1937-12-24-02 |
Previous | 2 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
m
i •
lm
i
.0»';
Ken
Ulkomaille
1 vk.
6 kk.
$3.00
1.65
Irtonumerot 5 senttiä a
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina
12-sivuisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-
• ta.
Asiamiehillä myönnetään 20 prosentin
palkkio. •• • '• • ;
Pyytäkää ^siamiesvälineitä .p. tenään.
Kustantaja; VajMius Publishing Co.
Ltd.
Toimittaja: J. Saari.
ToimitusneuVostp: J. Järvis, Rauha
Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester
Kaustinen, AiU Malm, Margit Laakso
ja Yrjö Saivo.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoitettava:
P.O. Box 69
TähdeUä 01 niemttyjä kirjoituksia
lainattaessa pn alkulähde ehdottoinasti
mainittava.
TOIMITUKSEN TUfUllTA
Käynnissäolevä L I E K I N suurrynnis-tys
ei vielä ole muodostunut oikeastaan
siiurrynnistykseksi, vaan se on
enemmän "pientä hhsutusta". Tähän
{keskiviikkoon) mennessii on
konttoriin saapunut ainoastaan 227
tilmistay. joista uusia S.^
Edellisessä numerosi ^^^^
simmc, että Eby ja Oshaiva ovat
täyttäneet osuutensa. Tähän mennessä
on osuutensa täyttäneiden
listalle päässyt myöskin TÄRT.-
WELL, hankkinut 11, osuus 10;
TARMOLA, hankkinut 9,'osuus 7;
ALPPILA, hankkinu^ 6, osuus 5. Lähellä
osuutensa täyteen hankkimista'
on B&4VER LAKE, hankkinut 10,
osuus 12, ST. CATHARINES, hankkinut
5, osuus S, jne.
Suuremmat paikkakunnat ovat olleet
verrattain hiljaisia. Torontosta
on saapunut 25 tilausta, Port Arthurista
20, Sudburystd 8, Montrealista
18, Fort lVilliamista 9. e
Ylläolevat numerot eivät näytä
kovinkaan suurilta. Ryntäysajasta
on enää vain pari viikkoa jälellä,
jonka kuluessa vauhdin täytyy suuresti
parantua, jos aiotaan osuus,
1,S00 tilausta saada täyteen. Se ei
kuitenkaan ole mitään mahdotonta,
mutta se vaatii aktiivista työskentelyä
päämäärän saavuttamiseksi, LIEKKI
ei ole vielä saavuttanut tilaQJgmää-rässään
huippusaavutusta, vaan vielä
on mahdollisuus hankkia sille tuhansia
lukijoita. Näin suurrynnistyksen
aikana siihen puoleen olisi juuri kiinnitettävä
huomiota. Luonnollisesti
tilaukset ovat aina tervetulleita, mutta
näin ryntäyksen aikana on mahdollisuus
saada palkintoja ja vielä
huomattava prosentti tilausten hankinnasta.
Kchoitamme siis kaikkia L I E K IN
ystäviä käyttämään tämän ryniäyk-"
sen jälellä olevan ajan mahdollisim-nii^
fl ffvvin lehtemme lukijakunnan
lisäämiseksi. Asetetun päämäärän
saavuttaminen ei tuota etua amoas-taan
lehdelle itselleen, vaan sen kautta
hyötyvät myöskin lukijat vastaa-va^
ti^ Lukijat saavat entistä paremman
lehden, sillä ryntäyksen hyvin
onnistuminen merkitsee sitä, että sil-lom
voidaan uftrata lehteen ^
mäh varoja ja tämä taas puolestaan
tohvelit, soma silkkikirjail-l
u pehmeä istuin ja vielä somemmat
tositaiteellisesti käsinommelut aamu-tohvelit.
Niiden onnellinen omistaja
oli ei enempää eikä vähempää kuin
rikas kaivosparponi, Mr. Wall, jolla
oli paljon, käsittämättömän paljon
maallista' omaisuutta jp ennestään
maan päällä jä vieläpä maan allakin.
Oikeastaan hänen valtakuntansa oli-kih
maatn uumenissa, mistä sen rikkaudet
palasivat eräitten määrättyjen
menetelmien jälkeen maan päälle
pankkiholveihin ja mikä virtasi salaisia
kultasuomia lakkaamatta hänen
äveriään pohjattomaan kukka-roonsa.
