1949-06-18-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
>
II
Hl " Hi
18
4'
11^
Ff.
r
j "itu
Vt
il
M--
f t 1=
4 i-tmi
t i
1'
14! i
1
1 t
' « 4
1?
t
ix; h
' -
vollrsesti kuin ennenkin, "jopa nuo rosvotkin
tuolla ylhaäl^ huomaavat vaaran
olevan käsissä ja laukaisevat tykkejä
hädissään. Mutta siitä ei nyt lähde mitään
apua; hukka meidät perii; mutta
eivät nuo konnatkaan sitä vältä".
Vesi ulottui jo kainaloihin.
VII.
Vielä neljännestunti enää, niin olisi
vankilakomerö täyttynyt vedellä ja 85
ihmistä hukkunut siihen.
Mutta äkkiä koko laiva tärähti hirmuisesta
pamauksesta.. Ylhäältä kuului
sellaista ryminää ja pauketta, että se
sai veren suonissa hyyttymään. Tuntui
kuin hajoaisi koko laiva ; pieniksi
palasiksi. Hetkisen olivat kaikki huumauksissa,
ja kukin odotteli hiljaa, mitä
uusia hirmuja nyt oli tapahtuva.
Saipa rautainen ovikin ankaran tär
räyksen, niin ankaran, että se äkkiä aii^
keni selkoselälleen, ikäänkuin ei siinä
olisi lukkoa ja avainta ikinä ollutkaan.
V Aukosta kuulsi alas punainen vMp^
pahaenteinen valo, mikä fiiin monen pirv
(meän päivän perästä tunkeusi kome-'
"Salama on iskenyt laivaani" huudahti
inerimies ja syöksi valoa kohti. Muut
hänen perässään, paeten" vettä, joutuakseen
kenties . . . tulen uhriksi-
Vangit eivät olleet aavistaneetkaan,
että ulkona pauhasi raju ukonilma, tsillä
vankikomero oli veden pinnan alapuolella,
niin ettei sinne ulkoa kuulunut miltään
pauhinaa, paitsi hurjistuneitten
aaltojen raivo. Senvuoksi luulivatkin he
että salama, joka oli avannut heille tien
vapauteen, oli iskenyt kirkkaalta taivaalta.
Ensimmäisen ilon huumauksessa
luulivatkin he ihmeen tapahtuneen.
:Moniaan minuutin perästä olivat vangit
laivan kannella.
Laiva oli ilmitulessa.
, Salama oli iskenyt isoon mastoon ja
kaatanut sen pitkin laivan pituutta,
niin että se oli kaatuessaan särkenyt
kaikki, mitä sen alla oli.. Mutta ei
siinä kyllin. Salama iski vielä laivankanteen,
reväisten siihen suuren aukon,
syöksi sitten laivan sisustaan ja lehnel-ien
siellä toisesta metallikappaleesta toiseen
särki, sulatti, kulutti kaikki.. Sattuipa
sen tielle mainittu rautainen ovikin.,
johon se ahnaasti tarttui, taiyuttaeii
ja käärien sen kokoon hirveällä voimallaan.
Viimein se syöksyi sihisten veteen,
joka oli jo täyttänyt alimmaisen
ruuman ja nyt sammutti sähköyalomj
^ Kannella kohtasi vankeja kauhistava
••«äky.,,, . .;•
Kolme elementtiä: vesi, tuli ja ilma
bliyat kietoutuneet vimmattuun -taisteluun
elämästä ja kuolemasta. Neljäs
elementti, maa, olf, katsojain onnettomuudeksi,
kaukana tästä ottelusta.
Tuskin oli Andreas tullut kauan kai*
paamaansa raittiiseen Umaan, niin vyö-i-
ähti suunnaton aalto laivan ylitse ja
kastoi hänet läpimäräksi.. Kaikeksi onneksi
ennätti hän tarttua kiinni läheiseen
köyteen; (muuten olisi aalto temmaissut
hänet ammoittelevaan syvyyteen.. Samassa
kuului rajuja hätähuutoja: muutamat
vangeista näet, jotka tuskin olivat
päässeet yhdestä haudasta, oli ankara
kohtalo samassa heittän3rt toiseen.
Andreas ei uskaltanut hellittää kättänsä
köydestä, sillä aaltoja vyöryr alinomaa
laivan ylitse.. Laiva oli näet jo
vajonnut hyvin syvälle; mutta valloilleen
päässyt rajuilma pieksixnerta sano^
mattomalla vimmalla, pakottaen sitä yhä
uusiin ryntäyksiin poloista prikiä vastaan.
