Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 2, 1954

              iejpuri-kalivaaa fiaotineiU.
T y t l ^ ihokarvat olival kai Liftande^
riii iceftoessa nousset pystyyn pdosta,
joten lie pyysivät po^y^vmän saat-
^ftftna^n heidät kotiin, joka pojillekin
näytti olleen miduisempi kuin mennin-gäisten
hautausmaalla katselemmen.
Me toiset saavuimme lyhtyinemme
seppä Venäläisen edelläkäydessä tuolle
aukinaiselle haudalle, josta harvakseen
lensi multa ylös ja tuo ilmieellinen kie­lien
sekoitusmukma kuului yhä. Seppä
Venälämen meni arkailematta -haudan
reunalle j a antoi lyhtynsä <valaista hau-danpohjaa
ja sanoi sitten:
"Eäcös se Nikkari-mestari RosOaisen
mielestä jo tuo haudan syvyys riitä?
Eikö olbi jo aika nousta sieltä ylös?"
**-Kaivan haudan niille ryökäleille niin
sjrvän, että eivät vähään aikaan kurkis­tele
maanpinnalla."
"Tulehan nyt nikkari jo sieltä y^ps,
se on jo tarpeeksi syvä, on aika lähteä
jo kotia."
Vaivoin saimme nikkarin siitä hau­dasta
vedetyksi ylös lapioinansa. Seppä
Venäläiselle oli koko tämä kummitus­juttu
selvillä jo heti provisori Lakande-rin
kertoessa, sillä nikkari oli juuri sa­mana
iltapäivän:^ kä3myt hänen pajas­saan
lapiotansa teroituttamassa, kai-vaakseen
saksalaisille ja ranskalaisille
arkkitehdeille fasia<|ao.
Näytehnäharjoiti^t tuona ihana
keskeytyivät tuon kununitidcsen takia.
Toiset lähtivät haudalU kotiaan, seppä
Emil Hänninen j a kaksi hänen sälliään,
Vilho Leino ja mioä, läksimme vfemään
nikkaria kotiaan. Eekin torppa kir­konkylän
laidass:! oli noin puolen kilo­metrin
päässä Hännisen talosta, jossa
nikkari oli kunnan huutolaisena hoidet­tavana.
Nikkarin leuat löi loukkua, sil­lä
hänen haudankaivussa hiestynyt ruu-miäisa
tunsi purevana syksyisen kyl­män
yön tuulen. Mielellään hän pu-jähtikin
saunarähjäänsä joka oli hänen
asuntonsa. Pistimme sitten saunan-oven
kiinni ja lujan pönkän vielä päälle.
Kaikki muuthan oli. paikkakunnalla
tunteneet nikkarin, paitsi provisori L a -
kander, joka vasta hiljan oli kyläämme
saapunut. Olihan meille tuttu nikkari
Rosilaisen traagillinen elämäntarina.
Kerron tässä nyt sen sinullekin. Se oli
ahneitten, kateellisten ja vihamielisten
ihmbten työtä, että tuosta Rautalam­milla
syntyneestä ja kasvaneesta erikoi­sen
lahjakkaasta miehestä tuli lopuksi
tällainen kummitus. Jo varhaisnuoruu­dessaan
Rosilainen esitti korkeaa ra­kennusalan
ammattitaitoa ja lähtikin
taitoineen laajaan ^aailmaan. Monien
pitkien vuosien kuluttua viestit tiesivät
kertoa, että hän toimi ete\'änä raken­nusteknikkona
Englannissa, Ranskassa
j a Saksassa. Nikkarin loistava ura
päättyi Pariisissa. Siellä hän erästä
mahtavaa kirkkoa rakennettaessa oli
lyönyt alas saksalaisen rakennusarkki­tehdin
kirkon lorstokohtien valmistuk­sessa.
Taiteellisimmat leikkaus- ja k a i -
verrustyöt oli hän ihan omin käsin teh­nyt.
Vihdoin kirkon valmistuttua oli
loistojuhlat, jossa Rosilainen sai kor­kean
kunnian. Syötäviä ja hienoimpia
likööreitä ei puuttunirt.
