Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 17, 1950

              ..Un,ea pieni., -haluatko parin-:ka«iiii- . nessä pettymyksen sorBhduk^m, Mmp^ kuin' tirelitööri? TietääksemVkaikki on
„n!4dta, korkeakantaisia --keakia?" piasoii vimie' aikoina öilut tavallista niinkuin ollakin pitää. Oeko telMe sat-
I-yittaren ääni oli sametiopehmeä • Itermostuaeempl, .Iän. ei .yksiökertaisesti • timut.jolaia?" '
*biRa -lalidet ;:meiltä - tänä, iltana sinä
lutka, yaras, vaieliteli|a!" 'Äkkinykäyk-sdlä
tarttui mies lieatoa tyttöä .käsipuo­lesta.
"Kokoa pian lumppusi ja painu
taipaleelle, me emme tar\ifee Qiitään
•uuden sivistyksen edustajia.''
•'•Herra Fagerlund, minulla on laki
.tjiiä iltapäivänä iiuoHi^tcs5<mii xtuu-taas
pitkästä aikaa siivotuksi ja
Ski" kapistukset olevan paikallaan.
"^•Mibikä en, olinkin juuri aikeissa
,.t32 jonkinlaiset rajat — säästän siinä
l"vi^inkunta markkaa."
•Ei tyttöseni, säästät koko kuun pal-
Linnea ei oHsi ollut nainen, ellei hän
ottanut tuollaista tarjousta vas-
22n.
ta. Eihän vain ollut konkurssi tulossa
— tai sattuu, että rahaa tuli niin paljon,
etteivät ne jröUäkään mahtuneet päähän
saatikka .sitten 'kukkaroon. .
i^äivä meni ja toinenkin. Linnea tie­si
sähköä olevan ilmassa. Mutta tulipa
Sr/":*!^""!!'**^ P^oMani : :T't7;ue voi ajaa nuorta
tyttöä kadulle tähän aikaan vuorokau-keskiviikkoaamuna
maalis-kiin
alkupuolella Linnea nukkui "puk-
Eräänä
'JslnsyiSään keittiökomeron alkoovis-
Vnuoruuden täj-ttä unta. Jokin vais­to
herätti hänet. Aamu tuntui liian ai-
(iijelta nousta ylös. Kova kolina, as-ain
helähtely, pannujen ja patojen ki-m.
pani pienen p>alvelustytön aistit toi-imaan.
Minuutissa häneliä olivat
atteet päällään.
'•Rouva Fagerlund, ettehän te ennen-i
ä n . . . kellohan on. vasta . . . ei ole
jes poikien aamiaisaika . .
'Ei ole, mutta me isän kanssa halu­mme
syödä joskus näin varhain."
Linnea oli fauomaadnaan rouvan ää-hänelle
samantekevää.
Eräänä iltana se tuli. Linnea oU par­haillaan
pesemässä kuopusta pesuam-meessa.
Senkin ruitale, oli haarukoita
myöten rypenyt savessa jossain kevät­talven
rapakossa. Hari läimäystä ta-kaposkille
ja poika oli puhdas.
Linnean illallinen oli vielä syömättä.
Rouva jätti tavallisesti jotain ylijää­mää
keittiön pöydälle, sillä ''eläähän
tuollainen hentoinen vähemmälläkin".
"Onko tullut jokin onnettomuus, kun
näytätte niin väsyneeltä?"
"On, Linnea. Kuinka sinä, hyvän­näköinen
tyttö, kehtaat keljuilla sillä.
twalla?'^
•Rouvalla oli kädessään nuorisolehden
viimeksi ilmestynyt numero. Mistä hän
öli sen saanut, se oli Linnealle arvoitus.
Hän luki oman nimensä kirjoitusten yh­teydessä.
Pettikö joku puoluetoveri
hänet ~ ei, heidät kaikki? Mutta ei­hän
nuorison kaunoldrjallinen lehti ol-i
•
iTän rullalle tuolla etäisessä mutkas-
Tien.toisella puolella hengitti tuns-havumetsä
hiljaisesti huokuen. Toi*
Ha kylpi Vanhalan vielä leikkaamaton
••'javainio kuutamossa raskain, täyte­isin
tähkin — lainehtien kuin unelias,
ultainen meri. Ja tuolla, hieman
äämpänä, suorien, ylpeiden, punarun-oiäten
mäntyjen keskellä pilkottii^at
isinä Metsolan punaiset seinät,
ämä maalaismaisema oli aina ollut mi-ul!
e rakas. Se oli vakiintunut, py-
^Täinen, luotettava kuin ei mikään;
ti maailmassa pystyisi sitä muutta-aan
eikä imullistamaan. Kyt, syväs-
. öisessä rauhallisuudessaan se tuntu!
kuin yieläkin tutummalta Ja lä- .
