Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 19, 1944

              joka tulee kuin yllätyksenä sateisten
viikkojen jälkeen. «He istuivat oles-keluhuoneessa,
Asta ja hän, kun neiti
sanoi:
"Etkö haluaisi nähdä vähän kau­punkia
? Aion m^nnä dnne^ 'huomen­na
ennenkuin lumi tulee, kim^tuäLi-
Opettajan vfflikk©
lykin kuoH viime talvena, ,ett€* pääse järjestyfkseen joutui Tipulin kouluun-paljon
ulos lunten aikanav Kylla^^D
k^nn^aHisesti."
käynnissä?'^ kys>i tupaan tullut isän-
(Jatkoa) *^ .mät^äyttäen märät rukkasensa
J2 "Äiti, luultavasti isäkin haluaa an- penkille.
Kesä meni. Meoi toinen.. Päivä-• aZZ^"^^'"^''^'^' J•5»^?^T*P*•o-»»»»sa.iä-lia
pitää huolen kissoista ^a kotihpm-mista.
Alan tuUä jo-niin.»vanhaksi­kin
matkusteleanaan'yksm,-«ttä olisi
hauska ollä jokti nubrempi^mukana."
"Voinhan tulla jos niin haluatte"^
lupasi .\sta mitään .aavistamatita.
^klutta samalla keskustelu päättyi sii­hen
kun Delia astui sisään kantaen
suurta harmaata kissan raatoa taka-koivista
ja mutisten entiseen tapaan­sa:
"Se on se J i nx joka on Ix>Ian 'tap­panut,
paholainen sen bn tappanut
— se oli vielä parhain hiirikissal" ja
lisäten vielä pitkän lorun:^n^hyvistä
puolista, vaikka' Asta hyvällä syyllä
epäili oliko tuo lai^iainen yhtään
hiirtä ikänään loukannut,' vielä vä­hemmän
tappattu't.
"Se on- varmastikin kuollut- van­huuttaan",
aijveli vanha .neiti, sillä
hän ei ollut varrnakiiJinka,vanha kis­sa
oli, ja kissan kiiöjfyna unoi^m
muilta paitsi DeliaUa. ;
Kun naiset -^ahtryät^kaup
risti Delia sormensa jxnutisten taika-loitsu
jaan. Astäkuuli, että joka loit­sun;
perässä seurasi aina: Ja salli et­tei
Jinx enää ikänapalaisi!"
T}i:töä pakkasi tuo homma naurat­tamaan,
mutta «hän ei, vielä ^silloin
osannut aavistaakaan, että häntä to­della
seurasi huono onni, vaikka ei
juuri siinä muodossa kuin Delia ku­vitteli
ja uskoi.
Saavuttiin kaupunkiin. Kun oli
syöty päivällinen ravintolassa, sanoi
neiti: • ' " • -
''Eikö Asta tulisi minun mukanani
tuonne lääkärin- luö? 'Minun täyttyy
mennä tarkastuttamaan nuo reuma-tismiset
polveni, kuka ties ne vielä
voitaisiin parantaa."
Asta ajatteli, öttä kyllä kai se- hau­ta
parhaiten värtban parantaa, vaan
seurasi kuitenkin: nddin mieliksi -lää­kärin
vastaanottohuoneeseen. Neidil­lä
kuuluikin olevan paljon» puhutta­vaa
lääkärille, sillä liäi>)viipyi taval­lista
pitempj|äti tämän- yksityishuo­neessa.
Viirfiein tuli hän ulos huor
neesta ja ssnoi Astalle:
"Tiileppas tänne tyttö!"
Asta seurasi neitiä =vähän pelon se­kaisella
mielellä. ^Mihinkähän; tou­huun
tuo vanha-höperö olikaan ryhtyr
nyt? Kukaties sekoittaisi. vidä hä­netkin
johonkin. •
Kun Asta öli.istahtanut tuolille, al­koi
häntä yskittää, aivan kuin tämä .
nuiu touhu ei <:>lisi bllut jo kylliksi.
'"Eiköhän ole paras että annat lää­kärin
tarkastaa tuon yskäsi, k im satu­taan
olemaan paikan päällä", sanoi
neiti, eikä Asta voinut juiiri suoras­taan
vastustaakaan.
