1947-02-08-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1947 LAUANTAINA HEL^IIKUL^N S PXIVXXX Sivu 7
OsaNomat
Micftigan järven veden loiskeesta on Chicago n lahclla olcialle rantamalle muodostunut tUlai^a
kuvioita, jotka, immtiutavat troopillista kaktuspuistoa. Jätä iltailcmassii on kaksi, Mundeleiii Co/-
legenoppilastyiiöä.'
me ja tuIevHIa sukuixtlvilla olisi parempi,
kuin ineillä i-seliämme on ol-iUt.
Näitä parempia ^ päiviä uskon
sinunkin Seta meille toivm-an.
Näiden a«jatusten .mukana terveiseni
sinulle, "Setä.
ANJA;
Qlin hyvin pieni tj-ttönen kun
ensikerran yhdyin voimistelemaan
Väinö Salmenin johdolla.
En . muista'siit^ ajasta muuta
kuin sen, että pakkasio ; aina
marssissa olemaan eri tahdissa
kuin.toiset ja sen, kun tein esiintymisessä
pukkeja huonon muistini
takia. Ne tuottivat melkein
kyjmeleet silmiini, vaikka en
muista että johtaja olisi minua
niistä torunut.
Mutta parhaiten muistiini jäivät
vuodet 1933-4, kun monen
\aioden jälkeen herätettiin Co-baltin
-voimisteluseura Väinö
Salmenin johdolla. Valitin, että
varmaan taas joudun viijneisenä
marssimaan, kun olen aina ollut
sakin lyhkäisin, mutta mikä hämmästys,
kun johtaja sanoi "Tule
tänne, 'big fello\v*" ja asetti minut
joukon eteen. En siitäkään
tykännyt, sillä minua on aina
vaivannut hirmuinen esiintymis-kuume,
vaan en kehdannut ruveta
valittamaankaan. . Siis päätin
koettaa parhaani . pysyäkseni
marssintahdissa ja estääkseni tulemasta
virheitä liikkeissäni.
Kävimme säännöllisesti harjoituksissa.
Salmen itse oli yksi
täsmällisimmistä miehistä, ja
paljon hän uhrasi aikaa meidän
tähden, sillä hän joutui talvisin
koko iltapäivän lämmittämään
haalia, että iltaisin siellä tarkenisimme.
Lujilla hän myöskin oli
ennenkuin sai meidät kunnostamaan
ryhtimmfe. Toinen olisi jo
varmaan kyllästynyt, mutta onneksi
ei Salmen. Hän itse oli siinä
hyvä esimerkki viimeiseen
saakka, sillä vielä syksyllä, kun
hänet viimeisen kerran näin ja
hän-oli käynyt liyvin heikoksi,
hän ei ollut ryhdistään vielä luopunut.
En sijloin tiennyt, että
viimeisen kerran häntä tervehdin.
Harjoituksien aikana hän kielsi
kujeilemisen, ja tulin näkemään
kuinka tärkeää se on, kun olin
tulla nurimiiskoin pyramiidin
päältä alas sen takia. Mutta väliajat
saimme olla valloillamme
ja johtaja vain hymyili kun
juoksimme ja hypimme kuin
mielettömät.
Kesällä joukkomme hajosi,
kun työmaita aukeni. Yksi mcmi
yhtäälle ja toinen toisaalle. Tuli
uusi joukko, johon jäi entisestä
joukosta muutamia.
Luulen; että te kaikki muistelette
kaiholla kunnon johtajaamme,
joka niin uutterasti työskenteli
meidän kanssamme," Parhaiten
voimme pyhittää hänen muistonsa
sillä, että koetamme pitää
ryhtimme kauniina niinkuin
hänkin. Väinö Salmisen ryhtiä ei
voinut murtaa kova työ, elämän
huolet, eikä sairauskaan.
lepää rauhassa maan povessa
poikasi Toivon ja vaimosi Bettyn
rinnalla. Muistosi säilyy meidän
mielessämme siksi kunnes mekin
saamme sen viimeisen komennon.