Mutta älkäärnme viipykö suotta
Mr. Wallih omaisu joiden
tietämm^n^el: kuitenkaan paisuta lu-kijaij^
laihaa feukkaroa, eikä tämän
kirjoittajsyi olemattomia miJjooneja.
Puhjakaamme jöt^^ tuosta jokavuotisessa
ilon* (miksei surunkin)
tuojasta ja sen arvokkaista antimista,
tällä kertaa mäiiiitun kaiyosparoonin
lahjpista,-tuolista ja tohveleista.
Jouluaattona Mr. Wall oli ne
saanut joiltain vähemmän arvoisemmilta;
tuttaviltaaji, mistä lie kaukaa,
ja ^k^i ne olivatkin jääjieet vähän
noiiil^tiepuoleen", eteishalliiri palve-lus\^
i^ tielle. * "
I^nJ' sisäkkÖtyttö härrtmästyi aika
täv^Hä^^ jouluaamuna, hupmipides-saai|
i|Been isäntänsä tavannjukai-serilj^
l^ielisyyden jättää esineitä
hujä|||&ÖyP^*^^^ sattuu — Jä-^ytj
vielä{i^v^4^ulähjansakin. • Tpkkopa
ne öliti^^^^^ii'^ miellyttäneet.
Joku; TäiK^änkirjava silkkinauha ja
joulupäpfeiri^kä^ vieläkin tuolin
selkänojaa ja;t^^^^ sorvattua jal-
• kaa;.;:;v;^'')'':x
— Todellineti taideteos; myhäili
tyttö, istalitäen: varpvasti pehmeälle,
hpukuttelevännäköiselle i s t u imelle.
Tpsikäuniit ' käsinkirjäillut tohvelit
hän'uskalsi pltaa käsiinsä ja spr-meili
hyväillen niiden sametinpeh-meää
pintaa. Varmasti ne pii tehnyt
joku kätevä, taiteellisen maun pmaa-va
vaimpihminen.
Mutta miksi Mr. W^aH oli jättänyt
näin ylenkatseeUisesti lahjansa, eikä
korjaiuiyt niitä huoneeseensa? Ym^
pärillä vallitsi vielä alkavan joulupäivän
rauha.
Pieni talousapulainen oli tuskin lopettanut
äskeisten ajatustensa kulun,
kun jostain lähellä alkoi kuulua
kuini hiljaista - supinaa.' KauHis tuoliko
se oli, jokä'«ahtöi juttusille^y-tön
kanssa? Ohkp se ehkä. vaistonnut
tytön äänettömät kysymykset ja
aikoi antaa lähempää selvittelyä itsestään.
Kuinka ollakaan, niin tuoli
alkoi:
"Tiedätkö, tyttöseni, kuinka monen
vaiheen läpi on minunkin täytynyt
kulkea, ennenkuin ehdin tähän
upeaan taloon? Mutta kuinkapa sinä
sen tietäisit? Kuule siis:
Puuseppä, joka minut ensin otti
sorvattavakseen, oli suuren joukon
elättäjä, kuuden nälkäisen ihmistaimen
elättäjä, köyhä raataja, jpka sai
kulkea pitkän taipaleen työmaalleen
kurjissa rispissa, sekä kumarassa, nälän
Ipukuttaessa alituisesti vatsassaan.
monipuolistuttaa ja parantaa lehteä.
Siis parasta ryntäystarmoa toivottaen,
TOIMITTAJA.
Kuulin, kuinka usbin hän kirpsi
raskaasti ja pui laihaa nyrkkiään ilmaan,
kun työnantaja oli sanpnu|: SPI-'
vaavia "ammattisänpja". Käsitin,
että tälle ihmisparalle pii tehty veristä
vääryyttä tässä maailmassa, kpska
hän alituiseen vannoi kostoa nykyiselle
järjestelmälle. Tiesin, että joku
pakoittava voima, tai yliote vangitsi
hänen kielerisä sanomasta ääneen mitä
hän kärsi ja. kuitenkin hän teki
parhaansa, ponnisti viimeisenkin tai-donkipinänsä
minun näennäisesti
kuolleen ruhoni muodpstamiseksi.
Olin sitten jälkeenpäin mpnen enemmän
tai vähemmän käsittelyn alaisena,
mutta jokaisen tekijän hampaitten
välistä sihahteli usein vihainen
sana, jonka ymmärsin merkitsevän
tyytymättömyyttä palkkaan ja liian
pitkiin työpäiviin nähden.
Sitten, eräänä päiyänä oli alaston
runkpni valmis vietäväksi verhoilijalle.
