1943-07-10-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
T rruuRi
td iän renessanssista
Kulttuurihistoriallinen katsaus.
jfyt nousee Milanon herttuanistui-melk,
syrjäyttäen ImlUsen perillisen,
mes, jonka muisto on unohtumatto-nasti
liittynyt Milanon taidehistorian
kahteen suurimpaan nimeen, Bra-
' litmteen ja Leonardo da^-inciim- Se
oli ^ondottieerin kolniäslpöikä, £0-
dovieo, jolla on nimenä il Mör&. Hänen
aikansa tuli Milanolle olemaan
samaa, mitä Lorenzo aimolUsen oli
FirenzeUe. Mutta- luonteena Moro
oli tätä paljon huonompi: hän ei välittänyt
mistään, kun oli kysymys
valtansa lisäämisestä, hänellä ei ollut
imeUisen tunteen varjoakaan, hän
di pelkuri, uskoton ja kavala. Hänen
hovinsa oli Euroopan loistavin siihen
aikaan ja siellä vallitsivat mitä irs-täiminat
ja luonnottamimniat paheet.
•Mutta jos Lodovicon suosio runoilijoita
ja taiteilijoita kohtaan olikin
suureksi osaksi itsekästä, niin QH kuitenkin
hänen oivallinen kasvatuksensa
opettanut hänet arvaamaan suureksi
taiteen ja tieteiden merkityksen
kulttuurille. Kun hänet kuljetettiin
vankina Ranskaan, niin hän lohdu-tukseksecn
vei sinne mukanaan Danten
"Jumalallisen komedian". Maa-lariensa
ja arkkitektiensa töihin hän
otti osaa yhtä suurella inholla kuin
mieskohtaisella aistilla. Juuri hänen
vilkas aloiterikkautensa kaikilla a-loiUa
sitoi Leonardon hänen läheisyyteensä.
Siirrymme Este-suvun mainioon
hoviin Ferraraan. Ylimyksellisten ja
sivistyksellisten perintätapojen kotina
tämä hovi antoi myöskin mitä voimakkainta
kannatusta taiteen alalla
syntyneille uusille aatteille, ja senpä
suojassa Boiardon ja Arioston runous
puhkesi kukkaansa. Kun sanomme,
että se läpeensä oli Italian siveettö-mimpiä
hoveja, niin tämähän ei merkitse
paljoa, kun monet muut joka
tapauksessa tulivat sitä jotenkin lähelle.
Mutta voimme iässä helposti
jatkaa luetteloamme- noista näennäisesti
selittämättömistä persoonallisuuksista,
joissa piili samalla kertaa
¥tä raaimpia ja hienoimpia viettejä.
1400-luvun alussa Niccold III avaa
kauan suljettuna olleen Ferraranyli-o^
ton, perustaa uuden Parmaan, keraa
runsaan kirjaston ja kokoaa ym-pSriUeen
mainioita miehiä, joista
kuuluisa veronalainen Guarinpon hänen
poikiensa opettaja. Mutta juuri
tämä .Mccolo tekee useimmat niistä
veritöistä, jotka tavataan tämän valistuneen
ruhtinashuoneen historiassa.
Ei kellään ollut pyövelinkirves ai-
'^aniin lähetty villaan kuin hänellä,
^f[ä kukaan keksinyt sen pirullisem-
«Jn harkitutta kidutuskeinoja. Kun
•on epäili luvatonta suhdetta aviot-oman
poikansa Ugon ja vaimonsa
'tirUinan välillä, niin hän mestautti
^kmmat, eräänä yönä, soihtujen
olossa — muistamme että Byron on
'f^^sä runossa kuvannut tämän
'^'henäytelmän — ja johdonmukai-
'"^e/^fl, joka varmaankin on tunte-
<^on tyranniuden aikakirjoissa, hän
että kaikki vaimot, jotka oli-syypäät
yhtäläiseen rikokseen,
Jo^f^tisivat saman rangaistuksen
Itsellään hänellä sanotaan
kolmesataa äpärälasta; joka
^^ksessa hän julkisesti tunnusti •
''*Jf«rn kaksikolmatta. Innokas
""^ojen käsikirjoitusten kokoilija
Ercole I, jjn^a aikana Boiardo oli
ministerinä ja joka erittäinkin harrasti
muinaisajan teatterin uudistamista,
myrkytti vaimonsa estääkseen
tätä myrkyttämästä häntä itseään.
