Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 25, 1938

              MFAMTAINA, KESÄKiW 25 PÄIVÄNÄ
^ Pahasti,että
•essamme. Ja
ilmäyksen Ai­daan
istui-vai-ikillä.
n Viljo:
sesti puheen-täällä
ko-tai
joku -~
^ksen Aimoon
mitään.sano- .
'stä haluavat
tua. Ehdot-:
asetettaisun
astaao
, A
i.otet-poisi
leefcsi,
akaan
ia jo-
Mr
1, säesti Toi-ivät
Aimoon,
liherättänjt
telellään ko-umattorauus
m on:epäil-tomuuttaja
'>si, että ha-ttomaija.
ja
tämä mtt:
ikkiea tois-ainamlseen,
H nJUe
dotan, ejttä
tässä; enää
stamme...
toisten ke-leenvuorofl
lyvinkiih-in
epäyarr
tettiin.här
ti.
likuttaBut
it Arnja§,
jet agitat-
SäännöUi-
•<•
toverusta,
•
autui Al­ista
ystä-imielisten
Ja hj^i
isi ystä-
;alon po-i
kätke-kohtaac
ahtoivat
lien tar-
Niinpä
i n suun^
päävär­ien.
ui Aimo
itäen it-ryypyn
, joka
ikahuo-ikseem-ntaina.
hy\'iä
ttiosas-tta
oi-jitakin
mnaan
Tuvassa hän tapasi toi-
-en tuttavastaan, joka sanoi häneUe:
" ^ T u o l l a toisella puolen pitää joh-toknöta
kokoustaan, pohtien niiden
etWäin pyrkijöiden, tai mikä se nii­den
yhdistyksen nimi lienee, suunm-telniia
ja sitä mitä niille aletaan tehdä.
Pian sitten otetaan se toinen kysymys
niyöskin esille. Voimme kyllä mennä
nyt jo sisään.
_Istutaan vain hieman tässä ja
kuivaillaan hikeä, kuuluuhan puhe
tännekin, ehdotti Aimo.
Vähän aikaa kuunneltuaan eroitti
Aimo Annaan äänen. Hän siirtyi:
lähemmäs ovea, avasi sen räölieen,
ikäänkuin mennäkseen sisälle,' iiiutta
jäikin oven varjoon kuunteleniaan.
— Kyllä ne ryökäleet ovat tyhmiä,
puhui Armas. Olen saanut siellä ase­man,
joka tekee mahdolliseksi pitää
kaikki kurissa. Tiedän jokaisen suun­nitelman
jo ennenkuin se viedään ylei­sen
kokouksen käsiteltäväksi. Yhteen
aikaan epäilin erästä, hän ei ptuhiinut
palje», mutta vaikutti hyvin vaaral­lisen
näköiseltä. Nostin epäilyksen
häntä vastaan, joka oli helppoa,- kun
jokainen haki jotakin, jota piisi voi­nut
syyttää tietojen viemisestä paroo-
Hommani Onnistui mainiosti.
Sainpa kaksi pahinta ja iniiokEainta
suunsoittajaa innokkäimmiksi apu­reikseni
ja minun ei itseni tarvinnut
oikeastaan tehdä mitään. Mies hei­tettiin
pellolle — annoin vain siu­naukseni
asialle ja minua ei eides osat­tu
epäillä mitenkään syylliseksi hänen
eroittamiseensa. Se vahvisti asemaa­ni,
jäin epäilyksien ulkopuolelle. Nyt
olen estänyt heidät toimimasta mi­tään
sen järjestämiskampanjan hy­väksi,
koska muka einme Vielä öle sel­villä,
josko olemme- vapaat Urkki­joista;
Dlen saanut tehtäväkseni tut­kia
s i t ä . . .*
•pAKAS Isä!
Rakas Isä, minä en ole kos-
Sinua, enkä tiedä missä
Sinä olet. Äiti on joskus sanonut
että olet kaukana Amerikassa, mutta
kotiin. Mutta jos sinä olisit täällä
niin olisi niin hauskaa.
Tiedätkö kun minulle tulee välistä
niin ikävä nim minä itsekseni sanon :
tule tule isä kotiin, isä isä: Minä
joskus hän öri sanonut että sinä ^t^^^ puhuisin sinulle nim paljon paljon
dat olla jo kuollut, miitta minä eh mutta en osaa kaikkea kirjoittaa. Isä,
minä rukoilenkin iltasin että tulisit
kotiin, vaikka ei äiti ole Sitä käske­nyt
rukoilemaan.
Kuinka minä nyt voin lähettää si­nulle
tämän kirjeen kun en tiedä mis­sä
olet.
Sinun oma pikku liä.
Isälleni!!
