Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 15, 1945

              <1Q45 LAUAXTAINA, JOULUKUUN 15 PÄIVÄNÄ Sivu 9
f Vaimo osoittaa vilpitöntä rälckaut-
^.-fientäen aina lo^hdUfctamaan, kun
ijSfefe miehensä niiii surtillisena ja
I tEjpimielisenä. - \ - - ^
•Rakas — älä sure", sanoo vaimo
i ja kietoo käsivanensa miehensä ym-ipsri.
"Eihän -meillä ole hätää lei-,
rvästä — ainakaan vielä. Ja me, M i -
f cfrva, Regma ja minä, pidämme
IEarfen, ett^ei-- siriulta^ -puutu mitää»..
ilätä onnettomuutta,: joka nieitä ikoh-
I i3?i, emme voi toiseksi muuttaa^ vaan
jaimamme sen kärsivällisesti. Eikö
Ieniin?"'
: 'Xiin kyllä, vaimoni, mutta mmä
iölenniinonnetoil!" vastasi mies va­pisevalla
äänellään- -Eikä vaimo voi­nut'
muuta kuin surra, ettei voinut
^miehensä tuskaa huojentaa.
Salme, käydessään kauppapuodis­sa
ostoksiliaän, poikkesi- aina haapu-reissakin
puhelemassa heidän kans-saanj
siten haihduttaakseen painavaa
suruaan. Tällöin-Kinttunen aina nä­ki
tuon kauniin ja suloisen olennon
ja kuuli hänen pehmeän äänensä ja
hän mieltyi Salmeen ja alkoi tehdä
tuttavuutta kyselemällä kuulumisia
y.m.s. Salme vastasi kyselyihn kuten
tavallisesti aina. Sitten erään kerran,
Kjitlunen kysyi lupaa saada- käydä
katsomassa hänenkin kotiaan, sanoi
käyneensä jo joka talossa ja mökissä
jutlusilla ja valit-teli ajan tulevan
pitkäksi täällä maalla. Hän asui yh­den
talökkaan luona, jossa oli saanut
pknen kamarin ^käytettäväkseen ja
oli kamarin pieni pöytä aivan täydes­sä
lastissa. - Siinä oli täfkkikauluk-iia.
puhtaita seka likaisia, suuri pink-ka;
Sitten oli parranajovehkeet ai­van
ensiluokkaista laatua. Hammas-hrjoja,
vaateharjöja, pääha-rjoja ja
hajirvesiä jos kuinka monta pulloa
ymiä hiusvoiteet, hiin että oli siinä
rihkamaa kerrakseen. '-— Kun katseli
pykuvarastoa, niin niitä oli seinät
täjimä; niin että rikkaus, josta hän
puhui niin paijdn, oli näytteenä sii­tä.
Kun Kinttunen lähti kylän kier­tomatkalleen,
liiin tunsivat kyläläiset
Kiattusen hajustakin, sillä niin pal­jon
länttäsi hän hajuvettä itseensä.
Aayroi vähäpätöisiHekin asioille,,
asytelläkseen . kultalhaTnpaitaan. —
Selkjnen on ''fe^^ ul­koasultaan,-
Kj'sy«iykseen, jos saa
käydä kylässä • Kaunissaaressa, vas-
. Kirj. ANNIE RUISSALO
"Sopiihan nieillä käydä, olkaa hy-vai,
; / , • . ,
. Muuta kutsua ei Kinttunen odotta­nutkaan,
vaan paineli jo seuraavana
päivänä saareen vieraisille. Kinttu­nen
oli hämmästyksellä lyöly, kun
nousi ylös saaren rinnettä. Hän py-sähteli
ja ihmetteli, miten siellä oli
kaunista ja hjrvin järjestetty kaikki,
kasvispellosta alkaen. Kun hän oli
naputtanut ovelle^ jaV^äahut lii
käydä sisääUj tunsi hän nolostuvan-sa
aikalailla, astuessaan niin kaunii­siin
ja siisteihin «huoneisiin. — Herra,
jota nimitystä hän mielellään kuunte­li,
tuntui saaneen hyvän iskun, sillä
täällä oli paljon hienompaa kuin a-meri^
calaisissa poortitaloissa, joissa
oli aina asunut. JEi käynyt Kinttu­nen
työväentalolla ja hän aina uskoi-kin,
että kaikki paha on juuri lähtöi­sin
sosialisteista ja heidän, haaleis­taan,
vaan harras kirkossa kävijä
häh oli. Ainoa "herra-tuttava", joka
oli ollut Kinttusella, oli sen seurakun­nan
pastori, sillä Kinttunen pani aina
kirkon kassaan "kovan puun" taa­lan;
siitä se tuttavuuden alku, josta
ei luopunut.
