Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 4, 1948

              Iltapäivällä Jarkko ajoi pienen au­tonsa
huvilan liiteristä esiin, lähteäk­seen
kaupunkiin. Hän ei malttanut enää
odottaa huomista päivää, vaikka toisaal-
•ta hänen olisi tehnyt mielensä pitää
koira luonaan. Se kummallinen lumo,
^jonka^koira <tulo oli synnyttänyt hänes­sä,
ei jättänyt häntä rauhaan.^ Hänen
• täytyi saada nähdä se nries, jolla oli
ja on hänelle sanomattbmiän rakas. Eh­käpä
saan pyytää teitä jäämään luok­semme
iltäkahviUe. Tyttäreni ei viivy
matkallaan kauan. Olen varma, että hän
hyvin mielellään tahtoo -kiittää kädestä
pitäen Ressunsa -takaisin tuojaa.
— totbs, minäkin ^ieBiäni kysyi­sin
häneltä, kuka on opettanut koiran
viemään juuri jalasta riisutut saappaat
samanlainen ja saman-niminen, koira, takkatulen ääreen ja siei^ti vetämään
jä jonka hän oli qpettanut tekemään sa- sukatkin jalasta. ^
TTnanlaisia temppujaikiiin^h^. —Tekikö Ressu todellakin sellaisia
Syksyinen tie vilisi silmissä. Se kaar- konsteja? Sitä en ole Uennytkään. Mi-tui,
housi ja läski. Aiito lensi läpi näpä kokeilen sitä jonakin iltana, w-
"huviläyhdS^kUnhah, lah^tert kaupunkia, kahtaa metsänhoitaja Aarnimaa ihme-johka
irlle • ilta hättiärtyi ja fcatolamp- telien. —- Ehkäpä tyttäreni yoi antää
• pujen välökeljut sytt5^ siihen sielityksen, kun tulee, lisää hän
sille. Eteläranta 1. Siilien häh pjrsäh- hetken päästä, jääden "mietteisiinsä,
'dytti autonsa.'Koira hypähti tutusti —Se oli"minustäkih kovin ihmeellis-
- «erra Kini- tamatta. Olkaa kaikessa rauhaj
na-järven tunturiihajMtä, saii^^^ ja puhukaa epäselvää selväksi
käännähtäen isäänsä päin. > Teuva Aarnimaa poistuu hu
i^Todellakor Sittenhän Ressim pu- ää, s^^m^sään aavistus siitä
to käyttäytyminen selviää ilseSf^ii, — Väftska'onkin kenties toisen
naurahtaa isä aa^nstamatta, jCriiten jär-, rakastaa hänen Anriaan.
kyttyheeiiä hänen vieraansa seisoo hä- —Aiiri, miksi Ristin ei saa
nen edessään. toa lähdöstäsi enempää^ kysn
~ Miten Ressu käyttäjrtyi? kysyy pitkän ajan kuluttua.
Anri, katsabta:en jälleen Jäi&koa sil- — Minä olin silloin ehkä lan
miin. ' tidee AnrOta hUjaa.
— Se syöksähti laiturille, kun veneel- järkko katsoo häntä ikävoid
ilä tulin rantaan, ja-alkoi tntunomaises- ^^•en äänensä käy lämpimäksi k
ti nuuskia saappaitani. Se muistutti ^ f ; 4 u n hän äkkiä \nrkahfi
tietenkin inielestäni sianomättomasti t^en häntä:
istuirtieltä porräskäi^äl^höVeäle ja pu­jahti
sisään, syöksähtäen it^tietoiseita
•liissin ovielle odottajaan. Aarnimaa seit­semäs
kerros, vilkaisi Jal-fcko nimitau-
'lusta ja meni hisain.
Metsänhoitaja Aarnimaa oli huonees­tapa
lisäksi, kun minunkin koirani ninii
oli • Ressu, naurahtaa Jarldco Vartia.
