1943-10-02-05 |
Previous | 5 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Jatkoa.
3
Lundgrenille tuli herra Helsingistä
vieraaksi, ruotsalainen sanomalehti-i^
es. Hän aikoi kirjoittaa lehteensä
jrtiielin heimolaistensa elämästä
vieraan kansan helmoissa. ^
"Neiti sisarenne varmaankin?" sanoi
sanomalehtimies tervehtiessään
Ingaa, kun tämä salissa toivotti vieraan
tervetulleeksi.
'•Inga, sisareni. Maisteri Strand."
"Sorgbyn komea, te nostatte mieleeni
jumalaistarut. Olette kuin valkyria,
joka innoittaa taistelemaan kodin
ja isänmaan puolesta", lateli vieras.
"Terve tuloa kotiimme!" toisti Inga.
Mitäpä muuta hän olisi osannut
odottamattomaan puheryöppyyn vastata.
•'Miten hauskaa nähdä teidät kansallispuvussa!
Jospa kaikki naiset
jmmärtäisivät, miten tuollaintn puku
vaikuttaa edullisesti heidän ulkomuo-
'toonsa, ikinä he eivät verhoaisi itseään
ulkomaan rihkamalla!" Vieras
piteli Ingaa kädestä. Sanat soluivat
solkenaan huulilta. Inga särähteli
kuumana ja kylmänä. Tyttöparka
ei ollut tottunut kuulemaan kohteliaisuuksia.
Hän luuli kaikkien kauniiden
sanojen tulevan sydämen kyl-lyjrdestä
ja olevan tosia. Hirveä u-jous
valtasi hänet. Puna valui kaulalle.
Avuttomana ympärilleen vilkuillen
hän koetti irroittaa kättään
vieraan pehmeästä kourasta.
Lehtimiestä huvitti tytön hämi. Äsken
vielä seisoi pää pystyssä kuin ku-ningatar^-
nyt punasteKhe kuin pikkutyttö.
Lehtimies ei ollut enää mikään romanttinen
nuorukainen. Olipahan
vm lihavahko, arkipäiväinen setä,
jonka kaljulla kallolla kimmeltelivät
kuuman kesäpäivän kihottamat hikikarpalot.
Nuoruus ja viattomuus
saivat hänen väljähtyneet verensä
vinhempään vauhtiin. Kuka ties,
kuinka kauan hän olisi antanutkaan
ninollisten sanojensa säkenöidä kiusaantuneen
tytön ympärillä, ellei ymmärtäväinen
ja ehkä huvittelunhalui-nen
hikikarpalo olisi ruvennut mäenlaskuun
kaljun korkeimmalta huipulta
kohden sinipunaista nenänipuk-taa.
Lehtimies haki nenäliinaansa.
Inga sai kätensä irti. Unohtaen
tavallisen arvokkuutensa hän livahti
keittiöön. Kilisevät kohteliaisuudet
olivat hämmentäneet hänen ajatuk-
«nsa niin, että hän koppasi kahvi-
Pannun takalta alkaen kaataa sen siasta
solkkusankoon.
"El tuota jumalan viljaa saisi sen-
^ n sioille heittää, kun täällä on
wran suitakin sitä varten, joihin se
«yila kelpaa, jos ei vieraalle vältä",
^'vahti Kaisa-piika, kahvinkeittäjä.
Oliko se jo valmista? L u u l i n . ..
sitä sumpiksi" hämmentyi In-
?ayha pahemmin.
^'sumppikaan porsaan ruokaa
/ • vieras pani pään pyöräl-
' kun ennen on niin nuukia oltu,
'^aniat porot on sata kertaa kei-heifr-
n'^^'^^"^" on raskittu pihalle
n ' . ' murmatteli Kaisa. Hän ja
"emäntä olivat ainaisessa sana-
"^stoaikana olivat auttaneet naa-sillä
heillä . itsellään oli
olivat • P^"^noita maassa ja ne
oli w- "ostetut. Tästä työstä
kaksi ^^^^ rahaakin pal-
Jatkuu,
harkassa keskenään. Inga oli kitsas,
ja 'Kaisa karjalaisena oli tottunut
syömään ravitsevan ruoan.
Ingan häipynyt arvokkuus palasi.