Muistan aina sen kalpean nuorukaisen,
joöka ifiiehisissä käsissä oli
enää tuskin niin paljon voimaa, että
hän jaksoi minut nostaa telineelle
verhottavaksi. Alituiseen hän sylki,
välistä vertakin ja niiskutti lakkaamatta.
Muutamaa viikkoa ennen
joulua, kun viimeisen käsittelyn piti
tapahtua, sai tämä onneton nuorukainen
äkkinäisen kphtauksen. Raivokkaana
kuin ärs3rtetty peto hyökkäsi
johtaja nuorukaisen luo, huutaen
pjiensä yjls|heäksi:/ "B^^e saa sitä
tuplia v^Sttifesi ja^äkki^^iinpptkai-
^ sen teisti;U1PS k^in l^®iko|autisen
koirani- Muistakaa, fttä tuQli pitää
olla., jouluaattona perillä! Liikkeen
maine kärsii moisesta laiskottelemisesta!
' ' •[
Se oli kauhein näky, nutä tieni var-
,rella olen sattunut' näkemään, mutta
mykkänä huonekaluna en voinut rikkaa
ristiin panna onnettoman verhoilijan
puolesta."
Tuoli oli jutellut tarinansa. Tytöstä
tuntui, että sen paikka ei ollut
tämä yltäkylläinen koti, jossa oli jo
ennestäänkin liikaa tavaraa ja jossa
tuskin yhdenkään ihmisen ajatus vaivautuisi
pohtimaan tuolin menneisyyttä
ja sen kokemusrikasta syntyä.
Pieni sisäkkötyttö katseli Samalla
kauniita aamutphveleita ja koetti arvailla
niidenkin elämänvaellusta ja
mupdpstumista ihmisen oalvelukseen.
"Aivan pikein", alkoi töinen aamu-tphveleista,
jpka myöskin oli kyuUut
tuolin tarinan. "Minunkin, tai oikeammin
sanpen meidän tohvelien
tassuttavat askeleet eivät ole eksyneet
tähän paikkaan, ilman s valkeuksia.
Vpitkp käsittää, tyttö, että meidät on
ommellut sokea, nupri nainen, kaunis,
kultatukkainen, splakkavartaloinen
neitpnen, jpka pii vailla silmien va-
Ipa.
Meitä oli tusinoittain nahkapohjäisiä
kimpussa, jotka tup nuori, spkea
tyttö haki tehtaalta pienen siskpnsa
taluttamana ja istui päivä- ja yökaudet
taitavasti kirjaillen sprmillaan
saraettipäällisemme. Eivätkö ne näytäkin
ihanilta? Hänellä pii hyvä
maku ja taitava väriaisti, vaikka hän
ei nähnytkään. Arvpitus on meille,
miten hän kuitenkin psasi luoda nämä
kauniit mupdot ja värit. Hän oli SP-kea
taiteilija, jonka ajatusmaailmassa
asusti ihanasti luova voima, jbta
mpni näkevä ihminen tuskin osaa edes
huomioida, saatikka sitten lupda.
Me tohvelit olemme ehkä ainoat todistajat
hänen jokapäiväisesti elämänkulustaan.
Jokainen neulanpisto on
No voi sun hyppivä alligaattori!
Anteeksi, mtiUa jos olisitte saa^^eet
seUaisen vastuksien ryöpyn niskaanne
kuin me saimme tänään, niin olisitte
varmasti laskeneet vieläkin raskQ.am-pia
voimansanoja suustanne kiibi mitä
tuo tuolla ylhäällä.
Katsokaas, kun meidän virkarrime
yleni tiskarista kakiksi, aivan iioin
vaan äkkiä, kun kokkimme sairastui
ja sanoi: Otahan nyt, serkku, kokin
huntti hartioillesi ja pidä huoli, että
miehet eivät kuole nälkään, siliä ri^nä
en jakasa nousta*petistä'."
Ja mikäpä siinä auttoi kub: tarttua
ohjiin käsiksi ja\ yrittää sen
minkä voi — ja. vielä vähän exzvi-mänkin.
''Tuosta ei nyt kannattaisi
pitää noin suurta meteliä, jos czkhi
kerran päässyt kokin sijaiseksij kun
ei kuitenkaan kykene oikeaksi kokiksi,
sijaiseksi vain", tuumii joka tilanteessa
rauhallinen lukija. MuttQ. se
on erehdys, jos luulette meidän pröys-täilyn
merkeissä ääntämme korottavan,
vaan kaikki tämä on midc/i vastuksien
tähden, joita olemme tmdes-sa
virassamme kokeneet tänä yktenä
ainoana päivänä. Annahan olla niin,
kerromme.
