Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 30, 1948

              jrttöni, joka oU nuorin, i j ^'
ä ja alfcöi itkeä nälissään Han
äiönsä kuva. Näin kuiriJi-vaipaansa
suuhunsa ja alfcoj
i. Se koski minuun, en enäan
tunteitani. Sanoin vaimolk
m kesiä enaU nähdä teidän kar
yrvästelin vaimoni, suutelin hp.
JeUäsU puristin vaimoani X
Jten ja lupasin pian palata.
Jöbtuin pimeään yöhön, mur-varastohuoneeseen.
Mmut yi,
teossa. Koetin paeta. Käytin
^inut vangittiin. Kun vaimoni
i kohtaloni, sai hän verensygt.
loli — tu3 kaunis enkelini. Ei
kaan hänen tarvinnut enaaa
— tullakseen siksi, hän oK sfc
iän. Nyt oli asia monin ker-empi
kuin ennen. Minä olir,
i ja ryöväri. Kuulin tuomionk^
aen vanki! SUloin toivoin,etti"
immentyisi, että en enäänmuis-ineisyyttäni,
etten tuntisi tus-
•uutta. Tiesin että en enää
näkisi lapsiani." Näin lausues-
;n poskilihaksensa vavahtelivat
SifeiiinMc;vyöryi kirickaatlyy.
iksen valtaamana kuunteli
iri. Hänenkin syväänpainu-missään
kiilui kyynd. Tiu-apaittensa
raosta mutisi hän:
kirottu järjestelmä teettää en-sen
ja sitten rankaisee. No,
roit elämäsi, niin mmäkin ker­ninäkin
ollut naimisissa, Vai-seikkailija
lapsuudestaan asti.
oli ruumiillistunut kauneus,
ulous, äly, intohimo ja paheet,
ihimonsa oli pohjaton, Ystä-ivät
minua häntä ihailemasta,
vihasivat minua siitä. Minä
tikiseen kasvatukseen ja luulin
änestä kehittää hyvän puoli-a
hänessä oli myös hyveitä,
ä pidin. Pian kuitenkin huo-ttyneeni-
Olin lämmittäjänä
jhtaassa ja minun täytyi tehdä
vuoroja työtä. Varsinkin yö-uomasin
vaimoni käytöksestä,
i bii väärin, vaan en silti voi-,
mänä vmnkexaskcisen
joskus voHUnni kU-Jännittynyt
odotus
asen MyUykylän juhlasta*'
noista yiinakiiman asioista miesten ko-'
Unto
MAAILM.4NHONaAN ALTA!
Torkkelin Saska^ vedätteli morsiamen koontuessa, ja heitä kuunellessa tuntuu,
tanss•i^tt^a^j'a^ Cisotfe^nn jiäö lllkr OeeA Mn LT.yVnyrttiläääänn sc oelkr ää nniiiinnlkcuilmtn Ikronrnvriiscsoao soisivat silloin jo mä>-s^ -
täniän Sauvaa kolmisen päivää lähiky- kitiinun sisuspuhallukset, jotka pullah-
Iissä, jääden itse pajojen riimispuiden duttelevat pintaan soreita ilmanappeja,
äärelle odottelemaan siksi aikaa, kun nä­mä
"susivat" Ij^dän.
Pajoilla olikin näin joulujen alla rat-loisa
kuunndia kengfttä^ien, rekien
missä on päällä sateenkaaren väriä ja
sisässä voiman henkeä.
Ryysyn Lyyti ja Hiiren Varpu käveli­vät
keräämässä villjaa ja vaatetta, aloit-raudoitlajien,
haVukirveiden teettäjien taen aina kylän laidasta ja siirtyen sit-kytönvetelysten
tarinanpitoa, ten kynnys kerrallaan toiseen päähän,
maankyntäjä el öptiköi tiftitään noina
fcynnysaikoina niin palavasfl kuin jou-
Ijipyhiensä viinayasioita—- ei edes re­kensä
k£Q)laitten kestävyyttä, naisel­lensa
ruliaen*-iö^ikuntoa,, he^
tensa riittämistä, poikansa joultiikelkan
mallia, saati Kakokasan kokoa havu-pöikkynsa
äärdK. '
jUikerasti tiKiaalikhi. JdcpdteUaän
Dut hänlä Jfiistaä]^ syyttaa^^^^^ m
ketun viekkaus. • Eräänä aamima, kun
työstä tulin, :teiÄ löydön. Ottaessani
;aämutossuja2u ^vuoteeni alta; tuli sieltä^
käteeni puolinainen konjakkipullo. Xy-
^ vah^c^^qi, naka tämä «m. - Hän
enari ylpeänä kohotti Olkapäitään ja
liuskasi:
"Katso itse, olet kait sen sinne tuo­nut."