^ H äpenpoikarisä Äljonso otti tosin .i-po^'*^
elukieensä, mutta jätti
kirjallisten asiain hoidon vaimolleen
Lucrezia Borgialle ja oli osaltaan mu-fkana
"ihmisen löytämisessä" kävelemällä
huvikseen alastomana Ferraran
kaduilla! Hänen veljensä, kardinaali
Ippolit o, sangen oppinut ja suuresti
tieteitä kunnioittava mies, liitti kuitenkin
Arioston itseensä ja oli hänen
varsinainen suojelijansa. Tämä kardinaali
rakastui erääseen kamarinei-tiin,
joka kuitenkin avomielisesti tunnusti
pitävänsä enemmän eräästä toisesta
veljestä, Giuliosta, hänen kauniiden
silmiensä tähden; sen kuultuaan
kardinaali, itse läsnä ollen, otatti
silmät veljeltään. **Pantuaan, Jumalaa
avukseen rukoiltuaan, silmät takaisin
paikoilleen" Giulio kuitenkin
sai näkönsä jälleen. Hän teki erään
neljännen veljen, Fernandon, kanssa
salaliiton herttuata vastaan; mutta
tuuma keksittiin, osa salaliittolaisista
revittiin neljällä hevosella kappaleiksi,
ja Giulio, jonka hänen Manto-vassa
hallitseva lankonsa luovutti käsistään,
sai nääntyä eräässä vankiko-merossa
neljäkuudetta vuotta; hänen
veljensä Fernandon kuolema vapautti
kolmenkymmenenneljän vuoden
vankeuden jälkeen. Tämä oli Ferraran
hovin ruhtinaselämän toinen puoli;
toisella, päivänpuolella, kirjoitettiin
romanttisia kertomarunoja, ylistettiin
hallitsevien hyveitä ja neroa,
näyteltiin Plautustaja Terentiusta ja
Arioston huvinäytelmiä ja unohdettiin
kaikki kauhut juhlien nautinnoissa.
Näitä kertomuksia voisi jatkaa
loppumattomiin. Etelän ryhtinaista
voitaisiin esittää Aragonian Ferran-te,
joka oli perinyt jalon isänsä Al-jonson
suosion tieteitä ja taiteita kohtaan,
mutta muuten kilvan italialaisten
esikuvien kanssa osoitti mitä suurinta
mielenraakuutta, jonka hän oli
perinyt espanjalaiselta suvultaan.
Tahdomme kuitenkin nyt viipyä hetkisen
vain eräässä hallitsijassa, jonka
nimi merkitsee jyrkintä" murrosta
vanhempien aikojen raakuuden ja
uuden kulttuurin välillä. Tämä ruhtinas
on Sigismondo Pondolfo Malat estä,
Riminin herra.
Hän oli muuan noita kondottieere-ja,
jotka, vaikka itse olivat maanhal-litsijoita,
tarjosivat miekkansa toisten
palvelukseen, usein enimmän
maksavan, kun ei heidän tarvinnut
puolustaa omia alueitaan. Sigismondo
Malatesta johti milloin Firenzen
milloin Napolin, Venetsian tahi Sie-nan
joukkoja. Hän oli suurin sotapäällikkö
aikalaisistaan, urhoollinen,
taitava, kestävä, nopea liikkeissään
ja päätöksissään, mutta hän oli myöskin
hirmuisimpia ja rajuimpia luonteita,
mitä tällä ajalla, joka sellaisista
oli niin rikas, oli näyteltävättään.
