Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 4, 1950

              . .Jatkoa
"Siellä he menevät", tuumi Helvi
Vaaramo katsellen ulos ikkunasta. Sa­massa
juna vihelsi ja se nostatti tun­teen
hänen rinnassaan — Jospa hän tu­lisikin
tuossa Junassa! Asemalta alkaa
tulla matkustajia, toiset kävellen ja toi­set
vosikoilla ajaen. Mutta lapset ei­vät
näy tulevan . , . Hän tietää sen
cjlevan selvän merkin — isä^ ei tullut.
Kymmenet kerrat oli hän lastensa
Sanssa pettynyt odotuksessa. Tuleeko
iiän enää koskaan? Joskus, kun on ol­lut
rankkasade, ei hän ole laskenut lap­sia
asemalle. Silloin ' he ovat kaikin
•seisoneet ikkunan ääressä, odottaneet,
jos näkisivät isän tulevan.
Tuolta lapset näkyivät jo tulevan ja
näyttävät taas riitelevän siitä, kuka
heistä ensin ehtii äidille tiedon tuo­maan.
Sellaisia ne ovat lapset.
Mutta tällä kertaa Iiän erehtyi. Syy
kiistaan oli se, että Onerva halusi sa-
!noa äidille, kuinka matkustajavaunujen
siivooja taas huuteli heille avoimesta
vaunun ikkunasta:
"Ei täällä ole enää yhtäkään punais­ta
ristinsielua, vai luuletteko täältä vie­lä
kannettavan ruumiita. Menkää hel­otettiin
töllistelemästä, senkin punikin
kakarat!"
Vaunujen siivooja ei voinut, sietää
ketään, jonka \'1lhänkin tiesi olevan pu­naisen,
tai punaisten jälkeläisen. Ase-
Biamiehistäkin jotkut vain nauroivat:
'''Se, likka osaa ampua oikeaan paik-
• 'Alutta asemamiehet eivät tyttösiä,
pois asemalta ajaneet. Tytöt kuitenkin
tunsivat sydämessään äänen: Saam-mehan
me isää odottaa . . . me odo­tamme
isää , . .
o •:> o
Lopultakin Helvi Vaaramo oli junas­sa
Otti monta käyntiä tutkimuslau­takunnassa,
ennenkuin hän sai lupali-pun
poistua kaupungista. 'Hänen piti
allekirjoittaa paperi, että hänen mat­kansa
tarkoituksena oli mennä osta­maan
leipää ja että se raha, mikä oli
lasten pankkitilillä — nyt tosin taka-f\
arikoitu — ennen "'vapaussotaa'', ei
ollut ryöstettyä. Helvi uskoi päässeen­sä
lähtemään siksi, että viranomaiset
toivoivat hänen ohjaavan heidät mie­hensä
jäljille. He luulivat hänen tie­tävän,
missä miehensä on ja varmasti
vaunussa on myöskin ohrana. Pape­reihin
oli merkitty, että saavuttuaan
kotikaupunkiinsa, täytyy hänen käydä
leimauttamassa lupansa. "Saan nau­raa
partoihini, kun turhaan tulevat seu­raamaan
jälkiäni'\ ajatteli hän.
Seuraava asema oli Kauttua. "Rata-vian
takia seisoo juna puoli tuntia",
kuului konduktöörin ääni. Kauttuassa-han
heidän pakoon mennessään täytyi
poistua junasta, kun Pahakosken silta
oli räjäytetty . . .
Juna pysähtyi, Helvi meni vaunun
rappusille katsomaan asemaa ja ympä­ristöä.
Hän huomasi vaunun keski­osassa
olevan naisen seuraavan häntä.
Jokin hänen sisässään sanoi, että tuo
Bainen seuraa hänen matkansa vaiheita
•Helvi ei ollut tietääksenkään ohranan
läsnäolosta, vaan hänen päähänsä päl­kähti
pieni temppu. Hän päätti astua
asemasillalle ja kävellä, sittenpähän nä-kte.
mitä naikkonen tekee.
"Anteeksi, rouva', kuuli hän naisen
sanovan, "onko paikka teille tuttu, kos­ka
näyttää kiinnostavan teitä?"