Aamiaisen aika meni pois tiehensä,
ellei-ota lukuun palaneita "pän-keekiä'\
mutta voi taivas sentään
sitä päivällisen aikaa f Ensiksikin
puuro paloi pohjaan niin tukevasti,
että koko kämppä oli täynnä savm —
ja sitten vielä unohdimme puurosta
kokonaan suolan ja sokerin. Perunat
kyspsyivät hyvin, mutta kastiketta
''^ll^^-eUiä'" teinm^' Mif(mdkzsti,
'että ''s^' iöppiä älktAsa^ 1 'ritimne
paistaa kaloja, mutta aloiihke siiken
hommaan inari myöhään; siftä ^äitml-lisäika
oli käsillä jä kaVöilla el cUnt
päivälliseksi meininkiäkään palstaa.
Kaiken lisäksi pöydät olivat vielä
täydessä epäjärjestyksessä ja miehet
odottavat jo nurkan takana — yrit-täisinköhän
hienostella, jos sanoisin
"gong-gongin" kutsua — että pääsisivät
syömään. (Meillä muuten suorittaa
gong-gongin virkaa sangastaan
roikkuva vanha pata, jonka kupeeseen
sitten paukutamme vasaralla).
Mutta meni se päivällinen kuitenkin
ohi. Oli niitä vastuksia eneni'
mänkin, miitta jääkööt kertomatta,
kun paperikin loppm — jos en vielä
sano, että raaputtaessarii sitä .puuropataa,
mmi faia rihhi, ...-r--.'--
....Huomnm mtuiriipkki virkaansa
ja me p0semme tms Qtnaan Qfnm-at-tiimnie.
Luoja parjetkopn meitä toisten
joutumasta kakikfit '
- 'SIMPA^SmKKU,
kuin sjf^änvigjrfilli kijrioitettu ta?^"^^
valottomasta V elänmstä kurjuuden
niajassa, vailla mukaynutta ja hyvinvointia.
Tyhjistä silmäkuopista .tipahtivat
jpskus kyyneleet pehmeälle
samettipinnallenwne. Kyyneleet hän
silitti näkymättömiksi kuivalla kämmenensä
selällä.
. Että missäkö tämä tyttö oli -ui-lUjt
spkeaksi? kysyt.
Tytön pienenä paitaressuna ollrisa
Pii äiti jättänyt lapset ylisin huoneeseen,
mennen itse vieraan palvelukseen
muutamiksi tunneiksi. Spru-keittiön
räjähdys, pienen ahtaan huoneen
ainoa lämniityslaite oli kaatunut,
lasten leikkiessä. Seuraus: näön
menetys )*deltä lapselta, koettaessaan
työntää pienempiä sisariaan : a-lavan
huon^ein ovesta ulos.
Nuoren, sievän tytön oli vaellettava
koko jälellä oleva elämänsä pimeydessä,
yhtenä yhteiskunnan hylkjnä.
Hänen kättensä työtä mekin, värik-i
11
s.
11
"Min
kani ov
ne pääit
Linda
la hyvi
maankas
häviäinis
"Mutt
rella on
pilaa", i
meksien\;
"Minä
kuihjotki
Jäällä läh
kaan olle<
"Mutta
eläimet tel
"En luu
teitäsi. E
edes apinoi
laiseen kuj
Linda k
meen. Tär
jatkoi:
"Mmä p
mpottorin.
päästä pois
"Voiko s
tääkö se vet
"Kyllä 1
paljon, että
mpille.'^'
"Se onkin
hian, päästä
mpille. Mir
kunhan väin
kyllä he\illä
tuntuu niinki
tekäämme'"
Helähtivät
kiessaan vähäi
heidän sivulta
ti lapsen itku
men käsivarte
"Mikä se o:
"En tiedä, <
täkään tietää'
hallisesti.
He kiiruhtiv
vat vakuutettu
kulki heidän si
sella puolella,
askeleita. Pää
huudahti JLinda
"Katso!"
Jeromei katso
suuntaan. Hän
kelluvan laineilj
Iin jMässä rann
saarelta päin ja
I^äät tohvelit oi
sormet totteleva
esineisiinj jotka
mielisesti viskaa 1
nurkkaan, ehkä j(
sa vetää jalka
'Kaikkiin ne muu
raavat kalliin aifc
Mr. Wanin joi
vat kertoneet tuoi
tien äänetöntä os
taan, siirsi pieni i
istumahuoneeseen
vin tietäen isäntär
»«een, silmäillessäi
kaa."