Eräs mainio renessanssin tuntija, G.
Voigt, on suuressa teoksessaan klassillisten
opintojen uudistamisesta y-rittänyt
tavallaan pelastaa Malates-^
tan kunnian, huomauttamalla, että
hänen persoonallisuutensa ei kuitenkaan
ole verrattavissa sellaisiin kuin
juuri äsken puheenaolleisiin Milanon
herttuoihin. Se on makuasia. Saattaa
myöntää, että Malatesta on. sielutie-teellisesti
micltäkiinnittävämpi, koska
hän näyttää edustavan suurempaa
ja monipuolisempaa voimaa eikä pohjaltaan
tunnu, niin turmeltuneelta
kuin Viseortti-suvun jälkeläiset. Mutta
muuten hän hyvin kykenee kilpailemaan
heidän kanssaan. Niistä rikoksista,
jotka hän omassa perheessään
teki, voidaan mainita vain lievimmät
— että hän otti hengen kahdelta
vaimoltaan, toiselta myrkyllä,
toiselta miekalla. Hänen raadat intohimonsa
eivät säästäneet ketään:
ei nunnan huntu eikä halveksittu juutalainen
syntyperä, ei hennoin nuoruus
eikä lähin sukulaisuussuhde pidättänyt
häntä. Jos hänen uhrinsa
olivat naimisissa, niin hän varmuuden
vuoksi surmautti miehet, ja jos
he tekivät vastarintaa, niin heitä rääkättiin
kauhealla tavalla; kun kerran
eräs saksalainen ruhtinatar ei
taJUonut alistua, niin hän puri palan
hänen käsivarrestaan, tappoi hänet
sitten ja — niin, mitä seurasi, on
mahdoton kirjoittaa. Köyhiä sorrettiin,
rikasten omaisuus ryöstettiin, ei
kukaan ollut varma, ettei häntä pidettäisi
rikoksentekijänä, jos hänellä
väin oli muutamia dukaattcja taikka
nuori vaimo, tai kauniita lapsia. Paavi
lennätti häntä vastaan pannaki-rouksen
jumalattomuudesta, isänmurhasta,
sukurutsauksesta, aviorikoksesta
ja kirkonryöstöstä, mutta Sigismondo
kysyi vain pilkaten, eikö ruoka
ja viini säilyttänyt makuansa,
vaikka syöjä olikin pannaan., julistettuna.
Tämä hornanhenki oli toisinaan
leikkisäkin: hän kaadat ti mustetta
kirkkojen vihkivesiastioihin ja
nauraa hohotti, kun kansa kastoi sormensa
musteeseen ja risti itsensä.
Mutta itse paavin, jonka kauhu
hän oli, oli pakko myöntää, että Si-gismond
J^lalatestalla "oli suuret sielun-
ja ruumiinvoimat", että hänellä
oli "kaunopuheisuuden lahja ja sotaista
kykyä", että hän "tunsi muinaisajan
historian, oli hyvinkin perehtynyt
filosofiaan ja näytti olevan
syntynyt suorittamaan loppuun j(h-kaiscn
asian, johon hän ryhtyi". Hänen
oma aikansa ja jälkimaailma o*
vat tunnustaneet hänen olleen koT'^
keasti sivistyneen miehen ja "me/-
kcinpä oppineen". Tämä rikoksentekijä,
joka voidaan asettaa Itämaiden
raakalaisteft, Iivana^ julman ynnä
muiden läJiempicn ja etäisetnpien
maiden hirmuhalUtsijain rinnalle, etsi
lepoa veritöistään seurapiirissä,
jonka, inuoäosiivdt mitä ihnostuneim-mat
klassillisen sivistyksen, tieteen,
kirjallisuuden ja taiteen edistäjät, ja
vietti hartaana tunnin toisensa perästä
latinistien jalkojen juuressa.