-
3Iustana ja tähdetonna kohoili taivas
möyryävän meren yllä, jonluipimi^
tuuli ulvoen kiiteli kuin jalopeura erämaan
hietatantereilla. Laivaa se piteli
lelunansa kuin fapset palloa. Milloin
viskasi meri avuUtman aluksen voimsd-lisesti
ylös. milloin heitti tuulispää sen
takaisin mustaan syvyyteen.- Tuorf tuostakin
tempasi aalto jonkun laivankannelta
ja vei hänet mukanaan öiseen
vetten erämaahan, josta ei enää mitään
pelastusta ollut.
~ Tämä kammottava näky oli tavallansa
valaistukin. Taivaalla kiitävistä raskaasta,
tuhoatihkäavista pilvistä sävähti
joskus veripunainen leimaus, jonka tai-kamaisessa
valossa ääretön merenpinta
loisti tuokion kaikkine lukemattomine
lakkapäisine aaltoineen, jotka ylfym-pärillä
telmivät,:vaahtoilivat> nieliA^t
toisiansa, ja jälleen uusia synnyttivät.
Väliaikoina taas antoi iso inasto valoa.
Se oli yhä vi^ä samassa asamossa, johon
ssdanigt^sen oli kaatanut^ ja leimusi
kuin^^tuiöaaä^ Pian
oli äe sytyttänyt laivankannen puuai-neetkinj^
rja nyt levisi tuli peloittavan
• Tiopi^ti^^yEi^ a^ niin 'oli laivan
keskus leimuayie^i^liekkien vallassa, jotka
miiodiKtiyät(laivan kokkapuolen ja
^eräkiiui sellaisen tuliseinän,
ettei ihmisen ollut ajattelemistakaan
päästä toisesta toiseen.
' iSiinnnnäh että laiva pian
hajoaisi kahteen osaan, ellei se jo sitä
ennen uppoisi meren sjrvyyteen.
Nämä kaksi* mahdollisuutta, ja ainoastaan
öämä, uhkasivat nyt "Plutoa" ja
kaikkia noita poloisia, jotka epätoivoisina,
suonenvetoisesti tarrautuiv^^ kiinni
lankkuihih'ja köyisiin.
Laiyayäen keskuudessa vallitsi täydellinen
epäjän^^ Ne, jbita aaUot
eivät vielä olleet liuuhtaisseet pois, olivat
juovuksissa; he jolivat näet lyöneet
pohjan rikki muutamista viina-astioista
ja juopuneet, ollaksensa edes Jiuumaus-tilassa,
k\m viimeinen hetki l)rö. Nyt
lauloivat ja pauhasivat he kuin riivatut,
ja heidän hurja huutonsa voitti välistä
yhdistyneitten elementtienkin raivoisan
melun.
Kap>teeni seisoi synkännäköisenä pe-rämaston
juurella> pideöen siitä kiinni.
Myrsky oli jo aikaa sitten temmaimut
pois hänen olkihattunsa; hänen valkoisen
pukunsa oli merivesi kiinnittänyt
tiukkaan hänen jäsentensä jTnpärille;
lujasti piti hän kumminkin vielä oikeassa
kädessänsä ruoskanvartta. Sieltä
* maston juurelta antoi hän kovalla ää--
nellään käskyjä, mutta niitä ei kukaan
ottanut korviinsa. L a i v a y äki oli
Umpikuuro.^ Irtipäässeistä vangeista ei
~ kukaan välittänyt^
Mutta • laiva vajosi vajoamistaan.
-Kapteeni huomasi, että meri oli nielaiseva
•ka&ki muutanian minuutin kuluttua.
Silloin ponnistihe hän, hyppäsi
^Väken^ keskelle ja huusi heille, minkä
ikinä jaksoi:
"Hohoi' miehet! Nyt hukutaan! >
Vene-alas- jai pian!'*
Mutta: miilut vain liauroivat hänelle
vasten sihniä.
Aallot olivat muutoin jo aikaa sitten
•vieneet veneen mukanaan.
ÄkkFä tuli tuo kamala hetki.
