1945-01-27-02 |
Previous | 2 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 2 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ 1945
{Canadan suomalaisten viikkolehti)
Published and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited, 100-102
Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Reglstered at the Post Office JDept.,
Ottawa, as secönd class matter:.
Tilaushinnat:
1 vk. ..$2.00
6 klc. 1.10
3 1ck. .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. .............$2.50
6 ^c^c* • • • • • • • • • « • • • • • • • • • Xa40
Suomeen ja munalle nlkomaitle:
l vlc*. • • • • • • ••«•••• •$3«00
•6' klc» ••«••«••••«•«•• »M
:^ Liekki Ilmestyy jokaisen viikon lau.
fuitalna 12-sivuisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloilta.,
Asiamiehille myönnetään 20 prosentin
palkkio.
' Pyyt^ää asiamlesvällneitä jo tänään;:;,--'
•••
njMOrniSHINNAT: Yleinen llmbl-tushinta
40 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin ilmoltushhita '^l^OO. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä
JSO ^senttiä jokaiselta muistovärsyltä tai
fciitdslauseelta. Erikoishixmat pysyviltä
JUnoituksIsta. laiapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen. .
• JKa^i Liekille tarkoitetut rtfaksu-osoitukset
on ostettava kustantajan nimeen:
Vapaus Publishing 'Company
Limited.'
Kustantaja ja painaja: Vapauö Publishing
Company Limited, 100-102 Elm
Street West, Sudbury, Ontario
Toimittaja A. Päiviö.
Liekin aijotut kirjoitukset osoitettava:
LIEKKI
P.O. Box 69 - - Sudbury, Ont.
1i)imitiiksen luiima$ta
ini
Oli eräs kaunis sunnuntaiaamu kun
joku koputti ovelle. Katsoin kuka
oli ja siellähän oli sisko.
''Laita pian kuntoon, niin lähdetään'V-
sanoi hän.
'Minä kiireesti laitoin lapset ja itseni
kiihtooh ja sitten mentiin autoon.
Voi kuinka" ihanaa olikaan, kun
päästiin kaupungin ulkopuolelle. Oli
niin mukava hengittää raitista ilmaa
ja niitetyn heinän tuoksua (tämän^et
tapahtui viime kesänä, vaikka nyt
vasta siitä,kerrpn). (Rtkin tien vartta
oli jo ihimsiä heinäpdlplla, vaikka
öHkin sunnuntai. Niin liauskalta tuntui
kaikki, että täytyi laulaa heläyttää
välillä:
''ÄnnamUmä ja mringpnkuJika
ne ikktinahudalla^^;
hämyheikina
ttiö äitini vanha ru^ki.'
Taas on ihmisten huoniio kiintynyt
erityisemmin sotaan Neuvostoliiton
ifättiläismcHisen 'hyi>kkäyksen johdosta,
sen voiman johdosta, joka on lyönyt
saksoMis^i. hämmennyksHh. Epätoivon
vintm4iUapatsijöktajat näyttävät
lyövän viimeiset valtit pöytään. Jokaista
saksalaista, joka kykenee ampumaan,
kehoitetaan "itseukrautuvai-suudcUa
ja fanaattisuudella tekemään
ihmeen*'. Ja sotajoukkoja, kehoitetaän
pysymään lujana *'J:aiken hinnalla".
— *'Tuo sieluton massa täytyy pysäyttää
millin hinnalla hyvänsä!" huutaa
natsien puhemies.
