Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 29, 1956

              'iiii
Mi3
li
h
JoMhamm jm jmimli
Mama Ploufje ja hänen pol-rhueema,'
wtaaspalanntttCB-C:
n televtsiaon. Varmaankin
monet nuoret kuten vanhem-inatitintvrOhjelnuen
seuraajat
tervehtivät tämän monastt vä­hemmän
tyypfUisen Canadan
mnskaUUsenjperheen palaamis­ta
työohjelmaan.
- Pohjoisen öeu^unnan-kirkonkello
löi kabdeksan. Kynttilät ikkunapöydäl-
. . la paloivat värähtämättä ja valaisivat
itdbinantakaista .pimeyttä ja kinosta,
jo^on suuret hiutaleet :ääiiettömästipu>
toilivat.
/'Attifoin Martinin vtiipua muistoihin­pa.
En häirinnyt häntä kysyinyksillär
ni, vaan jäin omissa > aatoksissani kat­selemaan
riutumaisillaan olevaa hiillos­ta.
• tiedä kuinka kauan olimme istu­neet
siten,:-kun yhtäkkiä kuulin.Martin:
nin voimakkaasti riitbtavjan kirjettä kä-
^ sissään: Hänen kasvonsa olivat muUt-
. tuneet synkiksi ja hän hypähti ylös. T
'—Martin^ mikäsimiUe tuti! huudah-*
din.
" ^Martin käveli edestakaisin "rutistettu
'kirje kädessään ja pysähtyi vihdoin
eteeni. Hän tarttui olkapäihini.niin h i - :
jasti, että teki kipeätä ja katsoi silmii-
— Stiina! ^ -
•Ääni tuli epätoivoisena rhuudahduk-sena.
Huomasin vsdmistaneeni Marti*,
nille ilon sijasta surun^
. — Martini
' -rr Stiina, olethan smä-^o:aikuinen ja
ymmärrät, jos kerron^nulle kaiken.
. Istu tähän Martin —.tähän mi­nun
viereeni,ja kerrot Koetan ymmär­tää
sinua.
Martin teki kut^.pyysin, hän rutis­ti
..yhä kirjettä kädessään ja piuhui i t -
sekseert:
-—Ja nyt vasta saan minä tietää tä­män
. . Stiina, sinä sanoit- kerran,
ettet koskaan voisi rakastaa jniestä, jo­ka
sanoisi itseään sinun isäksesi.
— En voisikaan,. Martin..
—'Senkö tähden, atei hän huolehti­nut
sinusta?
-—Niin. Koska en ollut hänelle
edes karvaisen koiranpenikan arvoinen!
-— Et myöskään voi pitää miehestä,
joka on tehnyt samoin kuin sinun isäsi?
—-En, Martin. Sellaista miestä en
voisf kunnioittaa ja rakkaus edellyttää
kunnioitusta.
Martin puristi kättäni ja sanoi:
— Stiina, luulin saavani pitää sia:t!
Ja nyt tämän kirjeen kautta menetän si-nutr\\^
— E n ymmärrä sinua, Martin! huu-
^lahdin.
— Minä olen sellainen mies, Stiina
. . . Minullakin oh ollut lapsi, joka on
jäänyt maailman harteille oman onnen­sa
nojaan. En ole häntä edes koskaail
nähnyt. > ^
Pelästyin j a katsoim kauhistuqeeaa
Martiniin. CMInko kUuUut väärin?^
iRtottmna oii l a p s i — - a i d i t o n j a i ^ -
.tön -^^sanoaniainen^Jniin minä, iftmätir
rKävä^te^äm kaupungilla ja nähdes-s^
i Wn vilkkaan jouluhumun mikä siel­lä
,vaiUitsi, heräsin vasta todellisuuteen,
että taa^ oia tiio vuodenvaihteen suuri
/juhla tulossa. . Juhla, jota tavallaan
viettävät niin k^öybät kuin rikkaatkin,
mutta Xvmmatkin eri tavalla.
. Äjattpien: on kova ja luminen talvi,
miten momt^ölm^ voi edes pitää
i t s e ^ Ijiro^imänä tolven kylmillä tuis-kuihnoillal
':!Moni perheen isä on saa-,
nut typmaaltaan joululahjaksi työstä
väheimyksen talven ajaksi. Moni työ­läisperheen
äiti saa miettiä päänsä har­maaksi,
mitä saa perheelleen elähän,
ylläpitämiseksi pitkäi^ 5/Aalven aikana,
kun niitä Ä t ö j ä k ^ ei ole. EddU-l
nehkin\alvi jouduttiin olemaan ilman
ansiota, joten kesällä ansaitut varat,
avat menneet tyystin elämään, eivätkä
ole aina piisanneetkaan^ kun ruokavel-<
koja on täytynyt lyhentää.
