Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 17, 1950

              m.
> li
Hl'
• j-V.*
lv*-.
EM" -/
mi
•voinut nousta, fcaken kylmyys, kova ki­Hans"'
Ostwa!d:
vilattia Tikkaitten portaöla. Mytta äk-km
hänelle.selvisi kaikki. Ilmi-raiikkay
tiänhän oli vain Itsekin piika.- Jotaiivoli
tapahtunet.
"Anteeksi, iierrasväki, • tämä ei ollut
tarkoitukseni — selitän- -myöhemmin."
Linsiea teki lähtöä, pudisteli vaatteitaan, oven yläpuolella olevasta kaari-ik-
Raliakukkaro oli paikallaan.
-Ei-^i!»-änkytti hän
neena. • Hän oH
[EINÄKFUN aamuaurinko va­laisi
raatitalon avaraa eteistä.
joka himmeän puu-
•'•Tulkaa sisälle, lapsukainen, emme
me ole mitään herrasväkeä, asumme
tässä alakerrassa ktiten kaikki Helsie-
•gin suurten asunto-osakkeitten talon-nfiiehet
tapaavat asua."
.^äni ©li lämmiri, aiaisen ymmärtävä
ääni. -
'•Äiti, &ma. tädille' kahvia |a kaksi
neena. • aan oli y m m ä r ä ö ^ ^ ^
ole mitään eikä neiti Gohriilakaan tarkoituksessa ilman että h"
ole mitään- Ei,' ei, herra Rösner, tarvitse mISään lausua.
ällää suotta syöksykö onnettomuu- : "Kuitenkin!** intti hän ^
teen. Ettehän te voi elättää nai- " ^ i — - ^ " vaikeroi tyttö*rnkoili
kunasta tunkeutui eteiseen, siirtyi tään perhettä." Hän, oli lähentänyt päänsä •tyt?'
vähitellen yhä etäämmälle punai- Hintelä nuorukainen kohotti kat-, päätä kohti. Silloin, tunsi tyttö i-^
selia tiiliseinällä. Yhä Idrkkaam- seensa kirjoituspöydästään: "Niin, taasti . vaipuvansa polvilleen
koetti irroittaa hänen käsiään mif
tei voinut liikahtaakaan. Koki^'
nan terävä. huuto, enensi
kauhuaan.
paiia, kesiisempänä säteili se sei- herra pormestari, se kävisi kyllä
nien lomitse leveälle rapulle,. Joka laatuun, kunhan te vain tahtoisitte
'taustalta lähti kiertämään ylös. -
Eteisen ummehtuneessa ilmassa
kuului' hillittyä kuisketta. Tuon-tuostaldn
keskeytti sen pitempi tai
sokeripalaa, niin Seppi saa niistä toi- lyhyempi hiljaisuus.
sen.
myöntää minulle pyyiämäni pal­kankorotuksen."
Pormestari paiskasi paksun kir­jansa
suutttmeena Idrjoituspöydäl-le:
"Sitä ei ole ajattelemistakaan!
Mistä ottaisi sellainen pieni kau­punki
kuin tämä meidän kolmine-tuhansine
asukkaineen tuollaisen
yUmääräisen menoerän Enkä minä
hansa
• Muulloin vallitsi täällä tuo suu-
Pieni vilkas poilca pyöri keittiön lat- rille virastorakennuksille niin omi-tilalla
vaistcmiaisesti tuntien, että hän nainen arvokas rauha,
ja Seppi olivat tehneet arvokkaan löy- Äkkiä avattiin eräs- valkeaksi
dön, mikä oli saanut jotain vaihtelua maalatuista ovista. Heti sen jälkeen missään tapauksessa voi sallia l i -
vanhempien elämään. mennä suhahti vaaleapukuinen tyt- säyksiä yli menoarvion. En voi mi-
Kahvia juotaessa Linnea kertoi ly- tö rappusia ylös ylempään kerrok- tenkään mennä siitä vastuuseen.