Mitä. tuo auttaa tai auttaako mitään,
voidaanko "fanaattisuus" yhä
huudolla kohottaa, se jääköön nähtä- kohti, ja kun päästiin lähelle tupaa,
vaksi. M-^tta huomiomme tuossa ke- niin silloinkos minulle ja siskolle tuli
hoitukscssa kiintyi erääseen merkilli- kiire. Voi kuinka kaunista! Kukkaseen
sanaan: sielu — sieluton massa! sia oli kaikkialla ja vaikka minkä vä-
Se on sellaista ironiaa, jota ci,olisi pir ristä ja näköistäl Katsopas, tuolla on
tänyt sanoa maailman kuullen,'Sikä).Jiiusu^^^^ joriinia,
maailma on saanut ^'ylemmän rodun" sinikfellojä, orvokkeja, resettaa, val-sielusta
hyvin kaamean käsityksen, muja, floksia •—vaikka mink:änimel-
"Suoraan sanoen, saksalaisten pitäisi Iistä. Me juoksimme paikasta toi-välttää
hyvin'visusti maailman kuul- seen, tutkimme ja haistelimme. Täy-len
käyttämästä sellaisia sanoja kuin tyi pistää jo yksi korvan taakse, että
Sielu, ihmisyys, sivistys, oikeus ja va- olisi nätti.
. Parikymmentä mailia ajeltiin sellaista,
kiertelevää metsätietä ja niin
alkoi viimein näkyä sen paikan heinäniityt
joka oli meillä päämääränä.
Kas, tuossa olikin jo veräjä ja kukas
menee .aukaisemaan sen. Sisko
tietysti, kun pääsi pikemmin autosta.
Piipitettiin auton torvea, että jos on
ketään kotona. Ahaa, olihan. Ovi
lennähti auki ja siellä ovella seisoi joku.
Niin lähti hän meitä vastaan kiireesti.
Lapset juoksivat kilpaa, «ttä
kuka hänen luokseen ensiksi kerkiää,
ja huusivat jo kaukaa:
"Mummunl Haloo mummu!"
Ja viimein saapuivat mummon luo
ja kyllä siinä sitten halailtiin. Ei tahtonut
tulla loppua ollenkaan. Mekin
kerkesimme jo samaan lystiin ja siinä
sitten tervehdimme äitiä, joka on niin
pyöreä ja punaposkinen, vaikka onkin
jo mummu. Kyllä siinä oli sitten
tohinaa, kun kaikki puhuivat yhtä aikaa""
eikä kukaan joutanut kuuntelemaan.
Niin se "karavaani" lähti tupaa
Kahvin juotua taas riensimme ulos
tarkastusmatkalle. Nähkääs piti joka
paikka tutkia, kun jonkun aikaa oli
ollut poissa, että ovatko kaikki vielä
samalla paikalla.
Siellä aitan vieressä o\^at isän istuttamat
siiterit, jotka ovat olleet paikallaan
jo totstakymmentä vuotta. Ne
ovat kuin muistopatsaita, sillähän on
ollut jo maanpovessa kuusi vuotta.
JCyynel vierähtää poskelle häntä muistaessa,
yäikka hän plikjin niin ankara
lapsille.
: Paljon oli vielä katseltavaa j a niin
lähdinime taas kiertämään. Sama
Knnunpesäkin pii vielä pikkukamarin
seinänraossa,. missä se oli jjo silloin
kun .olimme vielä "kakaroita".
xKyllä a t ä -k^ olisi riittänyt,
mutt^ tuvasta alkoi tiilla niin
hyvä ryokien tuoksu,-kun aiti touhusi
päiyElistä inepe vnälkäisill^. Niin
nienlälh häntä auttamaan ja alettiin
ka,t.taa pöytää.
uViikähän siinä pn, että maalla aina
maistuu ruoka paremnialta kuin kaupungissa,
vaikka se piisi kuiiika yksinkertaista.
Ei siinä syödessä jouta-iiut
paljon puhumaankaah, sillä jokainen
pisteli suuhunsa sen-kiiin kerkesi.
Ja kun kaikki volivat saaneet kyllikseen,
alkoi tiskaaminen, jossa ei nyt
kauan viivytty, kun me emännät yhdessä
touhusimme.
Sitten istahdettiin;ja katseltiin vanhoja
valokuvia: Kyllä me olimme olleet
hassunnäköisiä lapsena. Aivan
nauraa piti.
Äkkiä meni se aika j a hiin paljon
oli jo kelk), että piti laittautua paluutielle.
Isot kukkavihkot kainalossa
sitten lähdimme ja äiti tuli meitä
saattamaan auton luo.
