Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 2, 1944

              VIHTORI ROSSI:
Kaiku-kalliolla
V Aamiina kuh heräsiA^ niin ktidleu-tuva
ihiillos tupHitti sinistä saviia Il­maan
Ja aurinko kultasi i^uiden latvo­ja.
'Nousin ylös, kohentelin tulen Il­miliekkiin
ja ddottdlih Wa^nan il-mestymistä.
Myöhään valvomisen
' takia tj^tto liertöe väsynyt. En tähto-
«lUt häntä kesk«ii unijaan herättää,
vaan kävelin joelle peseytymkan.
• Kun palasin rannasta, tein ^sim-maisen
tarkastuksen ruokavarast<^la,
- joka iNoikkui kääfe^ss^^^
Avasin sen jä kääröstä löytyi kaksi
avaamatoUta-öik«Hä jä joku^^H^
kotkan j ^ ä ö k s i ä . kuäkaSaiutii ja
^väämthe soihtiiiVat yhte^ jomtnöi-
- saliakin «päsmnnulla. kut«n arvata
^ sopii, iniftuU€ näin ntetsäokii^ t^h-
> jastaiisäa i^kdhafu kdiittjd k (^
mutt4 eväaitmiie^^^
^ Kun ru<ä&syqai^ niin
pää kuin i M i ^ p ^ ' V ' • *
V kääfiskÄlin kalliit *vääriime ^nyyt­tiin
j ä l l e t ; rastin ncf^^^le ja W -
^ ttaanä hiivin kiirki^ihaan puun älle
• joaa \ V ^ ^ ^ nukktiL Kurkistin ja
• kurotti) hitViii kuuhiäiattomia-aske­lin
lähemmä ja kurkistin . v . Mutta
mi^ ihniettä näin? . . . W4w«ia dli
• kadonnut, mennyt sfen pitkän lienT
• «Katso toöta pakanaa! Kaikkein
' vähimmBi olisin 5dlaista o^umUt
odottaal Lähtenyt tiehensä yksin,
tyttöriepui Mikä hänet nyt perii,
tällaisessa «rämaassa? . . .
' iSadättelin ja päivittäin loppumat-
: toiöiih ja syytin iöpidtä itseäiii, mut-
. ta sitä ei olhit t^Ua, tyttö oH kadon-toit.
Kofitin hiiUddla, mutta turhaan.
! Ohö yksin ja pysyin vksin, siinäikaik-kL
• .
'i Aioih huutaa ja kiljua kurkkuni
läyddtä, melu^ Itseni aiiyKan yäSyk-
-siin^ äänciii sorliikSun.
Ei # u i siitäkään. Mennyt mikä
naeimyt! Tä^yi örifcttiä y k ^ ; min-
• kä järkevän askde^ eleeni oti^sln.
Otoi «vSsnyytifi pUun Oksalta ja
: läksin fiyöm^tä kulkemaah joenvart-
' ta äOläspäin. Arvidhi mukaan Wawp-
Hankin «Ii -tiiytyHyt stiheu kuntaan
lähteä. Koetin rientää parhaan ky­kyni
mukttaa; mikä sakeaa kasvulli­suuden'
sfeassä oli mahdollista ja aina
yhä pitäen varalla joen yli pääsyä,
Kulj^tuani yhtämittaa puolen päivän
tienoille, huomaan Joen - ux^soavan
vuoristoon, mutta alaspäin. Taa^n
foki muuttui pauhaavak^ koskeksi ja
«en metsiä kasvavat rannat kallioi­siksi
jyrkänteiksi. <£räim putouksen
nikalla, kokien syvän-väylän yli, ta­pasin
kaatuneen Jätdläi^uuni Siinä
oli ensimtnäineh Ja ainoa yl^öäsy
joen toiselle puolelle. Ennen. puun
päälle nousua tein oikein Sherlock
HD][mesin tapaan tutkimuksia löytyi­sikö
W»K'onan vaipaan jälkiäy josta
tietäisin että tyttö on kulkenut joen
yli. •
Aivan oikein. Riemastuin ja innos-.
tuin. Kaatuneen petäjän mullassa ei ^
öUut ainoastaan varpaan jälkiä, mut­ta
siinä tyttö oli taarinut täyttä kä­pälää
yltyleensä. Vieläpä puunrun­koa
myöten koskai yli kulkiessani
näin selvään tytön mullassa ryvetty­neiden
jalkojen jälkiä.
Hyvä juttu! llelpoituksen huo- .
kaus minulta pääsi. Vähenuaästäkin.