Ifi^emmältä. Samalla tunsin itseni jo-bkia
nun yksinäiseksi. Ja olinv tunte­nut
koko illan, tunnustin nyt itselleni.
' 'idehdin noita nuoria, jotka toisiaan; Td-
, ?lie painautuhmax '^ä^^^^^^^ : ^.
ii?tä metsätietä. Kadehdin heitä, ijoi-
_ IsnolinHeikkilässä nähnyt salavihkaa _
atoavan aitan pimentoon. 'Heillä oli
sdessään yö — vaikkakin ehkä vain tä­yksi
yö — ja se toisi täyttymyksen
i^elle sille mitä minäkin tunsin. Ikä-"
öin naisen suudelmia ja käsivarsia--:- .
^^^^3. minulla tänä yönä oli
^ I j a v ä naista!- Se oli alkanut .sillä het-
.'-Jellä, jolloin olin nähnyt Kilin silmät
fjipmessa painautuvan Santun rintaan
enneraminldn. Ehkä jo tans-pasi
tytöa kanssa ensimmäistä vals-
Munohn tuntenut hänen nuoren ruu­mansa
nojautuvan itseäni vasten. Kau-
?taii3 omaa itseäni. Tyttöhän.oli niin
Kn\ melkein lapsi vielä; Ja minä —
^fjän oHn jo yli kaksi .totaa häntä ^
fspi. Entä Santtu? Hänen sil-olin
nähnyt saman ikävän. Ei,
^ ä n sellamen ei olisi mahdollista —
•^^Jooli nuori. Kirosin ajatusteni
^i^taista juoksua. Tämä hullu km-
^ oli saanut minunkiö aistini herkis-
'2 äärlmmilleen.
fsissliduia Metsolan, portilla ja, kät­eeni.
Minne kummaan oli tyt-
Hyvin oEsi-hän^jo-^nnättä-
•Koska 'tielE -ei -kiiltenka^-
•%t ketään, menin^'viimein",sisään
nukkumaan. •
aikaan en ,o!lut sellaista tyo-
Käsirvarteni ,-|s ,selkii$l
;V%eiltä.. :jPiaii-.^äsyiHfs,sen- .-pyy^mmh \ -kyf^^^momxn.
ajatusteni jiMjism. , , It«.iäiii.lmiaMallivh^
Jatkuu.:',. • . «Miten cjrvat. asiat, kauppaa---
desta." , , , ;
"Hiton laki, se panee sinut liimaan
mikä minuutti hyvänsä. Katso tätä te­kelettäsi,
siinä m sinun nimesi, sinä itse
olet polkenut lakia ja sen pyhiä sääntö­jä.
Tiedätkö muuten, mikä on Suomen
perustuslaki?"
'•Tiedättekö te, herraseni? Väkival­taisuus
ei ainakaan kuulu sen ohjelmaan.
Saanko muuten luvan kysyä, mistä ar­von
rouvanne on saanut meidän nuorten
lehden?"
Herra Fagerlund oli tai jollain tavalla
liikutettu Linnean puhtaitten kasvojen
ja klrkkaitten silmien edessä. -
"Ensiolta, tyttöseni, Ensiolta."
Oliko tuo mies hullu, vai oliko hän it­se?
"Saanko käyttää puhelinta?"
"Ole hwä, jos se tässä asiassa auttaa
vähääkään."
Linnea soitti IlmHle. Onneksi tyttö
Kaikkialla, - missä sotilasmenot
paisuvat, se tapahttm nousevan
mkzipolven Suojelemiseen varattu­jen
määräraimjen kustannuksella.
Näin ^on lapsilta riistetty se apu,
jninkä- ykteisknmmn tulisi keille
•antaa. Työttömyys ja. köyhyys li­sääntyy
heidän kodeissaan. Pzmt-teen
tukmsat 'seuraukset .ovat' va-hmma
esteinä Jseidän kekitykseJ"
Uefi.Motiluja m. liian mhän-ja ml-litansthien
;pmp;aganda mi- leviä­mässä
• .kaikkial-la •r&tuvflma ja
ygängstenkenkeä-kviuäen.