Tuon juhlinnan perästä Pariisin ete­vien
tohtoreitten ponnistuksilla saatiin
vihdoinkin nikkari Rosilainen kahden
vuorokauden perästä hereille. Tohto­rit
totesivat, että nikkarin juomiin oli
sekoitettu annos myrkkyä, josta toipu­minen
— jos sitä milloinkaan tapahtuu
— on pitkän ja parhaan hoitomenetel­män
tulos. Saksalaiset ja tanskalaiset
arkkitehdit ja rakennusmestarit olivat
tuon sakoitukseriSä avulla suoriutuneet
etevästä kilpailijastaan. Kukapas huol-ti
enää nikkaria tuolla vieraalla maalla,
hänet palautettiin syntjmäkotiseudul-leen.
Tämä kummitusjuttu on tässä sinulle
kaikessa traagillisuudessaan tä>^in seli­tetty.
Luonnollinen ja aito selityksensä
on aina löytyn>-t kaikille m>-still!sinunil-
ATSO katseli kädessään olevaa sor­musta.
Se oli tuttu, monta vuotta'
hän o l i sitä jo pitänyt sormessaan, mut­t
a tällä kertaa se tuntui jälleen aivan
uudelta. Se <Ai aivan täsmällinen sor­mus,
kultasoramis, johon oli kiinnitetty
suuri kivi.
Atso oli syntyn)rt j a kasvanut todelli­sen
rakkauden ilmapiirissä. Hänen
vanhempiensa välillä o l i vallinnut mitä
kaunein suhde. Oli kuin rakkauden ja
rauhan enkelit olisivat ottaneet asuinsi-jakseen
jimri heidän yhteisen kotinsa.
oli kuollut Atson ollessa viisitois­tavuotias.
Pian tämän jälkeen sairas­tui
hänen äitinikin, ja muutaman v i i ­kon
sairastettuaan hän kuoli. Mutta
kuolinvuoteellaan hän oli antanut A t ­solle
sqrmnksen, suudellut sitä j a sano­nut:
" K u n kerran tapaat sen naisen, jota
todella rakastat, niin anoa tämä sormus
hänelle. Se suojelee rakkauttanne, se
säilyttää sen puhtaana ja pyhänä. Se
on ollut rakkauden tunnusmerkkinä su-viissamfme^
jo kahden sukupolven ajan.
Mutta jos tahdot sen todellakin tuotta­van
onnea, täytyy sinun oHa rehellinen
itseäsi ja kaikkia naisia kohtaan."
Sitten äiti oli suudellut häntä ja um­mistanut
silmänsä ikuiseen uneen.
Ja nyt hän öli kohdannut tuon oi­kean
naisen, josta äiti oli hänelle puhu­nut.
S i v u 10
He istuivat tänä iltana jälleen samas^
sa pöydässä. Eilan täti, rikas, viisissä­kymmenissä
oleva nainen, oli innokas
seuraihminen järjestäen usein kaunii­seen
kotiinsa suuria kutsuja ja juhlapäi­vällisiä.
Hän oli huomannut, että Eilan
ja Atson välillä oli jotakin, ja siksi hän
koetti antaa nuorille tilaisuuksia olla
niin paljon kuin mahdollista yhdessä.
Atso oli komea ja kunnollinen nuori
tmies-, jota naiset ihailivat ja rakastivat.
Mutta Atso ei ollut kiinnittänyt heidän
kutsuviin silmäyksiinsä pienintäkään
huomiota.
. Eila oli aina pitänyt Atsosta hyvin
paljon. Ja viime aikoina tämä oli al­kanut
merkitä hänelle yhä enemmän.
Eila ei ollut rikas, vaikkakaan hänellä
ei ollut juuri taloudellisia huoliakaan.
Hän asui tätinsä luona ja oli hänen
kauttaan tullut huomaamaan, «ttä hä­nen
ainoa pelastuksensa o l i ^ hyv'i ja r i ­kas
puoliso.
, Päivällisen jälkeen he lähtivät käve­lemään
hämyiseen puutarhaan, ja siel­lä
.^tso kevensi Eilalle sydämensä.
" E i l a , rakastan sinuaI Haluatko tul­la
puolisokseni?"
E i l a tiesi, ettei hän ^ i s i antaa kuin
yhden ainoan vastauksen, imyöntävän
vastauksen, mutta hän vaikeni. Atsö^
käsitti väärin hänen vaikenemisensa.
