Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 12, 1955

              silloin,
umentunut,
^""t rouvan
aa:
uheata si
:iin.
• kuitenkin,,
yvin onnellL^ia"^'
'"Omimatta, jr
>le vieläkään lor
^vas taaskin sofil
emmekä tiedä
sillä nyt on ^
^"alla pitäisi tDl
I^Pra neidili^
> eri hata;
pidä -huonetta^
a kun Lilja mem
niin voi taiva^
läon. Yksi sukia
lattialla ja kaikii
'Okin, ettei tahi
elvää. Dora neii
nytkin härijuuj^
änyt.kaikki sekai-i
kaupungille.
ansa mukaan jär.
a Ja menee pyj^;
pöydältä, joka oa
jäa tuijottäinaaal
in katsoo ja kai.
L| Anteron kuvij
sieviin kehyksiii:|
• . "Turku MJOvi
aivan kuin maaril
iän. Turkujsiis
jroa tapajunassaj
n kuin olisi koko,
ta viime viJkolia:
jeen, jossa Jm
inkiin ja laittaa
n ja hommaia,
sinne.
;in tyhmä, kun,I
ikä ole ajatellut
pariin vuoteen
1 on niin komea
in näinä aikoina
ansa ole Liljalle
neidillä se on.
työnsä, mutta
aalle, sillä hän
r.
|ou-'
den
:A
pienestä pitäen tottunut ajattele-että
hän ja Antero joskus ovat
jessä. omassa pienessä kodissaan,
itta kohtalo on kai määränyt toisin
Antero on rakastunut toiseeri tyt-iTuo
päivä meni kuin matelemalla ja
Iljalla oli hirveä päänsärky, kun ei
lut edes ketään, joUeka kertoisi sy-isurujansa,
ei ketään. Rouva huo-ettei
Lilja voi oikein hyvin ja
Onko Lilja sairas, kun on niin
ilpea?
— Ei, rouva! Pääni on vain hiukan
ipeä, mutta kyllä se menee pian ohi.
Nyt Lilja saa mennä huoneeseen-ja
levähtää hiukan, sillä kyllä minä
en ettei Lilja voj hyvin.
— Kiitos, rouva!
Hän menee huoneeseensa ja antaa
yneleiden vuotaa virtoinaan. Hän
läättää itsekseen, ettei antaisi koskaan
ra neidille tietää sitä, että Antero on
lut hänen sydämensä lemmitty jo
psesta asti ja myöskin hän päätti, et-li
koskaan kirjoita Anterolle. Mutta
kuitenkaan muuta tätä paikkaakaan,
llä rouva on kovin 'hyvä.
Antero on odottanut Liljalta kirjettä,
utta sitä ei tule. Hän ei pääse ym-ärtämään
sitä, että miksikä ei Lilja
nää hänelle kirjoita. Hän on kirjoit-nut
jo usean kirjeen, mutta vastausta
1 ole tullut. Hän aika peljätä, että
Iljalle olisi tapahtunut jotakin.
Eräänä päivänä liikkeeseen tulee
bku hieno herrasmies pukua tilaamaan
Antero, kun menee ottamaan mittoja,
iin herra huudahtaa:
— No heipäs hei, Soplosky! Räätä­ikö
sinusta on tullutkin? Siitä on jo
onta vuotta kulunut, kun yhdessä is-uimme
koulun penkillä . . .
Mutta hyvä herra, ei minun ni-leni
ole Soplosky, enkä uöko että olem-le
koskaan tavaneet toisiamme, ihmet-
Mee Antero. "
No mufta onko sinun muistissasi
,'ikaa, vai mikä sinuun on mennyt? Sinä
)lit ensimmäisellä luokalla yhteiskou­lussa
ja minä olin kolmannella . . .
Ja missä tämän olisi pitänyt sit-
|ten-tapahtua? Missä kaupungissa?
No oletpa sinä nyt vasta kummal-jlinen.
Täällä Turussahan sitä koulua
[käytiin ja minä lähdin ulkomaille jatka­man
opintojani ja sinä jäit vielä kou-iluun
. . .
— Ei mutta kuulkaahan nyt hyvä
herra! Minä olen vasta ollut täällä
Turussa vajaan kaksi vuotta, enkä iki-näni
ole käynyt yhteiskoulua missään.
