Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 1, 1953

              noita,
joiia mun vitdani soii^sbii soi.
'AJA kuuli v-keiTän: erään
jikaän vaiAukseD laulaBääna yl-säeparin,
jota-laulaja ^testi
jiBaan. Soittaja^-oli'^anha; eikä'
öfeaan enää oaiutuiisiy mutta kuultu
unpätkä oli erittäin Ariöhättävä. ja
«sisältyi/voisipa-sanoa^kbkonai*
elämänkatsomus: yiolutiidtan elä»
itsomus. . ~" •
^ämä koruttomat laulijn sanat muis-it
elävänä mieleen fyhtye^anikd^
artikkeliksi nimikllulutt keski-ralaisen
kansanpelimannin; Jobannes
lisen elämästä saamiani tietpjä.
inisen iäkäs leski, syyskuussa 83
:tta täyttänyt W i M i n i i n a >!Man-en
elää vanhuutensa päiviä kannuk-
Toisena arvpkkaideii ^ tietojen
tajana on ollut kokkolalainen Emil
rtioja, joka aikoii^aan^on ollut M a n -
:H oppilaana viulunsöitqän. jalossa
Kun Johannes iMannineici^^^a W ä l ^
iRääsiÖ TbhbläirimiHa^ kohtasivat
ensa ja tämän kohtauksieti seuraulr-a
atterftmin solrhivät^vioiStoni, oH
jtä Manninen jo siiheii ni«inessä eh"
iäpikäydä viarsih Icii^aVaf ^elän^r
«t; Syntyään häh oit-Kivijärven
ikia ja nähnyt sielläpäK'än^ön hel-ikuun
4 pnä 1862. 'Hän o l i vanhem-
:nsa ainoa lapsi j a - niinpä 'sopiikin -
?ua, että hänen lapsuutensa ölijok-nkin
huoleton ja onhellineni Johan-jika
oli saanut huomattanvimmaksi
riroiökseeiv' löontaiseii musikäalisuu- • •
n, joka alkoi Hmetä jo •varhäislapsuu-
:sa seitsemännen ikävuoden aikana,
ämä taipumus- soitannolla - ilmentä-län
ajatuksiaan oli niin voimakas,
tä se pani hänet itse rakentamaan
lineen, jolla tyydytti soittohaluaan.
iinpä syntyikin omatekoiriffen viulu,
nka kielet olivat suutarinpiMlangastä
jousi hevosen häntä jouhesta. Ei ole
Jtoa se, että monet maailmankuulutkin
M, niin musiikin kuin muidenkin t a i -
haarojen edustajat, ovat- päässeet
kuun varsin vaatimattöinin ulkonaisin -
noin. Niinpä Johannes Manninen-josta
jälkipolvi ort puhuva ?Keski-ohjanmäan
kuuluisimpäna' -ja^ t a i t a - '
kansansoittajäna; löHiti öinate-oisella
viulullaan ilmoille «n^
. säAreleistä, joUIa :
Jiman 4iansaniriiisiikkia^ rikaStut-
Pohjalainen pelimanni
. saan osuttautui 'Pohjanmaan rautatie-työmaalla
j a mieltyi siinäVmaärin rau>
tatietyöläisten iloiseen j a huolettomaan
seuraan,.että liittyi mukaan ''topparoik>
kaan", missä työskenteli sittenMnin 2
vuotta. Työtoverit ihastuivat niinikään
Manniseen ja hän^n soittoonsa ja t c ^
paroikka toimeenpani tansseja tuhka-
- tiheään.
Kannuksessa Manninen sitten jättäy­tyi
roikasta pois ja suuntasi kulkunsa
Toholammiile, josta oli tuleva hänen
vakuiainen asiiinpaikkansa. Hän asus-
^kelrKotilan kylässä j a soitteli tanssiti-laisuuksissa
j a häissä. Pitäjäläiset ta­jusivat
kohta, mikä soittotaituri Man­ninen
oli, j a hän jätti tuota pikaa kauas
viä, naurahti hän pehmeästi ruskeiden
silmien katsellessa jonnekin hyvin
kauas.
