1955-04-30-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
•katsoo kuten toivoen, että ymmärtäisin..
Mutta ei^ mies on joskus tyhmä
kuin saapas ja niin olin minäkin. Olin
itsepäinen ja tyhmä. Hän antoi lopulta
.periksi ja minä olin olevinani tyytyväinen,
että sain lävitse tyhmän tahtoni.
Saavuimme koristeelliselle rautaportille,
pysähdyimme ja hän kysyi:
— Vieläkö pitemmälle?,
iMyönnän ja hän ottaa avaimen au-kaistaakseen
portin. Vilkaisen ympärilleni
ja näen vankat kraniittipylväät.
Nostan katseeni ja näen pylväiden päällä
kookkaat, lasta kuvaavat veistokset.
Polveni värähtävät tuskaisesti ; . .
Tajuni sanoo; että olen nähnyt jo liian
paljon, mutta astuin kuitenkin pihaan.
Tj^ttö tarttuu käteeni, sillä hän huomaa
minun epäröivän. Kaarramme'.jalkakäytävää
myöten' kohti rakennusta:
Ohitanmie suihkukaivon ja. patsasveis-toksia.
- •
Tuhtien itseni täysin lyödyksi ja: tna-sentuneeks',
ihiitta tyttö pitää itsepin-^
tafeesti kiinni kädestäni ja se hii»kan
hdpottaa. Portailla vasta pysähdyrilme
ja Hän kysyy:
" — Oletko nyi tyytyväinen? ,
En saa sanaa suustani . . . Istun^^or-taän
kraniittilaidalle -ja katselen vasta-
-päätä olevaa veistosta, joka kuvaa makuulla
olevaa koiraa. Tyttö seisoo vaieten
vieressäni. Mieleni on musta kuin
padan • kylki. Tähän siis päättyy ihana
ilta, viimeinen ja ensimmäinen.
•Ajatusteni tasaannuttua kysyn tytöltä
minkä arvoinen herra hänen isänsä'
on. •
•— Vuorineuvos, tulee matala vastaus.
TMO nimitys vei viimeisenkin toivon
ja tunsin itseäni paleltavan, Var-mentaakseni
itseäni sanoin vielä, että
sinä olet siis hänen tyttärensä.
*— Niin, meitä on kaksi. Näit myös-
'kih 'sisareni . . .
"Nyökkään ja sanon melkeinpä piT-lallisesti:
' '—Huh, olenpa erehtyiiyt kiipeämään
ylös, aina vuorineuvoksen portaille hänen
tyttärensä seurassa. Suonette- minulle
kuitenkin anteeksi tämäniltaisen
erehdykseni.
Lämmin katse viipyy kauan kasvoillani.
Siinä ei ollut ylpeyttä eikä vihaa,
vaan moitetta ja anteeksiantoa.
— SiTiä et ollut kiltti nyt, sanoo tyttö
pehmeästi. Älä, pilkkaa isääni, sillä, hän
ori hy\'ä. Rakastan ja kunnioitan
•häntä . . .
Luon katseeni maahan ja häpeän sf.-
nojani. Tämä tuntuu niin ihmeelHselfö-
Kohdistin hänelle nuo sanani, jotta ero
olisi helpompi, sillä jatkoa ei voisi olla.
Se olisi mahdottomuus. Päätin sanoa
tytölle totuuden.
Sanottuani sen, taittuu tyitö käteeni
jä sanoo: "
— Ymmärrän sinua . . . Sinä ölet
tällä hetkellä katkera elämälle, eikö
niin?^'
Nyökkään, sillä niin todella olikin.
Ttmnen hänen lämpimän kätensä otiiis-s
^ i . Hän ei vaikuta vähääkään l\io-taimtyöntäväitä
ja silmät hymyilevät
veitikkamaisen hellästi.
Lopettaakseni piinallisen vaitiolon
kehoitan häntä . avaamaan oven. Hän
tekee sen vastustelematta, jättää ovfen
auki ja palaa vierelleni ja rohkaisevasti
tarttuu käteeni. Luen hänen silmistään
Itfvan tavata, mutta järkeni ei kuitenkaan
myönnä sitä todeksi. Se olisi hulluutta.
Parempi luopua ajoissa kuin
jatkaa. Sehän voisi aiheuttaa tytölle
tuskaa ja sitä en halua aiheuttaa kenellekään,
vähiten sellaiselle, josta pidän.
(Kumpa tuo tyttö <)lisi edes ylpeä, itse-
Tctkas, niin vaivattomasti silloin voisin
lähteä . . . Pari käden heilahdusta, ja
niin olisin oma itseni.