"Kaisan on paras ajatella enemmän
ja puhua vähemmän, jos aikoo
tämän talon saranarautoja kuluttaa."
Kaisan kieli lipsahti lukkoon. Näkyi
emännän nenänseinämistä, että
leikki oli kaukana.
Lehtimies jäi päiväksi Sorjoon, jäi
päiväksi, jäi pariksi, jäi vihdoin viikoksi.
Hän viihtyi mainiosti heimoveljien
parissa. Täällä saivat hermot
levätä, täällä sai rauhassa kirjoittaa,
täällä oli kesä ja nuoruus.
Talo oli puolestaan ylpeä herrasvie-raastaan.
Manna ja peltopyyt tulivat
kuin taivaasta vieraan eteen.
Inga oli päästään pyörällä kaikesta
siitä ihailusta ja kunnioituksesta,
jota vieras hänelle osoitti. Hän alkoi
itsekin uskoa, että hän oli todella erikoisuus,
sillä eihän noin suuri ja oppinut
herra aivan suotta hänestä kertomusta
kirjoittaisi, ei valokuvaa
näppäisi, ei kohteliaisuuksia puhuisi.
Lehtimies oli mukautuvainen.
Muutamassa tunnissa hänestä sukeutui
kelpo maalainen. Jäykkä
kaulus loikoi salin peilipöydällä. Takki
nippui tuolin karmilla. Juttunsa
olivat niin kotoisia, että väen arkuus
katosi, häntä melkein vertaisena kohdeltiin.
* Poikien kera hän kävi pelloilla.
Poltti piippua ukkojen joukossa.
Tyttöparven hän sai kikattamaan
hilpeille jutuilleen.
J a kuitenkin hän oli erilainen kuin
kukaan muu. Hänen naurunsa oli
heleä. Käynti oli kevyt, askelet joustavat.
Entä puku! Hän saattoi kie-riskellä
nurmella, tuuli voi pöyhistel-lä
hänen hiuksensa, pari nopeaa käden
heilausta, ja taas oli hän kunnossa,
taas oli hän erilainen kuin toiset.
Ingaa hän sanoi valkyriäkseen.
Valkyriana häntä kohteli. Kun tyttö
tuli huoneeseen, nousi hän heti
huomaavaisena tarjoamaan apuaan.
Ovelta hän aina laski Ingan ensin kumartaen
kuin kuningatarta. Putosi
lankakerä lattialle, hän nopeasti noppasi
sen ylös, omistajalle ojensi.
Juoksujalkaa hän hölkkäsi Ingaa
auttamaan, kun näki hänen raskasta
työtä raatavan.
Kuinka toisenlaisia olivatkaan
muut Ingan tuntemat miehet, niin
isävainaja kuin Göstä-velikin, joita
Inga tähän asti oli miesihanteena pitänyt.
Aamusta iltaan sai heitä palvella,
auttaa, passata, eikä kiitoksen
sanaa palkaksi saanut, eivät edes
tunnustusta antaneet. Että olisivat
olleet kohteliaita? Haha! Jopa jotakin.
Naisen piti heitä palvoa, naisen
piti heitä kumartaa. Mies oli
mies, nainen ei mitään. Ei siis ihme,
jos isä ja veli putosivat ihannejalus-talta,
ja lehtimies kiipesi kiiltävä sädekehä
kaljunsa ympärillä tilalle.
Mahtoi niillä herrasnaisilla olla oikeat
kissanpäivät, kun heidän miehensä,
isänsä ja veljensä olivat Lehtimiehen
kaltaisia. Miks'ei Inga ollut
syntynyt sellaiseksi miekkoseksi.
Väärin oli Luojankin luoda toinen orjaksi,
toinen ruhtinattareksi. Olisikohan
mahdollista tavallisen tytön
päästä herrasnaiseksi, miesten palvomaksi
ja ihailemaksi herrasnaiseksi?
Ahl Tulihan Kaarina Maununtyt-tärestä
kuningatar, vaikka oli aivan
tavallinen korpraalin tytär. Ja moni
muukin oli onnistunut. lMiks'e» han,
Inga?
