Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 6, 1954

              M A R J A T TA MUISTOJEN
VANKINA
Jatkoa
Jouni lähtee yksin kotimökilleen. Sen
uusi rakennus loistaa puhtaan valkoise­na
. . . Toivola, sanoo Jouni itsekseen.
Sen nimen antoi sinulle E l l i ja sen saat
myöskin pitää.
Aamulla noutaa Jouni Ellin ja niin
he lähtevät soutamaan vastavirtaan
kohti pappilaa. Joissakin Jcohdin virta
on niin voimakas, ettei vene l i &u 'kuin
hyvin hitaasti eteenpäin. ^Näinköhän
meillä on aina elämässämme vastavirta,
sanoo Elli surumielisesti.
— E i ole, vastaa Jouni iloisesti, sillä
jo taäcaisin tullessa meillä on myötävirta
ja sehän vasta alkua onkin meidän yh­teisen
elämämone tiellä.
Jouni istuu uuden rakennufksensa por­tailla,
ympärillään tyyni syksyinen hil­jaisuus.
'Kosken kohina on ainoa hil­jaisuuden
rikkova äimi. Tähdet sytty­vät
vaaleina taivaalle. Jouni katselee
vastakkaisella puolella olevaa navetan
ke-hää. Se ei ote vielä vahnis, mutta jo
tulevana talvena sen täytyy olla läm­min.
Sisältä alkaa kuulua hiljaista laulua,
sitten avautuu ovi ja E l l i astuu Jouhin
vierelle. Jouni panee kätensä E l l in vyö­täisille,
vetää hänet lähelleen ja suute­lee
pehmeää poskea.
— Tänään kuulutettiin kirkossa
maailman onnellisin pari, sanoo hän hil­jaa.
E l l i huokaa onnellisena. — Jospa voi­sinkin
tehdä sinut onneliseksi, sanoo
'hän, katsoen syvälle Jounin silmiin.
Mutta sanohan, rakas, mikä sai sinut
iin äkkiä kosimaan minua?
— Rakkaus, vastaa Jouni. Vai etkö
voi uskoa, että rakastan sinua? Eikö
tämä todista sitä . . . Jouni suutelee
kiihkeästi 'Elliä. Etkö tunne sitä?
— Tunnen, mutta sittenkin on jota­k
i n joka epäilyttää minua. Ihmiset tou­husivat,
että Alnnelin ja sinun kihlajai-sesi
olisivat juuri tänä iltana . . .
— .Säilän nyt kysele, etkö ole onnel­linen
morsian?
— CMen, mutta sittenkin olisi 'halu­kas
tietämään totuuden, muuten se py­syy
kuin varjona onnemme taivalla,
kuiskaa E l l i.
— CHet oikeassa. Olet oikeutettu
tietäimään totuuden, mutta muista, että
,se ei saa muuttaa meidän suhdettanmie.
O l i n jotenkin Annelin lumoissa. Hän
Soralla Ji^ kalpavkaeUa ItaBoiUa. ett&
imluM vmtanonl Ja HelTta iitt
Helini Wilhelniiina
Kuusisto
Inoii halvmidMMi
FMi Afthvrin», Oat^ iMliritmai M
195S.
H«lal oli mjnkpvri 'txtK^ätiai^^
lanalrlHihin » l a j M . MMtealiiBtea,
JMlnlaiitai SS p, ItSt.
tiUUlft. UkjA atakM ia yksi ^ S M -
fttt laaja UilaTapUri mm Ja
M»4hitWn jMU«kn«a IT p-.aA
FMi AfUiarte iMtMMMaaluua
SarcUUi Ifanmin lakkasi sytdUmlstä,
Alcak Idrkaa painui ikiuneen.
MidMai EMU.
Aina muistamme &iti& rakkaudella.
Tytttrcal Hdvi perheineen.
määräili täällä omailla touhukkaalla ta­vallaan.
Hän myöskin esitti, että me­nisimme
kihloihin tänään . . . Mutta
se oli ennen sitä yötä jolloin omistin
sinut. Olisäco mielestäsi ollut miehekäs­tä
jättää sinut sen jälkeen mitä oli ta­pahtunut
. . . Xa toiseksi, rakastan s i ­nua
enkä Annelia. Uskotko sen?
Jouni nostaa E l l in painunutta pää­tä
hiljaa leuasta. — iKatsos, emme voi­neet
sille mitään, annathan anteeksi?
E l l in silmät tulvalitavat täyteen kyy­neliä
ja hän kuiskaa: E i sinun olisi sen
takia saanut sitoa itseksi. Kukaan ei
olisi saanut sitä tietää, että sinä olet lap­seni
isä.
Jouni nostaa Ellin syliinsä. Kulta
vaimo, omani . . . Jos olisin-jättänyt
sinut, niin miten olisi käynyt sinulle, ra­kas.
'En edes osannut ajatella sitä mah­dollisuutta.
Kaikki olisi ehkä mennyt
loisin, mutta onneksi tuli vanha Kum­maan
Matti ja hän kertoi minulle tari­nansa.
