Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 24, 1952

              -'M
-1
15i \
' oi teSk; Wiodsoim'
iätr siitä kaimiistavrahalabiastai. nuidEä
iahjntitte minuliettänne^^Essex Countyii
Sanatoriumiiii.. Er&oisestibahiaa kiit­tää
:]ni3.-Oiga4.aurosta^^j^
lUhtistä siitä, kauniista, tyostärettä-tä-.
'män homman, aloititte ja valvojanne
iniästamättäniin^uniia rahalahjan ke­risitte.
Kauniimpaa työtä ei voi sai-laille
tehdä.
3ydämellineD kiitokseni myöskin: teil­le
Port Arthurin-ystävät, jotka, muistit­te
minua rahalahjoitta ja muuten tänne
parantolaan. Kaunis on S3rdämeeni Jää-muisto
teistä, se ei unohdu milloin­kaan.
Kunnioituksella teitä kaikkia muiste­len!
JOHN HIETAHARJU.
tavalla joutui matka parhaiten.
Kunhan nyt syöttdee sikaa jonkin ai­kaa,
saa siitä lihaa Hman pyssyäi vaik­ka
sen kantaminen oli hengen viedä.
, Justuksen dlessa työssä liekäm*
pällä, sattui eräänä - maanantaina, ettei
{Esteri Repekalle ollut jäänyt ollenkaan
tulitikkuja ja. mies palaisi työstä vasta
lauantaina. Mikäs nyt neuvoksi? Vaik­ka
olikin kesä, eikä kylmä tuUut, niin
keittää ainakin piti ruokaa ja kahvia.
No', olihan tuli vielä uunissa, "otankin
siitä tulen lamppuun ja siinä se pysyy
koko viikon, eikä tarvitse lähteä tulitik­kuja
lainaamaan".
Oli jo kulunut kaksi päivää ja tuli oli
palanut lampussa, kun tupaan astui
mies, joka oli menossa etempänä olevalle
uudisasutukselleen. «Hän rupesi ihmet­telemään,
että miksi emäntä näin au-finkoisena
f^uvänä pitää tulta lampus­sa.
Esteri Repekka selitti nauraen, että
tulitikkuna sitä on tämä v i i ^
>Iies antoi Esteri Repeka^
Oli huono' aika ja mielle muutti l i ­sää
uudisasukkaita, naapureitakin tuli
jo lähemmäksi. Tuli jo joskus nainen^
kin vieraaksi taloon. > Elämä t<intui jo
mukiinmene^^tä, kun sai edes josdius
naapurin emännän kanssa vaihtaa aja­tuksia.
Näin se sattui sitten^puhemar-jaanmenostakin.
Hu(»nettna ilta{>äiiräl-lä
lähdettiin sittto marjastamaan^ naa-.
purin emäntä ja Esteri Repekka. EI s^^^^
tä synkästä metsästä paljoa marjoja
löytynyt. ^
Siinä marjoja etsiessään he huomasi­vat
katsoa myöskin puiden latvoihin
päin ja siellähän niitä oli marjoja pit­kien
puiden latvoissa aivan punaisenaan.
Ovatkohan ne syötäviä? Naapurin
emäntä sanoi niiden olevan villejä kirsi­koita
ja varmasti syötäviä.
"Ne ovat kuitenkinin korkealla puis­sa,
ettemme voi fciivetäkään niin y]ös",
sanoi Esteri Repekka.
**Mitä, jos katkaisemme puun poikki,
niin siten saisinmie marjat?'* ehdotti
naapurin emäntä,
"Ainoa keino saacia marjat astioihin
ja myös viimeinen marjasato siitä puus-^
ta, mutta kasvaahan niitä toisia", päät­teli
Esteri Repekka. ^
Haettiin kirves, puu hakattiin poikki
ja marjat poimittiin astioihin. Tuli sii­nä
marjoja poimiessa puheeksi, että jos
pantaisiin toimeksi vaikka tanssit jos­sain,
talossa. Niin sitten tehtiinkin ja
lähitulevaisuudessa tanssittiin.
Seuraavissa kekkereissä oli jo vähän
ohjelmaakin. Koulun valmistuttua pan­tiin
näytelmäkin alulle. Vaikeatahan
se oli, kun joka näytdmälle piti näyttä­mö
rakentaa. Mutta silloin oli innos­tusta
ja tulevaisuus näytti valoisalta.
