Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 17, 1944

              Sivu 6 LAUANT.\INÄ, KESÄKUUN 17 PÄIVÄNÄ
10.
"Neiti, älkää nyt menkö hoin hem-tnetin
kovasti!" Sälli tarttui Tipulin
käsivarteen. Tähdet alkoivat tanssia
tyttöparan silmissä. Mortesti häntä
oli varoitettu liikkumasta yksin ka­dulla
myöhään. Tähän asti hän oli
bäiritsemättä saanut kulkea. Nyt
. roikkui välttämätön vaara käsik>Ti-kässä.
. . V
"Tässä eivät voimat riitä, ellei jär­kikulta
käy avuksi*'7Humi t3rttö. Hä^
siis nojautui myöntyvästi roikalee­seen.
"Sinä taidatkin olla kiva flikka.
Luulin sinua äskeisestä kopeudestasi
päättäen herrasneiriksi." ...
"Piika minä vain olen. Luuletko
«inä herrasneitinen tähän aikaan yk­sin
kadulla kuljeksivan?"
"Eihän ne pruukkaa. Sinä et kai
pane pahaksesi pientä pusua?"
• - "Hihii Mutta elä viitti ruveta
keskellä katua turpailemaan. Näin
pakkasella voi nousta rusina huuleen.
Rouva luulee, että herra on puraissut.
Meillä on sen sortin rouva."
"Onkos teillä sen sortin herra?"
"Jo toki Hän se vasta on kova
pussailemaan. No, sen nyt hyvin
ymmärtää, kun rouva on niin lihava,
ettei kahta metriä lähemmä pääse.
Kuule, ootko sinä matkalla jonnii fli-kan
luo?" .
"En."
"Ihankoon tuo on totta?"
"Ihan totta."
"Hyvä. Lähdetään sitten meille.
Herrasväki on matkoilla eivätkä tule
kotiin ennenkuin parin päivän peräs-
* tä. Minä olen rouvan äidin kanssa
kahden kotona. Mummo on melkein
kuuro. Suostutko?"
"Kele nyt, jos en suostuisi. JEn ole
saanut kunnollista ruokaa viikkoi­hin."
"Poika-parkani! Meillä saat hy­vän
sapuskan."
"Minä sinun nimesi on?"
"Anna Pusu."
"Saakeli. Onpa sinulla mukava
nimi."
"Pidä leipälinkkusi kiinni, ettei se
vanha kuuro herää! Nyt olemme
näet perillä. Mennään vaan näin pa­raatiovesta."
Ennenkuin sälli huomasikaan, sei­soi
hän valaistussa eteisessä. Valko­pukuinen
hoitajatar tuli vastaan. T i -
puli oli tuonut sällin ^'nnytysosas-tolle.
"Tämä on ensikertalainen. Luulta­vasti
pihtisjTinytys tarpeellinen", sa­noi
Tipuli nauraen.
Kun sälli näki, mihin satimeen hän
oli joutunut, ei hän jäänyt kauem­maksi
aikaa toilailemaan ympärilleen,
vaan pujahti avoimesta ovesta takai­sin
kadulle.
"Olipas se epäohtelias kavaljeeri,
kun ei edes hyvästiä sanonut''j nau­reskeli
Tipuli.
11.
"Jaa-a! Kuka teistä vielä jaksaa
muistaa sen ajan, jolloin .Anna Tipu­l
i Pusu tuli Kyjnhkyseen? Pelkään
pahoin, että muistamme sen kaikki.
Kuinka puhdas ja viaton hän silloin
olikaan! Nainen, joka ei miehestä
mitään tiennyt. Nyt on pääkaupun­ki
tämän saloseudun ruusun siinä
määrin turmellut, että hän menee
vieraan miehen kanssa operettiin",
saarnasi Myhkyrä.
"Elä . s j y t ä viatonta pääkaupun­kia!
Itse olet pilannut minut esitel­milläsi!"
"Tule tänne syy-parka, täällä on
paljon muitakin! Olisikohan liian
röyhkeää kysyä, kuka on se herra,
jonka kannattaa ostaa sinulle lippu
ensi-iltaan?"
"Hän on eräs koulutoverini."
"Minusta näyttää siltä, että kaik­ki
miehet, joiden kanssa seurustelet,
mlfuttuvat koulutovereiksesi."
