Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 19, 1938

              Sivu 10 LAUANTAINA, HELMIKUUN 19 PÄIVÄNÄ 193!
ZMIE GREY
Niin kauan kuin Sininen Tähti oli
näkyvissä tiesi hän varmasti suun­nan,
mutta sitten kun se katosi; oli
hän kuin eksyksissä. BoUyn kulku
tuntui niin mutkittelevalta kuin vuor­ten
särmäinen harjanne.. Se kiipesi
suoraan pienille töyryijle, laskeutui
niiltä suorassa kulmassa", kääntyi jyr­kästi
tuulisiin kuiluihin, kulki kierto-tdtä,
käveli ristin, rasdnlattialta^^^^^^^^^^^ ja siirtämättä
näyttävien tasankojen poikki ^^^^^ klveäkään laskeutui Hare rinnettä,
kummmkm vihdoin, kuten Karesta katsettaan
hän .oli tehnyt vääryyttä? Oliko ^
nen käytök^nsä suurinta
näytti, takaisin tielle. Mustat vuo­ret
etäytyivät kauemmaksi hiekka-aalloista,
tähdet muuttivat paikko­jansa
kulkien ympäri sinisellä tai­vaalla
ja ne muutamaty^ jotka hän
tunsi, katosivat lopulta taivaanran­nan
taakse. Bolly ei hiljentänyt
vauhtiaan hetkeksikään, se oli kuin
kotiinpäin pyrkivä hevonen, joka vä­littämättä
suunnasta, se kun oli var­ma
siitä, oli innokas lopettamaan
matkan, koska siitä enää oli vain vä­hän
jäljellä. Hare ilostui, hämmäs­tymättä
kumminkaan, kun tamma
korskui laskiessaan teräskenkäiset
kavionsa ensimmäisille aavikon pääs­sä
oleville kiville. Hän h3rmyili pin-goitetuin
huulin ratsastaessaan erääri
tuntemansa kallion varjoon. Bolly oli
kulkenut tuon hiekkatöyryjä ja mu­talätäköltä
sisältävän petollisen kais­taleen
poikki sen toisella puolella
olevalle tielle.
Vuorten juurella sijaitseva, tuulen
rapauttamia kallionlohkareitä täynnä
oleva tasanko, erämaan harjanteet,
peninkulmien pituinen hidas noiisu
jakajalle ja asteettainen laskeutu­minen
seetrimetsikköön, näiden hä­nen
matkansa osain kulkeminen vei
häneltä koko yön ja loppui vasta sit­ten
kun idän harmaa taivaanranta
alkoi kirkastua. Saavuttuaan noin
peninkulman päähän Hopeakulhosta,
laskeutui hän satulasta ja sitoi täy­tetyt
töppöset Bollyn kavioihin. Teh­tyään
siten hevosensa kulun äänettö­mäksi,
ratsasti hän vielä noin pari­sataa
metriä etemmäksi, poiketen
sitten oikealle seetrimetsikköön. Hän
talutti Bollya varovaisesti liikahdut-tamatta
kiveäkään ja risahduttamätta
oksaakaan, pysähtyen aina jonkun
askeleen käveltyään kuuntelemaan.
Mutta hän ei kuullut muuta ääntä
kuin tuulen huminan seetreissä. Äk­kiä
säpsähti hän nähdessään hiilty­vän
nuotion hehkuvat jäännökset.
Silloin muuttuivat > hänen liikkeensä
niin varovaisiksi ja hiljaisiasi kuin
vakoilevan intiaanin. Aurinko rupesi
iiäkymään punaisen vuoren harjan-ja
jännittäen
korviaan sitä enemmän kuta lähem­mäksi
hän tuli. Pian kätki kum^
minkin alempi harmaa kiyiyalli rin­teen
juurella olevan Seetrimetsikön
näkyvistä. Hare lepäsi ja kuunteli.
Sitten hän suuntasi kulkunsa viimei­sen
viettävän maakaistaleen poikki
penkereelle, jolta voi katsella laak­soon.
J3n:känne oli aukeata, irtonai­sia
kiviä ja kuivuneita seetrin oksia
täynnä olevaa rinnettä, jonka poikki
oli hyvitt vaikea kulkea äänettömästi.
Valiten kumminkin huolellisesti pai­kat,
joihin hän sijoitti jalkansa, eteni
hän niin hiljaa, että kulku tyydytti
hänenkin tarkkaavaisia korviaan.
