Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 1, 1948

              ähtyi talousnei-^
amoitti Yvonnelir^
samassa talousneit,,
i häneen päin ja ^]
loittaa, kun oli u nS
la.
bnukaisen, tyli van.
Jlilta, niin että sijä
* ja säpsähtivät. Vj
kynnyksen aimi.^,
m Katariina Umm
:eborg von Annbo?
yt kreivitär Yvoi^
atseli häntä terävi?
joka ensi sUmäybe
ijan. Ja samalla
eivittären täydellis
a pieni, harmaa, luhjj
Lui tuokion epätc
silmissä ja riisti hj.|
:ärjen, joka oli nosu.|
en astuessaan täläi
hän kerran oli teä
htalokkaimmasta seij
kanssa,
;ksi, kreivitär, euä to-l
eidän rauhaanne. .\r|
ulia on teille tärkeätä!
li minut tähän v;er
riina sävyisästi, sala-j
inkinsä Ingebor,' vc
olon vuoksi.
ien silmät oliva: nau
lan huikaisevan kau
än olemukseen,
i harhanäyk.>i, ioUei)
t korvin kuultavin sa-|
;i nousta tuolistaa
;n takaisin tarmoa js
moi heikosti kuin olij
ikalaa hengittää:
ikä tuo sinut tän:ei^
jpimattomalla ajall
nielelläni, mitä iiE
isiaa vuosien jalka
1 Ingeborgiin hän:
inua poistumaan iietj
in muitakin pysytt
tä, sillä tämä on n:
; tuijottaa jähr.ettyj
ariinaan, kaikki naii
ja muistojen tuonuj
;ään. Hän tuskia oij
nha kreivitär saa^
elestään kumpuilet
joutumisen ja raivt
: ilmoille ja ylpei^tj
hän virkahta":
ne asiat, joita
itär Yvonnelle. k(
lua. Olette siii urk]
tä olemme palanr
ikäänkuin teillä. Kij
?n, kalastajan le^-^
iksia tuloonne,
uhkeakin, että i^^^
ilille tuosta nu
osestainnie. milii ?
•jestykseen täi.-a
rulette suuresti ere!
:e käyttää olen.aic
ä. l"nohd3ttf. f'^'
.•\rmbori: ja mi:ä 1»
kerran teki n:-'^
an liian pieni ^i^^
;nnc sitä ]>enko:-3a^
tariina Jahnuka.r/Jj
varpailleni.
<oho.si. Hänen ^-J^^
sisiii.-^on kaur.f-'-
ennon vartalonpa -J
t ikäänkuin ^-^n
Unia ja
hon köyhään sukulaispoikaan. Anjan
ei sovi korkealle kurotella isonakaan,
antaa hänen pitää se ilo, minkä köyhän
nelle luokalle tultaessa se suhde oli vain
ol^ kadehtimista.
Vaikka äiti Liljalle olikin astia, johon
hän sai vuodattaa kulloinkin häntä pai­suttavan
harmin, ei hän voinut ajatella
Anjan ja Paulin hyvää toverisuhdetta
ToverU kiusoittelevat häntä, jos hän katkeruudettta ja kateudetta. Xeljän-laulaa
Paulin kanssa kahden, h ä n ajat­teli
mutta ensimmäisissä harjoituksissa
Iko hävisi. Oli nautinto laulaa Pau-laulutunnilla
se sitten ensi kerran
tapahtui, että Lilja tuli mustasukkai-
""^ADJ^a oli ihana lauluääni. Jo ensi
r«okalt3 asti hän sai laulaa yksinlau-a
Nyt hänelle oli siinäkin tullut k i l -
^lija.'0pettaja iloitsi uudesta laulu-
[vlv^tä. Anja ja Pauli saivat nyt har-oiidlakaksinlaulua.
Aluksi Anja häpesi.
sepelko
Iffl kanssa. • ^ ^ ^. . .
He ovat kuin Romeo ja Julia pienois­koossa,
ajatteli opettaja salaisesti ihail­len
sekä heidän ääntään että kumman­kin
erikoista henkevää kauneutta ja lap-sisuloa.
Paulin tummat silmät katsoivat vii­saina
ja syvinä eteenpäin kuin etäisyy-desiä
etsien näkyvää kuvaa laulamal­leen
esitykselle. , "
I, .\nja seisoi luonnollisena, hieman ar­kana
suurten silmien sinen vaihtuessa,
vaaleasta tummaan aina mielialojen mu-ban.
