1957-09-07-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ja nopeat laja
unen rautafie -g
' >^niistimut SBO:
pn c
btin.
cii suolainen merivesi tuhonnut
laillaan y.
3en rämisevät rat.'j
i; pitkin talobohiJJ
:
^een tömisivät kö. 1
ipsenaskeleet por;4
Sitten temmattiin' I
1 huoneeseen, joa- I
J^ö-peilin edes^ I
Jään, pienen, bi. f
Henriikka-neidin
i kotiompeiijattj. j
äuhoineen hänen . |
-kiharatukkaista;!
i toisiaan;tönien;J
ilemniat pikkuvel. „
z huusivat kUpaa.
• V ulkomaalai- '
s t a t u , . .
Floran nupretja-heleänpmiaisiksi,
J
'alan kirjekuoren
Andersilta, hää
eh, sen: läpiluet-i
mielenliikutuk-uisa.
kaan onnellinen,
miyillen kauniil.
ikuvalleen.
iti rakastankaan
sitten, kietoen
irtensa vanhan
lan niin rajusti,
iitukehtuvansa.
mani! Yhä läjämme
. . . %
llinen olenkaan,
Henriikka vai-loralle
vastaan*
n iloiseksi tuon
tän ^ina Floraa
iloisuutta kat-;
3stä niin ääret-.
1 tuntenut tä»
i lähtien. :
iikka-neiti kau- .
samettiieningin
öräh kadottua
kumartui kär-lattialta
niitä
; siihen Floran
niin kiivaasti
et.- - --i.^^-^
Flora-nö^tni?'.
51. — :
irihänsaitif' i
iotä'VJvaptSa5"v:
it MfiUe k(K:-3^
i lahden kai-*"
lla.'^^ "-zi
tä juuri kap^U
aivan miehfe-S
a hukkui.
jättiläisaaltor
•äksi kastel^:\
inen auttaö-;;
asäan kääri-il
);un laivaa myöhemmin yritettiin
öittaa karilta, olivat aallotr^senkin jo
jioittaneet.
iKaroittain purjeensiekaleita ja muulia
. ksinäisiä laudankappaleita kul-itivst
aallot kohti rannikkoa,
blutta olihan laivanvarustaja Randel-
L töki vielä maatilansa jälellä. Sinne
Itävtyi hän perheensä keskuuteen van-luden
lepoon, maataan kaikessa rau-tsa
viljelemään.
'Mutta Flora ei käyttänyt kaunista
erikoista rintaneulaansa moniin vuo-
[Hän tunsi melkein vihaavansa sen
likkaa riakemistäkinj %aivän^^: olisi
Ilut yksin sen syytä Andersia kohdan-onnettomuus.
'
I Koskaan hän ei voisi voittaa enää sen
Lottamaa suurta suriia ja järkytystä.
Flora-mampseli ei mennyt koskaan
isnn. .. : •.
Hän jäi vanhempiensa kuoltuakin
Isumaan yhä edielleenkin vanhaan koti-iloonsa,
jonka hoidon Henrik-veH,
Sandellien pojista vanhempi o l i ottanut
lukuiseksi tultuaan haltuunsa. Nuorempi
Allan, jatkoi ylioppilaaksi tultuaan
ipintojaan Turun yliopistossa. Hän ai-loi
lukea papiksi.
I Koskaan ei Flora voinut unohtaa
luoruutensa suurta onnettomuutta eikä
lakkauttaan kapteeni Anders HeUma-liin.
Ja vuosien kuluessa alkoivat kyläläiset
Flora-mampselista puhuessaan kuis-lailla,
että tämä alkoi vanhetessaan
|nuiittua yhä kummallisemmaksi . . .
I • • II-:
\ Kaiken ylläolevan kertoi Henrik-her-ran
poika Jori 'Randell \iseita vuosia
^yöhemmiri morsiamelleen Jaana Lehtiselle,
heidän istuessaan kahden "Hö-
[\in" suuren salip^ nurkassa.
