Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 1, 1950

              I
-K
RÄSTÄ AMERIKKAILArSTA jul-
. 2 / |;aisua "katsellessani kiinnosti mi­nua
kirjoitus taikauskosta. Kerrotaan
Xick Matsoukasta, joka oikein olanta-i;
2a on alkanut siivota ihmisten ajatuk-
^jo pois ennakkoluuloista ja vanhoista...
taikakäsitteistä. Hän on ^perustanut
yhdistyksen, joka levittää lentokirjasia ^ ta, menninkäisiä,,liy\iä ja pahoja voi-fa
toimii monella muotoa ^taikaoppien ^^^> Jotka Joko suojelivat tai yahing^it
^-astustamiseksi. Hän on 46-vuotias
dikausko jä isien perinteet
irj. . M .
kreikkalainen, syntynyt kolmastoista
päivä kesäkuuta, perheessä, jossa on
kolmetoista lasta. Hän on tullut tälle
mantereelle kuul^auden kolmantena-toista
päivänä — ja monta muuta kol­meatoista
sopii hänen vaelluksiinsa.
Hän ei ole ollenkaan taikauskoinen tuol­le
''pahan onnen luvulle", kolmelletois­ta.
- -
Matsoukas ei pelkää mustia kissoja,
uskaltaa kulkea pitkien rappusten alitse •
pahanonnen päivänä, uskaltaa särkeä
peilinlaseja, ei pelkää hämärnäkkeja,
eikä suvaitse jäniksenkäpäliä. Ei usko
"onnea tuovaan" neliapilaaseen, eikä
hevosenkenkien onnen antamiseen.
Mennälisemme yleisemmin; noihin tai­kauskoihin,
voimme valtuuttaa, että
on vain vähän ihmisrä, jotka ovat tyy­ten
vapaita taikauskoista. Emme sitä
voi ihmetellä tietäessämme kuinka sy­vässä
ihmisessä ovat yle^ensä isien perin­teet.
Kaikki Euroopasta tälle mantereelle
tulleet siirtolaiset. ovat v tuoneet muka­naan
omia tapojaan ja käsitteitään jois­sa
yleispiirtein on paljon j^htäläisj^-yttä.
Muistamme kuinka ihmiset pohjolas­sa
illoin istuivat takkavalkean ääressä
ja kertoivat kummitusjuttuja ja 'tarinoi­ta
kaikenlaisia. Kun lapset illoin niitä
jiinnittj-nelnä kuuntelivat tulivat he
aroiksi, eivät uskaltaneet"'pimeän aika­na
lähteä ulos ja melkeinpä sama oli
vanhemmillakin ihmisillä, kun pelättiin
''pöpöjä''.
Minun kummituspelolleni lapsena
antoi pahan kolauksen eräs soma sat­tuma.
Kävelin iltahämärässä naapuris­ta
kotiin, noin kilometrin matkan. Juu­ri
olin kääntymässä kotiportille, kun
näin omituisen haamun. Sydärt värisi
pienessä rinnassani, kädet menivät vais­tomaisesti
ristiin . . . olihan opetettu ru­koilemaan,
jos jotain hirveää oli tulos­sa.
Tuo kummitus vain läheni, enkä
voinut liikkua paikaltani. Se oli kau­kaa
katsoen kun yksijalkainen mies, jol­la
Oili suunnattoman leveät hartiat ja
hartioilla heilui kuin lepattava kukko!
Tärisin pelosta . . . Mutta tuo kummi­tus
vain läheni ja yhäi läheni. . . pian
olikin aivan minun näköpiirissäni. Vaik­ka,
oli kokolailla hämärä, niin eroitiu.
eträ tiellä oli kulkemassa italialainen
pojetilvari, kantaen hartioillaan soitto-tivat
ihmistä. Pakanuuden aika syn-nytti
tarustoja, joita kristinoppi muo-vaili
omalla tavallaan. Perinteet säi­lyivät,
muodot vain uudistuivat. Pe­rinteet
ovat seuranneet uudelle ajalle
yhä muunnostettuina.
