1943-12-18-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
f..lii
i V
i i
•1'
r l '
Sivu 8 LAU.\XTAL\-A, JOULUKUUN 18 PÄIVÄNÄ 1943;
RAIVATTU UUTISMAA
(Jaticoa)
Hän sammutti tottuneesti lampun,
hämärässä laittoi vuoteen, sulki porstuan
oven ja sanoi halveksien, tuskin
huomattavalla paheksumisella:
— Kasakkaa sinussa on mitätön
t ippa. Tambovilainen» ämpärimesta-ri
on sinut tehnyt.
— Miten niin? — loukkaantui
Andrei, lakaten riisumasta saappaitaan.
• — Niinkuin toisiakin samanlaisia.
Silmät ovat sinulla rohkeat, mutta a-rastelet
akalta pyytää. Ja vielä ristejä
olet sodassa saanut! — Hän rupesi
puhumaan epäselvemmrn, otettuaan
hampaisiinsa tukkaneulat ja
läskien tukan valloilleen. — Muistatko
minun Mishkaani? Hän oli minua
pienempi kooltaan . . . Sinä olet minun
kokoinen, mutta hän oli hiukan
pienempi. Niin häntä minä rakastin
hänen rohkeutensa vuoksi. Hän ei
kapakassa milloinkaan antanut pelaa"
heidät pakosalle, kaatoivat satulasta
neljä kasakkaa ja itsensä Mihail
Pojarkovin eroittivat toisista
kogttaen saavuttaa hänet. Täyttä
neliä ratsastaen hän puolustaessaan
ampui kolme takaa-aijanutta puna-armeijalaista
ia ollen rykmentin paras
ratsastaja ryhtyi kieppumaan ratsullaan
ja olisi varmasti pelastunut,
mutta hevonen astui johonkin kuop-
_ Tarkoituksella kutsuin sinut!
. . . Milläpä muulla kuin viekkaudella?
Mutta kyllä sinä teitkin minulle
tappiota! Tupa on katettava kokonaan
uudestaan.
Kahden päivän kuluttua vaari
Shjukarj kattoi tupaa uudestaan,
moittien emännälle Andrein huonoa
työtä.
Mutta Andrei rupesi siitä lähtien
joka yö käymään Marinan luona. Ja
makealta tuntui: hänestä itseään kymmentä
vuotta vanhemman naiserj rakkaus,
makealta kuin ensimmäisten
paan ja kaatuessaan katkaisi isäntän- pakkasten purrema villi metsäomena
tänsä jalan. Silloin tuli rohkean vah- . ..
timestarin loppu . . .
Andrei hjrmähti, muistettuaan kertomuksen
Pojarkovin kuolemasta.
Marina asettui sänkyyn, hengitti
taaijaan ja puristautui Andreita vastaan.
Puolen tunnin kuluttua kuis-
Huuttorissa saatiin kohta tietää
heidän suhteestaan jä tieto otettiin
vastaan monell^ eri tavalla. Andrein
äiti itkeä tihutti, valitteli naapurin
vaimoille. "Häpeä! Vanhaan ak-ja.
Mutta Marina ei milloinkaan
väärinkäyttänyt valtaansa eikä tehnyt
vääryyttä Andrein äidille, vaikka
suhtautuikin häneen salatulla \-iha-mielisyydellä.
Hän osasi itsekin hyvin hoitaa taloutta
3"a olisi helposti tullut toimeen
ilman miehistä apua. Rasmetnov
usein salatulla mielihyvällä seurasi
miten Marina nostaa hangolla kolmen
puudan painoisen tukon niitettyä
vehnää tai leikkuukoneen istuimella
istuen heittelee koneen rätisevien
siipien alta aallottain leikattua,
lihavajyväistä ohraa. Marinassa oli
paljon miehistä notkeutta ja voimaa.
Hevostakin hän!valjasti kuin mies, tukien
kantapäällään lärikiä ja vetäen
rinnuksen kiinni yhdellä nykäisyllä.
