Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 14, 1950

              o o i^iimiis matiisijaiiii
K I R J . B M R I A XÄMGDTSR
h
ASL^'A JA JA nousi kirjoituspöytän­sä
takaa. Rouva Ulrich ymmärsi.
Se merkitsi sitä, että keskustelu oli
päättjTiyt, Hän painoi päänsä ja sulki
silmänsä.
— Entisen miehenne kotona lapsi saa
suojaa isän virkapuvusta. Minä voin
neuvoa teitä vain eroamaan lapsesta.
Toisen luokan puolijuutalaisena on tei­dän
tyttärellänne siellä paljon varmem­mat
olot kuin teidän luonanne, joka
syntyperänne perusteella annatte hänel­le
— hm — vissin epäluotettavuuden
ja poliittisen leiman. Ottakaa tarjous
järjen kannalta!
Rouva Ulrich istui yhä vastaanotto-tuolissa.
"Järki" . . . hän sanoi hil­jaa
itsekseen.
— Kirjeestä päättäen on teidän mie­henne
jo keskustellut lakimiehen kans­sa.
Syystä, että hän tahtoa kasvattaa
ensimmäisestä avioliitostaan olevan lap­sensa
yhdessä nykyisen vaimonsa lap­sen
kanssa ja kansalHssosialistJsessa
hengessä, tulee hän ehdottomasti saa­maan
o:ic|eu(Jen puoljelleen, jos, asia
alistetaan ojfeJsusistuime^i käsiteltä-aKsi.
- Oikeuden . . . sanoi,rouva Ulrilh.
- Teidän ainoa mahdollisuutenne on
suostua . vapaaehtoisesti ehdotukseen,
sanoi asianajaja.
— Vapaaehtoisesti . . . kuiskasi nai-
, nen ja nousi ylös. Asianajaja käytti hy­väkseen
tätä hetkeä tarttuakseen häntä
nopeasti kädestä ja johtaakseen hänet
taitavasti ovelle. Rouva Ulrich kulki
odotushuoneen lävitse. Häntä tarkas­teltiin.
Epätoivoinen ilme hänen kas­voillaan
antoi aiheen kiintoisiin arve­luihin.
''Varmasti juutalainen", sanoi
eräs nainen. Kaikkien päät kääntyivät
nopeasti ovea kohden, josta Martha
Ulrich juuri katosi.
— Että nuokin jatkuvasti juoksen­televat
asianajajien luona, huomautti
eräs nuori tyttö, ja kaikki ymmär^yät
hänen tarkoituksensa.:,. ;että i ä m - tuotti
aivan liiallista vaivaa.
Ikkunassa odotti Angela Ulrich äi­tiään.
Hymyillen hän huiskutti mo­lemmilla
käsillään. — Minä sanon sen
vasta huomenna, ajatteli Martha, ja
seuraavana päivänä hän jälleen ajat­teli
'"huomenna" ja sillä tavoin koko
viikon. Sitten hän keksi Angelalle pit­kän
ja kapean luottamuksen sillan saa­dakseen
hänet vakuuttuneeksi siitä, et­tei
mistään ratkaisevasta ollut kysymys
ja eron taustalle hän asetti valheen pa­luusta.
Seuraavana päivänä pysäht\'i auto
j:ioriille. Auton ovi rämähti eversti Ul­richin
takana. Nainen autossa suipensi
suutaan ja ^ ^hotti hermostuneesti kul­makarvojaan.
Ulrich oli ottanut kasvoilleen naa­mion,
ynseän ilmeen, joka sanoi, ettei
ollut harkittua antautua taisteluun hä­nen
kanssaan. Hän sulki portin jäl­keensä
ja nousi rappuja kovin, var­moin
askelin,
Angela avasi oven.
Xatikaisessa ja ruskeankankaisessa
asussaan isä näytti ikäänkuin sulkeutu­van
vieraan ja kummitusmaisen seinän
taakse. Angela ojensi fäykästi käsivar­tensa
ja katsoi häneen arasti.
Ilmein, jotka \ kuvastivat hänen tie­toisuuttaan
omistusoikeudestaan, hän
otti Angelan käden omaansa ja katsoi
Marthaan. Tämän kapea, tunimanpu-huva
olemus seisoi oviaukossa valkoisine
ja jäykkine kasvoineen puristaen kä­siään
kouristuksenomaisesti. - ^
—• Tämä on parasta lapselle, sanoi
mies, ja sinä saat vapaat kädet. Sinä
ansaitset vähän. Me tahdomme auttaa
teitä.
