Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 9, 1943

              in vahvoja etujalkoja muulloin oli-in
mielikseni katsellut, mutta nyt
liima-ajan lähestyessä ne minua
)ttivat ja saivat minut paras-pannen
kiiruhtamaan perille,
it aavistukseni kävivätkin toteen^
iUni joutui keskellä taipaletta
lon luonnollisen ja tietyn vimmansa
Itaan. Yhtäkkiä oli kädessäni tyh-ohjausnuora,.
jonka päässä killui
mnen sierainnappula, ja kameliroli,
les mitenkä, päässyt .valjaista irti,
karkasi^uoraan^pääU^. I*iilou-vikkelästiTattaiden^
alle,.:parem-suojaa
ei olk^ ^saatavissa, ja a»
[)lle pakenemin^nLfilisi^ut Jiullun
fötä. kameli :taivutti|utiEän^yJ^
alas maahan ja Jtuikisti,. m i ^
i. piti iHfleIrsiat joUoin^^en ^ ä
kaäro^r: SiirxyJÄ
ile puolet rättauta^: mutta vi-.
IHfieni oiiiietilaasisiellä
tii^istelemässä. Exxpii heyÖiä,
>hda-sen ilkeitä silmiä ja.verta
»aa sesäai j@#a^jausxu^^}^
ji Tcpinjrt xScki^ .*nl^: Juule^;'^fie^
lukkuisinqpirulcaaatblasiiosanniitnm^
L^nnälrni«w»Bä JhmtSe^^^^.
lyt se taikoi etujaktSkan^^^^
Iita vuoroin ykiimmaltakin ^paol^a,
L jninä^asta odkdn^ysin seniäjiyt
arkotukset. Se näet tahtoi Jcaataa
|ttaat ja saada minut suojattomana ^
Itaansa, voidakseen sitte silnuensä
>ä murskata pääni. Tämän vuok-se
siis ei lyönyt rattaita pirstaleik-mikä
olisi ollut sille aivan helppo
yö, enkä minä voinut kylliksi ihme>
sen pahanilkistä-viisautta;, Koe^
pidellä rattaita pystyssä,, vaikken
toivonutkaan säifj^tä\^ö£-^höi-li.
Muttakämcli joutiii taasiiu-kiimapuu^
n valtaan^ • unohti
lut, ja lähti.tokti«i-JuökseiBäah
Jehensä. Olin -p^st^tit^i eikä'mi-iun
enää tärvimiut mutista huolch--
kuin etsiä kam^inl vuoria
Monet karaväanimidlet' voisivat
Ttoa samali^ia kc^^iiksi^; Ön- .
iksi he airiävantjasti löytävät k^
leet juhtansa J; vapaaksi päästy-n
kameh näet oikaisee "Suoraa pää-korkeinta
täivaanräriilällä näkyvää
iörta kohtii kiipee^ sen huipulle ja
i sinne huutelemaan, mistä hakija
varmasti tavottaa. Tämä kame-omituinen
käyttäytyminen jöh-
Inee varmaankin siitä seikasta, että
alkuaan on ollut vuoristoeläin, ja
ihkeeva vapaudenhalu pakottaa sen
iväsemään muinaisia asuinsijojan-ihailemassa..
LAUANTAINA, TAMMIKUUN 9 PiOVÄNX
"^^riKÄÄN ei ole pahempi kuin
pelkuri, kun hän kerran kään­tyy
taistelemaan vainoojaansa vas­taan.
-Häntä eivät rasita mitkään
kunniakäsitteet, eik^ hän tunne vi-hollistaan
kohtaan väkevän miehen
Ford Oilbert ei ollut mikään sielu-tkteiHjäj
joten Mn ei voinutdO^^
villa -e^liäkerrotusta syvämfctteises- ,
tä toömdesta. Hän oli^vaUii^^^
ka välähti pienen miehen mieleen, ei
millään muotoa lohduttanut häntä«
Kapakan kanta-asukl^t olivat mer­killisellä
-.^iavaila . .siirtyneet lähem­mäksi.
^ He (^ivat koneet pöytänsä
ja t»olin?a ..tulkssaan, niin että riite­levä
pari, oli yn^yrän keskellä.