Kuinka Anja rakastikaan noita kak-sinlaulun
hetkiä! Hänen herkkä kor-
I nnsa kärsi jokaisesta yhteislaulussa
kuuluvasta soraäänestä. Paulin kanssa
lauhessa oli helppo saada säveleeseen
henki. Paulin, ääni aivan kuin nosti ja
kantoi hänen omaakin ääntänsä. Lau­lun
loputtua Pauli loi toveriinsa katseen,
j josta .\nja luki sanattoman kiitoksen.
Hän on varmaan tyytyväinen laulutove­riinsa,
tunsi .Anja.
Sellaisten lauluharjoitusten jälkeen
sai -Anja kyllä Liljalta kotona kuulla
pbtättelyjä, -mutta hän suhtautui nii­hin
kuin ei olisi niitä huomannutkaan.
Salainen kateus sai Liljan kantele­maan
Anjasta äidilleen milloin mitäkin
nlheellisla saadakseen äidistä apua .•An­jan
nujertamiseksi ''korkeudestaan".
- Paulin kanssa Anja kuluttaa kaik­ki
välitunnitkin, on muka tutkivinaan
opettajan kamarista tuotuja kirjoja, ha­kee
jo poikien seuraa kansakoulussa,
on se aika tyttö, kertoi Lilja äidil-l.
leen.
- On hyvä. ettet edes sinä ihastu tuo­nelle
luokalle tultaessa se suhde oi vain
lujittunut.
Vaikka Lilja varmasti mielestään oli
kauniimpi ja kävi hienommin puettuna
kuin .Anja, ei Pauli ollut häntä huomaa-vinaankaan.
— En välitä Paulista, köyhästä po­jasta,
eihän hän ole edes kaunis, koetti *
Lilja itseään lohduttaa. :Mutta joka ker­ta
häntä kiukutti, kun Pauli taas lähes­tyi
.Anjaa milloin kysyen: — Tiedätkö,
set tilastotiedot? tai: — Luettele, .An­ja,
kaikki uskonsodat Euroopassa,
ja, kaikik uskonsodat Euroopassa.
Kun Anja vastasi oikein, antoi Pauli
toverien aikana tunnustuksen: — Hy­vä!
Koettakaapas toisetkin, hän lisäsi
ylpeästi Anjan puolesta luokkaan vil­kaisten.
Neljännen luokan päättäjäisjuhlassa
keväällä Lilja päätti lopullisesti tulla
huomatuksi koulutoverien joukossa, tai
oikeammin sitä päätti Liljan äiti, Pert­tulan
emäntä.
Liljalle oli viimeisen luokan päättä­jäisjuhlaan
laitettu hieno valkea silkki­puku.
Kultainen kaulakoriste kimalte­li
tummanverevällä kaulalla ja musta
tukka oli arvokkaasti jakauksella kah­tia
jaettu. Kummallakin korvallisella
kimalteli helmikoristeinen solki.
Anjalla oli vain yksinkertainen pum-pulipuku.
Hänen oijenkeltäinen tukijan­sa
kiharsi luonnollisina laineina ohimoil-la
ja niskassa. Poskien ruusunpunainen
hohde elävöitti silmien hieman surumie­lisen
katseen.
Liljan loistava vaatetus herätti kyllä
huomiota omalla tavallaan. Päättäjäisiin
tulleet lasten vanhemmat puhuivat sii­tä
kuiskien. Mutta kun opettaja teki
kysymyksiä oppilailleen, nousi Liljan
röyhelöhihainen käsi harvoin viittaa­maan,
jota vastoin Anja ja PauU v'as-tasivat
opettajan swimpiiiikin kysy­myksiin
oikein ja varmsisti. •
Kun päättäjäiset loppuivat, jaettiin
käsityöt kullekin. Pauli oli tehnyt ihas­tuttavan
kauniin faneerilaatikon, jossa
oli kaikilla sivuilla leikkauksia. Leili-kauksien
muodostamista reijistä näkyi
kaunis vihreä samettivuoraus. Työ oli
ainoa arvokas korutyö koulussa. Mo­nen
kädessä se päättäjäisjuhlassa kulki,
joku kysyi sitä Paulilta ostaakseen, mut­ta
täm'ä vain pudisti päätään vastauk­seksi.