Aina hän kätkeytyy noihin kaunii­siin
sanoihin, ajatteli nainen, kaikesta
iljettävyydestään huolimatta hän tah­too
näyttää inhimilliseltä.
— NiiB, sanoi -Martha ja katsoi hän­tä
suoraan silmiin. Angela tietää, että
hän minun tähteni tulee teidän luok­senne
joksikin aikaa, että voisin sillä
aikaa opetella ompelemaan. On suuri
apu meille, että te vapautatte minut
huolehtimasta lapsesta joksikin aikaa.
— Sen me teemme mielellämme, sa­noi
Ulrich ja laski kätensä Atigelan
hiuksille.
— Tulen tekemään parhaani oppi­akseni
ammattini kokonaan mahdolli­simman
pian, jatkoi nainen. Puolen
vuoden kuluttua.toivon olevani yalmis.
Ehkä se kestää hienian kauemmin.
Angela alkoi itkeä.
— Meidän Volkerimme on kuukau­den
ikäinen, sanoi • isä, saat .viedä hä­net
ulos. ja työntää häntä vaunuissa ai-.,
van yksin.
Angelan katse siirtyi isästä äitiin.
— Tuleeko äiti katsomaan minua?
esitti hän aran. toivomuksen.
— Äitisi tulee ehkä matkustamaan
pois joksikin aikaa, sanoi Ulrich ja
katsoi jäykästi eteisen lamppua. Mart­ha
ei voinut kauempaa vangita hänen
katsettaan.
— iMutta minä en tule olemaan pois­sa
pitkää aikaa, sanoi hän kuiskaten
ja koetti peittää äänensä värinää.
Martha Ulrich puki Angelan ylle hä­nen
kappansa ja Ulrich* otti pienen
laukun, jossa oli lapsen tavaroita.
Martha Ulrich meni auton luo. Molem­mat
naiset välttivät katsomasta toi­siinsa.
^Angela asettui polvilleen takaistui­melle
ja katseli ulos ikliunasta. Auto
lähti liikkeelle.
Martha näki lapsen surullisen hy­myn;
kuuli huudahtuksen, jonka kaiku
vaivoin tavotti hänet.
Hän seisoi pää pystyssä ja vilkutti
kunnes auto katosi kadunkulman taak­se.
Sitten hän antoi käsiensä vaipua.
Eteisen pöydältä hän löysi paperila­pun:
••Minä tulen kasvattamaan lap­sestanne
säädj-llisen ihmisen, sellainen
hänestä tulee. Hävittäkää tämä pape­ri!
Heil Hitler! Erna Ulrich."
Auto syöksyi asfalttia pitkin lähikau­punkia
kohti. Jäähdyttäjässä komeili
hakaristi jäykkänä kuin tuuliviiri tuu­lessa.
Angela istui suljetuin silmin
koettaen muistella äidin kuvaa. Mutta
hänen eteensä tuli vieras nainen, jäyk­kä,
kylmä ja vaalea.
—Nyt sinua ei epäillä enää mistään
suhteista häneen, sanoi Erna Ulrich.
— Sellainen ei ole helppoa, kun on
ollut naimisissa puolijuutalaisen kans­sa.
— Milloin hänet noudetaan?
— Älä puhu siitä!
— Luuletko sinä hänen polttavan
paperilapun?
— Tietysti. Hän tietää hyvin, että
jos me olemme hänen kanssaan jonkin­laisessa
tekentisessä, se xoi tuottaa
meille ikävy^-ksiä. Jonkinlaista säädyl-
Kuti$l ktmkdutta sitten rars, J)02iglas MacDougal Torontosta kysyi
triJ. E. Longilta, koska hänen lapsensa syntyy. Tohtori vastasi, että
pienokainen mkee päivänvalon 'tmäm vmden päivänä kello 12.03.