SIGNE.
Kalarefkeliä kerran
Kuinkahan tuossa taas muistui
mieleeni eräs 15 \iiotta sitten
tehty kalfureissu niin voimakkaasti,
että pitää ihan tarttua
kynään ja kertqa siitä.
Se tapahtui täällä Albertan
aavikolla ja kalastuspaikka oli
Little Bo\v, pieni joki, jossa on
keväisin niin paljon vettä että
kalat kutuaikana, huhti- ja toukokuun
vaiheissa, pääsevät kulkemaan
ylös ja alas. Silloin siinä
on paljon kaloja, jos minkä
näköisiä, ja silloin niitä siitä
saa.
Niinpä eräänä iltana, kun ensin
oli työt tehty niinkuin farmarin
emännän pitää, päätimme lähteä
kalaan, nimittäin minä ja kaksi
Hannaa. Minä tartuin Fordin
ohjauspyörään. Hannat istuivat
rinnalleni ja niin s i ^ mentiin
että tomu lensi. Ja kun sinne
joelle päästiin, niin verkot veteen
— ja sitten kiireesti kahvinkeittoon.
Mutta emme ehtineet
kunnollisesti tulta \nrittää, kun
jo verkko alkoi liikkua. Piti
mennä katsomaan, että onko jo
kalaa, ja olihan siellä. Minun
piti ottaa kalat pois verkosta ja
siinä silmäni suurenivat, että onko
täälläkin ahvenia aivan kuin
siellä kotipaikalla Nurmeksessa,
jossa niitä oli joka rapakossa.
Mutta Hannat sanoivat:
" E i nämä niitä ahvenia ole,
vaikka voivat olla vähän niille
sukua, koska vivahtavat samaan
näköön. Näitä sanotaan piikkikaloiksi
ja hy\'ällä s>^llä, kuten
huomaat, jos kjisissäsi mitään
tunnet.''
Tunsinhan minä, mutta piildt
ne olivat selässä ahvenellakin,
. siellä Nurmeksessa.
Kyllä me saimme sinä yönä
kaloja, auton "paksi'* täyteen.
Samana iltana tuli sinne toisiakin
suomalaisia samaan paikkaan
ja kyllä hekin saivat kalaa
niin paljon kuin halusivat. Keitimme
siinä kahvit ja pidimme
niinkuin piknikkiä, kun oli kaunis
kuulamoyö.
Niin, se oli hauskaa, ja hauskaa
oli se, kun toimme niin paljon
kaloja kotiin. Mutta aamulla
vasta alkoi tosityö — se kalojen
perkaaminen ja kannuttami-nen,
että on sitten keskikesällä
kalaa. Siihen aikaan ei ollut kesällä
tuoretta kalaa lähellä kuten
nyt, kun tähän on tehty keinotekoinen
järvi maiden kastelua
varten. Tässä on nyt kuin paratiisi
ja kalaa järvessä. Kesällä,
var-sinkin sunnuntain aikana, on
järven rannalla satoja kalastajia,
nimittäin onkijoita; verkkoa ei
saa käyttää.
No niin, siinä se aika on kulunut.
'Toinen Hanna on ollut jo
toistakymmentä \'Uotta täältä.
poissa, jossakin Kalliovuoriston
katveessa. Haluaisinpa häneltä
kysyä: Vieläkö sinä siellä kalastat?
Päiskaapa kirjeellä, tai kirjoita
tähän ystävien osastoon.
Uskon, että sinulla on kylliksi
aikaa ja sinä ainakin luet tätä
Liekkiä.
Toinen Hanna on vieVk täällä
lähettyvillä. Terveiset hänellekin.
Ole valmis kun tulen hake-maan
kalaan, että saamme taas
xiettää j'hden kauniin kuutamo-yön
jokipohjalla-
ANNA-MARI.