I — Mutta sitten sinulla täytj-y olla
Ikaksoisveli, joka on kanssani käynyt
koulua, sillä minä en ole unhoittanut
tuota aikaa.
— Minulla ei ole yhtään veljeä, eikä
ketään muutakaan, vain isä ja äiti Suo­menlahden
saaristossa.
— Mutta tämäpä vasta on ihmeel­listä,
sillä silloin on täytynyt olla tuo
Soplosky sinun näköisesi , . .
Antero ei enää puhu mitään, vaan
ottaa mitat ja alkaa töihinsä. Illalla
; kotia menn^sään hän on varma, että
Liljalta olisi tullut kirje, mutta kuinka
pettynyt hän olikaan, kun kirjettä ei
ollut. Antero päätti matkustaa Helsin­kiin
kesäloman aikana ja ottaa selvän
kaikesta.
Oli juhannus lähestymässä ja Ante-xoUe
myönnettiin kahden viikon loma.
Hän heti UlaHa otti pikajunan Helsin­kiin
ja aamusella hän oli siellä. Hän
otti vuokra auton ja ajoi Liljan paik­kaan,
sillä hän^ olisi sinne päässyt rai­tiovaunullakin,
mutta hän tahtoi päästä
näkemään Liljaa mitä pikemmin. Hän
näkee edessään kauniin huvilan, jossa
on tuo osoite ja hän menee soittamaan
ovikelloa, niutta kukaan ei tule ovelle.
Lähin naapuri tulee ulos ja sanoo:
— Tämä herrasväki ei ole kotona.
— 'Missä he sitten ovat? kysyy An­tero.'
'•,
— He ovat lähteneet maalle kesäksil
— Maalleko ja mihin?
— Me emme oikein tiedä heidän
paikkaansa . . .
— Vai niin, vai niin. Kiitoksia vain,
sanoo Antero ja ottaa raitiovaunun ja
lähtee takaisin asemalle.
Hänen onnistuu vielä saada aamu­juna,
joka lähtee Kotkaan, ja juna on
juuri lähdössä, kun hän saapuu ase­malle.
Niin, nyt hän lähtee kotisaa­reen
viettämään kesälomaansa, ehkä
siellä tietävät jotakin ^Liljastakin . . ,
Oli myöhäinen ilta kun postimoot-tori
lähenee saaren rintaa. Sandra ja
Kalle eivät olleet tuona iltana kalasta­massa,
koska oli juhannusilta. He oli­vat
monasti katsoneet merelle, kuin jo­takin
odottaen, sillä postimoottori tuli
tavallista myöhemmin. Saarelaiset jo
ihmettelivät postin viipymistä, mutta
nyt se sieltä alkaakin jo häämöittää.
Antero seuraa mielenkiinnolla lähe­nevää
rantaa, jonka monessa niemen
nenässä palaa iloinen kokkovalkea. Au­rinko
taivaanrannalla luo vielä kultai­sia
säteitään ja on kuin valonheittäjä,
joka suoraan kohdistuu laituriin, missä
saarelaiset ovat postia odottamassa.
Antero näkee siellä äidin ja isänkin ja
kun moottori tulee lähemmäksi, niin
hän huutaa:
— Terveisiä kaupungista äiti ja isä!
— No voi herra siunatkoon! Sehän
on Antero, huutaa Sandra.
— Sehän se. Eikä antanut mitään
tietää tulostansa, sanoo Kalle.
Moottori tulee laiturin ja Antero
h3q>pää keveästi maihin. . Sandralle on
tullut oikein vedet silmiin sitä katsel­lessa,
kun pojasta on tullut noin komea
ja Se vielä kasvannutkin, hän ajattelee
itsekseen.
Antero saapuu heidän luokseen ja
pyörittää Sandraa niin että hameet lie­huvat
'ja sitten hän tervehtää isääkin
sanoen:
— Täällä minä nyt olen ja onkin ku­lunut
jo lähellä kaksi vuotta, kun täällä
viimeiksi kävin. Sinä äiti olet aivan
saman näköinen ja isäkin.
— Mikäpä meitä vanhoja muuttaisi,
vaan olemme sellaisia kuin olemme, sa­noo
Kalle.