3iyesti jotain elämästään, ei tietenkään seen. Huori mies astui nopeasti
ikaikkea. loukosta avonaiselle ovelle. Hän
Inki-äidin suuret, harmaat luoteita- oli kansliakirjurin kuluneessa pu-vat
silmät katselivat kyynelverhon ta- vussa. Tyynesti astui hän-vanhan
"Karl!" huudahti hän tukaliuta.
tulla äänellä, - ^
Hän kumartui hänen ylitsensä f
siUoin sekaantui hänen pelkooasi
hiljaista riemua.
En voi mitenkään mennä siitä vas­tuuseen!"
Nuori mies vastasi hermostunees­ti
kirjaansa selaileyalie pormesta-
Voi
täret,
KuulJ
kertoi
sen k
oman
LiekiI
tarkoi
Faaria
muodi
myydk
rikkai]
hinnal
m UI
Eiärihs
valjeei
kaiken
nut ani
kaiset:
ällistyr
Lukii
«kaa nuorta, puhtaasti eläneen näköistä herran ohitse tämän yhä vielä pitä- rille nöyrällä, vaan hiljaa vastuste-tyttöä
luottamuksella. Janne-tsä oli
fjukenut, sai äkkiä aamiaisensa.. Hän si-
. Itti vaimonsa olkapäätä ja kehoitti Faa-
•voa |a Seppiä olemaan Mljaa, sillä oli
"vlelä aamuvarhainen — vasta kdlo seit-
-s«män. Yöllä oli satanut paljon lunta,
•|ke%'ältal¥en viimeisiä lumia, täytyi men-jiä
luomaan kadun ja rappuset puhtaik-ennenkuin
talon vallasväki avaa
«csvensa. Seppi oli • tavallisesti seuran-
~ ii;ut Isäntää ulos, mutta tänä aamuna se
makasi Linnean jalkain juuressa.
'•Kuinka te voitte olla minulle elin
liyvfa,* ettehän tiedä minusta mitään
imuuta kuin sen, minkä näette?" Kuu­ma,
kahvi kotitekoisen koidun kera Mer-
- si sitloigesti suonissa. Menneet päivät
Fagerlundin perheessä, setä ja täti Sand-sströmin
tut.tavuus oll%'at tänä aamuhet-
'kmä kuin joskus nähtyä unta. 'Selkää
pakotti. -Kuuma ja kylmä väre kulki
mumiin läpi. El kai hän vain tule sai­raaksi,
vielä vieraitten ihmisten asun­nossa
— melkein rahaton olento ja mat­katavaratkin
jäivät Basaariin säilytet-täviiksi...
essä ovea auki huoneeseen Ja suun­tasi
kulkunsa Idrjoitöspöytänsä luo.
Vanha herra sulki oven ja sanoi:
"Herra Rösner! Tämä on jo toinen
kerta. Jolloin yllätän teidät,yhdessä
vaimoni ompelijattaren kanssa. —
Älkää puhuko! Älkää kieltäisö!
Minä olen selvästi nähnyt teidät,
vaikkakin neiti Gohr oH Jo rappu­silla.
' Minä en millään muotoa kär­si
.sellaista kuhertelua. Enkä minä
levällä äänellä: "Mutta se teidän
kuitenkin t&ytyy sanoa, että minä
niinä kahtenatoista vuotena, Jotlsa
täällä olen työskenneljyt, .aina olen
täyttänyt, velvollisuuteni!"
"Kyllä, kyllä! Eihän sitä kukaan
"Mutta sehän on hävytöntä! Sea
saamme pian nähdä!" kuului iduk
kuineii pormestarin ääni sivuhuo.
neesta. Joka oli vastaanottohuonee- 'l{
na. Hän tuli kiivastuneena sisaaa I •
Hänen harmaat kasvonsa hehkui- J j "^^^^^^^
tvivata.t ". Hänen silmänalustansa punot-|>h " "
"Te — te olette todellakin kaunis' 'l
mies!" sanoi pormestari rauhalB. |
semmin, mutta sitä ankarammin, i?
