1937-10-16-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
m
SiiÄiiftÄil
m
la
^"a uskoin Herttaa ja herttaatar alkmat matkustelk
^ 3
'ta.
'k usko
toa, Sotii
Äv^j
Velämti
k suurh
i'aw tarl
futiuurel
herkiksi
nnäsokl
'eidanrtl
köyhä
ten vok
ka omis-]
'val'tääl\
mnneeii
ta jam
taan m
iikMm
sen tähX
1 tehdäl
'oin:Sii
kentml
'am'jiil
täVtm-ei
MA
'liäijys-ijaiidi-
'iipaiik'
kmidenl
a täyt-m
In-a
estei-\
Pdtetui Imai
KIRJ.S.K:NEN
Wmdsorm herttmpari, joka tähati
^mkka on ollut vain paikoillaan^ on
tikoMt ptatkustella. Ensin ke kävi--
^0Bitlmn luona, jonka jälkeen tule-vat
Yhdysvaltoihin —- mille asialle
Saksassa käyntinsä jälkeen, ei tiede- Hore Belisla, jonka sanotaan sopi-tä.
Alakuvassa rakennus, jossa pari neen Herttua Edivardin kanssa, että
nähtävästi tulee asumaan Yhdysval- tämä ei pidä matkoillaan mitään puhissa
ollessaan. Vasemmassa yläkul- heitä,
viassa on Englannin sotaministeri
mäiönl
oUincni
ishm
1 lim-mie-
J
umpu]
hlas-j
1 hän]
seu-
Xau-cenutj
aySs-ikas-lelliaj
; tuliseni
uput
soenj
mel-
]\1"IES on humalassa. Hän ön ollut
eilen, toissapäivänä^ Niiiikau-
[ankuin muistetaan. Hän tulee äiiiä
I samaan kapakkaan. Tulee yksin.
Tulee joka ilta. .
Mutta tänään hän tuo naisen mukanaan.
Naista ei kukaan tunne.
ei oikein sopeudu sinne. Hän
Myttää oksalta, joka on ympätty
teräaseen puuhun. Mies ori tavan-;
m hänet sattumoisin, niinkuin suu-kaupungissa
tavataan.. Huo-äkkiä
seisovansa vastapäätä.
* a a tuttuaan. Tarttunut käsi-
P?hn]a tuonut puoliväkisiniinne,
"teitse on menossa. -^^V
• - Sinun on tultava, ori mies sa^
;^ö^t.-Minun täytyj^saad^inihua.
he istuutuvat vastapäätä
i ^ » ^ ia mies alkaa 1^^
v^Sntä on kauan, sanoo nainen,
kun juoksentelhnme kotikylän
:^teiiiä. - ; -
puhuta niistäv vastaa nues.
• ^ u l l a ei ole menneisyyttä. ÖleÄ
l^^nut sen. On vaan tämän päi-
^ tuska. r:::'-^.vr
. ' l u s k a ? 'tn.HKnmuny., •'
>7 •^hj^^^ sanoo mies. — Mitä
Q sanot, kun tyhjyys tulee luok- ;
.Minulla ei ole aikaa ottaa sitä
«an. Minulla on niin kädet täyn.
;i3~-f'»a turhia asMfa. Niinniaiä ^
1^ M auringon. Mutta sitä
l * " * » * ei enää ole.. Olin näes
Tiedät kai sen? Olin s i^
*«"an. . . . .. 4
Olinhan saattamassa kun läh-
,VS'«a on pitkä aika.,
i a ^ vuotta. Ja sinä
» i f ' " " .johonkin
™"raltameteen, se minun viis-
Kirj. M. Pajari
penniseni. Voitko ajatella, Maria?
Merta, merta, merta ja taivasta —
aina vaan! Ei mitään määrää, ei mitään
ajatusta! Samaa loppumatonta
reittiä edestakaisin, edestakaisin!
— Elämä on harmaata useimmille.
— Mutta heillä on se viisipenni-lien,
se oljenkorsi, se, joka minulta
hukkui! Jos olisin juonut satamissa
palkkani, niinkuin tapa on, olisi minulla
ollut tärkeä päämäärä merillä:
koota se taas. Miitta minä en juonut
niihin aikoihin. Ja niin minä
aloin ajatella. Ja sitä ei ihminen
saisi tehdä. Silloin minunkin viis-penniseni
hukkui. Ajatus riisti tarkoituksen
minun loppumattomalta
kulultani Suomesta Austraaliaan ja
Austraaliasta Suomeen. Se riisti tarkoituksen
mmun syntymältäni, elä-mältäni>
kuolemaltanikin. Mikä minä
olin? Muuan Heikki Petäjä. Miksi?