He öHvät axvaii^lniin susikoiralau-ma^
Jökä^^seur^ toverinsa
ta^s^Ä» >iiaäTOi^*sihm valnuina-ammattiny^^,.
ja .hänen s^Q&syDraän^^tiaTim^ kurkkuun j^a
^ : . i y r l d d n s ä r ^ ^^
laaiansa:—Pocket ei olisi ensimmai-t^
paljaaksi kuo-l
ä l a t o ^ saMtan'^y9ten tässä ka-pafcas&
ai^i*^^^ näköisef ~ö-la;^
ji&a3ffl:^5iä^?iÄ
JUfaanuijia, joiden tehtävänkin 4ie <^-^^
vatä)maksuneet :Ne olivat^vamttet
It^cmatötHma siha^uhnia, lyöneet
rsafoja^^hniä imistiksi^ Jialkaiss^t
vkäädsienuzmn iniulia. -
Jlilla^tetaa <Sfficrt
P^akäsaan j a ^ e ^^
T^tias. ^ < ^ % Ä Ä i t ^ ^ ö ^ kuin tavaK
^ « s t ä ä n T O ^ ' : ^ ^ ^ r t ^ ; ^
lHiva:Mnä;^ma^3aIha^^^ ' tfflirtrp^^ uhkasi trfli
: ja i i c S a i i l l a a i ^ ^ >€ääffirt>-^^^^ ^'p^ v^ryi
-ipmönytii i-n^.c selemättä iam^aö^a^i^^sim^hänen siehm*
— I f e i mies, hän sanoi ^melkein
ystäväUisdlä äänellä. , Tarjoapa
ryyiq>yisoae-sedälle.
— ^ . . .eijvea voi.
— iMitä?-Gilbert k£u:jaisi ja'h^
toi ukkösääneDä kaikki taivaan Val­lat
tämän «ineokmilumattoman louk-käukseii
todistajiksi. Häneltä ei oi-tu.
milloinkaan rohjettu kieltää ryjp-pyä,'
ijmoi kök«msäs oK^häneHe:^^usi
jä hämmästyttävä.' Siitä oli taas -
setttäufeseaa' se; että hän ei heti"^
sannut "lyädä Tocketia/^— se oli pie^
neäim^eniliimiV— jaiaiinoUen tämä^
säästyt ^än»nsä- ifckviriöiiältä-^yfla-t
y k s Ä I^neila oli kyHä Vidä toi-naikin
yllätys edessääni
Nyrkkeilijän äUistjrminen alkoi
hitaasti^ mutta- varm^i muuttua
smittöiöukseksi,; joka kin*rän hyvään
sa^iminffita^^paniiiänen jokaisen
soinnsar^väi^emään.'. Koko k^>akka
: muatifei:M?wliOTiif^scfe^ kammotta­vaksi
hänSh^mveikoksi, ja t ^ mies
oli hämähäkki, joka halusi imeä ha-'
T i e t ^ i r a ^ . - v Podsetiä kädet vapisi­vat;
ja^liän koetti turhaan hillitä nii-'
tä. Ne olivat kuin • erilliset viisijal­kaiset
"ofennot," jotka yrittivät juosta
k^kxiun. Pocket kostutti kielellään
kuivia htiuliaan ja tarttui jälleen haa­rukkaan
ja "veitsieefl. -
^Miitta ponnista ei tullut mitään.
•—^ikein/-vaiiha Ford, sanoi ääni
joukosta. A Iske siltä ^ nenä poskelle,
jotta se*^opp>n ^ätoisfeipoja.
Pock^^ ei • tiennyt, miltä nenän
poskeÖd^ömiiiett - tilntuu, mutta
nyrkkaKjätt lapäen pään kokoinen
nyrkki riitti kannustamaan hänen
mieHkiivitustaan niitä kaameimpiin
alkiiug^^pää^ään kasvoi peloitläväl- kuvitehnijn. Tuollainen lihanuija
lä rrpeyd^lä. Hän tunsi, että hänel-^
le aiottiin tehdä koiruutta,^ eikä hän
voinut mitenkään hyväksyä^sitä. Pie­nen
miehen kasvot olivat sitl^aitsi
erittäin vastenmielisen näköiset —
nyrkkeilijä huomasi sen vasta nyt.
Niissä oli jotakin pälyilevää ja ar­kaa,
joka kehoitti Gilbertiä toimi­maan.
— Pieni apina, hän lausui miltei
rikkoisi hänen ^ päänsä kuin munan­kuoren.
— Mietinpä ehdotustasi,. Puna-
Jack, iiyrkkeilijä sanoi ja veti otsan­sa
poimuihin, jotka olivat syvät kuin
auranjäljet." Pieni ystävämme an­saitsee
luultavasti hiukan isällistä ku­ritusta.