Joulupäivän aur
puolenpäivän seudi
vien Ipmasta, ikääi
haista sitä suurta
^audettomuutta, jo
*eydessä suuri luon
^okullaisuuden ja
nimessä.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 24, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-12-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371224 |
Description
| Title | 1937-12-24-02 |
| OCR text | m i • lm i .0»'; Ken Ulkomaille 1 vk. 6 kk. $3.00 1.65 Irtonumerot 5 senttiä a Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina 12-sivuisena, sisältäen parasta kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil- • ta. Asiamiehillä myönnetään 20 prosentin palkkio. •• • '• • ; Pyytäkää ^siamiesvälineitä .p. tenään. Kustantaja; VajMius Publishing Co. Ltd. Toimittaja: J. Saari. ToimitusneuVostp: J. Järvis, Rauha Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester Kaustinen, AiU Malm, Margit Laakso ja Yrjö Saivo. Liekkiin aijotut kirjoitukset osoitettava: P.O. Box 69 TähdeUä 01 niemttyjä kirjoituksia lainattaessa pn alkulähde ehdottoinasti mainittava. TOIMITUKSEN TUfUllTA Käynnissäolevä L I E K I N suurrynnis-tys ei vielä ole muodostunut oikeastaan siiurrynnistykseksi, vaan se on enemmän "pientä hhsutusta". Tähän {keskiviikkoon) mennessii on konttoriin saapunut ainoastaan 227 tilmistay. joista uusia S.^ Edellisessä numerosi ^^^^ simmc, että Eby ja Oshaiva ovat täyttäneet osuutensa. Tähän mennessä on osuutensa täyttäneiden listalle päässyt myöskin TÄRT.- WELL, hankkinut 11, osuus 10; TARMOLA, hankkinut 9,'osuus 7; ALPPILA, hankkinu^ 6, osuus 5. Lähellä osuutensa täyteen hankkimista' on B&4VER LAKE, hankkinut 10, osuus 12, ST. CATHARINES, hankkinut 5, osuus S, jne. Suuremmat paikkakunnat ovat olleet verrattain hiljaisia. Torontosta on saapunut 25 tilausta, Port Arthurista 20, Sudburystd 8, Montrealista 18, Fort lVilliamista 9. e Ylläolevat numerot eivät näytä kovinkaan suurilta. Ryntäysajasta on enää vain pari viikkoa jälellä, jonka kuluessa vauhdin täytyy suuresti parantua, jos aiotaan osuus, 1,S00 tilausta saada täyteen. Se ei kuitenkaan ole mitään mahdotonta, mutta se vaatii aktiivista työskentelyä päämäärän saavuttamiseksi, LIEKKI ei ole vielä saavuttanut tilaQJgmää-rässään huippusaavutusta, vaan vielä on mahdollisuus hankkia sille tuhansia lukijoita. Näin suurrynnistyksen aikana siihen puoleen olisi juuri kiinnitettävä huomiota. Luonnollisesti tilaukset ovat aina tervetulleita, mutta näin ryntäyksen aikana on mahdollisuus saada palkintoja ja vielä huomattava prosentti tilausten hankinnasta. Kchoitamme siis kaikkia L I E K IN ystäviä käyttämään tämän ryniäyk-" sen jälellä olevan ajan mahdollisim-nii^ fl ffvvin lehtemme lukijakunnan lisäämiseksi. Asetetun päämäärän saavuttaminen ei tuota etua amoas-taan lehdelle itselleen, vaan sen kautta hyötyvät myöskin lukijat vastaa-va^ ti^ Lukijat saavat entistä paremman lehden, sillä ryntäyksen hyvin onnistuminen merkitsee sitä, että sil-lom voidaan uftrata lehteen ^ mäh varoja ja tämä taas puolestaan tohvelit, soma silkkikirjail-l u pehmeä istuin ja vielä somemmat tositaiteellisesti käsinommelut aamu-tohvelit. Niiden onnellinen omistaja oli ei enempää eikä vähempää kuin rikas kaivosparponi, Mr. Wall, jolla oli paljon, käsittämättömän paljon maallista' omaisuutta jp ennestään maan