Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 16, 1950

              I
ft 'hl T
1 V 1,1
••••••
Tr
s Jatkoa
X X I I .
Eiiiimmäiset päivät ovat olleet lus-
Icallista totuttautumista, tähäe uuteen
elanjään. Voimakas koti-ikävä, suru
lasten .vuoksi on • pitänyt pitivät ajat
kuumetta yllä, vieläpä toisin ajoin hy-korkeallakin.
Lopiil«i hän kuiten­kin'oii
käsittänyt^ miten mieletöntä on
ajatella' alituiseen niitä- ilimisiä, joita ei
kulteiikaaii kykene auttJimaan ja •Isän
mi aloltiaimt,taistelun lierkkyyttä ja
aiitiilsta onnettomuudentunnetta vas­taan.
'Hän ei enää ole valjennut omas­sa
vuoteessaan, vaan on ottanut osaa
tuhansiin pikkukeskustelulliiii- päivit-laani
häät ja tappakaa- tiikeri, yhteiseksi hyö-
<lyksi. Silloin kaikki kauniit tyttdmme
jää\ilt elämään ja elämästä: tulee oii-aiellinen.
Ja jos joku kuolee taistelussa
tiikeriä vastaan, niin sellainen kuolema
on kunniakas.
Vanhukset rypistivät kulmiaan ja ve­tivät
partaansa ja vaikenivat. Nuoret
metsästäjät tulivat hämilleen.
— Minä lähden ensimmäisenä, sanoi
poika..
— Sinä ölet liian nuori, .<^olet- vasta
15-vuotias. '
—•Todellakin, olen vasta iS-viiotias.
' Ailitta nämä vuodet--. • m-at: - opettaneet-
. minulle patjöB.;.' - Isl^e. ovat-.karaisseet: mf- ^
.iiun voimani;
Metsästäjät ja poika öitivst keihäät
. ja miekat jä menivät, metsääa.kaikkein
S^OFl^elmmasi .kukkulan luo. Mutta mat­kan
varrella metsästäjät, jäivät. jälkeen
ja iBOjiet.!lieistä,pals-sivat kotiin. Poika­nen
jatkoi tietä yksinään. Vihdoin hän
saapui kuklculan luo. Ne olivat sinis­ten
-kukkien peittämät, ja. niillä kasvoi
t\iinirj'pälepensaita. Ilma oli monen­laisten
tuol;sujen täyttämä.
•Kulikuloilla kimaltelee N u i Järvi. Au-
•riiiko' loistaa- taivaalla;' Ja^ rannalla is--
tuu vaaiia- ukko; Mmr 011-; aivan- liar-'
iinaan-tunut- hänen- psälisä tutisee.
Folka- aikoi^ mennä vaoliuksen, luokse '
tiedustdemaan tiikerin- asuinpaikkaa,
«aiatitallaan liän- näki- 'ihanan- kauniin
'kukan ja- päätti- viedä- sen Zen-Zuiiille-'
lahjaksi. -
S'lUtta-.kukan vieressä-istui.pieni jänöi .
joka sanoi pojalle: — Äitini on^ juossut
liaua-s- Ja- käski vartioida- kukkaa; Jos-
'katkaiset kukan-, saali selkäsaunan.
Ölekm-Jiyt kiltti; äläkä katkaise--kuk­kaa,
— sanon sinulle sitten jotain. So­piiko?
— Sopii.
—' E i se ole vanhus, joka istuu tuolla,
on tiikeri ja se vapisee vihasta . . .
Poikanen ei jäänyt kuuiitelmaan enää,
\'aan- haastoi tiikerin- taisteluun.
Järvi alkoi lainehtia, tuuli vihelsi, al­koi
sataa- ja salamoida. Poika taisteli
tiikerin kanssa.
Tiikeri pelästyi. Hänen voimansa
heikkenivät ja liän alkoi pj-yfdä armoa,
jnutta nuorukainen tiesi;, että vihollista
•ei saa säästää. — Poika iski miekallaan
ja tiikeri kaatui maahan kuolleena.