Kaikki oli johtunut siitä, että Jorin
isän sisar, tätf-Flora, oli kadottanut
luniin rintaneulansa, jota hän nykyisin
aina kantoi vanhakuosisessa, korkealla
kauluksella ja puhvihihoilla varustetussa
leningissään. Onneksi oli
Jaana K^-tänyt sen^saliii lattialta, en-nenkum
kukaan oli ehtmyt tallata sea
murskaksi ohikulkiessaan.
Säpsähtäen heräsi Jaana äkkiä todellisuuteen
Jorin hiljaiseen naurahdukseen.
Hetkisen täytyi hänen tuijottaa
ympärilleen todetakseen missä oli. Niin
kokonaan hän oU sjrventynyt äsken Jorin
matalan ja mukaansateniiiaavan äänen
loihtimaan lumoukseeni Kesti kauan,
ennenkmn hän jaksoi tajuta, että
hänen yläpuolellaan kaartuvat, vihreät
ja suuret lehdet, kuuluivat A^ain tavalliselle
huone-palmulle, joka jalustallaan,
ikkunan luona, levitti oksiaan sen punaisen
plyy^ohvan ylitse, jonka nurkassa
hän Jorin rinnalla istui.
~ Sen päivän jälkeen, jolloin sai tiedon
sulhasensa kuolemasta, ei Flora-täti
ole tullut koskaan entiselleen, kuiili
hän Jorm sanovan. Vuosikausia hän oh
asiunut täällä vanhassa kartanossa, samassa
huöneieäsai kuiri tjrttönäkin ja yhä
odottaa hän turhaain Andersiaam palaavaksi.
Tämän kuoleman hän on jo
unohtanut kokonaan. Eikä hän tiedä
olevansa vanha. Yhä ^ J i t ä ä hän itseään
\äelä nuorella tyttönä, jonka häät oVat
aivan kohta . . .
— Flora-täti parka, sanoi Jaana säälien.
Hän oli airia turiteuut kummallista
kiintymystä Jorin pientä, valkotukkais -
ta ja herttaista tätiä Kohtaan, josta
kaikki puhuivat hienoisella säälinsekai-sellä
hyTnyllä.
. Totta oli, että Flora-täti oU omituinen..!
• ^
Hän kertoi jokaiselle, joka vain, py-sähtj,-
i häntä hetkiseksikin kuuntelemaan
rakkaasta Andersistaan, joka
pian, jdvan lähipäivinä palaisi pitkältä
merimatkaltaan. Ja kohta sen jälkeen
vietettäisiin heidän häänsä.
Kerran yllätti Jaana, tullessaan odottamatta
vanhan neidin huoneeseen, tämän
. koettelemassa, vanhan, korkean
heinäpeilin edessäjXJllan, Jorin nuoren
sisaren kesäistä ja valkoista Organdile-ninkiä
ylleen.
— Rakas Henriikka-neiti, hän oli
kuullut ihmeekseen Flora-tädin sanovan,
tuijottaen häntä suoraan silmiin.
— Pian on Andei» luonani jälleen
. . - Sanohan, luuleÖio, että olen hänenkin
mielestään bleva kaunis tässä
ihanassa ja lumenvalkoisessa morsiusle-ningissani?
— Tietystikin, kiirehti Jaana ^makuuttamaan,
säälinkyyneleet silmissään k i mallellen.
— piet niin ^loinen, rakas
täti-Flora, Ja minä pidän sinusta niin
äärettömän paljon V /
Sitten oli Flora-neiti aivankuin he-
•.-.rännyt.:-'-
— Kas, Jaanahan se bnkin, hän oli
sanonut hitaasti, ikäänkuin koettaen
vaivoin palauttaa jotakin mieleenpä. —
En kuullut lainkaan sinun huötieeseen
tuloasi. Oletko ollut täällä jo kauankin?
Mitä minun pitikään juuri sanoa?
Kuinka hassua! Of en unohtanut sen
kokonaan . . . -
—^Minäkin pidän sinusta, Jaaha, hän
tunnusti sitten, hieman hämillään naurahtaen.
— Sinun silmäsi ovat niin ismi-set
ja h y v ä t . . . , Kertoisin mieleläni sinulle
Andersista . . . Olen niin yksin
nyt, kun hänkin Ön po:ssa . . .
