Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 23, 1938

              ta
52511 .Vi:. CS
iisijrst^Äkslpgtsfei.' tulla Tim^nn- ja
r/^äpa- naekm' eriäsä y^r^ifn-^BsTiVk:-
Iita' '~k2imm&kimifi^sifjSTeri'^'-vi •mitä
:^'Mn' misä. •^Ifosri. Hftlzan vifealla- • ei'
"^Etiet iKf^-M«s:.häpeä..eaisiiiE^km-
• km. ' aparä!" • Ja oBfaem somseSaau •
• •*'B*'Mta«n mirma • fcan- pofetui. cfefco-
Sy0äiiizni vDri^I, pttnasaiin, %'ä-niin
luäkasta, häpeästä ja vihasta.:
OJin (/ppinm fcärsmään yhtä ja loiir
la, muiiz tiäuörnyyckliäni ei minua
vielä oku kouluatkanaJDi häväisty.
<Jiin kauan alkaa «analoQoa. kuten
loiäetkirs, kyyneleet vain täyttivät sii­raani,
mutta -.iimein lyöonyiii Helgan
tieUrn }z suiötani tuli vakivaltaiieca
ryf^ppytii sanoia,
* Kuulehan sinä rikkaan tyttö!
Vaikka olenkin kö>'hä. niin olenko
minä Siihen syylVmeri, ja jos sinä olet
nka=. niin et it**? ole sitä ansainnut
etkä voi sille mitään; yhtä vähän
olen syyliJnen iiihen. eitä olen orpo.
Ole rjfnnelHneri siitä, ettet sinä ole
'Cflryx). Mutta jos minulla el olisi muu­ta
kuin kauniit kas%*ot, mutta ilkeä
5>*dän, niin sitten minä ^-asta olisin
kiteet on, \*aikka ehkä sitten voisinkin
iylkeä häväisijäni silmille. Meillä
kov-hillä on ihmis>ys. jota näjttää
joiltakin puuitu\^n."
Ihme kyllä, Helgalta nä>-tti sanat
l»>p|Mineen. Olimme hetken aikaa kai­kin
hiljaa: tämä \iilikohtau5 näytti
jokahfeta hämmentä\'än ja masenta­van.
Mutta sitten Leila tuli luokseni
ja ojentaen minulle kukkakimpun lau-snii:
"Olemme pahoillamme siitä, mi­tä
juuri tapahtui, mutta koeta, Kyl­likki,
se unohtaa. Yksimielisesti
olemme tunnustaneet sinut luokkam­me
kaunottareksi ja sen merkiksi
ojennamme sinulle nämä ruusut. Yhä
paremmin me n\n sinut tunnem-
'* Vaikka Leilakin oli rikasten ja vielä
'iKrtteampien" ihmisten lapsia kuin
Helga; triiii hän oH aivan toisenlainen
]ttont««ltaan. -Näin, kuinka kyynel
kaäsess mmm. p33x^ en Hef 2??H- • ^gr-p-pattfel
«aiii,. joSs 'kcetsD- 'peitää., i,ir-täni.
•• .Se oli'kiuceskin mmmi viiijseszsen
koöl^tsöteni-' Easfc tekisu • v?.?tk?.
.mitä ksic lEssisiii. eEää-siar'*:; vskss-,
tin ä«fiÖ£Sii ja se täytyi ^efeöa. Fsä-.
tio mi^nä tehtaaseea ensarbsain kinn
rmbinkään muniHiQ lyöfeec tai perlie-paKelukseKi
.\itisi stä essic vas­tusteli,
muita taipoi filmein, vaikka
huomasin, eitä hän siitä k^lakm ta­valla
kärsi- Olisakin sen yo sitten
pemuttanut, mutta min kuitcaikiB lo-poksi
kä%'i. euä tehtaaseen minä A-ii-mein
f^Tin ia pää^. Cöin ^mn
I6-vi£Otias.
Työ ei d;lut ko\'in raskasta, mutta
sukkdautia kysj-vää ja urakkatyön
tapaista, josta sen enempi sai mitä
enempi ermätti sormiaan liikuttaa.