Mitä ..varten? Ja entäs mitä olivat
nuo toiset? Ne olivat kiireissään.
Pitelivät jotain pientä asiaa kädessään,
tuijottivat siihen suurennuslasilla
— ja luulivat sitä koko olemassaolon
keskipisteeksi, navaksi,
jonka ympäri maailmankaikkeus pyörii.
Näin heidät heidän ulkopuolel-taan
ja nauroin. Se oli katkeraa naurua
olinhan yksi heistä.
— Et etsinyt apua uskonnosta,
keskeyttää nainen arasti.
Mies nauraa: — Uskonto, pikku
Maria, onko sinulla vielä sdlainen-kin
— muun rihkaman lisäksi? Kylia:
sinun.sitten kelpaa pitkän aikaa vielä
mennä kepsotella tämän maailman
teillä. Mutta merillä, Maria, laivalla,
ei miestä mikään estä katsomasta
ylöspäin taivasta päänsä päällä. Väkisinkin
näin siellä tähdet ja aloin
ajatella niitä. Kun tulin kaupunkiin,
ostin kirjoja. Aloin lukea niitä, tutkia.
Ja silloin hajaantuivat avaruuksiin
sirpaleina kaikki uskortnot pienine,
itsekkäine taivaineen ja niiden
mukana minun oma tärke)^ni. Totuus:
suuri tyhjyys painui siitä hetkestä
kuin harmaa kivi ylitseni. Kaikki
on turhaa. Turhaa nostaa kättän-säkään.
Minulle oli kerääntynyt jonkin
verran rahaa. En ollut sitä koonnut.
Sitä oli vaan kasaantunut, kun en
ollut käyttän3rt. Jätin meren, asetuin
asumaan tänne ja aloin juoda.
Tietäisitpä, mikä autuus on humaltua
ja sitten nukkua, nukkua, nukkua,
— kun ei koskaan tulisi aamua, kun
ei koskaan tarvitsisi herätä ja löytää
tätä samaa itseään taas.
• Naisen silmiin on noussut
leitä. Hän ajattelee: Tuo mi^kö bn
Heikki, pieni poika maantien toiselta
puolen, joka aamuisin kiraiasi heidän
ovelleen hakemaan Mariaa ulos?
Sama Heikki, jonka kanssa te käsik-käin
juoksivat • purolle ja lähettivät
kaarnalaivoja virtaa pitkin? Hän
sanoo ujosti: •./
—• Rakkaus, Heikki, ehkä se olisi
muuttanut kaiken? ^
— Sinä olet kiltti ihminen, Maria.
Nyt sinä ajattelet: Heikki paika,
RANNALLA isiun ja itken,
itken latvojani,
laivojani, jotka poltin
nuukin noustessani^
Ylpeänä purjehdin kerta
unteni ulappaa.
Sinisin, punaisin purjein,
aamuisen auteren taa.
Siinteli sininen ranta,
satujen saarella lient
Laulaen laivani poltin,
katkaisin paluutien. -
I . •
• • « * , "• " , • ••• • - '
^ Satujen saari ei ollut
saareni'selällinen.
Vihainen, vieras ja kolkko,
autiot asunnot sen, • \ .
. Vinkuu vihainen tuuli,
outo on ollakseni.
Rannalla istuu ja itken
rakkaita laivojani.
hänellä' on ehkä ollut paljon naisia,
mutta hän ei tiedä mitä todellinen
rakkaus on. Siksi hän puhuu noin,
siksi hän ei näe Jumalaa matkassa
Austraaliasta Suomeen ja Suomesta
Austraaliaan. Erehdyt, tjrttÖ. Siitäkään
hän ei saanut säästyä. Pitkä
kihlaus, liikuttava vihkiminen maa-laiskirkossa
ja lyhyt avioliitto.
— Hän kuoli?
— Eihän toki,' naiset ovat sitkeähenkisiä.