"Ehkä et väiltäkään minusta, E i l a ? '
Tyttö ojensi hänelle molemmat kä­tensä.
Atso tarttui niihin ja veti tytön
syliinsä.
täkin näyttäville kummituksille.
Edellä jo tulin maininneeksi että ny­kyiset
kummitukset, jotka terrorisoivat
ja tekevät kansaa hysteeriseksi, ovat
muuttuneet kaikille ihmisille silminnäh­täväksi
jopa käsin koeteltavaksikin, ne
riehuvat kansojen poliittisilla arenoilla.
Ihmiset ovat tulleet heidän kummitte­lunsa
seuraukset tuntemaan joko suofi^
vyönsä, vapauksiensa ja oikeuksiensa
kiristämisenä. Me tiedämme, että he
rehkivät kamalan ja ahneen manunonan
asiakkaina kapitalismin viimeisen sel­kärangan
fasismin nostattajina. 'Sle
tiedämme myös sen, et|ä "kansojen tie­to
ja tahto on korkein laki". Se on rea­listinen
ja sekä vastaus kaikkien hyste-tiaa
synnvttävien kummitusten häviä­miselle.
L a v a a h t t a a . t a n u a i k u u n 2 päiTaiOL 19S4
"'1E i l a , E i l a , rakastat minua sitten­k
i n ! "
Hän painoi kuumat huulensa tytön
huulille. Eila sulki silmänsä j a vastasi
kiii&eästi .hänen suudeixniinsa.
"Olen aina pelännyt rakastuvani sel­laiseen
naiseen, joka ei ole minua koh­taan
rehellinen. Pe&äsin, e t ^ rahani
estäisrvät mmua löytaimästä todeUlsta
onneanL Mutta nyt tiedän, että sinä
rakastat minua vain minun itseni täh-d
e n l "
Sitten Atso veti sormuksen sormes­taan
j a painoi sen tytön sormeen.
"Se on kuulunut aikoinaan äidilleni
j a isäni äidillie, EUa. J a äitini sanoi m i ­nulle
fcuolinvuoteeilaan, ettei se voi y h ­distää
muita kuin vain sellaisia ihmisiä,
jotka rakastavat toisiaan rehellisesti.
Se en kaiidtil Mmpoben rakkand^
txttiiiisiHplCkL Sttl emistajat ovat i».
ae vdvoittai^ aOuia rakastamaan siimt
^HUDallatavi^''
£11 pydrktelt sormessaan olevaa sor-npoista
kapsoi e p l b o i ^ Atsoa ikäänkuin
olisi tahtonut sanoa jotakin, mutta hH.
Irt^ kuitenkin itsensä j a kääntyi päära­kennus^
kohti. He m^iivät sisään ja
yhtyivät tanssiviin pareihin.
Seuraavana aamuna Atso riensi Eilaa
tapaamaan. Tämä seisoi kuistilla val­koiseen
ke^pukuun pukeutuneena. At­son
sydän sykähti riemusta. Tyttö le­hahti
tulipunaiseksi huoniatessaan At­sona
Mutta meikein sapnassa hetkessä
veri pakeni hänen poskiltaan.
Atso kiiruhti hänen luokseen ja veti
hänet syliinsä. Mutta Eila torjui hä­nen
hyväilynsä ja vetäytyi pois hänen
sylistään.
"Älä koske minuun, Atso!." sanoi hän
läähättäen. " E n vastannut eilen illal-r
TERTTU MARJATTA RANTANEN
— JA —
HEINO MUSTONEN
Paljon onnea ja menestystä teille toivottavat sukulaiset
ja tuttavat, jotka olivat Steelton-haaliUa Sault Ste.