"Eipähän muuttunut sekään yh-deniltäinen
sälli."
• "Hyvästi, senkin paksunahkainen
valehtelija! ^' IVIyhkyrä lähti louk­kaantuneena
tiehoisä. Pysähtyi sen-tääö
kynnyksellä ja kysäisi:.
"Tuleekö hän noutamaan sinut
täältä?"
"Sen hän viimeksi tekee. Hän
- pelkää lasiin litistettyjä neniä."
"Se mies ei rakasta sinua." -
Tipuli naurahti. Oli hulluuden
huippu ajatellakin, että Erkki Erä
cHisi häneen rakastunut. Hänhän ei
pitänyt Tipulia naisenakaan. Jos hän
sen joskus teki, niin naisasianaiseen
hän ystävänsä rinnasti. Tokko lie
koskaan Erkin taiteilijakiharain alla
vieraillut aatos, että Tipuli oli-nuori
tyttö, johon saartoi 'ja joka saattoi
rakastua. Pieni sairaiden sisko oli
hänelle suruton ystävä, jolle hän luot­tamuksellisesti
kertoili asioistaan.
"Sitä et sinä tiedä", vastasi Tipu­li
ja lähti Myhkyrän vanavedessä pai­numaan
yios:
. Ylioppilastalon eteisessä Tipuli
kohtasi vasta kavaljeerinsa. Viime
minuutissa tietysti. Levoton daami
jo pelkäsi,saavansa lähteä tyhjin toi­min
pois. '
"Tapasin pari neitosta", selitti hen­gästynyt
kavaljeeri. "En olisi muis­tanut
koko operettia, mutta onneksi
putosivat liput nenäliinan seurassa
lattialle. Neitoset sen huomasivat ja
ojensivat liput minulle. Silloin muis­tin.
Hyvästiä sanomatta lähdin juok­semaan
tänne. Toivottavasti voin
vielä lepyttää neitoset. Tässä minä
nyt olen. Olenko kunnossa?"
Tuollainen Erkki oli. Suutu jä to­ru
häntä, jos raaskit. Tyytyväisenä
näinkin hyvissä ajoin saapumiseen,
meni Tipuli puuskuttavan ritarinsa
kanssa pimeään katsomoon. Orkes­teri
pauhasi täysin palkein.
Tipuli ei pitänyt opereteista. Hä­nestä
ne olivat liian lurjusmaisia; Kur
ka hyvä ihminen nyt tuolla tavalla
tanssi ja keikutteli melkein alasti?
Ja miksi tuo alastomuus oli yksipuo­lista?
Miksi juuri naiset olivat alas­tomia
? Onhaii miesruumis yhtä kau­nis
kuin Jiaisenkin. Kauniimpikin
naisten mielestä. Kuitenkin miehistä
ei näy muuta paljasta kuin hätäseltä
naama. Pitäisi operettien tekijäin
ja näjrttämöUeasettajain vähän nais-katsojainkin
makua tyydyttää. Yk­sipuolisuus
tympäisee.
"Sinäpä happamen näköisenä is­tut.
Mitä mietit?" kysyi Erkki/kun
he menivät kahville ensimmäisellä
väliajalla.
Vai hänelle Tipuli olisi mietteensä
kertonut! Erkki olisi nauranut ja ni­mittänyt
häntä valkonauhan tädiksi
tai olisi todistanut hänen kadehtineen
noita sirojäsehisiä, liukaskinttuisia
naisia.
"Olisin ollut makean näköinen, jos
olisin tiennyt sinun katselevan minua
eikä näytösfä."
"V'ilkaisin vain hiuksiasi, tyttöse-m\
sillä kenelläkään koko tässä salis­sa
ci ole sfcllaisia."
Toisen najrtöksen aikana alkoi T i -
pulista tuntua, että hänen sivistykses­sään
oli nyrkinmentäviä koloja, kun
ei jaksanut pitää operetista. Hän
il
käänsi päänsä-ja alkoi pimeän suojas­sa
tarkkailla kanssaihniisiään katso­mossa.
Se oli todella kiintoisaa. Nä­kyi
vain sieluja, jotka olivat kiiven­neet
temppeleittensä harjalle tuulet­tamaan
itseään.