Paluumatkallaan hän tapasi jälleen
jänöjussin, joka kertoi, että sinä aikana
kun poika taisteli tiikerin kanssa kasvoi
paljon uusia kukkia. Jänis käski anta­maan
nämä kukat Zen-Zunille,
i^oikjmen palasi kotiin ja koko kylä
tuli häntä kiittämään,
iliäaclle sanottiin:
~—• Kaikkein kaunein tyttö on Zen-
Zune. Sinä olet hänet pelastanut ja
hän ra-kastaa-'" sinua. Olkeof hän tästä
lähtien morsiamess.
Xaorukainesi! anioi tytölle kauniin
kukan.
Huilut alkoivat soida'kauniisti.
T\'ttö tuli nuorukaisen luo ja sanoi:
— Lahjoitit minulle punaisen kukan, •
vapauden kukan. Kiitän sinua.
Ja niin heillä alkoi onnellinen elämä
ja Korean kansa on laulanut heistä lau­luja,
meidän päiviimme asti.
täin. Sairaitahan nuo ovat muutkin,
nauravat kuitenkin toisinaan hj^vinkin
iloisesti. Hänet on siirretty melkein heti
toiseen huonees^n . . . parempien poti­laiden
joukkoon, jossa näkee vieläkin
iloisempia kasvoja.
Tuke sitten päivä, jolloin hän saa
nousta ylös, kuten terve ihminen aina­kin.
Voi sitä onnentunnetta, voi sitä
suurta, hiljaista riemua. liän ei ole­kaan
siis kuolemaantuomittu, kuten niin-monet
täällä. 'Hän paranee. Lääkärit
ja hoitajat sanovat sen. Ja hän itse
tuntee sen. Elinvoima on palannut.
Ensin toivottoman hitaasti, mutta sie­lullisen
vahvistumisen kautta nopeam­min.
Ja tänään on sanottu hänen l i ­honeenkin
. . .
Ihanan aurinkoinen makuuhalli. PaU.
jon potilaita liviopiin käärittyinä. Pu­hetta
ja naurua. Elisa on heidän jou­kossaan.
Vaaleat kasvot ovat saaneet
väriä ja pitkine kiharoineen pidetään
häntä.toisten keskuudessa siuorena tyt-:
töna. Mäntä itseään se naurattaa ja
ihmetyttää. Tietäisivätpä.. . . Hutta
mitä/hän-nälHekeftopaan-. kaikkea,^ .
• •' :P|sa:.is^JU. -läiniöln;, -fe^pa-. ja!|.töj©isa-.-'
, jTOpärlllä- .suuressa hallissa, mukavassa,'
• korkeaselkäisessä tuplissa ja yrittää lu­kea,
mutta sjatusket tahtovat väkisin­kin--
pyrkiä; kotiin •-•Kalmariin.. Lapset--^
rakkaat-siellä... «Mitm oii- heidän _lai­tansa.
. Sauli niim. kovin a-ähän heistä
kirjoittaa., 'El pientä osaakaan siitä,
mitä hän'^aluaisi tietää.
—r--B:Ouvaj viöras teille . . . ••
Valkoisiin pukeutunut nainen siiiioo
tuon hänelle hillitysti, saaden veret ka-raiitamaän
hänen kasvoilleen. Vieras,
•'hänelle, Missä ja-kuka-?•' •Hänellekin
• kerran; •. 'Melkein- .• kaikilla- toisilla sei- • •
Iäisiä kävikin hy^itsotsein. Häh nousee
ja seuraa 'muutamia metrejä hoitajaa.
— SauH — sinäkö?
Hänen äänensä' soi ja helisee. Ohi
kulkef\*a pieni, herttainen^ hoitajatar (vil­kaisee
hym3'illen- hänen hehkuvia kas­vojaan.
—iMinä . . .Sauli tarkastelee häntä
pitkään ja hyväksyvästi: Tulin kat­somaan,
joko miten pitkälle olet pääs-
— Voin h^n/in, vastaa hän hiljaa, hä­millään
ja onnellisena. — Etkö näe,
että olen paljon- lihonut-,
— Oletpa tosiaankin.
Sauli puristaa hänen kättään.
— Outi, tmitä Outi siellä, ja osaako
^larianna siellä mitään puuhata?- kyse­lee
hän kiihkeästi, heidän istuessaan
kahden pienessä huoneessa.
— Laiskahan se tyttö tahtoo olla.
Opetit sen niin kehnoksi. Eikähän si­tä
paljon ^Mariannastakaan. Eero sit­tenkin
paremmin.