Maailma sumeni Pocketin silmis­sä;
nyt hänen loppunsa oli tullut.
[Ratsuhevosen, karavaanihärän ja
lelin ohella on käytännössä muu­lia
muitakin kulkuneuvoja, joista
itku t esiintyvät paikallisina erikoi-
[uksina, toiset taas, niinkuin edellä-iinittu
postikyyti, ovat sovelletut
ptyisiä tarkotuksia varten. Yksi­öt
matkustajat kulkevat usein
ksipyöräisillä umpikuomilla varus-
^uilla rattailla, joita vetämään val-
5tatetaan kameli ja tätä taluttaa
Inikään kamelilla ratsastava mies.
Imä kulkutapa käy verr^lttain kai­tsi,
ja sitä pysty^^t kustantamaan
elleen vaan korkea-arvoiset pappis-
|ehet ja kiinalaiset ja venäläiset
jppiaat. Sisä-Gobin mongolit,
:len laumat sisältävät melkein yk-lomaan
kaineleita, käyttävät tätä
{intä ratsuna. Heillä on myöskin
coisesti harjoitettuja juoksijaka-lleita,
joiden käyttäminen maan
ajoisissa osissa on harvinaisempaa,
^hangain eteläosissa on tibetiläi-jak-
härkä tullut verrattain ylei­si,
ja sikäläiset metsästäjät rat-tavat
sillä sellaisilla vuorilla liik-psaan,
missä hevonen ei tule toi-en.
Oikullisuutensa tähden ei jak
dramaattisesti ja hyvm ytimekkääs- Hän ei kyennyt enää erittelemään
ti. Sinulle sattuu harvoin sellaista
kunniaa, että Sohon ja koko maail­man
kovanyrkkisin mies pyytää saa­da
juoda kanssasi. Se on kunnia si­nulle.
Pieiii mies oli hätääntynyt; hänel­le
ei ollut milloinkaan aikaisemmin
sattunut tällaista^ lukuunottamatta
sitä muinaista kertaa, jolloin hänen
koulutoverinsa olivat pyörittäneet
hänet tervassa ja höyhenissä erään
petoksen johdosta. Pocket oli sil­loin
joutunut pulaan ja menetellyt
uskomattoman röyhkeällä tavalla.
— Minulla ei ole rahaa.
Pieni mies oli hyvin hermostunut,
mikä ei ollut lainkaan ihmeteltävää,
sillä nyrkkeilijä oli noin puolta pi-t^
mpi ja noin kaksi kertaa leveäm­pi
kuin hän. Hän muistutti peloit-tavassa
määrässä niitä muhkeita go­rilloja,
joiden rinnalla onnistuneet
metsämiehet antavat valokuvata it­sensä,
mutta tämä vertauskohta, jo-ole
sopiva kuormajuhdaksi, eikä en­sinkään
kelpaa karavaania joon; se ei
myöskään kestä arojen kovaa kesä­hellettä.
asioita, hän näki vain vaaran, joka
nousi hitaasti pöydästä. Jäntereet
naksuivat jättiläisen liikkuessa, ja
hänen leukansa työntyi eteenpäin
kuin potkupallokengän kärki.
— Minulla ei ole rahaaf Pocket
kirkaisi. Raaka naurunhohotus vas­tasi
kuin kaikuna hänen hätähuu­toonsa.
Gilbert kohotti kätensä.
Pocket piti edelleen haarukkaa ja
veistä käsissään, ja hänen kätensä
kohosi yhtaikaa. Hän ei tiennyt sii­tä
itsekään mitään^ ennenkuin käsi
lennähti eteenpäin ja nurkkakapakan
epäilyttävän huoldlisesti teroitettu
veitsi upposi Ford Gilbertin rin­taan.
Kaikki oli sulaa sattumaa;
ennenkaikkea se, että veitsi sattui
suojattomaan paikkaan ja että nyrk­keilijä
sjuuri astahti eteenpäin. Veit­si
tapasi sydämen ja samassa Pocket
nousi ja hyökkäsi ulos. Hän pääsi
jollakin merkillisellä tavalla piirin
läpi ja katosi o\^sta, ennenkuin ku­kaan
ehti ajatellakaan toimimista.
Sitten se oli jo myöhäistä.
Pocket tiesi, että joukossa oli sel­laisiakin,
jotka tunsivat hänet. Aina­kin
yksi — eräs tarjoilijatar, jolle
hän oli uskonut sydämensä salaisuu­den.