Auto nytkähti j a lähti. Äiti poloinen
jäi taas yksin veräjälle seisomaan
ja huiskuttamaan. Mitä hän ajatteli,
on vaikea sanoa, vaan ikävä hänellä
varmaan oli . . .
Vielä kerran katsahdin taakseni auton
ikkunasta ja näin siellä mäellä
vanhan lapsuuskotini, joka on niin rakas.
Kaksi isoa mäntyä tuvan takana,
sen turvana, nyökäyttivät päätään:
"Teri^e näkemiin!"
ORVOKKI.
paus, ettei niitä niin törkeästi häväistäisi.
• Kyllä niitä katsellessa olisi mennyt
vaikka koko päivä, mutta äiti huusi
kahville ja eikä meille toista käskyä
tarvittu. .
Mentiin tupaan ja se aivan kuin
avc^sylin meitä tervehti, sillä sehän
oli. meidän lapsuuden >koti. Kuinka
Hämmennyksissään natsijohtajat o-vat
jo joutuneet sanomaan, tttä Neuvostoliiton
hyökkäys itärintamalla
ratkaisee sodan. Siltä meistäkin jo
nävttää ja toivomme, ^ttä niin kävisi
pian, että sen kautta mahdollisimifm.^f^^, ja. tutulta kaikki tuntui-montninkimillistä
sielua säästyisi m "^^^^'^^ soututuoli, jossa me
kaikki öhmme istuneet ja haaveilleet.
Sajnässa nurkassa seisoo neulomako-
Huomiotamme myöskin lv7««iV/äö ne,/missä se aina on ollut. Tuossa
iässä-lchdessämme jtilkaistu Suomi—r astiakaappi ~ räsislynyt vanha pal-
Neuvostoliitto-seuran kehoitus. Sci)n^ velija, ja patakaappi, ja sama hella,
äcntä, joka olisi pitänyt kuulua en-^ jonka vierellä olimme kymmeniä ker-nemmin,
mutta joka kuten kekoi- toja varpaita lämmittäneet. Silmäni
tuksessa suoraan sanotaan täytyn lensivät paikasta toiseen kaikki ter-pitää
pinnan alla. Varmaan se iulkit-' vehtien.
see Suomen kansan^enemmistön häm- Kahvi janisu maistuivat niin-hyväl-mcnnykscnkin
alla olleet ajatukset ja le, aivan kuin ei Piisi niitä ennen saa-saa
scnmukaiscn kannatuksen. Scu- nut, tahi oikeammin, niinhyvällekuin
tan vaikutus epäilemättä on ja tulee ennenkin. Siinä juodessa jo vaihdet-elemaan
hyvin terveellinen. —AP. tim uutisia päiväntapähtumista.
Vähän juttua
Kyllä tuo Liekki on hyvä lehti, kun
on saanut minutkin tuhraamaan joitakin
rivejä toisten joukkoon.
Oikein silmäni aukesi, kun näin että
Isoäitikin vieFd kirjoitti, vaikka jo
luulin e;rtä,hän on mennyt lastenosastoon.
No, eihän me vielä niin vanhoja
olla.
Niin, Isoäitrlähetti terveisiä minulle.
Kiitos vain. Onhan sitä tullut
seilatuksi paikassa jos toisessakin.
Kahdeksantoista olin kun ensimmäisen
peipin haikaran kanssa toin. Äitiä
tulivat hakemaan, vaan hän ei lähtenyt,
vaikka oli itse kymmenen tehnyt.
Minä menin niinkuin ainakin
kätilö. Olin senverran kuusalla että
h>-vin toimeen tulin, ja siitä lähtien
olen ollut haikaran kanssa yhdessä
laivassa. Kyllähän niitä pienokaisia
olen minäkin rantoihin tuonut sata tai
ylikin. Eräänä aamuna oli niin kiire
haikaralla ja minulla, että kuusi pienokaista
piti tuoda onnellisten.äitien
katseltavaksi. Kyllähän niistä. sillä
neuvoin pian sadat,karttuu. •
HAIKAR.XLAIVAN KAPTEENL
Suksiladiilla
Liikut tyttö hengetturen lailla^
sydämelles rauhaa etsien.
