättävää useista
ihmisistä oli kuitenkin salaa päästä
?:atsomaäh elämäri älhaisinta, eläi­mellisintä
puolta.
• i i i r i u l l e itselleni oli näistä paikois-
. ta keirröttu jo kotimaassa. Koska
n'e silloin olK^ät turtturieet niin etäisil­tä
ja säavuttamättofnilta, olivat ne
tävaifaän saanefet jonkinlaisen ro-fnänttiseii
hohteen, mutta nyt tiesin,
että samanlaisia paikkoja ölisiri voi­nut
löytää lähempaäkin. Useat ker-tomuicset
olivat liioiteltujakin, smuttä
jolka tapauksessa he magneetin lail­la
vetivät ja kiJhoittivat nuoria mie-
'iiiä. SJksi he Pariisiin saavuttuaan
ennen kaikkea halusivat nähdä juuri
nämä kuuluisat epäsiveyden läKtjfeet.'
Öli rtiyöskin totta, että monet täällä
sortuivat itsekin ja painuivat samaan
lokaan. Sen tekivät kuitertkiri -vayi:
äärimmäisen heikot. Tavallinen'mies
saattoi aikansa katsella tällaista elä-:
'inää — ottaa ehkä itsekin siihen'osaa
— ja sitten vapautuneena-sen jättää.
Alhaalta oli mahdollisuus kiivöä
ylös, samoin kuin ylhäältä laslkeutu^.
alas, aina sen mu'kaan imin!kä-ai!vöir
set olivat lahjat ja luonne. Vahvat
nousivat puhdistautuneina, heikot
vaipuivat pohjaan.
Paksu, ihravatsainen, öljynaamäl-hen
Pierre kierteli pöytien lomassa
yllään tahriintunut esiliina ja käväi­si
tämän tästä täytfämäs^ lasiani.
Tunsin hänet ennestään, niinkuin u l -
konäöhä melkein kakki tytöllkin,
jotka kävivät kysymässä, eikö Mon­sieur
haluaisi seuraa. Pudistin kiel­tävästi
patani. Tällä hetkellä hei­dän
maalatut, julkeat silmänsä jave-renpunaiset,
pitlkät kyntensä saivat
minut tuntemaan pahoinvointia. Si­tä
paitsi halusin viettää levollisen
yön.
Olin saanut tarpedksi koko rokas­ta
ja ajkömuks^ni oli lähtdiv tiehe­ni,
kun silmäni osuivat erääseen tyt­töön.
Hän istui patin pöydän pääs­sä
minusta, aivan yksinään ja tuijot­it
minuuö. En itsekään tiennyt mi­kä
sai miriuft uudestaan (katsahta­maan
häneen. Katseemme tapasi-
^ vat, sitten hän nousi ja käveli hi­taasti
pöytäni luxikse. • .
"Monsieut, olette maalari, oui?"
sanoi hän.
Tahtomattani viittasin häntä istu­maan
ja pyysin Pierren tuomaan
meille olutta. Hän täytti toivomuk­seni
leveästi hymyillen ja pyyhki
pöytää likaisella resulla. Sitten pois­tui
hän yhä öJjyisesti hymyillen.
Kysyin seuralaiseni nimeä.
Voitte kutsua minua" Marieltsi,
jos se teitä midlyttää"i sanoi hän
välinpitämättömästi. Hän nosti la­sin
huulilleen ja joi sen heti puoli-,
tyt jaksi.
'Marie on kaunis öimi. Se miel-
" Painoin hä-
'Tarvitsette-lyttää
minua suuresti", sanoin koet­taen
päästä selville miksi olin pyytä­nyt
häntä seuraani.
Hänen hiuksensa olivat sysimus­tat,
ihonsa vahvan puuterikerröksen
peitossa," huulet liiaksi maalatut;
hiiden välissä roikkui puoleksi pala­nut,
äskensammunut savuke.- Hänen
pukunsa oli hyvin Ikulujiut, mutta
jokseenkin siisti, (vastoin tavallisten
ilotyftöjeri tahraisia vaatteita. J a
nyt huomasin, että hänen silmänsä,
joskin hiukan liian kirkkaat alkoho­lin
vaikutuksesta, olivat maalaamat­tomat,'
täynnä uhmaa ja väriltään he-leänsiniset.
Niin. sinisiä silmiä, en
kokkaan muistanut nähneeni tum­malla
naisella. Arvioin Ihänen ikänsä
alle kafhdenkymmenenviid^n vuoden.
Hahncestf katseeni puoleksi uhma­ten,
puolesTii välinpitämättömänä.
'•'Ah, Monsieur, arvioitte minut aivan
oikein", sanoi 'hän hymähtäen. " T a r -
vitsettdko mallia? Vartaloni on san^
gen hyvä." - ^
Pudistin päätäni ja $aäöiti,^et^i;,
^ilut jnaalari, vaan kynail^äv
''Mikä vahmko!" - H a U i ^ i r f ^ i^
pettyneeltä, joi yhdellä siemauksella
lasinsa tyhjäksi ja nousi nc^asti
ylös. "Eihän ole kielletty yrittä-.
mästä! Kiitos vain oluesta, Mon-
"sieur!"