Tämä peto, joka ei tuntenut muuta
siveysoppia kuin mikä vallitsee aarniometsissä,
runoili raivokohtausten-sa
lomassa idyllejä niittyjen kirjavasta
loistosta kevään päivänpais- -
teessä ja nuorista tytöistä, jotka siellä
kävivät karkeloon. Tämä pyöveli
ja pakana ei koskaan jäänyt pois aamumessusta
ja teetti marmorista e-rään
esi-isänsä pääkallon kuvan, jotta
hän aina sitä edessään pitäen ajattelisi
kuolemaa ja iankaikkista autuuttaan.
Tämä piru ihmishahmossa
näyttää meille niissä lukuisissa häntä
esittävissä muistorahoissa, jotka
hän itse tilasi kuvanveistäjiltään,
harvinaisen kauniin profiilin^ myöhemmissä
kuitenkin katseen vaaniva,
kesytön ilme viittaa levottomaan ja
synkkään mieleen, ja aistilliset huulet
kertovat hillittömistä vieteistä.
Malatestan läheisyydessä olevien
oppineitten ja taiteilijain joukossa oH
miehiä, joiden luonne ei erikoisesti
noussut häntä vastaan. Mitalinveis-täjä
Matteo dei Pasti ci ollut empinyt,
kun hänelle oli tarjottu toimi
kristikunnan vihollisen, Mahomet-sulttaanin,
palveluksessa, kuvanveistäjä
Duccio oli karkoitettu Firenzes-iä
jotenkin epähiinniallisten tekojen
tähden, ja kuuluisaa maalaria Piero
della Francescoa sanotaan mieheksi,
jonka rinnassa "ci koskaan ollut sydän
sykkinyt". Mutta se nero, joka
an antanut suurimman loiston Sigismondo
Ma'atestan hoville, Leon Bat^
tista Alberti, eräs kaikkien aikojen
Elokuvatähti Ava Gardiner, jonka Setä Samin lentäjät Pohjois-
A f rikassa ovat valinneet siksi tytöksi, jonka kanssa he haluaisivat
juhlia Heinäkuun neljättä päivää.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 10, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-07-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki430710 |
Description
| Title | 1943-07-10-03 |
| OCR text | T rruuRi td iän renessanssista Kulttuurihistoriallinen katsaus. jfyt nousee Milanon herttuanistui-melk, syrjäyttäen ImlUsen perillisen, mes, jonka muisto on unohtumatto-nasti liittynyt Milanon taidehistorian kahteen suurimpaan nimeen, Bra- ' litmteen ja Leonardo da^-inciim- Se oli ^ondottieerin kolniäslpöikä, £0- dovieo, jolla on nimenä il Mör&. Hänen aikansa tuli Milanolle olemaan samaa, mitä Lorenzo aimolUsen oli FirenzeUe. Mutta- luonteena Moro oli tätä paljon huonompi: hän ei välittänyt mistään, kun oli kysymys valtansa lisäämisestä, hänellä ei ollut imeUisen tunteen varjoakaan, hän di pelkuri, uskoton ja kavala. Hänen hovinsa oli Euroopan loistavin siihen aikaan ja siellä vallitsivat mitä irs-täiminat ja luonnottamimniat paheet. •Mutta jos Lodovicon suosio runoilijoita ja taiteilijoita kohtaan olikin suureksi osaksi itsekästä, niin QH kuitenkin hänen oivallinen kasvatuksensa opettanut hänet arvaamaan suureksi taiteen ja tieteiden merkityksen kulttuurille. Kun hänet kuljetettiin vankina Ranskaan, niin hän lohdu-tukseksecn vei sinne mukanaan Danten "Jumalallisen komedian". Maa-lariensa ja arkkitektiensa töihin hän otti osaa yhtä suurella inholla kuin