1954-01-09-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
KAKSI punaista tunturikylää upefli
vastatusten, kumpikin korkealla
kumpareellaan. Niiden välissä kulke-
S}van laakson pohjassa virtasi voi-t
lakas musta joki, joka pauhasi ja ko-koskina
ja putouksina x^eltaessaan
rr.ervd kohti.
K\ lien välissä joki hiljeni suvannoksi,
1 :uita niin ylä- kuin alapuolellakin pau-u
vaahtoava, valkoinen koski.
Koskessa oli kivi, jota sanottiin am-luikiveksi,
koska se ikää^n kuin am-
[ lui i\yninä öinä, kun vesi solisi sen
I];vlkiin.
Kun vesi oli korkealla, ei kivi ulot-feanui
likikään pintaan, mufla matalan
heden aikana sen musta, hioutunut kär-
:i nousi joskus näkyviin. Sen alla
l;ääntyi vesi akanvirraksi, jossa väsy-eei
lohet lepäilivät mielellään.
Eteläpuolen talonpojat vetivät nuot-kaa
akanvirrassa, koska Aonmukivi si-laitsi
heidän alueellaan. Pohjoispuo-
:'n asukkaat katselivat kateellisina heijaan
menestystään,, laskivat nuottansa
^malle alueelleen, mutta eivät saaneet
ianot ta vastikään saalista.
Ktelätunturin suurisäntä Zackris otti
)uolet koko saaliista. Pohjoispuolen
[uu risantä Kersop taas puolet siitä vakasta,
mikä saatiin hänen kylänsä vesi-llueelta.
Kerran puolihämyisenä suviyönä Ker-
[top asetti myllynrattaan Ammukiven
rvikeen sillä tavoin, e t t ä akanvirta kier-
[yi pohjoispuolelle. Muutamia kertoja
Län sai runsaan saaliin, kun 'taas etelä-
[unturin miehet vetivät kiroillen vesi-
)enä. Viimein juoni tuli ilmi, ja ker-
[an Kerstop palasi kotiinsa pahoin pies-jvnä.
Siitä notkosta hän ei noussut lo-
)ullisesti. iHänen ainoa poikansa Olle
>eri talon, kun hän o l i kuollut.
Joki jakoi pitäjän etelä- ja pohjoisosaan.
Ani harva poika meni joen y l i
^osintamatkalle.
Mutta Ollen päässä kypsyi kumalli-lia
mietteitä, kun h ä n oli varttunut
ikuiseksi. Eräänä suviyönä hän meni
taikamaan, työnsi veneen vesille, souti
joen yli, asteli mietteliäänä jyrkkää rin-lettä
pitkin Zackriksen talon seinustalle
ja koputti Imbärin ikkunaan.
Imbär oli Zackriksen kaunis tytär.
>illä kertaa Ollen täy-tyi palata tyhjin
toimin takaisin. Mutta viikon päästä
iän uudisti saman rohkean teon, ja silloin
ilmestyi Imbär ikkunaan katsojaan,
kuka häiritsi hänen rauhaansa.
Uutta kamariinsa hän ei uskaliasta
Nuorukaista laskenut. Kolmannella
f^eralla otti Olle mukaansa pihdit, joilla
hän irroitti nauloja ikkunanpienoista.
p> ttö kumminkin avasi ikkunan ja torui
terävästi:
Sinäpä tulet kuin paholainen! Et-
^ös ollenkaan häpeä I Sinä tappelet,
If^-nä pureksit nuuskaa, sinä juot. viinaa,
-'nä p e t ä t tyttöjä — j a sinä, sinä —
*ainu matkoihisi senkin —.'
Multa seuraavana kesänä Imbär tai-
1 «^li- Olle souti joka yö joen yli. Hän
-- kumminkaan tiennyt,«että hänestä ja
t o s t ä oli ruvettu juoruamaan.
Kräänä yönä hän koputti jälleen Im-
|« arin ikkunaan.
I><ista pirtistä kuului pehmeitä aske-
•<;*a. keittiönovi kääntyi, askeleet v i i -
; neli\at eteisessä, mutta ovi avautui.