Vuosien kulue§Sa tunne iVfarinaa
kohtaan vanheni, juurtuen lujasti.
kasi, jatkaen keskeytyjiyjttäkeskuste- ja hiljem. uS^aapurin tyttö, Njurka,
jonkakanssa Andrei oli toisinaan laskenut
leikkiä ja kisaillut, väitteli kauan
kohtaamista, mutta kerran risun-hakumatkalla
kohtasi Andrein kapealla
metsäpolulla kasvoista kasvoihin
kaan ihastui.'' Mutta sitten ty>mty^ toisinaan- muisti ensimmäistä
lua:
— Mishkaa minä rakas.tjn rohkeudesta,
mutta sinua . . . en itsekään tiedä
miksi, — ja hän painoi.pienen, tulisen
korvansa Andreinniitaa vasten,
riksi kaikkein voimakkaimmillekaan, ja Ändreista tuntui puolipimeässä, et- Ja kalpeni.
vaikka nenä oli veressä, mutta aina tä Marinan silmät loistivat tulisesti
oli voittamaton. Ehkä sen takia lie
kuollutkin. Hän tiesi, miksi minä rakastin
häntä, — lopetti Marina ylpeydellä.
. Andrei muisti Marinan miehen
kanssa samassa rykmentissä palvelleiden
kasakkojen kertomuksen hänen
kuolemastaan. Ollessaan tiedustelu-retkellä
hän johti joukkueensa taisteluun
kaksn verroin voimakkaampaa
puna-armeijalaisosastoa vastaan. Puna-
armeijalaiset pakottivat "Lewisil-ja
taltumattomasti kuin oikuttelevalla,
villillä ratsulla. Päivän valjetessa
Marina kysyi:
— Tuletko huomenna .lopettainaan:
kattoa?
— Kuinkas muuten? — Vastasi--^
Andrei ihmetellen.
— Älä tule...
— Minkätähden?
— Luuletko^ sinä- olevasi /kattaja?
Vaari ^jukarj kattaa paljon paremmin.
— 'ja Maripa alkoi nauraa..
.Onko Se mummo satuloinut sinut?
— kysyi hän, hymyillen vapisevilla
huulillaan ja koettaen salata ripsien
alla välähtäneitä ky3meleitä.
- — Ei edes hengittää anna! — koetti-
Andrei panna asian leikiksi.
— Eikö nuorempia olisi ollut? —
^lut Mailan lähdön jälkeen. Jo muutaman
viikon kuluttua oli Heikkilän
pihaan tullut mies — "Sus siunat-
. koon, Villehän se!" Niin, Ville se oli
ja muuttunut oli Ville. Ei ollut rikkaudesta
eikä sivistjrneisyydestä jälkeäkään.
Olihan vain tavallinen ja
työllään elävä mies. JR.ahat olivat
menneet nuorempana hurjastellessa,
ja vaikka hän oli enemmän kouluja
käynyt kuin moni muu, ei hän enää
Sormien välistä katsellut huonompiosaisia.
Oli se maailmankoulu sen
verran opettanut. Hän oli juuri tullut
kämpältä ja halusi jonkun aikaa
muutteeksi olla farmilla. Lena ottikin
hänet mielihyvin töihin miehensä
kanssa kanalaa korjaamaan talvikun-toon.
Kun Ville viikkoa myöhemmin
nousi tikapuita ylös kanalan katolle,
luiskahti hänen jalkansa, ja
kun hänellä oli käsissä kannettavaa,
ei hän saanut tikapuista kiinni, vaan
putosi maahan, löi olkapäänsä terävään
kiveen ja hänet oli vietävä sairaalaan.
lä Arvin, vaari turhaan. Ei.ilmestynyt
illan kuluessa noita rakkaita kasvoja
hänen ihailtavakseeri.. -Kai oli
parasta jättää Arvi jo. pois mielestä^
Jo tuli syksy ja Maila tahtoi taas
lähteä maailmalle "jonnekin tiskarik-si".
Tätä ennen oli Laila kirjoittanut
Arville lyhkäisen kirjeen, jossa
ilmoitti Mailan haluavan tavata, häntä
jonkun tärkeän asian vuoksi. Täytyihän
hänen tehdä jotakin Mailan ,
h3rväksi, kun kerta Maila hänelle niin
suuren palveluksen teki, että erotti
hänet Harjusta.
Skysyn sateet pieksivät Mailan takinhelmoja
kun hän lähti kirjettä
postiin viemään. Hän oli vastannut
erääseen sanomalehti-ilmoitukseen,
jossa haluttiin tarjoilijaa hotelliin
naapurikaupunkiin. Kun hän oli
puolimatkassa, tuli häntä vastaan
tuttu auto. Hänen .kohdalleen pääs-kysyi
'Njurka loitoten.
—- Mutta katso nyt, minkälainen
minä itsekin jo olen. — Andrei heitti
lakkinsa ja osoitti harmaantuvaa j ^ ä -
tään.
— Mutta minä-hupsu rakastuin sinuun
harmaatukkaiseenkin! . Siis hy-väsli
nyt, •— ja tyttö poistui, heiluttaen
loukkaantuneena päätään.