^Odottakaa, jJilarie!
net takaisin istumaan,
ko rahaa?"
"Tarvitsenko rahaa?" kertasi hän
ivallises);i. "Kuka sitä ei tarvitsisiI
jSfinulIä ei dle\edes yösijaa, rahasta
puhumattakaan. Vuokraemäntäni
ajoi minut tänään ulos. Se kirottii
, pidätti vielä .vaatteen|kyii, ^.mitä vär
hän minulla niitä lienee»" .
• Tämä oli jokseenikin tavallinen ta­rina,
oirn kuullut-sen eniienkin, mut­ta
tapa ja äänensävy, millä se nyt
minulle kerrötltiin,<saivat minut usko-ripaan,
että se täflä kertaa oli liiankin
totta. Eikä se tullut^esiin ruikuttaen,
apua (pyytäen, ivaan IkatlkerLna sanoi­na
ja harvalkseen kuin olisi hän it­sekin
ajatellut jokaista sanaa sen
lausuttuaan.
"Marie", sanoin, tietämättä .miksi
minua liikutti hänen kohtalonsa sen
enemmän kuin toistenkaan saman­laisten,
"voitte nukkua yön minun
luonani."
Hän vilkaisi mimiun epäilevästi.
"Olkaa huoletta, en pyydä mitään
vastapalveluksia. Voin itse nukkua
sohvalla toisessa huoneessa."
• "^Monsieur", .hänen silmistään
poistui hetlkeksi tuo uhmaava kat­se,
"olette sangen hyvä", sanoi hän
hiljaa:
Joiiiwne vielä pari lasia olutta, sit­ten
pyysin Pierren tilaamaan auton^
Hän -l^ymyili, viJkubti ymrmärtäväi>-
sesti toista silmäänsä ja kUmaittell
kymmeniä kertioja " lantista, jonJka
pistin hänen odottavaan kouraahsa. •
Ajoimme asunnolleni. Talossa öli
pieni hissi, joihon sopi vain kalisi
henkilöä kerrallaan. Vaika portaat
oli alamäin kuljettava jalkaisin,
saattoi tällä hissillä rMOusta yläker­taan
etanan nopeudella. Olimme (mo­lemmat
niin väsyneitä, että menimme
heti nukkumaan. Marie ei kuiten­kaan
suostunut riirldkumäan vuotees­sani,
jota hänelle tanjosin, vaan aset­tui
srihvalle deskelUhuoneessani. A n ­noin
hänelle tyynjm ja huopapeitteftn
ja sa-mmutin valon. Kuulin hänen rii­suutuvan
pimeässä. Sen jäNieen pian
hukaftidin.
Heräsin siBhen, että vuodelkmne-röhi
vethö vedettiin syrjään ja Marie
p u j ^ t l vieiPeeni.
"Monsieur, te olette hiin hyvW\
Ennen ja nyt
Ennen oli kauppojen hyl}5^täynr
nään mitä hurmaavimpia silkkisuk­kia
ja niitä sai ostaa ken v a i n — jos~
oli rahaa. Nyt löytyy sukkien hinta
joka tädin-kukkarosta, mutta kaup­poihin
ilmesty>^ sukkalähetys vain
joskus, ja jos et ehdi ajoissa jonoon,
niin osattomaksi jäät. Niin,sain mi­näkin
seistä ja jonottaa, että aivan
sääreni vääräksi painuivat, ja vasta
kolmannesta panoksesta sai sellaiset
kelvottomat sukkaxesut, joita ennen
rahapulan tähden oli ostettava ja p i -
kui^asi hän painautuen minua vas­ten.
Hän sandi nuo sanat jo toistami­seen
tänä iltana. Luoja ties, etten
minä ollut mikään hyväntekijä, mut­ta
hänessä oli jotakin, joka sai suoje­luvaistoni
hereille. Ensimmäinen
>g|jatu]|^ni.. oli nytkin tjröntää hänet
liJotani^atj häntä menemään
tä%iaii toiseen huoneeseen. Ehkä
niin olisi' ollutkin patas, mutta hä­nen
nuori ruumiinsa oli niin lämmin
ja minä olin lopultakin vain mies.
Jatkuu.
deftävä. Nyt niistä vaan sai maksia
kunnioitettavan hinnan.
SIRPA-^SERKKU
N i in sitä kaikki muuttuu, yksraTvai
minäkin. . Ajanratas kiertää ja kel^i-tBkVEHDYKSmME
lO-VUOTIAALLE
LI IKI L LE
k. vAssi
H. Blom
A, Vittsiien
W. Heinäaho
H. Kallio
H. Tuuttila
S. Männistö
A. Sana
W. Hakala
R. Olsen
O. RINTANEN
A. Harjula
*J. Pitkänen
K. Hirvonen
Taimi, Richard ja
Ray Kanta
A. Paananen
Topi ja Öelen
t Rafiia
Mrs. Laakso
Helen MUler
Minerva Nurmi
Aune Pitkänen
Viljo Karjanmaa
V. laridholm
H. Koivula
V. Peni
NIPIGON LAKE TIMBER CO. CAMP 55
ARMSTRONG ONTARIO