Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 14, 1957

              USA
, Fla.
Kirj. Annikki Sankari
MA ARIA NKÄMMEKÄ T
(Jatkoa) nen liikkeensä olivat hieman hajamieli-
TTE olivat sopineet hiihtoretfcestä sun- ^iäja kömpelöitä ja niissä oli niin kuin
H S a , Ltta ie tiistaina Helga ^ ^ - ^ ^ - f » - sama
. i.
ISA...; „;
rsA
rs A:
alkoi epäillä, pitäisikö hänen kuitenkin
olla menemättä. Erkki oli selvästi osoit-tanut
toiveensa heidän suhteestaan, ja
jos hän sen tietäen Jatkaisi seurustelua,
voisi Erkki myöhemmin sanoa Helgan
kylmästi leikkineen hänen kanssaan,—
Mutta, ajatteli hän, en tahtoisi kadottaa
häntä näkyvistäni. Eniköhän voisi tai­vuttaa
häntä ystäväkseni? Jos hän
edelleen jatkaa puhettaan avioliitosta -
selittämätön miellyttävyys.
Helga keitti kahvia ja Erkki joi haja­mielisenä
ja hiljaisena. Hänen ajatuk­sensa
askartelivat jossakm muualla tuin
siinä, mitä hänen kätensä tekivät; Ja
hänellä oli kuin kiire jonnekin. Sitten
Erkki asetti kahvikupin pois, kiersi pöy­dän
ympäri Helgan luokse ja istuutui
hänen viereensä. Helga koetti etään­tyä,
torjua ja katsoa Erkkiä muka häm-miten
hullunkurinen tuo sana on Erkin mästyneenä, nautta ^Erkki vain hymähti
yhteydessä — niin täytyy minim sanoa puoleksi itsekseen näille eleille, laski kä-hänelle,
kuinka vanha minä olen ja et- tensä Helgan hartioitten ympäri ja sa-ten
voi ajatella naimisiinmenoa poikasen noi ääni herkästi värähtäen:
kanssa. Sittenhän näen, mitä se häneen ^^Voi kuule minulla on ollut niin
vaikuttaa, karkottaako se hänet vai ikävä sinua! Ja nyt, minun täytyy läh-
:SS.
jäämmekö ystäviksi. Sitä paitsi voi­han
koko tuo hänen touhunsa olla vam
vilkaalle pojalle hänen hetkellisten tun­teittensa
tuoma ajatus, jonka hän heti
puki sanoiksi. Ehkä hän jo tällä het­kellä
on iloinen siitä, ettei sen kumniem-paa
tapahtunut. •:':\:^r:,:.,y:r.:x,/
Helga päätti lähteä, mutta hän paatti
myös, ettei millään tavoin osoittaisi
muistavansa Erkin puheita.
iSaman viikon torstaina --^ täti oli
juuri lähtenyt lähetysopipeluseuraän
h^^rin arvokkaana ja tapansa muliään
loukkaantuneena siitä, kun Helga ei
suostunut lähtemään mukaan, — tup­sahti
pehmeä lumipallo Helgan ? ikku­naan.
Hän säpsähti Ja kuunteli: aske­leet
siirtyivät ovelle ja pian soi ovikello.
Helga meni avaamaan. Se oli Erkki.
"Älä ole vihainen kun tulin näin, mut-teä
Ja jättää sinut tänne. ^ Olen ajatel­lut
sinua koko-ajan ja odotin sunnuntai­ta.
— Nyt sinun täytyy sanoa, vastata
siihen, mitä silloin kysyin. Se on tär­keätä
nyt kun lähden. Sano: Kyllä . .
"Ethän sinä tunne minua lainkaan','
yritti Helga.
"Minä tunnen tarpeeksi", väitti toi­nen
kiihkeän itsepintaisesti. "Minä tie­dän
sen, ja sinäkin sen tiedät: Kulutat
vain aikaa ja koetat masentaa minun
mieltäni.''