Pari vuotta sai Manninen 'piirittää"
Miinaa j a monet soitot sydämeen kay-västi
soittaa, ennen kuin Miina suostui
hänen kosintaansa. Vihdoin syksyllä
1889 moii M i i n a Mänhisen kanssa nai­misiin
j a ihmiset sanoivat *^iCun Msinni-nen
oikein soitti Kerttulan pihjalla, niin
täytyi Maunun Miinankin heltyä."
Naimisiin mennessään oli Miinai 19-
vuotias ja Manninen 8 vuotta vaiihem-pi.
Nuoripari osti jKääanän kylästä
mäkituvan, josta muodostui Manniselle
elämänikäinen kotic
Selvää tietysti on, ettei Manninen
jälkeensä toiset vähempilabjaiset soit-^ voiäut saada elatustaan yksinomaan
tajat. Ne^ jotka ovat kuulleet Manni­sen
soittavan sanovat, että hänen viu­lustaan
esille loihtimansa ääni oli vas­tustamaton
ja pakotti" tanssiin senkin,
joka oli laiskin penkiltä nousemaan.
•Näin eleli jä soitteli Mannimm- T<Ao-lammiQa^
kokonaista 7 v i ^ t a , kunnes
sitten jäfifeen tapahtui jotain, -joka sai
muutoksen aikaan 'häneneläinässään.
'Maunun taloon tuli nim. uusi palve­lustyttö,
nuori j a sorea WQhelmiina
Räästö Sievistä j a kohtalon kirjoihin oli
piiiretjrt, et^^^ Miina neito
jk Soittaja-Johannes olivat toisillan'
aviokumppaneiksi määrätyt! Mutta
vaikka lempi Mannisen riiihassa sj^tyi-kiniensi
näkemältä, ei tie vihkipallille
sentään ollut viivasuora sillä Miina o l i
nuori ja kokematon eikä ollut pitänyt
seuraa kenenkään kanssa ja siksi^hän
kartteli 'Mannistakin. Miina oli n i ­mittäin
hyvä tanssimaan. Kun Man­ninen
ensi kerra näki Miinan tämän
ollessa mukana purpurissa, rakastui hän
tähän. Manninen pjysi jo tässä tilai­suudessa
puhemiehekseen Kerttulan po­liisia,
joka kävikin Miinalle sanomassa:
"Tuo pelimanni pyytää, että Sinä jäisit
tänne." 'Mutta Miina antoi vastauk­seksi:
'*Kyllä minä ol«i ensimmäinen
veneillä, kun lähdetään." Häii oli nimit­täin
toigten mukana tullut vesitse tans»
sipaikkaan. Kun Wilhelniiina Mannir
nen nyt iypjpyisenä vanhuksena muis­teli
noita heleimmän nuoruutensa päi-Ömatekoisdlaah'^
itH^^ sit- •
-Kivijärvellä-^ensiMni^^
äÖcähäissä ja tämä- t a j j Ä oli vaiku- -
Itaan niirilaajakantömeiiVettähän,
jälkeen voi östäa d^ean^^,*fäbriikin"
^«n. johon kerrotaan kölien- äitinsä :
ffeen rahatv Tämä"Arhött^iwi^^
^onaista 2 mk j a <ifr?JÖhäMieä-pbi
saadessaan 8-vukiääP^^(in kotoin •'
tanhuat alkoivat iiuorestä soittönie-fta
tuntua liian ahtailta, hän lähti
ertelemään Kegki Suomea pitäjästä
^^jään soittaen siellä missä soittajaa
^^5\"attiin, ensisijaisesti häissä ja tans-
Nämä vaellusvuodet jatkuivat
fippiko«]uikään*asti, jolloin vasta
ffnnes palasi kotikyläänsä. Hänestä
JO tähän mennessä sukeutunut am-
Jl^iÄaja^ja sanottiin, että hänen
•"^^nsa kulki hänen edelleen. Käy-nppikoulunsa
sonnustautui Jo-
J^f^ josta nyt o l i kehkeytynyt nuo-
."^en. jälleen maailnalle selvästi
-OKena kutsumuksestaan soittaa,
f laa. soittaa!