Mäkar Nagiilnov sanoi lyhyesti:
: — En hyväksy, Andrjuha! Hän
tekee sinusta vahtimestarin Ja yksityisomistajan.
No, no, leikkiähän
lasken, etkö huomaa?
— Menisit laillisesti naimisiin hänen
kanssaan, — heltyi äiti kerran.-
— Olkoon miniänä.
— Ei kannata, — vastasi Andrei
välttelevästi.
Mutta Marina oli tullut kahtakymmentä
vuotta nuoremmaksi. Hän
kohtasi Andrein öisin, pidättyneesti
loistaen hiukan vinoon asetetuilla silmillään,
halaili häntä miehisen voi-vaimoaan,
mutta muistelma ei tuottanut
enää entistä viiltävää tuskaa.
Toisinaan kohdatessaan Ranskaan
paenneen Anikei Devjatkinin vanhimman
pojan, Andrei kalpeni; niin häm-mästj^
tävästi oli poika isänsä näköinen.
Ja sitten taas työssä, taistelussa
leipäpalan puiolesta, hälyssä, suli viha,
jä iJoistui tylsä, vaivaava kipu,
muistuttaen kipua, jota hän toisinaan
tunsi otsassa olevasta arvesta —
muistosta, jonka oli aikoinaan jättänyt
mägyarilaiseii upseerin miekka.
Köyhälistön kokouksesta Andrei
meni suoraan Marinan luo. Marina
kehräsi lankaa, odotellen häntä. Matalassa,
kuumalai lämmitetyssä huoneessa
surisi, riikki uneliaasti. Kiha-
• raihen, vallafton yuoh^n vuona käp-suheli
maalattiaa pitkin pienillä ka-vJöilläan,
yrittäen hypähtää sänkyyn:
Rasmetnov rypisti kasvojaan hermostuneesti:
.
—- Lakkaa kehräämästä!
Marina nosti rukin polkimelta teräväkärkiseen
tohveliin puetun jalkansa
ja venytteli makeasti, taivuttaen
hevosenlannetta muistuttavan
leveän selkänsä. •
— Mitä oli kokouksessa?
— r Huomenna ryhdymme kulakkeja
penkomaan ?-
— Ihanko totta?
— Tänään köyhälistö liittyi yksimielisesti
koUektiivitalouteen. —
Takkia riisumatta Andrei heittävtyi
makkaasti, ja aamun koittoon asti sänkyyn ja sieppasi syliinsä pikku ki-leikki
hänen tummilla poskillaan kirkas,
kirsikanheleä puna. Tuntui,
niinkuin olisivat palanneet hänen tyt-tövuotensa!
Hän ompeli Andreille
silkkiliuskoista kirjavia tupäkkakuk-karoita,
uskollisesti pyydysti hänen
. Nyt olivat Maila, Laila ja Ellen
tulossa kohti kotikaupunkiaan. Eivät
kir«joittaneet ollenkaan tulostaan.
Halusrvat yllättää vanhempiaan,
vaan tulivat itse yllätetyksi, kun eräs
tuttava tuli kadulla vastaan ja sanoi
Lailan miehen olevan sairaalassa.
Kiireesti tytöt riensivät Villeä kat-simaan.
Villellä olikin lupa jo sinä
päivänä päästä pois, joten he neljän
otti\Ait ajurin ja huristivat Heikkilään.
Suuri oli jälleennäkemisen ilo Heikkilän
vanhuksilla. Eilenkin oli kasvanut
isoksi lytönhuiskaleeksi sen
jälkeen kun he olivat hänet viimeksi
niihneel.
Oli Heikkilässä touhua nyt, kun
koko sukulaiskänki oli kooUa. Yksi
kuitenkin puuttui Mailan mielestä
ja se oli .A.rvi. Kerran hän meni tanssiaisiin
siinä mielessä että näkisi siel-tyä
— Arvihan se oli! Auto pysäh- jokaisen liikkeenssä, koetti olla mieliksi,
ja sitten hänessä heräsi hirveän
voimakkaana mustasukkaisuus ja pelko
Andrein menettämisestä. Hän
ryhtyi käymään kokouksissa vain sen
vuoksi, että siellä voisi pitää silmällä
-Andreita, eikö hän leikittele nuorten
naisten kanssa? Eikö katsele jotakin?