-Mutta kosken toisella puoldla tuli .
minulle pukki eteen. En viisauteni .
kyvyillä vomut j ä t t ä ä , minkä suun- .
nAn tyttö oli mahtanut ottaa. Olisi- .
ko hän lähtenyt kosken vartta alas-lukseen.
Jos tyttö joUtui$i turmioon, en voi kauan odotella, vaan jotain
I T I ' / A "ITT T A T /t y^^^ enemmän kuin mahdollista, tehtävä ja tehtävä pian. Olin ia«!in^'*
1/1/ yHi 1/1/ f J / V ^^^^ ^yy^^^ "^"^^^ '""^y' ^"^^ '^»»«-^«olemaantuTr
r fr JL JL V W " Ilman niinua ei tyttö oUsi-läht^ semää vasten ja il
• Alert Bäysta kanoottinsa kanssa ve- rit odottavat kuulaa sydämmeenÄ
päin kulkemaan, vai Olisiko lähtenyt : iU "t^ ^ ^ ^ "^
kiipeämään metkistä rinnettä mäel- « ^^'^y^ voyhottelemaan ajattelin, etten mmä noin seisoisi Ja
ympäri maata, vaan olisr kanootillaan odottaisij^ vaan hyökkäisi
mek>en ja oistereita ayödeu liaianiiu^^ päälle kynsin-hampain ijä tuimaS
rantoja nftyöten koreaisti kotiansa. tatstdussa saisivat he minut ampua.
le. Mahdollisuutta siinä avautui etee­ni
joka suunnalle. 1£tsiu jakiä maas- iL^tt^t^ f^rr^^z:^^^- jr^^^^^^^^^^z
mutta kalkki turhaan. Merkkiäkään pahemp^^toh mimm cdla. »mmvei kin sellaisessansa ja halusin pat.
^ löytänyt tytön jälistä, ei maasta unen, ^ ^«symise^ otot tietoa- öamietiioni käytäntöön,
eikä risukoista ^dusm la samoilu alta». En Mklä, kontaUani karhunloikkaa
Lopulla läksin kiipeämään mäen-* ^«t^iiyl minne mamä, mutta mkua lykäsk kalliota m>xiten pyssy kädes-rinnettä
ja ylemmäksi päästyäni up- täytyi- Pysyttdbi iaJfeei- säiii k Ä m reunalle. Sillä matkalla
posin metsän juurella kasvavaan kor- «än l ä h e i ^ s a a ja hyppdemalla vinkasi nuoli nokkani alta ja iski ial.
Ikeaan puskikkoon. iPonnistelin-yhä ^^^^^ k i v ^ kidjiU rotkon laitaa lioön että kirkkaat säkenet sinkoilr.
edelleen yfö^Mtt jä mifrttä cden^
si pääsin, . ^ ä I f y i f ö t ^^
• He nptista. Ilfieä rötti yhä ja minä
Idrislih 1uip^käi»;:H^^ Vauh-dnia.
JbeltJi
t! ainoastaan k^innaiilie,^ riiutta kun
ölin |ö:tiött&t^ kor­keutta
Ja yiiS ede^liöMi 1 ^
jyri&ehtyi, hnh I h j Ä s ^ jotrtuneehi
i u p ^ i i ^ ä n M ^ ^
Ei varmankaan .Wawona
^-laiseen ^viibreUe kiipeämiseen lähte-
. li^t,;hän eiikä on kulkenut joenvart-yhäedfiUeeai.
i^ Kuoli mennessään hipasi palan
Tuli vastaani tasainen laaja kivi, yiähuides^aini, jössä arpi vielä näkyy.
sm t'o i's ella si'v -u lla o^fi p«ysftyscuoi-^ &i al- Laukaisih siihen suuntaan, josta nuo^
lioseinä ,loinen sIVu roikkui prf^aito-malta
näyttävän kuilufi
en näaittanut Smiraa kyytiä sivuuttaa.
Sdssdn Ja katselin, minkä tähtien
tuikkeessa s^da irt». ' NoUseVa kUu
oii jäänyt virortöi taa.
Huusin kaiku 'räuRtaai, ^^ästasi;
toisen ja koköaöneö keri-aa:
uudestaan, sama tuh». OBa^ «äiieii-kin
kuulhit kaiun iirastalievaii,^^^^
^ koleaan itäin selvästi |a klMäasti.
taa^qpäiiL Niintuumin.^^
ii leöaätettiia. Revolverista leimah­tavan
tulen väk>ssa näin hirvittävän
öiiAjMi haamua syöksyvän mintta
Icöhdeä.