Elisa katse|ee käsiään, jotka ovat käy­neet
valkeiksi ja pehmeiksi.
— Entä Annikki ja 01a\-i?
— Eihän niiltä mitään puutu.
— -Eipä tietysti.
Elisaa vavisuttaa pitkä, pidätelty
huokaus. ~Häuen tekisi mieli ravistella
Saulia. Loputtomiin saattaisi hän kuun­nella
lasten puuhista ja kaikesta, aivan
mitättömätäkin. «alutta eihän se Sauli
kerro. Istuu vain siinä niin jäykkänä
ja luoksepääsemättömänä, Xiin, ei kai
siellä mitään kummia ole tapahtunut
kotona. Kaikki on kuten ennenkin,
mutta liänen vain 011 ollut niin ikävä.
— -Minun on ollut niin ikävä, kuiskaa
hän ja ojentaa kätensä Saalin kädelle,
silmissään kyyneleet.
— Xlä suotta, sanoo tämä, puristaen
lieikosti hänen kättään.
— Sanoohan se lääkäri, että minä
ehkä kuukauden, parin päästä täältä
terveenä lähden. IMutta se on pitkä'
SIVU 4
aika.. -Olen kuitenkin .koettanut voit­taa
ikäväni lastenj'asinim.vuoksesi.
•Mies tullottaa. v2|kois|:aj -piealä. kät^
tä.cmassa suuressaan ja ruskeassa. IvyU
läpä on. Onkohan tuo elävän ihmisen­kään.
— Paljon tämä maksaa. Vuodella
saa varmasti suunnitelmiaan lylcätä. pu­helee
kotvan kuluttua. — Taitavat ne
lääkäritkin sinua täällä, suotta, näin
kauan pitää. Rahatulo!ks«eii. Aina­han
niitä moukkia' petetäjitx,
— En usko. sitä.. Joka kerran, kun
täällä. joku. teryeenä lähtee, näyttävät
hoitajat, ja lääkärit niijpi; iloisilta. 'He
tuntevat samaa: iloa työnsä onnistuneis­ta
tuloksista kuin jokainen muuklu ah­minen.
Ja heidän työnsä on suurta,
suurempaa kuin «meidän tavallisten ih--
misten.
— 'Miten seiv ottaa,:.; Aloin puhua^
läälvärille sinusta ja p.oispääs3,3täsi.
— • Nife.- . Hetkn.-. iloa- tuntien-puimitsee
hän m i e t e ä ^ . taykoiiiv voi­miaan
»— Hänelt^liäa seai kuulet,
NöpeasU kats^taa.§auH;h^
— E l sinulla epää-taitaisVolta ,lialua-käan^
ikotiln: lähtöön.,. - • -,
—.^ifä, mitä:siTiä?: - ^
Mykkäpä, liikkumattoinana:. istuu-
Elisa. Saulin ;sa"USt.®i*at:.imyrky^^^
pistäneet — Ipuk^Reet-. •^•Vastaleis-saan
vihnein; vapisevat hänen huulen­sa.
, • '
— Siellmi; tuskat oyat olleet tujbannen.
kertaa suureinmatkuih Tuumiini ja •juu­ri
sen vuoksi» että niin suuresti: olenv
ikäTOitiyt teidän iuoksepne- kotiin.;
/Levottomana katsoo, mies häneen, hä-.
nen äkkiä verettöxniksr käyneitä huu­liaan
ja tuskaisia silmiään'.
—Älähän nyt, E l i s a . T e e n n ä i ^ ^^
naufahtelua. — Enhän minä rhitään.
pahaa sillä tarkoittanut. . ICihsoittelin
vain, mutta sinä olet käynyt entistä­kin
herkemmäksi. .
* — Niin, niin olen tainmtt, naurahte­lee
Elisakiii. — 'Milloin sinun täytyy
palata?
• —^ Iltajunalla tietysti. Minnekä mi­nä
tänne yöksi r
. — Kyllä ne sijpittaval, tännekin. P a l ­jon
jäävät potilaiden omaiset yönkin^
yli:
— Mokomaankin taloon. Saa yieli
keuhkotautisena lähteä.
Sauli nauraa. Vähitellen vääntyvät:
Elisankin jäykistyneet kasvot hymyyn.