"
Sanoin «ttä tiedäthän, etten käytä
väkijuomia. Kun hä» n ^ , ettei mi­kään
«nää auta, sanoi hän sen saaneensa
eräältä naisystävältään, joka oli kylässä
käydessään sen tuonut - r ^ ininuä varten,
kun olin joskus huonovointii^n. Kun
sanoin, että tiedäthän^ ettAi koskaan sit­tenkään
turvaudu väkijuomiin, niin ru^
pesi hän itkemään; sanoi minun olevan
pirullisen kun en häntä uskonut. Ne
olivat vain krokodiilin kyyneleitä. Kui­tenkin
annoin anteeksi, kun hän tees­kennellen
pyysi. Hän oli taiteilija alal­laan.
- '
Elimme edelleenkin yhdessä. Emme
riidelleet. Kuitenkin rakkautemme aina
kylmeni. Minä muutuin kokonaan yö­vuorolle
tehtaan konttoristin toimesta,
joka oli kiintynyt vaimooni. Eräänä il­tana
työhön mennessäni eräs toveri as­tui
rinnalleni, laski kätensä olalleni ja
sanoi .^"Kunnon toveri, olet ollut minun
lapsuuden leikkitoverini ja olen aina pi­tänyt
sinusta niinkuin omasta veljestä­ni,
ja siksi olisi minulla vähän sanotta­vaa.
En olisi sinulle reheilihen, jos en
sitä sanoisi. Mahdollisesti tiedätkin jo
sen, mutta jos et tiedä niin en salli, että
sinua niin törkeästi petetään. Jos annat
itseäsi tietoisesti pettää, se on eri asia,
tautta tiedätkö, että vainK)si pettää si­nua?
Siellä on joka yö tavallisesti yö­vieraita
ja vasta päiväntulleh lähtevät
pois."
"Olen kiitollinen, että olet rehellinen
ystäväni, -Ole vamia että suhtaudun
asiaan miehen tavalla", sahoin, ja menin
työhön. Enkä ihnais$ut aamulla vai­molleni
mitään, olin vain rauhallinen. H-J^
Ia työhön mennessä panin vara-avai­let
taskuuni ja sc^ivaan aikaan yöllä
tulm kotiin. Ulkona oli auto. Avashi
jiiljaa oven, hiivin makuuhuoneeseen,
Jonka ovi oli auki ja käänsin valon. He
olivat nukahtaheet. lyhjiä pulloja oli
tarjottimella ja kaksi juomalasia. Nau­tinnosta
herpaantuneena nukkuivat he
raskaasti. Raivostuneena vedin aseeni,
[^täsm ja tyhjensin pyssypi heihin,
jotka syleilyssä nukkuivat.-^n ehtinyt
pakoon, enkä yrittänytkään. Minut
);^giltlin. Uskoin itselläni olevan kyl­iksi
todistuskappaleita, mutta minusta
tuli kaksoismurhaaja."
Sunä oH hänen tarinansa. Nyt ei au-f>
öko enää valaise heidän elämäänsä.
'.\inoastaan kalmiston karttaan mcr-nicidän
hautamme. SUnä mci-
^muistomme*', liusm' No. 3333 F
^^uneella äiiacflÄ; -
Kun heidän lähestymisensä nähtiin
tupien ikkunoista, huudahteltim:
Sudet tulevat!
Heille annettiinkin auliisti pyytä*
määntsä, sillä joka talostahan lähti ai-
.kaosan susijcäta liikkeelle. He saivat
myös eräältä myllytuvah karäjiUä olleel­ta
isännältä ripun kaitoja katajalautoja;
tämä sanoi antaessaan:
— Näistä tulee hyvä vesikappa. iK-täähaii
kaivo-avioon olla koukkain!
Mutta tästä susijat^ivät pahasti pu­nehtuneet.