Lumihiutaleet ne hohtaa mailla,
himrrehelmethmltaa hopeiset.
Saattanetkjo^löytää etsimääsi,
toivo turhiin ehkä raukeaa —
suru taivuttaa jo alas pääsi,
vain kaunis latu jälkees aukeaa.
Kerro et sa mtdle etkä muille
syitä surujesi salaisten,
haastat huolesi vain metsän puille
ja jliähti syttyy\tietäs valaisten,
ULLA.
IQm l ^ i ^ Opetet-n
Olen usein ajatellut, mikä helpotus
onnykyajan^naisiile se,kun ei tarvitse
itse opettaa lapsraän lukemaan. Meidän
ispäideillämme pH sekin tehtävä.
Usea äiti öli silloin vielä itsekin kan-keanlainen
lukutaidossa, eikä ollut aikaakaan
lueskella, ..ei myöskään kirjallisuutta,
muuta kuin jotakin uskonnollista.
Työtä tosiaan .pii niin paljon,;
ettei olisi joutaniit lukemaan. Siihen
-aikaan näet äidin piti valmistaa
villoista j a ipellavista asti käsin kaikki
vaatteetkin xierheelleen.
Niinpä Matinkaaii ärdillä ei ollut
aikaa vakituiseksi työkseen häntä o-'
pettaa, vaan 'kehrätessään hän koetti
opettaa aapeluksesta lukutaidon alkeita.
"jVIatti seisoi vieressä kirja ja tikku
kourassa ja. äiti ulkomuistista tavaili
"ii-sano-ii ässä-ää-sää isä". Matti
sanoi, perässä ja mietti muita asioita,
ajatteli, että' milloin pääsisi ulos ja
siinä tuli katsoneeksi -aina muualla.
Äiti Jiuomasi sen j a sanoi: ''Näytäpä
nyt missä se lukii on." ;No, eihän se
kirja ollut auki edes samalta sivultakaan
missä se luku piti olla.
Sitten jauhettiin poikaa taas tukasta.
Eikä siinä auttanut.kukon sokeripalan
muniminen eikä mikään. Minkä
Matti sai tänään päähänsä, se huo-memia
haihtui kaiken maailman tuuliin,
ja äiti päivitteli: ''Syntikö se tuota
poikaa vaivaa, kun ei sana mene
sen päähän!"
Sitten läheni se senaikaisten ihmisten
kauhu, lukukinkerit. jVIattia^ei
ollut ennen uskallettu viedä sinne,
vaikka aikoja oli jo siinä iässä, mutta
nyt tuli rovastilta määräys, että on
tultava.
Suntio luetti pienempiä, ensikertalaisia,
joiden joukkoon Mattikin joutui
vpäätään. pitempänä toisia. Kun
Matin vuoro tuli, niin el hän tietysti
osannut mitään ja häpeissään siellä
seistä jollotti. Suntio huoipautti asiasta
rovastille ja "hän kutsui Matin
eteensä ja äidin myös, ja sanoi äidille:
"Miten te, jolla on niin hyvät luku-merkit,
olette jättänyt poikanne aivan
pakanaksi?"
Äiti Tiiijasi ja sanoi:
"Hyvä rovasti, kyllä minä olen
kaikkeni tehnyt, mutta sillä on niin
kova pää,-ettei siihen pysty mikään.
"Vai 'On tämä Matti sellainen ju-kuripää.
No mitäs tälle nyt tehdään,
eihän tätä sovi pakanaksikaan jättää.
Silloin eräs perheelle tuttu talonisäntä
sa;ioi.
"Täällä meidän kylässä alkaa ensi
viikolla kiertokoulu, niin Matti voi
jäädä tänne; minä otan hänet hoitooni
siksi aikaa."
Äiti olihyvin kirlollmen ja niin päätettiin
Matti jättää sinne.