• Tyt tö katkaisee äänettömyyden:
— Älä ole minulle vihainen, ethän?
Sinä halusit saattaa muiut kotiin asti,
en voinut muuta.
Nyökkään , . . Hän painautuu kevyesti
rintaani vasten ja hänen han-
Elämä ei ole samanlainen
kmkilla
Keväinen tervehdys Liekin ystäville
ja kirjeenvaihtajille. ]Minun on naonta
kertaa pitänyt-ryhtyä-tätä paperia tuhrimaan,
mutta aina on ollut saamattomuus
esteenä. Luin sen Harakan Suo-
. mimatkakirjoituksen ja minä luulen hänen
olleen aivan" oikeassa sanoessaan, etteivät
koivistolaiset silakatkaan enää
maistuneet niiii hyvälGl kuin ennen
vanhaan. No niin, kaikkihan on- muut-tunut.---',-
H:-:--:-?;/ ""^V ''.
' -*Min» >eii^ ole^ k^ sen
jälkeen kun sieltä tänne tulin. Minun
-elämäni-ei siellä ollut kehuttavaa. Mo-tJäStioli
niinkin, että^^s^^ mennä nälkäi-
' seriä nukkumaan. Vaatteiden j a kenkien
suhteen vallitsi samanlainen .puute.
Muistan vielä, kuinka minulla ensim-jnäisen
- kerran kinkereille mennessäni
oli; naapurin ^ytön hame ja äitini isot
v.kengät.- Hame rynkättiin jotenkin, että
se pysyi päälläni, mutta kengät hieroivat
palkani äSvan verille. Olin silloin 7-
vuötias, enkä osannut välittää; kovin
paljon ulkoasustani.
Tietenkin Suomessakin ovat asiat parantuneet
huomattavasti, mutta vär-mäankinf
ssellä vielä on yhteiskunnan
mtnjomia köyhiä. MihuUev^ässä kerran
eräs viime vuosina Suomesta tullut
henkilö sanoi, -että te vanhat luulette
Suonien olevan yhtä köyhän kuin 40
~ •vuotta sitten ja että sota on aiheuttanut
lisää puutetta^ mutta-päinvastoin se on
tuonut hyvinvointia. Mielestäni on asiia
kuitenkiri^liiin, että se o n tuonut hyvinvointia
vmuutamillei mutta ,ei suiii-kaan
kaikille^
sikoidun kätensä hyväily poskellani
polttaa kuin tuli, mutta se on myöskin
hellä ja rauhoittava. Hän seisoo niin
vaarallisen lähellä, että tunnen vaikeaksi
hillitä itseäni. Tahtoisin hu'kuttaa
suudelmiin kaiken katkeruuden, rakkaudettoman
nuoruuteni harmin. En
tee sitä kuitenkaan. Mutta tyttö kohottaa
kasvonsa ja painaa suudelman poskelleni.
Otan käsineet käsistäni ja hyväilen
kevyesti.hänen kullankeltaista tukkaansa.
Siihen sisällytän kaiken mitä tunnen:
kaipauksen, rakkauden ja hellyyden.
Nuori olemukseni tahtoo väristen
osoittaa hyvyyttä, lämmintä ja voinäa^
kasta, kaiken mikä antaa elämälle arvoa,
jaloutta ja syvyyttä. Olen onnellinen
tämän hetken -takia. Tiedän, että
..elämä ei t?irjoa minulle montaa sellaista
hetkeä.
Tyttö nostaa katseensa ja sanoo:
--rri "Ta-paanimeko vielä?
$anon hänelle, että varmasti tapaamme
.pyöressä tornissa laulaen.
. - Annan hänenvplla siinä uskossa, vaikka
tiedänkin sen olevan järjetöntä. En
usko sitä itse. Ehkä kuitenkin on paras
näin,; helpompi.
Laskeudun {>0Ftailta. Askeleeni tuntuvat
raskailla jalkakäytävällä ja tiellä.
UskQ^yaktn .voimaan on minussa hetkeksi
sammunut, hukkunut Monrepon
puiston kuutamoiseen yöhön. V^iehättä-
\'ä satu on päättynyt Siduni syvyyksiä
huuhtoo suolaisen meriveden korkea
paine, vaahto lyö todellisuuden niuure-ja
\'asten. '
Kuinka suuri onkaan kaipaus kultaisen
auringon alla. Kuinka ihanaa olisikaan
raldvauden täyttyminen elämän
myrskyissä. - Se sulattaisi padot, jotka
kerääntyvät nuorenkin ihmisen, eteen
ristiriitaisina aikoina. Liian vähän on
pieni hetki, enemmän \'aatii ihmissielu
voidakseen kestää jalona ja murtumat-tomana.