Rikkailla ei ole tuota ahdinkoa. He
rientävät kauppoihin ja ostavat kalliit
lahjat ystävilleen sekä omaisilleen.^ Jos
maassa ja
\ 'ISmisMa . . .
^n^taas saavuttu siihen vuodenai­kaan,.
jdUoin iiseät'»meistä .muistavat
ystäviään^jatutlavlaäm.pienellä f lahjal­la
tai ainakin :!omuttelukoftilla. ^Se on-:
kin mielestäni kaunis tapa. Tapani on­kin
sanba>€^eU^nmu^^ niin
ainakin'jouhikoi;llllä.v::I^^
lähtöisin'oleva lahja.on paljon arvok­kaampi
kuin suurempi vain pinnallinen.
• E n IsUietiäe kortteja uskonnollisuuden
• vuoksi; mutta '^stäy^destä.
1 i i l a u p a t W ^ tanakkana täynnä-k^
kenlaistartavaraa, paljon on iastenJelu-ja.
iCiin juuri; .lapset pitäisikin saada
s iloisiksi :^tänä vuodenaikana. Muistaa
itsej^i.kuinka iloitsin Tapsena olless-ani
' joulitajasta; ; J^Uuri^ J^^
jäävät mieleen. pysyväis€isti. Muistan
kmnka^slellä Suomessa lapsilla oi' -kuu­sijuhla
aikaisin aamulla. Kuosen ym­pärillä
^sitten laulettiin ja p/o'ittiin.
KUUSIMOH ihanasti koristettu ja valaistu
kyirttiJöiHä. • j ^
• Entäs sitten ne makkarat! Eihän
se ollut Joulu eikä mikään, ellei ;ii>ta.-
tehty. Jo silloin kun ne olivat uuii)s.sa
l u l i niistä herttainen tuoksu. Mutta
joulim viettotavat ovat., muuttuneet
täällä uudessa kotimaassamme ja ehkä
kaikkialla. Nykyään ei enää näe oikei­ta
^kynttilöitäkään joulukuusessa, kuu-
. sikin on jo valaistu sähkövalolla. i\ika
kuluu ja historian pyörä' pyörii eteen­päin.
Pian taas astutaan uudelle vuo­delle.
Ken tietää, mitä se tuo tulies-
"saan., .
Entiset päivät eivät palaja ja vuodet
ne vierivät pois.
Näin joulun ajoissa On aina tapana
sanoa "Rauha maassa ja ihmisllä hyvä
tahto". Tänä päivänä kuitenlgn leijai­levat
taas julman sodan pilvet päämme
päällä/ Koskahan saadaan-viettää jou­lua,
valon juhlaa, noiden sanojen oike­assa
merkityksessä.' Sanoa ja tuntea:
Ratifaa maassa ja ihmisillä hyvä tahto!
Hauskaa joulua, ja onnellista uutta
vuotta kaikille lehden lukijoille, kir-jeeiivaihtajnie
ja Liekin henkilökunnal-
LÄNNEN FLIKKA.
lainen kuin. Martta, samanlainen kuin
sadat muut! He eivät ole paremmassa
asemassa kuin Hermanninkujan keltai­set
kissat, jotka silmät saatuaan lähte- .
yät, Jcellaiinkoloista etsimään vtuakiolta
-ja* riroki^YJät^ . :
" f(jalkuu)
he näkevät jonkun pikkuiyyq^läisen a-novana
luatsomässa ja ibaileiiiassa näyt
teille asetettuja ihania leluja, pääsemät­tä
kuitenkaan- niiden omistajiksi, niin
kenelle pällahtäisi päähän, että tuo
pikkuraukka tuntisi suurta Jloa, jos joku
setä tai täti yltäkylläisyytenään
pikku lahjan pistäisi pikkumiehen tai
tytön kainaloon.
Kuihka moni lapsi tänäkin vuonna
jää ihnan joululahjaa, ilman kunnon
ra.vintoä? Ja kuinka moni köyhän lap­si
kysyy äidiltään, miksi ei joulupiikki
tule meille, v a i ^ radiossa sitä-kuulu-tetaan
ja kirjeitäkin sille on lähetetty.