Talvisista tuiskuista, tuulista ja pakka­sista
huolimatta käytiin harjoituksissa
ja kokouksissa. Elämä tuntui dämisen
arvoiselta, sillä ei enää tarvinnut yksin
kotona niihjottaa .
•'; Meitä Ihmisiä: on niin monenlalsiai
Joskiis blteh ajäteUttt,-että tuossa oii:sit-teii
bnridlinen ihminen, vielä . kertaa­kaan
el kuolema, ole vieraiUuty ei suurta
perhettä, eikä si^ siitä johtuvaa vtyötä
ja huolta, dsuuri^ taloudellisia vaikeuk­sia!
Mutta jouduttuani iienkilön kans­sa
pitempiin puheisiin, huomaan peräti
erehtyneeni. Koko elämäni on ollut
vain vastusta ja vaivaa, työtä ja Jiuolta.
K^kki on aina oHut väärin: Jos on tul­lut
jotain hyvää, niin siinä mukana on
< tullut kaksinkerroin pahaa, el ilon pOk-kua
elämässä.
Silloin huomaan, ettei kannata aina-
•kaan kadehtia ketään. Jokaisella on
omat vaikeutensa, jos ei todellbia, niin
ainakin kuviteltuja^ jotka varmaan ovat
yhtä rajoita. Omaa elämääni ajatte­len
ihnan katkeruutta. OiL ollut paljon
todellisia mjuhdta, mutta toiselup^^^
Ien on oUiit V?^<>^y^ *^'^^ys>
lukuhalu, ja niistä on olliit paljon, apua
kestämään vaikeuksia. .
Nyt Istun illat yksin ja pelkään, että
en vain dkaisi tässä itsdleni puhumaan
ja vastaamaan..Se olisi vammaankin hui?
jua ja sen voittan^iseksi on tämä kynä
h3rvä plemassa. .Oikeastaan.sain halun
ja aiheen tästä kirjoittaa, kun luin eräs­tä
lääketieteellistä kirjoitusta, kuinka
vkatkera ja paha mieliala vaikuttaa, ihmi­sen
terveyteen. Siitä on todettu synty­vän
kaikenlabia - vaikeita sairauksia.
Siksi olisi t£|rpeellbta ajatella, ovatko
kaikki ne tuhannet huolet todellisia vai
luuloteltuja^. Paljon voi itseään muut*
taa, kun ensin vain huQma^
ole>^ tarpeen
Siinä kirjoituksessa sanotaan: Kun
ilimiselläiön kaikin puolin hjrya Ollia; ei
' mikään häiritse hänen elimi^önsä tah­dosta
riippumattomia toimintojar Hän
sulattaa ruokansa^ rJaikessa hiljaisuu-
; dessa,' veri kuljettaa ravinnon määrä­paikkoihinsa;
sydäa pumppuaa verta so^
pivasti ja lämmön säannöstelykoneisto
hoitaa tasapainotehtäväänsä. Silloin
koko
määränä, kokonaisuutena. — Ihmisten
Jjy^invoinö.
•Nykyäil^eh lääkäri ei enää tyydy
selittämään vatsahaavoja liiallisen vat­sahapon
erittämisen syyksi, vaan ennen
kaikkea etsii syytä tähän liialliseen erit-tämiseen.
Ja siihen on enimmäkseen
: syy ihmisen henkisessa ja sielullisessa
jännittyneisyydessä. Syitä hermostu­miseen
voi jo löytää lapsuuden ajoilta.
Voi olla liian kova ja köyhä lapsuus,
mutta voi se johtua liiallisesta hemmot­telustakin.
Joutuu miehuuspäivinään
kokemaan kovempaa, niin hermot pet­tävät.
Tietysti tällaista ei voi tahdon­voimalla
parantaa nykyaikaisessa yh­teiskunnassa,
kiin ihminen elää alituises­ti
kuin tulivuoren partaalla.
Usein elänime taloudellisessa ahdin­gossa,
työttömyyden pelossa. Täällä
meillä ollaan keväisin jännittyneitä sii­tä,
että minkähänlalnen on kalanhinta
ja minkähänlainen on kalantulo. Ny­kyisin
jokainen kalastaja panee tuhansia
dollareita välineisiinsä ja usein ottaa ne
vielä velaksi. Ei ole ihme, jos siinä
onkin koko perhe jännityksessä. Siitä­hän
riippuu toimeentulo. Nytkin on
juuri union ja yhtiöiden väliset neuvot­telut
käynnissä ja ratkaisu on aina siir­tynyt
niin, että osa kalastusta on jo al­kanut
Ja niinpä se lienee muillakin
työaloilla. "Siis ama ei voi olla hermo-jensak
herra.