Mielellään Jaana: tunsikin viihtyvänsä
Flora-neidin pienessä jä kodikkaassa
huoneessa.
Se erosi niin kokoiiaan kartanon
muista, suurista ja jä.ykän koleahkosti
kalustetuista huoneista. Oli, kuin olisi
tullut kokonaan toiseen, ystävällisem-pään
ja jollakin tavoin tutumpaan ja
läheisempääukin maailmaan heti, sen
ovesta sisälle astuessa.
Sielläkin olivat huonekalut niin naurettavan
vanhanmallisia, miitta s'roja ja
pehmeitä, punakukallisine päällystei-neen,
hauskat, värikkäät silkki tupsut
koristaen nojatuoleissa käsinojan reunaa.'
^Vanhan ja hienon mahonkipianon
päällä oli aina, keskitalvellakin, värikkäitä
kukkia, joita Florä-neitr niin suuresti
rakasti. Ja nurkassa olevan, pienen
kirjoituspöydän päällä," jota peittävän
kellertävän silkkil;inan Flora-neiti
oli muinoin itse kultakutrisena ja hoik-kavartaloisena
neitona vielä ollessaan
kirjaillut, — oh hamnäisen kaunis ja
koristeellinen, kultajalkainen ja yihrea-kuupainen
pöytälamppu.
Siihen sytytti Flora-neiti mna itsepäisesti
illan tullen tulen, vaikka ha*
nenkin huoneessaan, niinkuin kartinon
kaik'ssa muissakin huoneissa, oli fo
\nios.kau$ia ollut uudenaikainen sähkö-valaistus.
Vain tässä pienessä, pehmeävaloises-sa
jä hieman aina lavendelinlehdille
tuoksuvassa huoneessa, jossa tasaisesti
palax^a öljylamppu levitti rau|io!ttavaa
valoaan vain keskilattialle, jätiäen huoneen
nurkat epämääräisen hämäriksi,
tunsi Jaana edes hetkiseksi \»apautuvan.
Sa tuosta omituisesta, ahdistavasta ja.
pelonsekaisesta tunteesta, joka hänet
valtasi suna tähän vanhaan ja sidaperit»
seen kartanoo htullessaan.
Ja joskus tuli hänen mieleensä, oliko»
hän sittenkään tehnyt oikein Jorin ko •
sintaan suostuessaan? Oliko hän sittenkään
sopiva Jorin vaimoksi ja tämäii
suuren maakartanon elämään? Aivan
toisenlaisissa olosuhteissahan hän oli
lapsuutensa värhaisinunat vuodet xiet-tän;
t ja köyhyyttä ja pelkkää puutetta
vastaan koko nuoruutensa ajan taistellut.
Ja mikä häh nyt oli, köyhä ja velkainen
alakansakoulun opettajatar, j^>nka
rjpka kuun palkasta meni melkoinen
«osa vanhojen, koulu- ja seminaariaikuis-ten
lukuvelkojen maksamiseen. Kotikylän
hyvää- ja lemi>eäluontoista rovasti-
vanhusta hän sai kiittää edes tästäkin,
nykyisestä asemastaan. Tämä
se öli auttanut kaukaisen korpikylän
torpparin lukuhaluista tyttölasta eteenpäin,
ja tätä yksin sai Jaana kiittää
myöskin siitä lainasta, jonka kTkonky-
4än osuuskauppias oli rovastin takuuta
vastaan Jaanalle lukuja varten lainannut.
Ja mitä hänen sukulaisensa olivatkaan
Jorin hienojen sukulaisten ja tämän
äidin rinnalla, joka tyttönimensä
sukunimen eteen voi liittää tuon pienen,
mutta niin paljon sanovan sanan **von".
Kuinka yksin Jaana tunsikaan olevansa
tässä maailmassa, ennenkuin tar.
päsi Jorin.
(Jatkuu)
)
S ohikulk^i^.
tuhtia myof
ipieerii HSfer
konttotOT^J
enää elossfcg^
tuo
. Seri^^än^i
tyttörefÖg
kuoUa^iS
tti häin iaifS
;. . . „ , . » , r/''>
. - '"',:!^.