Suomessa uskottiin — ja kaiketi
edelleen uskotaan.—- enteisiin ja merk­keihin,
joita mielikuvitukset loivat. On
merkkejä ja ennustiJksia ilmojen muu­toksista
y.m. jotka perustuvat varmoi­hin
havaintoihin ja muistiinpanoihin,
; mutta ne ovat kokemuksen kautta to
distettuja.
Mitä pohjoisemmaksi Suomessa men
tiirt, sitä enemmän oli taikuuden apos-toleita,
noitia. Kuuluisia olivat Lapin
noidat, joita käytiin pitkien (matkojen
takaa puhuttelemassa, kysymässä pa­rannusta
vaivoihin ja «vastoinkäymisiin.
Luonnonkansojen uskomukset ylipääti-sä
ovat samansuuntaisia.
kenlaisia "etiä:siä", se on ennustuksia,
joilla on heille merkitykssnsä. Tar­kasti
niitä seurataan- ettei >vain inliimi-sille
onnettomuutta tapahtuisi.
Suomessa ilmestyneissä Prof. Samuli.
Paulaharjun kansatieteellisissä teoksis­sa,
m.m. Rinlakyliä ja Larvamaita,.\dk\
on hänen \imeisin tuotteensa, mainiosti
asiatietoihin perustuen, kerrotaan Suo­men
kansan vanhemman polven tai­kuuksista
ja isien perinteistä. Mones­sa
muussa teoksessa niistä saa perusteel­lisia
käsityksiä, s
Korkealle kehittyneissä kulttuurin ja
teollisuuden maissa luulisi näiden tai­kauskojen
perintöjen hälvenneen, mut­ta
päättäen näistä Hatsoukasin ponnis­tuksista
taistella niitä vastaan, \'oimme
olettaa, että tässä maassa ova;t vanhat
uskomukset hyvin lujassa. Ihmisissä
on halua tietää tulevaisuutta. Ja ihmi­set
ovat täynnä tuota "onneen' uskon-taa".
Lietsonta noiden entisyyden perintei-
QPohjanperien tutkija, kirjailija Yrjä den säilyttämiseen omalla tavallaan pi-
•Kokko, kirjassaan Neljän tuulen tie.:
kuvaile mainiosti lappalaisten elämää.
Teoksen silmiinpistävänä puolena ovat
selostuksen Lapin kansan luonnonus-koista
ja taikuuksista. Heillä on kai-^
tää ihmismieltä niiden verkoissa. Kuin­ka
paljon myydään kirjakaupoissa kai­kenlaista
"onnenoppia''. Ja suurina
juhlina on yhä kaikki vanhat tapalait
käytännössä.
Suomessa on Tam?nen kustannuksella ilmestynyt August Strindbergin
teos ''Naimiskauppöja" suomen kielellä. Strindberg on kuuluisa, maailmaU'
7nmneen saavuttanut ruotsalainen kirjailija, joka syntyi v. 1849 ja kuoU v.
1912. Hänen omalaatuinen neroutensa toi kirjallisuushistoriaan varsin eri­laatuisin
ja aatteellisesli tisein vastakkaisiakiti teoksia. Mutta huolimatta sii­tä,
mitä mieltä itse kukin on hänen esittämistään ajatuksista yleensä, ei kirjal-lisusdesta
puheenollen vaida vaitiololla sivuuttaa hänen terävää ja paljastavaa
kynän jäi keään, jolla on yhä edelleenkin sanottavaa nykypäivien ihmisille. Seu­raava
on ote yllämainitusta romaanista.
' Kun' nuo uskomufeet ja tavat poh­jautuvat
kaukaiseen muinaisuuteen,
voimme käsittää miten syvät juurensa
niissä ovat. • ^ '
Vieläkin on Jätteitä monessa muo»
dossa kreikkalaisten ja roomalatstea
vanhoista jumaluustarustoisla, keskiai­kaisista
aviolittoseremonioista y.m.
