Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 30, 1948

              mi
^1
r ^
1%^
Kello oli nyt puoli kahdeksan. Jon­ne
syt3rtti savukkeen ja l ^ v e l i G r ö na
Lundin sisäänkäytävän luo. Hän katseli
ulkopuolella olevia onainoksi^a sitten
hän maksoi ja työntyi s i ^ i Väkeä ei
oUut viela paljon, kestäisi tunnin ver­ran
tai niilte niain ennenikmn tulisi tä
ta. Hän kulje^eU ympärimisa nuole^^^
heittopaikan ohir poi^ninsätkemistel-
• tan' hiota ptlairärröskc^nn luo, dnimn-
' pydrim dfaii)^^!^ iämpia-:
Useimmat piteli\^t hameitaan kiinni
polviensa ympärillä, mutta jotkut olivat
huolimattomia-ja silloin ilmavirta kohot­ti
heidän hameensa ylös vyötäisim saak­ka.
Muudan pitkä, tumma tyttö oli ole­vinaan
odottavasta vaarasta tietämä­tön:
hän kulki hitaasti ilmavirran poik­ki
ja jfonne näki hänen reitensä ja suk­kanauhansa
ja ruusunväiiset housunsa.
Jonne kiihtyi niin, ettei voinut seistä
paikallaan: iän p d ^ i että ämiiset
huomaisivat jotakin.^ Hänen täytyiraja-tdkjotÄinnräuta.^^^^^-
r -
- 4Ceao kymmeifritä oli vapaan näyttär
mön siröiri iil*r4>«jiTiaiHafys: •Japanilaiset:
fie
., va^Lnttivat i^päisäumfllisiltä Jonnes-
; t^tuniiu;](älii4^ ItikeiltävkatseK
ihnniaa tim'siaaii porteista . / »
oIiVs^:'']uiäqp^M yjo^iesta^^tuhttu)
etteiätt&rfrifafcaian^^o^ . , ^. , > ^ ^T^A^ Ä.
tvdliitkoskaan. vTaivas kaaretrtm sini-:
sem -4 i » ^^ ~^
vipaäin 3 ^ . . Jonne kaväi cteenpsun
„ fc.. - ... inicHa-ja-I^^ ltK>. Jospä Imn
äjä^iit l Ä t o , Mflä^^^s^^^ Ih-
«^ysÖUa^isMti,.
h ä n i ä i ^ . - f ^ e a s t a Ä i t M i i ^^
^JytsiSpM%S^r^ p |
samantien, hän sanoi rohkaisten. Ei
käy laatuun; että kuivetut täällä koko il­lan.
Hän avasi talkinsa ja Jonne näki, että
hänellä oli pullo povitaskussa. ^
— Se olisi hienoa. Jonne sanoi ennen­kuin
ehti ajatella. ;
Hän e i ollut milloinkaan ottanut
ryyppyä — yksmkertaisesti sitä ei vain
ollut sattunut tapahtumaan. Hän tun­si
hienOTSta levottomuutta^ mutta koet­ti
häätää tuon tunteen pois; Joskushan
tä3rtyi. öUä ensimnaaiiien kerta, häii, a-jattelu
^Siggekttöaaätti^^^i^^
jä tarjosi s a t « i k k e e t i^
\ ~ Painutaan tu<möe l Ä^
ihaan, h a ä s ^
S i e ^ he olla ^taä i ^ t ä e a ^ t -
tä.;;:|fei^i^^
. jsän^ jcööMÄe::• \: J. • ;
^ — .Otäktri: oS^^ '^filn
.sanoi..;- •
hupmäsi j' e t ^ tu^o^
•.S-.
nyt'i^htdi iiloS; ylidessä joqlum tutun
^ o f l L iltana.
