Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 2, 1951

              •«»«^'sa ettei f;/f'l
•oa Simon jit^i",
^«ska sinä ehkä..
latkoa
tävivi viipyä vielä muutama
^ 'taikka'minua jo niin veti van^
lUtiniemeen. Meillä oli puhe men-
; l W a a n ja päätimme toteuttaa
kun olimme kaikin koolla.
i n v liialle. Kohteliaasti
o n v ^ i , , „ ^ ^ , ^^:it„'::f iohan toki, kun
"saupalasa^ "f^, oli kuvattavana. Tuli
f . 7« '«1^ f „,i„aisia kuvia haluam-
«•^*v fos , 'r^r^; e.tä haluamme polvi-
Kirj. ÄHnda Katainen
I 5*
laluaisiottaaS!:;"
"»ieheltärali^^^
• iSf saa
jaada
"ttatäraäonivj
t kuitenkin tiffiC?
; niin hän olisi tyytwäinen. :]Mutta
Uen täytyisi tehdä erityinen retki,
Ise ...
^an fcatuvauiiffi!^'
nieleensä {\^^^
isillä murheen
än syrjästä klj'
yvi»ä, ja joä ii
n tulisi, niin p;^='
sopivassa
^-^3y«lemä|ajc'
skin iöU.h^s''
in kulmaBk:'
;i seisoi paikallaan ja katsoi Hele-llkeen
niin kauan kuin hänet näki.
|at tunteet liikkuivat hänen poves-
I aivan kuten Helena oli tarkoitta-
1 Ei loukkaantumista, ei vUiaa, vaan
Ivä häpeä.
i ei ollut pohjaltaan alkuaan kovin
I ihminen, mutta sen verran kevyt-l
e n raukka että oU mennyt rikkau-luofof
ääitnisiin itsieääD''k^ Sfei^-
fanheTimiaii ja MneUe västciimieli-
«^uimaasat . ^isen kanssa, joutuen juuri rikkäu-tulla
viuhtoir', ^oksi hänen orjakseen. Tuo.risti-
— Joe. Het* nen suhde teki hänet sitten vielä
;|ksi Helenan esimerkin tavalla. Päii
ilelenaan alussa kiintynyt todellakin
liiien tuntein, miitta hänen ristirii-k
raukkamaisuutensa muutti seii
Imaiseksi leikiksi, kun toinenkin
ti siihen soveltuvan eikä luullut sii-
In kummempia seurauksia olevan-hänen
rauhansa oli mennyt ja todel-
3 mies pilkisteli povesta esiin.
^ meni kapakkaan ja istui siellä, is-mietiskeli
ja joi kunnes oli aivan
alassa ja siinä kunnossa hän meni
Insa, jossa ensi sanoiksi kuuli:
faas sinä renttu tulet tuossa kunnos-bliin!"
•:•
iViin tulen, vaikka ei tämä kodilta
Het,
yrittääkö paic-'
:in htiomasi IE,^
on, mutta mii'
reippaasti ]äz
nähnyt sinua
illä liikematka!-
asti.
[utta eikö mtt
m outoon taric
an vähän jutc^
ene koskaan DJ
is muuttunut-naksi."
meudestani. t
sissa, huoman
nko siinä peä
it heti kuulii
i."
sinun. Sefe-ni
että sen s
Mutta-t:>
iän rahaa. J3:|
a sentdäkäi!-
a kunnon r>;
ka vähän fe-l
olitkin eii-;
ksi raukka. I3
lasi huoiiii=3
)si on töiselL'
mnoton luö'^
elle neten^-
ipaakaan e!I-Hvvästi:"'
i
ja sanoi: "Jaha, jaha, vai pohikuva. no,
sopiihan se.'" Ja niin meitä alettiin aset­taa
järjestykseen polvi jolvelta.
