Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 22, 1939

              Kirj. Jack London
(Jatkoa) itse halusin ja toivoin sitä. Rex ei
\'arastanut minua vasten tahtoani.
Sinä unöhait miiiUt. Sfeurasih häntä
halukkaasö ja'läulut huulOiani. Vhtä;^
hyvin v(nSit syj^ä^miiiua siitäi että^^
Ei yhtä, vaan kolmea päivää Tnyö-hemmin
— kestettyään vuoristossa
puhjenneen lumimyrskyn saapui­vat
be mökille; joka oli rakeimettu
raivoavan Little PecÖii laaksoon. As--
tuttuaan kirkkaasta päivänpaisteita
hämärään huoneeseen'ei- Liiidäy nähi^
Tiyt juuri mitään; epäselvästi hän erot­ti
kaksi miestä' ja naisen. Mutta he
eivät kiinnittäneet hänen miehäähy
vaan hän riensi suoraa päätä vuoteen
luo, jossa potilas lepäsi; Hän-nukkui
selällään silmät kiiiini. Linday kiin­nitti
huomionsa hänen^ kulmakarvo-jensa
kaare™ute^^j^_-si(ldnW^ joutuu sätinrteh-ilfllähän syUogis-ruskeaan
tukkaan. I,a.hat;,^ kmhtu- . „,i„aoletkaai, hänet lumonnut?"
ja hänen huulensa tiukkenivat. rumentuneita kasvojaan. Muista, että
"Grant, kuule", hän sanoi päättä^ mies rakasti kauneutta. Hän syleili
\^5ti. ."Kerron hänen veljelleen, vaimoaan, jota hän uskoi edelleen-
Tunnen Strangien veren: Jös sinä kin kauniiksi, ^llä muisto siitä oli
voit menetellä juhlmastt, ii$)tallan säilynyt. Hän ei milloinkaan lakan-minä
tehdä samoin: Jös et'"tee mi- nut ylistämästä sitä ja valitti, ettei
tään, \^li surmaa sinut. Hm, Törn hän saattanut nähdä.
Davt^in sen tekia-.'* Eräänäpäivänä hän kertoi vaimol-
•'Sinun pitäisi tuntea-minua*sen leen \'iidestä taulusta, jotka olisirat
verran; ettet alkaisi uhkalla", vastasi kaivanneet \iimeiStelyS. Jos hän sai-varastin
häftet^ Menimme yhdessä.^' Liiidäy ja lisäsi pilkaNSsestf^ .'^Mitä-^ si näkönsä-edes \'ähäiseksikin ajaksi^
"HauÄselit^'', myönsi IJindäy^ Mnsaattaia^ vetää viimeiset si^lti-
"Olet yyhhttää tte^f^ä^^^äälylyiiiöieenn kkmuiffff eenimn-^e^n^i^ Kex StfangiUe?" , menvetönsa ja taulut olisivat ralmiit.
km, Magdgi T^iVön^ ettei älykkyyte^"
si ole khiSämiUt häiitäi''
"Sangeti^iFkeenkäypäa.''
"Siis myötiiiät, että töimift viisäaS^
•ti."-
Linday väänteli käsiään. "Siiftäsitä'
ollaan. Joutuessaan älykkäiden tiais­ten
pariin mitö unohtaa its^nSaja^
Magde h e ö ^ t i töl^tö^eesti,: Ja • sitten sai - nainen' jollakin tax^alla
risti huuliaan thik^ntiöaksr jä näki: Ä i i r i ä , joka:palauttaisi näön täy-neet
kasvot näyttivät pieniltä, jyke^
vään niskaan verraten ja kuitenkin
olivat piirteet lujat ruumiillisesta heik­koudesta
huolimatta.
''Mitä ainetta olette käyttänyt?"
kys>a Linday hänen vaimoltaan.
"Tavallista subiimaattiliuosta",
vastasi hän.
Linday säpsähti ja katsoi häneen
tarkemmin, vilkaisi nukkuvaan poti­laaseen
ja ojentautui sUoräkäi.
"Lähtekää ulos vaikkapa puita
hakkaamaan. Lähtekää!" sanoi hän
miehille äkkiä.
Yksi mies jäi sisään.
"Tämä on vakava täpaUs", jatkoi
Linday. "Haluan pUhUäkahdeökes-ken
hänen vaimonsa; kanssa."
'Olen hänen veljeiiSä", vastasi toi^'
nen. "
Nainen loi häneen rukoilevan kat­seen.
M ies nyökkäsi ja kääntyi läh­teäkseen/'
' • • •"' ••' "
"Täytyykö minunkin?" kysyi Daw
penkiltä, jolle hän oli väsyneenä heit-^
täytynyt loikomaan;
"Teidänkin täytyy."
miehen huomaavan hähM >Äris€mi«
senteä^
"Se ei ole hysteriaa, Grant'*, hä»
kiiruhti selittämSäi» hampaittensa l;»;*^^
listessa. "Et ole koskaan nähtiyt
minua hysteeristen kohtausten val­lassa
niitä
olen
tuksissani — sinuun. Eh halua ka-^
dottaa häntä, sillä rakastan häntä.