. •' - •
teecä Sdig
h"tuho,'ofi"
perikadon
a pumpuli* ^
ySA:n sivistys
sukupuoletonta
Kliinisen a'neiston tutkiminen on
osoittanut amerikkalaisten miesten olevan
"sukupul>lettomia" ja useimpien
naisten frigidejä, sanoo johtaviin ame-rikkalaisin
psykologeihin lukeutuva
tohtori John Kishler Advertising .Agelle
antamassaan lausunnossa.
Kishler, joka on erikoistunut markkinatutkimuksiin,
sanoo, että mikäli i l moittajat
jatkavat nyk5rstä sexMn fei-maamaa
mainontaa, el heidän mainontansa
enää kauan tuota tuloksia. Sy^nä
tähän on amerikkalainen sivistys, hsSi
sanoi. Se on pakottanut miehet aärim-:
maiseen itsehilUntään, joten m:ehet o^^t
hienostuneempia kuin ennen, rnutta
myös passiivisempia sekä naisellisempia.
Tehtyjen yhteenvetojen mukasm
on anierikkalaisista mehistä 40proseht-.
tia sellaisia, joiden sukupuolinen kyky
on heikentynyt, ja amerikkalaisista nai- .
sista 90 prosenttia on frigidejä.
Se seksuaarnen väritys ja sadismi,,
joita nyt esiinttyy amerikkalaisessa kirjallisuudessa,
ovat tarkoitetut peittämään
todelliset olosuhteet je verhoa-
1 riiaan nykyisen sivistyksemme sukupuoleton'
luonne, sanoi Kishler edelleen.
Amerikkalaiset miehet eivät ole seksuaalisia
ja .hyökkääviä, ja naiset yleen-!
sä hyväkfi/vät tyytyväisinä miesten valitseman
isukupuolettömutiden.
Suurin miesten tyhmyys on sii-
IBiiniraili WllIiiiiiiiiiiiii iiiiiiiiiiiiiiii11II nä, että he juoksevat naisten perässä.
äskettäin paloi melkein täymismporaksf reKrpj^un^ '^^'lif^starin vastustajista
kysymyksessä olevan murhapolton, etsien
tuottamat vahingot arvioidaan ZOOfiOO doUänkst
he itse naisten takaa-ajamiksi.
Sivn S
1')'
h
•M-
• M'-
•M .
• M 1
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 7, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1957-09-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki570907 |
Description
| Title | 1957-09-07-05 |
| OCR text | Ja nopeat laja unen rautafie -g ' >^niistimut SBO: pn c btin. cii suolainen merivesi tuhonnut laillaan y. 3en rämisevät rat.'j i; pitkin talobohiJJ : ^een tömisivät kö. 1 ipsenaskeleet por;4 Sitten temmattiin' I 1 huoneeseen, joa- I J^ö-peilin edes^ I Jään, pienen, bi. f Henriikka-neidin i kotiompeiijattj. j äuhoineen hänen . | -kiharatukkaista;! i toisiaan;tönien;J ilemniat pikkuvel. „ z huusivat kUpaa. • V ulkomaalai- ' s t a t u , . . Floran nupretja-heleänpmiaisiksi, J 'alan kirjekuoren Andersilta, hää eh, sen: läpiluet-i mielenliikutuk-uisa. kaan onnellinen, miyillen kauniil. ikuvalleen. iti rakastankaan sitten, kietoen irtensa vanhan lan niin rajusti, iitukehtuvansa. mani! Yhä läjämme . . . % llinen olenkaan, Henriikka vai-loralle vastaan* n iloiseksi tuon tän ^ina Floraa iloisuutta kat-; 3stä niin ääret-. 1 tuntenut tä» i lähtien. : iikka-neiti kau- . samettiieningin öräh kadottua kumartui kär-lattialta niitä ; siihen Floran niin kiivaasti et.- - --i.^^-^ Flora-nö^tni?'. 51. — : irihänsaitif' i iotä'VJvaptSa5"v: it MfiUe k(K:-3^ i lahden kai-*" lla.'