Olin juuri muuton edellä hävittä­mässä
vanhoja kouluvihkoja ja risa-sia
Jurjöjä kun löysin Jiiiden romujen
kpvastt paha ölJa että olisin tahtonut joaiköstatpienefn kirjeen jonka minä
juosta tieheni siitä palikasta ja itkeä olen pikku tyttösenä kujoittanut si-koVasti.
Kyllä opettaja kuiteiikin oli nulle isä. Minä hiin sen ja sekä nau-usko
sitä, dkä äiti itsekään usko
sitä varmasti. Rakas isä, minulla on
Äiin ikävä kun minulla ei ole isää ja
kaikilla muilla tovereillani bn. Minä
käyn koulua ja silloin kun yksi täti
vei miriut^ kouluun sisäänkirjoitetta-vaksi
niin se täti sanoi opettajalle
että minä öleri "yksinäinen" lapsi, ja
opettaja kätSöi minua hiin sutku-tellen
ja vaikka minä en tieimyt pa­haa
tehneeni riiin minun tuli niiU
hyvä. ^ Mutta lie isot pojat jise ta­lonmies
siellä talossa missä ennen
asuttiin, ei anna minun käydä enää
siellä leikkimässä, kuu talonthieS sa-
Uoi että siellä' ori tarpeeksi muuten­kin
kakaroita ettei tarvitse öiää m^^^
ta ^ihöflta tulla ''äpäriä". Jos sihä
olisit ollut täällä meidän mukana,
riiiri ei se olisi liSkältariut hiin sähoa
:ä olisi uskaltanut ajaa: minua pois,
jos sinä rakas isä sentään olisit
meidän luonamme niin minä pitäisin
sinusta nin niin kovasti ja äiti voisi
olla kotona" ja olisi niinkuin toisillakin
roih että itkin. MmäoUn sinua odot­tanut
lapsellisuudessani, sitten unoh­tanut
ja taas joskus muistellut, ja
sitten sinä kuitenkin tulit. Voi Isä
minkä sj^än sielullisen järkytyksen
smä tulollasi ja menollasi aiheutit
minulle. Siitä on nyt jö kulunut vuo­sia
ja minä olen tällä Akilla melkein
unohtanut sinut. Miitta tuo pieni
kirjelappuheh sai minut eläriiääri uu­delleen
sen järkyttävän hetken hiin
elävästi ja niin kipeästi, että ratkesin
itkuun kuten silloinkin, sitten vasta
kun ei kukaan minua enää nähnyt.
Muistatko sinä, Isa? Se oli siellä
Annankadun varrella, siellä pihan-läpsilla
on. Nyt tulee äiti fliiri myö- perällä tallirakennuksen päätykama-hään
illalla työstä että on pimeä, ja ^r^^^^ Olin päivällislomalla ja me-minä
en tahdo ölla yksin huoneessa nossa takaisin työhön; Äiti istui räp-kun
on; pimeä, niin että minä monasti pusilla kuorien perunoita. Ovi oli
nukun porstuan lattialla nurkassa ja auki. Oli kesä. Minä kuuliri sisälle
äiti löytää miriut Seiltä kun tulee
Nyt'pujahti Aimo Ulos, painaen
oven kiinni, sanoen menevänsä Vain
kä>Tnään ulkona.
Ulos päästyään lähti hän kuiten-oudon
äänen tervehtivän äitiä huusi
minulle että isäni oli tullut ja tahtoo
tavata minua... Sinä tulit ja minä
näin sinut, pitkänä ja ryhdikkäänä,
juuri sellaisena kuin olin kuvitellut,
tukka hiukan lainehtivana ja vähäiset
Useita miehiä. Tehtaan omistajan poi­ka,
jonka f»iilöutUneet tunsivat näin
kin suoraan kohti tehdaskylää. Met- pitl^altäkin matkalta, äStui parin
sään päästyään haki hän polkupyö- muun Miehen karissa pihalla ödötta-^^^^^h^ ja
ränsä piilosta ja jatkoi sitten nopeasti vaan autoon, joka lähti kiidättämään koko olemus vähän karkea, ja ääni,
matkaansa. teollisuuskylää kohti. Pian ^^^^^^n^
Vähän matkan päässä hän tapasi kaksi muuta miestä polkupyörille, ai- kätesi, ja minä annoin omani ja mi-oivön
ja Viljon myös Dvörien kanssa ^^a,en Toivon ja Viljon pyörien hiljalleen ajella samaan suun- nun sieluni vapisi. Ja sinä sanoit:
ia vilkkaasti puhellen he ajoivat ko- taan.
vaa vauhtia kohti kylää. „ Auto pyrähti ohitse. Pokupyöräi-
Viljon ja Toivon toimesta oli edis- ^Uät lähestyivät...
tysmieliset nuoret koottu kokousta
)'arten tavallista aikaisemmin. Kun
o ilmestyi heidän joukkoonsa,
Mitä helkkaria!