päällä jä vieläpä maan allakin. Oikeastaan hänen valtakuntansa oli-kih maatn uumenissa, mistä sen rikkaudet palasivat eräitten määrättyjen menetelmien jälkeen maan päälle pankkiholveihin ja mikä virtasi salaisia kultasuomia lakkaamatta hänen äveriään pohjattomaan kukka-roonsa. Mutta älkäärnme viipykö suotta Mr. Wallih omaisu joiden tietämm^n^el: kuitenkaan paisuta lu-kijaij^ laihaa feukkaroa, eikä tämän kirjoittajsyi olemattomia miJjooneja. Puhjakaamme jöt^^ tuosta jokavuotisessa ilon* (miksei surunkin) tuojasta ja sen arvokkaista antimista, tällä kertaa mäiiiitun kaiyosparoonin lahjpista,-tuolista ja tohveleista. Jouluaattona Mr. Wall oli ne saanut joiltain vähemmän arvoisemmilta; tuttaviltaaji, mistä lie kaukaa, ja ^k^i ne olivatkin jääjieet vähän noiiil^tiepuoleen", eteishalliiri palve-lus\^ i^ tielle. * " I^nJ' sisäkkÖtyttö härrtmästyi aika täv^Hä^^ jouluaamuna, hupmipides-saai| i|Been isäntänsä tavannjukai-serilj^ l^ielisyyden jättää esineitä hujä|||&ÖyP^*^^^ sattuu — Jä-^ytj vielä{i^v^4^ulähjansakin. • Tpkkopa ne öliti^^^^^ii'^ miellyttäneet. Joku; TäiK^änkirjava silkkinauha ja joulupäpfeiri^kä^ vieläkin tuolin selkänojaa ja;t^^^^ sorvattua jal- • kaa;.;:;v;^'')'':x — Todellineti taideteos; myhäili tyttö, istalitäen: varpvasti pehmeälle, hpukuttelevännäköiselle i s t u imelle. Tpsikäuniit ' käsinkirjäillut tohvelit hän'uskalsi pltaa käsiinsä ja spr-meili hyväillen niiden sametinpeh-meää pintaa. Varmasti ne pii tehnyt joku kätevä, taiteellisen maun pmaa-va vaimpihminen. Mutta miksi Mr. W^aH oli jättänyt näin ylenkatseeUisesti lahjansa, eikä korjaiuiyt niitä huoneeseensa? Ym^ pärillä vallitsi vielä alkavan joulupäivän rauha. Pieni talousapulainen oli tuskin lopettanut äskeisten ajatustensa kulun, kun jostain lähellä alkoi kuulua kuini hiljaista - supinaa.' KauHis tuoliko se oli, jokä'«ahtöi juttusille^y-tön kanssa? Ohkp se ehkä. vaistonnut tytön äänettömät kysymykset ja aikoi antaa lähempää selvittelyä itsestään. Kuinka ollakaan, niin tuoli alkoi: "Tiedätkö, tyttöseni, kuinka monen vaiheen läpi on minunkin täytynyt kulkea, ennenkuin ehdin tähän upeaan taloon? Mutta kuinkapa sinä sen tietäisit? Kuule siis: Puuseppä, joka minut ensin otti sorvattavakseen, oli suuren joukon elättäjä, kuuden nälkäisen ihmistaimen elättäjä, köyhä raataja, jpka sai kulkea pitkän taipaleen työmaalleen kurjissa rispissa, sekä kumarassa, nälän Ipukuttaessa alituisesti vatsassaan. monipuolistuttaa ja parantaa lehteä. Siis parasta ryntäystarmoa toivottaen, TOIMITTAJA. Kuulin, kuinka usbin hän kirpsi raskaasti ja pui laihaa nyrkkiään ilmaan, kun työnantaja oli sanpnu|: SPI-' vaavia "ammattisänpja". Käsitin, että tälle ihmisparalle pii tehty veristä vääryyttä tässä maailmassa, kpska hän alituiseen vannoi kostoa nykyiselle järjestelmälle. Tiesin, että joku pakoittava voima, tai yliote vangitsi hänen kielerisä sanomasta ääneen mitä hän kärsi ja. kuitenkin hän teki parhaansa, ponnisti viimeisenkin tai-donkipinänsä minun näennäisesti kuolleen ruhoni muodpstamiseksi. Olin sitten jälkeenpäin mpnen enemmän tai vähemmän käsittelyn alaisena, mutta jokaisen tekijän hampaitten välistä sihahteli usein vihainen sana, jonka ymmärsin merkitsevän tyytymättömyyttä palkkaan ja liian pitkiin työpäiviin nähden. Sitten, eräänä päiyänä oli