'^^M^^iZJ!^^niZ^^^ '^JirJML ^ J^iesi e r i S s Ä lÄtifitiUri: Semti liik-hän
kiehaytyi hym^^en. • Musikantit h^ooav^ \^uhUa ala^Äin jä sitten
• v a h n i s l ^ i t u i v a t . a l o H t ^ . s o i t t o n a ^^^^^J^"^^^
uudenaikaisia m. ^ ^ ^ ' ^ ^ " ^ Ä J^
^nyt huÄ Ä ^ t i i o h U i i ^ ^
i ^ u h ^ -v : <S:i,u,iU^d^.r:a^ti.^w^x^ttfvL ^ ^mi l e n t o raiteilta! K^iA näytti-
Ja^ttenW^akä alkoivat soittaa. Kap-
. öli^e Cönlinenl^ -r^ melodia <Ji
Jonn^ tuttti elokuvasta. Njt pitäisi
olla ktdia foxtrotissa, hän Jyatteli, sOlmn
voisi tehdä tilaukset mille friidiille ta­hansa
— esimerk&si tuolle. Ja hän kat­seli
kookasta, vaaleata tyttöä, joka oli
samanikäinen kuin häh itsekin. Silloin
voisi tanssia* muutamia tahteja tytön
kanssa J a sitten livahtaa jonnekin ja sit­ten
lähteä kävelylle. Ja voisi saattaa ty­tön
hänen kotiportilleen, Ensimmäise-
. na iltana oli otettava asiat raiihallisesti
— niin tapasivat vanhemmat heput aina
sanoa. Jbnne tiesi tarkfilleen, kuinka
kaiken piti käydä, mutta vika oli siinä
ettei hän osannut tanssia — siihen ro-
. mahti ka&ki. -
Ylhääfiä lavalla kierteli jo monta pa­ria.
SenaytU helpolta. Etkä se kyllä
niin vaikeata ollutkaan, kun vain oppi
alkeet. Hän poistui paikalta. Minun
täytyy järjestää juttu jollakfo tavalla,
hän autteli,.vahinko ettei hänellä ollut
. siskoa — silloin asia olisi yksinkertainen.
S i ^ o ja gramofooni ja muutamia levy.*ä.
Cramoioonin muuten voi aina lainatxu
Sisko oli ainoa minkä hän tarvitsi, mut­ta
nyt handia ei ollut yhtään, eikä ollut
: siis mitään järk«l ajatella sitä.
Hän osti jaätdlöpuikon ja käyskenteli
sitten sitä, imien, mutta Jum se rupesi
sulamaan, pelkäsi hän tahrivansa pu­kunsa.
Hän seisoi etunojassa kunnes
jäätelö oli lopussa. Sitten hän osti
bambukepin. Hän k ä > ^ heUutdlen si­tä,
se tuntui hupaiselta. Hauskan Ta­lon
luokse >hän pysähtyi. Hän seisoi
siinä katsellen tyttöjä ja naisia, jotka
kiipesivät ylös vaivalloisia portaita.
Ylös (»aästyään he juoksivat kirkuen ja
nauraen petollisen ilmavirran poikki.
vaa, että suomenkieli on ^komailla niin
vähän tunnettua. Koska itsestään ei
tapahdu mitään, täytyisi suomalaisten
Itsensä myötävaikuttaa siihen, että ulko­maalaisissa
herätettäisiin yleisempää
harrastusta suomenkieleen. Näin on
asianlaita muissa maissa, joissa uuden­aikaisen
kulttmnipropagandan mitä
vaätekvimmin kciftoin ulkomaalaisia
avustetaan kidten oikomisessa.
J F l U E D i U C K EGE.
vät kefindlta-^han halusi huutaa, mut­ta
hillitsi itseiisä: Ylös ja sitten taas
alaspäin^" kauan, ktuän —^suoraan kat-seKjajöiikköa
koliti, vaimu kääntyi oi­kealle
viimeisessä silmänrl^yksessä —
hyi hitto}— tähän hän ei tulisi kohta­kaan
uudestaan! Viimein olijnätka lo­pussa.
Hän timsi itsensä raukeaksi kii­vetessään
fFois vaunusta, mutta kuiten­kin
hän oli piristynyt: hän halusi heti
tehdä jotakin muutakin, Hän näki e-rää^
paikassa sanat Sininen juna, meni
sinne ja osti päasylipdn. Se oli myös
oikein inhoittava matka krokodiilinki-dat
avautuivat häntä kohden ja omalla
valollaan loistava kummitus kurkoitteli
hänen kasvbjaan pimeässä. Se oli to-ddlakin
kblkkoa. Kyllä ne keksivät-
4tin!
Sitten hän käveli jälleen uudenaikai­sen
tanssilavan luo pysähtyen kaiteen'
viereen. Soitettiin stowfoxia. Parit liu­kuivat
hitaasti ja joustavasti talkilla si-loitetulla
puulattialla. Hitto, kuinka
kaikki ihmiset tanssivat hyvin! Äkkä
hän huomasi S i ^ n . Han oli parin
muun Joimelle oudon hepim seurassa.