Monen äidin silmänurkkaan pusertuu
kyjmel, kun ei voi antaa suoraa vas­tausta
lapsilleen. Ei ole yaraa mennä
kauppaan ja ostaa sitä mikä picnokai-
'seh mietessä* liikkuu.' I>ientäi kauuista
lelua^ jonka omistajaksi ei ole koskaan
päässyt
^ Järjestöt, osuusliikkeet ja monet suu-
T ret työaiaat järjestävät-joölujubna, jois­sa
lapset saavat pieniä ]ahjoja,>'mutt3
sittenkään «ivät~ kaikki lapset pääöe
niistä osallisiksi. . .
Mielestäni parhain keino tuollaisten
köyhien" kaikesta 'itosta -osattomien
auttamiseksi olisi, ^ettäkatseltaisfin l a i -
takaupunkimme ja köyhieil maalaisväT
eston koteja jo ennen joulua ja tehtäi­siin
havaintoja siiCä; m i l ^ t ö s a tilassa
he elävät j a sitten yhteisvoimm huojen­nettaisiin,
heidän elämäänsä.
Vieläkin parempi ieino olisi se, että
saatettaisiin kaikkialla-; avustusvirkaill-jain
vhuomioon se, ;että etupäässä tällai­siin
koteihin annettaisiin apua, sillä to­dellisuudessa
he avustuksetkin useasti
menevät vääriin' paikkoihih^ .'Ne' joilla
oh itselläkin jotakin saavat, mutta ne
joilla ei ole mitään jäävät ilman apua;
. - Jos näin tehtäisiin niin silloin yoitai-:
siin sanoa, että ihmiset kaikkialla viettä­vät
rauhan juhlaa, ilon juhlaa. Nekin
jotka elämän pakosta joutuvat elä­mään
ainaisessa, puutteessa, saisivat-e-des
murun siitä ilosta jota nimitetään,
jouluiloksi.
TYYNE-ALINA.
ElSmbmim «|pi|gg
Elämänmere^ mtökj^itäima/
ne yUnf^tttSksi ^Jm^iShtS^ ^tousuaan.
Synkälle vaikSa kuinka näyttänee,
nim eteenpäin purjehtia täytynee.
Purjehtija meirikiä ei •näytä
väsymy^senf
vaikka ponnistflakiny^^ tuulen..
Elamänmerta aina soudetaan,
joskus rqntaam-päa^äkin^ toivotaan.
. Päämäaräap. kerMh vi^lä saavutaofi,
vaikka työ jo käykin nieitärasittaan.
Työ kaikki yonMn. yhtä--tärkeää,
vaikk* kaikkein järki sit* ei tahdo
käsittää.
Tvön räradantiassä hapset-karmaaks*
ja apuakaan ffmtään-vilef' ci näy,
vaikk* kaikkien se pitäiP hoksata,
ett* aina vihollista pitm kolhosta.
Ne aina vdstahamvie 'pmufo juonia,
riistäjiUn yhteisesti ovqtJ
Työlasten elo aina .bnipf tukalaa,
vaan riistäjille tekeept se" mukavaa.
Heit^naurattah; ki^ vMmt iukkoMi My
ja tyoJMsi&tiC pelkoa el^^v^
Sitten kyll''^^dkäävat, kuuys^kiää,
mutt* kansia Venhe yhätemmeltääl''
ilon myrskyjä väin moni-isaiselee,
soutavat tdiset^hdfseth;k^h^ule€.
Varattu kohtalo on slettä^kiätekin,
moni ent^n-aikaa^^^
Vaan leipäänsä kmkm pitää hankkia
ja raha siinä ompiyM vaKtirid:
Artharin kmlundsia
OH kaalillamme jyminää
ja harjoitukset kovat,
^ lauantaina, se on varma,
kuultiin laulut somat.
Siellä silloin Stella rouvan
tahtipiäkko huiski, •
kuoronlaulut johdollansa
ihanasti luisti. \
Viisikyihmen-vuotisjuhlassa
oli arvokkuutta.
Isku, Nahjus yhteisvoimin
näytti kuntoisuutta.
Iskun tyttöln reipas joukko
sirot liikkeet teki,,
kaupunkimme isot papat-puolehensa
veti.
• «ai
Sunnuntaina hadlillenime
lasten parvet riensi,
seurassa tutjin joulupukin
hauskan hetken vietti.
Osuusliike joka vuosi "
lahjoin lapset muistaa,
osasto on mukana,
niin yhteistyö se luistaa.