Pakinan palasia
Sointulasta
Tässä pääsiäisen aikana pääsin taas
vähän tuulette|^iaan. Ei nyt oikein
kauas, mutta toiseen sareen noin 3 mailin
ajomatkan päähän. Totesin taas sen
seikan, että parempaa niineä ei tälle
Malkosaarelle ja Prince Rubertin väliselle
rannikolle voisi antaa kuin Sakari
Pälsin Ganadalle antama riimi "Kaunis
. ja ruma Olaa".. Tsunä M#kösaari ,t^^
MaJcolm-saad on ainoa alava saari-k<)r
ko ympäristössä'.
Tunnin verran kesti kulkea Black-vits-
Soundin yli ja sitten saavuttiin saaristoon.
Kyllä oli vesi kaunis ja tyyni
saarien välissä Ailia vain saaria~ja
väyliä^ tuolla ja täällä.. Minusta tun-
. tuj, että en koskaan oppisi muistamaan
mistä' reijästä kulloinkin pitäisi m^nnä.
Nyt se poika ajoi kuitenkin kuin kaupungin
kaduAIa.
Kyllä nämä Sointulan pojat ovat merellä
kuin, kotonaan, sillä pieneltä pitäen
he ovat oppineet sen tuntemaan ja
hiukan vartuttuaan sieltä leipänsä hakemaan.
'
Katselin niitä saaria ja havaitsin suurien
kivenlohkareiden peittävän rannat
ja sitten seurasivat korkeat > mäet ja
vuoret. Nyt en kuitenkaan havainnut
yhtään intiaanien ruumista puissaj-niin
kuin vielä edeHtsellä kerralla täällä kulkiessani.
Intiaanitidn ovat muuttuneet
ja hautaavat kuolleensa valkoisten- tapaan.
Lakikaan ei sallj heidän enää
kudleitaan puihin ripustaa.
: Vihdoin saavuimme määrän pzu^
Siellä lahden poukomassa näkyi' kblnäe
asuinrakennusta, sieviä taloja suurista
tukeist^ • tehtyjen lauttojen päällä. Ei
siellä ole emännillä paljon liikkumatilaa,
vähän vain voi jaloitella talon ympärillä.
Ihmisiä on siellä vain asunut
nionen vuosikymmenen ajan. Tytärvai-najani
asui sidlä ja nyt tulin hänen poikansa
perhettä katsomaan ja viemään
hänen tyt.ärtään pääsiäislomalle.
Kyllä elämä on sielläyksinäistä, mutta
ravinnon puolesta hyvää. Lintuja,
kaloja ja simpukoita on aina ympärillä
saatavissa sen kuin ottaa. Portailta
voi esim. heittää siiman mereen ja kaloja
tulee. Oli heillä kaksi sudennahkaakin.
Susista täällä saa 25 dollaria tapporahaa.
Luonto on kaikin puolin r i kasta
ympäristössä. Nykyään kun tännekin
ulottuu lentoliikenne, pääsee nopeasti
apua saamaan, jos sairautta i l"
inenee.
Iloisesti meidät otettiin vastaan,
vaikka eivät tienneet meidän tulostamme.
Tyttäreni poikaa emme nähneet,
sillä hän oli edempänä saaristossa työssä
ja meidän piti pian lähtea, että päivän
aikana ehdimme takaisin. Jokien ;
vedet olivat olleet korkealla ja ajopuita
liikkui paljon rannikolla.
'Hauskinta näytti taas, kun alkoi
siintää kotisaaremme, joka erottautui
muista matalampana. Saaren päässä näkyi
Sandra Siivosen talo, «missä hän '
viettää leskenä vanhuuttaan potkansa
hoivissa. Kävin muistoissani lävitse ne
monet ankarat soutanaiset joita han sai
suorittaa hakiessaan elintarpeita monesti
kovassa tuulessa tai tuodessaan
eväslaatikkoa laivaan, kun mi^nsä
oli kalassa. Minä sentään olen aina asunut
kaupan vieressä.
Tulepas Sandra joskus Isoäidille vie-raksi,
meillä sopii olla useampi päiväkin.
\Tvsinäistä varmaan- on siellä, elär
mä. Me vanhat kyllä usein kiinnymme
kotiimme, joka sisältää usein koko elämämme
pituisen raadannan. M e emme
voi siitä luopua.