— Sepä hauska sattuma, myöntää
met^mhpitaja Aarnimaa.
—Tuolla eteidiallissa on komeat po­ronsarvet
ja. -talja ja muutakin Lapm
^ saan juuri nukabtämaisUlaa» tavsnnn- • tavaraa, sanoo Jarkko.
•Riessua ja toi niieieeni muistoja |k)hj6- j.d-'Mlnä hinl<»n «Vt. 4- -
se tu^i nimen. Sitten 1.«<nhä^n ta).- ^^i^^ ^
lanauhan, oo^^ohfcm - ^ n nim.. Vem .^äMMä Ä syliini, katoaa |
^ n havdalle jatkun n ^ u m s ^ -g^^ ^ ^
''f^^f^f^™*tt'*^-t^" Jota hetki m tulen, lähelle, sanJom sukkam, niinfcum adttäVäfii siiut taas
«tot«rimaiäJla*u. En :Wisi Itnfll^ ,
aavistanut, että se oli Wffnm «essnni, . ,Ä ™ vAHannu. ti>^
täaiä etäässä. Minä ISluJfn 4itä 4e« Sl^,^»'^ ioi
tuomaan, tutustuakseni: sen isäntään ja .^eP^^.^t^^T^" p.dättyvästi,
nyt jAt-äkkiä on^kaaki^*Wiinj4,;k^^^ -M?!" '''"^ ^ ää
too Jarkko. ^ tellyys murtavat padot bäiä ,
saan. Haneh on turhaa muistelh
—^ISJSä^-todeöä^^iKffl^Ätä^ää- -tÄustk ja yrittää kätkeä tik
• kaiseen painaneen, ktmsisäk^ö koput­ti
ovelle ja ilipöitti: •
i —Ressu on titillöt tifkaisin. Täällä on
' ^räs herra, joka. öh löytänyt sen.
—-Sii4cka ^on hy\^ jä IcäskÖB vie-
' r a^ saliin, ^ n ä tulen aivan heti, sanoo
~ metsänhoitaja, nousten, sukien hiuksen-
-sa ja Vaihtaen kotitakkinsa päivätak-
-kiin.
Jarkko Vartia istuu suuressa, upeasti
^sisustetussa salissa ja katselee ympa-
^rilleen. Ressu istuii' hänen vierellään.
Suuressa etei^Itissa on ollut (mieltä
lämmittävän tuttu näky: suuret poron­sarvet
komean taljan päällä, ja pyssyjä
-ja uljas Lapin puukko, katossa roikku­massa
sievä, poronsarvista ki^koonpan-
• tu amppelilamppu. Hiven hänen ma­jansa
tunnelmaa I
Hetken päästä ovi «napsahtaa ja Jark-
— Olen oleskdlut - Lapissa Äoinani
i nuorena metsänhoitajana ja nyt myö­hemmällä
iälläni kesäisin lohestamas­sa.
Lappi on sellainen, että kun kerran
on siellä ^käynyt, vetää se "magneetin.
. tavoin takaisin. Voisi melkein puliua
tunturien taiasta.
— Tosiaankin. Samaa minäkin olen
kokenut. Olin siellä kaksi vuotta yh­teen
iyytiin. Isäni muuten oli siellä
myöskin aikoinaan metsänhoitajana ja
koko perheemme oli siellä siihen aikaan.
Mutta silloin olin kovin pieni. En ehkä
.'ikuitenkaan niin pieni, etteikö minun­kin
vereeni olisi jäänyt pisara sitä La­pin
hulluutta, jota niin monet parantu-mattomasti
potevat.^ Minut se valtasi
siinä määrin, että jätin opintoni kesken
ja painuin erämaihin. Kirjoitin siellä kir­jaa,
eläen melkein yksinäni lähellä alku-minen.