Jää taas uutta epätoivoa mieleen ,uusia,
pistäviä okaita sinne tunkeutuu.
Iltasella on Sauli lähtenyt. Yli suu­ren,
vihreän pihamaan on Elisa saatel­lut,
puhellut lapsista jä lähetellyt näille
terveisiä. Kuukauden kuluttua on lää­käri
sanonut, mutta Sauli ajatteli toi­sin
. Ja Elisa itsekin iloitsee kotiin-pääsystään
. . .
Jätettyään Saulin tienhaaraan on Eli­sa
lähtenyt kaihoisin mielin palaamaan
parantolaa kohden. Hän on mielessään
antanut anteeksi Saulille tämän kovat
sanat, ymmärtäen miehensä jurona, köy­hyyden
kanssa taistelevana ihmisenä.
Eihän kukaan ihminen ole yli-ihminen.
vain tavallinen erehtyväinen, niieleltään
vaihtelevainen. Hän tahtoo tulla ter­veeksi
Saulin ja lasten tähden. Taistel­la,
taistella nyt ku.olemaa ja pian jäl­leen
köyhy\'ttä vastaan,
— Elisa-rouvalle kirje.
Parantolan herttaisia henki, pieni rus­keasilmäinen
hoitajatar ojentaa hänelle
kirjeen, jonka hän arvaa olevan Ella
IMann^rilia. :Mutta eipäs. Istuuduttu-aan
vuoteensa laidalle ja vilkaistuaan
kuorta, näkee liän siinä kömpelön, ai­van
vitraan käsialan. Kummeksumista,
melkeinpä epäröintiä. Keneltä? Ehkä
kotoa Tannilasta? Ehkä lapsilta. E i -
. -.hän niiden.käsialasta tiedä. ..Hän ren
kuoren -pään auki: ^
- "Hy>'ä emäntä. - - • „ -
Tiedän, niinkuin-monet muutkin tää
• • lä, -että" olette, keuhliotautlseäa- -paran
lassa ja Teitä ön^iäällttyiovästi kVlä
--^ täällä. Onhan Teilfö lapsia ja ka'
kotikin nyt. Sääliksi on käynyt nuo
_ .thminen-, jonka, täytyy kuolla.
. Kun-a,a¥istaa ni!.tävkärsittesiellä,'.ni
käy. vihaksi Teidän kunnoton nuehe;
jonka, huonoilla teoilla ei näy oleva
ra|9Ja.. . Qlla'. -niin. nseln. juovuksissa
mikä kamalampaa, kulkea yökaud
naisten luona . .
'Eli.sa "iilkaisee ympärilleen. Vsm
mat nukkuvat. Pari potil^ta puhel
innokkaasti, jostakin. Hän vie käde
sydämelleen. Hy>'ä Jumala.. Lukeal
edelleen, vai heittääkö pois tuo kata
paperi. Silmäillen sieltä täältä, hän
kaa päästä sen loppupuolelle.
j tus'
1
lä i^äyd*
i l olikin
It. voitt
vaikene
jijin näh
; hauska
i^oli isä
I 5ia pui;
Seet va
' l toisiaa
\ 1 tullut 5
.kirkassi
s -irille oli
Kuuluu se teidän isäntä käy^ ' ^^teki hä
vän muuallökinj mutta ' yhden naiset 1
tiedän varmasti<• harva se - ilta saavai^', ^Elisar
hänet-<:Vieraakseen-.-. S&^on-juuri-sisarenC^''^ \ ^
. , . » * jtoian p
josta lanikmsesti - saan, hapeaa- kantaf^ . ^^^^^^^^ «
Hin-; on-;, kurja,-.. k-uir|a.- ihmiBen^ huoni 'Z«xrt ;
mmn.;,.:^ • ., . • 1|fiea,väik
. käynyt •,.hämä'räk^^^ 'V- "'
vu<fsieäi-.-takaa;£ tMvd3t||l :esiin. -. -Tus
; kalllslaipälfllr:
-'uuvi4t:atäsii|>.:i
: kapinan
-t
'--näii;nyimi!ii;;ÄwÄ
-nQss3;^hujiis^-->--olevan.,-Bt?^^^
- srniy^ .] -, - .
•Hänea:-ei;ti#©nfe£^-n.-pitäls ,
.'tätäi. --•M-isttii---hääienV-^^ Hy
'--väiIiuQJa.c-^.-:täl!aistal«in->^ . .