"Vai mml -Vai.niin!" KirJurlnäyt- S
•ti olevan ;hyvifi yalmis • tekemä ]
se
"Mutta- tuntuva -palkankorotus."
"Sitä ei ole ajattelemistakaan. J e
yksinäisenä miehenä tulette kyllä
voi. ^suta mitenk,.ä..ä.n .mennä vast^u u- ^8v i,e la vallan hyvin „tom•i„e en, ku. ude.l..-
„ ^ lakymmenella markalla", keskeytti
hänet pormestari.
"Kyllä —• mutta —• minäkin- tah­don
kerran mennä naimisiin", ar­veli
kirjuri itsepäisenä. •
nauroi pormestari
tapaansa "he—he!
Milcä saa kasmt fcasvamaan?
CJatoa ensiiamilssltä stTOlta?-
M\innosta, i>n Juuri jo liian sitkeä, jot­ta--
ne \*oisivat käydä sen kimppuun me-
«estykselli^estl.
Laajaa kasidhormoonien tutkimus­työtä
on hiljattain suoritettu Englannis­sa,
esim. Long Äshtonin lutkimusase-inalla.
Täällä on löydetty keinoja ome­nien
puusta, putoamisen ehkäisemiseksi.
Omena on tarkoitettu putoamaan olles-j^
an kypsä ja Iyh\?en heclelmävarren-
Juuressa on »erikomen solukerros, joka
ii»ätänee automaattisesti ja päästää he­delmän
putoamaan. Onnettomuudeksi
tämä putoamisen edistämiskoneisto ei
aina käy aivan samassa tahdissa kypsy­misen
kanssa ja kehittyy murtumispls-teeseen
juuri ennen kypspmlsaikaa, jol­loin
vähinkin tuuli in-oittaa hedelmän.
Long Aslitonissa on havaittu, että alfa-
Banaliiniruiske kiinnittää määrälyn-
"He—he!"
katkonaiseen
Leikinlaskija! Sellaista tyhmyyttä
ei teidän vielä tarvitse tehdä."
Käyden totisemmaksi sanoi hän
varmalla, käskevällä äänellä — hän
oli ennen ollut vääpelinä: "Minä
toivon, ettei naimm enää koskaan
tarvitse yllättää teitä yhdessä neiti
Gohrin kanssa. Jos se vielä kerran
tapahtiiisi, niin täytyisi vaimoni
.seenkaan.
Hänen ryppyiset kasvonsa,
näyttivät saaneen tomuttuneiden
asiapaperien harmaan värin, vetäy­tyivät
yhä syvempiin kurttuihin.
Hän kurotti hyllyltä kirjan Ja Jat­koi:
"En, sitä minä en voi vastata!.
' Mihin se sitten' Johtaa? Teillä ei
loinj kun myöhäinen halla saattaa uhata
'nuppuja, mutta kalkkein hämmäst3^tä-vln
kasviliormoonialan kehitys lienee
tapahtunut tutkimusten alalla, jolla ke­hitetään
n.s. valikoivia rikkaruohon tu-hoamisaselta.
Tarina on hämmästyttä-
"rä. Eräät tällaisen kasvin sisältämät ai­neet
m-at myrkyllisiä ja nikien myrkyl- luopua antamasta neiti Gohrille työ
hsyysaste vaihtelee kasvista toiseen, tä . . . Mihin se sitten Johtaisi? M i -
Varsinkin eräs, joka tunnetaan nimellä en kärsi mitään sellaista talos-metoxone,
on käytännöllisesti katsoen sani. Pitäisikö ihmisten saada t i -
vaaraton nuorelle viljalle, mutta tappaa laisuus syyttää imnua siitä, että
armotta määrätyt -rikkaruohokasvit. distän Ja kannatan siveettömjryt-
Tolsln sanoen on tiede tässä keksinjrt tä?"
ensimmäisen kerran todellisen vastauk­sen
raamatulliseen sanontaan "erottaa
akanat jyvistä". Kun viljapelto käsitel­lään
metösonella, tuhoutu\'at rikkaruo­hot
aineen tuottamatta vahinkoa viljal­le
Itselleen.