Tipulin vierellä istui viehkeä ger-hetyttö.
Häh seurasi silmää räpäyt­tämättä
kuningatarmaisesti liikehti­vää
primadonnaa. Ah, noin hänkin!
Noin hänkin panee miehet jalkansa
juuressa kiemurtelemaan.
Tuohon tapaan muutkin nuoret
naiset.
Keskiaikainen nainen hiukan taem­pana
nojasi velttona selkänojaan,. l i ­hava
leuka lössäjlään, suu hiukan
raollaan. Nojaa! Katseleehan tä­täkin.
Melkein noin minuakin ennen
Ueibiteltiin. Olisinpa vain hoksannut,
olla pidättyväisempi, hiin varmasti
olisi ^unar tehnyt tyhmyyksiä . . .
Ja kun näyttämöllä suudeltiin, nä­kyi
se selvästi keski-ikäisen naisen
kasvoilla. Hän tunsi jälleen vuosien
haalistamat siiudelniat tuoreina huu­lillaan.
.
Hetrat, nuoret ja vanhat, istuivat
notkeina, suorina. Heidän sielunsa
liitelivät näyttämöllä hyväillen henki-sella
kädellä keijujen airoja saaria.
"Väliajalla piiritti ryhmä herroja ja
naisia Erkin. Tipulirparka jäi yksin
istumaan mehulasin^ ääreen. Hän
oli kuin pieni, harmaa metsävarpu-nen,
joka oli eksynyt kiiltäväselkäis-ten
pääskysten ja loistavien kolibrien
seuraan. Vaipus^rukka tunsi olonsa
oudoka:
"Kuka on tuo herttainen pikkutyt­tö,
joka on kanssasi ?" kysyi eräs her­roista
Eriöiltä. Hän oli huomioinut
hylätyn seuralaisen, jonka poskilla kysyi Yliukko korja.illen honahtoei-puna.
väreili kuin aamurusko valkeis- ta silmälasejaan.
:Kyllä hän sen itsekin txtm^
Erkki,^ikoi lähteä noutamaan Tinn^
Ha. Kolmas soitto ehkäisi häneiuL
keensa. Yleisö meni paikoilleen.
- P i d ä t t e olla häneen rakastuimf?
luikkasi Töeitonen, erotessa silmää yjL
kuttaen. >mkl^^e^
Pakatessaan Tipulia autoon Erkö
ei aikonut, lähteä: daamiaan btiia
kyyditsemäsU), hän sanoi:
- : ^ ä i t k % n u o kaksi neitosta, joid^
kanssa juttelin; väliajalla?'^
;luuli¥ätj::että olen rakasftmui;
sinuun'/' . • • .
>ä vasta tyhmiä olivat."
'Tyhtoiä?"-' ; • - .^v
"Jos • h<B:,>kerran - luulivat >ineidaa ^
d^^csiihteissa toisiimme; «iin
kevintä/ olisi > ollut otaksua ^nieiiäi
naineiksi." r
'• :.-"Ä:fitfetriiiih.''._ .-..y-.-.. , '"J
• ^ ' R a k a s l u^
tyään yksin särpimän mehuaj mutta <^
kyliä? kyii^tjmyt; aviomies;''
'*;r?urk<Mt^^
dett^;a=:saait2maa^ ^
f^Ei. 31%^-^ Kiitps^l
•/rasta!;/:'l3^västi!,''• y'- •• :1
Tipuli kuuppasi kavaljeerin pois au^>^
ton ovelta^ja sulki sen. Auto pör^^
J ä lähti. • ; ; /
-'.^JfeEtviBus^lv
nen s^itiumal" .
Kyllä rna^^ sattuaas,
lentää smnpäin esimidiensä syliin.
Tipuli hämmentyi tästä odottamatto­masta
syleilystäV niin, ettei osanni^
kunnolleen anteeksi pyytää,
'"Onk<J ••wljenne; kotona, neki?"'
sa poutapilvissä.
'^Mikä pikkutyttö?'
**Tuö, jolla on nuo erikoiset hiuk­set.
Hänellä on niyös ihmeelliset sil­mät."
^
Erkki käännähti vilkaisemaan Ti-pulia.
" E i hän ole mikään pikkutyttö."
"Haluaisin tutustua häneen, ellei
sinulla ole mitään sitä vastaan."