Helga katseli häntä haikean surumie­lisenä
ja ajatteli: —
—^ Minä eh ole tuntenut koskaan
rakkautta ketään kohtaan. Torkkolan
Antero on elämässäni merkinnyt enem­män
kuin muut, mutta häntäkään en ole
rakastanut. Se pn ollut vain ystävyyttä
ja leikkittoveruutta. Mutta nyt minä
tunnen, että tätä poikaa voisin rakas­ta
minun täytyy saada puhua kanssasi, ^^a, jos d välinämme olisi sitä, joka
Katsos, minä joudun siirtymään täältä pakottaa minut pitämään hänet loitol-pois,
sain tietää tänään. Saanko tulla la. Miltähän tuntuisi, jos ~ jos nyt
sisälle — tai — etkö haluaisi lähteä
ulos?" • '
vain myöntäisin, sanoisin että . . . Mut­ta
ei — mitä hullua . . . ! — Niin,
hän ei aavista mitään, hän ei ole nähnyt
minua kirkkaassa päivänvalossa. En
usko, että hän haluaa naimisiin melkein
Helgalla oli hieman paha olla nähdes­sään,
että se niitä hän oli uskonut pää­hänpistoksi,
ei ollut §itä. Män mietti
nopeasti: — Täti viipyy ainakin kaksi kymmenen vuotta itseään vanhemman
tuntia, ehdin keittää kahvia eikä tarvit- naisen kanssa. Mitä hänen perheensä
sanoisi, hänen ja — minun! Jos en se­litä
syitä kieltooni, lähtee hän loukkaan­tuneena
Ja vihaisena, se loukkaa hänen
se pukeutua ja lähteä ulos kyhnään . . .
'Voit kyllä tulla hetkeksi sisälle pu­helemaan,
jos tahdot.'^
Helga sulki oven Ja katseli, miten
Efkki riisui päällystakin yltään. Hän
näytti kookkaammalta taalla sisällä Ja
oli hyvin miellyttävän näköinen^ Ha-ja
kuin: "häikäisevä, äliistyttävä, kieh­tova,
mukaansatempaava, majesteetti-itsetuntoaan.
Niin, minulla ei ole muu­ta
mahdolHsuutta kuin puhua hänelle
• • • .
Erkki katso? häntä odottaen vastaus­ta,
viimeiseeft kiihkeään ja vammaan
väitteeseensä. Helga liuokaisi:
"Olisin toivonut, ettet olisi puhunut
sanoi hän
* — -Ulisin lorvunut, ciici. UI
nen,ei samaa ihitä Ida Aalberg oli hen- „inu„e inSaän "tiiöllaista",
Monakin", Ja Schillerin Maria Stuartin hjijaa. "En aikonut . .
h^ondassaa ssaannoooo vviipeilää «e»nnePmT Ymi määnn -: <"'NVäävytt-- ,. . , ^
telijäper^oonallisuutena hän oli luova
taiteilija^jniin häikäisevä, että tuntui
'^»«jag^vammalta."
Ida .ASfcstS näyttelijäneleisiin ja
"En olisi puhunutkaan mitään vielä,
mutta . . . Kun erosin sinusta sunnun-tai-
iltana, ajattelin, ettei enää yritä tai­vuttaa
sinua, vaan annan asioiden ke­hittyä
itsekseen ja odotan. Mutta nyt
tuli tämä siirto enkä voikaan pitää si­nua
silmällä enkä olla kanssasi. 'Kun
lähden pois, unohdat koko minun ole­massaoloni;
kirjeet eivät merkitse pal-
•asenteis^^ttPaika^ kohdisti arvoste-luakm
n f ^ j ä t ä r e n viimeisinä kausi-,
na. raain^iitTäöijjikohtaisuus, paatos' ja
vaarat k § ^ ^ t . Mutta yli niiden on
jaanyt j ^ y ä i l ^ , .
onngli3e»|:^valla on yhtynyt W »^hden. Kuu^e, sma alkaisit
"If^^^m^mnek^^^ minusta! ^
; ^' ^Ipa^äly |a yoin^SM^ minä uskon sen'. sanoi Helga
T ä s t l l e r s U a Ä ^ n ^ ^ "Mutta me olemme nun - W t i u d e Ä k SSSi" erilaisia! TV,ivoisimme etta olisimme
tuitiisenkyky vain ystäviä . . . "
: 'yP^» Jotka usfein mainitaan ^'Ystäviä . . ^ , . ot*^^'^"'" taiteen avainsanoina, ja ^^^^ yleensäkään pitaisi vie-jälkipolvet
syystäkin häneltä tai- lä avioliittoa. Olet viela hian
'•»Sinähän- puhut. kuin vanha täti.
Mutta tiedätkö: minä olen aina ollut
kovakorvainen tätien neuvoille." Hän
katsoi Helgaa mietteissään. **Mikä sii­nä
on sinusta niin mahdotonta?"