Lehtimies jutteli mielellään Ingan si vällyn välkkyvää raanupäällistä!
kanssa. Tytöllä tuntui^ olevan ,jär- ''Aiotko siinä koka Ulan istua?"
keä enemmän kuin tavallisesti hä- ärähti veli. • -
nen säätyläisillään ihmisillä. Ja "Odotan, milloin nostat pois väl-yaikk'ei
olisi ollutkaan, niin nuoruus lyn jaloiltani."
ja viattomuus vetävät aina luokseen ''Sinulla ovat aina ne kotkotukse-niitä,
jotka eivät ole enää nuoria ja si!" Veli tempasi enemmän vihai-viattomia.
Miehen karkea ääni
muuttui hyväileväksi kuin niittyvilla,
kun hän tytölle joutavuuksiaan pakisi.
Hänen katseensa oli kuin runo,
kuiskien kerrottu kevättyynellä, leh-sesti
kuin kohteliaasti nahkasen pois
sisarensa jaloilta.
Inga nousi arvokkaasti reestä. Seisahtui
portaitten eteen, puisteli takistaan
heinän helpeitä, oikoi pu-tituoksuisella
lahdella. Katse oli hy-. kuaan, silitteli turkiksiaan. Aukaisi
väily. Kun Inga illalla venyi vuoteellaan,
poltti se katse häntä. Hän
ei olisi itsekään osannut sanoa mitä,
hän vain tunsi maailman olevan täynnä
salattua riemua, jota hän janosi.
Kun sittiäinen unenpöpperöisenä
lensi vasten Ingan akkunaa, kavahti
huolellisesti käsilaukun. Kai akkunasta
tirkkijät huomaavat käsilaukun?
Hän hulmautti nenäliinan las-koksistaan,
niisti nenän, pani liinan
laukkuun ja napsautti laukun lukkoon.
Sitten hän hiljalleen kääntyi-li
ympäri, tarkasteli muka ympäris-t^
TttA ;"f^,«,oo.^ ° i - T" "t*.'"'" töä veljeä odotellessa. YHmykseUjt..
tyttö Istumaan. Kuka uskalsi hänen r--- ^
nen hymy vareih pakkasessa rypistyneillä
huulilla. Tietysti ihmiset koettivat
arvailla, kukahan tuo neiti
oikeastaan oli. Varmasti monet luulivat
häntä Göstan heilaksi. Gösta
akkunaansa koputtaa? Sykyttävin
sydämin hän kurkisti verhon raosta.
Ah, ei ketään näkynyt, ei ketään,
vaikka \'yötäröitä myöten pään akkunasta
ulos pisti. Tyytymättömänä
hän paneutui takaisinvuoteeseen.
Jospa todella joku edes kerran hänenkin
akkunaansa naputtaisi! Sanoi-han
Riitta, että hän oli jonkun mielestä
maailman kaunein nainen.
Miks'ei se joku tullut? Olisi silloin
nähnyt, kuka uskalsi iskeä silmänsä
häneen! Olisi saanut nuhdella, olisi
saanut halveksien ajaa hänet tiehensä.
Kukaan ei tullut. Pihalta kuului
kyllä hiljaisia, hiipiviä askelia, mutta
oli täällä käynyt ennenkin, j a häjaet..
he kyllä tunsivat. Ehkäpä häntä pidettiin
opettajattarena tai jonakin
kaupunkilaisneitona, joka oli tullut
maalle muutamaksi päiväksi huvittelemaan.
Eiväthän maalaiset pidä käsilaukkua.
Voihan sattua, että joku
joukosta tuntee hänet. Kylläpä he
hänunästyvät nähdessään, miten herraskainen
Inga osasi olla puettuaan
juhlavaatteet ylleen.
"Mitä siinä paleltumassa seisot!"
kun Inga uudelleen ehti akkunaan, murahti Gösta kulkiessaan sisarensa
näki hän vain Kaisan aittaan katoa."--^^^'--^-^^-^^^^^ ^^^i^" «^^v
van miehisen saappaan kannaa. m....,^!^...^,,.^'^
vät miesten saappaat tyhjinä tapaa ^^^»»y*- 'Göät^rr-rmeleerr. ei sattua
juosta, sen Inga tiesi. Kaisa, natku!
Kehtasikin laskea miehiä aittaansa!
