1945-09-08-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
tämät kasvot ja mies pelkäävän naisen
laajentuneet silmäterät. Liisan
jäätävään pelkoon sekaantui syyllisyyden
tunne Ja nöyryytys näin äkkinäisestä
ilmitulosta. Hän tunsi äk-kiä
melkein vihaavansa Mikkoa 3en-vuoks:.
että tämä oli pakoittanut hä-pet
kohtaamaan katseensa.
Mikko näki tunnemuutoksen tytön
kasvoilla ja vaistosi sen, mihin ^ilmä
ei vitänyt. Hänen kipeän tuskan ai-heuKama
jännityksensä laukesi ja hän
silmäsi Liisaa niinkuin silraäillään ihmisia,
jjka osoittautuu ventovieraaksi,
vaikka oli näyttämät' ensisilmäyksellä
sukulaiselta.
Liisaa piinasi sanomattomasti toisen
tarkastelu ja hän h€n"käisi helpoi-tukses:
a nähdessään Martin harppovan
pitkin askelin möikistä maantielle.
/
— Muistin tuolIa^ jotakin, huusi
Iso-Paunu jo kaukaa Mikolle. — Silloin
kun ensikerran kuulin vakavan
puheen sinun ja nimismiehen Kirstin
yhteenmenosta, se oli muistaakseni
ke\'ättalvella, kun olitte yhdessä vierailleet
Moikoselia, ajattelin minä, että
hyvä se on mies, mutta on se ni-miesmiehen
Kirsti sentäänkin liian
komea tyttö työnjohtajan kamariin
^vietäväksi. Ihmettelin itsekseni, mikset
sinä, työteliäs ja vakavaluontoi-nen
poika, ota ja hanki itsellesi omaa
taloa. Kyllähän niitä sopivia aina
. löytyy. Mitä?
Iso-Paunun puhuessa Kirstin ja
Mikon yhiteisestä vierailusta, oli Liisa
luonut Mikkoon tarkoittavan katseen.
Nyt vilkaisi Mikko vastaavasti
Liisaan sanoessaan: — E i ole pennittömällä
niitä mahdollisuuksia kuin
rahallisilla. Ei siihen eikä tähän.
— Jukupliut, kivahti Iso-Paunu,
— jnies se sentään pisteen tekee suurissakin
kaupoissa! .Hän löi Mikkoa
olalle niin että läjähti ja tokaisi: —
Hae sinä, poika, talo ja tule sitten
minun juttusilleni. Kyllä minä aina
kunnon miestä takaan ja hommaan
vielä toisen rinnalleni.
Iso-Paunu, hyppäsi kärryilleen ja
luikkasi sieltä nauraen: — Voisit
potkaista kärryjen perää ja vaikka
vielä varmemmaksi vakuudeksi sylkäistä.
Se kuulemma tietää hyvää
onnea.
Mikkokin naurahti. Toinen pidätti
hevostaan vieläkin. — Ajattelin
näet siltä varalta, jos jostakin nurkasta
paha silmä kurkistaisi morsiuskär-rien
perään, virnisti hän.
— Ei kurkista ,huusi Mikko vas-
"~ "^i"^ jään vahdiksi! Eikä
sinun kannata Kirstin vuoksi aivojasi
vaivata, hänesitä tulee Stor-gordin
herratar, tiedän mä.
Jso-Paunu vihelsi. — Ei vähät mi-taär!
huudahti hän. — Mutta talon
sinä silti tarvitset, muista se. Hei!
— Heipä hei! Mikkokin heilautti
kättään.
Iso-Paunun mustankiiltävä Repo
K»!si jo tienkäänteessä.
Jatkuu^
• K : L X amerikalaiset upseerit ja so-
Jdaat saapuivat Atsugin lentokentäl-
, Tokion lounaispuolella, olivat he
kaikin
riiiniiMM nuniininininiiiniiiimnif
KiRj. JAMES O. CrRW0OB.