Kyllä Matti kauhistui, sillä hän ei
ollut ennen k<^kaan ollut kotoa pojs.
Hänestä se tuntui melkein kuoleman-tJatkpa
.BeltgTOtÖIMiej;ä filrulla)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 27, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-01-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki450127 |
Description
| Title | 1945-01-27-02 |
| OCR text | Sivu 2 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 27 PÄIVÄNÄ 1945 {Canadan suomalaisten viikkolehti) Published and printed by the Vapaus Publishing Company Limited, 100-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario. Reglstered at the Post Office JDept., Ottawa, as secönd class matter:. Tilaushinnat: 1 vk. ..$2.00 6 klc. 1.10 3 1ck. .60 Yhdysvaltoihin: 1 vk. .............$2.50 6 ^c^c* • • • • • • • • • « • • • • • • • • • Xa40 Suomeen ja munalle nlkomaitle: l vlc*. • • • • • • ••«•••• •$3«00 •6' klc» ••«••«••••«•«•• »M :^ Liekki Ilmestyy jokaisen viikon lau. fuitalna 12-sivuisena, sisältäen parasta kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloilta., Asiamiehille myönnetään 20 prosentin palkkio. ' Pyyt^ää asiamlesvällneitä jo tänään;:;,--' ••• njMOrniSHINNAT: Yleinen llmbl-tushinta 40 senttiä palstatuumalta Ja kerralta. Alin ilmoltushhita '^l^OO. Alin maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä JSO ^senttiä jokaiselta muistovärsyltä tai fciitdslauseelta. Erikoishixmat pysyviltä JUnoituksIsta. laiapäisilmoittajien on lähetettävä maksu etukäteen. . • JKa^i Liekille tarkoitetut rtfaksu-osoitukset on ostettava kustantajan nimeen: Vapaus Publishing 'Company Limited.' Kustantaja ja painaja: Vapauö Publishing Company Limited, 100-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario Toimittaja A. Päiviö. Liekin aijotut kirjoitukset osoitettava: LIEKKI P.O. Box 69 - - Sudbury, Ont. 1i)imitiiksen luiima$ta ini Oli eräs kaunis sunnuntaiaamu kun joku koputti ovelle. Katsoin kuka oli ja siellähän oli sisko. ''Laita pian kuntoon, niin lähdetään'V- sanoi hän. 'Minä kiireesti laitoin lapset ja itseni kiihtooh ja sitten mentiin autoon. Voi kuinka" ihanaa olikaan, kun päästiin kaupungin ulkopuolelle. Oli niin mukava hengittää raitista ilmaa ja niitetyn heinän tuoksua (tämän^et tapahtui viime kesänä, vaikka nyt vasta siitä,kerrpn). (Rtkin tien vartta oli jo ihimsiä heinäpdlplla, vaikka öHkin sunnuntai. Niin liauskalta tuntui kaikki, että täytyi laulaa heläyttää välillä: ''ÄnnamUmä ja mringpnkuJika ne ikktinahudalla^^; hämyheikina ttiö äitini vanha ru^ki.' Taas on ihmisten huoniio kiintynyt erityisemmin sotaan Neuvostoliiton ifättiläismcHisen 'hyi>kkäyksen johdosta, sen voiman johdosta, joka on lyönyt saksoMis^i. hämmennyksHh. Epätoivon vintm4iUapatsijöktajat näyttävät lyövän viimeiset valtit pöytään. Jokaista saksalaista, joka kykenee ampumaan, kehoitetaan "itseukrautuvai-suudcUa ja fanaattisuudella tekemään ihmeen*'. Ja sotajoukkoja, kehoitetaän pysymään lujana *'J:aiken hinnalla". — *'Tuo sieluton massa täytyy pysäyttää millin hinnalla hyvänsä!" huutaa