Sitten saimme katsella mäellä sijaitsevaa
Mamma Pohdon taloa. Hänkin
Pieni muistelma
nuoruuden ajalta
Synnyin Suomessa Keskipohjanmaalla,
syrjäisellä seudulla kaukana
kärrytiestä. Pääasiallisesti olen saanut
kasvatukseni. maailman raitilla, «mä
vanhempani kuolivat minun nuorena
ollessani. Hyvin nuorena oli minun jo
lähdettävä maailmalle hankkimaan leipäni.
Siihen aikaan maksettiin halkomotis-ta
kaksi Suomen markkaa. Kun polvistuin
kaatamaan ensimmäistä puuta
aamuhämärässä paksuun lumeen, niin
itkin, itkin kuten itkee lapsi joka on
eksynyt äidistään . . ; ' EJäniäni oli kohvaa
jä toivotonta^ .Teift työtä pimeästä
pimeään, ja sain iaikaaa halkoja puoli-,
toista mottia' pitkänä päivänä. Vanhemmat
jniehet kunnostivat sahani, jo-
. ka oli tavallista pokasahaa lyhyempi ja
vanhuuttaan, fuöstefrienkin. Kir\eeni-kin
oli :va5hiä ja-ktofuHut;imutta leipä
. niillä oli hanytlava;^^^-^^
Kortteeripaifcatt saantikin bli lujassa.
Väestö oli pääasiassa ruotsalaista ja
isännät vannaankin pelkäävät, että en
pystyisi maksaniäanv^
liian nuori «let^työhon.
JCun pomo tuli ensimmäisen kerran
tarkastamaan työtäni^ > kysjrin hänehä
fötskottfa.- Tarkä^tettuaari minua hetkisen
hän isanöi, että eipä noita halkoja
ole vielä paljon, mutta kai sinulle kuitenkin
pitä^ antaa vähäK rahaa Ja niin
hän antoi minulle 20 markkaa, kehoH-taen
samaila- tekemääh - hyvän työn.
Saat sitten pareamrian-palstan ensi viikolla.
Sitä parempaa paistaa ei kuitenkaan
koskaan tullut. :
Äfetsäöli huonoa ja harvaa, mutta
: tein päfhaani." Öpiii vähitellen kiinnostamaan
työvälineitäni' ja; työkin alkoi
luistaa pateinmin: KUrt lunta oli paljon,
tahtoi kiryefeiii usf^in joutua hukkaan
'ja sen etsiminen vei paljon aikaa.
Kun sitten kevät tuli, jäät ja lumet su-
'livat, lähtivät haikkuumiehe.tkin tukkien
mukana joktvärsille ja heidän mukanaan
minäkin. ;Virran ja tukkien mu- :
kana sitten kuljettiin meren rannalle
laivojen lastaukseen.
Ykspihläja ja Mälläri olivat siihen
aikaan suuria lastauspaikkoja ja tulivat
äyvin tutuiksi allekilrjoittaneellekin.
Ykspihlajassa oli työläisillä voimakas
lastausrengas ja laikkojen sattuessa sieltä
tuli rikkureille liukas lähtö. Yleisestikin
olivat Suomen puutavaratyö-läiset
silloin jo hyvin järjestyneitä ja
kävivät monia sitkeitä taisteluja oi-keuksiensa
puolesta.
R. T. L.
Elimn par^
on^^sfyn^hymn
Nyt taas lähestyn ystäviäni, jotka
ennen Joiriuaja joulun aikana seurasitte
miniin sairaalakertoniuksiani: Nyt voin
antaa tietäisettä paranemiseni on edis-tyTiyt
Soikein hyvin. Niin sanoi myöskin
eilen sairaalan lääkäri Harris, tutkittuaan
lonkastani otettua X^ray kuvaat
Kävelemiseni on myöskhi jo erin;
omaista, vaikka kankeus vielä hidastuttaa
sitä. Sekin pitäisi ajan kanssa
antaa periksi. Kun vielä laitatan kaksinkertaisen
pohjan oikean jalan ien-kään,
niin se estää ontumisenkin.
Tunnen itseni taas kaikin puolin paremmaksi,
kun sain luvan liikkua yhden
kepin varassa ja ilmankin, kun vam
tunnen sen sopivaksi. Syksyllä pitää
tuHar tänne Torontoon, jossa nyt olen
sisällä ystävieni luona, jotka ovat min
on vanha^^^ää 86. ikävuottaan poikansa
hoivissa. Hänkin tilli tänne vuonna
1903 jaoK kofeo Kalevan Kansan aikakauden
täällä . . . N i i n , meitä on ^iela
joku siellä ja tääjm, mutta kuinka
kauan, sUlä elon iltamme lähenee.