Käynti mielt-sairaalassa
Fort \Viiramin liihifJöliä, Dulul-hin
tien varrella, sijait.cec yksi Ontario
5airaa]a, i^auniilla tasaifelia
maalia. Laajat, viljelyk.soile valmiit
peHol ympäri sairaalarakennuksen.
Sinhcniaheausyli
pUvea kuljettaa
^ftten latvojen yli
silmänkdntaman taa,
ylitse tufianten päiden
Jotka on kyyryssään
tictämätHnnä säiden ^
l€:kistä vierellä'^1.
Kääntäen jotakin kjkvaa
kun kone kmriistcn^käy^
MroUn kattoa vahvaa
joka ei lävitse nyy.
Tai nenä pöydässä tehden
^piirtoa kirjaimen
ylitse paperinlchden
kahakan valkeuden. ^
Tuhannen päätä on siellä
, eikä ne nää 'd nää
leikkivän pilven tiellä
siintoa s.ncrtävää,
.\.VRO JJELA.^KOSKI.
Se on vankien työtä, sHili tämä on
ollut ennen vankifarmi, vaan joku
vuo5i >-?ien muutettiin heikkomie-itkien'
sairaalaksi.
Tulee melkein ikävä tunne astuessa
ovesta sisään ja nähdessä sie.Hii
lukkojen takana Joukon, potilaita,
Jotka eivät ole niilineet-auringonvaloa
vuosikausiin. VmpäHllä kun ei ole
mitään aitaa, jokaplt^si heidät k-oos-
>a ia estäisi karkaamasta, niin heidän
täytyy olla aina slslillä huoneissa,
joissa ei ole ikkunoita, alhaalla,
vaan no! n 12 jalan korkeudessa ja
nekin pieniä. Rakennuksessa on kak-r
»; isoa. käytävän eroiitamaa huonetta.
Sairaitten luku nousee u.seam-piln
kymmeniin, vuoteita niin paljon,
eitä juuri niiden välistä päi\s-?e me-remään
ympäri huoneen ja toiseen
huoneeseen. Päivisin sairaat ovat
kaikki yhdessä.
Siinä näkee monenlaista liikettä,
yksi nauraa, toinen kiroaa, kolmas
puhuu politiikasta. Näyttiiä, että
joku haluaisi levätä, vaan eihän siinä
saa rauhaa, kun suurin osa on aina
jalkeilla.
Ajattelin, että eikö hallituksella
olisi sen verran varoja, että rakentaisi
aidan 3'mpärille, että niitä, jotka
pääsevät liikkeelle ja haluavat liikkua,
voisi laskea ulos, ainakin kesän
aikana. Jos tervekin ihminen joutuu
olemaan aina sisällä, ja lisäksi jom-moisessakin
hämärj-ydesVä, niin se
tekee hermostuneeksi. Määräähän
lääkärikin, kun menemme vaHtta-maan
hermostuneisuuttamme, aivan
ensi-mmäiseksi liikkumaan ulkona joka
päivä. Ja sehän onkin virki.N'ä-viiä,
sitä e: voi kukaan kieltää.
Kaikkia noita epäkohtia hiiomioi-flessa
Tuntuu, että sieltä puuttuu paras
parantaja — ilma Ja aurinko.
Henkilö, jota olen käynyt katsomassa
useampia kertoja kolmen vuoden
aikana, joutui sinne vaikean tapaturman
seurauksena. Muuten on
omituinen hänen kohtalonsa. Noin
J3 vuotta sitten kävin hänen luonaan
samassa paikassa, missä hän palveli
kolmen kuukauden vankilatuomiota.