"En olisi tahtonut sitä sanoa, mutta
kai minun t-äytyy. —Tiedätkö lain­kaan,
kuinka vanha minä-olen?"
"Tiedän, että^ sinä olet vahan
vanhempi minua, mutta se ef merkitse
mitään."
"Eiköhän . . ? Tiedätkö, että olen
sinua kahdeksan vuotta vanhempi?".
Sanoessaan tämän Helga katsoi Er­kin
kasvoja Ja tunsi kaikesta huolimatta
kipua nähdessään, että Erkki hämmen-t//
i. Erkki hiukan viileni, vaikka koet-tikin
silminnähtävästi estää iUnettääh
muuttumasta, ja loi Helgaan nopean,
tutkivan syrjäsilmäyksen.
Helga nousi, siirtyi huoneen toiselle
puolelle ja otti tarkoituksettomasti jon­kin
kirjan selaillen sen lehtiä. Huonees­sa
vallitsi hiljaisuus. Helga koetti ar­vailla,
mitä tuon hänen takanaan istu­van
nuorukaisen mielessä tapahtui ja
mitkä olisivat hänen seuraavat sanansa.
Hiljaisuuden keskeytti tädin seinäkel­lo,
joka löi yhdeksää. Täti saattoi nyt
tulla milloin tahansa.
"Kuule, luulen että sinun pitää läh­teä.
Täti voi tulla eikä hän pidä vie­raista",
sanoi Helga koettaen saada ää­nensä
tavalliseksi. Hän ei katsonut
taakseen, mutta kuuli ja tunsi, miten
Erkki hitaasti ja konemaisesti otti keir
lon taskustaan, katsoi sitä ja pisti sit­ten
takaisin. Sohvan joustimet äännäh-tivät,
Erkki nousi ja tuli Helgan taak­se
laskien kätensä hänen olkapäilleen.
"Sinä lähetät minut siis tällä tavoin
pois?" kysyi hän hiljaisesti ja Helga
tunsi hänen lämpimän hengityksensä
hiuksillaan.
Hän ei vastannut, tunsi vain itsensä
merkillisen tyhjäksi ja väsyneeksi. Hän
olisi tahtonut sanoa, kuinka paljon hän
Erkistä piti ja toivoi tälle kaikkea hy­vää,
mutta*ei saanut sanotuksi sitä­kään.
"Saanko kirjoittaa sinulle?" kysyi
Erkki sivelien huulillaan kevyesti Hel­gan
tukkaa.
Helga mietti hetken:
"Voit kirjoittaa tänne ,olen täällä ke­vääseen."
: i
Erkki painoi häntä hetken itseään
vasten, taivutti sitten päänsä ja suuteli'
häntä kevyesti ohimolle.
Askeleet etenivät ovelle, yr- Hän me­nee,
ajatteli Helga ja kääntyi nopeasti
nähdäkseen pojasta vielä vilahduksen, .
mutta ovi painui jo kiinni.
Helga korjasi kahvikupit keittiöön,
pesi ne ja ryhtyi keittäniään tädille vet­tä.
Koko ajan hänellä oli kummallinen
tunne aivan kuin hänen olisi pitänyt it-.
keä, mutta ei ollut olemassa riittävää
syytä. ; . i- '•
tenhoa Jiyystäkin häneltä tai
^'"^J^.kadehtivat.
MAIJA SAVUTIE.
ajatella
nuori."
Erkki hymyili huvittuneena:
Täti tuli puolen tunnin kuluttua, ava­si
ulko-oven ja napsautti ulkovalon pala-maan.
— Onko liänellä joku vieras muka­naan?
ihmetteli Helga. Mutta täti tuli
yksin, sulki oven, sammutti valon ja as­tui
järkyttyneen näköisenä keittiöön.
"Portailla on miehen jäljet! On tul­lut
lunta ja ne näkyvät selvästi. Näitkö
sinä mitään?"
Terävät silmät katsoivat laihoista lin-nunkasyoista,
ja tätä katsetta säestivät
hänen kovia kokeneen kaulapuuhkansa
Lauantaina^ joulukuun 14 päiväni^
tuntemattoman imettäväisen mustanrus*
keat mulkosilmät.
'-Eräs tuttavani kävi pikipäin minua
tapaamassa", sanoi Helga rauhallisesti.