. 'Nö niin. Kinttunen, tullessaan
Kaunissaareen vieraaksi, oli nolostu­nut
tässä seurassa. Mutta kun hän
vilkaisi paksuihin, kullattuihin kel-loriperiinsä
ja sinettisormukseensa,
sai hän takaisin itseluottamuksensa
ja alkoi maitkia herrasmiestä. Kint­tunen
oli pukeutunut parhaisiin vaat­teisiinsa.
Eailtävät kengät jalois­saan,
hallihattu päässään, 'korkea
kaulus kaulassaan, niin että hän
näytti kiiltävältä kuin pullo. — Sal­me
haki miehensä vieraan seuraan ja
alkoi laittaa kahvia. Regina meni
ulos eikä näyttäytynyt koko vie­raalle,
sillä hän karttoi semmoisia ou­toja
ihmisiä, kun tiesi, että ne halvek­sivat
häntä hänen syntyperänsä
vuoksi.
Kinttunen ja Malagias puhel-vat.
Ensin 'öli puhe Malagiasta kohdan­neesta
onnettomuudesta. Sitten siir­tyi
puhe Amerikan oloihin, joihin
Malagias kiintyi ja kuunteli tark-kaavasti,
tehden aina kysymyksiä
Jäsi Salme:
Minervan huomiota kiinnitti enim­män
vieraan kultahampaat, joita oli
monta edessä, kokonaisia ja paika­tulta
hampaita. Hän tarkasteli vie­rasta
laijsen uteliaisuudellaan. —
Kun kahvi oli valmiina keittiön pöy­dällä,
kutsui emäntä vieraan sekä
miehensä kahville.
Kun Kinttunen lähti saaresta, oli
päivä jo illassa. Eikä hän olis" ha­lunnut
lähteä vieläkään, mutta luuti
sopimattomaksi viipyä kauempaa,
vaan päätti sen sijaan mennä~ sinne
toistekin. •
"Liian komea eukko on s'llä soke­alla
mustalaisella!" sanoi Kinttunen
ensimmäiseksi kortteeriinsa saavut­tuaan
talonväelle.
Se kuulosti talonväestä liian raaka-maiselta,
puheelta, sillä se oli suora
loukkaus asukkaita ; vastaan heidän
mielestään, eivätkä jatkaneet mi­tään
semmoiseen puheeseen. Mutta
sen sijaan alkoi väki puhua h\'\'ää
niistä ihmisistä, ja että miten onnel­lisesti
ne ovat eläneet ne monet vuo­det
ja olleet kunnon-naapureita ja
hyviä kanssaihmisiä kaikkia koh­taan,
kuka on vain jollätn tavalla
joutunut kosketukseen heidän kans­saan.
"Olemme vilpittömästi surreet
miehen onnettomuutta, joka häntä on
kohdannut. Hän, vaikka onkin mus­talainen,
on monessa suhteessa edel­lä
valkoisista, sen olemme nähneet.
Kunnon mies hän joka tapauksessa
onJ'V päätteli talon isäntä.
i'Komea on myös se tytön alku.
Sillä tekisi Amerikassa rahaa", päät­teli
Kinttunen. Mutta tuota huo­mautusta
eivät yksinkertaiset ihmi­set
ymmärtäneet, joten eivät kysy­neet
mitä hän tarkoittaa sillä rahan
teolla, vaan myönsivät kernaasti, et­tä
lapsi on harvinaisen kaunis ja vii­sas.
. Kinttunen, mentyään huoneeseen­sa,
alkoi hautoa ajatusta miten voit­taa
Kaunissaaren emännän suosion.
Hän tunsi mieltyneensä tavattomas­ti
tuohon kauniiseen naiseen. Hän
päätti yrittää, mutta sen asian kans­sa
täytyy menetellä varovaisesti, a-jatteli
hän ja otti kauluksen kaulas­taan,
heittäen sen pöydälle, sillä oli
niin lämmin tänä iltana. — Hiih, ai­van
hiki virtasi alas kaulusta., Hän
pyyhki hien kasvoiltaan ja kaulas­taan.
Syödessäänkin Kinttusen pu­he
tuppasi pyÖrimäaii Kaunissaaren
väessä, eritoten saaren haltiattares­sa.
Mutta kun ei 'kukaan ottanut
csaa sen tapaiseen puheeseen, millä
hän puhui asukkaista, niin täytyi hä­nen
lopettaa yksinpuhelunsa.