Merimiesten vain ei pitäisi
mennä koskaan naimisiin. Avioliitto
ei sovi heidän ammattiinsa. He pilaavat
vaimonsa, alkuaan ehkä tarkoitukseensa
kelvolliset;
— Pilaavat! Millä tavoin?
— Tekevät^ kaltaisikseen. En ole
hänelle katkera. Miksi olisin? Olin
silloin jo nostanut katseeni ja nähnyt
tähdet pääni päällä. Mitäpä minulle
muuan vaimo, vaikkapa omani,
olisi merkinnyt.
Nainen ajattelee: Heikki raukka,
sekin hänen oli kestettävä.
Mies jatkaa: — Join monta vuotta.
' T u l i n joka ilta tännen niinkuin tänäänkin.
Kaikki oli aina ennallaan,
mitään ei koskaan tapahCunut. Mutta
ihan hiljan, viime viikolla, tuli uusi
ajatus eteeni, ajatus, joka säpsäh-dytti
minut. Eräänä iltana, kun astuin
ulos ovestani, kuului aiyan läheltä
pyssyn laukaus ja mies kaatui
jalkoihini. Paikalle juoksi poliisi,
totesi: ampunut itsensä, kuollut. Itsemurha!
Kas, ettei se ollut tullut
mieleeni! Tulin tänne, aloin juoda
ja pohtia sitä. Simäpä pelastus: vihdoinkin
päästä tästä tuskasta, itsestään,
ajatuksistaan, kauhusta tyhjyyden
partaalla. Olm kuin lahjan saanut.
Olin monta päivää. Mietin vain
keinoja: revolveri, nuora, vesi tai
kaasu. Mutta sitten tuli jostain, tuli
odottamatta keskelle hyyin järjestettyä,
kaiken häviämiselle perustuvaa
katsomustani, epäilys: entä, jos
ihminen ei sittenkään pääsisi Itsestään?
Jos ei kuolisikaan ruumiinsa
kuollessa?
Sinulle ilmestyi viime hetkessä
Jumala, itysyy nainen. Hänen silmänsä
kirkastuivat, poskille nousee
:punemis.
• Mies katsoo - kierosti iqveriinsa:
— Maria, ethän vaan kuulu mihinkään
sellaiseenj joka kalastaa sieluja?
Minun muistissani sinä olet aina oUut
feilu, pieni ty£tö, joka ei itkenyt,
vaikka paljas vatvas-kääntyi kaksinkerroin
ja vuoli verta.
Tytön käsi kulkee pöydän yliaja
i l
m
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-10-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371016 |
Description
| Title | 1937-10-16-03 |
| OCR text | m SiiÄiiftÄil m la ^"a uskoin Herttaa ja herttaatar alkmat matkustelk ^ 3 'ta. 'k usko toa, Sotii Äv^j Velämti k suurh i'aw tarl futiuurel herkiksi nnäsokl 'eidanrtl köyhä ten vok ka omis-] 'val'tääl\ mnneeii ta jam taan m iikMm sen tähX 1 tehdäl 'oin:Sii kentml 'am'jiil täVtm-ei MA 'liäijys-ijaiidi- 'iipaiik' kmidenl a täyt-m In-a estei-\ Pdtetui Imai KIRJ.S.K:NEN Wmdsorm herttmpari, joka tähati ^mkka on ollut vain paikoillaan^ on tikoMt ptatkustella. Ensin ke kävi-- ^0Bitlmn luona, jonka jälkeen tule-vat Yhdysvaltoihin —- mille asialle Saksassa käyntinsä jälkeen, ei tiede- Hore Belisla, jonka sanotaan sopi-tä. Alakuvassa rakennus, jossa pari neen Herttua Edivardin kanssa, että nähtävästi tulee asumaan Yhdysval- tämä ei pidä matkoillaan mitään puhissa ollessaan. Vasemmassa yläkul- heitä, viassa on Englannin sotaministeri mäiönl oUincni ishm 1 lim-mie- J umpu] hlas-j 1 hän] seu- Xau-cenutj aySs-ikas-lelliaj ; tuliseni uput soenj mel- ]\1"IES on humalassa. Hän ön ollut eilen, toissapäivänä^ Niiiikau- [ankuin muistetaan. Hän tulee äiiiä I samaan kapakkaan. Tulee yksin. Tulee joka ilta. . Mutta tänään hän tuo naisen mukanaan. Naista ei kukaan tunne. ei oikein sopeudu sinne. Hän Myttää oksalta, joka on ympätty teräaseen puuhun. Mies ori tavan-; m hänet sattumoisin, niinkuin suu-kaupungissa tavataan.. Huo-äkkiä seisovansa vastapäätä. * a a tuttuaan. Tarttunut käsi- P?hn]a tuonut puoliväkisiniinne, "teitse on menossa. -^^V • - Sinun on tultava, ori mies sa^ ;^ö^t.