Niin kävikin ahan minuutilleen. KsiV&ssa äiti ja pienokainen, joka
painoi kahdeksan pannaa kaksitoista missiä.
no
(o
D O D fi n ^)
•piKKU MARJ.% oli kolmivuotias ty-töntyllerö,
ennen perin kuuliainea
ja helposti käsiteltävä lapsi, joka leikki
tuntikaupalla omissa oloissaan vaati­matta'
kenenkään huomiota osakseen,
mutta joka yhtäkkiä muuttisi käsittä­mättömän
pahankuriseksi ja ; tottele­mattomaksi
piltku vintiöksi. Marja pa­ni
aikaan päivän mittaan -sellaisia koh­tauksia,
että sai koko perheen liikekan­nalle.
Hän heittäytyi selkosen seläl­leen
lattialle, huusi äänensä käheäksi ja
puri sekä pötki jokaista, joka vähänkip
pyrki lähelle kesyttelemään äkäpussia.
Tuntui siltä, että Marja kertakaikkiaan
halusi vastustaa kaikkia ja kaikkea
vain vastustamisen vuoksi. Hän vas­tasi
päättävästi jokaiseen pyyntöön ja
kehoitukseen: "Ei", ja ärtyi helposti,
ellei asiat menneet juuri häi!ten tahton­sa
mukaisesti. Äiti oli tuskastunut ja
onneton. Hän kertasi ajatuksissaan
useampaan otteeseen kaikkien suku­laiseen
ja vieläpä sukulaisten sukulais­tenkin
huonot ominaisuudet niin isän
kuin omaltakin puoleltaan, peläten noi­den
luonteenominaisuuksien nyt pe­riytyvän
tyttärelleen aiina kolmannes­ta
ja neljännestä polvesta alkaen.
Äidin levottomuus oli kuitenkin ai­van
aiheetonta, sillä tuollaisina pikku
Marjoina esiintyvät melkeinpä kaikki
piejiokaiset määrätyssä, ns. uhmaiässä,
joka tavallisesti, tulee siinä kolmannel­la
ikävuodella.
Usein vanhemmat eivät saata olla
lainkaan tietoisia. tällaisen kehitysvai­heen
olemassaolosta, ja silloin he pitä­vät
tänä aikana lapsessaan ilmeneviä
oikkuja kertakaikkiaan sellaisina pa-lisyyttä
ei häneltä kuitenkaan voida
kieltää.
— Säädyllisyyttä! Nainen tuhautti
ylenkatseellisesti. Puhutko jostain sää­dyllisyydestä.
Parasta säädyllisyyttä
olisi, että hän heittäisi hy\'ästit kaikelle.
— Siihen hän on liian pelkurimainen,
mutisi mies myöntäväisesti. Minä vih­jasin
hänelle siitä.
— Se on liiallista sääliä, sanoi nai­nen.
— Aivan, puhkesi Ulrich puhumaan,
mutta se on juuri inhimillistä sinussa,
Ulrich katsoi vaimoaan ihmetellen.
— No niin, sanoi tämä kunniallisesti
ja hymyili tyytwäisesti, tuo paperi­lappu
on itseasiassa vain sivuseikka.
Ulrich katsoi rannekelloaan, sitten
hän painoi kiivaasti kaasuttajaa.
Samaan aikaan soi Martha Ulrichin
ovikello. Ovella seisoi kaksi Gestapon
miestä karkoitusmääräys kädessään.
Suom, VOITTO A L L I N E N .
hankurisuuden ja itseöcyyden okaina,
jotka on juurrutettava pois heti al­kuunsa,
vaikkapa lujalla kädellä, ellei
muu auta. Tällainen suhtautuminen
oji kuitenki?! aivan väärää ja lapselle
vahingollista^ sillä uhniakausi kuuluu
hänen luonnolliseen kehitykseensä. Lap-sessa
herää -tahtomisen ja pyrkimisen
tietoisuus, ja kun hän hucmiaa oman
tahtonsa kehittymisen, hän haluaa
ikäänkuin leikkjä tällä uudella oppimal­laan
asialla. Näin voimistuu vastakoh­ta
hänen tahtomisensa ja äidin tai
yleensä, aikaihmisen tahtomisen välillä.
Kun lapsi uhmaikään päästyään on jo
lisäksi niin kehittynyt, että hän huo­maa
pystyvänsä vastustamaan aikaih­mistä
vaikkapa vain huutamalla tai pa­koon
juoksemalla, Mn tietysti, käyttää
näitä keinoja tahtoaan korostaakseen.