Kun pitkä, harmaa kivivalli alkoi
kiertyä ympyrän muotoiseksi hänen
alaspäin suunnatun katseensa edes­sä,,
laskeutui hän maahan pitkäkseen,
vapisten koko ruumiiltaan.
Kallion laidalla oli tiheä pensas,
jonka hän voi saavuttaa kolmella
askeleella ja sitten huomaamatta kat­sella
sen suojasta leiriin. ^
. Pieni savupatsas kohosi hitaasti
taivaalle muodostaen solakan sinisen
pilarin. Hänen korviinsa kantautui
hiljaisia keskustelevien miesten ää­niä,
iloista vihellystä ja h3rräilyä.
Kysyessään itseltään, mitä hänen olisi
tehtävä, sykkivät suonet hänen ohi­moillaan
ja suuta kuivasi. Mutta
vastaus tuli heti, ikäänkuin se olisi
ollut valmiina hänen tietoisen aja­tuksensa
takana. "Odotan, kunnes
Holderness tulee näkyviin ja hyppään
sitten huudahtaen seisoalleni, että hän
ennättää huomata minut ja vetäistä
pistoolinsa esille. Sitten ammun hä­net
yksinkertaisesti."
Hän liukui pensaan suojaan, päästi
sitten syvän huokauksen, joka t3ryn-nytti
hänet, ja kurkisti kallion yli.
Ensin tuli näkyviin karkeasti raken­nettu
maja ja sen takana oleva aitaus,
jossa oli paljon pitkäkarvaisia naus-tangeja
ja eräs suuri harmaa hevo­nen;
Hän säpsähti kovasti^, Ikään­kuin
unessa näki hän kiiltävän kau­lan
jalomuotoisen kaaren }a hopean-teen
takaa, kun hän saapui lähteen- värisen,, harjan miellyttävän heilu-toisella
puolella olevalle tielle.
Kuljettuaan laakson laitaa sen
muodostaman mutkan toiselle puolelle
talutti hän Bollyn metsäiselle rin­teelle
erääseen haapoja kasvavaan
tiheikköön. Se ympäröi muuatta jmi-pyrän
muotoista nurmikkoa. Hän
misen. •
"Hopeaharja...! Jumalani!" huu­dahti
hän hiljaa. "He ovat sittenkin
Saaneet sen kiinni!"
Hän liukui selälleen kalliolle maa­ten
siinä ja puristaen lujasti pyssy-ään
huomionsa järkyttämänä ja
«1
taivutti notkeat puut sivulle aukaisten koettaen tajuta sen merkityksen,
tien Bollylle, jonka hän jätti sinne
laitumelle. Otettuaan luodikon ko­telosta
ja varmistuttuaan, ettei he­vosta
voitu huomata laaksosta, läksi
hän kiipeämään suoraan rinteelle.
Koska hän tunsi jokaisen jalan
matkasta, voi hän kiivetä nopeasti,
kunnes saapui harjannetta pitkin kul­kevalle
tielle. Sitten läksi hän las­keutumaan
rinnettä seetrien suojas­sa,
päästen vihdoin kohtaan, joka oli
juiSri heidän entisen, kalliolla olleen
leirinsä yläpiiolella. Holdernessin
uusi karjamaja oli aivan tuon kal­lion
juurella. Hän hiipi alemmaksi
puulta puulle ja pensaikosta pensaik-
•koon. Veripunainen aurinko nousi
kirkkaana punaisen vuoren takaa,
laaksoon laskeutunut pehmeä sumu
alkoi hehkua j a Uikkua, ja karja ru­pesi
lähestyirään lähdettä. Risah-
'Hopeaharja.. .1 He ovat saaneet
sen kiuini!" toisti hän yhtämittaa,
kunnes tuskallinen ^ jrmmärtämmen
pani hänet kuiskaamaan: "Mescal,
Mescal!"
Hän kääntyi suulleen, voimatta
katsella sinistyi taivasta, jäykist3niein
ruumiin kuin jännityksestä lauennut
köysi ja kynsinj jotka uursivat koloja
p)resyn'perään. Vihdoin suli tuo
jäykkyys nyyhk5rtyksiksi, jotka va­pisuttivat
häntä päästä jalkoihin asti.
Sitten nousi hän istualleen kalpeana
ja hurjin katsein. ;
Hiekka-aavikon läntisessä päässä
odottavat rosvot olivat varmaankin
ottaneet Hopeäharjan kiinni. Mescal
oli joutunut Snap Naabin käsiin.