Mentiin mökkiin kiireellisin askelein,
sillä Sandrankin jalat tuntuivat niin
kovin keveiltä.
-Kiireesti Sandra laittaa kahvipannun
,11a
;ta.
r
o
SAKRI N U R M EN
MUISTOLLE
Kuoli lokakuun 30 p:nä 1954
Vuosi siitä on mennyt,
mutta Sinua yhäti kaipaamtne vain.
Niin usein aatoksemme menneisyyteen liitää,
silloin tuska ja kaipaus rintamme täyttää.
VAIMOSI LINDA TYTTÄRESI JUNE
Sointula, British Columbia
K . \ L L E KUSTAA:
K, ä e (ustdä
Motto: Teuvalla poijat pääsöö "kra-naUe'\
Lapualla ja. Kauhavalla "frii-oofmn",
Kd^iesjärvellä ja Härmässä
moletnmissa "flikkoohit^*. .
Mutta Kyrössä ja Laihialla
kummassakin "hialle",
•—ll/rEIRÄN Kalle Kuustaa ei verä
•••'•"•pääHensä suojeluskunnan "ver­hoja"
niin kauvan kun muUa on siihen
jotakin sancmiista. Ei verä päällensä,
jottas tierät sen nyt, sanoo Kalle Kus­taan
äiti naapurin muijalle, joka on tul­lut
kevättalven aamupäivää istumaan
naapuriinsa ja juoruamaa kylän asioista.
— Vai sinä tuut tänne meitä neuvom-han
ja opettamhan, miten -meirän olisi
kotthuushoili järjestettävä, jatkaa hän
ja polkee rukkiaan vimmatusti, mikä
on kohta ehtinyt niellä hänen illalla
karstaamansa villahahtuvat langaksi.
— On muUa sen verran villoja, vaik­kei
ookkaan kun kolome lammasta, että
mä pystyn meirän Kalle Kuustaalle it-tekkin
laittamhan sarkayerhat, ettei sen
trenkää suojeluskunnan verhoja pääl-
•tulelle ja koettaa haalia kokoon hiukan
ruokaakin. Antero katselee mielenkiin­nolla
ja hänestä tuntuu kuiEi olisi lapsi
jälleen, kun hän aina muistaa juhan­nusaattoa,
kun äiti pesi oikein harjalla
tuvan lattian ja laittoi .puhtaat .matot
lattialle ja pöydällekin laitettiin Hina,
vaikka ei sitä tavallisissa oloissa käy­tetty.
Nythän tuntuu niin juhlalliselta
kaikki. Äiti on tuonut villikukkia suu­ren
kimpun pöydälle, valkovuokkoja ja
sinivuokkoja ja on siinä niuiitama kel­tainen
rentukkakin. Koivunoksia pn
nurkissa ja portaitten pielissä, Anteron
sydämessä käy lämmin läikähdys.
Jatkuu
pädSI hiä e
lensä vetää, niinkun sun poikas ja miä-hes
teköö, puhu hän loukkaaA^astl naa­purin
muijalle.
—• Älähän nyt kranni hyvä suutu.
!Muutoonhan minä vaan. Ajattelin, että
sinä tarvittet nua vähääset villas suk­kien
ja l^paasten kutomishen. Ja pitää­hän
nuota suojeluskunnan verhoja pääl­länsä
kaikki toisetkin kylän miehet, ei­kä
yksistänsä meirän pofka ja miäs,
puolustaa n^^urin muija itseään.
— Vai vähän villoja! ^Mistäs sinä
tiärät meirän villavarastot paljonko nii­tä
on, pauhaa Kalle Kustaan äiti naapu­rin
eukolle ja potkaisee tyhjän hahtu-vakopan
ulommaksi, nousee tuoliltaan,
laittaa kädet lanteille ja heiluttaa py>'le-vää
ruhoaan naapurinsa edessä ja jat­kaa:
: . '
— Niinkun justhin sanoon suUe, mei­rän
poika ei verä päällensä nuota* sinke-.
rin asiamiehen verhoja, oomma me sen
verran sille akiteerannu. Ja katto ny^ si­nä
ittekkin tuata meirän isä-Kuustaata,
sanoo hän ja osoittaa kädellään mies­tään,
joka on nukahtanut penkille piip-punysän
jäädessä suuhun. Tyhjä takin
hia on kääritty yös rullalle olkapäähän,
mihin se on kiinnitetty hakaneulalla.