Pienokaisen kuitenkin tottuessa siihen,
että hän pystyy itse tahtomaan, hän
jonkun ajan kuluttua tasaantuu ja vas-tar^
Tfta-asenne murtuu.
Uhmakausi on lapsen kasvatuksen
kannalta varsin epäkiitollista aikaa, ja
lisäksi se kysyy kasvattajalta tavatto­masti
kärsivällisyyttä, se kysyy kärsi­vällisyyttä
ennenkaikkea sellaiselta äi­diltä,
jolla on raskaan päivätyön ohel­la
vain lyhyinä iltahetkinä aikaa lap­silleen
tutustukseen heid%i edesotta-muksiinsa.
Uhmakauden vaikeuksis­sa
on kuitenkin muistettava, että ilmiö
on normaalisilla lapsilla ohimenevä.
Toiseksi on tänä ylimenokautena
koetettava kohdella lasta varoen ja yri­tettävä
välttää, kohtauksia, sillä —
vaikka rie ovatkin aivan luonnollisia —
ne ovat lapselle itselleenkin sekä hen­kisesti
että ruumiillisesti rasittavia.
Vaikkakin uhmakausi kasvattaa lapsen
tahtoa, eivät' sen aikana esiintyneet
kohtaukset ole hyödyksi. Varovaisuu­dessa
ei kuitenkaan pidä mennä nip
pitkälle, että lasta tarpeettomasti hem­motellaan
ja kaikessa myönnytään hä­nen
tahtoonsa. Häntä on osattava oi­kealla
tavalla johdattaa pois sellaisten
kysymysten parista, jotka näjrttävät
antavan aihetta sisunpurlvauksille. Van­hempien
on osattava oikealla tavalla
myötäillä eiliä'" vaadittava itselckäästi
kaikissa asioissa alistumista heidän tah­toonsa.
Päinvastoin toisarvoisissa pik­kuasioissa
pitäisi antaa lapselle myöten.
Tämä ei saa kuitenkaan" järkyttää
säännöllistä elämänjärjestystä pois rai­teiltaan,
sillä uhmakautenakin ovat voi­massa
sääp^iöliiset nukkumaanmeno- ja
ruokailuajat. Jos lapsi ei halua niihin
suostua, on Itasvattajan vietävä tah­tonsa
perille rauhallisesti, ja ikäänkuin
huomaamatta, mutta niin varmasti, et-
LmmtMNA, TMmimmm u P Ä H - Ä N Ä , I9SO
• aivan-ox-
Stä Suomess
*fterty. ."Vai
- vielä raska;
, distava mu
sotavuoden
- rauhan töis
'den ja^pys;
sään, korjai
tärniä jälkij
Pienen s,
vassa Taks
pohjaista s
\'anhin tyt
sään koivur
nuoremmat
tavan valko
Mietteiss
lomassa ka
lossa väreil
pta-auringo
kaikkein ki
set, liplätta
set koivut A
seltä puolel
'i on raival
1 urinko läh
ärjäsi se
, 'innan aivä
3teltu kult
psena, yh(
r tapastva
a-auringo
katselle;
paan -leni
"Ajattele
• '-'1 ja "saisi
j i in halua:
; aisin?" c
'•Ostaisit
' cä vähän
=\\nin, el
osaaskaupp
nulle ja its
p idistä leni
licrosut ja k
pHpun, sellc
Liisa hyr
kiilunut jo
V E s y t t y a ä n ;
vaan uneil
lii- lapsi tur
- sessä. -Use
inaan. sitäk
taan pakon
, •I£i,ple viisa
, Jattarelle:..,'
;;;Farernpi_ ti<
esim.:,
syödä, koslj
Uhmaikä
siitä, että hi
•., äfa.-. Lapsei
. cimine aikoi
: sTjailemaan.;
ysäi haluaa,-.«
• l;ian-oikutte
Icö ,perheen
•.tietysti sitä
sä tuntien,
iniöihin kii
yähän liuon
Uhraakai
lieaa-oi^ia
Siksifö-ohk
• ••"lien.tätä-lcä
teen '.oman -
'aikaisemmii
musten avu
pi sivuuttaj
den kehitt
kriisi. Ja
vanhempien
keudenmuk,
>ä, niinkuii
lärkeimpänl
jalla on hy
itsekuria, n
symyksen i
kainen kei
pienokaista^