" t : saanutkaan suudelmaa, vaan
l - M i o v a n iskun vasten kasvojaan. Zack-
- ^i>oi portailla paitasillaan. Hän löi
' t kerran, jotta Olle perääntyi aske-
' ' r r ; i i ] . Nuorukainen ajatteli het-
'• inihäriä. Sitten hän näki pu-
! i . ia kohta sai ukko Zackris^xrus-l
i l i - c s t i selkäänsä. Olle tahtoi mak-
• vanhat kalavelat ja kostaa isänsä
" V i u a n .
n jälkeen Olle pysyi kauan poissa
' ttcläpuolelta. vaikka hän ikävöi-usoin
Imbäriä. Vasta myöhään
*<^ylla hän souti uudelleen virran y l i .
PELLE MORIN:
Tuntureiden lapset
-saattoi raivata tiensä vain lyömällä joka
suuntaan. Monet sinikirjavat, turvonneet
kasvot ja arat jäsenet kertoivat
seuraavana päivänä yön tapauksista.
Olle itsekään ei noussut koko päivänä
vuoteestaan, makaili vain pahoinpideltynä,
häpeilevänä ja vaiteliaana.
Olle toipui nopeasti. Eräänä iltana
muutamaa viikkoa myöhemmin hänen
päähänsä pälkähti, ettei venettä oltu
vedetty talviteloille. Ajatus piti häntä
tulisesti vallassaan, hän ei päässyt siitä
irti. Viimein hän asteli rinettä pitkin
rantaan tietämättä, mitä oikein teki.
Vene virui rannassa upeana ja kauniina.
Hänen oli pakko soutaa — ja kuinka
ollakaan, matka johti virran yli Imbärin
kotiin.
Itse ukko Zackris avasi oven ja koetti
ruveta parjaamaan, mutta tuohuksissaan
hän ei saanut ääntä. Ollekaan
ei puhunut, aikoi vain työntää ukon
tieltään ja mennä taloon. "Minä sanon
vain Imbärille pari sanaa", virkkoi
hän.
Ukko kiisi kuin nuoli noutamaan uu-ninkoukön,
jolla hän rupesi pieksemään
Ollea. "Vaikka olisi henki et astu",
puhisi hän.
"Minä en lyö sinua mielelläni", kähisi
Olle saadessaan otteen ukon vyötäisistä.
Zackris pudotti uuninkoukon ja
rupesi puimaan nyrkeillään. Ole painoi
päänsä alemmaksi ja nosti ukon kevyesti
kuin rukkasen ja kantoi häntä edestakaisin.
Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.
Zackris oli liian ylpeä huu-taakseen
apua. Ukon paita kietoutui
hartiain ympärille, kun hän yritti päästä
pinteestä. Jäsenet natisivat, kurkut
ähkyivät. Seinä kolahti joskus, kun
jalka osui siihen. Koira rupesi haukkumaan
kivusta.
Äkkiä Ollen valtasi mieletön raivo.
Ukko oli puraissut häntä olkapäähän.
Sekös teki kipeään. Zackris nousi uudelleen
permannosta ja pusertui rautaisen
otteen tempaamana. "Senkin saakeli
— vielä sinä puret!"
Sinä iltana olisi Ollesta tullut murhaaja,
jollei hän olisi hillinnyt luontoaan
Imbärin ja emännän tähden.
Anettuaan ukolle muutamia läimäyksiä
hän juoksi kumminkin matkoihinsa.
Kotona olivat jo kaikki levolla, kun
hän palasi. Äskeinen voitto harmitti
häntä. Miksi Jumalan tähden väkivalta
liittyi aina hänen kosintamatkoi-hinsa!
Olle herätti rengin. He panivat kaikessa
hiljaisuudessa hevosen valjaisiin.
Kohta he häipyivät täyttä vauhtia maan
tietä pitkin yön pimeyteen.
Kahden kesän aurinko kuivasi tienoon
kumpareita, kahden talven pakkanen
rakensi jääsillan kylien välille, ennen
kuin Olle palasi.
Nuorukainen oli ollut jonkinlaisessa
koulussa etelässä. Hän asteli nyt hiljakseen,
melkein ar\-okkaasti. Sunnuntaisin
hän jopa kulki keppi kädessä.
Ukko Zackriksen Olle tapasi kirkonmäellä
kohta paluunsa jälkeen.