Hän oli silloin vielä ter\'^. Elettiin_
-itu •'Bennettin aikaa", jolloin ei ollut
työtä eikä ruokaa. Niin tämä /
nuori m?es lakaisi rautatievaunusta
j>'v*ä saadakseen siten Jotakin syötävää,
kun poliisi tapasi hänet, tarttui
käsikynkkään Ja talutti tuomarin e-teen,
joka tuomitsi hänet kolmeksi
kiiukaudeksi linnaan. Sen hän palveli
samassa paikassa missä nyt on
ollut lähes kolme vuotta mielisairas-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 8, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-02-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki470208 |
Description
| Title | 1947-02-08-07 |
| OCR text | 1947 LAUANTAINA HEL^IIKUL^N S PXIVXXX Sivu 7 OsaNomat Micftigan järven veden loiskeesta on Chicago n lahclla olcialle rantamalle muodostunut tUlai^a kuvioita, jotka, immtiutavat troopillista kaktuspuistoa. Jätä iltailcmassii on kaksi, Mundeleiii Co/- legenoppilastyiiöä.' me ja tuIevHIa sukuixtlvilla olisi parempi, kuin ineillä i-seliämme on ol-iUt. Näitä parempia ^ päiviä uskon sinunkin Seta meille toivm-an. Näiden a«jatusten .mukana terveiseni sinulle, "Setä. ANJA; Qlin hyvin pieni tj-ttönen kun ensikerran yhdyin voimistelemaan Väinö Salmenin johdolla. En . muista'siit^ ajasta muuta kuin sen, että pakkasio ; aina marssissa olemaan eri tahdissa kuin.toiset ja sen, kun tein esiintymisessä pukkeja huonon muistini takia. Ne tuottivat melkein kyjmeleet silmiini, vaikka en muista että johtaja olisi minua niistä torunut. Mutta parhaiten muistiini jäivät vuodet 1933-4, kun monen \aioden jälkeen herätettiin Co-baltin -voimisteluseura Väinö Salmenin johdolla. Valitin, että varmaan taas joudun viijneisenä marssimaan, kun olen aina ollut sakin lyhkäisin, mutta mikä hämmästys, kun johtaja sanoi "Tule tänne, 'big fello\v*" ja asetti minut joukon eteen. En siitäkään tykännyt, sillä minua on aina vaivannut hirmuinen esiintymis-kuume, vaan en kehdannut ruveta valittamaankaan. . Siis päätin koettaa parhaani . pysyäkseni marssintahdissa ja estääkseni tulemasta virheitä liikkeissäni. Kävimme säännöllisesti harjoituksissa. Salmen itse oli yksi täsmällisimmistä miehistä, ja paljon hän uhrasi aikaa meidän tähden, sillä hän joutui talvisin koko iltapäivän lämmittämään haalia, että iltaisin siellä tarkenisimme. Lujilla hän myöskin oli ennenkuin sai meidät kunnostamaan ryhtimmfe. Toinen olisi jo varmaan kyllästynyt, mutta onneksi ei Salmen. Hän itse oli siinä hyvä esimerkki viimeiseen saakka, sillä vielä syksyllä, kun hänet viimeisen kerran näin ja hän-oli käynyt liyvin heikoksi, hän ei ollut ryhdistään vielä luopunut. En sijloin tiennyt, että viimeisen kerran häntä tervehdin. Harjoituksien aikana hän kielsi kujeilemisen, ja tulin näkemään kuinka tärkeää se on, kun olin tulla nurimiiskoin pyramiidin päältä alas sen takia. Mutta väliajat saimme olla valloillamme ja johtaja vain hymyili kun juoksimme ja hypimme kuin mielettömät. Kesällä joukkomme hajosi, kun työmaita aukeni. Yksi mcmi yhtäälle ja toinen toisaalle. Tuli uusi joukko, johon jäi entisestä joukosta muutamia. Luulen; että