Kuvassa oli_l iso-isoäiti, 2 isoäitiä, 3
äitiä, 3 tytärtä, 2 lastenlasta ja. 1 las-
^tenlapsenlapsi. Koko illan \ielä kotona
meille riitti hauskaa siitä polvikuvan
otosta.
Huhtikuun 17 pnä oltiin jo aikaisin
jalkeilla, sillä tänään lähdimme äidin
•kanssa Leponiemeen. Alkoi taas tuntua
niin omituista väreilyä sisälläni. Matka
ei kestä hyvällä kelillä ja kulkuneuvoilla
kuin puolitoista tuntia. Tällä kertaa se
kesti yli kaksi tuntia, sillä auto, jolla
matkustimme, oli hiilikaasulla kulkeva,
mikä kulkee hitaammin kuin tavallinen
gasolinia polttava auto.
Paljon olivat paikat tien varrella
muuttuneet, mutta oli paljon tuttuakin.
Jokaisen mutkan tiestä muistin, sillä
- piinhän ^5 niin moiita kcjrtaa^ kulkenut ,
- hev<j^Ua, jatliin-ja suksj Ne matkat .
.,oU tehty sellaisena,aikana, joka ei niin
helpolla unohdu, lapsuus* ja nuoruus-
' vuosina.
Äiti jutteli koko ajan. Minä vain tu­l
l i n hiljaisemms^i mitä lähemmäksi ko­tia
tölimme. Santasillaimiäeltä näkyi
jo^kptijärvi ja sen toisella puolella pieni
punaiseksi maalattu talo, joka pii koti­ni,
rakkain paikka maailmassa. Siellä
olin elänyt huolettomat, ihanat lapsuu­den
päivät. Mutta ennen Santasillan-
\-äelle tuloa oli tiepuolessa ison raken­nuksen
rauniot, savupiiput vain törröt­tivät,
tehden oudon vaikutuksen. Rau­nioiden
kohdalle päästyämme sanoi äi­ti:
•'Katso, tuossa on Urajärven työväen­talon
rauniot. Senkin polttivat seuraa­vana
yönä kun tuli tieto, että työväenta­lot
pitää luovuttaa oikeille omistajille.
Mutta uusi rakemietaan kaikesta huoli­matta,
tonttikin on jo valmiina hyxiillä
paikalla."
Matka alkoi loppua. Tultuamme
kansakoulun kohdalle olin ihan ihmeis­säni,
kuinka hyvin se oli säilynyt. Uusia
taloja oli rakennettu, mutta oli vielä
vanhojakin.
Aino, velivainajani entinen vaimo, tu­li
meitä kylälle vastaan. Matti, hänen
nykyinen miehensä odotti hevosen
kanssa «dempänä, kun rekikeli oli huo­no.
Panimme äidin ja matkalaukut re­keen
ja Ainon ja »Matin kanssa kävelim­me.
"iTidessä paikassa hevonen säikähti
jotain ja silloin lensivät äiti ja matka­laukut
ojaan. Säikähdin kovasti, mutta
ei ^iim, kidi&aan k | i ^ 'Pudist^ilen
lunta.yaatteistaan sanoi äiti.iirain: , ,
':T€iikää, te toisetkin tuollainen temp­pu,
jos osaatte."
Järven jäälle mentäessä istuimme kai­kin
reessä. Muistin niin monta retkeä
tämän järven yli. Ajoimme sen paikan
sivu, jossa veli ennen hukkui, Olin it­sekin
silloin vähillä hukkua. Veli sor­tui
jäihin, riensin auttamaan, mutta
sinne hän jäi ja minä pelastuin.