Laivan keskuksesta kajahti kumea
ryske ja ryminä. Pystysuora tulipatsas
leimahti ilmaan, korkeampi, kirkkaampi
kuin kaikki tähänastinen valkea. MU-jponittain
: hehkuvia punaisia säkeniä
-nousi sen mukana, se oh' tulisten sääskien
tahssiämustassa yössä. Seniälkeen
hajosi kokkapuoli.; S y \ ^ ä alhaalla, välähti
kuin hehkuva ahjo, mutta hetkiseksi
vain;- seuraavassa silmänräpäyksessä
oli jo vesi anastanut valtoihinsa hehkuvan'
kattilan; sihisten ja sähisten, valkoiseen
höyn^yn kietoutuneena, tukdh-tui
punainen tuli sitä voimakkaamman
elementin sylissä,- M syvyys
nielaisi -kitaansa isen mdemmat puolis-
Sacknsta rinnoista pääsi ^rksl ainoa>
yhteinen, sydäntä vihlaiseva hätähuuto.
Sittien oli tsu^
5 Palava kuva ei enäiä tulipa^a^
tetmunnut.v^ Pilkki^inu^lta !^
Ja VoitOstanisa^^^
huijassa täinssissa^ pauhasivat^ suuren
haudan kummuilla. * ,^ ^
Kevättervehdys
Munkkiniemestä
INÄ Ainp-Iriha Vanamo ojen jo
täyttänyt neljä vuotta ja paljon
oppinut. Tunnen kellonkin, joä vain
sen osoittimet ovat tÄteUla paikoilla Ja
ellen tiedä, ,vkys3rn Äikaneidiltä, joka
on mitä ystävällisin täti^
Erityisesti minä pidän leikkimisestä.
Hauskin leikeistä oh radioleikki. Radiona
minulla oh reikäpohjainen vihan-neskeitin.
Sen sisälle panen tyhjän si-nappipurkin,
joka oii Markus-setä. Sitten
alkaa lähetys. Minä rykäisen ennen
kuin Markus-setä ehtii kehoittaa —••
Markus-sedällä onnäet sellainen täpä
lastentunnilla. Kun saan ääneni selväksi,
alkaa, tieteellinen lähetys. Kerron
hänelle, että höyry tiivistyy katti-
. lan kanteen vedeksi;: Sitä Mjurkus-setä-ei
varmaa nkaaii ole ennen kiiullut. Sit-?
ten laulan omatekoisen Pupulauluni:
Pieni pupu raukka
kaislojen suojaan juoksi
---kylmä oh; pupun koti,
mutta Onpa tähdet kirkkaat
ja yöllä sininen rauha.
Kerran minä esitin Leenan kanssa
radiotanssia, mutta me emme osanneet
tanssia yhdessä, sillä Leena rupesi aina
kesken kaiken tanssimaan ruotsiksi, kun*
minä tanssin suomeksi.
Useasti minä kerron radioon myös satua
Punahilkasta. Minun satuni on jatkoa
soiihen satukirjan satuun. Se kuuluu:
"Kun susi oli syönyt mummon ja
Punahilkan ,se pani ulkö-öven takalukkoon
ja varmuusketjun paikoilleenl Sitten
susi harjasi hampaansa ja huuhteli
suunsa lämpimällä vedellä^sekä pesi kylpyhuoneessa
etu- ja takäkäpälänsä ja
kuononsa, mutta ei korviaan. Lopuksi
susi puki ylleen mummon yöpaidan ja
veti mummon herätyskellon, mutta ei
herätyspuoltä, koska seuraava piäivä oli ,
simnuntäi eikä suden tarvinnut mennä
toimeen. Vielä susi avasi makuuhuoneen
ikkunan, jotta se saisi hengittää
yöllä raitista ilmaa;^ Kun kaikki oli ktm-nossa,
susi asettui nukkumaan miihmion
sänkyyn. Se -sijoitti höj-hentyynyn kulman
sierameensa ja kaksii vasemman
etukäpälän varvasta- suuhunsa. -Juuri
silloin metsästäjäsetä. kulki ohitse i ä
kuuli äänekästä hnemistä. Hän pysa^
tyi makuuhuonjeenv ikkunan tae^^
ihmetteliyimtkä nuMnntoa vaivasi.^ Metr;
sästäjä-setä tuli levottomaksi ja soitti
ovikelloa. Mutta susi ei avannut. Silloin
met^tstäjä-setä palasi ikkunan taakse
ja kjrsyi, mitä muranmjlle kuuluu;^
Susi heräsi ja hermostui, kun sitä häirittiin
kesken uniaan. Se nousi haluttomasti
vuoteestaan ja pani takajalkoihinsa
mummon tossut^ jotta jalat eivät vilustuisi
kylmällä lattialla. Kun susi
sitten katsoi avoimesta ikkunasta, metsästäjäsetä
pelästyi ja juoksi kauemmaksi
kuin pippurit kasvaa. Sitten susi
joi hiukan keitettyä jäahdytettj^ vettä,
jossa ei ollut t^teereja ja paneutui uu-ddleen
nukkumaan. Jä hiin susi niik- v
kuu yhä vielä mtimmo ja Punahilkka
vatsassaan.*^
-Radiolähetys jatkuu. Sadun .jälkeen
. minä lasken radioon: yksi, kaksi, kolme,
n^jäi viisi, kuusi ci jpulukuusii vaan
kuusi, ymmärsikö Markus-setä, kuusi,
kymmenen, satajkafcsisataaivettä^sataa.