Teflle, hem Vä«iay m o i i e s ^ -häEn^n oleinässolonäa tähden Ön
syj^ta ihineeHte, ^ a 'Äni^ ^näke- 'ifciii, -jÖkä ön Väkevämpää heidän
inirien iääfllä 'liäintiöstyttäa reJtä Vär- igäh.
iniaan suurenti. AWriön kertön " -'i^ix "o.^hct.t-e hT-<.uaf ien• why- vä iSantansa/'E^iLrtJin' a- - — A»"^ em mehän eroa enaa\kö•„s ,\
järvellä, ;^^fifliulla On ^äysi ^ - f ö i t f ^ä
teitä -kaikesta hääen pluölfötaäh. Ahri
voi ifee kertoa tieille, initleh^hän iLäp^^
Amin iätse^ viipyy Jarkon tätsf
mutta ainoakaan sana ei tiile h
huuliltaan.
^tämäantienä '«ääm l«SSiSM« ^nSffi^ltl^!!^'" ^^-'^
, ... u^:v.i^^';- xunturmiajalla sydämeni harhautui
kohtasi minut, oikean iSansa, Inutta tas- ^^rräis häneen
isä vöin mäimtä teille, että kuten jo sa­noin,
olin nuorina päivinä iiiets^^
: tajana Laipissa. Minullakin öli palveli-jjuiä
Uq)pdäisnamen, Ellikare . . ., Sii­tä
on yhdeksäntoista vuotta. Anri on
sen ikäinen.
— Mutta nyt, hyVä vieraani, kahvi
näyttää ölevah katettuna ruokailuhuo­neessa,
keskeyttää linetsahhoitajaÄärni-
'maa lyhyen kcirtomuksänsa, jota Jäfk-sitten/
rähitl
^ikki jälleen sammui, niinkuin hi
inätön hiiÖos takassa, sanoo Jarkko
-—" Miiiä olen täällä Helsingissä ti
'tiintefmaan hänet uudelleen, .virtal
"Änri.
—- !Eh'sanko, missä ja milloin? ky
Jarkko hämmästyneenä. ,
— Serkkuni. Hillevi Someri vietti
jättain häitään. Minä olin morsiusi
tönä -harien häissään. Hän oli m
ko Jiäkee keski-ikäisen, komean miehen kantaisten lappalaisten'elämää, kertoo ko on kuunnellut hienkeään pidätellen, sieiiä. Sitä ennen jo olin hänet tav
Jarkko innostuneena. Anrin käsi Vapisee, kun hän djöntäa
— Missäpäin siellä oleskelitte? ky- kahvikuppia Jarkolle,
syy metsänhoitaja .Aarnimaa kiinnostu- — Tuntihi käsittämättörnaltäi öttä
neena, mutta silloin Ressu haukahtaa Kinma-järven pei^he oh tas^^
ja ryntää ovelle, työntää oven auki kahtaa Jarkko, katsahtaen Ahnn sil-ja
rientää haukahdellen eteiseen. miin.
— Ressu! helähtää silloin .riemuk- — Niin minustakin. Melkeinpä sa-kaasti
nuoren tytön ääni.
riiit, liun Hillevi vietti tyttöviiosie:
päättäjäisiä, ja piti pienet juhlat ko
'näan. 'Oli niin kummallista, että m
Launis sattui olemaan serkkuni kou
toveri. Se oli hyvin vllättäN-ä tap;
ininien. Neiti Launis oli ensin luuli
•^ttä minä olin näytell.vt lappalaistvl
dunomaiselta, vaikka joskus ölen mie- osaa tuntureilla, eikä ihmekään, si
astuvan sisään.
— Aarnimaa. Sepä sanomattoman
- hauskaa, että sahnme Ressun tiakaisin,
'sanoo .'\'arnimaa. — Sitä on ennätetty jo
• surra täällä kovasti. Tyttäreni lähti juu-
• ri äsken viemään ilmoitusta siitä leh­teen.