Ensin Andreita vaivasi tämä
niin odottamatta ilmennyt holhous,
hän torui Marinaa ja muutanian kerran
loikin, mutta sitten tottui, ja tämä
seikka alkoi tuntua imartelevalta
hänen miehiselle itserakkaudelleen.
Marina heltyi yhä enemmän ja antoi
hänelle kaikki miehensä vaatteet. Ja
Andrei, joka oli siihen asti kulkenut
repaleisena, alkoi ujostelematta, seuraajan
oikeuksilla, komeilla Gremjat-shii
Logissa vahtimestarin verkahousuissa
ja paidoissa, joiden hihat olivat
hänelle ilmeisen lyhyet ja ahtaanlai-set.
Hän auttoi rakastettuaan taloudenhoidossa,
metsästämästä tullessa toi
tyi ja sieltä huudettiin:
''Maila, tule kyydille!^'
Mailaa hiukan hävetti, vaan kun
Arvi huomautti: "Kaikki mennyt on
jo unohdettu", oli Maila kohta oma
entisensä. Tehtiin sopimus,.että mennään
elokuviin, vaan Maila taöitoi ensin
vähän muuttaa vaatetustaan. Niin
he ajoivat Heikkilän pihaan. Pian
oli Maila valmis ja taas matkalle.
Hetken äänetönnä istuttuaan Maila
otti käsilaukustaan sormuksen koteloineen
ja ojensi sen Arville.
*'.Älä säikähdä, vaan eikös tämä ole
sinun?"
Arvin hämmästyksellä ei ollut rajoja
ja Mailan täytyi selvittää kuinka
hän sen löysi.
"Olit onneasi etsimässä ja viimein
löysit sen, rakas, ja nyt rangaistuksena
saat pitää tämiin lopun ikäsi",
virkkoi .^rvi pujottaen Mailan sormeen
sormuksen ja kietoen hänet syleilyynsä.
Ja S}*ksy lauloi lauluaan.
Iin — lämpöisen villatukon. — Vie sinäkin
huomenna hakemus.
— Minkälainen? — hämmästji
Marina.
— Että hyväksyisivät kollektiivi-talouteen.
Marina sävähti punaiseksi ja voimakkaasti
siirsi .rukin uunin viereen.
~ Oletko tullut hulluksi? 'SUkii
minä sinne menisin?
— Ei kannata riidellä tästä, Marina.
Sinun on liityttävä koUektiivitalouteen.
' Muuten sanovat minusta:
"Toisia vetää koUektiivitalouteen,
mutta oman - Marinansa jättää silleen".
Se ei ole mukavaa.
— Minä en mene! En kuitenkaan
mene! — Marina kulki sängyn ohi
ja Andrei tunsi hien ja kuuman ihon
tuoksun.
— Silloin täytyy isk(';i pi' ' V"^'
teen ja erota.
— Uhkailetko?
— Minä en uhkaile, mutta en voi
muuten.
— No, mene sitten! Olisiko nu-nun
vic-tävä heUle lehmäni ja itst^i'
jäätävä.puille paijaille? Itsekin tulet
pyytunKiän ruokaa!
— M a i i o tulee olemaan yhtei.-tä.
Ehkä akatkin tulevat olemaan
, Loisii
leni. — Ai
le, tavoitti
kaulaliinan
meen.
"Jokaisti
pyydeltävä
nousee tak
leekaan hu»
sessa? Sy
rupeamme
jjän vihoisi
kin kotiins
voinut nul
miten äiti
maan taiki;
tanallisen l
rei ajatteli
päivää, uud
nykselle
Mielessä vä
karkea Da
tuntui Andi
maila teolla
kollektiivita
muisti Davj
letun vartal<
kurtistuneet
neen poskilL
neen, muisti
sessa oli kui
saNagulnov
taen hänen
ninkitkerää
puheen aika
on karkea p»
jänneet hän(
se on selvä!
kenneltävä".
tuen: ''Ei, X
on sen sija;
vaan ei
hänelle jäniksen tai nipun peltokano- yhteisiä? Senkö vuoksi peloitteletkin?
tain konstia,
mato hännä
kuorma säpi
. . . Mikä
. . . Miksi
Titok . . . h
saapunut uni
Andrei vaipu
lihaan valui
kastehelmi le
VI LUKU
Saavuttuaa
deksan aikaa
\7id0v koht£
neljätoista he
— Me jo ki
teitä, aamust
Ljubishkin, 1;
käden isoon ki
— Ei kärsi
vaari Shjukar
Se oli hän,
puettuna Da
vänä oli las
leikkiä neuvos
västä lähtien ]
dovin läheiser
häntä, ei niink
lä ystävyydelli
v>idovin tuloa
dään, miten r
päätämme. To
jutteli minun
kava keskellä
enimmäkseen
pohdimme sui
lektiivitalous c
on iloinen ihr
kin . . ."