: „jQssam kaupyia^l!a-,löl>kdlo. .IJ
• tarttui ^•ioisella 'kidelSän, faneeriaskiinsai
|a toisella i,-5iatenyyltMnä, Paljon kul­ki
ihmisiä :täl!ä tavalla .lattiovaunussa ja
> kaduilla,, varsinkin sodan Jäikin ^'«lellä
kotikaupungissa. Aina :kun Mn •muisti
. sen ei mikään painanut liikaa,, sillä sie
muistot .kappaleen 'matkaa taaksepäin
painoivat vielä liian tuoreina nykjisen
työläisnuorison . hartailla muutenkiii
enemmän kuin jptkut pienet kantamuk­set.
•
•••'MeRe. sinä saastaisten .järjestöittäsi.
punainen pentu Ja katso minne ne A^e-
-vät!" Linnean ja Louisen silmät; iski­vät
yhteen oviaukossa.
• ^ "Tuleeko tyttöä sääli?" Fagerlundin
,käheä ääni kuului käänty\iin jomieklii
• ,Raitiovauau \*ei Runebergin kaduHe.
Ilmille oli tovin aiatka kävellä. Kapis­tukset
painoivat ja ajatukset painoirat.
- Linnea _ soitti telloa. Ei vastausta.
Olisikohan Ilmi nukkunut, vaikka hän
lupasi %^lvoa ja odottaa. Ivopistelu he»
rätti tähän aikaan illasta naapurihuo­neiston
asujat. Heikosti avautui ovi,
mutta huomatessaajn pienen naishahmon
väliaukossa, sulkeutui naapurinkin ovi.
.Lihpea-soitti uudelleen. -Kello näytti
jo yli puolen yön. Pienet matkavarus-teet
jäivät Jonnekin odotusasemalle, vain
käsilaukku muutamine niarkkoineen- oli
mukana. Minne mermä? Ilmi oli eh-
'kä nukkunut, tai-olisiko herrasväki pa­lannut
kotiin? Ilmin sanojen . mn- .
kaan heidän, piti liipyä parisen liikkoa.
Porraskäytävässä -tuntui :.kostean - kyl­mältä.
Talonmieheen ei uskaltanut tur­vata,
olisi tietenkin luullut,, e.ttä cmikä
"hutsu" kolistelee rikkaitten ovien ta­kana.
Tj^tö tunnusteli muutamia
markkoja povellaan. Niillä kyllä pää­sisi
jonnekin matkailijakotiin, mutta sel­laisia
ei Töölön kaupunginosassa ollut
— ainoastaan suuria hotelleja, joiden
ovet eiv^t yksinäiselle naiselle aukea i l ­man:
miestä, tähän vuoTokauden ..aikaan.
Vielä kerran t3rttö painoi ovikelloa.
El vastausta. Väsynyt ruumis,; enem-män
henkisesti kuin päivän työstä ly­sähti
alla olevalle .portaalle. :Pieni.ran­nekello
näjlti jp yli yhden. Turha yrit­tää
enää minnekään. Uni valtasi pienen
taistelijan-, pää painui ohuen itahitakin '
syleilyyn kovalle kivilattialle, pahainen
rahakukkaro lujasti kainaloon puristet-iy^
na,. •
4*
lut mikään valtiosalaisuus, sen saattoi
'lapsikin ymmärtää- ^
. f Sjtäpallsi olen tavannut sinulta pal­lon
tavaraa, kenkiä, sukkia, savukkeita."
"-KaiMti edellämainitsemanne olen
ostanut rahoillani. Sitäpaitsi,^ en polta,
lahjoitan jokaisen,..saviJtkeen ^teille. On-
1:0 hyvä?" Tyttö - sieppasi äkkinykäi-syirä
lehden rouvan kädestä, jatkaen:
"Tämä ei kuulu teille eikä teidänlaisO-lenne.
Tietääkseni meillä nuorilla saa­vat
olla omat rientonsa, sillä niinhän on
teilläkin rikkailla."
Eteisaulan kello löi yhdeksän kumeaa
lyöntiään. Neiti Louise palasi jostain
herra Fagerlundn seurassa.
"Mitä täällä on tekeillä tähän aikaan
päivästä?" Kauppiaan ääni oli kuin
äkkiä jonnekin painunut törähdys. Pak-oli
-vielä valveilla, herrasväki oli aamu­puoleen
yötä ulkona. "Tulen/ain, uiko-ovi
on auki vielä tunnin- ajan."
Linnean vähäiset tavarat olivat pian
koossa.
"Saanko pyytää puolen kuun palkka­ni?"