NAIXEN
Sellaiset kasvot, joihin Philip nyt
katsoi, olisivat voineet ilmestyä hänelle
jossakin unessa paratiisista. Xe
olivat tytön kasvot. Silmät, jotka
olivat yhtä siniset kuin korkealla
kaareutuva taivas, kohdistuivat häneen.
Tytön huulet olivat vähän
raollaan ja hymyssä. Mutta ennenkuin
Philip oli lausunut sanaakaan
ja ennenkuin hän ehti vapautua tyh-
— ja namefi nBiiiiiiuiininiiinHiniifflniiHflanmiiinflBiBinininffi^
Suom. Väinö Nyman.
valkoiset pyöreät käsivarret melkein
olkapäihin asti, ja kun hän katsoi
vakavasti Philippiin ennen A*astaamis-taan
hänen kysymykseensä, heilautti
hän kimaltelevan tukkansa taaksepäin
alkaen sitä palmikoida. Hän oli
nyt täysin rauhallinen ja hänen tyynessä
sielun syvyyksiin kohdistu\^assa
.tarkastuksessaan, jonka esineeksi
Piiilip oli joutunut, oli jotakin v a i mentamassa
kaikki muut sanat, joita
mästä ihmettelystään, tapahtui muu- Philipillä ehkä oli kielellään.
tos. Suloisiin silmiin ilmestvi oel- X — J . • u .1 • 1 1
Naiden muutamien hetkien kuluessa
tyttö oli vallannut sijansa hänen
koa, jota Philip ei olisi voinut un-iiottaa,
vaikka olisi elänyt tusinan
vuosisataa. Hymyyn vetä\-tyneet
huulet jäykistyivät kauhusta ja äkkiä
kuin ruudin leimahdus tuli hänen
kasvoihinsa ilme, jota ei vain hämmästys
voinirt herättää. Siihen sisältyi
samalla kertaa pelkoa, kauhua
ja jotakin hirveän ahdistavaa, mikä
näytti hetkiseksi musertavan elämän
hänen sielussaan. Sitten se kohta
haihtui, ja hän horjahti kalliota vasten,
painaen kädellään rintaansa.
«"Hyvä Jumala, kuinka pelästytin-kään
teidät!" huohotti Philip.
"Niin, te pelästytitte minua'', vastasi
nainen.
Hänen valkoinen kurkkunsa oli paljas,
ja Philip näki sen kohoilevan, kun
naijien ponnisti kovasti voidakseen
puhua vakavalla äänellä. Hän ei
kääntänyt katsettaan*^'Philipistä ja
lähestyessään askeleen Philip näki,
kuinka hän tietämättään painautui
kalliota vasten.
elämässään. Hän seisoi Philipin e-dessä
kuin jumalatar, pitkänä, solakkana
ja pelottamana: hänen päänsä
ympärillä oli kuin keltaisenrus-kea
sädekehä, ja hänen kasvonsa olivat
täynnä sellaista puhtautta* kauneutta
ja voimaa, että Philipin oli
pakko katsoa häneen sanatonna ja 0-
dottaa hänen äänensä kaikua. Hänen
katseessaan ei ollut ylpeyttä eikä
epäluuloakaan. Hänen silmänsä olivat
kuin kirkkaat, syvät, samentinsi-niset
lähteet, jotka kielsivät valehtelemasta
hänelle. Philip tunsi, että
hän niiden edessä voisi polvistua hiekalle
ja paljastaa sielunsa salaisuudet
niiden tarkasteltaviksi.
'"Siinä ei ole juuri mitään kummeksittavaa,
että oleskelen täällä*',
sanoi nainen vihdoinkin. "Olen aina
asunut täällä, sillä tämä on kotiseutuni."