Mutta on kuitenkin hyvä tietää, että
paras lääke tautien estämiseksi on mie­lenrauha.
On koetettava pyrkra siihen»
ettei ainakaan mielikuvituksella suuren-
: Ol^^niieladdmnoHa^^uraiuiQi^
seo< niiKkäa/.j6hMii arkahioi
kut iOskaIt»at^ k^joittaa.
_-Aunen kahrana^-ofe^-vastoi ylitii-^ t a . s i m . s a i a ^ ^ aj
sen haastecn,-vaikka se nutikin otevan- ..Jl^^öu- - ^ e ^ kaupiinkiminc.
vain «kal^ulttuusOlc^': Mutta ^Atoe tt*dcs^^Qn.tp^
kulu Aune, väli kait tuolla, kuka siinä Forum" ja seiia
sivuss^:sohlaa,-ettäpääsennnlnä.kai ^?assa,iäynalsa.
Isoksbtai pieneksi'^piruksi".- Ja kun • Me taqxaanMnehuumorianaafi
mlnua:.^ rfe kerran haastettukaan, niin . ^ aikoina,- mutta sitä ei näy -
ei m i n im tarvitse olla kenestäkään riip- kaan pursuvan kenenkään rinnasu
pilvinen. Tässä Ystävien pakuioissa yritetään
Haiuaisiapaukauttaa^sekaaaseUaisen vfljdlä, vaikka.,ainehisto -
haasteen, että alettaisiin^iLiekin-avulla niukkaa. Kyyhkylän täti-keskustelemaan
s^aisista asioista, jotka dan ja Faarin Ahlista kinaa eniten-ovat
oikein sydämen-päälle käj^iäasi- Jään. Ja minäkin sanon teille C
oita j a sitten me vuorostamme vastai- Mantat, että vaikka teillä on K
simme niihin, ja taas puolestamme-teki- ^än t«iille tilaa, niin Faari ei laske
sunme kysymyksiä,-. Mutta, suuttua ei- tiä teidän luoksenne yksin. Vaikka
saisi kukaan, eikä mitään riitaa.ruveta F^ria kiusaisi, niin sflU F
haastamaan. , . , rilppuu tädin hanieessa kiinni kuin
Mutta-nyt anteeksi,.etta eksyin-otsi- *alin Paavalin p&i ja terva, joten
kossa-mäihitusta vciöläistafcSdKpadas-.parasta, Mantat^t kiltisti iom
AABi^mam^s^xä^^ l ^ s a t - ^ ^ P f ^ iuoHe: parille ja jos tilaa-
Wolemaaaefäs^lapsttutemÄiuisto.^ani' <^ k^Uaa-pysytelläritÄe Faaiin
hasta «laasta-XMitt sainä,7^ vuoden .sdki puofeHa. - '
vanha ja tapanL oU-kdmiseiL: vuotta . ^^Mm, että he molemmat ovat
vanhemmia se*kupoikani:kanssa-vaeK ^^V^^"^ „ soittojuhlassa hörppi
taa^rapäri ämpäriä.^SiiheaaikaaaasuS' sitä ihnaista: kahvia, jonka tämän
ti kotikaupungissani Porissa suuri jook- toimittaja lupasi pistouvata }sM
.ko-venälälaä sotilaita. Pujahdimme ^e i^»Wn.ldrjoittajille. Tykkäisin H»
serkkupojan kanssa heidän :kasarma- ^ saman pöydän ympärillä,
leenkin, ensin uteliaisuudesta ja myö­hemmin
ansaitsemisen iialusta. Sotilaat
antoEvat^meiUe hyvään hernekeittoa vat­san
täydellä ja me pujahdimme kasar­mille
. taas seuraavallakin viikolla; Mut­ta
sotilaat keksivät keinon. Serkkuni
käskivät mennä ratsuhevosia juotta- ' i * ^ " ^ * ^ ^ ! ^skon kuitenkin, että
maan ja minun kuuraamaan isapeleita. ^ Kurikan poika, joka viime '
Siitä saimme palkaksi ama hyvät syö^ runoillaan ansioitui kahdenkin
kupin • arvoiseksi, ph siellä. Runo-simsa
Oli vanna^mkm nyt kesälaitu
la, köskä käy^^ ei ole
keen kuulunut^ Älä iihbta sitä liilaj,
se tulee laiskaksi eikä lähdekään N i
liikkeelle. Anna sen vain vähän ravaö
kesälläkin.