Mutta Mescal oli varmaankin vielä
hengis^ ja Snap oli siellä, tullakseen
tapetuksi; hänen hillitsemättömän
julmuutensa viimeinen päivä oli koit­tanut,
sen sanoi Harelle jokii sisäiheh
tunne. Hänen järkkymätön tarkoi­tuksensa
tappaa Holderness ja kiih-keytensä
maksaa velkansa August
Naabille eivät olleet mitään verrat­tuina
tähän hänen uuteen päätök­seensä.
Äkkiä tunsi hän olevansa
Vapaa ja voimakas kuin vanginvar-tijainsa
käsistä pakoon päässyt ke-syttämätön
leijona.
Hän kurkisti jälleen kallion yli
pensaan suojasta. Maja suljettuine
ovineen ei ollut parinkaansadan as­keleen
päässä hänen piilopaikastaan,
Muuan rosvo lauloi kumartuessaan
tulen yli ja kootessaan tulisia hiiliä
patojen ympärille, muutamat ma­kailivat
eräällä rahilla odotellen aa­miaista
ja toiset heräilivät juuri, i l ­mestyen
näkyviin makuuhiiopiensa
alta haukotellen ja vetäen saappaita
jalkoihinsa voidakseen mennä läh­teelle.
Viimeiseksi nousi Snap Naab,
joka oli nukkunut pää majan kyn­nyksellä.
Selvästi oU Snap vangin­nut
Mescalin majaan, jonne ei ku­kaan
päässyt astumatta hänen pääl­leen.
Holdernessin rosvojen päällys­mies
oli maanhiit pari pistoolia vyös-
^ sään ja saappaat jaloissa. Hare huo­masi
nuo seikat julmin tyytyväisyyk­sin.
Nyt tuli Holdernesskin majan
nurkan takaa loistavin kasvoin ja
kullanpunaisin, kammatuin parroin.
Katsellessaan rosvojen aamiaisen
syöntiä kuiili Hare silloin tällöin
jonkun hiljaa lausutun sanan, kiin­nittäen
samalla huomionsa heidän
huolettomaan ja pelottomaan esiin­tymiseensä.
Snap Naab ammensi ruo­kaa
lautaselle ja kaasi kupillisen kah­via
vieden ne niajaan, jonka oven
hän jälleen lukitsi tultuaan pihalle.
Aamiaisen jälkeen alkoivat useim­mat
rosvot tehdä tavallisia töitään.
Hare vahti heitä kuin ilves hirveä.
Toisten valmistaessa esineitä kuor­mitusta
varten niin laiskasti, että se
oli melkein kuin joutenoloa, meni­vät
toiset aitaukseen. Holderness
pyöräytti savukkeen ja nojautui tulta
kohti ottaakseen siitä pala,van tikun.
Snap Naab käveli edestakaisin sul­jetun
majan oven edustalla. Hän
yksinään koko tuosta suuresta rosvo­joukosta
näytti olevan levoton ja
katsoi useammasti kuin kerran jaka­jan'
yli hänen isänsä keitaaseen joh­tavalle
«.tielle. Holdemess_katsoi taa­sen
oidottavasti toiselle suunnalle,
Lorisevalle lähteelle päin. Kerran
sanoikin hän jo kirkkain äänin:
"Sanon sinulle, Naab, ettei meillä
ole kiirettä. Lähdemme matkalle
vasta huomenna."
Tuhannet ajatukset, jotka muo­dostivat
lukemattoman joukon ky­symyksiä
ja vastauksia, pyörivät
Hären mielessä. Miksi katseli Snap
niin levottomasti keitaaseen johtaval­le
tielle? Ei suinkaan senvuoksi, et­tä
hän pelkäsi isäänsä ja veljiään,
vaan siksi, että heidän mukanaan
saattaisi tulla navajo-intiaanejakin.
Miksi ei Holderness kiiruhtanut läh­töään
Hopeakulholta? Miksi hän
viivytteli lähteellä, sillä jos hän odot­ti
paimenia saapuviksi kartanostaan,
olisi hän voinut mennä niitä vas­taan,
säästänjrt siten huomattavasti
aikaa ja pidentänyt M^Uimatkaa it­sensä
ja niiden miesten Akilla, joille
muutta vaiko perinpohjin harkittua
viekkautta ? Holderness ja hänoi
rosvonsa, lukuunottamatta syn^^
Snapia, olivat sokeat jakajan takaa
• uhkaavalle vaaralle. Milloinkahai
August Naab, lähtee White Sageen?
