Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 1, 1938

              f
i i i ' ; . ; .
p»1
fe:
K
I
i
•••11-:
0^
II
/ •
-
SiviiS
LAUANTAINA, TAMMIKUUN 1 PÄIVÄNÄ
liivi F. A. h.
KIRI. i\'ICK RAJALA
' 6]T UONTO ennusti kovaa talvea.
p:ias{y joulun etuviikuUe.
. Metsät olivat pakkasen huurruttamat.
Pakkanen paukkui ja nietsä piti aika
rätinää kuin ankarimpana talvisydän-
;nä.'
Lähetyssaarnaaja F. H. oli juuui
palannut Ovan)bomaalta kotimaahan­sa
ilmoittamaan kotimaan kansalle
sitä suurta sanomaa. Hän saapui erää­seen
taloon saadakseen hevoskyytiä
asemalle, voidakseen junalla jatkaa,
matkaansa kotipaikalleen.
Astuttuaan sisään, huomasi lähe­tyssaarnaaja
tuvan nurkassa penkillä
ky>'köttävän ruotiv^aarin. Hengen­mies
lähestyi vaaria, tervehti hyvin
ystävällisesti ja alkoi kysellä, josko
vaarilla bn joulurauha sydämessään.
"Häh, tuota kaksituhaita vuotta
vanhaa asiaako siinä aina jarnute-taanl
On niitä nuorempiakin asioita.
Painallan puuta ja kuuntele", ärähti
vaari, joka oli elämässään paljon kär­sinyt.
F. H. istahti vaarin osoittamalle
paikalle ja vaari alkoi kertoa;
"En halua ottaa pohdittavakseni
kenenkään maallista osaa. vaan ker­ron
omasta elämästäni. .Olerr synty­nyt
jouhiäa^on vastaisena yönä. Kas­vettuani
mieheksi, löysin elämänto-verini
ja vietimme häämme minun
j?ynt>miäpäivänäni. EHmme onnellista
elämää yksitoista vuotta, kunnes
«räänä marraskuun loppupäivänä A^ai-moni
s>m nyt ti pojan. Vaimoni ei
kuitenkaan enää noussut lapsi\aio-teesta,
nukahti ikuiseen uneen kaksi
päivää ennen joulua. Se oli raskas
ja lohduton joulu . , V a a r i n poskille
tä senjälkeen nähnyt. Qfin murtunut;
mies, en jaksanut ajatella mitään,
vaan toivoin kuolemaa. Kuolema­kaan
ei tullut vapauttamaan minua,
eika poikani myöskään tullut lohdut­tamaan.
Kaipaan ja rakastan häntä
yhä vielä. Näen entisen kotini ja
silmissäni mustuu ajatellessani, että
.kerran olen ollut kotini haltija joskus
— ja nyt olen ruotilainen, joka ei
oniista edes ruokakuppia. Mutta poi­kani
palajaa kerran. Mahdollisesti
minua ei silloin enää ole . . .
Kuolema lopettaa suruni ja pian
loppuu elämäni. Olenkin jo 78 vuo­den
ikäinen..."
'"Herran käsi on ollut ankara teitä
kohtaan'', lausui F. H. hurskaasti.
"V'ai herran käsi minun niin monen
joulurauhani rikkoi, sanot sinä — vai
herran käsi!" kimpaantui vaari.
F. H. olisi mahdollisesti kuullut
vielä enemmänkin, mutta hän lähti.
\'aari kysyi talonväeltä, että oliko­han
se .suurikin herra, jota hän puhut­teli
. Emäntä sanoi sen olleen lähetys-saarnaajan.
'
"No, eivätpä menneet sanani pa­haan
paikkaan! tuumi vaari.
0]-RAkNAN raita hiljaa huojun,
tuuii' lehdillä leikkii''sen,
Yli ulapan myrskyten kuohuu,
rannan raitaa niin raadellen.
Raidan juurella istuu tyttö,
vain aatelien arfnastäan,
joka merelle kauas on mennyt,
maailman rantoja mittaamaan.
Miksi aatoksein liitää kattas,
ylitse siintävän ulapan?
Miksi kaipaus rinnassa raastaa,
inuisto kuole ci armahan?
Kuin lintunen tahtoisin lentää,
luokscs' tulla sun liidellen.
Sinut rintaani tahtoisin painaa,
vastaan ottaa sun suudellen.
Mutta myrsky vain uhmaten paiih ui,
tyyntä missään ei merellä näy.
Kuinka voisin viä yli sen tulla,
vaikka tuska sydäntäni kirvcltäc
Illan aurinko mailleen jo laskee,
vaan tyttö rannalla istuu yhä.
Kyynel helmi jo jposkia kastaa,
valan sielussaan mnnoo pyhän.
Vaikka meri ei koskaan tyynfyis',
toinen koskaan ei sydäntäni saa!