Pormestarimme on taas nainen^
fnUä siitä: muuttaa,
köyhätkin-saa.aina nähdä
muotia hattnit^ uutta. ' . '
Erästä kohtaa levitysrynföyKsessä ei
ole helppo käsHtää. ^T^tföä siltä, et^
tä siinä on jotakin -mossalc on se
sarjot^inen-palluhtojenj^kq^ jostia saa
sen käsityksen,, että kaupunkitilaukset
arvosteHaan arvokkaammiksi pie*
niitä maaseutupaikkakuiii^lta'saiadut ti*
laukset^ Joä esim. pienimmässä E-sar-jassa
joku hankkisi: kaikkem suurim­man
määrän tilauksia, nuti. kuitenkaan
ei händlä Oliisi mahdollisuus saada kuin
kaikkein pienin palkiato. ^urimmassa
sarjassa taas^jän-^ittajay vaikka hä-neUä
el olisi .1kuu$ m saisi
kaikkein suurimman:: paJkmnon.
Paljon Qikeajoipaan.: osuneelta näyt­täisi
se, jos .palkimiot .olisi' yhtä suuria
joka sarjassa^-- (vaikka* .summa olisi
kuinka pieni)., tai sitten :Sej että palkin­not
jaettaisiifi tsiinä^järjestyksessä kuiii-ka
paljon kukin on'hankkinut tilauksia,
ompa ne hankkinut sitten isolta tai pie­neltä
paikkakunnalta.
iJekifi kustantajalle seuraava esitys:
Canadassa ' on hyvä^ työaika, samalla
hyvä raha-aika, mutta vain sellaisilla
nuoremman ikäluokan ihmisillä, jot^
kelpaavat töihin. Heissä ei ole mon-taakaah
Liekin tilaajaa siitä syystä, kiin
eivät osaa lukea suomea (en tarkoita
hiljan Suomesta tulleita). Me vanhem­man
ikäluokan ihmiset, eläkkeiden va­rassa
olevat, olemme pakoitetut elä­mään^
sitä entistä kopukka-aikaa, sillä
eläkkeitä ei ole nostettu.
Luullakseni Liekin tilaa jäin enemmis­tö
onkin tätä vähävaraista väkeä. Mo­net
haluaisivat tilata, mutta rahavarat
eivät anna sitä kerralla tehdä. Jos an­nettaisiin-:
maksaa' vuositilaus neljässä
osassa, niin tilauksia saisi enemmän.
Jälkimaksujeh kerääminen olisi tilauk­sien
ottajan vastuulla.
Tälteiuen tapa lisäisi työtä toimits»-
joille, mutta- sitähän tekee uudet ti­lauksetkin.
.Osta nyt ja maksa myo:
hemmin On nyl^aän yleinen tapa. J*?*
ten se'sittän sdpisi Lidkin ^uhte<^r^^.;^^^^^^
tieis» ^kiiitantajV p a to
HXXolJsuc
köinen.
, jaine» näky: f
^ ja sitä ka
" ja hoikat riipi
taanpäättyiväl
lättaijälkoihinl
sai Sacrameni
sanpohjassanij
Buistelen hän^
tioista erkani
nanmuotoineir-rinen
kuunaahi
^. virneessä, |
inyksi! Silmi^i
ten lihaspoimii
täistä rakoa,!
vöxari auki, el
lessään. Ja M
ten! Voiko k«
laista nimeä! J
;,4ppolito Efra
Carambä! Se
vää. .
Emme tien^K
namaanantami
Igrssä vain lyhj
misestaan Mdc
ta hänelle oh i
VJnssierieskadröi
raavana aamu
suoritti esittelj
^ t i me olimt
.latsuväkiupseei
kuitenkaan emi
ilmeistä vaste*
lm ikuiss^:^m
van turiteeo,lj<
sani hänen,päl
sa. Ja tuo.hä
virnistys paksu
Mutta päivii
pa^o totuttaut
seen, rasy^isee
meidän oli-kyit
jo heti ensimmj
olevansa sotila
seeri. Sen hu<
heomiekin aina
saakka. Salai£
pieni kateus, j<
vihaa. •
Pann kiiuks
simme, että-ka
ja tehtävät, jo
neet meille, ali
-sensa. jälkeen:!
le. Ja Te ymr
si meille! rluh
fciseksi ja aloh
häntä kaikkiall
hän sitä, muti
öljymen hymyi
Eräänä iltan
rikerholta, kuu
sierieskadroona
kastaja iloista
jaa ovelle ja 1
teeni don Ippol
^anas istui suu
dälläheiluteiie
kueen miesten
tapteen kertoi
miehet purska
mun. Totesir
oli miestensä jj
Orastava viha
^ n , ja siinä <
tJmme aloittaa
.Crazanasia va
, .m ^
^elle kaiken]
, .^emme ede;
raisen hymyn*
J^n. Kerran,
«atselmus, leik
vosensa satula
^ n ? e n väin.
aavista
fjtulaan,. mut!
*^napsahti;|]