Kuukii kainala Mjuntaraikkaäss
IlmäSsä ja enUehkum kerkisin suoriu-tua
sdsi^ilem, i ^ y t y i mie^ ras­kas
hiho v^mmatulli vauhdilla kimp^
putöri j a ine pyörimme kalliolla. Nuo-l<
et ja |ouM j^kdm hydkimj^ pit-l^
n kaJHota, ja kadotin minäkijl asee-.
^ t k ä ä tulm vakuutetuksi, että olin
«^ynyt tytön jäljiltä.
Nousin kuitenkin yhä siinä toiyos-
. sa^ että ylempänä löytäisin sopivan
huipun, «jonka päältä voisin tarkas­taa
seutua.. QlisIL tarpeellinen saada
Messusin kma paras pappi, jä seas­ta
oH nidfcasti^a, kaikilta kölmdta
taholta vastattiui. Siinä päästin iufi-teeniihnoille
niin että kyiläkia ikävä
haihtui eikä yksinäisyydestä ollut tie-toakaaii.
Miksikä tällaista mdUa
merestä suunta, jotta Uetäisin.kulkea yi^syj^iö^ ainoa puolustava
: seuraavana paiyana.
Saöioiltia kesti lähelle iltaa. Au-riAko
Jaski vuorten taa Ja kultaineii
Ulanru^o pilkisti puiden, lomista.
Vihdoin pääsin ulos iti«*sästä ja
eteeni avautui kaukai^ alh^dla sini-ndi
ineii ja iois3ä;ila harmaa kallio-ka
minulla että toiV(Hn Wavwman
olevan ij(»sain mduaai ltuul«aaaSsä;
hänellä crfisi näet tilaisuus tulla luok­seni
tahi :hutttamalla vastata. Pääs­ten
suonteä ja «n^änäinkiältä vuo-toin.
Kun olin ^kahi melUäQUt, olin iyh-vui>
dsto huippuina ja syviiie kui- jentänyt muistiivarastoÄi iauhiistä.
iuiaeen. Rotkojen pohjaOa kasva Va
inetsä näytti pimeälle ktiin lauhkea
sammal. Teräviä kalMo^nää roik­kui
y & ä ^ ^^-anäattisemämieD pääl­lä
|a alla röykkoinen 'vi«]:>»Bä paijas-pintaisla
kiviä lä|ääntynelaä kf^kei-na
kasoina metsän iatvojen yläpuolel­le..
:
iHa aikoi pimetä. HuUteUu ja hu­ulin
ihmeekseui föysm vielä vanhan
virren: "Sun |Kirttis,4ijyes avaja. -
i ^ bM jättahti korvissani tuikea .vih-kaisu,
kxak vjhfeva pliatoBiima, ja
EfisioffitaUneilj minkä kou
di; pitkä h ^ Tiesin ote-vaiä
t<^<^8is^ Intiaahin j^msa.
%nlyi tuima taistelu. Mioä puo­lestani
en olisi tahtonut hiuskarvaa
kenettkäzui funtetnattoman päästä pu-dötlaa,
mutta kun olin taistduun jou­tunut,
tiiio täyiyi se viedä loppuun
asti. IktiaaUlt ovat samanlaisia kuin
toe niUutian ihmiset, että taistelussa
ei tule kyfijtoykseen kompromissi, ei
saäH, ei oikeus, siinä vain on ky^-
myS.^mästä ja kuolemasta.
British Coiumbian iritiaaneja,
KÄäkiuti lieinlojai sanotaan rauhalli­siksi,
iotiä eivät nykyään käy Sotaa
kenenkään t^&jstfin heimojen kaösäa,
eivätj^ myöskään häiritse valkoisten
laUhaa jollei heitä suututeta, mutta
se kulki ohitseni Ja sia^sahti kallio- n£^ m^säasukasten esihistoria
selnääö * A l ä i ^ säköaÖr.
Tuli mieteesi nöidäfinuoli, jösta
v^3^at ihmiseit iapsena puhuivat. Ää­ni
kuivi ksirkkUUtu Ja vidHtd haudan
huilin, «ttä vuoret vast^, Lopulla • MljaisUUS. EastosMnästykSen dhi-aikoi
kuiifuttaa nma tyitfflyyt^*, kun men^ kääöB^in, katsom ja fe^seioin
kö*ö0 aivan toista. Menneisyydeiia,
fiojöen vsalkoiste» lännelle tuloa, juuri
RivÄrinletin, Cape Muden, Vaiicöu-ver*
saäi«ö pohjoispään intiaanit oli­vat
Sotaista, lyöstönhaluista ja kai-kista^
Dauotettavinta kansaa niitä
köhtidih iHaila tyttöä Hiaa ymtaärtä- pimeäs^. Ixjyan pitkän «aolen, ^ s - . tuaaetaan Ämeriikaa intiaanien hfti-mättömabäi
ja. loukkaaVaStL C^sihan
minuii pitsäiyt tietää, että nuopei nai-
- sen, ^cÄa oli astumassa avicrfiitcHi kyn-ay,
k^ yii, tunteiden' k a h ^ ole
li^i^iiänstä. Mika pä^ispää olin-kaaa!