Jos tyttö säilyttäisi sitä jonkin
aikaa, niin se johtuisi yksinomaan
siitä käytätnnöUisestä näkökohdasta,
että murhaajasta luvattava palkkio
kasvot ajan mittaan ja saattoi alus­sakin
viivästyä hiukan. Katy„oli
viisas nainen, ja Pocket tiesi tämän.
Hukassa hän joka tapauksessa oH.^
Poliisi kampaisi Lontoon hienc-kammalla,
eikä hänellä ollut pienin-,
täkään mahdollisuutta piileskellä,
sillä lumen rahansa olivat jokseenkin
vähissä. Mutta samalla bän tunsi
merkillisen» kohottavan tunteen; bän
oli kerrankm tehnyt ratkaisun. Ei
hän, vaan hänessä asuva pelokas e-läin^
mutta sitä Pocket ei tvUut aja­telleeksi.
Tapahtuma alkoi kaikes­ta
kaffimottavttudestasEartiiö^
tuntua romanttisdta. £ika hän ol­lut
kukistanut suuren nyrkkeilijän
kuin Bavid Goljatin? Ha-ha, se oli,
jotakin, hänen nimensä tulisi swc<-
malehtiin. Hänen ystävänsä pelkäi­sivät
hiukan ja ajattdisivat väristen,
että h^ olivatkin liikkuneet tuHvue-ren
reunalla seurustellessaan Pocke*'
tin kanssa.
Pelko saa ihmeitä aikaan. Tässä
tapauksessa vastavaikutuksen. Poc­ket
ei yksinkertaisesti jaksanut enää
peljätä, ja hetken hän oli ylpeäs&ä.
voitonhuumassa, jossa kuitenkin oli
hienoinen epävarmuuden sivumaku.
Pocket oli pohjaltaan hyvin lähellä'
lasta. Hänen pelkonsa ja riemunsa
olivat lapsellisia, ja hänen tekonsa oli.
melkein itsetiedoton.
Mutta nyt hän äkkiä heräsi tic^
toiseksi asioista. Kaikki salapolii­siromaanit
ja murhajutut, joita här»
oli lukenut, alkoivat elää, ja seurauk­set
muistuivat hänen mieleensä. Hä­nen
aivonsa selkenivät, ja ajatukset
saivat hetkeksi peloittavan terävyy­den.
Hän näki seuraukset, ja ss-:
maila hetkellä eräs päätös kyp&yi hä­nen
mielessään. Hänellä ei olhit mi­tään
muuta keinoa.
Pocket meni asuntoonsa, otti v£-"
hät rahansa sekä muutakin tavaraa
matkaansa ja poistui. Hän muutti
myöskin juhlapuvun yllensä ja, pesi
huolellisesti' työn kovettamat käten­sä,
sillä hän aikoi hiukan juhlia. Pae­ta
ei yksinkertaisesti kannattanut.
Pocket hymyili, mUtta hänen hymyi-sään
oli hiukan surumielinen vivah­dus.
Scotland Yardin tarkastaja Sher:-
dan oli tunnetusti ystävällinen mie>.
Kukaan ei voinut^ vastustaa hänen '
aurinkoista hymyään tai jymisevää
bassonauruaan, ja rikolliset tunsivat'
pelonsekaista kiitollisuutta, jos juu-•
ri Sheridan osui asettamaan ranne­renkaat
heille. Hän teki sen leikkiä
laskien. Samalla hän puhui muuta­mia
vakavia sanoja maailman suures­ta
pahuudesta ja vei sitten rikollisen
miettimään tulevaisuuttaan. Mutta •
Sheridania vastaan hänelle ei jäänyt
mitään kaunaa, ja juuri siitä johtui-miehen
suuri menestys. Hän oli"
nuorimpia, mutta siitä huolimatta ^
hänelle uskottiin mitä vaikeimpia-tehtäviä,
ja hän kykeni hoitamaan ne >
kunnialla» -
Vaisto sanoi hänelle, kenen puo­leen
oli käännyttävä ilmiantajia et­sittäessä.
Pienessä Sohon kapakan­sa
hän ymmärsi, että tarjoilijatar
oli tällä kertaa juuri sellainen hen­kilö.
Tyttö tuli ottamaan tilausta
ja hymyili niin tehokkaasti kuin
mahdollista, sillä Sheridanilla oli ki­hara,
kuparinvärinen tukka ja pari
vanhan Englannin sinisimpiä silmiä.
Sitäpaitsi hänen ihonsa toi mieleen