Tv ekoverini olivat nuöria iloisia hu-piakoita,
joten aika kului hupaiscsii.
Tosin ei ansaittu summa parhaimraal-iakaan
yritv-ksellä kohonnut suurek­si
tilipäivänä, mutta enhän oUut tot­tunut
\ielä mitään saamaan, joten
=ekin tuntui suurelta ia h>'\'äitä. kun
sain sen äidille viedä; yhdessä sitten
=en kä>töstä sosiitiin parhaan mu­kaan.
Olimraq>a nyt oikein onnel­lisia
mielestämme, silE paljon kulki
kadulla työttömiä, joiden elämä oli
kurjaa. Tehtaan ponfllafcin kulki
laumottain tvttöjä j»i%^tä päivään
kuullakseen tuon lohduttoman tie­don:
"Ei tanita tänään!' Oikein
sydäntä viilsi ja ikävä siitä oli hei­dän
ohi kulkea.
-äitini terveys oli liikarasituksen ja
jatkuvien huolien painamana hei­kentynyt,
joten ymmärsin, kuir-ka
tärkeästi hän tarvitsi hetken täydel­listä
- lqx)a. Imomidellä minä siis
tyoäsäni yritin parastani.
Olin tyytyväinen työhöni, eikä mi­nua
kukaan täällä loukannut isättö-my>'
delläni; olimme kaikki samanar­voisia
elämän lapsipuolia. Min päi­vät
kuluiv-at koneiden kanssa kilpail­lessa,
että ennenkuin huomasinkaan
oli mmtilta kaksi vuotta kuhmut teh­taassa.'
Tässä tehtaassa, joka \:alraisii kai-
• y-yy^.a^;^- ri^Ek^t2?>rLrHa. .oli. ^^akss
\& v^^scfi y±. tcäöesa' ^skheL • Teh-a^
3j3sö €?2is !Z53^eeii. Joka bar-
•v^:.:in kävi irbisaSa. silB ichtaaG-joh-
-rjy-'sM sssnsn veliessä, aöiis
• Eräir^ päiväSiä saia köism saazÄiä
kcEnoräs.. ^ikält-dis kovssti, siliä
läEsist^ kuiSii saapm Tavallisesti, .sil-
.•iKS k523 oli kysymv-kses^ liiospötkai-
Sii.. Pe^iäHH Evt samaa..'Vaikka :en-
• lirsiijt. 'mlf^.P syytä.'. Menin kui-teckio.
.
Kositctrissa istui iohtaja^ yksinään.
Hän katsoi aiinaa kuin olisi tahtonut
' Eaadä javitsesii sitten sanoi: .-
"Oles päättänn antaa konttorin
piibdisaikseG jöHekin naiselle, ettekö
te ottaisi sen työn tehdäksenne, sai­sitte
siitä lisätuka, sUlä puhdistami­nen
tcMään fltaiän töiden jälkeen ?"
llosiiiic i^osiR aika iaIHa ja sa-
• noin'nopeasti:
"Kyiiä, herra johtaja, teen sen
•mielelläni."
"Te voitte tulia haomeniitana, sil­lä
n\i järjestän joitakin papereitani."
Minä kiitin ja p.jistuin. Mutta
kun iitaHeila työstä taituani kerroin
iloisena tapauksen äidilleni, näin hä­nen
kalpeneva. Säikähdin ia k>-s\-in:
•'.^ti rakas, mikä nn tuli.Voitko
faucnömrain tänään?"
"En. lapseni, minä vain tunsin het­kellistä
pahoinvointia, mt se on jo
ohi."
Mutta siitä hetkestä asti näin äi­din
katseessa aina kotiin tullessani
tuskallisen huolestimeen ibneen. Mis­tä
se »htiii, sitä en jnmmärtänyt. Äi­ti
oli aina olhit hiljainen, itseensä
sulkeutimut, harvoin hän valitti suru-jaan,
vielä har\'«mnin kertoi ilojaan
ja hänen elämänsä naenneisyys di mi­nulle
suljettu kirja, jonka tehteä ei
minirfla tuntunut olevan lupa mennä
aukomaan. Minulle kuului äitini
jakamaton. syrämellinen rakkaus ja
tunan suurta pelkoa ajatdlessani että
sen, että hänet kadottaism; silloin
minä olisin niin yksin, niin orpo
elämän ankaraa kamppailussa.