Jo nyt on päästy näkemään, -miten
koe- ja nävte\-iljel millä eräs kapea kais­ta
— '*metosone-alue" — on täysin va- Jurilta,
paa kaikenlaisesta loiskasvullisuudesta jjg kulkivat
Hän veti uutimet Minni, kun au­ringonvalo
häikäisi hänen työstä
heikentuneita silmiään. Nyt ei huo­neessa
taasen enää kuulunut muuta
kuin kynän rapinaa . . .
"Mitä meistä sitten tuleekaan?
Mitä meistä tulee?" kysyi tyttö kir-mäenrinnettä
alas
ja rikkaruohoista, samalla kun sea mo- järveUe päin, joka ulottui aivan
lemmin puolin, aivan läheisessä koske- kkaaiuinpnunn<griirn. lina»iftaa=a.n« . Vire^t*ee™n kuvas­tuksessa
siihen, kukoistavat iloisen vä- tuivat Järven kaikilla rannoilla
te.- • — - Ettekö- te -sitta
-. tiedä, mitä-olette tehnyt? — Olefe
syössyt kuiamallisen tytön oniietto.
' muuteen!-— Sen sanon-:teille, että
se, OB hyvitettävä- mitä ;.pikaisi!S.
maila avioliitolla!"
^ "Mutta-—-en tiedä . .-."-Kirjuri
otti kasvoilleen viittoman: ja-his-mästyneen
ilmeen. ,^
"Mitä — tahdotteko ehkä kiel­tää!"
Jatkoi • pormestari. • • "Neiti
.Gohr!" — ^^'--'^
•Hän avasi overijai' antoi tytön
astua sisään', — "Neiti Gohr! Bike
se kuitenkin ole hän? • Hänkö on
saattanut teidät niin pitkälle?"
Tyttö, Jonka kasvoilla häpeää pu­na
hehkui, katseli kirjurfa kyynel­silmin
puolasi syyttäen, puoleksi
rukoillen. Nyyhkytykseltä hän ei
voinut Viastata, nyölckäsi vain mon­ta
kertaa.
"Niin — vieläkö tahdotte aväiä?
— Ette—no sitä minäkin! Nyt
laitatte te- asian hyvälle kannalle
Ja naitte neidin."
"En", seHtti Idrjuri.
'*Mitä?". kysyi pormestari- uhkaa­vasti.
'
•"Niin", kurjuri kohotti olkapäi­tään,
"enhän minä kykene elättä­mään
perhettä."
Pormestari tuijotti häneen rai­voissaan.
. Tämä väite täytyi hänei
vaieten sivututaa. Hänen Juolabtl
vain mieleensä, että se oli varmaaa-kin
tapahtunut hänen talossaan, M-nen
silmiensä edessä. Hän ei' ole
voinut estää tuota siveettymyytta.
"Ahaa — se on Jotain, mutta ky^
lä minä siitä huolehdin", sanoi por­mestari
Jonkun väliajan kuluttua,
saan.