Kotipihaan tultuamme tuntui ensin,
että en jaksaisi kävellä. Timtui, kun en
ovestakaan sopisi sisälle, vaikka se oli
tavallista kokoa. Tupaan tultua tuntui
kaikki niin hiljaiselta. Ei ollut enää
isääkään. Viimeinen veli kaatui sodassa
V . 1941 ja kaikki siskot olivat omissa tä­tiä
Joen el'
ien
Joelle ioii'-'
:ilaisui!S-laaistus.]-^
ydytystji!
llä oh*sisi2-'
iän '-'f
dleranr-f-|
leen itseni
•mysmfrk-t
iän. Ja^-'-'
ä sell3i5e=^
ja saaöÄj^
ja miksi ei tunnu, sinä . . . sanonko
Siksi kun täällä ei ole naista vaan
.'as korppi." Tuo oli ennen kuulu-onta
ja se tuli Joen suusta aivan
inaamatta.
Mitä — mitä sinä roisto sanoit!!"
sui vaimo.
janoin mitä sanoin. liMaltahan niin
flviää. Tiedätkös, että minä tapasin
Ja kadulla sen tytön, jota sinä kor­piin
kiihkeästi etsit ja jonka sinä
•n olit ajanut niin hävyttömästi ka-
Niin, tapasin hänet ja huomasin
I i^n on sata kertaa parempi ihmi-f
kiiin sinä ja me kumpikaan, ja hän
j^iiin sinulle sanoa ne terveiset, että
l« ole nainen, vaan tunnoton luon-
,3ppale."
po& sinäkin siitä ja heti!" kirkui
jstunut harmaapäinen nainen- ''Vai
i^au^ksi sinä olet tullut. Ulos!"
Jutta kun Joe ei liikahtanutkaan, si- f ionikin aseen ja aikoi lyödä.
I tarttui siihen ja esti iskun, jolloin
sellainen kirkuna ja meteli että
« palvelijaa hyökkäsi ovelle.
T'«^o roisto aikoo tappaa minut!" kir-laion
valtiatar.
niin. vaan hän aikoo tappaa
C • '^"^^ ia sivalsi vaimoltaan
'^^•^lijat näyttivät ymmärtävän ti-f
^ ja poistuivat ovelta.
f|-njiiltaan kiiht^-nyt nainen retkahti
} °'»n ja tärisi. Suu aukeili, vaan
ei kuulunut. Taloon oli kuiten-t^-^-"
ttava lääkäri, joka totesi että
L • ' ^ ^ " " ^ vakavan hermokoh-i
"^'^^ ^" vaikuttanut sydämeen,
r,;:' .'"'^^^-'^ ia neuvon, että oli le-r-
a ja koetetuva olla rauhallinen. «I kuitenkaan ollut tätä kuule-
"'^'"^ässä. sillä hän oli men-jatkamaan
juontiaan koko yön.
Jatkuu
Korealaisia pakolaisia kulkemassa Han-joen yUponttomustUaa.kun
foTnTli^siUa on moniin kertoihin pommitettu yhpaasejmttp-
ZksfpaMnot ovat pitkiä ja kärsimykset sanomkuvaamattomai
louksissaan. Isän ja veljen Su\at olivat
muJstultamassa heistä. Kamarin sei­nällä
oli \^ljen kuvan vieressä kukka,
joka kiersi ympäri kuvan kehyksen, teh­den
kuvan ympärille vihreän sepp^jleen.
Kuyan alla oli kirje, joka lähetettiin aina
kaatuneen omaisille. Siinä oli Seuraava
teksti:
•Velvollisuuteni on ilmoittaa, että
Karl Albin Leponiemi on kaatunut isän­maan
ja kaiken sen puolesta, mikä on
meille pyhää ja kallista. Lohduttakoon
. teitä tietoisuus siitä, että olette antaneet
kalleimman uhrin. Vahvistakoon teitä
Kaikkivaltias, armollinen Jumala."
.^lla oli Mannerheimin allekirjoitus.