Onko se Armas?
Armas se on . . . mutta!
Kaikkialla pensaikossa kuului kuis­keita.
Äänettöminä ajoivat pyöräil
|^%neinä mitä nyt seurasi, mitä
^«^n^ heidät oli komemiettu-tälle
katkalle.. •
Jivat useat ihmetellen ja epäillen
Aimoa.
, Ilman mitään selittelyjä' komensi
"ijo matkaan kaikki joiUa oli polku- piiloutuneiden ohitse. Ne, jotka oli-
PyÖTät mukanaan. Sellaisia löytyi vat suunriitelleet selkäsaunan änta-alun
toistakymmentä poikaa ja kolme mistä, olivat liian hämmästyneitä sitä
nyt miiistaniaan. Olihan siinä Ar-
^opeasti katkesi muutaman kilo-. lUasylieidäri luotettunsa.;
Ijetrin^taival, kaikkien odottaessa jän nuorten joukko
joka nyt palasi kokouspaikalle. Vi­hasta
säkenöi monen silmät, kun Vil-ä^
K-iiön . ••. jo ja Toivo selostivat heille miten he
tT r taipaleen lop. ^ ja Alvarin kanssa oli-joaa
oh amoastaan muutaman^ vat tehneet suunnitelman, joka edel­lytti
Aimon eroittamista joukosta, jot­ta
heidän epäilemänsä henkilö tulisi
täysin rauhalliseksi.
- Odotamme tässä. Tuolla talos- Kilvan riensivät nyt kaikki pyytä-on
paroonin kätyreiden kokous,.. mään Aimolta anteeksi huonoja epäi-
- Annammeko heitä selkään? kes- lyksiään, joihin suurelta määrältä oh
^e>tettiin hänet. öHut syyHisiä Vilho, Toivo jä Alvar.
Emme ole sitä varten, vaikka Nauraen ja iloiten solmittim uusi ys-
' ^^ään pahikkeeksi olisi, mutta tävi^rs'Aimon vakuuttaessa itse teh-
'^tte täällä voidaksenne nähdä ketä lieerisä kaikkensa saadakseen epäilyk-
^ t n n kätneihin kUUlUu. %t" jo- set pääUeen ja sitfen voidakseen pa-
^"en pois tieltä. Piilötidtimme#0- remiain tunketrtua vastustajain leinm.
2?'^^ "^^^^^n. ^imim mSi Mutta kokonaan toisenlaisen vas­taisivat
takaisin. msiiofoti^
^ ^ ^ n ei nuorten tdrviiiteödot- ÄMa/ * i v ä t t u a a r i t ä Ä ö t * ^
• ^^ä" ilmestyi talon f j a^mÄ "
puun,
ff^ metrin matka edelläkerrottuun ^^l;^ komensi edellä kulkenut Viljo
^'mjiän. .
no onpa kasvanut pitkäksi ja-puls-kaksi
tytöksi... ja minun sydämeni
jähriiettyi... oliko se kaikki mitä
smulla oli sanottavana minulle kaik­kien
näiden monien pitkien vuosien
jälkeen? Sinä huomasit kylmyyteni
etkä tiennyt oikein mitä kyselisit, ja
joidenkin mitättömien kysymysten
jälkeeri ja kun minulla oli kiire ta­kaisin
työhöni, sinä tarjosit kaksi­kymmentä
markkaa karamellirahaa.
V^oi taivas kuinka minä silloin tunsin
vihaa! Seitsemäntoista vuotta oli äi­tini
saanut raataa monasti sormet
verille elättäessään minua ja itseään,
ja sinä tulet ja tarjoat kaksikymmen-tämärkkaa
kuin lunnaaksi minulle!
Muistatko että minä työnsin rahasi
pois, selitin olevani aikaihminen, joka
käy työssä eikä enää sinun kara­mellejasi
tarvitse. Ei edes veren ää­ni
minussa puhunut sinun hy^^Sesi
silloin. Minussa kuohui väin viha.
Minä tahdoin kostaa kaiken kärsi-mykseni,
häpeän ja nöyryytyksen.
Taihdöin kostaa itseni ja äitini puoles­ta.
Minulla oli silloin vielä tuor^ssa
muistissani äsken karsimani nöyryy­tys;
kun työpaikkaa öliribakeniässa
ja työnantaja oli kysynyt isanam-mattTä
ja minä emimnf sänönkö M n i
olevan vainajan vai -^nöökö totuu­den,
ja niint ^^iiolri tötutiden/^
mlirirflaei Öle isää. Silloin työmmfaja
katseU" julkeasti ja^fcy^ ttiSS^ymt
^ntnM^ «ei- ^
tä \'ai onko ehkä vanhoja säästyä.