Kun kukin oli saanut omat työnsä kai­naloonsa,
seurasi hyvästely toverien kes­ken
ja opettajan kanssa. Pauli lähestyi
eteisen nurkassa päällysvaatteisiinsa pu­keutuvaa
.Anjaa, pisti hänen kainaloon­sa
faneerilaatikon ja kuiskasi:
lvvimpiin kätköih:^^. Tulin vain ha-feaan
lastani, sanoo hän pehmeästi
äänen värähtäessä.
^^lloin hänen sanojensa jälkeen syn-i)
ny: mykkä hiljaisuus häiriytyi. Ovi
raoäui ja sen aukosta pisti esiin tumma
^rapää. Katariina peräytyi askeleen
kum tuntisi hän huimausta. Sitten lap-riemukas
huuto: — Äiti! kajahti
fciioneessa ja pieni Gustav lähestyi Ka-
^nnaa. joka polvilleen langeten sulki
syliinsä'.
Huone oli yhtäkkiä tulvillaan ääniä,
^'argaretha, joka tuli Gustavin jälkeen
''"oneeseen, oli huudahtanut hiljaa Ka-
^^•^^n nimen ja kiiruhtanut jälleen
P^'^- Inueborgin raivokas huuto häpe-
^^'3 ia petoksesta ei tavannut Katarii-
^^<orvaa. Hän eli elämänsä onnek-
^ mpia hetkiä tuntiessaan lapsensa kär
f '-aulallaan ja kuullessaan hänen
.^JVumattomia kysymyksiään. Onnen-häneltä
kaikki ne rakkauden
j • joita hänen sydämensä olisi ha-
^•'^ vuodattaa. Hän havahtui s i i -
J T '"^""^ ^^^'^^ kiertyivät hänen
•V-Tilleen ja nostivat hänet maasta.
n,"'" °""<^"^^n^un himertämiin sil-
;»pailyi (Gustav von Armborgin hel-
^^"hkea katso. Katariina tunsi me-
.-^^nsa siihen olemattomuuden hui-
• aan luntcesecn, joka hänet ympä-dfn-!
. ''•'•"»"i maasta ja to-
";:^"^en tajunnasta,
^eborgin hiljainen kauhun huudah-
J'^^' ^""»cessaolijat .sjipsäh-
• "an cli paennut keskilattialle
kreivitär Yvonhen tuolin luota ja seisoi
siinä kädet hysteerisesti torjuen. Krei­vitär
Yvonne istui tuolissaan harmaa,
pieni pää retkahtaneena tuolin selustaa
vasten, lasimaTnen katse suunnattuna
sinne päin, missä Katariina, Gustav ja
poika seisoivat. Margaretha lähestyi
ensimmäisenä tuolia, kosketti lukuisten
sormusten koristamaa ryppyistä kättä,
katsahti sitten järkytettynä toisiin ja
painoi jäykistyvät silmäkannet kiinni.
Sitten hän otti pientä Gustavia kädestä
ja lähti huoneesta Ingeborgin seuratessa
itkien ja valittaen.
Mutta Gustav ja Katariina jäivät
huoneeseen. He lähestyivät vainajaa,
katsellen hänen kelmenneitä kasvojaan.
Heidän oli mahdoton tottua siihen aja­tukseen,
että hän to<iellakin oli lähte­nyt
pois, Gustav virkahti hiljaa, kuin
puhuisi hän olennolle, joka vielä cli ja
hengitti heidän parissaan:
— Isoäiti. Sinun olisi pitänyt saada
nähdä meidän onnemme toteutuneena.
Minä luulen, ettet enää olisi ollut niin
järkkymätön meitä kohtaan. Minusta
näyttää, että hymyilet, hymyilet ensi
kerran meille.
Ja kohottaen Katariinan itkuiset, rak­kaat
kasvot puoleensa Gustav suuteli
häntä hellästi.
Afutta pihalLi juok.scntcli pikku Gus­tav
huolettomassa lapsuusriemussaan.
tietämiittömänä siitä, etta hänestä oli
tuleva todellinen kreivi eikä vain äitin­sä
"sydämen kreivi".
LOPPU.
ovat korkeat. J a sen mitä siitä saai^ tal­letamme
omalle tilillemme.