-Minun täytyj^saad^inihua. he istuutuvat vastapäätä i ^ » ^ ia mies alkaa 1^^ v^Sntä on kauan, sanoo nainen, kun juoksentelhnme kotikylän :^teiiiä. - ; - puhuta niistäv vastaa nues. • ^ u l l a ei ole menneisyyttä. ÖleÄ l^^nut sen. On vaan tämän päi- ^ tuska. r:::'-^.vr . ' l u s k a ? 'tn.HKnmuny., •' >7 •^hj^^^ sanoo mies. — Mitä Q sanot, kun tyhjyys tulee luok- ; .Minulla ei ole aikaa ottaa sitä «an. Minulla on niin kädet täyn. ;i3~-f'»a turhia asMfa. Niinniaiä ^ 1^ M auringon. Mutta sitä l * " * » * ei enää ole.. Olin näes Tiedät kai sen? Olin s i^ *«"an. . . . .. 4 Olinhan saattamassa kun läh- ,VS'«a on pitkä aika., i a ^ vuotta. Ja sinä » i f ' " " .johonkin ™"raltameteen, se minun viis- Kirj. M. Pajari penniseni. Voitko ajatella, Maria? Merta, merta, merta ja taivasta — aina vaan! Ei mitään määrää, ei mitään ajatusta! Samaa loppumatonta reittiä edestakaisin, edestakaisin! — Elämä on harmaata useimmille. — Mutta heillä on se viisipenni-lien, se oljenkorsi, se, joka minulta hukkui! Jos olisin juonut satamissa palkkani, niinkuin tapa on, olisi minulla ollut tärkeä päämäärä merillä: koota se taas. Miitta minä en juonut niihin aikoihin. Ja niin minä aloin ajatella. Ja sitä ei ihminen saisi tehdä. Silloin minunkin viis-penniseni hukkui. Ajatus riisti tarkoituksen minun loppumattomalta kulultani Suomesta Austraaliaan ja Austraaliasta Suomeen. Se riisti tarkoituksen mmun syntymältäni, elä-mältäni> kuolemaltanikin. Mikä minä olin? Muuan Heikki Petäjä. Miksi? Mitä ..varten? Ja entäs mitä olivat nuo toiset? Ne olivat kiireissään. Pitelivät jotain pientä asiaa kädessään, tuijottivat siihen suurennuslasilla — ja luulivat sitä koko olemassaolon keskipisteeksi, navaksi, jonka ympäri maailmankaikkeus pyörii. Näin heidät heidän ulkopuolel-taan ja nauroin. Se oli katkeraa naurua olinhan yksi heistä. — Et etsinyt apua uskonnosta, keskeyttää nainen arasti. Mies nauraa: — Uskonto, pikku Maria, onko sinulla vielä sdlainen-kin — muun rihkaman lisäksi? Kylia: sinun.sitten kelpaa pitkän aikaa vielä mennä kepsotella tämän maailman teillä. Mutta merillä, Maria, laivalla, ei miestä mikään estä katsomasta ylöspäin taivasta päänsä päällä. Väkisinkin näin siellä tähdet ja aloin ajatella niitä. Kun tulin kaupunkiin, ostin kirjoja. Aloin lukea niitä, tutkia. Ja silloin hajaantuivat avaruuksiin sirpaleina kaikki uskortnot pienine, itsekkäine taivaineen ja niiden mukana minun oma tärke)^ni. Totuus: suuri tyhjyys painui siitä hetkestä kuin harmaa kivi ylitseni. Kaikki on turhaa. Turhaa nostaa kättän-säkään. Minulle oli kerääntynyt jonkin verran rahaa. En ollut sitä koonnut. Sitä oli vaan kasaantunut, kun en ollut käyttän3rt. Jätin meren, asetuin asumaan tänne ja aloin juoda. Tietäisitpä, mikä autuus on humaltua ja sitten nukkua, nukkua, nukkua, — kun ei koskaan tulisi aamua, kun ei koskaan tarvitsisi herätä ja