Davyidov ti
valkeasta turk:
aavistamatta 1»
ti:
— Ahaa, sin
Näetkö: toissa
pahastuvan, ku
nä olin tullut,"*
itsekin kollektr
— Ei ollut a
siksi poistuin s
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-12-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431218 |
Description
| Title | 1943-12-18-08 |
| OCR text | f..lii i V i i •1' r l ' Sivu 8 LAU.\XTAL\-A, JOULUKUUN 18 PÄIVÄNÄ 1943; RAIVATTU UUTISMAA (Jaticoa) Hän sammutti tottuneesti lampun, hämärässä laittoi vuoteen, sulki porstuan oven ja sanoi halveksien, tuskin huomattavalla paheksumisella: — Kasakkaa sinussa on mitätön t ippa. Tambovilainen» ämpärimesta-ri on sinut tehnyt. — Miten niin? — loukkaantui Andrei, lakaten riisumasta saappaitaan. • — Niinkuin toisiakin samanlaisia. Silmät ovat sinulla rohkeat, mutta a-rastelet akalta pyytää. Ja vielä ristejä olet sodassa saanut! — Hän rupesi puhumaan epäselvemmrn, otettuaan hampaisiinsa tukkaneulat ja läskien tukan valloilleen. — Muistatko minun Mishkaani? Hän oli minua pienempi kooltaan . . . Sinä olet minun kokoinen, mutta hän oli hiukan pienempi. Niin häntä minä rakastin hänen rohkeutensa vuoksi. Hän ei kapakassa milloinkaan antanut pelaa" heidät pakosalle, kaatoivat satulasta neljä kasakkaa ja itsensä Mihail Pojarkovin eroittivat toisista kogttaen saavuttaa hänet. Täyttä neliä ratsastaen hän puolustaessaan ampui kolme takaa-aijanutta puna-armeijalaista ia ollen rykmentin paras ratsastaja ryhtyi kieppumaan ratsullaan ja olisi varmasti pelastunut, mutta hevonen astui johonkin kuop- _ Tarkoituksella kutsuin sinut! . . . Milläpä muulla kuin viekkaudella? Mutta kyllä sinä teitkin minulle tappiota! Tupa on katettava kokonaan uudestaan. Kahden päivän kuluttua vaari Shjukarj kattoi tupaa uudestaan, moittien emännälle Andrein huonoa työtä. Mutta Andrei rupesi siitä lähtien joka yö käymään Marinan luona. Ja makealta tuntui: hänestä itseään kymmentä vuotta vanhemman naiserj rakkaus, makealta kuin ensimmäisten paan ja kaatuessaan katkaisi isäntän- pakkasten purrema villi metsäomena tänsä jalan. Silloin tuli rohkean vah- . .. timestarin loppu . . . Andrei hjrmähti, muistettuaan kertomuksen Pojarkovin kuolemasta. Marina asettui sänkyyn, hengitti taaijaan ja puristautui Andreita vastaan. Puolen tunnin kuluttua kuis- Huuttorissa saatiin kohta tietää heidän suhteestaan jä tieto otettiin vastaan monell^ eri tavalla. Andrein äiti itkeä tihutti, valitteli naapurin vaimoille. "Häpeä! Vanhaan ak-ja. Mutta Marina ei milloinkaan väärinkäyttänyt valtaansa eikä tehnyt vääryyttä Andrein äidille, vaikka suhtautuikin häneen salatulla \-iha-mielisyydellä. Hän osasi itsekin hyvin hoitaa taloutta 3"a olisi helposti tullut toimeen ilman miehistä apua. Rasmetnov usein salatulla mielihyvällä seurasi miten Marina nostaa hangolla kolmen puudan painoisen tukon niitettyä vehnää tai leikkuukoneen istuimella istuen heittelee koneen rätisevien siipien alta aallottain leikattua, lihavajyväistä ohraa. Marinassa oli paljon miehistä notkeutta ja voimaa. Hevostakin hän!valjasti kuin mies, tukien kantapäällään lärikiä ja vetäen rinnuksen kiinni yhdellä nykäisyllä. Vuosien kulue§Sa tunne iVfarinaa kohtaan vanheni, juurtuen lujasti. kasi, jatkaen keskeytyjiyjttäkeskuste- ja hiljem. uS^aapurin tyttö, Njurka, jonkakanssa Andrei oli toisinaan laskenut leikkiä ja