natsien puhemies. Mitä. tuo auttaa tai auttaako mitään, voidaanko "fanaattisuus" yhä huudolla kohottaa, se jääköön nähtä- kohti, ja kun päästiin lähelle tupaa, vaksi. M-^tta huomiomme tuossa ke- niin silloinkos minulle ja siskolle tuli hoitukscssa kiintyi erääseen merkilli- kiire. Voi kuinka kaunista! Kukkaseen sanaan: sielu — sieluton massa! sia oli kaikkialla ja vaikka minkä vä- Se on sellaista ironiaa, jota ci,olisi pir ristä ja näköistäl Katsopas, tuolla on tänyt sanoa maailman kuullen,'Sikä).Jiiusu^^^^ joriinia, maailma on saanut ^'ylemmän rodun" sinikfellojä, orvokkeja, resettaa, val-sielusta hyvin kaamean käsityksen, muja, floksia •—vaikka mink:änimel- "Suoraan sanoen, saksalaisten pitäisi Iistä. Me juoksimme paikasta toi-välttää hyvin'visusti maailman kuul- seen, tutkimme ja haistelimme. Täy-len käyttämästä sellaisia sanoja kuin tyi pistää jo yksi korvan taakse, että Sielu, ihmisyys, sivistys, oikeus ja va- olisi nätti. . Parikymmentä mailia ajeltiin sellaista, kiertelevää metsätietä ja niin alkoi viimein näkyä sen paikan heinäniityt joka oli meillä päämääränä. Kas, tuossa olikin jo veräjä ja kukas menee .aukaisemaan sen. Sisko tietysti, kun pääsi pikemmin autosta. Piipitettiin auton torvea, että jos on ketään kotona. Ahaa, olihan. Ovi lennähti auki ja siellä ovella seisoi joku. Niin lähti hän meitä vastaan kiireesti. Lapset juoksivat kilpaa, «ttä kuka hänen luokseen ensiksi kerkiää, ja huusivat jo kaukaa: "Mummunl Haloo mummu!" Ja viimein saapuivat mummon luo ja kyllä siinä sitten halailtiin. Ei tahtonut tulla loppua ollenkaan. Mekin kerkesimme jo samaan lystiin ja siinä sitten tervehdimme äitiä, joka on niin pyöreä ja punaposkinen, vaikka onkin jo mummu. Kyllä siinä oli sitten tohinaa, kun kaikki puhuivat yhtä aikaa"" eikä kukaan joutanut kuuntelemaan. Niin se "karavaani" lähti tupaa Kahvin juotua taas riensimme ulos tarkastusmatkalle. Nähkääs piti joka paikka tutkia, kun jonkun aikaa oli ollut poissa, että ovatko kaikki vielä samalla paikalla. Siellä aitan vieressä o\^at isän istuttamat siiterit, jotka ovat olleet paikallaan jo totstakymmentä vuotta. Ne ovat kuin muistopatsaita, sillähän on ollut jo maanpovessa kuusi vuotta. JCyynel vierähtää poskelle häntä muistaessa, yäikka hän plikjin niin ankara lapsille. : Paljon oli vielä katseltavaa j a niin lähdinime taas kiertämään. Sama Knnunpesäkin pii vielä pikkukamarin seinänraossa,. missä se oli jjo silloin kun .olimme vielä "kakaroita". xKyllä a t ä -k^ olisi riittänyt, mutt^ tuvasta alkoi tiilla niin hyvä ryokien tuoksu,-kun aiti touhusi päiyElistä inepe vnälkäisill^. Niin nienlälh häntä auttamaan ja alettiin ka,t.taa pöytää. uViikähän siinä pn, että maalla aina maistuu ruoka paremnialta kuin kaupungissa, vaikka se piisi kuiiika yksinkertaista. Ei siinä syödessä jouta-iiut paljon puhumaankaah, sillä jokainen pisteli suuhunsa sen-kiiin kerkesi. Ja kun kaikki volivat saaneet kyllikseen, alkoi tiskaaminen, jossa ei nyt kauan viivytty, kun me emännät yhdessä touhusimme. Sitten istahdettiin;ja