löytää tätä samaa itseään taas. • Naisen silmiin on noussut leitä. Hän ajattelee: Tuo mi^kö bn Heikki, pieni poika maantien toiselta puolen, joka aamuisin kiraiasi heidän ovelleen hakemaan Mariaa ulos? Sama Heikki, jonka kanssa te käsik-käin juoksivat • purolle ja lähettivät kaarnalaivoja virtaa pitkin? Hän sanoo ujosti: •./ —• Rakkaus, Heikki, ehkä se olisi muuttanut kaiken? ^ — Sinä olet kiltti ihminen, Maria. Nyt sinä ajattelet: Heikki paika, RANNALLA isiun ja itken, itken latvojani, laivojani, jotka poltin nuukin noustessani^ Ylpeänä purjehdin kerta unteni ulappaa. Sinisin, punaisin purjein, aamuisen auteren taa. Siinteli sininen ranta, satujen saarella lient Laulaen laivani poltin, katkaisin paluutien. - I . • • • « * , "• " , • ••• • - ' ^ Satujen saari ei ollut saareni'selällinen. Vihainen, vieras ja kolkko, autiot asunnot sen, • \ . . Vinkuu vihainen tuuli, outo on ollakseni. Rannalla istuu ja itken rakkaita laivojani. hänellä' on ehkä ollut paljon naisia, mutta hän ei tiedä mitä todellinen rakkaus on. Siksi hän puhuu noin, siksi hän ei näe Jumalaa matkassa Austraaliasta Suomeen ja Suomesta Austraaliaan. Erehdyt, tjrttÖ. Siitäkään hän ei saanut säästyä. Pitkä kihlaus, liikuttava vihkiminen maa-laiskirkossa ja lyhyt avioliitto. — Hän kuoli? — Eihän toki,' naiset ovat sitkeähenkisiä. Merimiesten vain ei pitäisi mennä koskaan naimisiin. Avioliitto ei sovi heidän ammattiinsa. He pilaavat vaimonsa, alkuaan ehkä tarkoitukseensa kelvolliset; — Pilaavat! Millä tavoin? — Tekevät^ kaltaisikseen. En ole hänelle katkera. Miksi olisin? Olin silloin jo nostanut katseeni ja nähnyt tähdet pääni päällä. Mitäpä minulle muuan vaimo, vaikkapa omani, olisi merkinnyt. Nainen ajattelee: Heikki raukka, sekin hänen oli kestettävä. Mies jatkaa: — Join monta vuotta. ' T u l i n joka ilta tännen niinkuin tänäänkin. Kaikki oli aina ennallaan, mitään ei koskaan tapahCunut. Mutta ihan hiljan, viime viikolla, tuli uusi ajatus eteeni, ajatus, joka säpsäh-dytti minut. Eräänä iltana, kun astuin ulos ovestani, kuului aiyan läheltä pyssyn laukaus ja mies kaatui jalkoihini. Paikalle juoksi poliisi, totesi: ampunut itsensä, kuollut. Itsemurha! Kas, ettei se ollut tullut mieleeni! Tulin tänne, aloin juoda ja pohtia sitä. Simäpä pelastus: vihdoinkin päästä tästä tuskasta, itsestään, ajatuksistaan, kauhusta tyhjyyden partaalla. Olm kuin lahjan saanut. Olin monta päivää. Mietin vain keinoja: revolveri, nuora, vesi tai kaasu. Mutta sitten tuli jostain, tuli odottamatta keskelle hyyin järjestettyä, kaiken häviämiselle perustuvaa katsomustani, epäilys: entä, jos ihminen ei sittenkään pääsisi Itsestään? Jos ei kuolisikaan ruumiinsa kuollessa? Sinulle ilmestyi viime hetkessä Jumala, itysyy nainen. Hänen silmänsä kirkastuivat, poskille nousee :punemis. • Mies katsoo - kierosti iqveriinsa: — Maria, ethän vaan kuulu mihinkään sellaiseenj joka kalastaa sieluja? Minun muistissani sinä olet aina oUut feilu, pieni ty£tö, joka ei itkenyt, vaikka paljas vatvas-kääntyi kaksinkerroin ja vuoli verta. Tytön käsi kulkee pöydän yliaja i l m |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-10-16-03