. •Oiä3iseen''-^he?ättäinäJtE:v,t^^
laife-c 'liuomiölav ,-Qn-.M%'. ryömifeyt--^ vuo
. -teeseensa: j^-^-e^nyi-rpeilt^-i.ylitseer
HuoneesssjimlS-l^^tm,.. - ^ 1 ^ jota' •' omaisenä
Il virran '\i
liänen e
Ja minn
'ji^sa. Vai
'ee hän it
»aksi.
\einuen J£
t tiellä. C
i tohtorin
[ • '.j
jyt niin
i hymyile
, jsihin on :
.^aan ikävi
ita, •Ei <
1 itaanko n
. -'lSlsa>..: sasi?otaai5t-jiii.hin .ikäänkuinl i i
-•hava'li.tOT;,wrM^53en>:MIJaa;i-\ •,
\\. iiäjlis-ytv;kun;'li.ahtion., rou
v-aa^k?
-L^iin; SS; vain 'knoH^ ;•kslten^-uskoiki^ i
isä on ki
»llestytäär
] asemaa.
:] Sauli ja
1 sisar
Jahteä hä
:i puhellen
.•.Ikagset::iaMJ;tiy^^.v. ett«väj. , ^ ostam
• P^^yisiip|?>^yssäfius-^^^ '^j kuuluu
-T(^St<m;pnh-ues^-:!E|iS3;:-!tefa|ituu:p^ jn kohinaa
..ximisim^'.-':!!^- 'muijaa;..laifean: naise:. - iiuistaki
hiianoii5E>lför-. sairaiden-...ilitoiic:essa- tupnjs , ^ kotona,
• « » . • * • . , • ^ n . • ' . 1 * * 11 - J . ensniEmaisena:.. yona. oli tullut s _ Antaka
, - iosin sie
'^n paljon
, tänne..- EvarLahöon-ksn-ssa-han^hän oli
ensimmäiseksi- täällä puhellutkin. ; ^^'itiiammekir
— N i i n ; . . . . sellaistahan.SS on, sair. L ~Se on to
maltaa EJisa.>: toisten, kats^ssa hänfe
pitkään. -,: J
— Ethän sinä vain huonoja nutisi^
jostakin saanut-, ^Elisa?,-
~ E n . Olen. vain vähän huonost,
•
voipa.
— Täytyy soittaa hoitaja;
Ei, ei sellaista.
Hän kääntyllee vuoteellaan, kasvo
kuumeen, punaisinaj, minkä toiset pane
vat. epäileidnä merkille. Uni ei tule
ei tulisi ikänä. El. ainakaan tänä, eik]
monina seuraavinakaan öinä. Sauli. .J
Sauli. Voi . . . v o i , . . Lapset. Piene
rakkaat.. .Eihän Sauli ole häntä rakaf
tanut, mutta sen hän onjnelkein unol
tanut, joskin elämä oli.muuttunut jotei
kin kuolleeksi sen jälkeen, kun hän si^
loin kerran oli Hertan ja Saulin sulij
teestä selville päässyt Kuolema .
Eva iLahtio on kuollut. Tälläkin oi
ollut elämä kovaa . . . hän tietää sesj
Xyt on tullut ^-apauttaja, mutta tit
kuinka monta turvatonta on Jäl^^^J
jäänyt sairaan miehen kanssa.
ei ole sentään sairas, jos hän ^"^^^3"*^-%Tästi jä
mutta . . . eiköhän tämä ^»^^^"^'f:»--Hj^i.
unohda lapsia, • jonkun naisen y^^^^^äp, p-aljön <
Ei, hän ei saa kuolla ja kuitenkin • -^fiShi asein nu
eikö hän sitä nyt juuri -iialuakin. siän kiltti
saada unohtaa. Nukkua* pois . • .• ^^^MH-Elisa, nou
-Kyllä se
r Margaret
-«ta hamps
;^^}Vi3sä VC
JaIoa"-6lette
^ vähän.
^Ei, ei ole
i2a emäntä
säpsähi
^Sn vihelly
J kiittää tel
-Teillä ei
r uife, kuij
ft -Ette-^o
' %iveit;
tulless
on el
^Tunsin se;
ir«a pysähty
junaan,
t, h