katseltiin vanhoja valokuvia: Kyllä me olimme olleet hassunnäköisiä lapsena. Aivan nauraa piti. Äkkiä meni se aika j a hiin paljon oli jo kelk), että piti laittautua paluutielle. Isot kukkavihkot kainalossa sitten lähdimme ja äiti tuli meitä saattamaan auton luo. Auto nytkähti j a lähti. Äiti poloinen jäi taas yksin veräjälle seisomaan ja huiskuttamaan. Mitä hän ajatteli, on vaikea sanoa, vaan ikävä hänellä varmaan oli . . . Vielä kerran katsahdin taakseni auton ikkunasta ja näin siellä mäellä vanhan lapsuuskotini, joka on niin rakas. Kaksi isoa mäntyä tuvan takana, sen turvana, nyökäyttivät päätään: "Teri^e näkemiin!" ORVOKKI. paus, ettei niitä niin törkeästi häväistäisi. • Kyllä niitä katsellessa olisi mennyt vaikka koko päivä, mutta äiti huusi kahville ja eikä meille toista käskyä tarvittu. . Mentiin tupaan ja se aivan kuin avc^sylin meitä tervehti, sillä sehän oli. meidän lapsuuden >koti. Kuinka Hämmennyksissään natsijohtajat o-vat jo joutuneet sanomaan, tttä Neuvostoliiton hyökkäys itärintamalla ratkaisee sodan. Siltä meistäkin jo nävttää ja toivomme, ^ttä niin kävisi pian, että sen kautta mahdollisimifm.^f^^, ja. tutulta kaikki tuntui-montninkimillistä sielua säästyisi m "^^^^'^^ soututuoli, jossa me kaikki öhmme istuneet ja haaveilleet. Sajnässa nurkassa seisoo neulomako- Huomiotamme myöskin lv7««iV/äö ne,/missä se aina on ollut. Tuossa iässä-lchdessämme jtilkaistu Suomi—r astiakaappi ~ räsislynyt vanha pal- Neuvostoliitto-seuran kehoitus. Sci)n^ velija, ja patakaappi, ja sama hella, äcntä, joka olisi pitänyt kuulua en-^ jonka vierellä olimme kymmeniä ker-nemmin, mutta joka kuten kekoi- toja varpaita lämmittäneet. Silmäni tuksessa suoraan sanotaan täytyn lensivät paikasta toiseen kaikki ter-pitää pinnan alla. Varmaan se iulkit-' vehtien. see Suomen kansan^enemmistön häm- Kahvi janisu maistuivat niin-hyväl-mcnnykscnkin alla olleet ajatukset ja le, aivan kuin ei Piisi niitä ennen saa-saa scnmukaiscn kannatuksen. Scu- nut, tahi oikeammin, niinhyvällekuin tan vaikutus epäilemättä on ja tulee ennenkin. Siinä juodessa jo vaihdet-elemaan hyvin terveellinen. —AP. tim uutisia päiväntapähtumista. Vähän juttua Kyllä tuo Liekki on hyvä lehti, kun on saanut minutkin tuhraamaan joitakin rivejä toisten joukkoon. Oikein silmäni aukesi, kun näin että Isoäitikin vieFd kirjoitti, vaikka jo luulin e;rtä,hän on mennyt lastenosastoon. No, eihän me vielä niin vanhoja olla. Niin, Isoäitrlähetti terveisiä minulle. Kiitos vain. Onhan sitä tullut seilatuksi paikassa jos toisessakin. Kahdeksantoista olin kun ensimmäisen peipin haikaran kanssa toin. Äitiä tulivat hakemaan, vaan hän ei lähtenyt, vaikka oli itse kymmenen tehnyt. Minä menin niinkuin ainakin kätilö. Olin senverran kuusalla että h>-vin toimeen tulin, ja siitä lähtien olen ollut haikaran kanssa yhdessä laivassa. Kyllähän niitä pienokaisia olen minäkin rantoihin tuonut sata tai ylikin. Eräänä aamuna oli niin kiire haikaralla ja minulla, että kuusi pienokaista piti tuoda onnellisten.