A^oin Markua^setä' sanbo>. että^
olea niin viisasjkuin^^ioppilas. :M
niinä ihhctttai^! että
;yidav^
sillä äidillä pitaä^^^ paljon tietoja. Här
vben tulee tietaä:;kaiky^smitainu]uL.h^
ndfi {»ilosta päivään kyselen^: Xitinav,
^ 9iyos haidca 6 ^
äidillä oh. niin.runsaasti huc
en kuitenkaan tiedä minkälai
let ovat. Isäkään"ei osannut
kä värittää niitä, vaikka pj
Radiorlähetyksen päätän
"ranskalaiseen iltaaA". Siti
isän kanssai^ Isä^ lukee ääneei
kirjallisuuden, kultaista kirja
syön ranskanleipää.
Päivisin' kun isä on toim(
menee ostöksillej minulla on
kotona. Mutta kerran äiti
nuUe seuraa.: Lähtiessään hi
nut istumiaan vaarin tuoliin j
nulle seuraksi "Seitsemän ve
loin minulla ei ollut ikävä ede
joka kuolLsairaalassa. Mur
katsoihassä jokaisen vierasti
na. Me iemfne halunneet jä
mälle yhtään yierasvuoroa.
kuolema kävikin mummon
nä yönä, jmiinärsin, että ku
rastunhitova^n sairaalassa
MinUh t^keeijsf^in miel^ pi
Olen luvannut sen itse syn
äiti ei jaksaisi.^ Kerran i
nudeni saiaMla^^h^ se^
itselleni. Mehfn lähinimän
luokse ja pyyisin häneltä 4cj
kointa ja pienintä lasta^ jostj
välitän Mutta puistotäti ei a
nä kyllä olisin isän kanssa i
pienen raukan ruokkia kasvis
että siitä olisi kehittynyt pia
ye lapsi.
Isä näkee paljon vaivaa c
minua puhumaan hj^ää kiel
meillä tuli Tapanin kanssa k
tä sanasta. Me leikimme lu;
panillä oli housuissa sanoma
nullä kumikangas, jotteivät
tuisi. Tapani rupesi ^yhtä
maan, • että hänen iisän^ c
päällikkö. Silloin minä sui
noin Tapanille, että hän pu
suomea. Sinun ei pidä san<
päällikkö, sillä se on ruotsia,
ropäällikkö, joka on hyvää
mallä kysyin, onko Tapanir
vai' vaatekomeron päällikkö
Erpinä iit£^^a npkk^m
ni kysyin isäita; tietääkö häi
tietää; että KäijsT ^
ja tfSMiä-jäminä
nut" vastäta^i:' Silloin minä
Käi ja J^ui£b:ei^70sä^
toista^s^^
lifena^ja mina^^lPa siitäkin
kuka imi^pöife^tytt^
iPöjat tiäevat kyliit^sään
taas kahanlJhgffle.—- "Elant
AlNOTURKl
Oli sekin huvi
MAATESSANI ja vaiva
telin lapsuuteni ajan <
kirjaa, Aapista, ja sitten Rt
sen tarinoita. Huomaamat
pahtui sillä tavalla, etä lent
sä avaruudessa sinne tänne
mihnekkä mennä. Siellä (
liitelemässä samalla lailla,
vastaani eräs vanha tuttava^
dyinune juttelemaan. Minä
^*Suil&m siis; olet; tääl
mitähän varten meidän täyt:
la hariiaflla, eikös heidän
joko ylhäällä tai alhaalla, k\
kirjoissa sanotaan."