Minä punastuin niin että teki oQ^ein
pahaa, sillä tmnä ymmärshi' ihihin
hän Anittasi. Mutta silloinpa niinä
hänelle kerroinkin miten raskasta
työtä äitini tekee. Miten minä juuri
tuon eteisen mosaikkilattian yli kä­vellessäni
muistin, juuri sellaisia lait­taessaan
äitini soi^raenpäät kuluivat
verille. Kuinka äitini oli urakalla
uurastanut ja Siten saanut tyydyttä­vän
palkan, meidän mielestä oikein
hyvän, mutta hänen työriaritajansa
mielestä liian paljon, jonka johdosta
palkka sitten alennettiin, ja elämä
kä\'i tiukaksi, tliin että iriiriiin täjrtyi
saada työtä. Minä sain sen työpaikan
ja otin sen Alastaan kirvelevin mielin.
Minulla ei ollut varaa olla loukkaan­tunut
hävyttömistä fcyseieridisistä.
Vaikka minä sain tehdä työtä puoli
kuukautta saniaisen summan edestä,
jonka Sinä fcarahiellirähoiksi tarjo­sit,
niin ei tnikään maailmassa olisi
voinut saada minua ottamäari niitä
vastaan. Minä tahdoin kerta kaik­kiaan
karkoittaa sinut siitä sydäm-meni
sopukasta, jonka olin lajina
kenenkään, äidinkään aavistaniatta
pitänyt sinua varten lämpinföriä.
Tahdöiri kääntää selkäni Sniiilfö niin­kuin
sinä ölit k^ääritätiyt rrieille, kun
minä, oma lapsesi, olin kapalöväava.
Sinä nolaaunuit kylmästä vastaan­otosta,
ja kun sinä sitten vielä kysyit,
saatko ehkä ^oku töinen kerta tulla
kätsomaari, ja äitini sanoi, että jos
tytär sitä tahtoo, niin, mutta ei hänen
puolestaan ole väliä, järiitnä sanoin,
että minua ei ainakaan tarvitse tulla
katsomaan. Silloin sinä menit, ja
minä ratkesin itkuun.
Voi Isä parka ja minuakin, ehä
nieidäri ensimmäinen tapfaamisenime
piti päättyä niin mähdottbmäii luön-höttotnästi.'
Ettäs Siaätoitfcin' tarjota
minulle rahaa' silloin kun minutf sy­dämeni
oli odottanut väin isää. Eikö
mikään sinun sydämesi sanonut si­nulle
ettei lapsen rakkautta saata
ostaa rahalla? Jos sinä, isärukka, oli­sit
edes pikkurikkisen antanut ym­märtää,
että olit ikävöinyt minuaj liiin
että et ollut voinut olla tulematta,
niin minä olisin tullut puolitiehen
vastaan avosylin jä lämpimin" mielin,
ja minä olisin kuiskaillut korvaasi:
isä, isä — kaikkien niiden kertojen
edestä jolloin lapsena olin janonnut
sitä sanoa. Ja kaikki olisi päätt3myt
toisin. Vaikka et olisikaan voinut
jäädä meidän luo, olisin rakkaudella
sinua muistellut.
Nyt minä olen sen katkeran muis­toni
kirjoittanut ja liitän sen siihen
pikku tyttösenä kirjoittamaani kir­jeeseen,
ja joskus saan tietää sinusta,
lähetän ne sinulle. Minä olen kerin­nyt
jo rauhoittua. Ja ihmettelen, että
seitsemäntoistavuotiaana tyttöhupuk-kona
olen saattanut olla noin julma
ja luoksepääsemätön. Mutta eninten
ihmettelen, etten ole koskaan katu­nut
sitä. Tyttäresi lia.
INFLUENSSA
on saapunut Eurooppaan Kiinasta.
Niin väittää englantflainen tri Wise.
Hän sanoo, että koko influenssaan
on syynä Jangtsekiarikin — Keltai­sen
joen — tulvat, joiden jäljiltä
joen reunamille kertyrijrt liejukerros
veden poistuttua kuivaa pölyksi ja
Voimakkaitten uiyrskyjeh aikana kul­keutuu
ympäri maailmaa influenssa-basilleja
levittäen. Tri Wise tukee
teoriansa sijhen tosiasiaan, että pa­himmat
Euroopassa käfsistyt iriflu-enssaepidemiat
ovat sa^uHeet sannoi^
rist vuosina kuin mamitun jöeiri suu-r
i i t e t tidväiticm. Tohtori vakuut­taa^
ittäsctfifäavatuttoisa influenssia-epidemia
taJee r. 1946.
Ai