"Niin — sen kyllä uskon", kuiskasi
Philip. '"Se on tosin vihovii-
^'Ette suinkaan pelkää enää?" ky- meinen asia, jonka voisi uskoa, mut-syi
Philip. -'En olisi tahtonut mis- ta minä uskon sen kuitenkin. Jokin,
tään hinnasta peloittaa teitä. Tap- -^^ tiedä mikä, ilmaisi minulle teidän
paisin mieluummin itseni kuin teki- kuuluvan tänne, kun seisoitte tuossa
sin teille pahaa: Tulin tänne ihan kallion juurella.
puetut työpukuihin. Heitä
vastaanottamaan saapuneet japanilaini
upseerit olivat täysissä juhlauni-vcrmuissa
samuraimiekkoineen ja
»kunniamerkkeineen.
VLX)KRIEN kontrolli pidetään
^d.ys\-alloissa voimassa ainakin ensi
^kesäkuuhun saaikka. Vuokralaisia ei
tarkoittaa asunnoistaan, vaikka
e ^'eltäytyvät allekirjoittamasta
^•«okrasopimusta.
sattumalta, enkä ole nähnyt valkoista
naista pariin vuoteen, Senvuoksi
jäin tuijottamaan ja seisoin tuossa
kuin mieletön.''
Hänen sanansa karkoittivat pelon
tytön silmistä.
''Pariin vuoteenko? Mitä te tar-koitattekaan?''
'•Olen oleskellut hallituksen käskystä
napapiirin tienoilla semmoisessa
hommassa, josta ei mitään tule", selitti
Philip. '-Nyt juuri tulen sieltä."
"Siis suoraan pohjolasta?' '
Naisen kysymys oli kiihkeä.
"Kyllä. Suoraan Coronation-lah-delta.
Poikkesin maihin keittääkseni
luumuaterian. Veden kiehuessa seurasin
karhun jälkiä tänne ja löysinkin
teidät. Nimeni on Philip Weyman.
Minulla ei ole intiaaniakaan mukanani
ia maailmassa on vain kolme asiaa,
joihin suostuisin vaihtamaan nimeni
juuri nyt. Ensimmäinen on piirakoita,
toinen voikakkuja ja kolmas
—"
Nainen pyyhkäisi hiuksia pois otsaltaan,
ja pelko haihtui, kokonaan
hänen silmistään hänen katsoessaan
Philipiin.
"Entä kolmas?" kysyi hän.
"Se on vastaus erääseen kysymykseen",
lopetti Philip. "Kuinka olette
joutunut tänne kuudensadan peninkulman
päähän mistä asätusta paikasta
tahansa?"
Nainen astui esille kallion juurelta,
jolloin Philip huomasi hänen olevan
melkein yhti pitkän kuin hän itsekin
oli. Hän oli sitäpaitsi solakka,
kuin kaisla ja niin kaunisasentoinen
kuin villi narsissi, joka keinuu kuin
soiton tahdissa jokaisessa tuulenpuuskassa.
Käärityt hihat paljastivat
Mutta sittenkään
en ymmärrä. En käsitä oloanne tässä
paikassa, joka on tuhannen peninkulman
päiissä lähimmästä kaupungista.
Se tuntuu niin epätodelliselta.
Se on melkein niiden unien kaltaista,'
joita olen nähnyt kahdeksanatoista
viime kuukautena, tai sellaista kuin
ne näyt, joita minulla on ollut pitkän
hullaannuttavan yön kuluessa rannikolla,
kun emme viiteen kuukauteen
niihneet auringon sädettäkään.
Mutta tehän käsitätte, kuinka minun
on \-aikea sitä jminiärlää."
Philip käänsi nopeasti katseensa
naisesta harjanteen kallioiden yli
laaksoon, kuin odottaen näkevänsä
joitakin merkkejä tytön mainitsemasta
kodista tahi edes jostakin toisesta
inhuiiillisestä olennosta. IVttö
ymmärsi hänen kysyvän katseensa,
"Minä olen täällä yksinäni'*,jsanoi
hän.
Hänen äänensä sointu hämmästytti
i*hilipiä enemmän kuin hänen sanansa.
