Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 31, 1954

              (MmuUa oU kyllä aikomus kirjoilipi^
viimeksipkletyistä Uuilu- ja aottt<i|ilfc"
lisu, jotka pndettUn Timminsis», mut­ta
syystä tai toisesta tämä kirjoitua on
jäänyt näin pitkpe ja kaikki liätiiaem*
mät ja ensimmäisen tilan tavoittelijat
ovat ehtineet sanoa suunsa puhtaiksi
juhlan menosta.
Tuon nyt kuitenkin Matti 'Myöhäi­senä
julki omia hätäisiä touhujani. En-siksikin,
d i n lähtöhommissa niin hätä»**
jien, että jäin pois kaikista junista ja
autoista. Muuta keinoa ei enää ollut
jälellä kuin ottaa vuokra-auto. 'Nyt en
ajatellut hätäillä, koska sanotaan, että
turhalla hätäilemisellä ei minnekään
pääse. Otin matkalaukkuni hyvin varOi>
vaisesti, etten suinkaan faätäflisi ja as­tuin
marssin tahdissa, jopa pistin vä­hän
vanhan miehen hölkkääkin. lähfs^
lyin autoa. Ehkä autoilija huomasi JÄi- ^
nun mielettömän tuloni, koska lähti ajSir>.
maan jo minua vastaan. Pysähdyin j a '
laskin matkalaukkuni tidle. Sanoin'it?V
selleni, että noinko siinä taas kävi, jäm-kö
taas tuojakin autosta? Mutta auto
onneksi pysähtyi juhdalleni ja autoilija
kysyi, haluanko kyytiä. En tarvinnut
muuta. Istuin autossa jo ennenkuin ovi
ehti kunncflleen aueta.
.\jettiin muutama viitan väli mitään
suurempaa tapahtumatta. Mutta missä
oli matkalaukkuni? Tietenkin se jäi sin­ne
tielle, jossa astuin autoon. No, läh­dettiin
ajamaan takaisin ja siöllä ise mat­kalaukkuni
seisoi keskellä tietä kuin
poliisi.
Nyt n^NBsi aika käymäjin lyhyeksi.
Oli ruvettava hätäiiemään. Vaikka ei
perille pääsisi koskaan, niin nyt lusik­ka
pohjaan. Vilkaisin salaa matkamit­tariin.
No, tuolla menolla sitä ollaan
pian perillä. Päästiin kuin päästiinkin
ensimmäisette asemadk, jossa juna jo
teki läht^^un. En ehtinyt maksaa aju­rille
kyytfanaksuakaan, vaan pinkaisin
lentävästä äuT^ta kohti liikkuvaa' ju­naa.
Sainkin kiinni viimeisen vaunun
rivasta, Se <Ai viimeinen "senssi", jos
aioin päästä juhlaan ajoissa.
Kiikuin siinä rivassa yhdra aseman-välin.
(Mitä peijakkaan kiirettä tällä ju­nalla
oikein on, sfflä meno tuntui ai­van
mahdottomalta. Rautatiesillalla
tuntui aivan siltä, että tuo ripa olisi ir­tautunut
seinästä irti. Kallistin vähän
itseäni ja putosin alas vähän vauhtia
hiljentäneestä junasta. Jalat eivät aut­taneet
pitämään minua pystyssä, vaam
pyörin päHon tavoin alas syvään mont­tuun.
Kuulin junan jo antavan lähtö-merkin
ja minä olin täällä alhaalla kui*
lussa. Kiiruhdin nopeasti kohti vaunua,
jonka ovea junapalvelija pani juuri kiin­ni.
Hakkasin oveen ja huusin kovalla
äänellä, että avatkaa ovi. Pääsin vihdoin
sisSIle.
— No, onhan täällä muitakin Matti
•Myöhäisiä!
— Jaaha, laulujuhlaanko sitä ollaan
matkalla?
— Sinnehän sitä pitäisi yrittää.
Mutta minusta tuntui arvan mahdot­tomalta
iMästä perille, jos tällaista jat­ku
k<^o matkan mitä minuHe on tapah­tunut
tällä alkumatkalla. Kohta minusta
ei ole jäljellä muuta kuin kuulotorvet.
Kerroin vaunussa matkatovereilleni al­kumatkani
vaikeuksista, mutta he eivät
uskoneet juttuani. Enkä minäkään us­koisi,
jos joku toinen olisi tiilut minun
tilallani, mutta kun minä olen se huo­non
onnen Roobe, niin minulle voisi kyl­lä
käydä vielä huUumnunkin.