Mistä löysitte karkurin?
— Huvilani rannasta, Koivuniemen
- Linnoilasta, kertoo Jarkko, icuvaillen
'sen yht'äkkisen ilmaantumisen laituril- hoitaja Aarnimaa. täni täällä.
- le V Salissa on hetken -hiljaistä,-paitsi^^ei- — Tiesitkö sinä, että olin täällä ete-
— Niin, tosiaankin, tyttäreni oli siel- sestä, josta kuuluu hiljaista, riemukasta Iässä? kysyy Jarkko,
lä päin <tänä aamuna auto-ajelulla. Koi- sipinää. — Tiesin. Ristin kirjoittiminiille sii-
•ra on aina hänen mukanaan ja saa Sitten ilmaantuu ovelle nuori tyttö. tä. Hän kertoi saaneensa kirjeen, Jossa
Juoksennella vapaasti metsissä, mutta Jarkko nousee seisomaan. Syvällä hä- kysyttiin osoitettani, mutta hän ei ai­talla
kertaa se oli juossut vastoin tapo- nen sydämessään sykähtää. Hänen uni- konut vastata siihen, sanoo Anri.
jaan tietymättömiin. Tyttäreni oli et- kuvansa .Anri, palmikot ympäri pään ja — Minä olen odottanut joka päivä
"siskellyt sitä kaikkialta lähitienoilta kuitenkin metsänhoitaja Aarnimaan ty- sitä kirjettä.
TOonta tuntia tuloksetta. tär. Miten erehdyttävää! — Ristin mainitsi jotakin maksamat-
— Sepä vahinko. sy>' hänen etsiske- — Tässä on herra Vartia ja tässä ta jääneeestä palkasta, virkahtaa .\nri
Ivynsä on minussa. Minä nimittäin otin tyttäreni Anri, esittelee metsänhoitaja,
koiran huvilalleni sisään. Koetin en- — -'\nri:
s'n tarkkailla, näkyisikö lähistöllä ke- Jarkko näkee hänet nyt lähempää
tään ihmistä, mutta kun ei ketään nä- kattolampun valossa, ja hänen sydä-
' kvnyt ja koira suhtautui minuun ihme- mensa tahti hidastuu, niinkuin kylmäi-teltävän
tutunomaisesti, annoin sen tul- si koko hänen ruumistaan.
• la herkkupalalle sisään. Tyttärenne ei — Herra ^*art^a löysi Ressun ja vai-
. lietcnkään \-oinut aavistaa, että koira vautui tänne asti sitä tuomaan. Hän oli
oli joutunut huvilalle, vaikka hän olisi ottanut sen huvilalleen, selittää Teuvo
tullutkin lähelle r.ikonnusta, varsinkin. Aarnimaa hämillään .Vnrin ja vieraansa
kun useimmat huvilamme akkunoista oudosta käyttäytymisestä,
ovat talviasuisosti luukuilla suljetut, jo- Vasta pitkän- ajan kuluttua Anri he-ten
koko rakennus etäämmältä näyttää rää kuin unesta ja käy Jarkkoa kohden
niuiolta. kertoo Jarkko. ja hetken päiLstä hän seisoo hänen edes-
— Pääasia, että Ressu on päässyt ta- siian, käsi Jarkon kädessä, käsittämättä,
kaisin kotiin. sano<i metsänhoitaja Aar- miten tällainen ihme on tapahtunut,
nimaa, taputellen Ressun p-iätä, — Anri, minä en käsitä tätä? sam-
— Minua ihmetytti, kun koiranne maltaa Jarkko, tuijottaen tytön iha-osasi
erältä temppuja, joita minä ope- niin silmiiq. jotka sädehtivät häntä koh-tin
omalle koiralleni. Sitä varten oikc- den. ~
astaan lähdin itse sitä tuomaan, tutiu;-
tuakseni sen isäntään.