Muinaiskreikkalaiset pyhittivät kj^yh*
kysiä, oinaita, Inituja, ruusuja, omenia
y.m. rakastamalleen rakkauden juma­lattarelle
Afroditelle. (Roomalaisilla
Venukselle), Vieläkin annetaan rakas*
_ tuille kukkia y.m.lahjoja. morsiamille
ruusuja, rakastetuille vainajille kukkia
jne. '
Palvonta on muuttanut muotoaan. J i
tuo onnenmerkintä on myös vanhaa
l>erua, mutta ne vain .säilyvät.
Äskettäin oli länsirannikolla erikoi­sempi
lumimyrsky, joka pahimmin rai­vosi
juuri tammikuun kolmantenatoista
päivänä, perjantaina. Kun lumisohjus-sa
lakaisin rappusia, huutelimme naa­purin
kanssa:
'•Mitä pidät tällaisesta ilmasta?'*
Tuolta lumipyryn seasta kuului vas*
taus:
"It is 13th and Friday — bad luck!'»
ja kun viime huhtikuussa lännellä, poh-joislännellä,
cli vuosikymmenien anka­rin
maanjäristys, muisteli joku sen tu-
^hoja ia sanoi, että sekin onnettomuus
oli kuukauden kolmastoista päivä.
Kolmentoista luvun merkintä on ai­van
erikoista. New porkissa kuljin
eräissä suurissa rakennuksissa, joissa el
ollut lainkaan kolmattatoista kerrosta,
oli vain 123^ ja 14. Tuota kun ihmet­telin,
vastattiin, että kukaan ei menisi
asumaan kolmanteentoista kerrokseen.
Ihmisten ajatuksissa on paljon van­hoja-
happoja, mutia tieteen viitot ja
ankara olemassaolon taistelu ovat nii­hin
parhainta lääkettä. Isien perinteet,
muodossa ja toisessa, s ä i l y v ä t . . , Kuka
voi sanoa, kuinka kauan?
oOo
E TULIVAT minua vastaan kolmen
vuoden ajan jokseenkin joka kerta
kun palasin, puolilta päivin kirjastosta
kotiin.
Ensimmäisenä vuotena mies oli suo-,
ra ja solakka kuin. luutnantti, joka hän
olikin. Nainen asteli kuin tanssien hä­nen
vierellään ja keikisteli päänsä kal­lelleen
voidakseen katsoa häntä silmiin.
INIies alkoi käydä kalvakaksi, mutta
nainen rusotti edelleen.
Toisena vuotena he kulkivat vielä
konettaan, jonka päällä l ^ p e l i nätti .i^-^^i toisensa-kainalossa, mutta katseli-
\at suoraan eteensä, eikä nainen enää
milloinkaan kallistanut päätään voidak­seen
Jkatsoa miehen kuopalle painunei­siin
silmiin.
Kolmantena vuotena mies kulki yk­sin.
Hänen-kaulansa näytti pident3--
reen, ja leuka roikkui rinnalla. Poski­lihakset
luikersivat pitkin leukaperiä, ja
Jiiir.kälaisen hirveän olennon oi t i tiellä silmissä oli mustat kehj-kset. Jos hä-ns-
myt. Ja siitä olisi syntynyt taas uu- rellä oli virkapuku riippui komentohih­na
velttona, ja housunlahkeiden yleis-esikunnannauhat
lepattivat laihtunei­den
säärien ympärillä.
Nainen tuli toisinaan yksin. Hänen
käyntinsä oli j-htä kepeätä ja. tanssi­jaa,
mutta kas\-oihin oli ilmestynyt tyy-räkätti!
Päästin helpotul^en huokauksen, sillä
olinhan tuon kiltin Italian ukon näh-
5 ennenkin. Naiset häneltä mielei-
^•i.Li ostivat onnenlehtiä, joi§ta vakuut'
tivat onnensa avaimen löytäneensä.