Juna pystyi Cocfaranessa ja kon-duktöori
ilmoitti, että juna seisahtuu 20
minuutiksi. (Menimme kaikki ulos vau­nusta
asemaravintolaan. ^ aikonut
enää jäädä juysta, joten tflasin vain
lasillisen maitoa. Sienuisin sen yhteen
menoon ja nyt ulos, "Mutta junaa ei n l -
kynyt missään, vain savuinen yH^i nä­kyi
kauempana. Kys>in kaikilta ase-
Tuli postikovtti Helsingistä. Liitto-jiddaterveiset.
Siellä oli komeat juhlat.
Ylhäältä päin otetusu kuvasta näkyvät
valtavat joukotr Stadionin katsomossa,
inutta itse kenttä on pääasia. Siinä kes-
IslÄä kenttää, reunasta reunaan, ulottu­vat
liittojuhlan tämän kertaiset tunnuk­set
Kisa.—- Työ. Ne ovat niin sään­nölliset
nuo kirjaimet, että jos ei tietäi­si
niiden olevan voimistelijoista tehdyn
niin t u d ^ sila dSkoisi. Kukin tietää
pafklninfa^ oft mheassä kohdassa eikä
metkein^^ siitä: säännöllisyys. Jos
yksikin jGtät<»t|i on huolimaton teh-
<len liikkeei^^oih vain sinne päin, niin
koko e s i f ^ j s j ^ kiirsii. Tavallinen ihmi-jien,
jiqJHi'^r^ jalallaan astunut tällai­selle
sucnrelle urheHukentälle, usein ih-metteh^
« kuinka. voimistelijat voivat
ryhmittyä niin tasaisiin väleihin, mutta
kentillä on määlättyjen välhnatkojen
päässä maahan upotetut pyöreät metal-
Ihnerkit, joita seuratetii on helppo ryh-mitt>:
ä, mikä flman olisikin mah^JkJtonta.
Kortissa ovat vielä liput^puolikaares-sa
kunnia^asennossa etualalla ja urhei­lijat
seisovat kentän kolmella laidalla.
Kuva on niin ylhäältä otettu, ettei muu
näy selvästi kuin sanat Kisa—Työ,
mutta sitä valtavamman vaikutuksen se
näin ylhäältä päin katsottitna tekee.
Körtin-^takana. fm I^iittojiihlan posti­leima
(Helsingissä on tällaisissa suui;j&:
sa juhlissa aina kentällä (mia postitoi-nustonsa,
jossa leicAoissa ovat juhlan
tunnukaet). Lyhyessä tervehdyksessä
valitetaan vain monipäiväistä sadetta,
joka ei ole silti lahnentanut juhia*-
midia. Ihaillen silliä mainitaan k u i i^
urheilijat marssivat kuusitoista rinnan
ja tunnin kesti tämä ohimarssi. (Mikä
valtava määrä ^e onkaan tervettä rei­pasta
nuorisoa I
TQfonton kauniissa Tarmolassa on
Liittojuhlat viikonvaihteessa. TääHä ei
tarvitse paljon pelätä monipäiväisiä sa­teita,
vaikka se vähän hätyyttelikin lau­lujuhlia.
Juhlallista on taas nähdä nuo­ret
Tarmolan virheällä ruohomatolla.
Sinne kai me kukin menemme, etenkin
näin naapurista päin. Toivotan vain jo
etukäteen parhainta menestystä Toron­ton
Liittojuhlille.
Sohvi.,
maila liikkujilta, että mihin se juna on
mennyt,, jolla minä tulin. Kuihin jon­kun
sanovan: 'You are crazy."
Menin ravintolaan katsomaan matka-tovereitani.
Ei ketään! Menin tflos ja
sisään, ei ketään, enempää kuin junaa­kaan.
Kuulin viimein jonkun sanovan, että
mitäs se Roobe hätäilee. Niin tosiaan,
suotta tässä on enää hätäillä. Juna on
mennyt, mutta tulee sitä toinen meidät
hakeinaan . . .
Joskus loppumatkasta, jos muistan.
Roobe.
Kreetalle ja T-mnlaiU
Jos tässä sekaantuisi vähän siihen Sa­von
Kreetan ja kysymysmeckin haas­tatteluun
naisista ja mfehistä. Niin, pa­ta
kattilaa soimaa, musta kylki kum­mallakin.