ISOÄITI.
i l
li-
Hi
s
i
Sivu 6 Lauantaina, hubtikuun 39 ptSlvanS. 195S
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 30, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-04-30 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki550430 |
Description
| Title | 1955-04-30-06 |
| OCR text | •katsoo kuten toivoen, että ymmärtäisin.. Mutta ei^ mies on joskus tyhmä kuin saapas ja niin olin minäkin. Olin itsepäinen ja tyhmä. Hän antoi lopulta .periksi ja minä olin olevinani tyytyväinen, että sain lävitse tyhmän tahtoni. Saavuimme koristeelliselle rautaportille, pysähdyimme ja hän kysyi: — Vieläkö pitemmälle?, iMyönnän ja hän ottaa avaimen au-kaistaakseen portin. Vilkaisen ympärilleni ja näen vankat kraniittipylväät. Nostan katseeni ja näen pylväiden päällä kookkaat, lasta kuvaavat veistokset. Polveni värähtävät tuskaisesti ; . . Tajuni sanoo; että olen nähnyt jo liian paljon, mutta astuin kuitenkin pihaan. Tj^ttö tarttuu käteeni, sillä hän huomaa minun epäröivän. Kaarramme'.jalkakäytävää myöten' kohti rakennusta: Ohitanmie suihkukaivon ja. patsasveis-toksia. - • Tuhtien itseni täysin lyödyksi ja: tna-sentuneeks', ihiitta tyttö pitää itsepin-^ tafeesti kiinni kädestäni ja se hii»kan hdpottaa. Portailla vasta pysähdyrilme ja Hän kysyy: " — Oletko nyi tyytyväinen? , En saa sanaa suustani . . . Istun^^or-taän kraniittilaidalle -ja katselen vasta- -päätä olevaa veistosta, joka kuvaa makuulla olevaa koiraa. Tyttö seisoo vaieten vieressäni. Mieleni on musta kuin padan • kylki. Tähän siis päättyy ihana ilta, viimeinen ja ensimmäinen. •Ajatusteni tasaannuttua kysyn tytöltä minkä arvoinen herra hänen isänsä' on. • •— Vuorineuvos, tulee matala vastaus. TMO nimitys vei viimeisenkin toivon ja tunsin itseäni paleltavan, Var-mentaakseni itseäni sanoin vielä, että sinä olet siis hänen tyttärensä. *— Niin, meitä on kaksi. Näit myös- 'kih 'sisareni . . . "Nyökkään ja sanon melkeinpä piT-lallisesti: ' '—Huh, olenpa erehtyiiyt kiipeämään ylös, aina vuorineuvoksen portaille hänen tyttärensä seurassa. Suonette- minulle kuitenkin anteeksi tämäniltaisen erehdykseni. Lämmin katse viipyy kauan kasvoillani. Siinä ei ollut ylpeyttä eikä vihaa, vaan moitetta ja anteeksiantoa. — SiTiä et ollut kiltti nyt, sanoo tyttö pehmeästi. Älä, pilkkaa isääni, sillä, hän ori hy\'ä. Rakastan ja kunnioitan •häntä . . . Luon katseeni maahan ja häpeän sf.- nojani. Tämä tuntuu niin ihmeelHselfö- Kohdistin hänelle nuo sanani, jotta ero olisi helpompi, sillä jatkoa ei voisi olla. Se olisi mahdottomuus. Päätin sanoa tytölle totuuden. Sanottuani sen, taittuu tyitö käteeni jä sanoo: " — Ymmärrän sinua . . . Sinä ölet tällä hetkellä katkera elämälle, eikö niin?^' Nyökkään, sillä niin todella olikin. Ttmnen hänen lämpimän kätensä otiiis-s ^ i . Hän ei vaikuta vähääkään l\io-taimtyöntäväitä ja silmät hymyilevät veitikkamaisen hellästi. Lopettaakseni piinallisen vaitiolon kehoitan häntä . avaamaan oven. Hän tekee sen vastustelematta, jättää ovfen auki ja palaa vierelleni ja rohkaisevasti tarttuu käteeni. Luen hänen silmistään Itfvan tavata, mutta järkeni ei kuitenkaan myönnä sitä todeksi. Se olisi hulluutta. Parempi luopua ajoissa kuin jatkaa. Sehän voisi aiheuttaa tytölle tuskaa ja sitä en halua aiheuttaa kenellekään, vähiten sellaiselle, josta pidän. (Kumpa tuo tyttö <)lisi