mieskohtaisella aistilla. Juuri hänen vilkas aloiterikkautensa kaikilla a-loiUa sitoi Leonardon hänen läheisyyteensä. Siirrymme Este-suvun mainioon hoviin Ferraraan. Ylimyksellisten ja sivistyksellisten perintätapojen kotina tämä hovi antoi myöskin mitä voimakkainta kannatusta taiteen alalla syntyneille uusille aatteille, ja senpä suojassa Boiardon ja Arioston runous puhkesi kukkaansa. Kun sanomme, että se läpeensä oli Italian siveettö-mimpiä hoveja, niin tämähän ei merkitse paljoa, kun monet muut joka tapauksessa tulivat sitä jotenkin lähelle. Mutta voimme iässä helposti jatkaa luetteloamme- noista näennäisesti selittämättömistä persoonallisuuksista, joissa piili samalla kertaa ¥tä raaimpia ja hienoimpia viettejä. 1400-luvun alussa Niccold III avaa kauan suljettuna olleen Ferraranyli-o^ ton, perustaa uuden Parmaan, keraa runsaan kirjaston ja kokoaa ym-pSriUeen mainioita miehiä, joista kuuluisa veronalainen Guarinpon hänen poikiensa opettaja. Mutta juuri tämä .Mccolo tekee useimmat niistä veritöistä, jotka tavataan tämän valistuneen ruhtinashuoneen historiassa. Ei kellään ollut pyövelinkirves ai- '^aniin lähetty villaan kuin hänellä, ^f[ä kukaan keksinyt sen pirullisem- «Jn harkitutta kidutuskeinoja. Kun •on epäili luvatonta suhdetta aviot-oman poikansa Ugon ja vaimonsa 'tirUinan välillä, niin hän mestautti ^kmmat, eräänä yönä, soihtujen olossa — muistamme että Byron on 'f^^sä runossa kuvannut tämän '^'henäytelmän — ja johdonmukai- '"^e/^fl, joka varmaankin on tunte- <^on tyranniuden aikakirjoissa, hän että kaikki vaimot, jotka oli-syypäät yhtäläiseen rikokseen, Jo^f^tisivat saman rangaistuksen Itsellään hänellä sanotaan kolmesataa äpärälasta; joka ^^ksessa hän julkisesti tunnusti • ''*Jf«rn kaksikolmatta. Innokas ""^ojen käsikirjoitusten kokoilija Ercole I, jjn^a aikana Boiardo oli ministerinä ja joka erittäinkin harrasti muinaisajan teatterin uudistamista, myrkytti vaimonsa estääkseen tätä myrkyttämästä häntä itseään. ^ H äpenpoikarisä Äljonso otti tosin .i-po^'*^ elukieensä, mutta jätti kirjallisten asiain hoidon vaimolleen Lucrezia Borgialle ja oli osaltaan mu-fkana "ihmisen löytämisessä" kävelemällä huvikseen alastomana Ferraran kaduilla! Hänen veljensä, kardinaali Ippolit o, sangen oppinut ja suuresti tieteitä kunnioittava mies, liitti kuitenkin Arioston itseensä ja oli hänen varsinainen suojelijansa. Tämä kardinaali rakastui erääseen kamarinei-tiin, joka kuitenkin avomielisesti tunnusti pitävänsä enemmän eräästä toisesta veljestä, Giuliosta, hänen kauniiden silmiensä tähden; sen kuultuaan kardinaali, itse läsnä ollen, otatti silmät veljeltään. **Pantuaan, Jumalaa avukseen rukoiltuaan, silmät takaisin paikoilleen" Giulio kuitenkin sai näkönsä jälleen. Hän teki erään neljännen veljen, Fernandon, kanssa salaliiton herttuata vastaan; mutta tuuma keksittiin, osa salaliittolaisista revittiin neljällä hevosella kappaleiksi, ja Giulio, jonka hänen Manto-vassa hallitseva lankonsa