Hän ori rakastajani, kuninkaani; Olen
valvonut hänen vuoteensa ääressä
niin monta kauheata vuorokautta. Öi,
Grant, rukoilen sinua."
deirisesti hätien niiehen^ silmiin."
LindVkohautti hartioitaan.
**Vmmätfät hänen taistelunsa. Jos
mies^saisi näkönsä^ hän: voisi maalata
Viisi tauluaan. Mutta hän hylkäisi
neuvoisin sinua tyynnyttämään her- jäänet?''
Vastauksen' sijasta näyttivät naisen
silmät hjroyilevän ja hähehiköko ole­muksestaan
säteilevän naisellista yl­peyttä.
"Otan sanani takaisin, Magde.
Vaikka olisit pölkkypääj olisit sitten­kin
lumonnut hänet tai kenen muun ^'Heikkohermoisuutta/VselittiXin-tahansa
Tiätseellasi, ulkomuodollasi ja ^ay kuivakiskoisesti, "jos olisit mies,
liikkeilläsi. Tiedän seii yhtä hyvin
kum muutkin, sillä olen joskus ollut
niiden lumoin — enkä, piru vie­köön,
ole vieläkään aivan vapaa!"
Hänen puheensa oli nopeata, nase­vaa
ja ärsyttävää, mutta, kuten Mag­de
h5r\H[n tiesi, aina suoraa. Magde
käytti viimeisiä sanoja hyväkseen.
"Muistatko Geneve-järveä?"
"Syytä on muistaa, Sanomaftp-man
onneilinen: aika...".
Magde nyökkäsi ja hänen silmänsä
hehkuivat. "Muistelkaamme, Grant
vielä hiukan noita aikoja — hiukan
mitä olimmekaan toisillemme —
voiteli miehensä silmät.'
linday lopetti tapaillen Magden
a. . ,: • ^
' ^*i^y5ymyst)n: rakastatko sinä yh­tä
paljon Rex St rangia ?"
"Rakastanko?"
"Rakastatko?"
"Rakastan!"
"Voitko uhrautua. Voitko hylätä
saloin."
^'Käytät tuota seikkaa hyödyksesi
hymyili Linday ja ryhtyi jälleen kai-
Linday oli tarkastelevinaan potilas- vainaan peukaloaan. Hän veti tikun
ta sillä aikaa, kun huönie tyhjeni.
"Hm! "hän sanoi naiselle; "Vai tuo
se on se ihailemasi Kex Strang."
Nainen katsahti vuoteella lepää­vään
mieheensä ikäänkuin vakuut­tuakseen,
että se todella oli hän, ja
loi sitten Lindayhin sanattoman kat­seen.
"Mikset puhu?"
Nainen kohautti dkapäitään. "Se
ei kannattaisi. Tiedät, että hän on
Rex Strang."
"Kiitos. Ehkä et tiedäj'että tämä
on ensimmäinen kerta kun näen hä­net.
Istu." Hän osoitti tuolia istah­taen
itse penkille.^ "Olen melkein vä-s}
Ti>1, sillä tiet ovat huonoja täällä­päin."'
»
Hän otti taskustaan kynäveitsen
J3 alkoi kaivella tikkua pois peuka-bstaan.
'^Mitä aiot tehdä hänelle?" kysyi
nainen odotettuaan hetken.
"Syön, lepään itseni virkeäksi ja
lähden takaism."
"Mutta mitä teet...?" Nainen
osoitti miestään.
'•En mitään."
Nainen meni vuoteen ääreen ja hy-
\iili potilaan kiharaa tukkaa.
"Aiot siis surmata hänet", virkkoi
^n- "Surmata hänet tekemättä mi­tään,
sillä voisit pelastaa hänet."
' ^'oit kääntää sanani siksikm, jos
oaluai" Linday punnitsi ajatuk-hetkisen
ja ilmaisi ne nayrah- •
^en katkerasti. «Se ei ole kovin-outo
tapa vapautua naisten-
O^iäjbtä tässä matoisessa maail-
"Olet A-äärässa, Grant", vastasi nai-lempeästi.
«Unohdat, että minä
ulos, tarkasteli sitä huolellisesti ja
virkkoi lopuksi: "Ei kiitos. En ha­lua
näytellä laupiaan samarilaisen
osaa."
"Teit näin pitkän matkan pelas-taaksesi
tuntemattoman miehen."
Lindayn kärsimättömyys kasvoi.
"Luuletko, että olisin pannut tikkua
ristiin, jos olisin tiennyt, että hän oli
vaimoni rakastaja?"
"Mutta nyt olet täällä — ja hän
nukkuu tuossa. Mitä aiot tehdä?"
"En mitään. Se ei kuulu velvolli-suuksiini.
En auta häntä. Tuo va­ras!"
Magde aikoi puhua, mutta ovelta
kuuluva koputus keskeytti hänet.
"Pysykää ulkona!" ärähti Lmday.
"Jos tarvitsette apua..."
"Ulos. Tuokaa ämpärillinen vettä
ja asettakaa se oven edustalle."