Ja kaikkien luo miehetkin menivät!
Mutta Ingan akkunaan ei kukaan
rohjennut koputtaa. Pelkuriraukko-ja
koko miessuku.
Aamulla Lehtimies lähti Helsinkiin.
Kun hän Göstan, notkuvissa
moisinkaan joksahtanut, että nainen
pitäisi ensin ovesta laskea, saatikka
sisar sitten. Inga päätti harmistuneena
ensitilassa opettaa veljelle
säätyläistapoja.
Inga seisahtui keskelle eteistä.
Tämä oli hänelle outo valtakunta,
mutta hän ei hämmästellyt. Hän
päätti Qjenetellä samoin kuin ruus-kieseissä
hävisi maantien mutkaan, tinna käydessään miehensä mukana
tuntui Ingasta, kuin olisi yhfäkkiä heillä kinkereillä. Arvokkaasti pää-tullut
talvi ja yö. Koko nuoruus tun- tä nyökäten hän toivotti hyvää iltaa
tui olevan turhaa. Turhaa oli vartalon
notkeus, turhaa kevyt kengän-nousu.
Elämä virtasi tulena suonissa,
eikä ollut ketään, joka sen lämmössä
haluaisi lämmitellä. Hän näi-seinään
nojaaville, tupakkaa imeksi-ville
nuorukaisille. Toiset niistä
vastasivat kohteliaasti kumartaen,
toiset taas töllistelivät kuin lehmät
uutta kirnua. Olivat korpikylän
vettyy, nuutuu, nahistuu ja kuivuu, moukkia, ne jälkimmäiset, tuomitsi
Koko elämä menee hukkaani Koko
ihana elämä menee koskematta ohi.
Inga hypähti.
E i ! Hänen elämänsä ei saa mennä
hukkaan. Hänen täytyy saada
nauttia nuoruuden riemuja. Hänen
täytyy elää, kuten Luoja on määrännyt.
Kiitos, helsinkiläinen vieras, että
tulit herättämään sielun horroksesta,
ennenkuin kaikki olisi ollut
liian myöhää! Kiitos, että annoit
toiminnoilleni ja toiveilleni oikean
päämäärän, korkean päämäärän.
Oli ihanaa elää, ihanampaa olla
nuori!
4 .
Inga. Sitten hän kurkisti lähimmästä
ovesta toiseen huoneeseen. Niin
juuri kurkisti ruustinnakin kinkeri-tupaan.
''Tuossa on sinulle pääsylippu!
Riisu takkisi äläkä töllistele ympäri
huoneita kuin mikäkin hölmö!" kohahti
taas Gösta kiukustuneena neuvon
sisarensa korvaan.
"Pidä itsestäsi huoli! Tiedän varsin
hyvin mitä teen", kivahti Inga
vastaan.
"Paljonhan täällä väkeä onkin",
lausui Inga ovimiehelle muistaen sanasta
sanaan ruustinnan esikuvallisen
puheen..
"Onhan sitä väkeä", vastasi ovi-
Lundgrenin kenokaula ori porhalsi mies repien osansa Ingan lipusta,
kirkonkylän nuorisoseurantalon pi- Pää pystyssä, kepsuttavin askelin
halle, pysähtyi porra^äähän. Se hir- Inga meni juhlahuoneeseen. Pakkasi
nahti turpaansa nostaen, ohjaksia hiukan hirvittämään oudot ihmiset,
tempoen. Kuopaisi levotonna lunta, jotka tutkistellen mittailivat häntä
että terävät kengännaulat pohjarou- silmillään kiireestä kantapäähän,
taan rauskahtivat. Kaikki kääntyi- Mutta eipä hän tahtonut näyttää olevat
komeaa hepoa katsomaan. Naa- vansa arkaileva ensikertalainen. Hy-ma
litistyi naaman viereen akkunas- vin tärkeänä hän tuijotti pääsylip-
53 punsa numeroon ja asteli suoraan
Tällainen komea tulo oli Ingan eteen. Kohtelias järjestysmies jou-mieleen.