"Vai pikipäin . . . !* Hän tuli sitten
x^armaan lentämällä,, koska mitään tulo-jälkiä
ei näkynyt Tämä puoli kaupun*
kia näyttää muuttuvan rauhattomaksi.:
iLähtiessänikin vetelehti muuan sotilas*'
pukuinen miehenroikale kadulla talon
kohdalla."
Täti riisui närkästyneenä päällystakin
eikä kuullut Helgan puoliääneen lausu­mia
sanoja:
"Ei Erkki iale mikään roikale , . ,
Täti avasi olohuoneen oven, nuuski il­maa
kuin otusta vainuava kettu ja me­ni
sitten avaamaan molenunat ikkunan-puoliskot.
Helga näki hänen luovan
epäluuloisia silmäyksiä oman huoneensa
ovea kohti ja halusi sanoa jotakin ilkeä­tä.
• , ^
. "Tä^i näkyy luulevan, että minulla on
vielä miehiä pari kappaletta huoneeseeni
piilotettuna",' sanoi hän mennessään
huonettaan ikohti.
*«uka tietää vaikka olisikin", muti­si
Hanna-täti.
•Hän liikkui huoneessa, pyylikäisi
kämmenellään pöytää ja tuolien käsi­nojia
ja katsoi sitten paheksuvan näköi­senä
kättään. Hetken kuluttua hän
kuitenkin vilkaisi Helgan huoneen a-vointa
ovea ja Helga näki, miten harmi
alkoi väistyä uteliaisuuden tieltä. Ja
aivan oikein. Juotuaan teen keittiössä.
hän tuli Helgan huoneeseen, oikaisi ik« ^
kunaverhoä ja pöytäliinaa ja kj/syi lo­puksi
huulillaan pieni, hapan ja utelias
hymy:
"Kuka se mies oli? Oliko hän kau­punkilaisia?"
"Oli. Hänen nimensä on Erkki Kuu­sela."
^ j
^'Onko hän sinun sulhasesi?"
^ '^Eikä ole!" ]
"No, ei Helgan pidä suuttua. Jos se
on sulhanen, niin kutsu vain oikein päi--
vän aikana tänne — tarkoitan, jos hän
on kunnollinen. Onhan Helgalla jo ikää;
jo niin paljon, että tietää miten ollaan;
Hyvää yötä sitten^^—ja enhän minä mi­tään
pahaa tarkoita. Sitä vain kun mie^
het ovat niitä kuin ovat . . . "
Hän lähti painaen nenäliinaa sinipu-nertavalle,
terävälle nenälleen. Hänel­lä
oli kroonillinen nuha.
Muutaman päivän kuluttua tuli seka­va
ja huolimattoman huiskivalla pojan-käsialalla
kirjoitettu kirje. Helga au­kaisi
sen jännittyneempänä kuin itse^
kään halusi tunnustaa, ja luettuaan sen
istui hetken hiljaa ja mietti, oliko hän.
iloinen vai ei. -Kirjeessä ei ollut sa­naakaan
siitä, mitä heidän viimeksi ta-'
vatessaan oli tapahtunut. Erkki kertoi
ikävöivänsä Helgaa ja suunnitteli jö^*
heidän uutta tapaamistaan. •
"Tulen sunnuntaina. En voi sanoä^
mihin aikaan olen perillä, mutta käv6-;*'
, Ien ikkunoi ohitse niin kauan kunnes
huomaat ja tulet ulos. Pyydän, että
olisit kotona sunnuntaipäivän . .
Katsellessaan hiljalleen putoilevia lu
mihiutaleita Helga ajatteli, oliko häneä /.
elämäänsä nyt »tulossa jotakin ennen
kokematonta! Jokin vaisto kuin varoit
ti häntä. Pitäisiköhän hänen ehkä pae­ta
—lähteä kotiin. Mutta kellon osoita
timet kiersivät ja Helga istui yhä pai­kallaan.
Hänestä oli joskus tuntunut
siltä, että elämä kulki hänen ohitseen-
Jättäen hänet ainaiseksi liikkumatto­maan
suvantoon. Yltäisivätkö sen kuo­hut
nyt häneen asti? Entä halusiko
hän niiden pyyhkäisevän itseään . . .?
Niin kului viikko ja sunnuntaiaamu­na
tuli Hanna-täti Helgan huoneeseen
tämän ollessa vuoteessa.
"Aiotko mennä tänään mihinkään?*'^:
kysyi täti.