"Vai niin luulette. Kiitän teitä huo-cniaavaisimdestanne
minua kohtaan.
Saanko kysyä puolestani, miksi minä
Siirmosia.ii teitä? Kenen palveluksessa
«leitc? Kuinka te uskallatte! 'SUm
»Ien kunniallinen kansalainen, mutta
• • •
Helvi huomasi salamaimopeastj, että
hän oli antaa itsensä ilmi ja siksi hän
.'Saooikin:
*'Vmmärräii feitii, tällaisem aikakau­tena
me emme luota kaossaihmisiim-me
IöI|iaMff|®Itiis KiiJ. "Pyry"
niinkuin ennen . . . ottaahan se aikaa."
Xainen osoitti hänelle teeskenteltyä
kohteliaisuutta viitaten vaunuun:
"Te ensin, ja nimenne, mikä se oli­kaan?"
aiitä sillä on väliä, mikä nimeni on.
Haluan sanoa teille, että en tunne teitä,
enkä ole halukas tekemään junassa tut­tavuuksia
tällaisena aikakautena. Te­hän
ymmärrätte."
Mokomakin, kysyy nimeäni, ajatteli
vaikka hänellä on täydet tiedot henki­löllisyydestäni.
"En halua mennä vielä vaunuun, olen
mieluummin täällä ulkona", sanoi hän
ohranalle ja meni istumaan penkille
helpotuksesta huoahtaen. Nyt hän oli
varma, että ohrana oli pantu hänen
mukaansa. Olkoon, tuumi hän ja kat­seli
aseman toiseen päähän. Sieltä he-
(voset lähtivät vetämään pakolaiskuor-mia,
naisia ja lapsia Säkylään. Siellä
yövyttiin ja lähdettiin seuraavana päi­vänä
Loimaalle, missä kuormat tyhjen­nettiin
vaunuihin. Tavaraa oli patjoja,
tjynyjä, täkkejä, vilttejä, ruokatava­raa,
keittoastioita ja nyyttejä monen
moisia vaatteineen ja pikkuesineineen.
Kaikki olivat harkinneet hyvin, mitä ta­varaa
ottavat mukaansa.
Siellä Helvi myöskin näki miehensä.
Hän ei maininnut lapsilleen mitään, ke-hoitti
heitä vain seuraamaan itseään.
Riemu oli kaikilla suuri. Lapset olivat
jo niin usein ehtineet kysyä isää, missä
hän on ja koska he näkevät taas isän.
Vaaramo, joka oli ollut muonituskomi-teassa,
oli määrätty lähtemään aikai­semmin
toisten kanssa järjestämään
muonapuoli tällä rataosalia. Hänellä
oli siis tehtävänsä ja aika piti käyttää
tarkasti, siksi hän olikin hellät jäähy­väiset
sanottuaan lähtenyt ja sanonut
lapsille: '"Olkaa äidille kilttejä, taas
pian isä näkee teidät." Kättään heilut­taen
hän oli hypännyt yhden tavaraka­san
yli ja hävinnyt toiselle puolelle ja
sen jälkeen ei Helvi ollut häntä nähnyt.
Pakomatkalla hän oli saanut joskus
kuulla toisten nähneen Vaaramon ja se
aina tyydytti mieltä.
Tuona samana päivänä, jolloin Hel­vi
oli tavannut miehensä, asettuivat pa­kolaiset
junaan ja kun pääsivät Hump­pilaan,
pysähtyi heidän junansa puna-kaartilaisjiman
viereen. Punakaartilai­set
huutelivat lapsille yhtä ja toista ja
kehoittivat heitä olemaan kilttej.. He
sanoivat tietävänsä, ettei junassa olhit-käan
muita kuin kilttejä lapsia ja siksi
he antoivat heille juustoa. Lapset piti­vät
sellaisesta huomiosta ja mieto juus­tonpala
vielä syömättä monet nukahti­vat,
nähden seuraavan päi\'än Toijalas­sa.