Ihan selkä oikeni reen pe- tui kuitenkin ajoissa apuun niin,.et-rälautaa
vastaan. Katsoisi nyt kan- tä Inga ehti vasta kymmenkunta ih-scQa
•taarrkkkkaaaann., kkeeiittää kenokaula orhi i l - mistä kehoittaa paikaltaan katsoak-tamaan
toi, katsoisi, millainen kar- secn, sattuisivatko he ehkä istumaan
huntalja re^n perässä roikkui, katsoi- (Jatkoa seltsemäiviellft «hrullaV
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 2, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-10-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431002 |
Description
| Title | 1943-10-02-05 |
| OCR text | Jatkoa. 3 Lundgrenille tuli herra Helsingistä vieraaksi, ruotsalainen sanomalehti-i^ es. Hän aikoi kirjoittaa lehteensä jrtiielin heimolaistensa elämästä vieraan kansan helmoissa. ^ "Neiti sisarenne varmaankin?" sanoi sanomalehtimies tervehtiessään Ingaa, kun tämä salissa toivotti vieraan tervetulleeksi. '•Inga, sisareni. Maisteri Strand." "Sorgbyn komea, te nostatte mieleeni jumalaistarut. Olette kuin valkyria, joka innoittaa taistelemaan kodin ja isänmaan puolesta", lateli vieras. "Terve tuloa kotiimme!" toisti Inga. Mitäpä muuta hän olisi osannut odottamattomaan puheryöppyyn vastata. •'Miten hauskaa nähdä teidät kansallispuvussa! Jospa kaikki naiset jmmärtäisivät, miten tuollaintn puku vaikuttaa edullisesti heidän ulkomuo- 'toonsa, ikinä he eivät verhoaisi itseään ulkomaan rihkamalla!" Vieras piteli Ingaa kädestä. Sanat soluivat solkenaan huulilta. Inga särähteli kuumana ja kylmänä. Tyttöparka ei ollut tottunut kuulemaan kohteliaisuuksia. Hän luuli kaikkien kauniiden sanojen tulevan sydämen kyl-lyjrdestä ja olevan tosia. Hirveä u-jous valtasi hänet. Puna valui kaulalle. Avuttomana ympärilleen vilkuillen hän koetti irroittaa kättään vieraan pehmeästä kourasta. Lehtimiestä huvitti tytön hämi. Äsken vielä seisoi pää pystyssä kuin ku-ningatar^- nyt punasteKhe kuin pikkutyttö. Lehtimies ei ollut enää mikään romanttinen nuorukainen. Olipahan vm lihavahko, arkipäiväinen setä, jonka kaljulla kallolla kimmeltelivät kuuman kesäpäivän kihottamat hikikarpalot. Nuoruus ja viattomuus saivat hänen väljähtyneet verensä vinhempään vauhtiin. Kuka ties, kuinka kauan hän olisi antanutkaan ninollisten sanojensa säkenöidä kiusaantuneen tytön ympärillä, ellei ymmärtäväinen ja ehkä huvittelunhalui-nen hikikarpalo olisi ruvennut mäenlaskuun kaljun korkeimmalta huipulta kohden sinipunaista nenänipuk-taa. Lehtimies haki nenäliinaansa. Inga sai kätensä irti. Unohtaen tavallisen arvokkuutensa hän livahti keittiöön. Kilisevät kohteliaisuudet olivat hämmentäneet hänen ajatuk- «nsa niin, että hän koppasi kahvi- Pannun takalta alkaen kaataa sen siasta solkkusankoon. "El tuota jumalan viljaa saisi sen- ^ n sioille heittää, kun täällä on wran suitakin sitä varten, joihin se «yila kelpaa, jos ei vieraalle vältä", ^'vahti Kaisa-piika, kahvinkeittäjä. Oliko se jo valmista? L u u l i n . .. sitä sumpiksi" hämmentyi In- ?ayha pahemmin. ^'sumppikaan porsaan ruokaa / • vieras pani pään pyöräl- ' kun ennen on niin nuukia oltu, '^aniat porot on sata kertaa kei-heifr- n'^^'^^"^" on raskittu pihalle n ' . ' murmatteli Kaisa. Hän