-— Oikeastaan minä en ole Varsinai-
Tjrttäreni on tullut, sanoo metsän- lessäni kuvitellut, että kohtaisin isän- 4iarvoinhan sattuu kenellekään sellais
kilinrminulle elämässä, kertoo Sm h
jäisellä äänellä. '
•Mutta-Jarkon mieleen on välähtää;
täytenä selvyytenä Elisan viimeaib
nen'käjrtös. Nyt hän tiesi, miksi Eli-öli
'sellaisella kiireellä halunnut meni
naimisiin. Elisa oli salannut häneltä ki
rin olemassaolon. Miten pitkälle aik
olisikaan matanut hänen saamatta *
tää Aurista mitään, ellei Ressu olis
"omalla tavallaan tullut jouduttamani
kohtalon kulkua.
— A'nr[, minä tahtoisin puhua sinuEt
niin paljon tänä iltana. Kaikki. m;'J
tänä iltana olen kokenut, on vielä kaa­oksena
tajunnassani. Vain .^^en \-Tnnn:-
rän. että sinä olet säällä ia etten hal­aisi
sinusta hetkeksikään luopua. Ma-
— Minun elämässäni on tapahtunut
suuri muutos senjälkeen. kun viimeksi
tapasimme, sanoo .Anri.
— Tekö tunnette toisenne ennestään?
hymyillen.
— Sekin on tietenkin totta ja taval­laan
velvollisuuden arvoinen asia, mut­ta
se oli vain viritetty ansa Ristinille,
joka jostakin tietymättömästä syystä
ei halunnut ilmabta tietojaan sinun suh­teesi.
— Ristin salaperäisyys johtuu mi­nusta.
Sanoin hänelle, ettei hänen tar­vitse
antaa minusta muita tietoja kuin
että olin lähtenyt etelää kohden.
— Miksi hän ei saanut kertoa enem­pää?
virkahtaa Jarkko, salaamatta mie­lensä
täydellistä .-sekaannusta.
Anri katsoo pois päin ja hänen kas­vonsa
hehkuvat kuin kaksi kypsää ome­naa.
Ja hiljaisuus, jos.^a voisi kuulla
nuppineulan putoami.sen lattialle, val­litsee
huoneessa.
— Minä luulen, että olen liikaa Ki-runa-
järven tunturimajan perheessä,
sesti Ressun isäntä. Se on t>'ttäreni koi­ra.
Se on ollut hänellä pitemmän aikaa rientää Teuvo Aarnimaa kysymään.
naurahtaa Teuvo Aarnimaa ja nousee
äkkiä pöydästä. — Ymmärrän täydelli­sesti,
että teillä on paljon puhuttavaa - .
keskenänne, .\nrihan lähti sieltä ödöt- Jarkon jokaista sanaa. Nyt hän kätkee
tätko. kun lupasin tiiodn .^inut etelii--'.?
Kaikki kävi toisin . . . Sirä tulit tan.-J
jo ennen minua kohtalon ihmeelli?ea
sattuma vuoksi, tai ci satttimankjnn.
vaai^ määräyksen. Tuntuu kuin
ol]si tapahtunut järjestclmälli-^e-^tl K-ja
olisi * Ressukin lähetetty j^in-i'^ ^f^-'
mättömän käden ohjanin.ina nv.r.-a
luokseni, että tapaukset sni<ivat nope­amman
päätepisteen, eltenimt^ me Uv-
,si, jotka ikävöimme toisinmmc. olisi pa-tunget
harhailemaan toi^^tamme tn.-
lämme liian kauan. Eikii tott.i. Ann,
että sinäkin olet ikävöinyt niinu.a' Kaik­kihan
valillähime sai niin väkivaltat^a
lopun . . .
Anri on kuunnellut hiljaa vänstö»
SIVU 4 L-\UANtATNA, SYYSKiaTN 4 PAIVXN.K, 1948'