luovutti käsistään, sai nääntyä eräässä vankiko-merossa neljäkuudetta vuotta; hänen veljensä Fernandon kuolema vapautti kolmenkymmenenneljän vuoden vankeuden jälkeen. Tämä oli Ferraran hovin ruhtinaselämän toinen puoli; toisella, päivänpuolella, kirjoitettiin romanttisia kertomarunoja, ylistettiin hallitsevien hyveitä ja neroa, näyteltiin Plautustaja Terentiusta ja Arioston huvinäytelmiä ja unohdettiin kaikki kauhut juhlien nautinnoissa. Näitä kertomuksia voisi jatkaa loppumattomiin. Etelän ryhtinaista voitaisiin esittää Aragonian Ferran-te, joka oli perinyt jalon isänsä Al-jonson suosion tieteitä ja taiteita kohtaan, mutta muuten kilvan italialaisten esikuvien kanssa osoitti mitä suurinta mielenraakuutta, jonka hän oli perinyt espanjalaiselta suvultaan. Tahdomme kuitenkin nyt viipyä hetkisen vain eräässä hallitsijassa, jonka nimi merkitsee jyrkintä" murrosta vanhempien aikojen raakuuden ja uuden kulttuurin välillä. Tämä ruhtinas on Sigismondo Pondolfo Malat estä, Riminin herra. Hän oli muuan noita kondottieere-ja, jotka, vaikka itse olivat maanhal-litsijoita, tarjosivat miekkansa toisten palvelukseen, usein enimmän maksavan, kun ei heidän tarvinnut puolustaa omia alueitaan. Sigismondo Malatesta johti milloin Firenzen milloin Napolin, Venetsian tahi Sie-nan joukkoja. Hän oli suurin sotapäällikkö aikalaisistaan, urhoollinen, taitava, kestävä, nopea liikkeissään ja päätöksissään, mutta hän oli myöskin hirmuisimpia ja rajuimpia luonteita, mitä tällä ajalla, joka sellaisista oli niin rikas, oli näyteltävättään. Eräs mainio renessanssin tuntija, G. Voigt, on suuressa teoksessaan klassillisten opintojen uudistamisesta y-rittänyt tavallaan pelastaa Malates-^ tan kunnian, huomauttamalla, että hänen persoonallisuutensa ei kuitenkaan ole verrattavissa sellaisiin kuin juuri äsken puheenaolleisiin Milanon herttuoihin. Se on makuasia. Saattaa myöntää, että Malatesta on. sielutie-teellisesti micltäkiinnittävämpi, koska hän näyttää edustavan suurempaa ja monipuolisempaa voimaa eikä pohjaltaan tunnu, niin turmeltuneelta kuin Viseortti-suvun jälkeläiset. Mutta muuten hän hyvin kykenee kilpailemaan heidän kanssaan. Niistä rikoksista, jotka hän omassa perheessään teki, voidaan mainita vain lievimmät — että hän otti hengen kahdelta vaimoltaan, toiselta myrkyllä, toiselta miekalla. Hänen raadat intohimonsa eivät säästäneet ketään: ei nunnan huntu eikä halveksittu juutalainen syntyperä, ei hennoin nuoruus eikä lähin sukulaisuussuhde pidättänyt häntä. Jos hänen uhrinsa olivat naimisissa, niin hän varmuuden vuoksi surmautti miehet, ja jos he tekivät vastarintaa, niin heitä rääkättiin kauhealla tavalla; kun kerran eräs saksalainen ruhtinatar ei taJUonut alistua, niin hän puri palan hänen käsivarrestaan, tappoi hänet sitten ja — niin, mitä seurasi, on mahdoton kirjoittaa. Köyhiä sorrettiin, rikasten omaisuus ryöstettiin, ei kukaan ollut varma, ettei häntä pidettäisi rikoksentekijänä, jos hänellä väin oli