Lääkäri kuunteli ja koputteli, eikä
Asta huomannutkaan .että hänet oli
viimein kuljetettu fluöroscoopin eteen
ja lääkäri tarkasteli hänen rintaansa
jonkunmoisen ikkunan läpi täysin pi-nieässä
huoneessa, jorika toisesta
päästä hän kuuli kammällista konei-
<^en surinaa. /
Kun valot taas syttyivät, taputti
lääkäri häntäolalle sanoen:
•Älä huolehdi tyttö. Ei täriiä mi­niän
vaarallista ole. Mutta varmuu-
^'en vuoksi otan vielä X-sädekuvan
l o i s t a keuhkoistasi. .^Kun olen,älka-
^ i"t. n i i n kai tämä tävtvv^töhdä ^al-
J i i i k s i asti."
Asta näki lääkärinka&voilla ilmeen,
.^>nka olisi pitänyt rohkaista, mutta
•^än oli vieläkin siinä käsityksessä et-i^^^
hSa^^Sr . ^ r ^ - n i koskee, k u n . . .
pteatrtsuintt iinm,, uatuktatka uonmtom*e^It.i in,-PSaiHikäa vttaiisnta, s y ^ ä m ^ koski., fläi. hukkasi
iouluna vMtt^^f • • • . työhuoneeseen. ; , ^ l ä . vasta oli fe)«lumtoö/^.KyHä neosso^at kou-
^^^^^fu^i^"""^^^^ hävityksenkauhistus. Taimo, herra . luitta penikoita i^yöräyte^^^^
aidm käden ulottuviHe.- xXeuvoja ja seitsemäsluokkalainen, laitt<.li fetUal- .^-'Eu mene ikinä-naimisiin», huiisi
le levitettyjä vöryjään matkakoriin- tytt<i Äkifcaftto
sa. foäkiristeli hampaitaan kauluk- v hehkuen puyim^
sen kiinnityspuuhissa. : lessääii^
yTyttöy^itule auttamaan isäästko- j ^ f e n jil^is^iritau^
mistushommissa.» Asikainen jtiUc^^^
«Jsän pitiJähteä saattamaan m i o - e t t ä : U j e t t i j a s t^
ohjeita sateli. Tipulia, ensikertalais­ta,
erikoisesti evästettiin. Valitetta­vasti
hän ei tunnin perästä muistanut
sadatta osaa ohjeista.
. . ja muista pitää puhdas nenä­liina
taskussasi! Et saa omin päin ^
juoksennella kaduilla, eksyt tai jäät rimmaistaan kaupurfdin ja muuten-esiintyä
siellä kin järjestelemään koulukodin tatout-minään
ihmeenä ja kummana! Tee ta.
kuten toverisi tekevät! Puheitasi Tyttö harppasi paitapinön ja kirja-varo!
Sinulla on tapa sanoa räikei- kasan yli isälle avuksi,
tä totuuksia päin naamaa. En neuvo «sj^ä olet viisas ihmisen .alku",
valehtelemaan. Koeta pitää vasten- jutteli isä tyttären voimistellessa ke^
miehsyydet omina tietoinasi!"' tuo- jun kanlusnapin kimpussa. "Toivot-humaan
vaaten parempaa tietoaan.
"Minusta tulee.virkanainen, ja nunä
hoidan ^ i ^ j a äitiä, kun he tulevat
vanhoiksi."
5'No, no! ? myhäili isäntä piippuun­sa
tupakkaa tunkien. "Viisas kaka­rahan
s i n o o t , v u a joutuu viisaäsii
hon tapaan äiti puheli, pitkät/ pitkät
tunnit.
auttoi äitiä ja koetti kuun-
Miitta ei hän sille voinut mi­tään,
että kpuluj kaupunki, ero; ko­dista,
uudet vaatteet, neuvot, kaikki,
kaikki pyörivät yhtenä sekamelskana
hänenmielessään kuin jyvät myllyn­kiven.
sUmässä.
Hänellä oH yllään uusi puku. Tällä
kerralla se ei ollut Tainaii tähde, ei
äidin vanhasta tehty, vaan ihka uusi,,
punainen, koristeena valkea pitsikau­lus.
Äiti olisi teettänyt pukuun kas­vuvaran,
mutta- Taina pani jyrkästi
vastaan. Hän ei ilkeäisi sanoa sisa-rekseen
sellaista rumuliä, jolla olisi
isot vaatteet. Välisti oli Tainasta iloa
jahyötyä. ^ /
Entä kaikki uudet liinavaatteet!