^^ "-zi tä juuri kap^U aivan miehfe-S a hukkui. jättiläisaaltor •äksi kastel^:\ inen auttaö-;; asäan kääri-il );un laivaa myöhemmin yritettiin öittaa karilta, olivat aallotr^senkin jo jioittaneet. iKaroittain purjeensiekaleita ja muulia . ksinäisiä laudankappaleita kul-itivst aallot kohti rannikkoa, blutta olihan laivanvarustaja Randel- L töki vielä maatilansa jälellä. Sinne Itävtyi hän perheensä keskuuteen van-luden lepoon, maataan kaikessa rau-tsa viljelemään. 'Mutta Flora ei käyttänyt kaunista erikoista rintaneulaansa moniin vuo- [Hän tunsi melkein vihaavansa sen likkaa riakemistäkinj %aivän^^: olisi Ilut yksin sen syytä Andersia kohdan-onnettomuus. ' I Koskaan hän ei voisi voittaa enää sen Lottamaa suurta suriia ja järkytystä. Flora-mampseli ei mennyt koskaan isnn. .. : •. Hän jäi vanhempiensa kuoltuakin Isumaan yhä edielleenkin vanhaan koti-iloonsa, jonka hoidon Henrik-veH, Sandellien pojista vanhempi o l i ottanut lukuiseksi tultuaan haltuunsa. Nuorempi Allan, jatkoi ylioppilaaksi tultuaan ipintojaan Turun yliopistossa. Hän ai-loi lukea papiksi. I Koskaan ei Flora voinut unohtaa luoruutensa suurta onnettomuutta eikä lakkauttaan kapteeni Anders HeUma-liin. Ja vuosien kuluessa alkoivat kyläläiset Flora-mampselista puhuessaan kuis-lailla, että tämä alkoi vanhetessaan |nuiittua yhä kummallisemmaksi . . . I • • II-: \ Kaiken ylläolevan kertoi Henrik-her-ran poika Jori 'Randell \iseita vuosia ^yöhemmiri morsiamelleen Jaana Lehtiselle, heidän istuessaan kahden "Hö- [\in" suuren salip^ nurkassa. Kaikki oli johtunut siitä, että Jorin isän sisar, tätf-Flora, oli kadottanut luniin rintaneulansa, jota hän nykyisin aina kantoi vanhakuosisessa, korkealla kauluksella ja puhvihihoilla varustetussa leningissään. Onneksi oli Jaana K^-tänyt sen^saliii lattialta, en-nenkum kukaan oli ehtmyt tallata sea murskaksi ohikulkiessaan. Säpsähtäen heräsi Jaana äkkiä todellisuuteen Jorin hiljaiseen naurahdukseen. Hetkisen täytyi hänen tuijottaa ympärilleen todetakseen missä oli. Niin kokonaan hän oU sjrventynyt äsken Jorin matalan ja mukaansateniiiaavan äänen loihtimaan lumoukseeni Kesti kauan, ennenkmn hän jaksoi tajuta, että hänen yläpuolellaan kaartuvat, vihreät ja suuret lehdet, kuuluivat A^ain tavalliselle huone-palmulle, joka jalustallaan, ikkunan luona, levitti oksiaan sen punaisen plyy^ohvan ylitse, jonka nurkassa hän Jorin rinnalla istui. ~ Sen päivän jälkeen, jolloin sai tiedon sulhasensa kuolemasta, ei Flora-täti ole tullut koskaan entiselleen, kuiili hän Jorm sanovan. Vuosikausia hän oh asiunut täällä vanhassa kartanossa, samassa huöneieäsai kuiri tjrttönäkin ja yhä odottaa hän turhaain Andersiaam palaavaksi. Tämän kuoleman hän on jo unohtanut kokonaan. Eikä hän tiedä olevansa vanha. Yhä ^ J i t ä ä hän itseään \äelä nuorella tyttönä, jonka häät oVat aivan kohta . . . — Flora-täti parka, sanoi Jaana säälien. Hän oli airia turiteuut kummallista kiintymystä Jorin pientä, valkotukkais - ta ja herttaista tätiä Kohtaan, josta kaikki puhuivat hienoisella säälinsekai-sellä hyTnyllä. . Totta oli, että Flora-täti oU omituinen..! • ^ Hän kertoi jokaiselle, joka vain, py-sähtj,- i häntä hetkiseksikin kuuntelemaan rakkaasta Andersistaan, joka pian, jdvan lähipäivinä palaisi pitkältä merimatkaltaan. Ja kohta sen jälkeen vietettäisiin heidän häänsä. Kerran yllätti Jaana, tullessaan odottamatta vanhan neidin huoneeseen, tämän . koettelemassa, vanhan, korkean heinäpeilin edessäjXJllan, Jorin nuoren sisaren kesäistä ja valkoista Organdile-ninkiä ylleen. — Rakas Henriikka-neiti, hän oli kuullut ihmeekseen Flora-tädin sanovan, tuijottaen häntä suoraan silmiin. — Pian on Andei» luonani jälleen . . - Sanohan, luuleÖio, että olen hänenkin mielestään bleva kaunis tässä ihanassa ja lumenvalkoisessa morsiusle-ningissani? — Tietystikin, kiirehti Jaana ^makuuttamaan, säälinkyyneleet silmissään k i mallellen. — piet niin ^loinen, rakas täti-Flora, Ja minä pidän sinusta niin äärettömän paljon V / Sitten oli Flora-neiti aivankuin he- •.-.rännyt.:-'- — Kas, Jaanahan se bnkin, hän oli sanonut hitaasti, ikäänkuin koettaen vaivoin palauttaa jotakin mieleenpä. — En kuullut lainkaan sinun huötieeseen tuloasi. Oletko ollut täällä jo kauankin? Mitä minun pitikään juuri sanoa? Kuinka hassua! Of en unohtanut sen kokonaan . . . - —^Minäkin pidän sinusta, Jaaha, hän tunnusti sitten, hieman hämillään naurahtaen. — Sinun silmäsi ovat niin ismi-set ja h y v ä t . . . , Kertoisin mieleläni sinulle Andersista . . . Olen niin yksin nyt, kun hänkin Ön po:ssa . . . Mielellään Jaana: tunsikin viihtyvänsä Flora-neidin pienessä jä kodikkaassa huoneessa. Se erosi niin kokoiiaan kartanon muista, suurista ja jä.ykän koleahkosti kalustetuista huoneista. Oli, kuin olisi tullut kokonaan toiseen, ystävällisem-pään ja jollakin tavoin tutumpaan ja läheisempääukin maailmaan heti, sen ovesta sisälle astuessa. Sielläkin olivat huonekalut niin naurettavan vanhanmallisia, miitta s'roja ja pehmeitä, punakukallisine päällystei-neen, hauskat, värikkäät silkki tupsut koristaen nojatuoleissa käsinojan reunaa.' ^Vanhan ja hienon mahonkipianon päällä oli aina, keskitalvellakin, värikkäitä kukkia, joita Florä-neitr niin suuresti rakasti. Ja nurkassa olevan, pienen kirjoituspöydän päällä," jota peittävän kellertävän silkkil;inan Flora-neiti oli muinoin itse kultakutrisena ja hoik-kavartaloisena neitona vielä ollessaan kirjaillut, — oh hamnäisen kaunis ja koristeellinen, kultajalkainen ja yihrea-kuupainen pöytälamppu. Siihen sytytti Flora-neiti mna itsepäisesti illan tullen tulen, vaikka ha* nenkin huoneessaan, niinkuin kartinon kaik'ssa muissakin huoneissa, oli fo \nios.kau$ia ollut uudenaikainen sähkö-valaistus. Vain tässä pienessä, pehmeävaloises-sa jä hieman aina lavendelinlehdille tuoksuvassa huoneessa, jossa tasaisesti palax^a öljylamppu levitti rau|io!ttavaa valoaan vain keskilattialle, jätiäen huoneen nurkat epämääräisen hämäriksi, tunsi Jaana edes hetkiseksi \»apautuvan. Sa tuosta omituisesta, ahdistavasta ja. pelonsekaisesta tunteesta, joka hänet valtasi suna tähän vanhaan ja sidaperit» seen kartanoo htullessaan. Ja joskus tuli