Kaikki kolme vaikuttivat hnpeiltä ja
huojuvilta. Sigge huomasi Jonnen meU
kdn yhtä aikaa, huikkasi iloisesti ja tuli
hänen luokseen. Nuo kaksi muuta hep­pua
seurasivat häntä halukkaasti:
—^Ei, mutta mitä helvettiä sievät sil­miäni
näkevätkään! Sigge ^uusi epä­varmasti
hymyillen. Sehän on Jonne —
niin onkin, piru soikoon! Ja ihan uu­sissa
rytkyissä! . ^
He kättdivät.
— Tulit juun kreivin aikaan, Sigge
sanoi leväesti, aavistuksen verran huo­juen.
Täällä on ölviä — usko pois, hitto
vieköön!
— Niinkö? Jonne sanoi.
— Takuulla —*• me käärimme kasaan
satakaksitoista kolikkoa veikkauksessa,
ja «niinpä tuumimme, että se riitti juuri
parahiksi kelpo syrjähyppyyn. Tässä
ovat minun keiickaveikkoni — Berra ja •
Ake.
Jonne kältdi heppuja. He vaikutti­vat
oikein priimoilta, «lutta molemmat
olivat hiukan hutikassa. He näyttivät
seitsemäntoista, ikäisiltä —- yhtä vän- *
hoUta kuin Sigge. Sigge M Jonnea O-lalte.
läÄ. • ;Ö
k ä öpaa lÄumattM^ 0^0r»
to. ^föiaie k f e :
i k i i t t i t t ä l k a ^^
:'miMah. ^; :r"^
. _ —^^$e^^öh ihan o&«ala.kniuWia^
sanci y^ie^ii^ - - - v
: B | r r a Ja^
k t i ä i c u : Joöft^ pjtdiöh^^iaiaöl-^,
leen ja.joi. HSn A^:'
maistuit h i r v ^ paMta. r ' 1^^^$^
mnutanna icet^^
lon. Ä i e n ' S ^ ^ ^ j o k a - ^ i otti hulr
• kan. / - - • ,-
^ Vdiitrftö, cttd meillä ole mitään
purtavaa/ onnistui Jonne viimein saa­maan
sanotuksi.
Hänen kurkkunsa, rintansa ja vatsan­sa
tuntui olevan tulessa.
— Äh, hifto ei sitä tarvita, Berra sa­noi.
Kun on ottanut ensimmäisen, niin
jatko sujuu itsestään.
— Pahimmat ovat ensimmäiset kah­deksan
naukkua, tapaa minun faijani sa­noa,
Ake sanoi virnistäen.
— Juuri niin, Sigge sanoi. Ja niistä
me olemme pian selvinneet. Vain Jon­ne
on jälessä. Ota*toinen oikein kelpo
hliikka, että.pääset kuntooni
Hän ojensi pullon jälleen Joimelte.
Jonnen olo oli nyt parempi: viina vai­kutti
nopeasti. Hän otti. pari kulausta
ja tälTä kertaa kävi nieleminen helpom­min.
Tämä ei ehdottomasti ollut niin­kään
typerää. Hän rupesi timtemaan
nyt itsensä pirteämmäksi — energisek­si
ja nopeatuumaiseksi. Juuri tätä oli
aikaisemmin puuttunut. Nyt hän pitäi­si
lystiä!
— Menemme kai joraamaan kierrok­sen,
mitä? Berra sanoi. V
— Totta hiivatissa, Sigge vastasi.
Jonnekin tunsi halua tanSsia. Se ei
kylläkään oUut mikään konsti'. Oli vain
otettava friidu mukaansa ja mentävä
lavalle j a vähän pyörittävä ympäri —
sehän n y t d voinut olla kovinkaan kum­mallista:
— Sdvähan se, jorataan, hän sanoi ja
hymyili kavereille. Minun piti juuri a-loittaa
silloin, kun huomasin teidät.
— Näin sen, Ake sanoi. Seidit juuri
lavan vieressä. >
— Niin juuri, Jonne sattoi.