Hänen silmissiiän oli nvt sv-vempi
ja tummempi hehku hänen katsoessaan,
millaisen vaikutuksen nämä
sanat oii^'^t mieheen tehneet. Hän
viittasi Jioh^vani valkoisella kädelUiän
joka oli vielä märkä lammikon vedestä,
kooten viittaukseensa kaikki
laajat S3'k«yn värjäämät etäisyydet
heidän ympärillään.
"Minä olen yksinäni*'^ toisti hän
kääntämättä katsettaan Philipin kasvoista.
"Ihan yksinäni. Senvuoksi
te siiikäylitte minua ja sentähden
pelkäsin. Tämä on piilapaikkani, ja
minä luulin —" .
PJiilip huomasi hänen sanoneen jotakin,
mitä olisi mielellään peruuttanut.
Hän epäröi, ja hänen huulensa
vapisivat. Tänä neuvottomuuden
hetkenä irroitti muuan harmaa pieni
kärppä kiven heidän yläpuolellaan
kallion reunalta, ja kuullessaan sen
kolahtavan takanaan tyttÖ säpsiih-ti,
ja äskeinen pelko kalvensi äkkiä
hetkeksi hänen kasvonsa. Ja nyt
Philip näki hänessä jotakin sellaista,
mitä huumauksissaan ja ihmeissään
ei ollut ennen huomannut. Tytön ensimmäinen
pelko oli ollut niin iikilli-nen,
ettei Philip ollut pannut merkille,
mitä on jäänyt jäljelle pelon haihduttua.
Mutta nyt se selveni hänelle,
ja hänen omiin kasvoihinsa tuli ilme,
joka kertoi tytölle hänen sen huomanneen.
Tytön kasvojen, silmien ja tukan
kauneus, ja hänen ihmeellinen oleskelunsa
täällä kuudensadan peninkulman
päässä sivistyksestä olivat pitäneet
Philipiä lumoissaan. Hän oli
nähnyt vain tytön silmien syvän lois-
Hankkikaa itsellenne tämä
romaaniuutuus ennenkuin
se loppuu.
K i r j a n kertomatyyli on
kaunis ja omalaatuinen.
Kiirjoittanoi
A N N I E R U I S S A LO
164 sivua Hinta $1.08
TILATKAA OSOITTEELLA:
Vapaus fiSMm Co. limiteä
BOX 69; SUDBUBY. ONTABItt
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 8, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-09-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki450908 |
Description
| Title | 1945-09-08-05 |
| OCR text | tämät kasvot ja mies pelkäävän naisen laajentuneet silmäterät. Liisan jäätävään pelkoon sekaantui syyllisyyden tunne Ja nöyryytys näin äkkinäisestä ilmitulosta. Hän tunsi äk-kiä melkein vihaavansa Mikkoa 3en-vuoks:. että tämä oli pakoittanut hä-pet kohtaamaan katseensa. Mikko näki tunnemuutoksen tytön kasvoilla ja vaistosi sen, mihin ^ilmä ei vitänyt. Hänen kipeän tuskan ai-heuKama jännityksensä laukesi ja hän silmäsi Liisaa niinkuin silraäillään ihmisia, jjka osoittautuu ventovieraaksi, vaikka oli näyttämät' ensisilmäyksellä sukulaiselta. Liisaa piinasi sanomattomasti toisen tarkastelu ja hän h€n"käisi helpoi-tukses: a nähdessään Martin harppovan pitkin askelin möikistä maantielle. / — Muistin tuolIa^ jotakin, huusi Iso-Paunu jo kaukaa Mikolle. — Silloin kun ensikerran kuulin vakavan puheen sinun ja nimismiehen Kirstin yhteenmenosta, se oli muistaakseni ke\'ättalvella, kun olitte yhdessä vierailleet Moikoselia, ajattelin minä, että hyvä se on mies, mutta on se ni-miesmiehen Kirsti sentäänkin liian komea tyttö työnjohtajan kamariin ^vietäväksi. Ihmettelin