Sitten sanoisin rakkaustarinain Kr
joittajflle, että pttakaapas uusi muDäji|
alkakaa kirjoittaa siitä eteenpäin, iaQ|
he ovat toisensa saaneet. Sen luvfiäil
olevan meidän ikäisillemme paljon jia-j
nempää lukeniista, kun se olisi elämäil
vakav2wi^ meille, .jotbj
'olemme kokeneet sen katkeran totroj
den, että kauheimmatkin unelmat jäi-j
vät vain haaveiksi elämän kovissa toa-j
rissa. - ' ' ' ^ [ , ' : ' ' • : , ' \
No, eipä rnuuta kuin kaunista keäij
ja paljon hauskaa siellä Sudburyn la*j
lujuhlissa kaikille, toivottaa
K U R I K A N MANTA-FLIKKA.
näkisin kaikki kirjplttajat, mutta en
ko, että he kaikin pääsevät sinne,
tiedän, että Hulda River, Spokana
Kalle ja Ville-setäkin asuvat aivan
na ei sentään liian, kaukana, va^i
liksi kaukana osallistuakseen
/vat syoi
miset ja juomiset ja kotia vietäväksi
kainaloomme ison vehnäsen. Muistan,
että' me pidimme kaikista muista ruois­ta,
paitsi ohraryynivellistä, sillä siinä oli
I lihapaloja joukossa ja meidän mieles-tänune
ne eivät sopineet yhteen. .
Sotilaat varoittivat aina meitä, että
, muistaisimine vahtia, rkoska: upseereja
on tulossa.. Silloin oli mentävä, piiloon,
etteivät;näe meitä keittiössä. .Olimme
kerran nim touhuissamme kuin talon
kalja; ettemme ollenkaan muistaneet
vilkaista iik».: Kokki, joka juuri oli
tyhjentänjTt suuren vellipadan,. sattui
vilkaisemaan ulos ja näki kauhukseen
erään upseerin astelevan kohti keittiö­tä.
Kokki ei ehtinyt tehdä muuta kuin
työntämään minut seinää vasten pystys­sä
olevien pitkien leipälautojen taakse
ja serkkuni nostamaan tyhjään vellipa-taan.
Kokki pani vielä suuren puukan­nen
padan päälle.
Minä varmaankin nuorempana olin
lapsellisempi serkkuani, koska muis­tan,
että heti kun upseerin selkä alkoi
näkyä, ryntäsin leipälautojen takaa ovea
kohti kuin henkeni kaupalla. Leipälau-dat
kaatuivat kolisten lattialle ja siitä­kö
serkkuni säikähti pahanpäiväisesti
j a hyppäsi ulos vellipadast^. Upseeri
lähti ajamaan meitä takaa miekka ko­holla.
Kasarmin takana oli paljon isoja
vesivieinäriputkia, joihin me loppujen
lopuksi konttasimme piiloon.
Siihen, loppuivat retkemme kasarmil­la
ja serkkuni antoi minulle läksytyksen,
että minun kanssani ei ihmisen pidä kos­kaan
mihinkään mennä. ~.
AUNE.
Ensimmäinen huUunmerkki se on kdj
itsensä viisaaksi luulee.
Tyhmästä päästä ei >-mmäirä
kaan lahteä. "
Laiskan on lapio kylässä, puuron st>!
la naapurissa. :
Ahkeruus on onnen äiti, sillä oh vara
• vaivassaikui. :' • --'^--^n^
- • . ' • •-"»•••• T^-
tele vai\x)jaan. -^rizr .
T e r v e ^ kaikille kirjoittajille ja luki­joille.
Kyyhk^^n täti se osaa pakinoida
niin lystikkäästi ja minä vain. tällaista
suoraa jonotusta.
ISOÄITI.
ia lauluja
TYTTÖJEN REKILAULU
MAMMANI minua kasvatti
kuin pientä pihlajata,
kielsi hän poikia uskomasta
ilman kihlaamatta.
En minä katso poikain paaOe
kuin toisdlasUmäUdm, ^
etteivät ämmät tietää saisi
kuka on ystäväni.
Mikkoa mittun mieleni teSee,
mutf Sakarin jos saisin.
Matin vieressä makaisin
vaan Paava paras oisi.
Lauantaina, tetthofanm 24 piivini^ 19^^ 1
1P