Mariessa marrask, 28 pnä 1953, vietetyissä häätansseissa:
Jarmo. Maija-Iiisa Ja Sinikka
Muston^
MarY Ja' Ari Toivonen
HeUi. Mauri ja Väinö
Mr. ja imrs. Veikko Turpeinen
Mr. ja mrs. A. Kuppinen '
Siiri ja Emil Autiomäki
Alli. Pentu ja -tapani Hynnä
Mr. ja mrs. Q e o i ^ Maihila
Fanny ja H. Isotalo
AiU ja BmU Rakkola
Kyllikki ja Veikko Koskenoja
Miina Pellinen
Signe ja Antti Vierimaa ja lapset
Jussi
Alma ja Arvi Soderena
Hilja ja !Everett Erkkilä
Sally, Sanni ja Matti Huhtala
Helvi ja Pentti Ahde ja pojat
Mr. ja mxs. Onni Salminen
Aino ja Jaok Mäki «
Ida ja Vie Lehtonen
Kaisa ja Einar Nieminen
Maimo Miu-tomäki
Ljryli ja Kusti Aho
Martti TOrbacka
Mr. ja mrs. Arvo Murtomäki ja •
lapoet
Elvi Perälä
Laura WUta
P. Kaiftckainen
Hilda ja Wm. Rajala
, Aimi ja Wm. wata
John Konka -
Matti Kujala
Hilda ja Charlie Heino
Hilja ja Lauri Wuori
nma ja Arvi TutDnaOfen
Anni ja Emil Haavisto
Sofia ja Vilho Luoma
Hilma Koski
Elli ja Oiva JxitoeT% ja Maire
Hanna ja J. A. Heinonen
Alma. Kalle ja Sulo Merisalo
Signe ja Toivo Huotari
Nfal-tta ja Matti Wiljamaa
Eli ja Eero Pokiö
Lyyli ja Aate Nenonen
Linda ja Bruno Aho
Nick Harju
Pepti Hämäläinen
Onni Niskanen
Kalle Jussila
Mr. ja mrs. A. J . Saari
Mr. ja mrs. V. Kuisma
Pentti Juottonen
Kalevi Long
Reino Puttonen
Mr. Ja mrs. Toivo Routtu
Mr. ja mrs. ESno Levo
liir. ja mrs. Väinö Peltola
Irene Ja Tenu mw>eis
Väma ja Väinö Niskanen
Aino ja Manu Niemtelä
Hihna ja Heikki Kulmala
jmma ja Antton Saariioäki
Helga ja H ^ kU Alikoski
Lyyli Ja Kalle Biyllylä
Hanna Ja Joim Oja
Charlie Kallio
Suoma -Ja ^ w h i MäJd
Henry Bergman
Arvi Panttila
Lempi Ja Henry Korpi
Liiaa ja Helge Heggman
E^va ja Hugo Luoma
Mr. Ja mrs. Oscar fitolberg
Siiri ja Eino Hietala
, KIITOS
Syd&melliset kiitokaet kaikille hääjuhlalUsmiksUnune osaaottaneille faäälah-joista
sekä iUanemännlUe Ja erikoisesti •'äidille Ja isälle", mr. ja mrs. Art
PoivoseUe, heidän suurenmoisesta avustaan m«rtdd|)äivämme ja shovenen
Järjestämisessä. -
TERTTU JA HEINO MUSTONEN
266 Sixth Avenue 8a«lt Ste. Marie, Out.
J
i. > t * »' * > • * "
tosuitaa
kkaudestJ
rahojasi
Atso kat
ämä vältt
oi:
Koko
uuUa, että
kunnolji]
itessani
nyt, kuin
tellyt, en
B)rmukseri.
ut olema
. . . . .f,, imisim. .
Tyttö va
neen kä:
het taan.
Eila oli
^ensa.
,^ihdoin
^Katselle
istellessa
käsitii
ttaan. S
I ansaitse
?ni varkt
minulle
— mutt
)htaa —
^iIa kat:
tämä
hänest;
ilta. Si
stua.
jilloin A
isa, häii
Keen.
'Rakasta
[•En, en ^
Eila h
Ltson sil
;01et ajs
jmiehen;
linua ra
Mieh
it i t S^
Uso käv
^'ilkaiisi s
poonsa.,;<
Iän kät!
jsta ja
|n EUan
it suostu
In, mmi
jtö 1^
|n oli van
tö
J
OH
48 S]
Jouluji
Kekrisj
Vanha
Joulup*
Joulun'
Muumi
Pitäisil
Oljenpi
J0U1US£
Rakent
Jouluvj
Mikä s
Jouluyj
Keittiö
Vaarin
Susi u]
Vieraili
Mökin
Junam
Jouluki
Heikin
Hankkiki
kohtain*
saatavan
»ieheltä
teellä:
PUB]
BOX