Lähteeköhän hän yksinään?, Mutia
lähteköönpä hän sitten joko yksinääiii
tahi kovasti ratsastavien navajoiden^
seurassa, saapuu hän vkumminkiii{
liian myöhään. Holdernessin henii
ei ollut enää senkään arvoinen kuin
hänen huolettoniasti savukkeestaaa
karistelema tuhka. ;;f Snap Naabk
synkkyys ja hänen pitkät askeleensa
hermostuneiden käsien alituisesti lä,
hetessä pistoolien periä ilmaisivat ha.
nen erämaan vaistojensa terävyyden.
Hänelle oli aurinko noussut puna^
senä punaisen vuoren takaa. OHko
hän raiskannut Mescalin? Miksihaj
piti majan ovea lukittuna ja vahti
sitä niin huolellisesti?
Haren vahtiessa ja ajatellessa kului-vat
tunnit. Holderness Vetelehti 1
heisyydessä ja Snap vahti vaitioilen
Rosvot tupakoivat, nukkuivat ja kä­velivät
sinne tänne, ilta hämärtyi ja |
kallioiden varjo kietoi jo majankis
verhoonsa. Haresta oli päivä tut
tunut niin lyhyeltä, että hän
mästyi huomattuaan auringon jo k J ; |
. keutuneen^ Cocoriinan taakse.
August Naab oli poistunut keitaaftj
päivän koittaessa, oli hän jo vaimli
lähellä jakajaa, ellei myrsky
hidastuttanut hänen kulkuaan hiä-ka-
aavikolla. - Hare odotti jö
ilmestymistä harjanteelle ja
navajojen syöksymistä kivistä rinnet­tä
alas seetrimetsikköön liehtivin
hentöyhdöin ja tummien mustangia
kylkien kimallellessa punaisessa va­lossa.
"Jos he tulevat", kuiskasi hai^
"ammun Holdernessin jä jokaisai
muun miehen, joka koettaa avali
tuon majan ovea."
Näin hän odotti jännitetyllä val[^
paudella katseen siirtyessä jäkajai
aaltomaiselta harjanteelta leiriin jj
taas takaisin. Kauempana laakso»3
oli vielä valoisaa, mutta kalIioi(iei
juurilla oli jo hämärä. Koko paivai
oli Hare jännittänyt korviaan kuun­nellessa
rosvojen keskustelua ja 4
juolahti hänen mieleensä, että jos
hän laskeutuu vallissa olevasta hal­keamasta
penkereelle, jonne Dave ji
George olivat aina kätkeytyneet d
tiakseen lähdettä, pääsee hän jui
Mrin kohdalle. Laskeutuminoi
kyllä, yaaräilirien, mutta koska
ei muuten voinut pitää silmällä-oa
jan ovea pimeän tultua, päätti
yrittää. Hetkikin oH Suotuisa, siE
rosvot olivat syventyneet honuniinsä-'
muotamat valmistivat päivällistä,
set käärivät makuuhuopiaan aukij
muutamat kävelivät aitauksen jalat
teen väliä, Hare peräytyi muutafflS
•metrejä kalliota pitkin, kunnes]
halkeamaan, jonka hän muisti 1^
peaksi ja luisuksi. Laske
liittyi pari vaaraa: ote voi pettää?
irtonaiset kivet voivat lähteä vyoif
mään. Katse kohdistettuna.
liukui hän vitkalleen rinnettä a»^
kiemurreUen kuin käärme, > sä^|
vuttuaan ruohoiselle penkereeHe
kasi hän liikkumatta. Alhaalta ^
luvat iloiset äänet ja nauni tyj^j
nyttivät hänet. Häntä ei oltu * J
mattu. Hänen uusi asemansa oli
hyvin edullinen, että hän sieUa j
\^ivatta katseUa ja kuunnella^PI
senkin vuoksi, että hän tarpeen wi
tiessä voi ä^ettömästi paeta] "
pitkin seetrimetsikköön.
eteenpäin saapui hän lopulta
reen pensaiseUe reunalle.
(Jatkuu)
ti
= (
«Ui
pci-
•.dii
lo
ka
ei
mi
tä,
lut
mi-
,,ai\
tai
ka
rai
tl2