Silloin sattui olemaan ylvsi matkan
kyhnimpiä päiviä. Sieltä juna jatkoi
matkaansa itään päin, Riihimäen kaut-^
ta Lahteen, Hennalan edustalle, missä
juna seisoi monta päivää. Päivät sattui­vat
kuitenkin olemaan kauniita ja lap­set
leikkivät rautatien penkereellä. Hen­nalan
kenttäkeittiöstä haettiin ruokaa.
Siellä Helvi näki Erkki-veljensä viimei­sen
kerran . . .
Helvin päätä alkoi kivistää, muistot
olivat liian raskaita.
"Rouva, oletteko sairas?" kysyi van­hempi
mies, jonka Helvi oli nähnyt is­tuvan
vaunussa.
"En", oli lyhyt vastaus.
"Suokaa anteeksi, näytitte vain niin
kalpealta", sanoi mies poistuen.
Toisia matkustajia oli myös lähtenyt
jaloittelemaan' ja jotkut puhua rupatte­livat
' iloisesti. Hetken heitä seuraten
päätti Helvi mennä vaunuun, vaikka
tuntuikin tympeältä, sillä se nairren on
siellä . . .
^lentyään vaunuun huomasi hän
matkalaukkunsa kannen välistä näky­vän
osan hänen alusvaatekerrastaan.
Epäillessään, että laukku olisi pengot­tu,
avasi hän sen. Aivan oikein, kaikki
tavarat olivat ihan mullin mallin. Tuo
konna tuolla. Hän ei näy täällä enää
olemaankaan. Olisikohan hän nuuskinut
vai kuka? Samantekevää, mitään kui­tenkaan
ei ole poissa. Kuinl^a hän voisi
todistaa, että hänen matkalaukullaan
on käyty, jos hän tiedoittaisi siitä junai­lijalle?
'
Väsyttävän matkan jälkeen hän saa­pui
vihdoin perille ja pian hän seisoi
tutkimuskomiteassa leimauttamassa pa­pereitaan.
Kun häneltä kysyttiin, että
missä hän yöpyj;-, vastasi hän vanhem­piensa
luona, antoi heidän osoitteensa
ja lähti.
Oli keskij^ö, kun hän arkaillen koput­ti
vanhempiensa ovelle. He eivät tien­neet
hänen tulostaan. Ei vastausta. Hän
meni siskonsa ikkunan alle. Sydämensä
löi kiivaasti, koputtaessaan ikkunaan
ja sanoessaan:
"Täällä on Helvi, päästä minut sisäl­le."-
Verhot liikahtivat ja samassa Aune-sisko
avasi ikkunan.
"Et usko, miten vihaisia pappa ja
mamma ovat varsinkin sinulle, kun et
totellut, vaan seurasit lastesi kanssa toi­sia
pakolaisia ja jouduit sitten vangiksi.
Sinä olet tuottanut häpeän kodillemme,
samaten Erkki-veljemme . .
Häpeän, hän ja •\^eli, kuinlca nauret-tavaa!
: Siskonsa esitti,-että hän me^--
si .-muualta hakemaan yösijaa H - h i r t'
tikin veljensä, as-mmolle ja sielE Iri;
. heti avasi oven, ottaea-hänet avo.v^V-vastaa
».
, Ingrid kertoi,, kuinka Arvo-poi]-..^
oli mennyt «ennaläan katsoinaaa
ka, vaikka kaupimgissa jo huhuiHh
saksalaisten ja valkoisten olleen lähelj-
Hennalaa.-Arvo oli nähnyt isäsää hl
oH kuitenkin lähettänyt häne^ kofb
Paluumatkalla oli Arvo kuullut kuulan
sivuuttavan korvansa ja hän oli h^u '
hypännyt ojaan ja ryömmvl o]as«
kunnes oli päässyt Taitatielle.' Sen jä!-'
kpn ei kukaan ollut nähnyt Erkkiä W
vangiksi joutuneet punakaartilai^l
noivat hänen olleen yhden nustä tuhan­sista,
jotka löysivät hautansa Hennalaii
takana sorakuopassa.