^anninea saapui Keski'Pohjanmaal-
^ hän pitäjästä toiseen kulkies-
Tiistai-iltaisin kello 11 kuullaan
Canadan Yleisradiossa hyvin elä­vää
musiikkia ja laulua, kun cu-balainen-
CHicho Valle esittää
^'kuoppaista inusiikkia". Hänen
mukanaan on orkesteri, Cubanos,
joka on ykdessä Vallen kanssa hu­vittanut
Canadan radioyleisöä seit­semisen
vuotta. Kerran vuodessa
Cubanot käyvät kotimaassaan op­pimassa
lisää "kuumaa musiikkia"
soitosta^ sOlä soittopalkkiot eivät olleet
suuret, vaikka soitti vuorokaudenkin
ympäriinsä. 'Sitä paitsi Mannisen per­he
alkoi nopeasti kasvaa, sillä heidän
avioliitostaan syntyi 11 lasta.
**Ba takdorruistm Puida enkä
Hykdä pellavaa,
ei vuUunjousitöUdM fcittä
kankeaa**
laulaa runoilija Dan w\ndersson soitto­niekasta.
Mutta vaikka «Manninenkin
todennäköisesti olisi mieluimmin vain
soittanut, oli hänen turvauduttava ruu^
miilliseenkin työhön. Talvisin hän
ahersi metsätöissä, keväisin hänet näh­tiin
uitossa j a syksyisin hän kaivoi ojia.
Sunnuntain seudut, illat ja yötkin hän
soitti ja usein hän lähti työmaalleen
viulu kainalossa, jos arveli, ettei ehdi
kotona välillä käymään.
Vuonna 1912 pidettiin Vaasan Kau­pungintalossa
suuret, koko maata kä­sittävät
pelimaiinikilpailut viulunsoitos­sa.
Kilpailuihin' osallistui 60 soittajaa
ja kun tieto näistä soittokisoista kantau­tui
Mannisenkin kuuluviin, päätti häh
IShteä taitoaan näyttämään. KiljSailu-kzfppaleekseen
hän valitsi Leivosen pols­kan,
yhden parhaimmista sävellyksis­tään,
jonka syntyhistoria on mielenkiin­toinen
sekin. VVilhelmiina Manninen
kertoi siitä seuraavaan tapaan:
"Manninen nousi aamuisin ahivar^
hain ja malttamatta edes pukea ylleen
hän otti viulunsa j a meni alusvaatteis­saan
ulos pihalle. M i f t i i i edessä^äsvoi
tuuhea koivu jonka oksilla pikkulinnut -
kesäaamuisin iloisesti visert^ivät ja
sinne kourun alle asettui Mahninfehviu-luineen.
Lintujen konserttia kuunnel­len
hän sävelsi sitten Leivosen ptolskan
ja tyyty\'äisenä hän, astui erään kerran
pirttiin sanoen vaimolleen: ;'*2!fyt se-on>'
valmis." — K u n Leivosen polsfeiihor
nen muun Mannisen sävellyksen ohella
on muistiinmerkitsemättä, ovat asiasta
kiinnostuneet useinkin tiedustelleet hä­nen
leskeltään eikö tämän osaisi rallat­taa
sitä ulkomuistista. Mutta Miina-vanhus
kertoo tällöin vastanneensa:
''Minulla oli aina niin paljon niitä pik- -
ku-leivosia pirtissä, etten ennättänyt
kunnella Mannisen leivosta." Kansan­naisen
naseva vastaus.