Olit kallis sä niin mullc armas,
vaan maailma riisti sun rimialtain.
Rikkauden tähden neltä jotakin ennenkuin lähden tä,l-t
ä . '
Hänen miehensä oli ollut pci-i-a
jo useamman päjvän. Ja k.tM
VUOTE
Tuskai
KIRJ. HELVI
EELLA lepäsi nuori äiti. lähtiessään hän tiesi, että .Alman icp-nen
katse oli tähdätty- pu on hyvin lähellä, ei hän .siiläk.in
Taikauskoa
JVlonet afrikalaiset villiheimot us­kovat,
että ihmisellä on kaksi sielua,
joista toinen asuu hänen omassa, toi­nen
taas jonkin eläimen ruumiissa.
Kaikki, mikä saattaa tuskaa toiselle
sielulle, saattaa sitä toisellekin. Ei
vallan paljon aikaa sitten tuomittiin
Nigeriassa muuan englantilainen .sak-vierivät
kyyneleet ja F. H. aikoi hän- - ^oon, koska hän metsästysmatkallaan
tä lohduttaa, mutta vaari jatkoi: oli aiheuttanut erään lihavan neekeri-
"Onneksi poikani jäi elämään. Hän vaimon kuoleman. Hän nimittäin oli
oli ainoa lohdutukseni surussani, hän
oli koko elämäni. Hänen huulillaan
väreili äiti vainajansa hymy,
Olin onnellinen, omistaessani pojan.
Kun hän täytty 25 vuotta, annoin hä­nelle
taloni ja koko omaisuuteni, ryh-tyäkseni
itse nauttimaan vanhuuden
levosta. En kuitenkaan tehnyt eläke-kirjoja,
sillä luotin poikaani ja kehoi-tin
hänen ottamaan vaimon itselleen,
sillä talossa tarvitaan mvö.skin naisen
ampunut virtahevon, jossa uskottiin
asuvan tuon naisen toisen sielun. Vai­mo
oli saanut sydänhalvauksen kuul­lessaan
virtahevon menettäneen hen­na
huoneen toisella laidalla olevaan
vuotee.seert. jossa hänen kaksi lastaan,
Voitto ja Viola, edellinen viisivuotias
~ja jälkirnmäinen kolmevuotias nuk­kuvat
rauhalli.sta lapsen untaan tie­tämättä
mitään siitä, mitä heidän
ympärillään tapahtuu. Kyyneleet
vierivät alas äidin kalpeita kasvoja
ajatellessaan, että hänen oli pian
jätettävä lapsensa vieraan hoivaan.
Etenkin Violaa kohtaaq hän tunsi sy­vää
sääliä, sillä Eino, hänen miehensä
ei ollut ko.skaan pitänyt Violasta, kun
taas sen.sijaan Voitto oli isälle kail^ki
kaikessa. ^
Sairas käänsi kasvonsa/keittiöön
päin ja kuiskasi:
•'Ida, Ida!*'
.Sen kuultuaan Ida, taloudenhoita-jatar
riensi kiiree.sti sairaan luo.
"Eikö Eino ole vieläkään tullut
kotiin?" kysyi sairas hiljaa. •"Olisin
niin mielelläni halunnut 'pyytää hä-huolimatta
kiirehtinyt kotiin, eiU
m3röskään lähtie.s.sään ilmoittanut,
mihin hän lähti.
Sairas tuijotti kattoon ilmeettö.iiin
katsein. Hengitys harveni vähitelf(-n,
kuului hiljainen korahdus, joka i l ­maisi,
että hänen tuskan.sa olivat In-puneet.
_
Naiset ja lapset iakkovahdinnassa
Mutta sitä hän ei tehnvt. Tietä-mätiäni
hän alkoi hurjastella. Hän
oli poiss:i kotoa viikkokaupalla. Pi­din
huolta talon hommista ja työt
sujuivat niinkuin ennenkin. Kun
poikani palasi reikiltään, valehteli
hän aina olleensa siellä ja siellä. Us­koin
häntä, sillä en luullut pojassani
olevan vilppiä. .Sain kyllä kylästä
kuulla kaikenlaisia juttuja hänestä,
mutta kun otin jutut puheeksi poi­kani
kan.^isa ja hän ne jyrkästi kielsi,
niin uskoin ja luotin -häneen.
En käsittänyt, että hän oli tehnn
kotiansa vastaan niin paljon velkaa
kuin vain Sai. Kotimme oli kuuluisa
hyvinvoinnistaan, joten sila vastaan
sai kyllä lainoja. Huolehdin kaikista
kotiasioista |Doikani ollessa liikemat­koillaan.
kH|en hän sanoi ja olin aina
iloinen, kun poikani tuli kotin.
Tällä tavalla n1'eni yhdeksän vuot­ia,
kunnes viimein huJ^masm, liiutta
liianmyöhään, mihin ollaan menossa.