kisaillut, väitteli kauan kohtaamista, mutta kerran risun-hakumatkalla kohtasi Andrein kapealla metsäpolulla kasvoista kasvoihin kaan ihastui.'' Mutta sitten ty>mty^ toisinaan- muisti ensimmäistä lua: — Mishkaa minä rakas.tjn rohkeudesta, mutta sinua . . . en itsekään tiedä miksi, — ja hän painoi.pienen, tulisen korvansa Andreinniitaa vasten, riksi kaikkein voimakkaimmillekaan, ja Ändreista tuntui puolipimeässä, et- Ja kalpeni. vaikka nenä oli veressä, mutta aina tä Marinan silmät loistivat tulisesti oli voittamaton. Ehkä sen takia lie kuollutkin. Hän tiesi, miksi minä rakastin häntä, — lopetti Marina ylpeydellä. . Andrei muisti Marinan miehen kanssa samassa rykmentissä palvelleiden kasakkojen kertomuksen hänen kuolemastaan. Ollessaan tiedustelu-retkellä hän johti joukkueensa taisteluun kaksn verroin voimakkaampaa puna-armeijalaisosastoa vastaan. Puna- armeijalaiset pakottivat "Lewisil-ja taltumattomasti kuin oikuttelevalla, villillä ratsulla. Päivän valjetessa Marina kysyi: — Tuletko huomenna .lopettainaan: kattoa? — Kuinkas muuten? — Vastasi--^ Andrei ihmetellen. — Älä tule... — Minkätähden? — Luuletko^ sinä- olevasi /kattaja? Vaari ^jukarj kattaa paljon paremmin. — 'ja Maripa alkoi nauraa.. .Onko Se mummo satuloinut sinut? — kysyi hän, hymyillen vapisevilla huulillaan ja koettaen salata ripsien alla välähtäneitä ky3meleitä. - — Ei edes hengittää anna! — koetti- Andrei panna asian leikiksi. — Eikö nuorempia olisi ollut? — ^lut Mailan lähdön jälkeen. Jo muutaman viikon kuluttua oli Heikkilän pihaan tullut mies — "Sus siunat- . koon, Villehän se!" Niin, Ville se oli ja muuttunut oli Ville. Ei ollut rikkaudesta eikä sivistjrneisyydestä jälkeäkään. Olihan vain tavallinen ja työllään elävä mies. JR.ahat olivat menneet nuorempana hurjastellessa, ja vaikka hän oli enemmän kouluja käynyt kuin moni muu, ei hän enää Sormien välistä katsellut huonompiosaisia. Oli se maailmankoulu sen verran opettanut. Hän oli juuri tullut kämpältä ja halusi jonkun aikaa muutteeksi olla farmilla. Lena ottikin hänet mielihyvin töihin miehensä kanssa kanalaa korjaamaan talvikun-toon. Kun Ville viikkoa myöhemmin nousi tikapuita ylös kanalan katolle, luiskahti hänen jalkansa, ja kun hänellä oli käsissä kannettavaa, ei hän saanut tikapuista kiinni, vaan putosi maahan, löi olkapäänsä terävään kiveen ja hänet oli vietävä sairaalaan. lä Arvin, vaari turhaan. Ei.ilmestynyt illan kuluessa noita rakkaita kasvoja hänen ihailtavakseeri.. -Kai oli parasta jättää Arvi jo. pois mielestä^ Jo tuli syksy ja Maila tahtoi taas lähteä maailmalle "jonnekin tiskarik-si". Tätä ennen oli Laila kirjoittanut Arville lyhkäisen kirjeen, jossa ilmoitti Mailan haluavan tavata, häntä jonkun tärkeän asian vuoksi. Täytyihän hänen tehdä jotakin Mailan , h3rväksi, kun kerta Maila hänelle niin suuren palveluksen teki, että erotti hänet Harjusta. Skysyn sateet pieksivät Mailan takinhelmoja kun hän lähti kirjettä postiin viemään. Hän oli vastannut erääseen sanomalehti-ilmoitukseen, jossa haluttiin tarjoilijaa hotelliin naapurikaupunkiin. Kun hän oli puolimatkassa, tuli häntä vastaan tuttu auto. Hänen .kohdalleen pääs-kysyi 'Njurka loitoten. —- Mutta katso nyt, minkälainen minä itsekin jo olen. — Andrei heitti lakkinsa ja osoitti harmaantuvaa j ^ ä - tään. — Mutta minä-hupsu rakastuin sinuun harmaatukkaiseenkin! . Siis hy-väsli nyt, •— ja tyttö poistui, heiluttaen loukkaantuneena päätään. Mäkar Nagiilnov sanoi lyhyesti: : — En hyväksy, Andrjuha! Hän tekee sinusta vahtimestarin Ja yksityisomistajan. No, no, leikkiähän lasken, etkö huomaa? — Menisit laillisesti naimisiin hänen kanssaan, — heltyi äiti kerran.