ja "emäntä olivat ainaisessa sana- "^stoaikana olivat auttaneet naa-sillä heillä . itsellään oli olivat • P^"^noita maassa ja ne oli w- "ostetut. Tästä työstä kaksi ^^^^ rahaakin pal- Jatkuu, harkassa keskenään. Inga oli kitsas, ja 'Kaisa karjalaisena oli tottunut syömään ravitsevan ruoan. Ingan häipynyt arvokkuus palasi. "Kaisan on paras ajatella enemmän ja puhua vähemmän, jos aikoo tämän talon saranarautoja kuluttaa." Kaisan kieli lipsahti lukkoon. Näkyi emännän nenänseinämistä, että leikki oli kaukana. Lehtimies jäi päiväksi Sorjoon, jäi päiväksi, jäi pariksi, jäi vihdoin viikoksi. Hän viihtyi mainiosti heimoveljien parissa. Täällä saivat hermot levätä, täällä sai rauhassa kirjoittaa, täällä oli kesä ja nuoruus. Talo oli puolestaan ylpeä herrasvie-raastaan. Manna ja peltopyyt tulivat kuin taivaasta vieraan eteen. Inga oli päästään pyörällä kaikesta siitä ihailusta ja kunnioituksesta, jota vieras hänelle osoitti. Hän alkoi itsekin uskoa, että hän oli todella erikoisuus, sillä eihän noin suuri ja oppinut herra aivan suotta hänestä kertomusta kirjoittaisi, ei valokuvaa näppäisi, ei kohteliaisuuksia puhuisi. Lehtimies oli mukautuvainen. Muutamassa tunnissa hänestä sukeutui kelpo maalainen. Jäykkä kaulus loikoi salin peilipöydällä. Takki nippui tuolin karmilla. Juttunsa olivat niin kotoisia, että väen arkuus katosi, häntä melkein vertaisena kohdeltiin. * Poikien kera hän kävi pelloilla. Poltti piippua ukkojen joukossa. Tyttöparven hän sai kikattamaan hilpeille jutuilleen. J a kuitenkin hän oli erilainen kuin kukaan muu. Hänen naurunsa oli heleä. Käynti oli kevyt, askelet joustavat. Entä puku! Hän saattoi kie-riskellä nurmella, tuuli voi pöyhistel-lä hänen hiuksensa, pari nopeaa käden heilausta, ja taas oli hän kunnossa, taas oli hän erilainen kuin toiset. Ingaa hän sanoi valkyriäkseen. Valkyriana häntä kohteli. Kun tyttö tuli huoneeseen, nousi hän heti huomaavaisena tarjoamaan apuaan. Ovelta hän aina laski Ingan ensin kumartaen kuin kuningatarta. Putosi lankakerä lattialle, hän nopeasti noppasi sen ylös, omistajalle ojensi. Juoksujalkaa hän hölkkäsi Ingaa auttamaan, kun näki hänen raskasta työtä raatavan. Kuinka toisenlaisia olivatkaan muut Ingan tuntemat miehet, niin isävainaja kuin Göstä-velikin, joita Inga tähän asti oli miesihanteena pitänyt. Aamusta iltaan sai heitä palvella, auttaa, passata, eikä kiitoksen sanaa palkaksi saanut, eivät edes tunnustusta antaneet. Että olisivat olleet kohteliaita? Haha! Jopa jotakin. Naisen piti heitä palvoa, naisen piti heitä kumartaa. Mies oli mies, nainen ei mitään. Ei siis ihme, jos isä ja veli putosivat ihannejalus-talta, ja lehtimies kiipesi kiiltävä sädekehä kaljunsa ympärillä tilalle. Mahtoi niillä herrasnaisilla olla oikeat kissanpäivät, kun heidän miehensä, isänsä ja veljensä olivat Lehtimiehen kaltaisia. Miks'ei Inga ollut syntynyt sellaiseksi miekkoseksi. Väärin oli Luojankin luoda toinen orjaksi, toinen ruhtinattareksi. Olisikohan mahdollista tavallisen tytön päästä herrasnaiseksi, miesten palvomaksi ja ihailemaksi herrasnaiseksi? Ahl Tulihan Kaarina Maununtyt-tärestä kuningatar, vaikka oli aivan tavallinen korpraalin