Kaksi viikkoa ennen joulua saapui
rakkaaseen kotiini siiälimätön velka-mies.
P\ysin armoa, ettei kotiani
my>'täisi talveksi ja etenkin juuri
jouluksi, mutta se nn^jtiin kaikki­neen
Olin onnettomin ihminen maail­massa.
Poikani pakeni^ enkä ole hän-
Kun Fordin tehtailla St. louhissa
poliisit vangitsivat takkqvartrossa ote-via,
oli heidän joukossaan myöskin
naisia ja lapsia. Naiset ja lapset ha-
.Alma oli pettynyt avioliittoon m.ää­nessään.
Hän luuli, että Eino raka-ti
häntä yhtä paljon kuin hän Einoa.
Mutta kohta alusta alkaeii.Alma sat
liiankin selvästi huomata, että Emo
oli mennyt hänfen kanssaan nami-siin
vain rikkauden tähden, koska han
()li varakkaan kodin perillinen. Eino
oli aina viikon, pari kerrallaan kotoa
I)Ois. Ei hän koskaan lähtiessään il­moittanut
vaimolleen minne lähti .a
milloin palasi takaisin. Tuolla ajailr^
.Alma sai nähdä puoliksi nälkää, itun
Einon lähtiessä hänelle ei jäänyt ra­haa
eikä ruokaa. Kun Eino viineni
palasi matkoiltaan päissä^n^sai.Ah: .i
vielä kaiken muun lisäksi kärsiä hoi-nen
petomaisesta käyttäytymisestäpä
•Alma sairastui keuhkotautiin ja
huonon ravinnon takia tauti vei nii­tä
harppa-askelin kohti hautaa.
Muistan niin selvästi ne sanat, jit-ka
Alma lausui ollessani serkk;ini
kanssa hänen luonaan vähän enViea
hänen kuolemaansa. ~-
'•Te saatte olla iloisia, että oljlle
köyhiä", sanoi hän. "jfos joskus me­nette
naimisiin, niin miehenne otaj
teidät rakkaudesta. Teidän ei Uy
niinkuin minun, minut on otettu vjin
rahan tähden. En ole koskaan saani't
helly>'ttä osakseni vaan sensijaan jul­muutta
ja rikkaudestani huolinn' i d
oien saanut kärsiä nälkää, Miitta luu­len,
että kärsimykseni pian lopou-
• vat."" /• , •/ \ :
I aniän sanottuaan hän piihkes: ra­juun
nyyhkytykseen . . .
CHICAGO. — Miss Dorothy Her­bert
ja Johnny Farthing ovat «J"^
eläinrakkaita, että mennessään vihille
tä.<sä eräänä päivänä, menivät he
ratsain jä istuivat satulassa koko «e-remoonien
ajan. Samoin heidän to­riisi
a jansakin istuivat hevosen selä^^a.
Mutta tämä ei vielä ollut hyvä,
Nuori pari vaati, että tuomarin, joka
. hÄi vihki, täytyi mvfiskin sucM'^^
otkeuksm natdcn taistellessa perheit- tehtäi-änsä ratsain. Niinpä tuo-fensa
paremman toimeentuJon puo^ mari Smith suostui vaatimukseen ,a
suoritti vihkimisen hevosen selästii.
lusivät puolustaa miestensä ja isiensä
Usta.
1958
Kaa
i
M a ai
Philips-yi
lips ja P.
laisten h
joukon t<
että maä
ma vihit2
17 päiy^
vuotispäi
rakennett
vien niaj
seksi koi
työskehte
15,000 k
asema, jo
kulsella p
Kauko
jatkoivat
laan on
tedle,. et
kaistu, n
heultaval
rimman i
laallisessE
sa iuiin S
J koneiden
t liettäjillä
"" puolustus
X heti telev
kuvia,yle
Toisen
valaistuki
hyvin teh
nen aser
tielle, ovi
h-entyheel
natriumi-
" ^ den pylvi
, ^ ^ tien nnn l
T*^ sa tarvits
^, ^» sylytettyi
f laistustel
, il
xmm
lä on my
V päästy ni
nollakin
kiiometrij
V t et aan oh
j kenteesee
9M
Eng
mies
Eräs tl
lentutkija
k)ina ani
iLscstään
heitä ko*
clo.sta, joi
-iin verra
poikkeava
taa mutk
kieli on p
ma sen n>
nämä pi
luoneet si
k ään ilra;
mattomas
hupssaan.
tl täydell
pea.sti lop
-.eilai.sista
päiistä; i
vieiä lisät
lee' ja jä
t o iK koisin
\ 'inltellen
mm ja ki
kidi.^ Näi
7on jättär
mi^ä yahi
tekoäesta
Nain ma:
piipun pol
että he ov
kei.sta kjel
opittavan
Joko m