Erkki katsahti tuttavaansa. Tä­mä
näytti todellisella innostuksella
silmäilevän hänen ystäväänsä. Erkki
tunsi selittämätöntä vastenmielisyyt­tä
|:uttavaansa kohtaan. Tipulia hän
ei saisi ainakaan hakkailla, mikäli se
Erkistä riippuisi.
"Tuskinpa on sinulle - mitään iloa
siitä tuttavuudesta. Hän ei ole sa­manlainen
kuin muut "nykyajan ty­töt;"
''Tuo tekee minut uteliaaksi. On­ko
hän sukulaisesi?"
" E i . Hän on koulutoverini."
Tipuli sai mehunsa juoduksi. Hän
nousi ja meni saliin paikalleen. Hän­tä
harmittivat hiukan Erkin tutta­vien
katseet. He kai luulivat hänen
olevan pahoillaan Erkin epäkohteli­aisuudesta,
ikäänkuin hän Erkiltä
muunlaista käytöstä ödottaisikaan. .
Paistuva tyttö ja Erkin ilmeinen
kankeus esittelepriiseen puhalsivat
neitosten utdiaisuuden vireille.:
"Oliko hän ensimmäisellä vai toi­sella
luokalla teidän ollessanne yli­oppilaskokelas?",
kysyi toirfen neiti
veikeästi.
"Olcnime luokkatoverit", vastasi
Erkki kuivasti. "Sitäpaitsi olemme
tunteneet toisemme pienestä piitäen."
Neidit naurahtivat epäuskoisesti.
"Suokaa anteeksi, jos emme us­ko.
Ncitihäri on varmasti teitä pal­jon
nuorempi."
"Se ilahduttaa Tipulia suuresti,
sillä todellisuudessa hän on hiukan
kolmatta vuolta minua nuorempi."
"Näinköhän."
"KyUä.'^^ TipuU nyökkäsi kurnii,
oittavimman/hyvästinsä. Yliukkqa
pyörählikin ympäri ja lähti TjämjnäS'
tyneen tytön sivulla mittelemään ia*
tua. ••
Yliukko oli ihmeellisesti ihastunut
Taunoon ja'täuiänpeAeeseen.ETän
oli siellä melkein yhtä usein kuin Ti-pulikin:
TavallisestihanjutteliTaii.
non kanssa lääketieteen uusista saa­vutuksista,
politiikasta ja muista
. miesten asioista: Kahvipöydässä Iän
oli itse herttaisuus ja kohteliaisuus 1
naisväelle^ Esko jä .Asko olivat bar
nen .erikoisessa suosiossaan.
luisti kangertelematta.
Tipulista oli riemuisaa, kun sai
pistää muutahiissa asioissa vastaan.
Välisti täytyv Yliukon myöntää nei-;
din -olevan soikeassa. Se tuntui niin
hyvältä, etenkin kiin Kyyhkysessipi-ti^
mukisematta- totella. Kerran Ti­puli
oli Lahjan jä^Taunon kanssa vie­raisilla
Yliukon luona. Ja kerran,
huippusaavutus, hän oli tämän
. sa kahden - elokuvissa. Monesti Ti-pulin-
kieltä,kutitti ja mieli tekipuH»^
telia saavutuksUlaan, mutta liän jattj -
sentään tekemättä. Myhkyrällä oli
ilmankm hullut luulonsa. Apulääka-';
rin sisaren ettioikeudet olisi^-at niyo'
myrryttänect kateellisuuteen taipii-vain
toverien jnieliä.
Tipuli iähti.oijustamaan Kyy5»y'
secu. ;• •" .' ^ • H
'"^ESkö neidillä ole tänään vapaa il­ta?",
•
"On.^
"Ettekö halnaisi tdidä UOB^ ^
pientä kierrosta kaupungilla?"
Miks'^L -Voihan Tipuli kuuDU^
pienen, opettavan esitelmän _
teen alalta.-Myhkyrän seurassa^^
oli niin töttmrat esitelmien-kuuntetf-miseen.
- vk-
YHukko valitsi tckstiksicEinany^
Hän oi oikein kann<^^
lärtanyH
sinäi^-yden.
Tii
kuinka' voitiin yksinäi5>'ydesW
heinen. Tipuli ci vain y""J°^^ ^