Kuinka raakaa, kuinka julmaa, kuin­ka
• typerää sota onkaan. Riistää elämii
parhaassa iässä olevilta, monta kertaa
kodin ainoa turva, niinkuin tässäkin ta­pauksessa,
jossa on muutama fraasi—-
ihmishengen hinnaksi. »Maksaa halli­tus
Suomessakin jonkinlaista eläkettä
jälkeenjääneille, mutta se ei riitä, «ikä
se anna takaisin sitä, mikä on pvanetetty.
Eloonjääneiden osatovereitten harteilla
lepää s ^ i n verotaakka, millä näitä e!äk-keitä.-
kootaan; Hollltdksillavsl-.-jtsel---
lään mitään ole, vaikka m eläklieistä
kunnian saavat.
Kahvipöytään ehtivät jo veljenityttä-ret
Arja ja Aila koulusta Tuli jo elämää
taloon. Kauan eivät tytöt tätiä vieras­taneet,
vaan puhe alkoi luistaa vaivatta.
Kaikki paikat katseltiin, löytyisikö vie­lä
jotain vanhaa minun aikaistani. Löy­tyihän
sitä, äiti oli säilyttänyt yhtä ja
toista pientä. Toin joitain esineitä
muistoksi ja todellisia muistoesineitä ne
ovatkin.
Lauantai-iltana sain kylpeä kotisau­nassa.
Se oli kuin juhlaa.
Meidät oli kutsuttu naapuriin kylään.
Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen läh­dimme
äidin kanssa. Menimme potku­kelkalla.
Äiti istui kelkkaan ja minä
aloin antaa hänelle kyytiä. iMeillä oli
äärettömän hauskaa. Ikävä mieli oli
kadonnut. Muistui mieleeni, kuinka isä
ennen lapsena ollessani antoi minulle sa­manlaista
kyytiä.
Naapurissa meillä oli paljon juttele­mista.
Muisteltiin entisiä aikoja, sillä
olinime talonväen kanssa nuoruusajan
tuttavia.
Jonkin päivän kuluttua palasin taas
takaisin Lahteen serkkuni tyttären häi­hin.
Xe pidettiin vain kotona lähei-sempren
tuttavien ja sukulaisten ollessa
vieraina. Häihin lähtiessäni mietin
pääni ympäri, mitä antaisin morsiai^lle
häälahjaksi. KatseHn arkustani enkä
keksinyt muuta kuin leninkikankaan.
Se olikin hänelle niin mieleinen, että
avattuaan paketin hän kapsahti kaulaa­ni.
"Vappuaamuna oli kaupungilla elämää.
\likeä oli liikkeellä paljon ja meldn läh­dimme
kaikki. Jotka halusivat ottaa
osaa kulkueeseen, menivät työväentalol­le.
Menin Bedan kanssa kaupungille
katsomaan kulkuetta, sillä halusin ottaa
siitä kuvia. Bedakaan ei voinut paljon
liikkua, kun oli huonovointinen. Paljon
oli kulkueessa osanottajia ja paljon ka­tujen
vierillä katsojia. Sain otettua
monta hyvää kuvaa.
Olin juuri ottamassa kuvaa, kun joku
huusi kulkueesta:
"Hei, Minda, tulehan käymään Hä­meenkatu
22 :ssal "Huutaja marssi edel­leen.
Ehdin sentään nähdä, että hän oli
Oiva Nurmi, joka oli ollut pari kertaa
Canadassa samoilla paikkakunnilla kuin
minäkin. Ohjelmaa oli paljon ja se suo­ritettiin
Kauppatorilla. Kun marssi to­rille
oli suoritettu, vei jokaisen joukku­een
lipunkantaja lippunsa sitä varten
tehtyyn telineeseen. Paljon niitäjippu-ja
olikin. Lapsilla oli vappu viuhkat, pa­perista
tehdyt moncfnväriset. Kaikki
näyttivät niin vapailta ja iloisilta. Sai­vat
taas Suomen työläiset viettää juh­laansa
rauhassa pitkästä aikaa.
Iltapäivällä ohjelman loputtua pistäy-
5
1
'1 ' .