Kyllä ihnvisolio on kerrassaan
poikennut luonnon järjestyksestä. Kat­sokaapa
lintumaailmaa, siellä urospuoli
komeilee kirkkaissa höyhenissä, soittaa
ja kutsuu naarasta kukin omalla taval­laan,
tanssii, kieputtaa, ihastuttaakseen
mielitiettyään ja tappelee sen puolesta
toisen uroksen kanssa. (Kainosti naaras
alistuu voittajan toveriksi ja tämä on
luonnon laki, että rotu pysyisi voimak­kaana
ja pystyisi selviytymään elämän
taistelusta. E i vielä minun nuoruuteni
aikana tarvinnut turvautua mihinkään
erityisiin keinoihin mielitiettynsä voit­tamiseksi.
Letti oli vain niskassa, h i u i -
set sileinä, että ihan kärpänen niSiin
lankesi ja luonnonpuna oii poskilla. Ja
kyllä ne vain pojat huomasivat, nonssä^
liikuit, ei mitään keinotekoista tar­vinnut.
Sitä ei voi kieltää, etteikö arvostan
nykyajan naisesta pitäisi paikkaansa.
Mutta se kai johtuu siitä, että miesväki
on menettänyt kaiken luonnollisen vais­tonsa,
eikä ynunärrä mitään luonnollis­ta
ja puhdasta, joten naisten on täyty­nyt
keksiä keinoja, joilla koettaa vetää
miehiä nenästä. Suurimmat muodin kek­sijät
ovat <dleet miehiä. Mieshän se on
kestokiharatkin keksinyt, kyllä kai hän
on ollut selvillä, mitä miesväki vaatii.
Ihmiskunta on kaikessa poistunut luon­non
järj^dmästä, ei' se voi enää iloita
ilman, ettei sillä ole päässä miestä vä­kevämpää.
Tupakka pitää olla ham­paissa
iiiin miehillä kuin naisillakin, her­mot
eivät pysy kunnossa ilman ainais­ta
kiihotusta. Ja muotihulluudesta on
tullut mainio tulolähde kapitalisteille,
miljoonia sillä kerätään konnien kukka-rocm.
TyÖläistyttäret koettavat matkia
yläluokan naista ja ostaa kaikenlaisia
kaunistusaineita, pilatakseen niillä luon­nollisen
kauneutensa miestä miellyt-taakseen
siksi, kun mies on menettän3rt
luonnollisen kauneusaistinsa. Alasto­muus
ja säärinäyttely, kuka pystyy kor­keammalle
potkaisemaan, se vain voi
enää häntä kiihottaa.
Kun katselee toiskielisiä viikkolehtiä,
niin eihän niissä näe muuta kuin seBai-sia
kuvia, joissa kaupataan kaikenlaisia .
kaunistuaineita. !Ei ole kumma, että jo­kainen
ajattelematon nuori tyttö niihin
tarttuu. Naiset alkavat olla joka maassa
enemmistönä. INaisella on vielä luonnos­sa
kodin ja perheen kaipuu. Turhaa on
syyttää miestä enempi kuin naistakaan
nykyisestä tilanteesta, kaikki ovat yhtä­läisesti
rahamaailman narrattavia. Ja
kyllä rahamaailma osaakin vetää ne-,
nästä.
\ Isoäiti.
Äidin sjrdiin on villojakin pehmeämpi.
ViLlTÄMNE RAHAA SUOMEEN
M A R S A ^ i E PÄIVÄN KORKEIMMAN KUBSSm
PlMia^nimxiui SMO Smk. $ 1 9 ^ T U U I lilMtyidraliii $1.15.
J o l n i BM Moruira IJOM anniekMi Sa^
RabalilietylcMane toimitetaan vastaanottajalle l<lc-.14 p&ivto «««sn? JQ.
kaiseUe l&faettajiUe lihetetitn vastaaxtotUJan aUcktx^otttama kultti
VA]>AUS TRAVEL AGENCY
P. a BOX n SUDBURT. ONTABIO
»yt kesä. Vanhatkin ah»
BMrt^^t vaivapa yöt ttytyy uj.
tdia reumatismin kanssa, niia
ovat ^mtenkin täynnä työn toaW£
loaia, niu», illoilla, on omat vidnJT
sensa. -Kytyy lähteä jaloitteleo^J;
han kesa, onnen ja lemmen aika Noo»
löytävät parinsa, iloitsevat, Amo^^
li osuu monef ^ sydämeen — joskus joo.
kun vanhemmankin kovan pinnan lää
pujahtaa, tekee tehtävänsä. Jonkbaji
kuluttua sitten parantuu haava ja kaik.
ki näyttää turhaakin turhemmalla,
vanhoilla, mutta nuoren se vioittaa p».
henunin. Rakkaus ei niin vain kuole,
siihen löytyy lääke ja nuoret solmi\it
kesäisin liittonsa.