**No iidihhän jninäkin luu]
päs näytä niin- olevan'*, si
*'Kävin'juuri tamanovellJ
sä sinn^, vaanv siellä san
tämä ole mikaatf tutUntovai
ne la^ceta.mUita kun tuomio
Missas> pain se on?"; kj
^'Tuolla se <in,>
SIVU 6
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 18, 1949 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1949-06-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki490618 |
Description
| Title | 1949-06-18-06 |
| OCR text |
>
II
Hl " Hi
18
4'
11^
Ff.
r
j "itu
Vt
il
M--
f t 1=
4 i-tmi
t i
1'
14! i
1
1 t
' « 4
1?
t
ix; h
' -
vollrsesti kuin ennenkin, "jopa nuo rosvotkin
tuolla ylhaäl^ huomaavat vaaran
olevan käsissä ja laukaisevat tykkejä
hädissään. Mutta siitä ei nyt lähde mitään
apua; hukka meidät perii; mutta
eivät nuo konnatkaan sitä vältä".
Vesi ulottui jo kainaloihin.
VII.
Vielä neljännestunti enää, niin olisi
vankilakomerö täyttynyt vedellä ja 85
ihmistä hukkunut siihen.
Mutta äkkiä koko laiva tärähti hirmuisesta
pamauksesta.. Ylhäältä kuului
sellaista ryminää ja pauketta, että se
sai veren suonissa hyyttymään. Tuntui
kuin hajoaisi koko laiva ; pieniksi
palasiksi. Hetkisen olivat kaikki huumauksissa,
ja kukin odotteli hiljaa, mitä
uusia hirmuja nyt oli tapahtuva.
Saipa rautainen ovikin ankaran tär
räyksen, niin ankaran, että se äkkiä aii^
keni selkoselälleen, ikäänkuin ei siinä
olisi lukkoa ja avainta ikinä ollutkaan.
V Aukosta kuulsi alas punainen vMp^
pahaenteinen valo, mikä fiiin monen pirv
(meän päivän perästä tunkeusi kome-'
"Salama on iskenyt laivaani" huudahti
inerimies ja syöksi valoa kohti. Muut
hänen perässään, paeten" vettä, joutuakseen
kenties . . . tulen uhriksi-
Vangit eivät olleet aavistaneetkaan,
että ulkona pauhasi raju ukonilma, tsillä
vankikomero oli veden pinnan alapuolella,
niin ettei sinne ulkoa kuulunut miltään
pauhinaa, paitsi hurjistuneitten
aaltojen raivo. Senvuoksi luulivatkin he
että salama, joka oli avannut heille tien
vapauteen, oli iskenyt kirkkaalta taivaalta.
Ensimmäisen ilon huumauksessa
luulivatkin he ihmeen tapahtuneen.
:Moniaan minuutin perästä olivat vangit
laivan kannella.
Laiva oli ilmitulessa.
, Salama oli iskenyt isoon mastoon ja
kaatanut sen pitkin laivan pituutta,
niin että se oli kaatuessaan särkenyt
kaikki, mitä sen alla oli.. Mutta ei
siinä kyllin. Salama iski vielä laivankanteen,
reväisten siihen suuren aukon,
syöksi sitten laivan sisustaan ja lehnel-ien
siellä toisesta metallikappaleesta toiseen
särki, sulatti, kulutti kaikki.. Sattuipa
sen tielle mainittu rautainen ovikin.,
johon se ahnaasti tarttui, taiyuttaeii
ja käärien sen kokoon hirveällä voimallaan.
Viimein se syöksyi sihisten veteen,
joka oli jo täyttänyt alimmaisen
ruuman ja nyt sammutti sähköyalomj
^ Kannella kohtasi vankeja kauhistava
••«äky.,,, . .;•
Kolme elementtiä: vesi, tuli ja ilma
bliyat kietoutuneet vimmattuun -taisteluun
elämästä ja kuolemasta. Neljäs
elementti, maa, olf, katsojain onnettomuudeksi,
kaukana tästä ottelusta.
Tuskin oli Andreas tullut kauan kai*
paamaansa raittiiseen Umaan, niin vyö-i-
ähti suunnaton aalto laivan ylitse ja
kastoi hänet läpimäräksi.. Kaikeksi onneksi
ennätti hän tarttua kiinni läheiseen
köyteen; (muuten olisi aalto temmaissut
hänet ammoittelevaan syvyyteen.. Samassa
kuului rajuja hätähuutoja: muutamat
vangeista näet, jotka tuskin olivat
päässeet yhdestä haudasta, oli ankara
kohtalo samassa heittän3rt toiseen.
Andreas ei uskaltanut hellittää kättänsä
köydestä, sillä aaltoja vyöryr alinomaa
laivan ylitse.. Laiva oli näet jo
vajonnut hyvin syvälle; mutta valloilleen
päässyt rajuilma pieksixnerta sano^
mattomalla vimmalla, pakottaen sitä yhä
uusiin ryntäyksiin poloista prikiä vastaan.