edes ylpeä, itse- Tctkas, niin vaivattomasti silloin voisin lähteä . . . Pari käden heilahdusta, ja niin olisin oma itseni. • Tyt tö katkaisee äänettömyyden: — Älä ole minulle vihainen, ethän? Sinä halusit saattaa muiut kotiin asti, en voinut muuta. Nyökkään , . . Hän painautuu kevyesti rintaani vasten ja hänen han- Elämä ei ole samanlainen kmkilla Keväinen tervehdys Liekin ystäville ja kirjeenvaihtajille. ]Minun on naonta kertaa pitänyt-ryhtyä-tätä paperia tuhrimaan, mutta aina on ollut saamattomuus esteenä. Luin sen Harakan Suo- . mimatkakirjoituksen ja minä luulen hänen olleen aivan" oikeassa sanoessaan, etteivät koivistolaiset silakatkaan enää maistuneet niiii hyvälGl kuin ennen vanhaan. No niin, kaikkihan on- muut-tunut.---',- H:-:--:-?;/ ""^V ''. ' -*Min» >eii^ ole^ k^ sen jälkeen kun sieltä tänne tulin. Minun -elämäni-ei siellä ollut kehuttavaa. Mo-tJäStioli niinkin, että^^s^^ mennä nälkäi- ' seriä nukkumaan. Vaatteiden j a kenkien suhteen vallitsi samanlainen .puute. Muistan vielä, kuinka minulla ensim-jnäisen - kerran kinkereille mennessäni oli; naapurin ^ytön hame ja äitini isot v.kengät.- Hame rynkättiin jotenkin, että se pysyi päälläni, mutta kengät hieroivat palkani äSvan verille. Olin silloin 7- vuötias, enkä osannut välittää; kovin paljon ulkoasustani. Tietenkin Suomessakin ovat asiat parantuneet huomattavasti, mutta vär-mäankinf ssellä vielä on yhteiskunnan mtnjomia köyhiä. MihuUev^ässä kerran eräs viime vuosina Suomesta tullut henkilö sanoi, -että te vanhat luulette Suonien olevan yhtä köyhän kuin 40 ~ •vuotta sitten ja että sota on aiheuttanut lisää puutetta^ mutta-päinvastoin se on tuonut hyvinvointia. Mielestäni on asiia kuitenkiri^liiin, että se o n tuonut hyvinvointia vmuutamillei mutta ,ei suiii-kaan kaikille^ sikoidun kätensä hyväily poskellani polttaa kuin tuli, mutta se on myöskin hellä ja rauhoittava. Hän seisoo niin vaarallisen lähellä, että tunnen vaikeaksi hillitä itseäni. Tahtoisin hu'kuttaa suudelmiin kaiken katkeruuden, rakkaudettoman nuoruuteni harmin. En tee sitä kuitenkaan. Mutta tyttö kohottaa kasvonsa ja painaa suudelman poskelleni. Otan käsineet käsistäni ja hyväilen kevyesti.hänen kullankeltaista tukkaansa. Siihen sisällytän kaiken mitä tunnen: kaipauksen, rakkauden ja hellyyden. Nuori olemukseni tahtoo väristen osoittaa hyvyyttä, lämmintä ja voinäa^ kasta, kaiken mikä antaa elämälle arvoa, jaloutta ja syvyyttä. Olen onnellinen tämän hetken -takia. Tiedän, että ..elämä ei t?irjoa minulle montaa sellaista hetkeä. Tyttö nostaa katseensa ja sanoo: --rri "Ta-paanimeko vielä? $anon hänelle, että varmasti tapaamme .pyöressä tornissa laulaen. . - Annan hänenvplla siinä uskossa, vaikka tiedänkin sen olevan järjetöntä. En usko sitä itse. Ehkä kuitenkin on paras näin,; helpompi. Laskeudun {>0Ftailta. Askeleeni tuntuvat raskailla jalkakäytävällä ja tiellä. UskQ^yaktn .voimaan on minussa hetkeksi sammunut, hukkunut Monrepon puiston kuutamoiseen yöhön. V^iehättä- \'ä satu on päättynyt Siduni syvyyksiä huuhtoo suolaisen meriveden korkea paine, vaahto lyö todellisuuden niuure-ja \'asten. ' Kuinka suuri onkaan kaipaus kultaisen auringon alla. Kuinka ihanaa olisikaan raldvauden täyttyminen elämän myrskyissä. - Se sulattaisi padot, jotka kerääntyvät nuorenkin ihmisen, eteen ristiriitaisina aikoina. Liian