itsekseni, mikset sinä, työteliäs ja vakavaluontoi-nen poika, ota ja hanki itsellesi omaa taloa. Kyllähän niitä sopivia aina . löytyy. Mitä? Iso-Paunun puhuessa Kirstin ja Mikon yhiteisestä vierailusta, oli Liisa luonut Mikkoon tarkoittavan katseen. Nyt vilkaisi Mikko vastaavasti Liisaan sanoessaan: — E i ole pennittömällä niitä mahdollisuuksia kuin rahallisilla. Ei siihen eikä tähän. — Jukupliut, kivahti Iso-Paunu, — jnies se sentään pisteen tekee suurissakin kaupoissa! .Hän löi Mikkoa olalle niin että läjähti ja tokaisi: — Hae sinä, poika, talo ja tule sitten minun juttusilleni. Kyllä minä aina kunnon miestä takaan ja hommaan vielä toisen rinnalleni. Iso-Paunu, hyppäsi kärryilleen ja luikkasi sieltä nauraen: — Voisit potkaista kärryjen perää ja vaikka vielä varmemmaksi vakuudeksi sylkäistä. Se kuulemma tietää hyvää onnea. Mikkokin naurahti. Toinen pidätti hevostaan vieläkin. — Ajattelin näet siltä varalta, jos jostakin nurkasta paha silmä kurkistaisi morsiuskär-rien perään, virnisti hän. — Ei kurkista ,huusi Mikko vas- "~ "^i"^ jään vahdiksi! Eikä sinun kannata Kirstin vuoksi aivojasi vaivata, hänesitä tulee Stor-gordin herratar, tiedän mä. Jso-Paunu vihelsi. — Ei vähät mi-taär! huudahti hän. — Mutta talon sinä silti tarvitset, muista se. Hei! — Heipä hei! Mikkokin heilautti kättään. Iso-Paunun mustankiiltävä Repo K»!si jo tienkäänteessä. Jatkuu^ • K : L X amerikalaiset upseerit ja so- Jdaat saapuivat Atsugin lentokentäl- , Tokion lounaispuolella, olivat he kaikin riiiniiMM nuniininininiiiniiiimnif KiRj. JAMES O. CrRW0OB. NAIXEN Sellaiset kasvot, joihin Philip nyt katsoi, olisivat voineet ilmestyä hänelle jossakin unessa paratiisista. Xe olivat tytön kasvot. Silmät, jotka olivat yhtä siniset kuin korkealla kaareutuva taivas, kohdistuivat häneen. Tytön huulet olivat vähän raollaan ja hymyssä. Mutta ennenkuin Philip oli lausunut sanaakaan ja ennenkuin hän ehti vapautua tyh- — ja namefi nBiiiiiiuiininiiinHiniifflniiHflanmiiinflBiBinininffi^ Suom. Väinö Nyman. valkoiset pyöreät käsivarret melkein olkapäihin asti, ja kun hän katsoi vakavasti Philippiin ennen A*astaamis-taan hänen kysymykseensä, heilautti hän kimaltelevan tukkansa taaksepäin alkaen sitä palmikoida. Hän oli nyt täysin rauhallinen ja hänen tyynessä sielun syvyyksiin kohdistu\^assa .tarkastuksessaan, jonka esineeksi Piiilip oli joutunut, oli jotakin v a i mentamassa kaikki muut sanat, joita mästä ihmettelystään, tapahtui muu- Philipillä ehkä oli kielellään. tos. Suloisiin silmiin ilmestvi oel- X — J . • u .1 • 1 1 Naiden muutamien hetkien kuluessa tyttö oli vallannut sijansa hänen koa, jota Philip ei olisi voinut un-iiottaa, vaikka olisi elänyt tusinan vuosisataa. Hymyyn vetä\-tyneet huulet jäykistyivät kauhusta ja äkkiä kuin ruudin leimahdus tuli hänen kasvoihinsa ilme, jota ei vain hämmästys voinirt herättää. Siihen sisältyi samalla kertaa pelkoa, kauhua ja jotakin hirveän ahdistavaa, mikä näytti hetkiseksi musertavan