Jos en tuota ukkoa olisi nähnyt aivan
läheltä, olisin kaiketi kotona kertonui;
M -kummitusjuttu!
-nmisten taikauskon synnyinsijana
pelko ja sen kätkyenä tietämättö-
J^iyys. Luonnonkansat, joiden elämä
kohonaan riippuu luonnosta, sääsuh-
^eista y.m. loivat mielikuvissaan haltioi-tymättömyyden
tuomaa kovuutta. Sie­raimet
olivat levällään kuin saalista vai-
TiUten, ja silmät vilkkuivat kadun j^litse
toiselle, jalkakäytävälle kuin tj-ydytystä
tähyillen.
Neljäntenä vuonna miestä ei näky-liYt
kertaakaan.
, — Oletteko kuullut, että kapteeni X
on kuollut? kysyi eräänä päivänä muu-c-
an ystävä.
—- En, en edes tuntenut häntä.
— Oi, hän oli nuori ja etevä mies. jota
odotti suuri tulevaisuus. Kyllä te pa-kostakitl
olette hänet nähnyt, sillä hän
asui saman kadun varrella kuin tekin.
' — Ahaa, no sitten kyllä. Hänhän
palveli yleisesikunnassa, ja hänellä oli
r.uori, kaunis vaimo, vai?
— t^ivan niin,'
~ iMihin hän sitten kuoli?
— Niin, mihin? Oletteko nähnyt
iiä}'telmän '-Erotaan pois'*?
— En.-
— Lukekaa se!
— Siinä puhutaan kait pariskunnas­ta?
E i , vaan «ri paria olevista ihmisis­tä.
ti'Äsua valmistaa kemiallisin menetelminkin. Ruusuntuok-
^"^n sisältyy fenyyliä, etyjiiä ja alkoholia, joita kaikkia
i^ernistit ottavat ki^ihiilitervatuotteista.
fseimmat parfyj-mit tuodaan Grassesta, Reunionin saa­relta
Madagaskarin edustalta ja Michiganista, josta mm.
..tulee .plpartmenttiÖljyä- , ^ •
Kirj. IRIS
MÄ kerran särön sydämeeni sain,
se tihkuu tippa tipoittain. j
Jc kun on tyhjäks' ehtynyt,
on sydänkin jo jäähtynyt. !
Nyt jätän suli e hyvästini näin,
ja kaikesta sm kiitän ystäväin.
Kuin lämmin kez^ättuulahdus,
sun olkoon elos' vaellus.^
Kuin tähdenlento on ihmiselo kuitenkin^,
mi lentäissään jo palaa sammuksiin.
Sen näki joku lentävän,
jnutt' uudelleen ci syttyvän.
_—^oOo—
Kertomus luusopasta
Useissa taloissa Suomessa- oli väeis
pÖ3-tään syötäväksi tuotu liha enimmäk-»
seen hyvin luista. Otettiin puukko tu­pesta
ja sen avulla luuta käsissä pyöri-lellen
kaluttiin liha suuhun. Luut oli
pantava pöydälle ja seuraavana päivä­nä
niistä keitettiin mojakka joko peru-nain
tai herneiden kanssa.
Eräs mies kertoi kupissaan olleen vie­lä
toisenakin päivänä juuri samannä­köisen
luun. Hän teki luuhun puukolla
merkin ja annas olla, sattui niin, etta
vielä seuraavanakin päivänä sama Iu«
osui hänen kuppiinsa. Hän heitti luua
-pöydän alle koiralle. Isäntä näki sen
ja kysyi, että mik.si hän luun sinne heittL
Mies selitti, että hän on jo kolme kertaa
sitä pyöritellyt, joten koira saa nyt jat-*
kaa. Eikä siitä sen enempää seuran­nut.
• . . •
--f.
LAIJAKTi;%IXA; H l W I i : % a ^ / l / P H I V Ä ^ - Ä , 1950 :SIVU $
'VH''