vähän on pieni hetki, enemmän \'aatii ihmissielu voidakseen kestää jalona ja murtumat-tomana. Pakinan palasia Sointulasta Tässä pääsiäisen aikana pääsin taas vähän tuulette|^iaan. Ei nyt oikein kauas, mutta toiseen sareen noin 3 mailin ajomatkan päähän. Totesin taas sen seikan, että parempaa niineä ei tälle Malkosaarelle ja Prince Rubertin väliselle rannikolle voisi antaa kuin Sakari Pälsin Ganadalle antama riimi "Kaunis . ja ruma Olaa".. Tsunä M#kösaari ,t^^ MaJcolm-saad on ainoa alava saari-k<)r ko ympäristössä'. Tunnin verran kesti kulkea Black-vits- Soundin yli ja sitten saavuttiin saaristoon. Kyllä oli vesi kaunis ja tyyni saarien välissä Ailia vain saaria~ja väyliä^ tuolla ja täällä.. Minusta tun- . tuj, että en koskaan oppisi muistamaan mistä' reijästä kulloinkin pitäisi m^nnä. Nyt se poika ajoi kuitenkin kuin kaupungin kaduAIa. Kyllä nämä Sointulan pojat ovat merellä kuin, kotonaan, sillä pieneltä pitäen he ovat oppineet sen tuntemaan ja hiukan vartuttuaan sieltä leipänsä hakemaan. ' Katselin niitä saaria ja havaitsin suurien kivenlohkareiden peittävän rannat ja sitten seurasivat korkeat > mäet ja vuoret. Nyt en kuitenkaan havainnut yhtään intiaanien ruumista puissaj-niin kuin vielä edeHtsellä kerralla täällä kulkiessani. Intiaanitidn ovat muuttuneet ja hautaavat kuolleensa valkoisten- tapaan. Lakikaan ei sallj heidän enää kudleitaan puihin ripustaa. : Vihdoin saavuimme määrän pzu^ Siellä lahden poukomassa näkyi' kblnäe asuinrakennusta, sieviä taloja suurista tukeist^ • tehtyjen lauttojen päällä. Ei siellä ole emännillä paljon liikkumatilaa, vähän vain voi jaloitella talon ympärillä. Ihmisiä on siellä vain asunut nionen vuosikymmenen ajan. Tytärvai-najani asui sidlä ja nyt tulin hänen poikansa perhettä katsomaan ja viemään hänen tyt.ärtään pääsiäislomalle. Kyllä elämä on sielläyksinäistä, mutta ravinnon puolesta hyvää. Lintuja, kaloja ja simpukoita on aina ympärillä saatavissa sen kuin ottaa. Portailta voi esim. heittää siiman mereen ja kaloja tulee. Oli heillä kaksi sudennahkaakin. Susista täällä saa 25 dollaria tapporahaa. Luonto on kaikin puolin r i kasta ympäristössä. Nykyään kun tännekin ulottuu lentoliikenne, pääsee nopeasti apua saamaan, jos sairautta i l" inenee. Iloisesti meidät otettiin vastaan, vaikka eivät tienneet meidän tulostamme. Tyttäreni poikaa emme nähneet, sillä hän oli edempänä saaristossa työssä ja meidän piti pian lähtea, että päivän aikana ehdimme takaisin. Jokien ; vedet olivat olleet korkealla ja ajopuita liikkui paljon rannikolla. 'Hauskinta näytti taas, kun alkoi siintää kotisaaremme, joka erottautui muista matalampana. Saaren päässä näkyi Sandra Siivosen talo, «missä hän ' viettää leskenä vanhuuttaan potkansa hoivissa. Kävin muistoissani lävitse ne monet ankarat soutanaiset joita han sai suorittaa hakiessaan elintarpeita monesti kovassa tuulessa tai tuodessaan eväslaatikkoa laivaan, kun mi^nsä oli kalassa. Minä sentään olen aina asunut kaupan vieressä. Tulepas Sandra joskus Isoäidille vie-raksi, meillä sopii olla useampi päiväkin. \Tvsinäistä varmaan- on siellä, elär mä. Me vanhat kyllä usein kiinnymme kotiimme, joka sisältää usein koko elämämme pituisen raadannan. M e emme voi siitä luopua. Sitten saimme katsella mäellä sijaitsevaa Mamma Pohdon taloa. Hänkin Pieni muistelma nuoruuden