alaston runkpni valmis vietäväksi verhoilijalle. Muistan aina sen kalpean nuorukaisen, joöka ifiiehisissä käsissä oli enää tuskin niin paljon voimaa, että hän jaksoi minut nostaa telineelle verhottavaksi. Alituiseen hän sylki, välistä vertakin ja niiskutti lakkaamatta. Muutamaa viikkoa ennen joulua, kun viimeisen käsittelyn piti tapahtua, sai tämä onneton nuorukainen äkkinäisen kphtauksen. Raivokkaana kuin ärs3rtetty peto hyökkäsi johtaja nuorukaisen luo, huutaen pjiensä yjls|heäksi:/ "B^^e saa sitä tuplia v^Sttifesi ja^äkki^^iinpptkai- ^ sen teisti;U1PS k^in l^®iko|autisen koirani- Muistakaa, fttä tuQli pitää olla., jouluaattona perillä! Liikkeen maine kärsii moisesta laiskottelemisesta! ' ' •[ Se oli kauhein näky, nutä tieni var- ,rella olen sattunut' näkemään, mutta mykkänä huonekaluna en voinut rikkaa ristiin panna onnettoman verhoilijan puolesta." Tuoli oli jutellut tarinansa. Tytöstä tuntui, että sen paikka ei ollut tämä yltäkylläinen koti, jossa oli jo ennestäänkin liikaa tavaraa ja jossa tuskin yhdenkään ihmisen ajatus vaivautuisi pohtimaan tuolin menneisyyttä ja sen kokemusrikasta syntyä. Pieni sisäkkötyttö katseli Samalla kauniita aamutphveleita ja koetti arvailla niidenkin elämänvaellusta ja mupdpstumista ihmisen oalvelukseen. "Aivan pikein", alkoi töinen aamu-tphveleista, jpka myöskin oli kyuUut tuolin tarinan. "Minunkin, tai oikeammin sanpen meidän tohvelien tassuttavat askeleet eivät ole eksyneet tähän paikkaan, ilman s valkeuksia. Vpitkp käsittää, tyttö, että meidät on ommellut sokea, nupri nainen, kaunis, kultatukkainen, splakkavartaloinen neitpnen, jpka pii vailla silmien va- Ipa. Meitä oli tusinoittain nahkapohjäisiä kimpussa, jotka tup nuori, spkea tyttö haki tehtaalta pienen siskpnsa taluttamana ja istui päivä- ja yökaudet taitavasti kirjaillen sprmillaan saraettipäällisemme. Eivätkö ne näytäkin ihanilta? Hänellä pii hyvä maku ja taitava väriaisti, vaikka hän ei nähnytkään. Arvpitus on meille, miten hän kuitenkin psasi luoda nämä kauniit mupdot ja värit. Hän oli SP-kea taiteilija, jonka ajatusmaailmassa asusti ihanasti luova voima, jbta mpni näkevä ihminen tuskin osaa edes huomioida, saatikka sitten lupda. Me tohvelit olemme ehkä ainoat todistajat hänen jokapäiväisesti elämänkulustaan. Jokainen neulanpisto on No voi sun hyppivä alligaattori! Anteeksi, mtiUa jos olisitte saa^^eet seUaisen vastuksien ryöpyn niskaanne kuin me saimme tänään, niin olisitte varmasti laskeneet vieläkin raskQ.am-pia voimansanoja suustanne kiibi mitä tuo tuolla ylhäällä. Katsokaas, kun meidän virkarrime yleni tiskarista kakiksi, aivan iioin vaan äkkiä, kun kokkimme sairastui ja sanoi: Otahan nyt, serkku, kokin huntti hartioillesi ja pidä huoli, että miehet eivät kuole nälkään, siliä ri^nä en jakasa nousta*petistä'." Ja mikäpä siinä auttoi kub: tarttua ohjiin käsiksi ja\ yrittää sen minkä voi — ja. vielä vähän exzvi-mänkin. ''Tuosta ei nyt kannattaisi pitää noin suurta meteliä, jos czkhi kerran päässyt kokin sijaiseksij kun ei kuitenkaan kykene oikeaksi kokiksi, sijaiseksi vain", tuumii joka tilanteessa rauhallinen lukija. MuttQ. se on erehdys, jos luulette meidän pröys-täilyn merkeissä ääntämme korottavan, vaan kaikki tämä on midc/i vastuksien tähden, joita olemme tmdes-sa virassamme kokeneet tänä