— Hänkin, siiloon kahareksantoista
talayella, joutuu pakosta vetämhän
päällensä nua suojeluskunnan verhot.
Kätensä sillä reissulla menetti . . . Raa­jarikko
tehtiin . . . Sen sai hän palakak-seen.
Ja sinäkin viälä kehtaat puhua,
että meiränkin Kalle Kuustaan pitäisi
ruveta pitämhän tuaUaasia murhamiäs-
•ten verhoja , . Ei, naapurin Liisa, ei
koskaan meirän poika puje niitä ver­hoja,
päälleensä. Ja puhu sinäkin teirän
miähille, että nekin viävät pois ne suo­jeluskunnan
sarkaverhat ja ne torra-kat.
Jos sä sen pystyt tdkemhän, niin
siiloon minä sua kunniootan ja pirän sua
viisahana ihimisenä, lopettaa Kalle Kus-
KIITOS
Haluamme lausua sydämelliset kiitokset siitä yllätyksestä, jonka Jär­jestitte
meille 29 päivä lokakuuta omaan kotiimme muuttamisen mer-kyissä
Kiitos käytännöllisistä lahjoista* kukista, maukkaista syömisistä ja
juomisista. _ ....
. Erikoinen kiitos homman alkajille, järjestäjille Ja soittajille.
Kiitos teille jotka otitte osaa lahjaan, mutta ette voineet saapua.
Teitä kaikkia kiitollisuudella muistanune.
HELEN, IMPI JA E . ERKKILÄ
2360 West Hill Ave. N. D. G. Montreal, Que
PARHAAT ONNITTELUMME
H I L D A HÄNNISELLE
hänen 80-vuotissyntymäpäivänsä johdosta toivottavat
allamainitut sukulaiset ja ystävät:
Emma Mäki
Minerva ja 'Esko Myllymäki
Ija pojat
Helien Ranta
Meeri, Arvo ja Margaret Karen
Ray ja Walter Karen
Anna-Liisa ja Kalevi Siipola
Irja ja iPentti Kero
Alva ja EU Korrl
Sylvia Ja (Armas Waanan
Pirkko Puska
A. ja Y. Santaharju
Hilma Salo
Manti ja Nick Rein
Mimmi ja Väinö Freeman
Senja Koskela ja lapset
Salme ja Pentti Ikola ,
Aino^uoma ja lapset
Ida Ja Bernar Blair ®
Lempi Ja Oscar Simola
Anni Salö
Helmi Panttlla
Martha Ja Harvey; Harju
Lillian Ja Matti l^ynelä
Linda, Sirkka ja Pentti Tyynelä
Mimmi |Pulsto
Aino Kenippainen
Mimmi Knuuttila
Sanda Kallio
Taimi Ja Urho Kivioja Ja lapset
Aini Ja (Nick Paalaneix
K I I T O S
(Lausun mitä katmeimmat kiitokset teille kalkille, kun niin suurilukuisina
saavuitte yllättämään minua täyttäessäni 80 vuotta.
Kiitän kalkkia jotka ottivat osaa rtmsaan herkkupöydän valmistamiseen Ja
Juhlan järjestäjille Pirkolle Ja Sylville.
Kiitos kauniista ruusuista, lahjoista Ja rahalahjasta. Kiitos myös teille.
Jotka otitte osaa lahjaan, vaan ette voineet saapua.
Kayntinne tuotti minulle suuren Ilon tänä elämäni iltapäivänä.
Kaunis kiitos lasteni perheille, sukulaisille Ja tuttaville Cochranessa, Jotka
lahjoittivat rahaa.
Teitä kalkkia kiittäen,
HILDA HiiNNINEN
P. O. Box 693, South Porcupine, OntarJk),. lokakuun 25 p. 1955
mm.:
: •••• » r i .. mm.
mm.
m:
mm.
'•V
..•V
' r*
.> \ ^ : •'
Lauantaina^ marraskuun 12 päivänä* 195S Sivu 9