ajalta Synnyin Suomessa Keskipohjanmaalla, syrjäisellä seudulla kaukana kärrytiestä. Pääasiallisesti olen saanut kasvatukseni. maailman raitilla, «mä vanhempani kuolivat minun nuorena ollessani. Hyvin nuorena oli minun jo lähdettävä maailmalle hankkimaan leipäni. Siihen aikaan maksettiin halkomotis-ta kaksi Suomen markkaa. Kun polvistuin kaatamaan ensimmäistä puuta aamuhämärässä paksuun lumeen, niin itkin, itkin kuten itkee lapsi joka on eksynyt äidistään . . ; ' EJäniäni oli kohvaa jä toivotonta^ .Teift työtä pimeästä pimeään, ja sain iaikaaa halkoja puoli-, toista mottia' pitkänä päivänä. Vanhemmat jniehet kunnostivat sahani, jo- . ka oli tavallista pokasahaa lyhyempi ja vanhuuttaan, fuöstefrienkin. Kir\eeni-kin oli :va5hiä ja-ktofuHut;imutta leipä . niillä oli hanytlava;^^^-^^ Kortteeripaifcatt saantikin bli lujassa. Väestö oli pääasiassa ruotsalaista ja isännät vannaankin pelkäävät, että en pystyisi maksaniäanv^ liian nuori «let^työhon. JCun pomo tuli ensimmäisen kerran tarkastamaan työtäni^ > kysjrin hänehä fötskottfa.- Tarkä^tettuaari minua hetkisen hän isanöi, että eipä noita halkoja ole vielä paljon, mutta kai sinulle kuitenkin pitä^ antaa vähäK rahaa Ja niin hän antoi minulle 20 markkaa, kehoH-taen samaila- tekemääh - hyvän työn. Saat sitten pareamrian-palstan ensi viikolla. Sitä parempaa paistaa ei kuitenkaan koskaan tullut. : Äfetsäöli huonoa ja harvaa, mutta : tein päfhaani." Öpiii vähitellen kiinnostamaan työvälineitäni' ja; työkin alkoi luistaa pateinmin: KUrt lunta oli paljon, tahtoi kiryefeiii usf^in joutua hukkaan 'ja sen etsiminen vei paljon aikaa. Kun sitten kevät tuli, jäät ja lumet su- 'livat, lähtivät haikkuumiehe.tkin tukkien mukana joktvärsille ja heidän mukanaan minäkin. ;Virran ja tukkien mu- : kana sitten kuljettiin meren rannalle laivojen lastaukseen. Ykspihläja ja Mälläri olivat siihen aikaan suuria lastauspaikkoja ja tulivat äyvin tutuiksi allekilrjoittaneellekin. Ykspihlajassa oli työläisillä voimakas lastausrengas ja laikkojen sattuessa sieltä tuli rikkureille liukas lähtö. Yleisestikin olivat Suomen puutavaratyö-läiset silloin jo hyvin järjestyneitä ja kävivät monia sitkeitä taisteluja oi-keuksiensa puolesta. R. T. L. Elimn par^ on^^sfyn^hymn Nyt taas lähestyn ystäviäni, jotka ennen Joiriuaja joulun aikana seurasitte miniin sairaalakertoniuksiani: Nyt voin antaa tietäisettä paranemiseni on edis-tyTiyt Soikein hyvin. Niin sanoi myöskin eilen sairaalan lääkäri Harris, tutkittuaan lonkastani otettua X^ray kuvaat Kävelemiseni on myöskhi jo erin; omaista, vaikka kankeus vielä hidastuttaa sitä. Sekin pitäisi ajan kanssa antaa periksi. Kun vielä laitatan kaksinkertaisen pohjan oikean jalan ien-kään, niin se estää ontumisenkin. Tunnen itseni taas kaikin puolin paremmaksi, kun sain luvan liikkua yhden kepin varassa ja ilmankin, kun vam tunnen sen sopivaksi. Syksyllä pitää tuHar tänne Torontoon, jossa nyt olen sisällä ystävieni luona, jotka ovat min on vanha^^^ää 86. ikävuottaan poikansa hoivissa. Hänkin tilli tänne vuonna 1903 jaoK kofeo Kalevan Kansan aikakauden täällä . . . N i i n , meitä on ^iela joku siellä ja tääjm, mutta kuinka kauan, sUlä elon iltamme lähenee. ISOÄITI. i l li- Hi s i Sivu 6 Lauantaina, hubtikuun 39 ptSlvanS. 195S |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-04-30-06