Mutta palataksemme niihin peliman-nikilpailuihin,
kävi siellä niin, että
Manninen jäi toiseksi Etelä ^Pohjan­maan
viedessä ensi palkinnon.
' S i e i l ' o l a i h a in sata ruunua katossa
j a ainain sata «valakejaa jokaisessa ruu­nassa
ja siel' oi ainain kolomattatuhat-ta
ihimistä, (jok oi kaik' herrasväkkee)
ja ne kaik' kahto minnuun j a minä _
hämmästyin enk muistanna^mita mun
^ piti soittaa.'* Ja kmi Manninen tosiaan
ei osannutkaan soittaa aikomaansa ;Lei*
vosen polskaa, soitti hän v a l s ^ fMand-shurian
kukkutbilla — eikä onnistunut
hyvin; iSanomalehdissä oli kuitenkin
ollut (Mannisen soittotaidosta eiittäin
myönteisiä mainimoja, joissa mm. sa-
^ nottiin, että Mannisen viulussa <rii iso
kaunis ääni ja hänen esityksensä puh­das
ja intoa hihkuva. Manninen oli jon-kun
a^aa apeilla mielin kilpailujen jäl­keensä
hän toivoi kovin, että saisi vielä
uuddleen kilpaäla Haudanmaan kanssa»
mutta niin^ei kuitenkaan tapahtunut.
Tuli mäailmahspta ja (uli paljon muuta.
Tällä tavoin soitellen ja vieraan töitä
tehden eleli Manninen Toholammilla
varhaiseen kuolemaansa asti maalis-kuun
13 päivänä v. 1919.
£^kä'liiankin usein soiyelletaan jo­honkin
henkilöön vertausta kynttilästä^
joka palaa molemmista päistä, mutta
kirjoittajasta kuitenkin tuntuu, että
vertaus sopii Manniseen. Hänhän o li
ihtohimoiiien soittaja, joka ei suonut
itselleen yön lepoa eikä p ä l v ^ rauhaa
ja jonka sitäpaitsi o\i tehtävä raskasta
ruumiillistakin työtä perheensä toi-meenUiIon
turvaamiseksi Ja -—tähän
kaikkeen on vielä lisättä^^ eräs seikka,
joka sdcin on otettaivra huomioon pyrit^
täessä luomaan objektiivinen kuva peli­manni
Mannisesti. Hän otti mielellään
ryypyn silloin tällöin. Mannisen kerro-t£
anku3 vasta sitten oikein innostuneen
soittamaan, kun hän o l i saanut kupilli­sen
viinaa. Lahjakkaillakin ihmisiltä on
heikkoutensa, Mannisella se oli tämän­laatuinen.
' ' '
Mannisen omien soittokappaleiden
määrä nousi useampaan sataan ja hionet
niistä, kuten juuri Leivosen polska, ovat
jääneet muistiin merkitsemättä. 'Noihin
aiiToihin ei maaseudulta löytynyt hen­kilöitä,
jotka olisivat kyenneet kirjoit­tamaan
midtteja paperille ja vasta nyt
vuosikynuneniä jälkeenpäin on yritetty
pelastaa mitä pelastettavissa on. Emil
Rytioja Kokkolasta on merkinnyt muis­tiin
varsin paljon Mannisen soittokap­paleita.
Hänen kertomansa mukaan ei
tässä maakunnassa ole muita Mantitsen
kappaleiden soittajia kuin Ylikorven
veljekset Eskolassa ja Leimo Jämsä T o -
holamniilla.
Toholammin hautausmaalle, jossa tä-l,
mmnf»*^^f elokuan 1 p i i T a i U b 1953
Peggi Loder, Torontosta, on
yksi Canadan Yleisradion näyt­telijättäriä,
joka esiintyy sellai­sissa
ohjelmissa kuitt The Tyler s.
Summer Pallono, Cnckoo Clock
House, Cross Section, Aunt Luöy
ja useissa muissa. Hän on ollut
radionäyttelijättärenä lapsesta
saakka.
*. • .
' 'SWU 3