Mokoma siveellisyyden pro­feetta^
minä! . , .
sa -öli sulfcapyrst© ja teräksestä kätki.
Noidat ja kummitukset «ivat seHaiaia
pimeässä si^gauttele.
Jollia Jöuihaaja on saapuvilla, tiiin
ajattelin.
liariteudam kyykylleni ja fetsin jo­tain
pykälää tai koloa, jossa voi­sin
suojata Itseäni, mutta Setliista en
Sileällä kalliolla «n u^al-fhoisSa.
Heidän nykyinen rauhalli­suutensa
on tulos valkoisten yUvdi-masta.
-Minä lienen jollakin tavalla häirin­nyt
heidän rauhaansa, koska jouduin
Vimmattuun taisteluun.
Ja se olin minä, joka ensimmäisena
aousin jaloillefti kalliolla. Nopea oli
iatlaaaikin. Uusi yhteenotto ja 50-
Halhaiim ja huhuilin, kiipeliin
vuort«aseinämille niin körkeafie kuin löytänyt.
paäsdi ja ulvoin oikein metsän ää- tanUt lähteä ju^temaan eteen- enkä loin ^ain tuntea vastustajani hirmui-
" taafcsepäia ja sivuille pako oli mahdo- sen voiman. tenSin ilmassa kdppi-
Kaikki turhaa melua, vastausta ei ton. ToiseUa puolella oli jyrkkä kai- iiay onutta iinfieksi putosin jaloilleöi,
kuulunut. Tähdet tuikkivat smiseUä JioaeiiÄ, toisdla syvä kuilu. <Motin ja ennenkuin kerkesin pyörähtää
taivaalla ja-J^tiutf kalpea iiaama kur- • kyykyö^i, katselin ja kuunt-eliii. JEi hyökkääjää* vastaan, oli hän jo kim-kistj
vuorten yli, hiisfcahdustakaan. Haudan hiMai- pussarii;-01in-ennen"Australiassa pyo-
CMm yksin Ja tuntui yksinäiseltä. c»,x.ffa KÖ;V: . . - ; „t-:^....--_ i^^^^^^^ . o diivat pit-kerran
vei-hdensadan
pÄU-pimäessä
koleudessa.
Asetuin kallionkoloon taittamieni
vihollinen -olisi väijynyt jokaista Ui-
. . , - kettäni, niin kaivoin revolverin tas-oksien
päälle levähtämään ja siinä loi- kustani ja laukaisin. Tuli lehöahti pi-koe^
m ja katsellessani tähtitaivas- meässä yössä ja pamaus toistui kai-
'^J^i;''^^'^'^^/^<>^^^^^' aoi3^.-Odotin... odotin. Sydä- r-^t^;; l?^ T r^"^ '"^^ ^y^"^' korvissani kuulin,
taan viettää? Mmneka pahan«i jou- Risahdustakaan «i kuulunut Se oli
tuu yksm vaeltaessaan tällaisessa erä- kammottava hiljaisuus. Vain huuh-
^""^f^! • . ^ja huhuili harvakseen.
T u ^ oleva«i vastuunalamen ei Minä, vaikka olen ^ t a suomalai-ainoastaan
omasta kohtalostani, vaan xien, en olesitä sitkeätä,pitkäpiimäis-myoskm
aimuoman naisen, ja vielä tä laatua, joka taipuu mutla^St^tT
vdcapaameidänmolempienkorpivael.. sia, että tällaisessa S S L * ^
mattoon,
suomalaisten
Sisuni
englantilaisen
ja muistuipa mieleeni
kurssi entisaikoina,
tottavie!
"Sinä villipeto!" kiljaisin. Ja
kävimme syJikähmään ja pyörimme
keränä kaiholla. Syntyi pitkä ja tui­ma
taistelu, jonka kulkua en oUen-kaan
muista, ^illä olin liian kiireissä­ni,
mutta losppuotteen kyllä muistan-
Sain vastustajaani vyötäisiltä kunnj
Ja heitin hänen raskaan ruhonsa paa»»
yU ilmassa sillä seurauksella eUafia-n^
i päänsä ensimmäisenä iski kai^>'
ooJii Sellainen ote oli hyvin tunne""