-
3Iustana ja tähdetonna kohoili taivas
möyryävän meren yllä, jonluipimi^
tuuli ulvoen kiiteli kuin jalopeura erämaan
hietatantereilla. Laivaa se piteli
lelunansa kuin fapset palloa. Milloin
viskasi meri avuUtman aluksen voimsd-lisesti
ylös. milloin heitti tuulispää sen
takaisin mustaan syvyyteen.- Tuorf tuostakin
tempasi aalto jonkun laivankannelta
ja vei hänet mukanaan öiseen
vetten erämaahan, josta ei enää mitään
pelastusta ollut.
~ Tämä kammottava näky oli tavallansa
valaistukin. Taivaalla kiitävistä raskaasta,
tuhoatihkäavista pilvistä sävähti
joskus veripunainen leimaus, jonka tai-kamaisessa
valossa ääretön merenpinta
loisti tuokion kaikkine lukemattomine
lakkapäisine aaltoineen, jotka ylfym-pärillä
telmivät,:vaahtoilivat> nieliA^t
toisiansa, ja jälleen uusia synnyttivät.
Väliaikoina taas antoi iso inasto valoa.
Se oli yhä vi^ä samassa asamossa, johon
ssdanigt^sen oli kaatanut^ ja leimusi
kuin^^tuiöaaä^ Pian
oli äe sytyttänyt laivankannen puuai-neetkinj^
rja nyt levisi tuli peloittavan
• Tiopi^ti^^yEi^ a^ niin 'oli laivan
keskus leimuayie^i^liekkien vallassa, jotka
miiodiKtiyät(laivan kokkapuolen ja
^eräkiiui sellaisen tuliseinän,
ettei ihmisen ollut ajattelemistakaan
päästä toisesta toiseen.
' iSiinnnnäh että laiva pian
hajoaisi kahteen osaan, ellei se jo sitä
ennen uppoisi meren sjrvyyteen.
Nämä kaksi* mahdollisuutta, ja ainoastaan
öämä, uhkasivat nyt "Plutoa" ja
kaikkia noita poloisia, jotka epätoivoisina,
suonenvetoisesti tarrautuiv^^ kiinni
lankkuihih'ja köyisiin.
Laiyayäen keskuudessa vallitsi täydellinen
epäjän^^ Ne, jbita aaUot
eivät vielä olleet liuuhtaisseet pois, olivat
juovuksissa; he jolivat näet lyöneet
pohjan rikki muutamista viina-astioista
ja juopuneet, ollaksensa edes Jiuumaus-tilassa,
k\m viimeinen hetki l)rö. Nyt
lauloivat ja pauhasivat he kuin riivatut,
ja heidän hurja huutonsa voitti välistä
yhdistyneitten elementtienkin raivoisan
melun.
Kap>teeni seisoi synkännäköisenä pe-rämaston
juurella> pideöen siitä kiinni.
Myrsky oli jo aikaa sitten temmaimut
pois hänen olkihattunsa; hänen valkoisen
pukunsa oli merivesi kiinnittänyt
tiukkaan hänen jäsentensä jTnpärille;
lujasti piti hän kumminkin vielä oikeassa
kädessänsä ruoskanvartta. Sieltä
* maston juurelta antoi hän kovalla ää--
nellään käskyjä, mutta niitä ei kukaan
ottanut korviinsa. L a i v a y äki oli
Umpikuuro.^ Irtipäässeistä vangeista ei
~ kukaan välittänyt^
Mutta • laiva vajosi vajoamistaan.
-Kapteeni huomasi, että meri oli nielaiseva
•ka&ki muutanian minuutin kuluttua.
Silloin ponnistihe hän, hyppäsi
^Väken^ keskelle ja huusi heille, minkä
ikinä jaksoi:
"Hohoi' miehet! Nyt hukutaan! >
Vene-alas- jai pian!'*
Mutta: miilut vain liauroivat hänelle
vasten sihniä.
Aallot olivat muutoin jo aikaa sitten
•vieneet veneen mukanaan.
ÄkkFä tuli tuo kamala hetki.