Aivan halutti hyppiä niitä ajatellessn.
Taina kyllä vaa,ti vahvasti, että hänel­le
uudet laitettaisiin j a Tipuli vanhat
saisi. Äiti oli suostuvainen vaihto­kauppaan,
mutta silloin^isä sanoi pai­navan
sanansa, ettei Tipulikaan oUut
emmtimän lapsi, vaan tuli hänenkin
saada osansa uusista vaatteista.
• Jaloissa narisivat juuri neulalta
heitetyt kengät. ' Juhlalliselta tuntui.
niissä käveleminen. ; Eteisessä seisoi­vat
vieretysten uutuuttaan loistavat
kalossit. Tipulin ensimmäiset ka­lossit.
rKunhän ei vain KilH manisi
niitä repimään.;. Pentukoira oli nä-pyläs
sellaiseen hommaan.
"Minne sinä nyt lennät?" keskeyt­ti
äiti.
"Minusta tuntuu, kuin Killi nä-reksisi
kalossejani."
"Hyvä lapsiy tuossahan K i l l i nuk­kuu
uunin edessä! Sinä et saa mutis-tella
huuliasi, kun joku sinua puhut­telee
! Älä seiso niiii! Kenkäsi län-tistjrvät
" ja ohjeita faii kuin
kaljaa täysinäisen tynnyrin tapista.
vippuu.' Ja mjehqj, puoleen. pittäa
tavasti.eiilk^ kaupunki'tee sinusta sinu halus oleman, sanotaa sanass^i."
jonkinjoutavaa Mmphamppua. Muis- . "Elä kiusoo. lasta!" keskeytti: e-ta
aina olla omä itsesi! Soo tyUö! mäntä, kun. näki .tytön kyyneliitta^i
Aiotkos. hirttää v^han isäsi Jkauluk-seensa?
Rapise matkoihisi! Yritän
itse! Ja varo ettet opi lipeväkieli­seksi
kielastelijaksi!: Puhu totta,
vaikka ; maailma rävähtäisi kahtia!
Soo! V Nyt se taas luiskahti."
"Kuule, isä! Se on Taunon kau­lus."
"No, eikös- olekin! ; Tuossa on,
poika, piimälänkesi! Johan minun
olisi pitänyt hoksata, etteivät poikas­ten
kaulukset ole aikaihmisten veh­keitä.
Tyttö, laputa hakemaan isälle
kaMus!"'
"Tipuliii! Käy-hakemassa Tau­non
sukat! Ne ovat aidalla kuivu­massa!"
komensi äiti.
"Tipuli! Tyttö- kuuletkos! M i ­hin
. olet- pannut kenkäharjani ? Hae
se heti käsiin!", ärisi Tauno. .
"Tipuli, Tipuliii! Mene ottamaan
kasvit pois puristimesta! Ne muuten
unohtuvat",; ulvoi Taina.
Välisti, etenkin kiireellisinä iähtö- *
hetkinä, oli . hirveän hank^aa olla
nuorin. .Jokainen käski,, komensi^ to­rui.
Omat asiatv jäivät rempaileen.
Tipuli juoksi hakemaan aidalta suk-fia.
loukkaantuneen. ;"€8ia se.hjfvä, että
suat oppia.; On .meitä Auhmiatolli-koita
tiällä jo kosoUa eiinestälinii. Elä
vua tule nii ylypeeks ku sisares!"
Pitkän pakinan perästä .Tipuli vih­doin
sai hidastelleeksi Asikkalan
väen. Saunan soujassa hän uskalsi
ryhtyä tarkastelemaan ^Raatteitaan.
Eikös vain Riitta noennut alushamet­ta.
Jo hän sen arvasi, mutta sano-_
pas heille siitä, niin heti olisivat y l ­peäksi
haukkuneet.
"No, .Ameriikastako sinä ne sukat
kävit-haikemassa, kun näin kauan vii­vyit?"
alkoi äiti Tipulin sisään pu­jahdettua.^
..
"Tipuli,'missä ne kasvit ovat?"
"Tipuli, joko.harja löytyi?"
"Tipuli, mihin sinä kannoit sen
täyden arkun ?^'
"Kävin Asikkalassa sanomassa hy­västit",
vastasi Tipuli rauhallisesti.