— Niin, matta jos ne rupeavat pen­komaan
asioita, epäili aviomies.
— Kysyn toisen kerran, kutka? E n ­nenkuin
Anja on täysi-ikäinen voit t i ­lit
tasata miten vain. Sinä laskutat Kau-niston
tilan asumisesta hyvät summat
tiliä vaadittaessa. Ja rakennuksia voit
myös \iihän kohennella. Se kuistin katto
on vuotava ja navettaan pitäisi teettää
sementtipermanfo. E i semmoiset^suuria
maksa, mutta niillä voi peittää jäljet.
Velot sitten korjauspaikkoina koko met-sarahan.
— Xiin, eipä sitä tarvitse torveta ke­nellekään
mitä siitä metsästä saadaan.
Kun pistän parituhatta pomolle, joka
sen ostaa, vaikenee hän kyllä asiasta.
— Paljonko siellä on arvopuita?
— Saat tämän muistoksi yhteisistä Emännän silmissä kiilsi petos ia saaliin-laulu-
ja lukuharrastuksista. Otatko? himo.
Ja pojan silmät katsoivat niin kauniisti
Anjaa, että Anja sitä jälestäpäin muis­tellessaan
monta kertaa itki.
— Kiitos, lausui tyttö ja puristi as­kin
rintaansa vasten. Hän tunsi sen
mukana saaneensa hivenen samanlaista
ihanuutta osakseen, jonkalaista hän ku­vitteli
äidin rakkauden olevan'lapseen­sa.
' X i i n kauan kuin .Anja oli kouluikäi­nen
lapsi, asettui Perttulan emäntä jon­kunlaiseen
suojelevaan asenteeseen hä­neen
nähden. Tosin Anja jo silloinkin
monta kertaa tunsi Liljan ja hänen väli­sen
suuren eron emännän sydämessä.
Häneltä vaadittiin ehdotonta nöyry}-ttä
ja tottelevaisuutta, kun taas Lilja sai
komentaa mielensä mukaa/i kaikkia ta­lossa.
Tyttöjen viimeisenä kouluvuote­na
syntyi Perttulaan kaikkien ihmeeksi
ja vanhempiensa iloksi poika. Lilja sy-däntyi
aluksi tapahtuneesta. Hän purki
vihaansa äidilleen, sanoi häpeävänsä äi­tiään,
eikä ikinä luvannut tuota '"kak-raa"
syliinsä ottaa. Poika eli ja kehittyi
normaalisesti Liljan kiukuista huolimat­ta.
Anja sensijaan oli kovasti ihastunut
uudesta tulokkaasta ja opetteli oikein
todenteolla^ pikkulapsen hoitoa. .Anjalle
emäntä kohta tämän koulusta päästyä
uskoikin pikku Heikin hoidon. Hän sai
pestä pienokaisen vaatteet ja vaalia hän­tä
päiväkaudet, sekä sen lisäksi auttaa
emäntää keittiössä. .Anja ei ollut iki­nä
ennen pikkulasta edes kunnolleen
nähnyt saati sitten hoitanut.
Miten hän ihailikaan lapsen pieniä,
.somia käsiä ja jalkoja! Hänen ensim­mäinen
hymynsä sai häneltä ihastuksen
huudahduksen. Suurella huolella hän
pesi pienokaisen vaatteet, silitti ne ja
piti- Heikkipojan siistinä ja puhtaana
omin avuin. Jospa hän vielä joskus olisi
saanut emännältä edes pienen tunnus­tuksen
työstään, miten onnellinen hän
olisikaan ollut, mutta sitä hän ei kos­kaan
saanut.
Hän olisi kuitenkin kaikesta huolimatta
ollut tvvivväinen elämäänsä, ellei Lilja
olisi niin monta kertaa päivässä kat­keroittanut
hänen mieltään.
Jos Anja joskus iltaisin istui hiljai-
.sesti syventyneenä lainakirjastosta tuo­maansa
kirjaa lukema.^^sa, tuli Lilja ja
komensi:
— Parsi heti minun sukkani? Eikä
vielä ole silittänyt minun pukuanikaan.
tai- — Mene heti keittiöön tiskaamaan,
vai luuletko minua piiaksi?