Laivan keskuksesta kajahti kumea
ryske ja ryminä. Pystysuora tulipatsas
leimahti ilmaan, korkeampi, kirkkaampi
kuin kaikki tähänastinen valkea. MU-jponittain
: hehkuvia punaisia säkeniä
-nousi sen mukana, se oh' tulisten sääskien
tahssiämustassa yössä. Seniälkeen
hajosi kokkapuoli.; S y \ ^ ä alhaalla, välähti
kuin hehkuva ahjo, mutta hetkiseksi
vain;- seuraavassa silmänräpäyksessä
oli jo vesi anastanut valtoihinsa hehkuvan'
kattilan; sihisten ja sähisten, valkoiseen
höyn^yn kietoutuneena, tukdh-tui
punainen tuli sitä voimakkaamman
elementin sylissä,- M syvyys
nielaisi -kitaansa isen mdemmat puolis-
Sacknsta rinnoista pääsi ^rksl ainoa>
yhteinen, sydäntä vihlaiseva hätähuuto.
Sittien oli tsu^
5 Palava kuva ei enäiä tulipa^a^
tetmunnut.v^ Pilkki^inu^lta !^
Ja VoitOstanisa^^^
huijassa täinssissa^ pauhasivat^ suuren
haudan kummuilla. * ,^ ^
Kevättervehdys
Munkkiniemestä
INÄ Ainp-Iriha Vanamo ojen jo
täyttänyt neljä vuotta ja paljon
oppinut. Tunnen kellonkin, joä vain
sen osoittimet ovat tÄteUla paikoilla Ja
ellen tiedä, ,vkys3rn Äikaneidiltä, joka
on mitä ystävällisin täti^
Erityisesti minä pidän leikkimisestä.
Hauskin leikeistä oh radioleikki. Radiona
minulla oh reikäpohjainen vihan-neskeitin.
Sen sisälle panen tyhjän si-nappipurkin,
joka oii Markus-setä. Sitten
alkaa lähetys. Minä rykäisen ennen
kuin Markus-setä ehtii kehoittaa —••
Markus-sedällä onnäet sellainen täpä
lastentunnilla. Kun saan ääneni selväksi,
alkaa, tieteellinen lähetys. Kerron
hänelle, että höyry tiivistyy katti-
. lan kanteen vedeksi;: Sitä Mjurkus-setä-ei
varmaa nkaaii ole ennen kiiullut. Sit-?
ten laulan omatekoisen Pupulauluni:
Pieni pupu raukka
kaislojen suojaan juoksi
---kylmä oh; pupun koti,
mutta Onpa tähdet kirkkaat
ja yöllä sininen rauha.
Kerran minä esitin Leenan kanssa
radiotanssia, mutta me emme osanneet
tanssia yhdessä, sillä Leena rupesi aina
kesken kaiken tanssimaan ruotsiksi, kun*
minä tanssin suomeksi.
Useasti minä kerron radioon myös satua
Punahilkasta. Minun satuni on jatkoa
soiihen satukirjan satuun. Se kuuluu:
"Kun susi oli syönyt mummon ja
Punahilkan ,se pani ulkö-öven takalukkoon
ja varmuusketjun paikoilleenl Sitten
susi harjasi hampaansa ja huuhteli
suunsa lämpimällä vedellä^sekä pesi kylpyhuoneessa
etu- ja takäkäpälänsä ja
kuononsa, mutta ei korviaan. Lopuksi
susi puki ylleen mummon yöpaidan ja
veti mummon herätyskellon, mutta ei
herätyspuoltä, koska seuraava piäivä oli ,
simnuntäi eikä suden tarvinnut mennä
toimeen. Vielä susi avasi makuuhuoneen
ikkunan, jotta se saisi hengittää
yöllä raitista ilmaa;^ Kun kaikki oli ktm-nossa,
susi asettui nukkumaan miihmion
sänkyyn. Se -sijoitti höj-hentyynyn kulman
sierameensa ja kaksii vasemman
etukäpälän varvasta- suuhunsa. -Juuri
silloin metsästäjäsetä. kulki ohitse i ä
kuuli äänekästä hnemistä. Hän pysa^
tyi makuuhuonjeenv ikkunan tae^^
ihmetteliyimtkä nuMnntoa vaivasi.^ Metr;
sästäjä-setä tuli levottomaksi ja soitti
ovikelloa. Mutta susi ei avannut. Silloin
met^tstäjä-setä palasi ikkunan taakse
ja kjrsyi, mitä muranmjlle kuuluu;^
Susi heräsi ja hermostui, kun sitä häirittiin
kesken uniaan. Se nousi haluttomasti
vuoteestaan ja pani takajalkoihinsa
mummon tossut^ jotta jalat eivät vilustuisi
kylmällä lattialla. Kun susi
sitten katsoi avoimesta ikkunasta, metsästäjäsetä
pelästyi ja juoksi kauemmaksi
kuin pippurit kasvaa. Sitten susi
joi hiukan keitettyä jäahdytettj^ vettä,
jossa ei ollut t^teereja ja paneutui uu-ddleen
nukkumaan. Jä hiin susi niik- v
kuu yhä vielä mtimmo ja Punahilkka
vatsassaan.*^
-Radiolähetys jatkuu. Sadun .jälkeen
. minä lasken radioon: yksi, kaksi, kolme,
n^jäi viisi, kuusi ci jpulukuusii vaan
kuusi, ymmärsikö Markus-setä, kuusi,
kymmenen, satajkafcsisataaivettä^sataa.