Varpu ^ n heilahdutti sau-
Ih^ tunkionaaa SjiäcaJlalcin öti luota­via
asi<uta.
VANH.\N TUTTJN NIMIPÄIVÄ-
MYLLYTYKSET
'V., • •
Yhä useampi kylänmies oli käynyt e-mäntän^
kehoitukses^a:mairittelemassa
Määttäsen Juonesta j^atukseen, sillä
hää^nemiset lisäsivät joulupaistamisia
eikä tähän oltu varauduttu. Kun lisäk­si
Torkkelin Jercnoakin saapui valitta­maan
jäuhojensa hupenemista viinan-
. keittoon, otti Juones punervakantisen
almanakkansa seka alkoi sdailla ^tä
kankein ja krkeen^rnem sonnin. '
.-^iNo,;kateotaan.kansiMrjasta! Mit-käläin
pSivät s^tuisivat? Kaks! niitä
riittää, vä^ Abra­ham
ja isa^ peräjäl­keen.-
nousiiyiik^ ja perjan­taina.
Mitä^i)[;Jos tei^m^ jau-h^^
i^|ttuyiksijyan^ ^iSitun •— Ai^ram
3av)Ksen '^^aaoj^^i^yneen penkan­sa
iisakm'fainrti^k Niin teenune-iinl
1 » I p S d i ^ i ^ juuri viikko
^tflJljcHuduuii ja^^^^^^
Kun ajat kotisi; fauuteii tieto vastaan-tulijofflesi.
-
Vanha; T«ttu, sa^iui hämärissä tu-vaansa
leikiHisen tonivasti ikäänkumi. paa^-^j^iÄiaan k^ juhla
uhaten, että odotahan, ukonryntty, vas­talahjaasi
häissä! ,
Näin jatkui matka talosta
Idille tarjottiin teetä ja sanottiin:
— Laittakaa jano Jaariiaan,
nenävilu Neuvolaan!
Toisinaan kysyttiin vanhaa kylänta-paa
noudattaen:
•— Mistä sudet kynnehtivät?
Tähän he vastasivat:
— MaaHmanhongan aita!
Susi joiden ympärille kerääntyi tietys­ti
aina tupien koko vaimoväki utele­maan,
naidaanko morsian v^n pellon yli
naapuriin, josta pääsee emonsa luokse
huokailemaan, vai viedäänkö ihan Inke­riin
asti? Penkkiämmät taas voivotte­livat
tapansa mukaan tyttöihmisten koh­taloa,
joka ei katso, ovatko ^pelassa ol­kiset,
tuohiset vai päreiset katot sekä
päivittelivät:
^'— Xamala hevosen kauppa, kama­lampi
naimiskauppa . . ."
Susi-öiden lähdettyä saamisineen tu­vasta
vaimoväki työnsi aina otsansa lä­hekkäin,
ja vain Herra tiesi, mitä siinä
sopoteltiin — ehkäpä arvosteltiin mor­siamen
kuvetta, miten on jaksava kan­taa
yhtä aikaa saavin ja lapsen.
Kun nämä kylien nuohoojat palasivat
antikuorman pehmeällä hartialla takai­sin
Liikolaan, täyttyivät \jkkunat kylä-kadun
kahdeij puolen uteliaista kasvois­ta;
näkyi käsien vilkuttelua sekä viit­tauksia,
jotta odottakaahan, juoksem­me
kyselemään. Mutta he jatkoivat
tekoarvokkaina matkaansa Penulaan,
Saman viikon perjantaina Saska ja
Lyyti kävivät panettamassa itsensä
kirkkokuulutukselle, mutfäT^kyläkuulu-tus
oli jo ehtinyt tapahtua kautta laajan
läänin. Heidän ylitseen luettiin monen­laisia
lukuja, kun jaloilleen käärittiin
uunilla lämmitetty välly ja niistä riitti
rivejä yksinpä paleleville varpaillekhi.
Palattuaan iltahämärissä kirkolta
Lyyti ja Saska erosivat tärkeinä ja ko­ko
kylän katseiden sekä odotusten pai­non
tuntevina omiin touhuihinsa, joita
varsinkin Lyytillä riitti häihin asti.