elämän hänen sielussaan. Sitten se kohta haihtui, ja hän horjahti kalliota vasten, painaen kädellään rintaansa. «"Hyvä Jumala, kuinka pelästytin-kään teidät!" huohotti Philip. "Niin, te pelästytitte minua'', vastasi nainen. Hänen valkoinen kurkkunsa oli paljas, ja Philip näki sen kohoilevan, kun naijien ponnisti kovasti voidakseen puhua vakavalla äänellä. Hän ei kääntänyt katsettaan*^'Philipistä ja lähestyessään askeleen Philip näki, kuinka hän tietämättään painautui kalliota vasten. elämässään. Hän seisoi Philipin e-dessä kuin jumalatar, pitkänä, solakkana ja pelottamana: hänen päänsä ympärillä oli kuin keltaisenrus-kea sädekehä, ja hänen kasvonsa olivat täynnä sellaista puhtautta* kauneutta ja voimaa, että Philipin oli pakko katsoa häneen sanatonna ja 0- dottaa hänen äänensä kaikua. Hänen katseessaan ei ollut ylpeyttä eikä epäluuloakaan. Hänen silmänsä olivat kuin kirkkaat, syvät, samentinsi-niset lähteet, jotka kielsivät valehtelemasta hänelle. Philip tunsi, että hän niiden edessä voisi polvistua hiekalle ja paljastaa sielunsa salaisuudet niiden tarkasteltaviksi. '"Siinä ei ole juuri mitään kummeksittavaa, että oleskelen täällä*', sanoi nainen vihdoinkin. "Olen aina asunut täällä, sillä tämä on kotiseutuni." "Niin — sen kyllä uskon", kuiskasi Philip. '"Se on tosin vihovii- ^'Ette suinkaan pelkää enää?" ky- meinen asia, jonka voisi uskoa, mut-syi Philip. -'En olisi tahtonut mis- ta minä uskon sen kuitenkin. Jokin, tään hinnasta peloittaa teitä. Tap- -^^ tiedä mikä, ilmaisi minulle teidän paisin mieluummin itseni kuin teki- kuuluvan tänne, kun seisoitte tuossa sin teille pahaa: Tulin tänne ihan kallion juurella. puetut työpukuihin. Heitä vastaanottamaan saapuneet japanilaini upseerit olivat täysissä juhlauni-vcrmuissa samuraimiekkoineen ja »kunniamerkkeineen. VLX)KRIEN kontrolli pidetään ^d.ys\-alloissa voimassa ainakin ensi ^kesäkuuhun saaikka. Vuokralaisia ei tarkoittaa asunnoistaan, vaikka e ^'eltäytyvät allekirjoittamasta ^•«okrasopimusta. sattumalta, enkä ole nähnyt valkoista naista pariin vuoteen, Senvuoksi jäin tuijottamaan ja seisoin tuossa kuin mieletön.'' Hänen sanansa karkoittivat pelon tytön silmistä. ''Pariin vuoteenko? Mitä te tar-koitattekaan?'' '•Olen oleskellut hallituksen käskystä napapiirin tienoilla semmoisessa hommassa, josta ei mitään tule", selitti Philip. '-Nyt juuri tulen sieltä." "Siis suoraan pohjolasta?' ' Naisen kysymys oli kiihkeä. "Kyllä. Suoraan Coronation-lah-delta. Poikkesin maihin keittääkseni luumuaterian. Veden kiehuessa seurasin karhun jälkiä tänne ja löysinkin teidät. Nimeni on Philip Weyman. Minulla ei ole intiaaniakaan mukanani ia maailmassa on vain kolme asiaa, joihin suostuisin vaihtamaan nimeni juuri nyt. Ensimmäinen on piirakoita, toinen voikakkuja ja kolmas —" Nainen pyyhkäisi hiuksia pois otsaltaan, ja pelko haihtui, kokonaan hänen silmistään hänen katsoessaan Philipiin. "Entä kolmas?" kysyi hän. "Se on vastaus erääseen