Silloin selvisi minulle, että vain
sinun kanssasi voin tulla onnelliseksi.
Sitten, p?kku E l l i , kerron sinulle tari­nan
sieltä kaukaa merien takaa.
— E n ihalua kaunistella. Elin siellä
välillä huonoa el^ää, join- satamissa
ja elin kapakkatyttöjen kanssa. Se ei
ole kaunista ja helppoa kertoa sinunlai­sellesi
viattomalle tytölle, mutta jo^us
se kuitenkin voisi tulla t i e t o o s i . . . N i i n,
siellä oM minulla vaimo, tosin vihkimä-tön.
Asuimme yhdessä puolisen vuot­ta,
^itten näin, että poissa ollessani
'hän vietti huonoa elämää toisten mies­ten
kanssa. Hän o l i Hse, josta kerran
puhuin itscfkseni ja sinä satuit sen kuu­lemaan.
'Ikävöin, rakastin häntä ja luulin
myöskin hänen rakastavan minua. Nyt
olen pääss}^ siitä. Täällä kosken kohi­nassa
olen unohtanut hänet ja vain s i ­nun
sinisilmäsi loistavat minulle kuin
tähdet taivaalla, luvaten ja antaen elä­män
autuuden . . . Uskotko- Elli?
— Uskon, Jouni, sanoo E l l i katsoen
Jounia silmiin. Sinä olet minun ainoa­ni.
En silti vaadi ^inua olemaan sa­manlainen.
Olethan nähnyt niin paljon
maailmaa ja olethan nyt minun.
— Olen . . . varmasti olen. Toivon
voivani olla yhtä u^ollinen kuin vanha
iMatti muistolleen.
—Kiitos, sanoo A l i hiljaa. Nyt
menenune sisälle, yö on kylmä. Parin
viikon kuluttua käymme sitten vetä­mässä
umpisolmun. Siihen asti nukun
minä tuvan puolella, sillä se on parem­p
i , jos sattuisi joku vieras tulemaan.
'Siksi olisinkin halunnut olla vielä Sa-ranpäässä.
Jouni vetää ElKn syliinsä, hyväilee
ja kuiskaa: 'Nuku hyvin! Sitten p^ainuu
ovi heidän välillään kiinni.
EHi valvoo kauan vuoteellaan. Aja­tukset
kulkevat menneisyydessä. Hän
on pienen köyhän kodin lapsi, « ä n ei
ole koskaan tottunut ylellisyyteen. Työ
ja puute ovat olleet aina hänen seura-laisiaan.
Miten tulisi olemaan eteen­päin?
Jäksaialko hän Jounin vaimona
kantaa kortensa kodin hyväksi. EWi tie­tää,
että uutistaloESsa tarvitaan rohkeut­ta
ja voimaa, vaScka maan ja metsän
Jouni onkin saanut perinnöksi. Ilman
työtä j a ponnistelua ei talo ke^iittj-isi
eteenpäin. MutU häneltä, Saranpään
pienellä palvelustytöllä olisi rohkeutta
ja tahtoa osaltaan tehdä osansa uuden
kodin rakentamisessa.
Sisähuoneessa vrfvoo myöskin Jouni.
Elämän riemu täyttää hänen sydämen­sä.
Elli, hänen pieni morsiamensa on
tuoHa seinän taicana. Hänen mielensä
tekisi mennä tytön luo^kse. Mutta E l ­lin
pyytävä ja rukoHeva katse muistuu
mieleen ja pidättää hänet. Elli on
luottanut häneen ja nukkuu jo varmaan
rasittavan matkan jälkeen.
Jouni ajattelee tämänpäiväistä van­hempiensa
tapaamista kirkolla. He oli­vat
tapansa mukaan tulleet jumälanpal-veli&
seen. Ennen kirkonmenojen alka­mista
oli Jouni keksinyt heidät väen
joukosta, Elli oli ollut edempänä ja
hän oli puhellut jotakin isän j a äidin
kanssa. Ei hän ollut voinut kertoa si­tä,
että hänet ja E l l i kuuluteUan tä­nään.
Äiti oli sanonut olleensa hudis­saan
siitä, miten hän oli yksin viettä­nyt
aikansa jo useamman viikon omassa
kodissaan, käymättä ollenkaan lapsuu­den
kodissaan. Sitten he olivat eron­neet
j a hänen vanliemmilleen oli aivan
yllätyksenä tullut poikansa kuulutus
. . . Mitähän siitä äiti mahtoi ajatella.
Olihan äiti sentään aina ollut hänen us­kottunsa.
Näihin ajatuksiin Jouni vii­mein
nukahti.
Aamulla herättyään menee Jouni t u ­van
puolelle. E l l i on jo keittänyt aamu­kahvin.
Hakenut ulkoa jonkun värik­kään
le^htipuun oksan ja asettanut ne
maljakkoon pöydälle. Iloisena hän tou­huaa
lieden luona. Jouni sieppaa häntä
vyötäisiltä ja kääntää itseensä päin.