hänen mieleensä, oliko» hän sittenkään tehnyt oikein Jorin ko • sintaan suostuessaan? Oliko hän sittenkään sopiva Jorin vaimoksi ja tämäii suuren maakartanon elämään? Aivan toisenlaisissa olosuhteissahan hän oli lapsuutensa värhaisinunat vuodet xiet-tän; t ja köyhyyttä ja pelkkää puutetta vastaan koko nuoruutensa ajan taistellut. Ja mikä häh nyt oli, köyhä ja velkainen alakansakoulun opettajatar, j^>nka rjpka kuun palkasta meni melkoinen «osa vanhojen, koulu- ja seminaariaikuis-ten lukuvelkojen maksamiseen. Kotikylän hyvää- ja lemi>eäluontoista rovasti- vanhusta hän sai kiittää edes tästäkin, nykyisestä asemastaan. Tämä se öli auttanut kaukaisen korpikylän torpparin lukuhaluista tyttölasta eteenpäin, ja tätä yksin sai Jaana kiittää myöskin siitä lainasta, jonka kTkonky- 4än osuuskauppias oli rovastin takuuta vastaan Jaanalle lukuja varten lainannut. Ja mitä hänen sukulaisensa olivatkaan Jorin hienojen sukulaisten ja tämän äidin rinnalla, joka tyttönimensä sukunimen eteen voi liittää tuon pienen, mutta niin paljon sanovan sanan **von". Kuinka yksin Jaana tunsikaan olevansa tässä maailmassa, ennenkuin tar. päsi Jorin. (Jatkuu) ) S ohikulk^i^. tuhtia myof ipieerii HSfer konttotOT^J enää elossfcg^ tuo . Seri^^än^i tyttörefÖg kuoUa^iS tti häin iaifS ;. . . „ , . » , r/''> . - '"',:!^. . •' - • teecä Sdig h"tuho,'ofi" perikadon a pumpuli* ^ ySA:n sivistys sukupuoletonta Kliinisen a'neiston tutkiminen on osoittanut amerikkalaisten miesten olevan "sukupul>lettomia" ja useimpien naisten frigidejä, sanoo johtaviin ame-rikkalaisin psykologeihin lukeutuva tohtori John Kishler Advertising .Agelle antamassaan lausunnossa. Kishler, joka on erikoistunut markkinatutkimuksiin, sanoo, että mikäli i l moittajat jatkavat nyk5rstä sexMn fei-maamaa mainontaa, el heidän mainontansa enää kauan tuota tuloksia. Sy^nä tähän on amerikkalainen sivistys, hsSi sanoi. Se on pakottanut miehet aärim-: maiseen itsehilUntään, joten m:ehet o^^t hienostuneempia kuin ennen, rnutta myös passiivisempia sekä naisellisempia. Tehtyjen yhteenvetojen mukasm on anierikkalaisista mehistä 40proseht-. tia sellaisia, joiden sukupuolinen kyky on heikentynyt, ja amerikkalaisista nai- . sista 90 prosenttia on frigidejä. Se seksuaarnen väritys ja sadismi,, joita nyt esiinttyy amerikkalaisessa kirjallisuudessa, ovat tarkoitetut peittämään todelliset olosuhteet je verhoa- 1 riiaan nykyisen sivistyksemme sukupuoleton' luonne, sanoi Kishler edelleen. Amerikkalaiset miehet eivät ole seksuaalisia ja .hyökkääviä, ja naiset yleen-! sä hyväkfi/vät tyytyväisinä miesten valitseman isukupuolettömutiden. Suurin miesten tyhmyys on sii- IBiiniraili WllIiiiiiiiiiiiii iiiiiiiiiiiiiiii11II nä, että he juoksevat naisten perässä. äskettäin paloi melkein täymismporaksf reKrpj^un^ '^^'lif^starin vastustajista kysymyksessä olevan murhapolton, etsien tuottamat vahingot arvioidaan ZOOfiOO doUänkst he itse naisten takaa-ajamiksi. Sivn S 1')' h •M- • M'- •M . • M 1 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-09-07-05