Kuhii jokunen viikko. • Eräänä il­tana,
ktm tapani mukaan menia kont­toria
puhdistamaan, istui johtaja työ-pö>
tänsä ääressä. Aiom poistua sen
tien, mutta hän sanoi:
'Ei, tulkaa vain ja tdbkää työnne,
poistun heti."
Aloin touhuta tjiini kanssa,.inutta
huomasin että johtajan katse seura-
• /i5to j&5€sts tj3siä. imikz, ':
J€^'sm' -jsäu!:-säz^' Emi-
• Wä£:jmi .-s^iikes •'ssMkt. '
• Sihr-? Pdwn V •• W^r::^:m
•Ssrsnener. kyssen/i^.Jy^iäz "
• • peUtä:
. Jukdd M'sgm- kränää ."-k i^äänd^.
Ti2iims^'t€i''P€Then.fiösdä.
H3nd5. mhKC m&kdsn ylhti '/
Stiic c-^irz-cs^ aäkä pisti ".
T^9n-Pofin C(äu h Hdu /
Äin ken iekt-TyBi r Päiv€t'' Yöt /
p€Uon imstä msx) Sssi^ likcreqx
Kmndä -näki -Räin ja latu
• Eskä 's:^if-Wetiä 'ws sut-i.
Coto Undu s€ keno caida
J^ng on Nimi Cucko rJjn Uiko
Unisiddcns kckcns cars
X&use eohdastQRs Pyrks
pukeisans f
Catzo päin Ot(rj>j : sUlha-jca /
Ennen cmn hän Juur Cksen csa.
Jälken Ruan Jtinudan luomah. /
Isän meidän koidun ja kuormvi /
Bä)an mene Kehton jae Ehto /
Warkain Aamuli myös On Jän
Työs /
Pyrki Corpen pois / Puita cUsla=fm:
Xiftid joca Htn^'Ceris kengi f
Pmca T^där / Pi}calärDraipr~~
Aina sitä ^^jetdind Oria
Hän armahda / siheo m corja /.
SaritipäätäsSästä/ja päästä /
Aiain ain Sv^eU Laitttmell:
Joca woimatoin / Oli sinä Waon
Sieltä catissa airs>an sett pdrhafi I
Hiljan tule läaUa tarhan.
si jokaista iiikettäni. Tunsin omi­tuisen
hädän ja pelon puristavan sy­däntäni,
sillä muistin että fiöoneet
ovat tyhjät, minä olen kahden tuoa
miehen kanssa, jonka sibnät omitui­sesti
liekehtien seurasivat minua. Ja
yhtäkkiä, kuin saalistaan \'äijpf
peto, hyökkäsi hän kimppuuni, kie­toen
kätensä ympärilleni suhisten:
''Saimpas sinut, sairapas sinut:'
^Rimpuilin rastaan minkä
mutta hätä herpaisi voimani. T«öf^
kaulaUaniMnen huohottavan ja väki­juomille
löyhkäävän hengityksen»
ja hänen lihavat kasvonsa lähest>'i«^
kasvojani, ja silnmlasien takaa häitffl
raustet sibransä — niin kuvittelja
— kiilävät kuin villieläimei» äJ^J*
Kjgmelsamin nikoHin hänen pääs­tämään
minut.
- '^En päästä, anä olet niin k ^
rnmä «Ien kauaa katsellut sinua, ^
suhisi ja kietoi minut yhä luiönP«fl
itseensä. -mi
Silloin huudahdin ja aloin^""^
tusU taistella uuddleen. Tunsin
kean Mtensi iitontuvan ja sill^o'»^
i ^ k a i ä l a vDimaiJani ^ ä n ^
ten kasv»ia,f «ttä sUmälasit l e^
helisten-fettia4te.^N^^
(Jatkoa acM^^Ä