Ingrid kertoi, kuinka Helvin vanhem.
mat eivät ole olleet missään telcemlsissa
hänen ja lastensa kanssa. Ingrid haluni
myöskin tietää, mitä Helville ja lapsille
oli tapahtunut sen-jälkeen kuin hän vii­meksi
oli heidät nähn>i: junassa Henna­lan
edustalla. Hehn kertoi, miten he
olivat jatkaneet matkaansa Hennalasta
Kouvolaan ja sieltä Viipuriin, jonne
päästyään heidät oli sijoitettu Papulan
'kansakoululle, jossa olivat parisen päi­vää
ja <missä: naiset olivat keittäneet oi­keat
kahvit: .Lapset olivat ehtineet pai­nua
levolle eräänä yönä, kun koulun ta- '
kaa kaiiempana mäellä annettiin häly-tysmerkki,
jolloin lapset oli täytjmyt
herättää ja;' Jähteä paikalla: Aina
nukuttiin vaatteet päällä nyytit pään-aiuisena,
valmiina, lähtöön. Tuo yö oli
ollut hirveä. Lapset itkivät ja unisten
lasten kanssa oli vaikea päästä eteen­päin.
Monet lapset joutuivat erilleen ;
äideistään. t
f-
'Kasarmilla kuitenkin taas kaikki löy­sivät
toisensa. Siellä alkoi kiertää hu-huja,
että tie Venäjälle oli katkaistu. '
Ammunta kuuliii yötä "päivää. Naiset
ja lapset oli komennettu parhaisiin suo-japaikkoihin.
Ammunta yli yhtämitlais- .
ta rätinää. Yöt olivat pimeät, mutta .
Il ^
taistelun tulet valaisivat huoneitten ik- .
kunat. Kun heidät lopulta vietän ju- •
naajiif alkoi taas matka länteenpäin. Ju-na
saapui Kouvolaan. Lahden ympäris- ,
töllä olivat taistelut ankarimmillaan ia
naiset sekä lapset lähetettiin kauem­maksi
taistelualueelta etelään päin, mis­sä
he sitten joutuivat valkoistea jasak-,
salaisten vangeiksi Inkeroisissa. Pako-,
laisten keskuudessa riehuivat kulkutau­dit.
Monia lapsia kuoli ja sam.oin aikui­sia.
"En käsitä", lopetti Helvi, "kuinks
kiakki neljä lastani säilyi — ja M^itn
vuoksensa olen saapunut tänne uskoss.
saada leipää."
Ingridin asunto oli aivan Fellmanir.
kartanon alueen vieressä ja hän kerto
kauheista näkemyksistään, mitä här ,
nälci tullessaan esiin piilopaikastaan
eräästä lähisaaresta. -Alue oli täynnl.
sotavankeja, joukossa myös naisia. Hei-tä
vietiin .tutkinnoille, mistä eivät pa­lanneet.
Toisia oli ammuttu lähelle hei.
dän aitaansa, missä pihlaiat^kasvoivat
Ingrid kertoi myöskin miten kerraa^
kaksi lahtaria, toinen suomalainen K»
toinen saksalainen, tuli heille etsimääni
erästä leiristä kadonnutta mie?:ä
ei miestä löyt>myt. olivat ppsx-n^e^^J?
huomanner;t oven yläpuolslla ja eteiseni
katossa paperin olevan VöysM-millään
pistivät papereihin nam^
reiän. Hulluja olivat olleet x^ss^
Jk:m isimmo$ssa Lake Siiccessissa on myöskin Canadan Yieism-dmn
mkro^om, jonka kantta camdaiaisiUe Ihn&itetaan istmiokn
?ör^*eimOT^ Kuvassa vascmmaita oikealle ovat CBC:n
imm,is^jai iMkc bucccssissa: Dorothy Fleicker, WelierO'Emm ja
-Ifollolassa kiertäminen cVj ai.c
Melvi. sai' kyvtiäkin jöskus. mutta
ien ja torppien välillä .kulkemin^; ^
aikaa. Joka paikassa täytyi sekttaa.n.
lä asioilla liikkui. Jlonessa pai'^^:^;^
nottiin, että ei ole leipää ja '^r^
piilotettiin leipäkori pöydältä
ateriaa. K-un hän p3.->^i saaus
ateriaa, mm leip^^ori ilmestyi ?o}_^^
ja-, • siinä ei .ollut aii^3a5taan
vaan myöskinc hiix-aleipäa.