- — Olkoon miniänä. — Ei kannata, — vastasi Andrei välttelevästi. Mutta Marina oli tullut kahtakymmentä vuotta nuoremmaksi. Hän kohtasi Andrein öisin, pidättyneesti loistaen hiukan vinoon asetetuilla silmillään, halaili häntä miehisen voi-vaimoaan, mutta muistelma ei tuottanut enää entistä viiltävää tuskaa. Toisinaan kohdatessaan Ranskaan paenneen Anikei Devjatkinin vanhimman pojan, Andrei kalpeni; niin häm-mästj^ tävästi oli poika isänsä näköinen. Ja sitten taas työssä, taistelussa leipäpalan puiolesta, hälyssä, suli viha, jä iJoistui tylsä, vaivaava kipu, muistuttaen kipua, jota hän toisinaan tunsi otsassa olevasta arvesta — muistosta, jonka oli aikoinaan jättänyt mägyarilaiseii upseerin miekka. Köyhälistön kokouksesta Andrei meni suoraan Marinan luo. Marina kehräsi lankaa, odotellen häntä. Matalassa, kuumalai lämmitetyssä huoneessa surisi, riikki uneliaasti. Kiha- • raihen, vallafton yuoh^n vuona käp-suheli maalattiaa pitkin pienillä ka-vJöilläan, yrittäen hypähtää sänkyyn: Rasmetnov rypisti kasvojaan hermostuneesti: . —- Lakkaa kehräämästä! Marina nosti rukin polkimelta teräväkärkiseen tohveliin puetun jalkansa ja venytteli makeasti, taivuttaen hevosenlannetta muistuttavan leveän selkänsä. • — Mitä oli kokouksessa? — r Huomenna ryhdymme kulakkeja penkomaan ?- — Ihanko totta? — Tänään köyhälistö liittyi yksimielisesti koUektiivitalouteen. — Takkia riisumatta Andrei heittävtyi makkaasti, ja aamun koittoon asti sänkyyn ja sieppasi syliinsä pikku ki-leikki hänen tummilla poskillaan kirkas, kirsikanheleä puna. Tuntui, niinkuin olisivat palanneet hänen tyt-tövuotensa! Hän ompeli Andreille silkkiliuskoista kirjavia tupäkkakuk-karoita, uskollisesti pyydysti hänen . Nyt olivat Maila, Laila ja Ellen tulossa kohti kotikaupunkiaan. Eivät kir«joittaneet ollenkaan tulostaan. Halusrvat yllättää vanhempiaan, vaan tulivat itse yllätetyksi, kun eräs tuttava tuli kadulla vastaan ja sanoi Lailan miehen olevan sairaalassa. Kiireesti tytöt riensivät Villeä kat-simaan. Villellä olikin lupa jo sinä päivänä päästä pois, joten he neljän otti\Ait ajurin ja huristivat Heikkilään. Suuri oli jälleennäkemisen ilo Heikkilän vanhuksilla. Eilenkin oli kasvanut isoksi lytönhuiskaleeksi sen jälkeen kun he olivat hänet viimeksi niihneel. Oli Heikkilässä touhua nyt, kun koko sukulaiskänki oli kooUa. Yksi kuitenkin puuttui Mailan mielestä ja se oli .A.rvi. Kerran hän meni tanssiaisiin siinä mielessä että näkisi siel-tyä — Arvihan se oli! Auto pysäh- jokaisen liikkeenssä, koetti olla mieliksi, ja sitten hänessä heräsi hirveän voimakkaana mustasukkaisuus ja pelko Andrein menettämisestä. Hän ryhtyi käymään kokouksissa vain sen vuoksi, että siellä voisi pitää silmällä -Andreita, eikö hän leikittele nuorten naisten kanssa? Eikö katsele jotakin? Ensin Andreita vaivasi tämä niin odottamatta ilmennyt holhous, hän torui Marinaa ja muutanian kerran loikin, mutta sitten tottui, ja tämä seikka alkoi tuntua imartelevalta hänen miehiselle itserakkaudelleen. Marina heltyi yhä enemmän ja antoi hänelle kaikki miehensä vaatteet. Ja Andrei, joka oli siihen asti kulkenut repaleisena, alkoi ujostelematta, seuraajan oikeuksilla, komeilla Gremjat-shii Logissa vahtimestarin verkahousuissa ja paidoissa, joiden hihat olivat hänelle ilmeisen lyhyet ja ahtaanlai-set. Hän auttoi rakastettuaan taloudenhoidossa, metsästämästä tullessa toi tyi ja sieltä huudettiin: ''Maila, tule kyydille!