Äfeiietelmän vaatimat kustannukset
tyyppiset omenat puuhun niin lujasti, tosin ovat edelleen Avarsin korkeat, mut-
€ttli 'mikään tuuli ei voi niitä irroittaa. ta samalla voidaan pitää ilmeis-enä. että
•Eräiden omeinalajien suhteen pätee to- meto-sone, tämä ihmeii3teke-\"ä aine, on
tuus, että pitempi puussapysymisaika i,-asta kehityksen alku. Nyt, kim -^-ali-parantaa,
niiden laatua huomaUa^^asti. koivan rikkaruohon tuhoamisaineen pe-
Samanlaisia suuntaviivoja - noudatta- riaate sellaisenaan on löydetty ja todet­en
ovat ka-s\'ifysio!ogit löytänaet usei- tu -mahdolliseksi, tulisi sen laajeatami-takin
erilaisia kasvua hidastavia hor- nen käsittämään 'muutkin tuholaiskasvit
moöneja ja näitäkin on Jo useita valmis- olla ainoastaan ajan kys\-mys ja seh-ää
tettu synteettisesti. -NiippiijeB suihkut- on samalla myös. etiä niin ka?\-iia edis-tJiminen
alfanaftaliiiiietikkahapolla tai- tavien kuin kasvua hidastavienkin ainei-vile^^-
on aikana saattaa aiheMt-faa ntip- den kysjnanän kasvaessa myös kaikki-rikkäät
rikkaruohot täydessä kapinas- kasvavien kuusten leveät varjot. E i jolla aikaa häntä oli vuoroteUen p2-
Pienmkään aalto häirinnyt varjoja, leltanut Ja hiottanut. "Tahdottefö)
Ei tähtönen kimmeltänyt veden
kalvossa. Jäykän rauhallisina las­keutuivat
he järven rannalle, py­sähtyen
seisomaan hiljaa paikal- v,.. ^.
leen. Veden tyyni pinta, metsä ta- hyvä! Mennään heti kuulutufcii-saisine
varjoineen, kirkas taivas oli
sitten naida neidin?'
c*nrK -„y -Un;ä?>*' sanoi kirjuri venjtta-en.
Pormestari oikaisihe. ''^'Pf
le?"
vaipunut täydellisimpään hiljaisuu­teen,
syvimpään yöhön . . .
"Mitä sitten?" toisti tyttö levot­tomana,
syvän hiljaisuuden piinaa­mana.
Siioin tarttui kirjuri häneen. Hän
otti häntä hartioista ja sanoi äänes-
Hän istui. -Nuoret katseWto^
siaan. Heidän täytyi V^lf"^.
aan, jotteivät olisi purskahtaneen
nauruun.
oli hyvin
man ui
isku, e]
lausta
tunteni;
nut silli
jä, min]
na hetk
että se
nyt nii
• kuori,
tupaten
\ sia tärli
' joita pi
! muisteli
man sek
hevästi 1
keutui^i
laki, jost
Idvä voii
sei taiva
netti kai
ja sijaan
tuinen vi
matta Ti
tavarain
kin pide
kuului: "
vieraita,
ja yksi si
nun on p
tuo purki
"sänvitsif
ko nyi, m
Vastasi]
ka päästä
kuun läh
nuoissa tä
vain tuolj
tettavia".
Menin i
^in xnies
tänjtRiinI
oireita, va
^a.naistei
tiaivostoa]
kire\it\^ss£
^'öisenä
^ a kiir«
naamaan I
^'^^ien hän
tikkiä huu
"Mitä! ]
öäkokoäij
Peekentä a
syöttäj
kerinä kah^
-^aliako py^
^ pälliä^
Muuta ei
^^^^s- vaan
^•^elä nauru
%i näytel
purkkia, jo]
: Pormestari ,
saan. kuB tämä hänen ^orm^-^
i kaksi vnom W
Paiast a"säi
sa avioliitto pysyi
pujen aukeamisen vii%*ästym.isen jopa naiset tuotantokustannukset tule\-at to- sä hillittyä uhkaa, puhuen tahdot- - setonna. Hän ei
21:11a päivällä.. Tällainen keksintö on dennäköisesti •laskemaan. tomasti hiljaa: "Minä,t.ied.än Jo mi- , ..nut'kenenkään huomata
Ii3?viii •suurimerkitykselHnen esim. sil-- CLIFFORÖ TROKE. tä teemme." -tään
^attamii
^ ^^^elluks
loiitenkaas J| ajatuks
• Jjaa taaks<
5yyiii
LAUANTMNA, KESÄKUUN 17 rÄWÄNÄ, I9S0