te kaikki muistelette kaiholla kunnon johtajaamme, joka niin uutterasti työskenteli meidän kanssamme," Parhaiten voimme pyhittää hänen muistonsa sillä, että koetamme pitää ryhtimme kauniina niinkuin hänkin. Väinö Salmisen ryhtiä ei voinut murtaa kova työ, elämän huolet, eikä sairauskaan. lepää rauhassa maan povessa poikasi Toivon ja vaimosi Bettyn rinnalla. Muistosi säilyy meidän mielessämme siksi kunnes mekin saamme sen viimeisen komennon. SIGNE. Kalarefkeliä kerran Kuinkahan tuossa taas muistui mieleeni eräs 15 \iiotta sitten tehty kalfureissu niin voimakkaasti, että pitää ihan tarttua kynään ja kertqa siitä. Se tapahtui täällä Albertan aavikolla ja kalastuspaikka oli Little Bo\v, pieni joki, jossa on keväisin niin paljon vettä että kalat kutuaikana, huhti- ja toukokuun vaiheissa, pääsevät kulkemaan ylös ja alas. Silloin siinä on paljon kaloja, jos minkä näköisiä, ja silloin niitä siitä saa. Niinpä eräänä iltana, kun ensin oli työt tehty niinkuin farmarin emännän pitää, päätimme lähteä kalaan, nimittäin minä ja kaksi Hannaa. Minä tartuin Fordin ohjauspyörään. Hannat istuivat rinnalleni ja niin s i ^ mentiin että tomu lensi. Ja kun sinne joelle päästiin, niin verkot veteen — ja sitten kiireesti kahvinkeittoon. Mutta emme ehtineet kunnollisesti tulta \nrittää, kun jo verkko alkoi liikkua. Piti mennä katsomaan, että onko jo kalaa, ja olihan siellä. Minun piti ottaa kalat pois verkosta ja siinä silmäni suurenivat, että onko täälläkin ahvenia aivan kuin siellä kotipaikalla Nurmeksessa, jossa niitä oli joka rapakossa. Mutta Hannat sanoivat: " E i nämä niitä ahvenia ole, vaikka voivat olla vähän niille sukua, koska vivahtavat samaan näköön. Näitä sanotaan piikkikaloiksi ja hy\'ällä s>^llä, kuten huomaat, jos kjisissäsi mitään tunnet.'' Tunsinhan minä, mutta piildt ne olivat selässä ahvenellakin, . siellä Nurmeksessa. Kyllä me saimme sinä yönä kaloja, auton "paksi'* täyteen. Samana iltana tuli sinne toisiakin suomalaisia samaan paikkaan ja kyllä hekin saivat kalaa niin paljon kuin halusivat. Keitimme siinä kahvit ja pidimme niinkuin piknikkiä, kun oli kaunis kuulamoyö. Niin, se oli hauskaa, ja hauskaa oli se, kun toimme niin paljon kaloja kotiin. Mutta aamulla vasta alkoi tosityö — se kalojen perkaaminen ja kannuttami-nen, että on sitten keskikesällä kalaa. Siihen aikaan ei ollut kesällä tuoretta kalaa lähellä kuten nyt, kun tähän on tehty keinotekoinen järvi maiden kastelua varten. Tässä on nyt kuin paratiisi ja kalaa järvessä. Kesällä, var-sinkin sunnuntain aikana, on järven rannalla satoja kalastajia, nimittäin onkijoita; verkkoa ei saa käyttää. No niin, siinä se aika on kulunut. 