kysymykseen", lopetti Philip. "Kuinka olette joutunut tänne kuudensadan peninkulman päähän mistä asätusta paikasta tahansa?" Nainen astui esille kallion juurelta, jolloin Philip huomasi hänen olevan melkein yhti pitkän kuin hän itsekin oli. Hän oli sitäpaitsi solakka, kuin kaisla ja niin kaunisasentoinen kuin villi narsissi, joka keinuu kuin soiton tahdissa jokaisessa tuulenpuuskassa. Käärityt hihat paljastivat Mutta sittenkään en ymmärrä. En käsitä oloanne tässä paikassa, joka on tuhannen peninkulman päiissä lähimmästä kaupungista. Se tuntuu niin epätodelliselta. Se on melkein niiden unien kaltaista,' joita olen nähnyt kahdeksanatoista viime kuukautena, tai sellaista kuin ne näyt, joita minulla on ollut pitkän hullaannuttavan yön kuluessa rannikolla, kun emme viiteen kuukauteen niihneet auringon sädettäkään. Mutta tehän käsitätte, kuinka minun on \-aikea sitä jminiärlää." Philip käänsi nopeasti katseensa naisesta harjanteen kallioiden yli laaksoon, kuin odottaen näkevänsä joitakin merkkejä tytön mainitsemasta kodista tahi edes jostakin toisesta inhuiiillisestä olennosta. IVttö ymmärsi hänen kysyvän katseensa, "Minä olen täällä yksinäni'*,jsanoi hän. Hänen äänensä sointu hämmästytti i*hilipiä enemmän kuin hänen sanansa. Hänen silmissiiän oli nvt sv-vempi ja tummempi hehku hänen katsoessaan, millaisen vaikutuksen nämä sanat oii^'^t mieheen tehneet. Hän viittasi Jioh^vani valkoisella kädelUiän joka oli vielä märkä lammikon vedestä, kooten viittaukseensa kaikki laajat S3'k«yn värjäämät etäisyydet heidän ympärillään. "Minä olen yksinäni*'^ toisti hän kääntämättä katsettaan Philipin kasvoista. "Ihan yksinäni. Senvuoksi te siiikäylitte minua ja sentähden pelkäsin. Tämä on piilapaikkani, ja minä luulin —" . PJiilip huomasi hänen sanoneen jotakin, mitä olisi mielellään peruuttanut. Hän epäröi, ja hänen huulensa vapisivat. Tänä neuvottomuuden hetkenä irroitti muuan harmaa pieni kärppä kiven heidän yläpuolellaan kallion reunalta, ja kuullessaan sen kolahtavan takanaan tyttÖ säpsiih-ti, ja äskeinen pelko kalvensi äkkiä hetkeksi hänen kasvonsa. Ja nyt Philip näki hänessä jotakin sellaista, mitä huumauksissaan ja ihmeissään ei ollut ennen huomannut. Tytön ensimmäinen pelko oli ollut niin iikilli-nen, ettei Philip ollut pannut merkille, mitä on jäänyt jäljelle pelon haihduttua. Mutta nyt se selveni hänelle, ja hänen omiin kasvoihinsa tuli ilme, joka kertoi tytölle hänen sen huomanneen. Tytön kasvojen, silmien ja tukan kauneus, ja hänen ihmeellinen oleskelunsa täällä kuudensadan peninkulman päässä sivistyksestä olivat pitäneet Philipiä lumoissaan. Hän oli nähnyt vain tytön silmien syvän lois- Hankkikaa itsellenne tämä romaaniuutuus ennenkuin se loppuu. K i r j a n kertomatyyli on kaunis ja omalaatuinen. Kiirjoittanoi A N N I E R U I S S A LO 164 sivua Hinta $1.08 TILATKAA OSOITTEELLA: Vapaus fiSMm Co. limiteä BOX 69; SUDBUBY. ONTABItt |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-09-08-05