-Hienoa, ajatteli hän, heput uskoivat
ilman muuta, että hän osasi tanssia, he
pitivät sitä luonnollisen^ Hän tunsi
olonsa epävakavaksi. Lu^iuisat kasvot
ja lamput ja värit vähän lepattivat hä­nen
sihnissään, sulivat yhteen eloisaksi
moninaisuudeksi, joka veti häntä luok­seen:
hän halusi juosta suoraan jouk­koon
ja hihkua ikjsta. Hänen päässään
pyöri. Kfön törmäsi yhteen usdden ih­misten
kanssa ja he nauroivat ja hän
- nauiroi. Kaikki öli hitdö lystiä. Nyt
hc saavuttivat tanssikvan. He ostivkt
apuja. Berra käveli
friidun luo ja kumarsi. Ja Sii
nousivat heti lavalle toiste
kanssa. Jonne katseli ympi
k ^ i pitkän vaaleaverikön. j(
vasti oli häntä pari Miotta
Jonne epäröi erisin tuokion,
ten hän käveli tytön luo ja k
i^än.
—- Saar&o luvan? hän sant
hymyillä tytölle kuin filmitäh
^ Hännojautuiljombukeppiij
^ itsensä sangen kokeneeksi
tiksi. Vaidcäverikka hdtti h
vek^Vän katseen.
— Kiitos, miaä en tanssi la
s^Jt3^tö:saiioi;käähtäen selkä
L^xslenl Jonne tunsi kuin
kiehaditiiiäii^^ Hän halusi
töä ^^iääani JHEänhän täyt
.öiri l ja j
^^ÄjpflE&itoi.y Mutu
;iio^t^i riseti. .*'Jos !?nenetät i
äifi^^ii^k^ hana
^ u u d e i t ^ ^ $^n^p^^^
tön liib: tyij^ aiiirasi häntä,
heiiäadvät' lop
- r - M i t a hittoa?
^JGh^ J*B;äloktaVat kyliä 1
iäBUi;-työ^s^i[^ häne
masti. ,
l o i i n . - Jonne tunsi itsensääl
egavämaäm, -Sän yritti py
s ^ a ^ ^ yisiäd, jniitta se kävi
Han^^^^ikkasi -yhtä ja toista'
-pdneen?
Katsokaa ^\^Qiän etieenne
ku-kiukkuinen ääni.
- Jonac yritti seurata «oitoj
^nmtte se ei'tahtonut lainkaai
•^.Tdaän'ette osaa tanssia
.nm.- >
— E d , toistaiseksi, Jonne
; -r-. Parasta että lopetamme
Nii-in, ehkäpä, Jonne
^ i t ä k ä ä n näin pitkäveteisis
leista.
He laskeijtuivat alas laval
katosi iloiseen ihmisjoukkoo
asettui odottamaan toisia,
kohta.
— Tämä ei ollut yhtään ly
sanoi,
ta?*
.He nyökkäsivät ja lähtiv
mään. He ostivat kuumia IT
Erään teltan luona he pysäht
tämään nuolia. Jonnen oli
osua tatduun. Kerran hän osua nuoreen naiseen, joka si
takana — nuoli iskeytyi lat
naisen jalkojen juureen. Ake
Ien ihan taulun keskipisteesa
— Hän on hitonmoinen nu
jä. Sigge sanoi. Hän tuo k
EM:n diilloin tahansa.
^ Silloin hänen täytyy ei
treenata, Berra sanoi, hän on
tin epävarma.
Ake sai tuhkakupin palkli
donnäytfcestään. He jatk(
kaaasa. He kuljeskelivat ;
nauraen ja töytäillen ihmisi
Kello rupesi olevaan jo paljoi
—Tämähän on pirunmoi
sanoi. Meidän pitäisi napata
friiduja.
— Niin juuri. Jonne arv
hienoa.
~ Kai meidän pitää ottaa
siksi, Sigge sanoi.
He menivät alas ranta-ui :^
puun, mitä taskumateissa
Jonnesta tuntui kuin hänen
säilä olisi jokin takonut pci
koko hänen ruumiinsa ja j;i><
tuivat luumilta. Olen varm
Iissä, hän ajaUdi äkkiä ja
kadotti yhteyden ymmärryk:
tunsi vain vastustamatonta h
ja liikkua. Kaikki oli meri
muista ja keinuvaa hiincn
ISSnesiä tuntui kuin hän olisi
m^uca^ltuin keinussa.
—-Xiiuleflpa, että mc pait
Kokeillaanko jotakin^i
h'
I jvr»
XAlIANTAIN.\,.IjOKAiaJUN 30 PiUVÄNTÄ, 1948
^^.i >jni,^fA4>i ^^i^nr/^x-zj