"Tipuliii!" Asikaisen emännän ää­ni
kajahti pellon poikki. "To-kko. si­nä
. meinoot meijän väille
sannookkaa?" *
Todella! Asikaisen väki oli aivan
unohtua : hyvästelemättä. Sukat
lennähtivät keittiön portaille. Tipu­li
pinkoi piennarta pitkin naapuriin.
II OSA.
. I-Tipuli
pantiin. Kaupungin ybteis-kbuluun
monesta pätevänä syystä:
koska .tyttökoulusta^, jota Taina kävi,
ei päässyt ylioppilaaksi; koska ly­seoon,
mikä oli Taunon kouju, ei
ihuolittu. tyttöjä.; koska yhteiskoulu
hyvästiä oli ainoa tie, jota myöten Kaupungin
* tyttölapset pääsivät j^liopiston ovelle;
koska Tipulista teräväpäisenä tyttö­nä
aiottiin kouluttaa suuripalkkainen
virkanainen;, koska yhteiskoulussa-oli
ensiluokkainen tilaisuus perin pohjin
Kaikki ämmät ja tyttäret keräytyi- kyllästyä poikiin ja saada heistä niin
vät lähtijän ympärille. Kovin oli tyt- kamala käsitys ; l(^puiäkseen, että
tö nyt pyntätty! . Villakankaasta pu- nauttien jäisi • vanhaksipiiaksi eikä
kukin tehty. Paljonko lienee tuo pit- äjattelemattomasti uhraisi "rankoja
tei hän ollut sitä vailla ja että tämä
touhu oli vain suuri erehdys.
•Vaikka Asta vastustelikin, ettei
häntä vaivainnut mikään, vain taval­linen
yskä, vietiin hänet uudelleen pi­meään
huoneeseen, hänen rintaansa
vasten asetettiin jonkunlainen laatta
ja hänen kaskettiin olla hengittämät­tä,
sen aikaa kun lääkäri munkki toi­sessa
päässä huonetta sijaitsevien ko­neiden
parissa.
iKun oltiin taas uudelleen, kadulla,
pääsi tvtöltä .helpotuksen huokaus.
Mutta jos hän oUsi tiennyt, mitä,Jää-käri
oli sanonut neidille hänen tilas­taan,
ei hän olisi ollut niin huoleton ja
iloinen.
Jatkuu.
sikaulus maksanut? Ja alushameen
helmassa oli oikein "rottuuria."
Päällyshame kohotettiin. Jokaisen
täytyi saada omin; sormin hypiätellä
"rottuuria".
"On mulla housunlahkeissakin bro-dyyria",
kehäsi Tipuli ja näytti.
"No, onpas! Kyllä noihinrkom-meuksiihe
pitäs tok hiuka näk^rvä ja
vilaliella. l-3ikä nirhe tiijä muute ole­va
olema^.sakaa", neuvoi emäntä.
"Kyllä nyt o jo mualimaloppu lä­hellä,
kun naiseläjättii ruppeevat
housut jalassa käveleramäa", urahti
Maija-Liena uunippenkiltä, "Minä
oon elänä kolomekaheksatta ajastai-ja
proosia" avioliiton alttarille.
Asianomaiselle itselleen antoi sa­man
säväyksen, mihin kouluun hän
joutui. JVfieluinunin hän olisi palan­nut
isän mukana kotia. Urhoiollisesti
hän sentääii itkut nieli.
Kaupunki — muurahaispesä! On­ko
kenestäkään hauskaa istua muuha-raispesässä?
Kaikki kaupunkilaiset
olivat toistensa kaltaisia kuin muura­haiset.
Ja niin kiire niillä oli. Siinä
ne erosivat muuraihaisesta, etteivät
ketään outoa tunkeilijaa purreet. .Ä-kälsiä
silmänmulauksia ne kyllä antoi­vat,
, kunjtietämättömänä niiden si-vuuttamlsfcayoista
törmäsi niitä päin.
koQ enkä oo äkypakkasellakaa hojisu-: TipulLkylki aina keskellä kauta,mis-ja
tarvinna." / sä hevosetkin, silloin vältti syliintör-
; f'iSuHa eivät .lie hnmmeek koskea oi- mäykset.^ja .siHnänrtiuljaukset,: Kau-leet
polovee asti?" punkilaiset näet pelkäävät vasikoi-
"Varjelkoo! Minä oon elänä ikänj ta, sikoja, lampaita, kuinka ne uskal-