tytär. Ja moni muukin oli onnistunut. lMiks'e» han, Inga? Lehtimies jutteli mielellään Ingan si vällyn välkkyvää raanupäällistä! kanssa. Tytöllä tuntui^ olevan ,jär- ''Aiotko siinä koka Ulan istua?" keä enemmän kuin tavallisesti hä- ärähti veli. • - nen säätyläisillään ihmisillä. Ja "Odotan, milloin nostat pois väl-yaikk'ei olisi ollutkaan, niin nuoruus lyn jaloiltani." ja viattomuus vetävät aina luokseen ''Sinulla ovat aina ne kotkotukse-niitä, jotka eivät ole enää nuoria ja si!" Veli tempasi enemmän vihai-viattomia. Miehen karkea ääni muuttui hyväileväksi kuin niittyvilla, kun hän tytölle joutavuuksiaan pakisi. Hänen katseensa oli kuin runo, kuiskien kerrottu kevättyynellä, leh-sesti kuin kohteliaasti nahkasen pois sisarensa jaloilta. Inga nousi arvokkaasti reestä. Seisahtui portaitten eteen, puisteli takistaan heinän helpeitä, oikoi pu-tituoksuisella lahdella. Katse oli hy-. kuaan, silitteli turkiksiaan. Aukaisi väily. Kun Inga illalla venyi vuoteellaan, poltti se katse häntä. Hän ei olisi itsekään osannut sanoa mitä, hän vain tunsi maailman olevan täynnä salattua riemua, jota hän janosi. Kun sittiäinen unenpöpperöisenä lensi vasten Ingan akkunaa, kavahti huolellisesti käsilaukun. Kai akkunasta tirkkijät huomaavat käsilaukun? Hän hulmautti nenäliinan las-koksistaan, niisti nenän, pani liinan laukkuun ja napsautti laukun lukkoon. Sitten hän hiljalleen kääntyi-li ympäri, tarkasteli muka ympäris-t^ TttA ;"f^,«,oo.^ ° i - T" "t*.'"'" töä veljeä odotellessa. YHmykseUjt.. tyttö Istumaan. Kuka uskalsi hänen r--- ^ nen hymy vareih pakkasessa rypistyneillä huulilla. Tietysti ihmiset koettivat arvailla, kukahan tuo neiti oikeastaan oli. Varmasti monet luulivat häntä Göstan heilaksi. Gösta akkunaansa koputtaa? Sykyttävin sydämin hän kurkisti verhon raosta. Ah, ei ketään näkynyt, ei ketään, vaikka \'yötäröitä myöten pään akkunasta ulos pisti. Tyytymättömänä hän paneutui takaisinvuoteeseen. Jospa todella joku edes kerran hänenkin akkunaansa naputtaisi! Sanoi-han Riitta, että hän oli jonkun mielestä maailman kaunein nainen. Miks'ei se joku tullut? Olisi silloin nähnyt, kuka uskalsi iskeä silmänsä häneen! Olisi saanut nuhdella, olisi saanut halveksien ajaa hänet tiehensä. Kukaan ei tullut. Pihalta kuului kyllä hiljaisia, hiipiviä askelia, mutta oli täällä käynyt ennenkin, j a häjaet.. he kyllä tunsivat. Ehkäpä häntä pidettiin opettajattarena tai jonakin kaupunkilaisneitona, joka oli tullut maalle muutamaksi päiväksi huvittelemaan. Eiväthän maalaiset pidä käsilaukkua. Voihan sattua, että joku joukosta tuntee hänet. Kylläpä he hänunästyvät nähdessään, miten herraskainen Inga osasi olla puettuaan juhlavaatteet ylleen. "Mitä siinä paleltumassa seisot!" kun Inga uudelleen ehti akkunaan, murahti Gösta kulkiessaan sisarensa näki hän vain Kaisan aittaan katoa."--^^^'--^-^^-^^^^^ ^^^i^" «^^v van miehisen saappaan kannaa. m....,^!^...^,,.