A^oin Markua^setä' sanbo>. että^
olea niin viisasjkuin^^ioppilas. :M
niinä ihhctttai^! että
;yidav^
sillä äidillä pitaä^^^ paljon tietoja. Här
vben tulee tietaä:;kaiky^smitainu]uL.h^
ndfi {»ilosta päivään kyselen^: Xitinav,
^ 9iyos haidca 6 ^
äidillä oh. niin.runsaasti huc
en kuitenkaan tiedä minkälai
let ovat. Isäkään"ei osannut
kä värittää niitä, vaikka pj
Radiorlähetyksen päätän
"ranskalaiseen iltaaA". Siti
isän kanssai^ Isä^ lukee ääneei
kirjallisuuden, kultaista kirja
syön ranskanleipää.
Päivisin' kun isä on toim(
menee ostöksillej minulla on
kotona. Mutta kerran äiti
nuUe seuraa.: Lähtiessään hi
nut istumiaan vaarin tuoliin j
nulle seuraksi "Seitsemän ve
loin minulla ei ollut ikävä ede
joka kuolLsairaalassa. Mur
katsoihassä jokaisen vierasti
na. Me iemfne halunneet jä
mälle yhtään yierasvuoroa.
kuolema kävikin mummon
nä yönä, jmiinärsin, että ku
rastunhitova^n sairaalassa
MinUh t^keeijsf^in miel^ pi
Olen luvannut sen itse syn
äiti ei jaksaisi.^ Kerran i
nudeni saiaMla^^h^ se^
itselleni. Mehfn lähinimän
luokse ja pyyisin häneltä 4cj
kointa ja pienintä lasta^ jostj
välitän Mutta puistotäti ei a
nä kyllä olisin isän kanssa i
pienen raukan ruokkia kasvis
että siitä olisi kehittynyt pia
ye lapsi.
Isä näkee paljon vaivaa c
minua puhumaan hj^ää kiel
meillä tuli Tapanin kanssa k
tä sanasta. Me leikimme lu;
panillä oli housuissa sanoma
nullä kumikangas, jotteivät
tuisi. Tapani rupesi ^yhtä
maan, • että hänen iisän^ c
päällikkö. Silloin minä sui
noin Tapanille, että hän pu
suomea. Sinun ei pidä san<
päällikkö, sillä se on ruotsia,
ropäällikkö, joka on hyvää
mallä kysyin, onko Tapanir
vai' vaatekomeron päällikkö
Erpinä iit£^^a npkk^m
ni kysyin isäita; tietääkö häi
tietää; että KäijsT ^
ja tfSMiä-jäminä
nut" vastäta^i:' Silloin minä
Käi ja J^ui£b:ei^70sä^
toista^s^^
lifena^ja mina^^lPa siitäkin
kuka imi^pöife^tytt^
iPöjat tiäevat kyliit^sään
taas kahanlJhgffle.—- "Elant
AlNOTURKl
Oli sekin huvi
MAATESSANI ja vaiva
telin lapsuuteni ajan <
kirjaa, Aapista, ja sitten Rt
sen tarinoita. Huomaamat
pahtui sillä tavalla, etä lent
sä avaruudessa sinne tänne
mihnekkä mennä. Siellä (
liitelemässä samalla lailla,
vastaani eräs vanha tuttava^
dyinune juttelemaan. Minä
^*Suil&m siis; olet; tääl
mitähän varten meidän täyt:
la hariiaflla, eikös heidän
joko ylhäällä tai alhaalla, k\
kirjoissa sanotaan."
**No iidihhän jninäkin luu]
päs näytä niin- olevan'*, si
*'Kävin'juuri tamanovellJ
sä sinn^, vaanv siellä san
tämä ole mikaatf tutUntovai
ne la^ceta.mUita kun tuomio
Missas> pain se on?"; kj
^'Tuolla se |
Tags
Comments
Post a Comment for 1949-06-18-06