— Xyt on kai sopivin aika myydä se
Kanniston met.sä. puhui Elsa-emäntä
miehelleen eräänä myöhäisenä talvi-il­tana
heidän istuessaan kahden kama-ri.
ssa.
— Sitä olen itsekin ajatellut. Mutta
nostancvatko metelin .sen teon vuoksi?
— Kutka? Sinä olet .Anjan holhooja.
Vaikka olenkin, niin kateellisia
ihmisiä on kaikkialla.
— Sinä myyt sen nyt, kun hfnnat
— Vähän yli kahdentuhannen run­gon.
Xäillä kursseilla siitä kyllä saa kuu­si-
tai seitsemänkymmehtätuhatta mark­kaa.
— On se rahaa sekin. Ja Anjaa el tar­vitse
pelätä. Ei hän ymmärrä yhtään
mitään sellaisista asioista. Jos vielä sil­loin
tällöin pn hänelle mieliksi, ei hän
puhu kenellekään olostaan eikä mistään
muustakaan.
— Taitaa se vähän väärin d i a , mutta
kuka tässä maailmassa aina sen oikean
ja väärän rajan niin tarkoin tiennee.
Isäntä näytti miettivän asiaa.
— X i i n . ja sitäpaitsi se on alun pitä­en
ollut kuin kohtalon määräys, että .An­jan
omaisuus on samalla meidän omai­suuttamme.
Sattuihan hän meille kohta,
ensi ikävuosinaan. Kuka on oikeutetum­pi
kuin me hallitsemaan ja omistamaan
sitä, selitti emäntä heittäen peitettä
horkkaa sairastavalle miehensä omalle­tunnolle.
— Ja kun meille niitä lapsiakin nävu-tää
siunautuvan,' niin pitää kai niills
olla jotakin olemista, kun ne joskus me­nestyvät,
lisäsi emäntä merkitsevästi
silmäten miestään.
— Oletko sinä taas . . . ?
— Vähän sinä huomaat, jos ei kaik­kea
sano. Kohta puolivälissä — ei muu­ta.
Syntyi hiljaisuus. Lsäntä tuntui miet­tivän
jotakin. Sitten hän sen sanoikin:
— Jos se on poika, hankin mini
lopulta omistusoikeuden koko Kaunis-tolan
tilaan. Se olisi mukava koti yhdel­le
lapsistamme.
— Sitä olen aikaa sitten miettinyt.
Otetaan vähän kerralla, ettei se herätä
kohua, jota pelkäät.. Anja saa itse lo­puksi
vetää nimensä talonsa myynti-kirjan
alle.
Isäntä nousi, aukaisi oven tupaan ia
kurkisti, oliko Anja tai kukaan hereil­lä,
jotta kuulisi. Tuvasta kuului vain
renkipojan kuorsaus. .Anja ja ^jalvelus-tyttö
makasivat samassa sängyssä tietä­mättä
ympäröivästä TnaailmasLa tuoi
taivaallista.
IV
Kuta useampia poikia Perttub.an l i ­sääntyi
hoidettavaksi, sitä enemmä:i
.Anjalla oli työtä. He olivat nyt jo rippi­koulun
käyneitä neitosia. Lilja ja Anja,
Liljaa oli aijottu kouluttaa eteenpäin­kin.
Emännän haave tehdä tyttärestä
lääkäri, ei ollut kuollut. Ihastellen ty­tön
lääkäriksi .sopivaa luonnetta hän
isännälle kertoi, miten tyttö oli ihati
omin käsin leilcannus sianporsaan. .Sel­laisen
luonteen kanssa kyllä tulee toi­meen
tohtorinakin ,hän vakuutti.
Lilja kävi sitten yhden vuoden yhteis­koulua.
Lukuhaluton kun oli, sai hän
keväällä ehdot suomen kicles.sä ja mate­matiikassa.
Seuraus oli, ettei Liljaa enää
.syksyllä saatu menemään kouluun ei
hyvällä eikä palialla. Hän syytti opet­tajia
puolueclllsuudesla ja niin koko
yritys jäi sikseen. Hän oli kotoina van­hempiensa
ja varsinkin -Anjan mieli-
- !
Oi"
• Ml
' • . ' id
i Vi
m
i il
iti
"4
li
i • 1
i i i M"
f"
iiii
.A
ii;.
'k
11
L A I A X T A I X A , T O U K O K U U X I PÄIVXXX, 1948 S I V U S