äitien katseltavaksi. Kyllähän niistä. sillä neuvoin pian sadat,karttuu. • HAIKAR.XLAIVAN KAPTEENL Suksiladiilla Liikut tyttö hengetturen lailla^ sydämelles rauhaa etsien. Lumihiutaleet ne hohtaa mailla, himrrehelmethmltaa hopeiset. Saattanetkjo^löytää etsimääsi, toivo turhiin ehkä raukeaa — suru taivuttaa jo alas pääsi, vain kaunis latu jälkees aukeaa. Kerro et sa mtdle etkä muille syitä surujesi salaisten, haastat huolesi vain metsän puille ja jliähti syttyy\tietäs valaisten, ULLA. IQm l ^ i ^ Opetet-n Olen usein ajatellut, mikä helpotus onnykyajan^naisiile se,kun ei tarvitse itse opettaa lapsraän lukemaan. Meidän ispäideillämme pH sekin tehtävä. Usea äiti öli silloin vielä itsekin kan-keanlainen lukutaidossa, eikä ollut aikaakaan lueskella, ..ei myöskään kirjallisuutta, muuta kuin jotakin uskonnollista. Työtä tosiaan .pii niin paljon,; ettei olisi joutaniit lukemaan. Siihen -aikaan näet äidin piti valmistaa villoista j a ipellavista asti käsin kaikki vaatteetkin xierheelleen. Niinpä Matinkaaii ärdillä ei ollut aikaa vakituiseksi työkseen häntä o-' pettaa, vaan 'kehrätessään hän koetti opettaa aapeluksesta lukutaidon alkeita. "jVIatti seisoi vieressä kirja ja tikku kourassa ja. äiti ulkomuistista tavaili "ii-sano-ii ässä-ää-sää isä". Matti sanoi, perässä ja mietti muita asioita, ajatteli, että' milloin pääsisi ulos ja siinä tuli katsoneeksi -aina muualla. Äiti Jiuomasi sen j a sanoi: ''Näytäpä nyt missä se lukii on." ;No, eihän se kirja ollut auki edes samalta sivultakaan missä se luku piti olla. Sitten jauhettiin poikaa taas tukasta. Eikä siinä auttanut.kukon sokeripalan muniminen eikä mikään. Minkä Matti sai tänään päähänsä, se huo-memia haihtui kaiken maailman tuuliin, ja äiti päivitteli: ''Syntikö se tuota poikaa vaivaa, kun ei sana mene sen päähän!" Sitten läheni se senaikaisten ihmisten kauhu, lukukinkerit. jVIattia^ei ollut ennen uskallettu viedä sinne, vaikka aikoja oli jo siinä iässä, mutta nyt tuli rovastilta määräys, että on tultava. Suntio luetti pienempiä, ensikertalaisia, joiden joukkoon Mattikin joutui vpäätään. pitempänä toisia. Kun Matin vuoro tuli, niin el hän tietysti osannut mitään ja häpeissään siellä seistä jollotti. Suntio huoipautti asiasta rovastille ja "hän kutsui Matin eteensä ja äidin myös, ja sanoi äidille: "Miten te, jolla on niin hyvät luku-merkit, olette jättänyt poikanne aivan pakanaksi?" Äiti Tiiijasi ja sanoi: "Hyvä rovasti, kyllä minä olen kaikkeni tehnyt, mutta sillä on niin kova pää,-ettei siihen pysty mikään. "Vai 'On tämä Matti sellainen ju-kuripää. No mitäs tälle nyt tehdään, eihän tätä sovi pakanaksikaan jättää. Silloin eräs perheelle tuttu talonisäntä sa;ioi. "Täällä meidän kylässä alkaa ensi viikolla kiertokoulu, niin Matti voi jäädä tänne; minä otan hänet hoitooni siksi aikaa." Äiti olihyvin kirlollmen ja niin päätettiin Matti jättää sinne. Kyllä Matti kauhistui, sillä hän ei ollut ennen k<^kaan ollut kotoa pojs. Hänestä se tuntui melkein kuoleman-tJatkpa .BeltgTOtÖIMiej;ä filrulla) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-01-27-02