Tiedättekö, mitä siellä kirkonmäellä
oikein tapahtui hiukan ennen jumalanpalveluksen
alkamista, kun talonpojat
seisoivat ryhmissä jutellen vuoden tulosta?
Niin, Olle asteli suoraa päätä Zackriksen
eteen eteläpuolen talonpoikien
sekaan, ojensi kätensä ja sanoi ihmeellisen
hyynellä ja hillityllä äänellä: —
Unohtakaamme kaikki entinen, ikään
kuin sitä ei olisi ollutkaan, Zackris.
Olen ollut maailmalla oppimassa ihmisten
tapoja. Minun on pakko pyytää
teiltä anteeksi. Olen kohdellut teitä
kovasti samoin kuin te minua. Jos
kaksi rehellistä miestä tarttuu toisensa
käteen, sen jälkeen, kun he ovat lyöneet
toistaan korvalle, ovat he entistäkin
kunnallisempia. Ei^tö niin, Zackris?
Zackris sähisi kiukkuisen solvauksen,
jota ei sovi painattaa. Ja kohtaus
päättyi siihen.
Myöhemmin miehet tapasivat toisensa
useinkin pitäjänkokouksissa ja muissa
neuvotteluissa. Zackris vastusti
kaikkea, mitä CHle eskii, mutta toinen
vastasi pahaan hyvällä, die olbi koska
h>'vänsä voinut työntää ukon pois
tunturipitäjän kunia-asemista, «nutta
hän luc^ui mahdollisuudestaan ja ehdotti
aina vanhusta. Hän jopui meni
niin pitkälle, että kieltäytyi valtiopäi-vämiesehdokkuudesta
Zackriksen hyväksi.
Imbäristä ei puhuttu sanaakaan, Olle
ei myöskään soutanet koskaan vastarannalle,
mutta ihmiset luulivat, että he
lähettivät toisilleen salaa kirjala|>pusia.
'Niin päästiin Halveen ja kevät tuli
odottamatta. Ei oikeastaan lian aikaisin,
mutta vanhojen merkkien mukaan;
kuitenkin.
. Eräänä päivänä Zackris istui pohjoispuolen
lauttavalkamassa lukien sanomalehteä,
jossa kerrottiin Ollen kieltäy-tvmiisestä
hänen hyväkseen. Tänne hän
oli tullut, kotiin hän ei voinut mennä.
Jäälohkareet virtasivat niin taajana
sumana, ettei airoa olisi \x)inut työntää
niiden väliin. Yrittää olisi voinut, jollei
koski olisi pauhannut paria sataa
syltä alempana. Koskenlaskusta ei o l lut
selviytynyt hengissä kukaan muu
kuin eräs Aselen poika, ja hän oli k i i t tänyt
Jumalaa, kun virta vei hänet
ehyenä rantaan,
Olle sahasi rankoja lauttavalkaman
lähettyvillä. Hän vilkuili joskus jokea,
joskus Zackrista. \'iimein hän lähti
sahapukkinsa luota juttelemaan laut-rin
kanssa, joka myös kaipasi mökkiinsä.
Ihme kyllä, tuli myös Zackris
hänen puheilleen.
— Joki virtaa tänään aika vuolaasti,
sanoi Zackris. — Moista en ole ennen
nähnyt. Enpä taida päästä tänääii
kotiin.
— Ei teidän tarvitse minnekään lähteä,
sanoi Olle. — Voittehan olla meillä
yötä.
— Oletko hullu, mies? Sitä ei tapahdu
sinä ilmoisna ikänä.
— Olette tervetullut — ja ilman ta-ka-
ajatuksia. Jos haluatte olla oikeudentuntoinen,
uskotte sen mutisematta.
— Jassoo — hm — hm — mmm.
Zackris Mansson pani nuuskaa kul-mahampaittensa
taakse ja katseli mietteliäänä
joen yli. Virta vieri yhä vin-n
a yönä Zackris ja tämän rengit ja
I ukulaiset pieksivät vuorostaan hä«et.