"Joko taas tuo kiiltävä mies tulee
tänne?" sanoi Minerva ihmetellen,
kun - näki - Kinttusen 'kömpivän ylös
rinnettä. —-Kinttunen tuppasi ole­maan
vieraana nyt yhtämittaa, joka
päivä saaressa. Salme ja Regina ni­mittivät
hänet kiiltäväksi niiehelcsi
ja väliin nauroivat hänen kömpehn'-
delleen. Malagiasta alkoi vaivata
mustasukkaisuus, mii tta ei koskaan
antanut vaimonsa ymmärtää sitä,
vaan kohteli vierasta hyvin, kuun­nellen
hänen juttujaan pitkät ajat.
Mutta Salme lakkasi kestitsemisen,
alkaen karttaa tunkeilijaa, että eikö
tuo ymmärtäisi lakata noita ainaisia
vierailujaan tekemästä. Vaan niin
ei käynyt. — Kinttunen tuli vain ja
-nioitti^^^ k^^^ väl^~ sivistymättöTnvk-si,
joten niiden tollojen seurassa tulee
^ika pit!käk§i. Vaan Salme tarrasi
nyt asiaan ja virkkoi:
"Ne ovat re^hellisiä, kunnon ihmi­siä
kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Vai luuleeko herra Kinttunen, että
kiiltävän pinnan alla on vain sivis­ty
nei^-yttä ja että siellä Vain piilee
ihmisyys?
"En nyt juuri sitäkään luule, mut­ta
muuten", sopersi Kinttunen ja tuli
punaiseksi kasvoiltaan. Salme jätti
hänet punottamaan, mennen ulos as­kareilleen.
Tänäpäivänä ei Kinttu­sen
vierailu ollut pitkäaikainen saa­ressa.
Kului useampia päiviä ennen­kuin
hän taas näyttäytyi.
Oli iltapäivä kasissa. Malagias ai­kansa
kuluksi multasi. nuoria kaalin
taimia, ollen polvillaan kaalipenkkien
välissä. Regina ja Minerva kitkivät
rikkaruohoja kasvimaasta, ollen he­kin
pyolvillaan maassa. Salme huuh- .
toi vaatteita saunan luona rannassa.
Kinttunen souti salmen yli, näyttä­en
hartiavoimiaan vetämällä airoja
voimakkaasti. Hän näki jo Salmen
kauk-aa ja souti veneensä hänen luok- ,
sensa rantaan.
"Hv-vää päivää rouya Saulus", sa­noi
Kinttunen saavuttuaan rannalle.
"Mitä tänne nyt kuuluu?" jatkoi
Kinttunen samaan jaksoon. -
"Eipä niiri erinäisiä", vastasi Sal­me,
ja jatkoi vaatteiden huuhtomis­ta.
"Sattuikin nyt hyvin, että saan
puhutella teitä, rouva Saulus, kahden
kesken. — Minä pidän teistä paljon
ja siksi haluan siitä puhua. Eihän
vain kukaan kuule?" Kinttunen vil­kuili
ympärilleen.
"Ei ole keltään kuulemassa", va­kuutti
Salme ja.käsUi-miehen jatka­maan.
Salme ei näet ilmaissut, että
hänen omaisensa pvät työssä kasvis-maassa,
joka oli siinä lähellä, vaan
pensaat peittivät, ettei heitä näky­nyt,
Kinttunen vääntäytyi venees­tä
maälle.ja istuutui luyelle, aivan lä­helle,-
missä sirae 'työskenteli. • c
'Malagias^-,R^inä. j a Mii^na^aset^.
Bejanin seisoo mdiina eräälle brUfUäiselle taidem ialauksen opiskelijalle Colombossa,
Tanteohjaajana tässä mtmtreaB Cl. Shaw. ,
eyldnissa.
Kintturiehijliisti-iienänsä'silkkisellä
.liinalla,- kakisti kurkkunsa puhtaaksi.'
ja mietti,inniilen;aikaa>. v . - ..
"Rouva. SäuUis^^ii|inä'p^^
hyvin paljonvmirttaSitä ien tiedä mil­lä
mieletellär-te; rouvafolett.e minun
suhteeni. Mutta fcurtetiäun/.ilmäisen
ajatuksenii r^^olette 'kaums naiiien,
vaan se on • ininujUevkäsitiääaaatöntä,
miten ofette •itjöstalaisen kä
misissa?.!'> ''."-'v
Salmen säällä»kuohahti. Hiäit-jätti,
työnsä^ as€i'6aeÄ:;^ ja
alkoi kuunnella, mitä sieltä alkaa tul-
Kinttunen jatkoi:
* "Teillä, .rpuv^vSautjis^ inahtaa.olla.
nyt Jb>^vtii/i^äyäi^ tMi.
sokea; sen lisäksij -että? ön;:jnusta3ai-i
nen. Minä tarjoaisin tilaisuuden
jättää tuo mies ja. tulla minulle, ja