yktenä ainoana päivänä. Annahan olla niin, kerromme. Aamiaisen aika meni pois tiehensä, ellei-ota lukuun palaneita "pän-keekiä'\ mutta voi taivas sentään sitä päivällisen aikaa f Ensiksikin puuro paloi pohjaan niin tukevasti, että koko kämppä oli täynnä savm — ja sitten vielä unohdimme puurosta kokonaan suolan ja sokerin. Perunat kyspsyivät hyvin, mutta kastiketta ''^ll^^-eUiä'" teinm^' Mif(mdkzsti, 'että ''s^' iöppiä älktAsa^ 1 'ritimne paistaa kaloja, mutta aloiihke siiken hommaan inari myöhään; siftä ^äitml-lisäika oli käsillä jä kaVöilla el cUnt päivälliseksi meininkiäkään palstaa. Kaiken lisäksi pöydät olivat vielä täydessä epäjärjestyksessä ja miehet odottavat jo nurkan takana — yrit-täisinköhän hienostella, jos sanoisin "gong-gongin" kutsua — että pääsisivät syömään. (Meillä muuten suorittaa gong-gongin virkaa sangastaan roikkuva vanha pata, jonka kupeeseen sitten paukutamme vasaralla). Mutta meni se päivällinen kuitenkin ohi. Oli niitä vastuksia eneni' mänkin, miitta jääkööt kertomatta, kun paperikin loppm — jos en vielä sano, että raaputtaessarii sitä .puuropataa, mmi faia rihhi, ...-r--.'-- ....Huomnm mtuiriipkki virkaansa ja me p0semme tms Qtnaan Qfnm-at-tiimnie. Luoja parjetkopn meitä toisten joutumasta kakikfit ' - 'SIMPA^SmKKU, kuin sjf^änvigjrfilli kijrioitettu ta?^"^^ valottomasta V elänmstä kurjuuden niajassa, vailla mukaynutta ja hyvinvointia. Tyhjistä silmäkuopista .tipahtivat jpskus kyyneleet pehmeälle samettipinnallenwne. Kyyneleet hän silitti näkymättömiksi kuivalla kämmenensä selällä. . Että missäkö tämä tyttö oli -ui-lUjt spkeaksi? kysyt. Tytön pienenä paitaressuna ollrisa Pii äiti jättänyt lapset ylisin huoneeseen, mennen itse vieraan palvelukseen muutamiksi tunneiksi. Spru-keittiön räjähdys, pienen ahtaan huoneen ainoa lämniityslaite oli kaatunut, lasten leikkiessä. Seuraus: näön menetys )*deltä lapselta, koettaessaan työntää pienempiä sisariaan : a-lavan huon^ein ovesta ulos. Nuoren, sievän tytön oli vaellettava koko jälellä oleva elämänsä pimeydessä, yhtenä yhteiskunnan hylkjnä. Hänen kättensä työtä mekin, värik-i 11 s. 11 "Min kani ov ne pääit Linda la hyvi maankas häviäinis "Mutt rella on pilaa", i meksien\; "Minä kuihjotki Jäällä läh kaan olle< "Mutta eläimet tel "En luu teitäsi. E edes apinoi laiseen kuj Linda k meen. Tär jatkoi: "Mmä p mpottorin. päästä pois "Voiko s tääkö se vet "Kyllä 1 paljon, että mpille.'^' "Se onkin hian, päästä mpille. Mir kunhan väin kyllä he\illä tuntuu niinki tekäämme'" Helähtivät kiessaan vähäi heidän sivulta ti lapsen itku men käsivarte "Mikä se o: "En tiedä, < täkään tietää' hallisesti. He kiiruhtiv vat vakuutettu kulki heidän si sella puolella, askeleita. Pää huudahti JLinda "Katso!" Jeromei katso suuntaan. Hän kelluvan laineilj Iin jMässä rann saarelta päin ja I^äät tohvelit oi sormet totteleva esineisiinj jotka mielisesti viskaa 1 nurkkaan, ehkä j( sa vetää jalka 'Kaikkiin ne muu raavat kalliin aifc Mr. Wanin joi vat kertoneet tuoi tien äänetöntä os taan, siirsi pieni i istumahuoneeseen vin tietäen isäntär »«een, silmäillessäi kaa." Joulupäivän aur puolenpäivän seudi vien Ipmasta, ikääi haista sitä suurta ^audettomuutta, jo *eydessä suuri luon ^okullaisuuden ja nimessä. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-12-24-02