muutamia dukaattcja taikka nuori vaimo, tai kauniita lapsia. Paavi lennätti häntä vastaan pannaki-rouksen jumalattomuudesta, isänmurhasta, sukurutsauksesta, aviorikoksesta ja kirkonryöstöstä, mutta Sigismondo kysyi vain pilkaten, eikö ruoka ja viini säilyttänyt makuansa, vaikka syöjä olikin pannaan., julistettuna. Tämä hornanhenki oli toisinaan leikkisäkin: hän kaadat ti mustetta kirkkojen vihkivesiastioihin ja nauraa hohotti, kun kansa kastoi sormensa musteeseen ja risti itsensä. Mutta itse paavin, jonka kauhu hän oli, oli pakko myöntää, että Si-gismond J^lalatestalla "oli suuret sielun- ja ruumiinvoimat", että hänellä oli "kaunopuheisuuden lahja ja sotaista kykyä", että hän "tunsi muinaisajan historian, oli hyvinkin perehtynyt filosofiaan ja näytti olevan syntynyt suorittamaan loppuun j(h-kaiscn asian, johon hän ryhtyi". Hänen oma aikansa ja jälkimaailma o* vat tunnustaneet hänen olleen koT'^ keasti sivistyneen miehen ja "me/- kcinpä oppineen". Tämä rikoksentekijä, joka voidaan asettaa Itämaiden raakalaisteft, Iivana^ julman ynnä muiden läJiempicn ja etäisetnpien maiden hirmuhalUtsijain rinnalle, etsi lepoa veritöistään seurapiirissä, jonka, inuoäosiivdt mitä ihnostuneim-mat klassillisen sivistyksen, tieteen, kirjallisuuden ja taiteen edistäjät, ja vietti hartaana tunnin toisensa perästä latinistien jalkojen juuressa. Tämä peto, joka ei tuntenut muuta siveysoppia kuin mikä vallitsee aarniometsissä, runoili raivokohtausten-sa lomassa idyllejä niittyjen kirjavasta loistosta kevään päivänpais- - teessä ja nuorista tytöistä, jotka siellä kävivät karkeloon. Tämä pyöveli ja pakana ei koskaan jäänyt pois aamumessusta ja teetti marmorista e-rään esi-isänsä pääkallon kuvan, jotta hän aina sitä edessään pitäen ajattelisi kuolemaa ja iankaikkista autuuttaan. Tämä piru ihmishahmossa näyttää meille niissä lukuisissa häntä esittävissä muistorahoissa, jotka hän itse tilasi kuvanveistäjiltään, harvinaisen kauniin profiilin^ myöhemmissä kuitenkin katseen vaaniva, kesytön ilme viittaa levottomaan ja synkkään mieleen, ja aistilliset huulet kertovat hillittömistä vieteistä. Malatestan läheisyydessä olevien oppineitten ja taiteilijain joukossa oH miehiä, joiden luonne ei erikoisesti noussut häntä vastaan. Mitalinveis-täjä Matteo dei Pasti ci ollut empinyt, kun hänelle oli tarjottu toimi kristikunnan vihollisen, Mahomet-sulttaanin, palveluksessa, kuvanveistäjä Duccio oli karkoitettu Firenzes-iä jotenkin epähiinniallisten tekojen tähden, ja kuuluisaa maalaria Piero della Francescoa sanotaan mieheksi, jonka rinnassa "ci koskaan ollut sydän sykkinyt". Mutta se nero, joka an antanut suurimman loiston Sigismondo Ma'atestan hoville, Leon Bat^ tista Alberti, eräs kaikkien aikojen Elokuvatähti Ava Gardiner, jonka Setä Samin lentäjät Pohjois- A f rikassa ovat valinneet siksi tytöksi, jonka kanssa he haluaisivat juhlia Heinäkuun neljättä päivää. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-07-10-03