— Hyvää huomenta, pikku emäntä.
— Huomenta, Toivolan isäntä, vas­taa
E l l i . Käyhän nyt ottamaan aamu­kahvisi.
Oletko sinä jo juonut? kysyy Jou­ni.
— No, en, en vielä. Odottelin sinua
«heräämään.
—• Sitten juommekin yhdessä.
jaisuudessa he juovat sen. '
meidän ensimmäinen yfateiiKA
kahvimme, ajattelee kumpikii
halua rfkkoa Jounin hiljaista t
vaikka monet kysymykset
k i n hänen mielessään.
Ovi avautuu hiljaa ja huomaamatta*
Jounin isä seisoo ovella, toivottaen
vää huomenna taloon. Säpsähtäen i
see E l l i , mutta Jouni kääkee
sesti isää istumaan kahvipöydän a
reen. Isä^ näyttää miettiväiseltä
avuttomalta, mutta Jounin rai
auttaa häntä tasapainon saavuttamis»
sa.
Hän istuu pöytään ja ottaa ElKnle^
nättämän kahvikupin kiitollisena vas-taan.
Tulinpahan katsomaan, saan
hän. Oli niin yllättävää kuulla teidä
kuulutuksenne . . . <No, onneksi'(dkooa.
Olisi Jouni kuitenkin saanut ensää
käydä näyttämässä morsianta aidat
/Hän hiin paheksui sitä, kun ei ole tietä,
nyt morsiuslahjaa varata ja biahan s
kylä huutanut yhtä ja toista. 'Um
omapa on asianne> täysi-ikäinen~
'olet . . . T o i n vähän tuomisia— tiiift.
ne rapulle jätin — r - vähän ädin läKetti
mää. Koska voitte hakea rie lehmät j»
hevosen. Ahdasta kun on sielläkiirki
sisälle tulevat.
Kiitos, sanoo E l l i hiljaa ja lähtee no*
tamaan isäÄ- eväslaukkua eteisestä. EK
pyörähtää sitten kamarin puolelle,.»,
velien isällä ja Jounilla olevan jotaidn
puhumista, mitähän sitten lieneekin; jo­t
a hän ei halua kuunnella.
(Ellin mentyä sanoo isä: — Mitkähai
(Elli kaataa kahvia kuppeihin ja h i l - sinulla mahtoivat olla tuohon t^
Kansainvälisesti
suositun
hanuritaiteilijan
PAUL
NORRBACKAN
soittamia
FENNIA'
LEVYJÄ
on vielä saatavana
^^apauden kirjakaupasta
* Meillä on suuri ilo esittää Canadan suomalaisille kuu­luisan
hanuritaiteilijan Paul Norrbaökan soittamat
"Fennia"-levyt, jotka olemme levyttäneet siinä mielessä,
että jokaisella tämän maan suomalaisella olisi tilaisuus
kuulla hänen soittoaan ja nauttia siitä.
! VARASTOSSAMME SEURAAVAT FENNIA-LEVYT: !
F-lOl varisevat lehdet, valssi, säv. Paul Norrback
Koomikkojen tanssi, säv. Smetana
Unkkaalla j&allii. polkka, säv. Paul Norrback
Tuli tanssi, säv. DePalla, sov. Paul Norrbaak
Polkka mollissa, säv. Ritter, sov. Paul Norrback
Mustasukkaisuus, tango, säv. Gade, sov. Paul Norrback
Unkarilainen tanssi No. 5, säv. Brahms, sav. Norrback
Rentola jenkka, säv. Paul Norrbacik
Tico Tico. samba, säv. Arien, sov. Paul Norrback
Suomalaisia kansanlauluja, sov. Paul Norrback
Fifaron häät, overtnuri, säv. Mozart, sov. Norrback
Hauskat hetket, säv. Paul Norrback
F-102
F.103
F-m
F-M5
F-106
Kuu&aa. mitä sanoo Amerikan kuuluisa hanurinsoiton opettaja
THEODORE PEZZOLA, kuullessaan Paul Norrbackan soittavan:
"Minä kiunarran nöyrästi hänen taiteelleen ja rukoilen sitä päivää,
jollom koko Amerikka voi kuulla häntä ja antaa hänelle ansaitse­mansa
kunnioituksen. Paul Norrback, minä kunioitan Sinua eräänä
maailman johtavimpana hanuritaiteilijana."
LÄHETÄMME LEVYJÄ KAIKKlMLIiE CANADASSA
HINTA $1.25 ikpi.
(Ostajan maksettava lähetyskulut)
^ PostitUausten tulee käsittää vähintäin kolme levyä.
•niatkaa osoitteella:
VAPAUS PUBLISHING CO. LTD.
FENNIA- J A LEIJONA-LEVYJEN
TUKKU- JA VÄHITTÄISMYYJÄT CANADASSA
P. O. Box 69 SudbuzT' Ontmrfo
Sirun Lauantaina, helmikuun 6 ^päivänä, 1954