"Aiotko?" Magde kysyi väristen.
"Pesen itseni."
Naista tämä julmuus, kauhistutti,
mojasi tui
Magde palasi tuolille, katseli Lin-dayta
ja koetti hillitä itseään. Uunin
takaa kuului kotisirkan siritystä. La­kona
kaksi susikoiraa kinasteli. Poti­laan
rinta kohosi ja laski taljapeittei-den
alla. Magde näki Lindayn huu­lilla
hymynväreen, joka ei oikein miel­lyttänyt
häntä.
"]^uinl>a suuresti rakastat häntä?"
kysyi Linday.
Naisen rinta kohoili ja hänen sil­miinsä
tuli peittelemätön ja ylpeä va­lo.
Mies nyökkäsi saaneensa vastauk­sen.
"Ehkä haluat kuulla minua het­ken",
alkoi Linday ja pysähtyi suun­nittelemaan
sanojaan. "Muistan luke­neeni
erään kertomuksen — Herbert
Shaw on kai kirjoittanut sen. Haluan
kertoa sen sinulle. Oli kerran nai-
*^^oin". Vastaus oli hiljainen ja
epäröivä.
"Seuraat minua?"
"Seuraan". .Käni oli alentunut kuis­kaukseksi.
"Kun hän on parantu­nut".
"Ymmärrämme toisiamme. Sinun'
on tultava vaimokseni".
Magde näytti lyyhistyvän kokoon,
mutta nyökkäsi myöntäen.
"Hyväl" Linday nousi ripeästi,
meni käärönsä luo ja alkoi avata hih­noja.
"Tarvitsen apua. Käskekää
veli sisään. Tulkoot he kaikki. Kuu­maa
vettä — ja paljon! Olen tuonut
mukanani siteitä, mutta näyttäkää-hän
silti oma varastonne. Daw, teh-kää
tuli ja keittäkää vettä minkä en­nätätte.
Te siinä", tämä lausuttiin
toiselle miehelle, "asettakaa pöytä
ikkunan kohdalle. Puhdistakaa se,
nen, nuori ja kaunis, ja mies kauneu- peskää, kaltatkaa se. Puhdistakaa se
denihailija ja matkustelija. En tiedä, tavallista paremmaksi. Te, rouva
missä määrin hän oli Re.K Strangin strang, haluatte kai auttaa minua?
kaltainen, mutta kuvittelen heillä ole- Luulen, että teillä ei ole lakanoita,
van joitakin yhtäläisyyksiä. Noniin, ^^.^1,1^ tulemme toimeen. — Ja
hän oli maalari, boheemi, kulkija. Hän te ojette hänen veljensä, herra. An-suuteli
naista — monen monituista ^an hänelle ensin huumausainetta en-kertaa
— ja ratsasti pois. Naiselle
hän merkitsi samaa kuin minäluulin
merkitseväni sinulle — Geneve-jär-vellä.
Mies viipyi. Nainen suri hän­tä
kymmenen vuotta ja itki kauneu­tensa
pois. Tiedäthän, että toiset
neukuin ryhdjmime tosityöhön. Kuul­kaahan
nyt, kuimeuvon. Ennen­kaikkea
. . . Niin, osaako teistä ku­kaan
koettaa valtimoa...?"
• * *
Liudayj joka oli laajalti tunnettu
naiset käyvät aivan keltaisiksi, kun taitavista ja rohkeista leikkauksistaan,
suru muuttaa heidän elämänvärinsä. oli nyt itseänsäkin taitavampi ja roh-
Mies oli tullut sokeaksi ja palasi keampi seuraavina päivinä ja viikkoi-kymmenen
vuoden kuluttua toisten
taluttamana naisen luo. Kaikki oli
mennyttä, sillä hän ci saattanut enää
maalata. Mutta nainen oli onnelli­nen,
ettei mies voinut nähdä hänen
•Tainio (vatokaranskaneai kanssa): «kepeästi, Hemy, hsrnyJte!"
na. Tapaus oli ainutlaatuinen, ei
milloinkaan hän ollut saanut potilas­ta
, joka olisi ollut kauheammin silvot­tu
ja heikommassa tilassa. Mutta
tämä potilas oli myös parantumisky-kyisin,
mitä hän koskaan oli kohdan­nut.
Hän olisi varmasti epäonnistu­nut,
ellei potilaan ihmeteltävä, suoras­taan
ta\'atpn ruumiillinen ja henkinen
elinvoima olisi lujasti tarrannut elä­mään.
"Jääkö hän raajarikoksi?" kysyi
Magde.
"KKn ei ainoastaan kävele ja puhu
ja heikosti muistuta entistä olemus­taan,
vaan hän saattaa juosta, hyppiä,
uida koskenniskalla, ratsastaa kar­hulla,
ärsytellä puuniaa ja tehdä mitä
hänen pähkähullu mieleni vain kck-siT
Ja varoitan sinua: hän tulee ole-'
maan samanlainen naistenhurmaaja"
kuiri ennenkin. No, mitä ajattelet? '
(Jatkuu.)