Hänen oli pidettävä omien varustau-tumisiensa
ohessa kehruun ja täkinteon
talkoita sekä hääväelle tarkoitettujen
vastalahjojen tekiäisiä, joissa samalla
kylän naisväen yhteinen kätkökieli suik-ki
ja puikki nopeammin kuin kärkielevä
neula sekä hurisi /a surisi rukinkehän
kicppuna. jollaisesta ci yksityistä värt­tinää
eroita.
Saskan taas oli tapettava lehmäii se­kä
lammasta, ja tuore teurastuksen haju
viipyi väkevänä Torkkelin katoksessa
pitkän aikaa, saunakodan lähiympäris­tön
lemahdellessa saippuapadan äitelää
tihkua, OJi varustettava myös aallot-tain
viinaa ja olutta, suoritettava kau­punkiajoja,
korjadtava penkkejä —
WtQQksa.i Juonessanö^
•"--.IPaaBiBm ja lö3^tyn
jMMkansä myU3riiklvet
Jyrisemään j a n o u s e -
~\^^^onip|^aiksi japerjan^ sekä
valiyöksL',. SSttensaafkin lähtea pyhien
pitoon. .
Vanlian Taitun rypyt suorastaan hy-räiHvat
hymyään, kun han riisui n&ka-sensa
• jä^ reuäiikansa. kiukaalle seka jäi
midihySissaän karsuttelemaan hi^ty-nyttä
päänalikaansa.. .
—^ Vai valkeat lumipäivät minulle tu­levatkin!
Jaiihoöiiitkutiista sormihan-keloissa
onkin jo ollut ikävä. Mutta
millainenhan lienee keisarinpojan ninii-päivä?
'on!
Vanha Tuttu myhähteli itsekseen lä*
hestyvälle tnahdoUisuudelleen, misää oli
saava yöjauhatuksen aikana kertailla
kivien pehmeässä jyrinässä Taivaan
Myllyn asioita, ehkä keksiä uusiakin.
Niitä ei olisi nyt liikaa, kun vunukkan-sa
pienet, kirkkaat silmät katsoa tirraisi-yat
vastapäätä ja korvat höröttäisivät
herkkuna kuin kaukaisen kellon kuunte-lijaHa.
Aapraminpäivän aamu oli tuulinen,
kun miehet lähtMt myllyUe Hiihiher-ra
mukanaan. Hienoinen vilun siime
kohosi ihoon.
Sauhu lensi tupien katoilta lyhyinä
kiepahduksina, jotka wjääntyivät ai^
mun kylniän aurii&orovion loimotuk*
sessa punertaviksi. •
Vanha tuttukin ssu vajavaiseen kat­seeseensa
nuo soreat sauhut jä huudah­ti:
— Onhan, niinkuin enkdift liinat lie-
. hahtelisivat!
Jäästä riisuttu myllynratas lähti vH-kevästi
kiertoonsa, sillä hyinen ^ i oli
raskasta ja vyörähdyttävää.
Miehiä oli päivän mittaan kertynyt
melkoisesti myll3rtupaan eikä ketiellä-kään
tuntumit olevan.kiirettä kotiina^,
oltiin; tultu lisäksi kelkkaneiivoin; joten
hevosistakaan ei öUut huolta.
Sytytettyään myllytuvan lyhdyn ly­hyen
hämärikönpidon jälkeen Juones
heittäytyi heinärekeensä, jonka pehmus
oU päivällä vaihdeUu. Se tuoksui taas
voimakkaasti nurmikukalta ja vurkisti
ajatusta. Mistähän nyt tarinoitaisiin?
Hän pyörähdytti aluksi atvoituksbn ja
kysyi:
— Kivenkolo lunta tuiskii,
vuori itse ympär hubkiil Mikä tämä
on?
— Kysy lapsilta tai Hiihiherralta!
Ellei jumalanviljan jauhaja arvoitusta
i i -
Saadaksenne hyvän paikan laivassa tebkU palkkatllauksenne heti.
Halutcssanne taricempla tietoja kalkista matkaa koskevista asioista
kääntykää palkalllsaslamlebenxme puoleen.
SWEDISH AMERICAN LINE
600 Vtxtchmimr SL. W« Montr«al X Qo*.
L A U A N T ^ A , U)KAIJUUN 30 PAIV;5NÄ, 1948 SIVU 9