'Toinen Hanna on ollut jo toistakymmentä \'Uotta täältä. poissa, jossakin Kalliovuoriston katveessa. Haluaisinpa häneltä kysyä: Vieläkö sinä siellä kalastat? Päiskaapa kirjeellä, tai kirjoita tähän ystävien osastoon. Uskon, että sinulla on kylliksi aikaa ja sinä ainakin luet tätä Liekkiä. Toinen Hanna on vieVk täällä lähettyvillä. Terveiset hänellekin. Ole valmis kun tulen hake-maan kalaan, että saamme taas xiettää j'hden kauniin kuutamo-yön jokipohjalla- ANNA-MARI. Käynti mielt-sairaalassa Fort \Viiramin liihifJöliä, Dulul-hin tien varrella, sijait.cec yksi Ontario 5airaa]a, i^auniilla tasaifelia maalia. Laajat, viljelyk.soile valmiit peHol ympäri sairaalarakennuksen. Sinhcniaheausyli pUvea kuljettaa ^ftten latvojen yli silmänkdntaman taa, ylitse tufianten päiden Jotka on kyyryssään tictämätHnnä säiden ^ l€:kistä vierellä'^1. Kääntäen jotakin kjkvaa kun kone kmriistcn^käy^ MroUn kattoa vahvaa joka ei lävitse nyy. Tai nenä pöydässä tehden ^piirtoa kirjaimen ylitse paperinlchden kahakan valkeuden. ^ Tuhannen päätä on siellä , eikä ne nää 'd nää leikkivän pilven tiellä siintoa s.ncrtävää, .\.VRO JJELA.^KOSKI. Se on vankien työtä, sHili tämä on ollut ennen vankifarmi, vaan joku vuo5i >-?ien muutettiin heikkomie-itkien' sairaalaksi. Tulee melkein ikävä tunne astuessa ovesta sisään ja nähdessä sie.Hii lukkojen takana Joukon, potilaita, Jotka eivät ole niilineet-auringonvaloa vuosikausiin. VmpäHllä kun ei ole mitään aitaa, jokaplt^si heidät k-oos- >a ia estäisi karkaamasta, niin heidän täytyy olla aina slslillä huoneissa, joissa ei ole ikkunoita, alhaalla, vaan no! n 12 jalan korkeudessa ja nekin pieniä. Rakennuksessa on kak-r »; isoa. käytävän eroiitamaa huonetta. Sairaitten luku nousee u.seam-piln kymmeniin, vuoteita niin paljon, eitä juuri niiden välistä päi\s-?e me-remään ympäri huoneen ja toiseen huoneeseen. Päivisin sairaat ovat kaikki yhdessä. Siinä näkee monenlaista liikettä, yksi nauraa, toinen kiroaa, kolmas puhuu politiikasta. Näyttiiä, että joku haluaisi levätä, vaan eihän siinä saa rauhaa, kun suurin osa on aina jalkeilla. Ajattelin, että eikö hallituksella olisi sen verran varoja, että rakentaisi aidan 3'mpärille, että niitä, jotka pääsevät liikkeelle ja haluavat liikkua, voisi laskea ulos, ainakin kesän aikana. Jos tervekin ihminen joutuu olemaan aina sisällä, ja lisäksi jom-moisessakin hämärj-ydesVä, niin se tekee hermostuneeksi. Määräähän lääkärikin, kun menemme vaHtta-maan hermostuneisuuttamme, aivan ensi-mmäiseksi liikkumaan ulkona joka päivä. Ja sehän onkin virki.N'ä-viiä, sitä e: voi kukaan kieltää. Kaikkia noita epäkohtia hiiomioi-flessa Tuntuu, että sieltä puuttuu paras parantaja — ilma Ja aurinko. Henkilö, jota olen käynyt katsomassa useampia kertoja kolmen vuoden aikana, joutui sinne vaikean tapaturman seurauksena. Muuten on omituinen hänen kohtalonsa. Noin J3 vuotta sitten kävin hänen luonaan samassa paikassa, missä hän palveli kolmen kuukauden vankilatuomiota. Hän oli silloin vielä ter\'^. Elettiin_ -itu •'Bennettin aikaa", jolloin ei ollut työtä eikä ruokaa. Niin tämä / nuori m?es lakaisi rautatievaunusta j>'v*ä saadakseen siten Jotakin syötävää, kun poliisi tapasi hänet, tarttui käsikynkkään Ja talutti tuomarin e-teen, joka tuomitsi hänet kolmeksi kiiukaudeksi linnaan. Sen hän palveli samassa paikassa missä nyt on ollut lähes kolme vuotta mielisairas- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-02-08-07