Han joutui ahtaalle, niin ahtaalle, että
Joululla on lahjojen tuojalla aina mahdollisuus löytää keinot päästä perille. Yllä nähdään joulupukki laskeutumassa Yhdysvaltain
Umavoimien lainaamasta helikopterista ptkkualukseen, joka vie hänet ja Englannin Ramsgaten kaupunkilaisten
lahjat 'North Goodwin" majakkalaivaan, joka myöskin näkyy kuvassa.
m L»q«nt»ina^ ifrnnOlmi» % pilTiaib 19S4
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 9, 1954 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1954-01-09 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki540109 |
Description
| Title | 1954-01-09-05 |
| OCR text |
KAKSI punaista tunturikylää upefli
vastatusten, kumpikin korkealla
kumpareellaan. Niiden välissä kulke-
S}van laakson pohjassa virtasi voi-t
lakas musta joki, joka pauhasi ja ko-koskina
ja putouksina x^eltaessaan
rr.ervd kohti.
K\ lien välissä joki hiljeni suvannoksi,
1 :uita niin ylä- kuin alapuolellakin pau-u
vaahtoava, valkoinen koski.
Koskessa oli kivi, jota sanottiin am-luikiveksi,
koska se ikää^n kuin am-
[ lui i\yninä öinä, kun vesi solisi sen
I];vlkiin.
Kun vesi oli korkealla, ei kivi ulot-feanui
likikään pintaan, mufla matalan
heden aikana sen musta, hioutunut kär-
:i nousi joskus näkyviin. Sen alla
l;ääntyi vesi akanvirraksi, jossa väsy-eei
lohet lepäilivät mielellään.
Eteläpuolen talonpojat vetivät nuot-kaa
akanvirrassa, koska Aonmukivi si-laitsi
heidän alueellaan. Pohjoispuo-
:'n asukkaat katselivat kateellisina heijaan
menestystään,, laskivat nuottansa
^malle alueelleen, mutta eivät saaneet
ianot ta vastikään saalista.
Ktelätunturin suurisäntä Zackris otti
)uolet koko saaliista. Pohjoispuolen
[uu risantä Kersop taas puolet siitä vakasta,
mikä saatiin hänen kylänsä vesi-llueelta.
Kerran puolihämyisenä suviyönä Ker-
[top asetti myllynrattaan Ammukiven
rvikeen sillä tavoin, e t t ä akanvirta kier-
[yi pohjoispuolelle. Muutamia kertoja
Län sai runsaan saaliin, kun 'taas etelä-
[unturin miehet vetivät kiroillen vesi-
)enä. Viimein juoni tuli ilmi, ja ker-
[an Kerstop palasi kotiinsa pahoin pies-jvnä.
Siitä notkosta hän ei noussut lo-
)ullisesti. iHänen ainoa poikansa Olle
>eri talon, kun hän o l i kuollut.
Joki jakoi pitäjän etelä- ja pohjoisosaan.
Ani harva poika meni joen y l i
^osintamatkalle.
Mutta Ollen päässä kypsyi kumalli-lia
mietteitä, kun h ä n oli varttunut
ikuiseksi. Eräänä suviyönä hän meni
taikamaan, työnsi veneen vesille, souti
joen yli, asteli mietteliäänä jyrkkää rin-lettä
pitkin Zackriksen talon seinustalle
ja koputti Imbärin ikkunaan.
Imbär oli Zackriksen kaunis tytär.
>illä kertaa Ollen täy-tyi palata tyhjin
toimin takaisin. Mutta viikon päästä
iän uudisti saman rohkean teon, ja silloin
ilmestyi Imbär ikkunaan katsojaan,
kuka häiritsi hänen rauhaansa.
Uutta kamariinsa hän ei uskaliasta
Nuorukaista laskenut. Kolmannella
f^eralla otti Olle mukaansa pihdit, joilla
hän irroitti nauloja ikkunanpienoista.
p> ttö kumminkin avasi ikkunan ja torui
terävästi:
Sinäpä tulet kuin paholainen! Et-
^ös ollenkaan häpeä I Sinä tappelet,
If^-nä pureksit nuuskaa, sinä juot. viinaa,
-'nä p e t ä t tyttöjä — j a sinä, sinä —
*ainu matkoihisi senkin —.'
Multa seuraavana kesänä Imbär tai-
1 «^li- Olle souti joka yö joen yli. Hän
-- kumminkaan tiennyt,«että hänestä ja
t o s t ä oli ruvettu juoruamaan.
Kräänä yönä hän koputti jälleen Im-
|« arin ikkunaan.
I> |
Tags
Comments
Post a Comment for 1954-01-09-05