Olemme olleet monissa häissi. Toiv».
tamme onnea kauniille pareille, jotka
alkavat yhdessä vaeltaa ehkä pit.
kääkin matkaa. Ehkä vastamäkiäkin
kohtaavat. • Kuitenkin toivorasie, etti
onni olisi aina myötäinen.
CMimme. tässä häissä mekin. Tans-sinune
jmikin kierroksen noin vain kmn
tavan vuoksi. Sitten lähdimnie ubs.
-Eräs vanha tuttava pariskunta houköt-teli
käveietnään kotiaan katsomaan.
.Lähdimme sinne, runollinen matka kaiK
niin puoiikuun valossa. fMenimme e&sn
vähän matkaa autolla, sitten joen yti
veneellä. Tyynessä vedessä km-astin
kuun sirppi. Kaunista ja ihanieefiiäi
Siellä joen takana vähän matkaa kä-veltyämme
tuli kaunis pikkuinen koti.
Siellä Aino ketteränä emäntänä vieli
puolen yön jälkeen meille kahvit keitti
Ihailhnme kukkasia ja ketia. Vieräbti
siinä muistoissa parisen tuntia. Vili saat­toi
meidät takaisin joen yli. Kuu oli jo
silloin kadonnut näkyvistä, mutta lyh­dyn
valossa-näinmie rantaan johtavan
tien. Ifyvästelimme jokitöyräällä saat»
tajaamme, j ( ^ lähti soutelemaan takai­sin
kotiinsa. Vielä auton luona aäimme
me hänen lyht3msä tuikkivan ja kuulim­me
airojen hiljaisen loiskeen tnnessä
veden pinnassa.
Niin, siellä ovat hekin, tuttavamme,
iltapäiviään viettämässä. 3airaus on ol­lut
heillä paljon vastuksena, noilla yxit-teliäillä
Canadan korpien raivaajflla*
koti on kuitenkin kohonnut ja hiljain^,
rauhallinen elon ilta sen suojissa. Kii­tos
kaunis Ainolle ja Vilille vieraanva­raisuudestanne!
Oli hauskaa nähdä s^
kin seutu ja aina jää mieleen jorain kau­nista
tuttavia tavatessa.
Heinäaika on käsillä. Ei tunnu tälli
kertaa mitään heinäkuun hellettä, OB
niin kylmiä pohjatuulia, että täy-ty?
katsella vahvempaa vaatetta päälle, jos
mielii pysyä lämfnmänä. Heinäaika on­kin
kaikkein vaikein tässä farmaukses-sa.
Luulenpa, että jos sitä kestäisi 52
viikkoa vuodessa, niin harva jaksaisi
olla farmarina.
On tässä jokus muitakin varjopuolia.
On vastuksensa eläinten kanssä. Isem-kaan
eivät aidat ole kiitettävät Jos
oman osaiisa korjaa, niin vähemmän ra­kastettava
naapuri ei pidä osastaan
huolta ja silloin on usein juostava kilpa*
neljäjalkaisten kanssa, joutuipa sit»
voitolle tai häviölle. Opiksi se sentäi»
on fämäfcm. **Hätä keinon k^ksi'.»»«-
taan.^lCun vanhuus alkaa jo juoksua 1>3-
jentää, niin jopas järki tulee a\iiksi -
se kun nähkääs paranee kehoa vaDh^
tessa.
Neuvon tässä kanssasisarilleni hyi.-ifl
keinon. Kun aitaa ei ole niin paljoo,*»»
nuori, seikkailiihaluinen lehmä sitä huo­maa,
niin on hyvä pistää säkistä
r i " sen silmien pettoksi. Se tepsii- Eitos-
U se kävelee omaHa puolellaan ja se»-
raa emäntänsä ääntä- Se ei kultenki*»
saa olla liian trvis. Maailma "^J^tiiiä»
takaa yhtä niusuisclta omalla ?ao»*
kuin edempänäkin. >IiJn, että jos jo^
kin on sdlainen harhateille pyrk^
aviopuoliso, niin olisi mukavr. pis»»
"fluuri" sUmiUe, tai ehkä selaisct
Slvn S Latmnfaina, iMinfiknua 31 pitviai. 1SS4