' " ,-^11
Herra Fagerlund pisti kaksikjromen-täviisi
markkaa tytön kouraan.
"Tässä on vain neljännes, tulen peri­mään
toisen neljänneksen huofmenna, so­piiko?"
. "-Rouva -sanoi, että • pari .sukkaparia
maksaa sen. Niiakö-vähän.sinä ymmär­rät
liikekieitä?"
."•Ymmärrän tai en, .mutta- en niissä
mittasuhteissa mfe^ le, herraseni. Sitä­paitsi,
te asetatte suomalaisuuden yE-puolelle
kaikkea, olen sitä viimeiseen
su sikaan kädessään hän huitaisi ilmaan veripisaraani asti — ainakin rehdlisyy-kuin
sanoen: Joutavia akkain juonija ja dessä, muttasitä-ette te ok!"
rähinöitä piikain kanssa! Linnföi kokoili tavaroitaan faneerias-
Linnean --kasvot olivat -tulipunaiset- kiin, l<^t mahlirvit -Sandströmiltä saa-
Häntä"-oE-ensi-.terran elämäs^än -ras-, öun-pyyheHinM sisään. --Pkni^-ranne-kaasti
loukattu J a syyttömästi. Ävis- kello näytti pian puolta yötä. Töölöö-
^ötiin.
tus sanoi tytölle, että nyt tuli lähtö.
Mutta ei kai sentään tähän aikaan päi­västä,
:-sHlä kellohan lähentelee jo puol­tayötä.
,, . •
"Vai niin, vai sillä tavalla asiat omVl
. -^'Mmms. .•;:-lEäänsl;'-.pas'hatMaan p Ä«n
-seen .menera.csitlovaijnu .oli -vicE ,saata-
"Isä, äiti, täälE' «makaa-joku ^nainen
-kuolleena'!" .Linnea tunsi pienen ,-kädeii
pehmeää silitystä poskellaan j,a-k.oiralle
haiskahtavaa nenässään.- Taloiimi-ehen
kuusivuotias poika koiransa kanssa tun­nusteli
• .porraskäytäyällä • nukkuvaa tyt-
. töä.- Onneksi koira ei,haukkunut, ynisi
vain. Omalia eläimen vaistoHaan se
tiesi.iettä-ed^sä oleva; ihminen oli avun
tarpeessa, - Se -.nuoli Linnean .kohmettu*'
•neita-käsiä,. vetäisi ..takin liepeestä.
""Äiti -—-hän-herää,-.,6! :hän,,.ollutkaan
kuollut! Isä, SeppI sai hän^t hereille!"
'-'Hiljaa, :• poika,; mitä-sin näin
varhain! .-^na-Sepin.mennä u|qs.ja,tu­le
sisälle, koko talon väki herää."
• "Miitta äiti, elliSn-ollut kuollut
poika väänsi jo itkua. "Hän liikkuu ja
Seppi uJvoo."
."Sus' siunatkoon, -lule pian -Janne,
täällä makaa nainen! OH kai jumalan
johdatus, -että lapsi ja 'koira hänet .löy­sivät
ennenkuin . . ."
-Talonmiehen vaimo -in-osti .-Linneaa^
ylös. kyli3t#,tä-portaalta ja • hieroi ..-lämpi­millä,
^»»raililaan valömaa. •
."^|tä,sina,.äi,li, -nyt,.,sattua ;elta-m
vissa ja ^olihan -haniell^. .^.neijäniieäsataa jöku:aaii»n kadulta.".. .Janne-jsän ääni.
rnarkkaa.-kiiM»F03»;.-MII oli,::.aa.9iihilÄii^.n. •. •
vä-ikka'vuokra-aiiti^ia.
. -Äjatuk^t .sfldfeivat -,edtestakaiÄ ,--,%ai-ke^'
^mm, toöteina^affli.-.,:
, EMO - AnttilavsaiiLltai :'Oli3&olM»;häB-
,kityff? :-Ei/,M» ,.wm3to -«»».yfcytSIis,...: il»K8et.^Ma-t,,reiii»
että se oli. malidoltoBtiaiis. •: CÄI .ti^^jct • ti»- feaiuilg
, " E r - v « «ole. —-..S^pi^:olisi .lepiiiyt ,sen
rie&afcifesi, -jos ,.se .dllsi stilainen."
,...Lifiilffia ,Jiiiewi:-:-4lMliäa.. :|BSii;,-„o|i mk-
« t e | Ä | w l i ? J a