^' Mailaa hiukan hävetti, vaan kun Arvi huomautti: "Kaikki mennyt on jo unohdettu", oli Maila kohta oma entisensä. Tehtiin sopimus,.että mennään elokuviin, vaan Maila taöitoi ensin vähän muuttaa vaatetustaan. Niin he ajoivat Heikkilän pihaan. Pian oli Maila valmis ja taas matkalle. Hetken äänetönnä istuttuaan Maila otti käsilaukustaan sormuksen koteloineen ja ojensi sen Arville. *'.Älä säikähdä, vaan eikös tämä ole sinun?" Arvin hämmästyksellä ei ollut rajoja ja Mailan täytyi selvittää kuinka hän sen löysi. "Olit onneasi etsimässä ja viimein löysit sen, rakas, ja nyt rangaistuksena saat pitää tämiin lopun ikäsi", virkkoi .^rvi pujottaen Mailan sormeen sormuksen ja kietoen hänet syleilyynsä. Ja S}*ksy lauloi lauluaan. Iin — lämpöisen villatukon. — Vie sinäkin huomenna hakemus. — Minkälainen? — hämmästji Marina. — Että hyväksyisivät kollektiivi-talouteen. Marina sävähti punaiseksi ja voimakkaasti siirsi .rukin uunin viereen. ~ Oletko tullut hulluksi? 'SUkii minä sinne menisin? — Ei kannata riidellä tästä, Marina. Sinun on liityttävä koUektiivitalouteen. ' Muuten sanovat minusta: "Toisia vetää koUektiivitalouteen, mutta oman - Marinansa jättää silleen". Se ei ole mukavaa. — Minä en mene! En kuitenkaan mene! — Marina kulki sängyn ohi ja Andrei tunsi hien ja kuuman ihon tuoksun. — Silloin täytyy isk(';i pi' ' V"^' teen ja erota. — Uhkailetko? — Minä en uhkaile, mutta en voi muuten. — No, mene sitten! Olisiko nu-nun vic-tävä heUle lehmäni ja itst^i' jäätävä.puille paijaille? Itsekin tulet pyytunKiän ruokaa! — M a i i o tulee olemaan yhtei.-tä. Ehkä akatkin tulevat olemaan , Loisii leni. — Ai le, tavoitti kaulaliinan meen. "Jokaisti pyydeltävä nousee tak leekaan hu» sessa? Sy rupeamme jjän vihoisi kin kotiins voinut nul miten äiti maan taiki; tanallisen l rei ajatteli päivää, uud nykselle Mielessä vä karkea Da tuntui Andi maila teolla kollektiivita muisti Davj letun vartal< kurtistuneet neen poskilL neen, muisti sessa oli kui saNagulnov taen hänen ninkitkerää puheen aika on karkea p» jänneet hän( se on selvä! kenneltävä". tuen: ''Ei, X on sen sija; vaan ei hänelle jäniksen tai nipun peltokano- yhteisiä? Senkö vuoksi peloitteletkin? tain konstia, mato hännä kuorma säpi . . . Mikä . . . Miksi Titok . . . h saapunut uni Andrei vaipu lihaan valui kastehelmi le VI LUKU Saavuttuaa deksan aikaa \7id0v koht£ neljätoista he — Me jo ki teitä, aamust Ljubishkin, 1; käden isoon ki — Ei kärsi vaari Shjukar Se oli hän, puettuna Da vänä oli las leikkiä neuvos västä lähtien ] dovin läheiser häntä, ei niink lä ystävyydelli v>idovin tuloa dään, miten r päätämme. To jutteli minun kava keskellä enimmäkseen pohdimme sui lektiivitalous c on iloinen ihr kin . . ." Davyidov ti valkeasta turk: aavistamatta 1» ti: — Ahaa, sin Näetkö: toissa pahastuvan, ku nä olin tullut,"* itsekin kollektr — Ei ollut a siksi poistuin s |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-12-18-08