^'^ vät miesten saappaat tyhjinä tapaa ^^^»»y*- 'Göät^rr-rmeleerr. ei sattua juosta, sen Inga tiesi. Kaisa, natku! Kehtasikin laskea miehiä aittaansa! Ja kaikkien luo miehetkin menivät! Mutta Ingan akkunaan ei kukaan rohjennut koputtaa. Pelkuriraukko-ja koko miessuku. Aamulla Lehtimies lähti Helsinkiin. Kun hän Göstan, notkuvissa moisinkaan joksahtanut, että nainen pitäisi ensin ovesta laskea, saatikka sisar sitten. Inga päätti harmistuneena ensitilassa opettaa veljelle säätyläistapoja. Inga seisahtui keskelle eteistä. Tämä oli hänelle outo valtakunta, mutta hän ei hämmästellyt. Hän päätti Qjenetellä samoin kuin ruus-kieseissä hävisi maantien mutkaan, tinna käydessään miehensä mukana tuntui Ingasta, kuin olisi yhfäkkiä heillä kinkereillä. Arvokkaasti pää-tullut talvi ja yö. Koko nuoruus tun- tä nyökäten hän toivotti hyvää iltaa tui olevan turhaa. Turhaa oli vartalon notkeus, turhaa kevyt kengän-nousu. Elämä virtasi tulena suonissa, eikä ollut ketään, joka sen lämmössä haluaisi lämmitellä. Hän näi-seinään nojaaville, tupakkaa imeksi-ville nuorukaisille. Toiset niistä vastasivat kohteliaasti kumartaen, toiset taas töllistelivät kuin lehmät uutta kirnua. Olivat korpikylän vettyy, nuutuu, nahistuu ja kuivuu, moukkia, ne jälkimmäiset, tuomitsi Koko elämä menee hukkaani Koko ihana elämä menee koskematta ohi. Inga hypähti. E i ! Hänen elämänsä ei saa mennä hukkaan. Hänen täytyy saada nauttia nuoruuden riemuja. Hänen täytyy elää, kuten Luoja on määrännyt. Kiitos, helsinkiläinen vieras, että tulit herättämään sielun horroksesta, ennenkuin kaikki olisi ollut liian myöhää! Kiitos, että annoit toiminnoilleni ja toiveilleni oikean päämäärän, korkean päämäärän. Oli ihanaa elää, ihanampaa olla nuori! 4 . Inga. Sitten hän kurkisti lähimmästä ovesta toiseen huoneeseen. Niin juuri kurkisti ruustinnakin kinkeri-tupaan. ''Tuossa on sinulle pääsylippu! Riisu takkisi äläkä töllistele ympäri huoneita kuin mikäkin hölmö!" kohahti taas Gösta kiukustuneena neuvon sisarensa korvaan. "Pidä itsestäsi huoli! Tiedän varsin hyvin mitä teen", kivahti Inga vastaan. "Paljonhan täällä väkeä onkin", lausui Inga ovimiehelle muistaen sanasta sanaan ruustinnan esikuvallisen puheen.. "Onhan sitä väkeä", vastasi ovi- Lundgrenin kenokaula ori porhalsi mies repien osansa Ingan lipusta, kirkonkylän nuorisoseurantalon pi- Pää pystyssä, kepsuttavin askelin halle, pysähtyi porra^äähän. Se hir- Inga meni juhlahuoneeseen. Pakkasi nahti turpaansa nostaen, ohjaksia hiukan hirvittämään oudot ihmiset, tempoen. Kuopaisi levotonna lunta, jotka tutkistellen mittailivat häntä että terävät kengännaulat pohjarou- silmillään kiireestä kantapäähän, taan rauskahtivat. Kaikki kääntyi- Mutta eipä hän tahtonut näyttää olevat komeaa hepoa katsomaan. Naa- vansa arkaileva ensikertalainen. Hy-ma litistyi naaman viereen akkunas- vin tärkeänä hän tuijotti pääsylip- 53 punsa numeroon ja asteli suoraan Tällainen komea tulo oli Ingan eteen. Kohtelias järjestysmies jou-mieleen. Ihan selkä oikeni reen pe- tui kuitenkin ajoissa apuun niin,.et-rälautaa vastaan. Katsoisi nyt kan- tä Inga ehti vasta kymmenkunta ih-scQa •taarrkkkkaaaann., kkeeiittää kenokaula orhi i l - mistä kehoittaa paikaltaan katsoak-tamaan toi, katsoisi, millainen kar- secn, sattuisivatko he ehkä istumaan huntalja re^n perässä roikkui, katsoi- (Jatkoa seltsemäiviellft «hrullaV |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-10-02-05
